Historiaa
Lauri Hakosalon Krookka esittelyä 2017
Urheiluseura Trolssin reipas
Antti Ahlströmin kaksoisveli Frans Ahlström
Arvo Mäkelän sota
Merikarviaviikon 2017 juttuja
Alakylän historiataulu
Etikettejä entisajan kaupoista
Merikarvian ja Siikaisten talot ja asukkaat 1750-56
Porin porvareiden sukujuuria Merikarvialla
Urho Salmen muistelmat
Akseli Hakosalo: Merikarvian suojeluvartio
Lauri Hakosalon Vanhoja muistellen...
WPK talo valmistuu
Kertomus Merikarvian opettajayhdistyksen toiminnasta 1903-1904
Merikarvian kansakoulujen perustaminen alkaa.
Merikarvian kansakoulujen historia...
Merikarvian yhteiskoulu 1920 - 1970 .pdf
Merikarvian yhteiskoulu 1920 - 1970
Kauppaneuvos Antti Ahlström
Nuorisoseuran historiaa
» Kooste Vuoden 1901 Räiske lehden kirjoituksista
» Merikarvian Nuorisoseurasta lyhyt tieto vuodelta 1903
» Nuorososeuran lehdet Toiwe ja Räiske sekä Korven Kaiku
Postit Merikarvialla
Kirjoituksia Merikarviasta
Merikarvia-lehti...
Veikko Heikkilä: Havaintoja Lauttijärven Lukosta
Juhani Aalto muistelee Merikarvian käsityöläisiä
Lauri Hakosalo muistelee Toivo Kuusista
Väinö Myllyrinne
Ouraluodon historiikki
Merikarvian partiohistoriaa
Historiaa > Nuorisoseuran historiaa > Nuorososeuran lehdet Toiwe ja Räiske sekä Korven Kaiku
« Edellinen | Seuraava »

Nuorososeuran lehdet Toiwe ja Räiske sekä Korven Kaiku

Lauri Hakosalo
Nuorisoseuran lehdet:
Toiwe ja Räiske sekä Korven Kaiku
Nuorisoseuran ensimmäinen lehti oli nimeltään Toiwe, joka ilmestyi vuonna 1892 juuri perustetun seuran ensimmäiseen iltamaan. Lehti kuulemma kertoi sitä lukeville, ”arvoiselle yleisölle” nuorisoseura-aatteesta, arvosteli ruotsinkielen asemaa ja säätyerotusta sekä pohti, saako nuorisoseuran kokouksissa tanssia. En ole onnistunut löytämään ainoatakaan Toiwe-lehden kappaletta. Olisiko jollakulla näitä hallussaan – se olisi kyllä jo ihmejuttu ja hieno kulttuurilöytö. Vuonna 1901 seuran jälleen 8 vuoden unen jälkeen toimiessa perustettiin uusi lehti Räiske, joka ilmestyi tavallisesti kuukausikokouksiin, noin 10 kertaa vuodessa. Elettiin kansallisen heräämisen kiihkeintä aikaa ja lehti suorastaan räiskyi isänmaallisuutta ja uhmamieltä. Kansikuvissa komeili Suomen Vaakuna tai Suomi-neito sinivalkoisine viireineen. Eräässä numerossa valtavakyntinen kotka on käymässä pienen Suomen leijonan kimppuun. Räiske-lehden ensimmäinen numero ilmestyi 13.1.1901. Nuorisoseura oli yksi niitä harvoja kanavia, jotka saattoivat valmistaa kansaa edessä olevalle itsenäisyystaistelulle, ja seuran lehti oli tärkeä välikappale sekä levittämään aatetta että kehittämään kirjallista ilmaisukykyä. Räiske ilmestyi tiettävästi viimeisen kerran vuonna 1920. Ilmeisesti Toiwe-lehti on hävinnyt, mutta Räiske lehtien yksittäisiä numeroita on säilynyt tähän päivään saakka. Nimittäin Itäkylän ullakolta hyvin säilyneinä Pirjo Itäkylä löysi viime vuonna suuren määrän näitä hienoja lehtiä. Mitä ilmeisimmin lehdet on sinne säilöön laittanut Erkki Itäkylä, joka oli innokas nuorisoseuralainen, jopa hetken seuran puheenjohtajanakin. Löydettyjen lehtien joukossa oli isoisäni Akseli Hakosalon sidottamat vuoden 1901 kaikki Räiskeen lehdet, yhteensä 13 kappaletta. Lisätietoja Merikarvian nuorisoseuran toiminnasta saa myös Kaarlo Aspin 15.9.1946 ilmestyneestä teoksesta 40vuotta nuorisotyötä Pohjois-Satakunnassa, jossa sivuilla 352 -372 on Olli A. Laurilan ja U.A. Näsin kirjoittama Piirteitä Merikarvian Nuorisoseuran historiasta. Olivatko kirjoittajilla käytössään nämä Erkki Itäkylän säilyttämät nuorisoseuran perustamishetken asiakirjat, sitä vähän epäilen?
Kuva 1. Räiske lehden numerossa 3/10.3.1901 ilmestyneen kansikuva lehden etusivulla on mielestäni ajankohta huomioiden varsin uskalias, ainakin rohkea, samalla kuitenkin taidokas työ. Arvelen sen olevan Väinö Virtasen piirtämä, sillä monissa mainitaan juuri hänet lehden kuvittajaksi. Kuvan alla oleva teksti on puhuttelevasti odotuksia antava: ” Vasta kun leijona valveutuu. Loppuvi kärsimys Suomen. Kun kuka kansaa halveksuu. Sortuvi niin, kuni juureton puu. Silloin on Suomessa huomen”. Kuvassa valtavakyntinen idän kotka käy pienen Suomen kimppuun.
Paula Peltonen tiesi kertoa, että Väinö Viljam Virtanen oli syntynyt Vaasassa 13.12.1899 ja hän kuoli Helsingissä 18.10.1984. Hän muutti sukunimensä vuonna 1937 Vormalaksi. Hänen vanhempansa Johan Vihtori Virtanen ja Iida Maria muuttivat Vaasasta Merikarvialle vuonna 1901. Leipurimestari Virtanen Leipurin mäellä, nykyisin mieluusti puhutaan Vären mäellä, alkoi leipomoliikkeensä nykyisessä Tapio Vären entisessä kauppaliikkeessä. Olen tästä liikkeestä aiemmin jo kertonutkin. Väinön sisar oli Paula Peltosen äiti Irene Kyläkoski e Koskenkorva os. Virtanen. Väinö Vormala valmistui opettajaksi Rauman seminaarissa ja hän toimi opettajana Helsingissä. Hän oli arvostettu taidemaalari, joka debytoi Helsingissä jo 1928. Hänellä oli useita yksityisnäyttelyjä ja hänet palkittiin Helsinki mitalilla vuonna 1964. Hän opiskeli taidetta Pariisissa vuosina 1928 -1929.
Nimimerkillä ”Aivan” kirjoitti E. E. Nordlund mainittuihin lehtiin uhmakkaasti mm. runossaan Idän myrskyssä. Kun isoisäni on kirjoittanut lehtiin varsin monta kirjoitusta, niin laitan tähän hänen Räiske-lehden vuoden 1901 numerossa 13 kirjoittamansa kertomuksen:” Onneton uni”: Mä näin unta. Vuoren juurella kasvoi uhkea kuusi ja sen kuusen lähellä, niin että sen humina sille lähistölle kuului, oli punaiseksi maalattu pieni mökki valkoisine nurkkalautoineen. Lähellä humisi tuuhea koivu ja sitä huminaa säesti kotoisten pikkulintujen viserrykset. Siinä töllissä vallitsi tyytyväisyys ja rauha. Siinä tunnettiin oma vähäpätöisyys – mutta siinä vallitsi silti jakamaton rakkaus omaan kotimökkiin. Sitä tölliä uhkasi äkisti kamala vaara – ja siitä mä unta näinkin. Kotoisen kraniittivuoren korkeimmalle huipulle pahat voimat vierittivät kamalan suuren kivimöhkäleen. Mutta – ei siinä kaikki! Ma olin näkevinäni miten pahat voimat – väkivalta, ylivoima, varkauden henki, sorron henki niin turhaa on niitä pahoja voimia kaikkia luetellakaan – yrittivät vierittää tuon jättiläiskiven töllin päälle, joka vuoren juurella oli. Onneksi heidän aikeensa ajoissa huomattiin. Yksimielisesti riennettiin töllistä vuorelle ja este pantiin kivestä kiven eteen. Mutta valmiit olivat pahat voimat kangellaan sen aina pois työntämään. Mutta uusi kivi oli kohta taas sen sijassa. Yksimielisyys oli torpan voima ja ainoa pelastuksen mahdollisuus. Ja alhaalla laaksossa, torpan edessä kasvoi uhkea kuusi. Sen huminaa kuunteli vaan torpan väki. Ja se kuusi – se oli kerran oleva torpan turva ja suoja – silloin kun se korpikuuseksi sukeutuu. Ja unissani mä rukoilin; Herra – pidä yllä yksimielisyys ahdistetun torpan väen keskuudessa. Ja sitä he kuulkoot, jonka juurella asuvat. - Kertomus kuvastaa kirjoittajansa palaavaa isänmaanrakkautta -. Kertomus kuvaa idän voimien mahtavuutta pientä Suomen kansaa kohtaan. Lehdet eivät näy joutuneen santarmien luettaviksi – onneksi. Lehden kirjoituksia ei ennalta juurikaan sensuroitu, mutta eräät ”Kaljupää” nimimerkin kirjoitukset herättivät lukijoissa ristiriitaisia mielipiteitä. Kukahan hän oli?
Nuorisoseuran puitteissa toimi aikaansaavasti ompeluseura vuodesta 1901 alkaen. Opettaja Tyyne Raassinan muuttaessa paikkakunnalta pois sekakuoroa ryhtyi johtamaan opettaja J.J. Pahkala vuonna 1904. Se esiintyi sitten omissa iltamissa sekä raittiusseuran ja voimisteluseura Innon juhlissa. Paljon aikaan sai nuorisoseuran vireä näytelmäharrastus. Vuosina 1901 -1905 paikkakunnalla esitettiin peräti 16 eri näytelmää. Näytelmistä vain mainitsen näytelmät: Palvelukseen halutaan, 1901, Murtovarkaus, 1902, ja Tukkijoella vuosina 1904 -1905, jota esitettiin ainakin 4 eri kertaa. Seuran oman kyvyn A. Tieran eli opettaja Akseli Granqvistin kirjoittamia näytelmiä esitettiin myös useita. Vuonna 1901 esitettiin mm. Tohtori ottaa potilaita vastaan, jota esitettiin myöhemmin nimellä Kaikessa sitä ollaan. Ilmeisesti myös Tieran näytelmä Koskelan Impi lienee esitetty nuorisoseuran iltamissa. Näytelmäharrastus lienee ollut vilkkaita vuonna 1904. Mielenkiintoisa oli seuran puitteissa vähän aikaa toiminut puhujaklubi. Muistan, että yhteiskoulussa 1950-luvulla kilpailtiin jonkun kerran henkisissä kilpailuissa tässä jalossa taidossa. Puhujaklubi voisi olla oiva oppiaine meidänkin kunnan lukiossa. Se ainakin antaisi valmiuksia toimia nyky-yhteiskunnan eri toimissa ja tehtävissä, eikö totta?
Nuorisoseuran laulujuhlat olivat merkittäviä juhlatilaisuuksia Merikarvialla
Merikarvian nuorisoseura toimi yhteistyössä mm. Siikaisten ja Kankaanpään nuorisoseurojen kanssa. Seuran alkuvuosien puheenjohtajina toimivat seuraavat henkilöt: Konttoristi H. Louko vuonna 1900. Hän lienee ollut liikemies J.W. Norrgårdin puutavaraliikkeen konttoristina. Maanviljelijä A. Norr-Rogell, paremmin tunnettiin nimellä Järvisalo johti seuraa vuosina 1900-1901. Kansakoulunopettaja Tyyne Raassinan johdolla vietiin seuraa eteenpäin vuonna 1902. Sitten saatiin jo pidemmän ajan toiminut puheenjohtaja, asioitsija E.E. Nordlund vuosiksi 1902 -1906. Hänen jälkeensä opettaja J.J. Pahkala hoiti seuran asioita. Sitten seuran elämässä tuli seesteisempi ajanjakso. Suvantola myytiin kunnalle 3.8.1909. Suvantola sijaitsi sillä paikalla, jossa sittemmin toimi Erkki Kuuskerin omistama metalliverstas ja sitten Merikarvian Leipomo. Nuorisoseuran parissa toiminut mieskuorotoiminta alkoi kuitenkin vilkastua, kun se sai johtajakseen KOP:n pankinjohtaja, urkuri Heikki Vaihisen vuonna 1909. Hän oli todellinen merikarvialainen kuoro- ja soittokuntamies. Vaihisen ansiosta alkoi myös sekakuorotoiminta vuonna 1920 ja vähän myöhemmin torvisoittokunta.
Nuorisoseuran toiminnassa tapahtui vilkastumista vuonna 1915, mikä käy ilmi Räiske lehden uudesta ilmestymisestä 15.4.1915. Räiske lehti oli näet lopettanut ilmestymisensä jo vuonna 1906. Tätä nuorisoseuran kolmatta toiminta vaihetta kuvastivat voimallisesti maailmansodan myrskyt, joita seurasi Venäjän vallankumous ja oman maamme raskas vapaussota tai veljessodaksikin kutsuttu kausi. Uudelleenrakentamisen kausi alkoi olla käsillä. Tuona ajankohtana seuraa johtivat seuraavat henkilöt: Vuosina 1915 -1916 neiti Signe Schulz, kukahan hän oli? sitten vuoden 1917 ajan seuraa johti maanviljelijä U.A. Näsi sekä vuonna 1918 liikemies Kustaa Linden. Kauppias N.V. Rantala oli seuran johdossa vuosina 1919 -1920.
Nuorisoseura lahjoitti vuonna 1917 suojeluskunnalle 2.000mk ja kirjailija Mathilda Roslin-Kalliolalle 200mk, lähinnä esitetyn näytelmän ”Egyptin pimeys” saaduilla tuloilla.
Nuorisoseuran elämässä alkoivat tulla keskeiseen osaan laulu-, soitto- ja urheilujuhlat. Kesäjuhlat pidettiin 11. -13.7.1919. Ne olivat tarkoitetut samalla ensimmäisiksi Merikarvialla pidetyiksi Pohjois-Satakunnan laulu- ja soitto- sekä urheilujuhliksi. Juhlista tuli sitten vain oman pitäjän kesäjuhlat, kun muita nuorisoseroja ei juhlaan saapunut, mikä kuvasti liikkeen toiminnan yleistä laimenemista. Vuonna 1920 nuorisoseura jälleen, nyt jo kolmannen kerran, uuvahti. Tosin sekä kuoro että torvisoittokunta jatkoivat toimintaansa. Vielä on mainittava, että Alakylän nuoriseura, joka perustettiin 9.10.1917, toimi perustajansa metsänvartija A. Soramäen ja hänen kuoltuaan opettaja Arvo V. Santavuoren johdolla pari verraten ripeää toimintavuotta. Erityisesti haluan mainita, että sekin toimitti Korven Kaiku nimistä lehteä. Lehden kerrotaan ilmestyneen säännöllisesti, mutta yhtään lehteä en ole saanut luettavakseni. Onko siis jollakin vielä hallussaan tätä lehteä?
Merikarvialla pidettiin 19.10.1927 jälleen nuorisoseuran henkiin herättämiskokous, joka 25 henkilön voimin päätti alkaa jälleen toiminnan. Seura saikin heti suuren tehtävän, kun se sai järjestettäväkseen Pohjois-Satakunnan Laulujuhlat Merikarvialla. Juhla onnistui hyvin. Seuraavan kerran Merikarvialla pidettiin sanotut laulujuhlat 13. -15.7.1935. Juhlat saivat kiitettävät arvostelut järjestelyjen ja ennen kaikkea juhlan monipuolisen koristelun ansiosta. Koko kirkonkylä Palokunnanmäeltä alkaen oli lipuin ja koristein järjestelyissä mukana. Nuorisoseura osti Merikarvian Vapaaehtoiselta Palokunnalta osan VPK:n talosta. Nuorisoseuran esimiehinä tällä ajanjaksolla olivat kauppias N.V. Rantala vuonna 1927, maanviljelijä Y. Mäkitalo 1927 -1930, Maanviljelijä Erkki J. Itäkylä 1931 -1935 ja kauppias Ottilia Rantamäki 1935 alkaen.
Kun sota päättyi 4.9.1944 aamulla kello 8, alkoi taas hiljakseen viritä nuorisoseura-aate Merikarvialla. Kun Nuorisoseura sai vuoden 1944 loppupuolella lahjakirjalla puolet Seurojentalosta, toisen puolen omistaessa Merikarvian Naisvoimistelijat ry, alkoi olla tarve korjata talo, koska sodan aikana talolle majoitetut joukko-osastot kohtelivat taloa pahoin, varsinkin näyttämö kärsi enimmät vahingot.
Mainitsemieni laulujuhlien juhlapaikkoina olivat sekä Seurojentalo että Työväentalo, nykyisen Valintalon kohdalla sijainnut rakennus. Haluan vielä mainita, että Merikarvian Työväenyhdistyksen talon juhlasalin seinällä oli suurilla kirjaimilla puhutteleva lause: ” Nyt on nuorten nousuaika, vanhain olla valvehilla”. Muistan lukeneeni tuon lauseen, kun nuorena kansakoululapsena sain esiintyä Äitienpäiväjuhlassa tämän hienon talon näyttämöllä, jossa osanani oli olla torvensoittaja - airuena. Minua jännitti niin pirusti koko soitanto, etten enää muista, mitä näytelmää me Sataman kansakoulun koululapset esitimme, mutta tuo lause jäi mieleen. Sääli, että koko historiallisesti mielenkiintoinen rakennus on purettu.
Päivitetty 27.3.2016 - Tulostettava versio -
 
 
Sivuston toteutus: Hakosalo Software OyLisätietoa evästekäytännöstä