Historiaa
Kyläelämää Satakunnassa sarjassa Krookanlahden tarinoita
Merikarvian Pappilan kylän Paulakankaan mailla - Veikko Heikkilä
Merikarvian kirkot ja Vanha hautausmaa - Lauri Hakosalo
Lauri Hakosalon Krookka esittelyä 2017
Urheiluseura Trolssin reipas
Antti Ahlströmin kaksoisveli Frans Ahlström
Arvo Mäkelän sota
Merikarviaviikon 2017 juttuja
Alakylän historiataulu
Etikettejä entisajan kaupoista
Merikarvian ja Siikaisten talot ja asukkaat 1750-56
Porin porvareiden sukujuuria Merikarvialla
Urho Salmen muistelmat
Akseli Hakosalo: Merikarvian suojeluvartio
Lauri Hakosalon Vanhoja muistellen...
WPK talo valmistuu
Kertomus Merikarvian opettajayhdistyksen toiminnasta 1903-1904
Merikarvian kansakoulujen perustaminen alkaa.
Merikarvian kansakoulujen historia...
Merikarvian yhteiskoulu 1920 - 1970 .pdf
Merikarvian yhteiskoulu 1920 - 1970
Kauppaneuvos Antti Ahlström
Nuorisoseuran historiaa...
Postit Merikarvialla
Kirjoituksia Merikarviasta
Merikarvia-lehti...
Veikko Heikkilä: Havaintoja Lauttijärven Lukosta
Juhani Aalto muistelee Merikarvian käsityöläisiä
Lauri Hakosalo muistelee Toivo Kuusista
Väinö Myllyrinne
Ouraluodon historiikki
Merikarvian partiohistoriaa
Historiaa > Veikko Heikkilä: Havaintoja Lauttijärven Lukosta

Veikko Heikkilä: Havaintoja Lauttijärven Lukosta

Havaintoja Lauttijärven Lukon toiminnasta 1948 - 1959 sekä muita huomioita urheilun saralta.

Ensimmäiset tietoiset urheilutoiminnot kohdaltani alkavat vuodesta 1948, jolloin palasin takaisin Kankaanrannan torpan asukkaaksi Kullaan vuosien jälkeen, paikka oli kylläkin jo silloin Heikkilä nimellä, joskin vieläkin muistelen sitä Kankaanranta nimellä. Paikka oli entinen Pappilan torppa.

Oli varmaankin kyseinen vuosi kun Ilmari ja Laimi Pohjatalon talon takana olevalle pellolle oli pystytetty verkko, jossa sen aikaiset nuorukaiset iskivät palloa verkon yli. Oli varmaankin paikkakunnan omien kasvattien mittelö ylimääräisen energian poistamiseksi suhtkoht rauhanomaisin keinoin. Sodasta oli kulunut vain muutama vuosi.
Pohjatalon vieressä oli myös Pappilan maata, johon aikoinaan suunniteltiin Kuvaskankaan uutta kansakoulua. Siinä opettajilla Rauha Eräsellä ja Elmi Peltomaalla oli oma perunamaa. Saattoi peli olla myös tällä maalla tai Pohjatalon puolella.

Paikka ei kuitenkaan ollut riittävän laaja urheilusuorituksia ajatellen, vaan uusi paikka löytyi Vihtori ja Fanne Kuvaskankaan talon takana olevalta pellolta. Sileälle pellolle voitiin jo tehdä hyppypaikka pituutta ja korkeushyppyä, sekä muita suorituksia varten. Pesäpallo oli joukkuepelinä vallalla.
Juoksurataa ei pellolla ollut, vaan ainakin sadanmetrinjuoksu kilpailumielessä juostiin Gunnar Häyrisen kaupan kohdalta olevalla suoralla Lauttijärven suuntaan. Tienpätkä oli oikotie kaupalle, sillä Isojoentie liittyi Vaasantiehen kansakoulun vierestä eikä nykyiseltä paikalta.

Paineet urheilusaavutuksiin oli kovat, sitä viestitettiinkin voimakkaasti radion kautta, sillä Helsingin Olympialaiset siinsivät jo näköpiirissä ja kansalle haluttiin jalompia harrastuksia pelkkien kylätappelujen sijaan.

Tarpeet pohjoisen Merikarvian kylien yhteiseen urheilukenttään olivat kovat ja Lauttjärven Lukon päättävät elimet ottivat tässä johtavan roolin.
Kylien yhteistoimin kenttää alettiin suunnitella Pappilan maalle Kuvaskankaalle Isojoen- ja Lauttijärventeiden risteykseen, paikka oli keskeinen Lauttijärveä, Koittankoskea ja Honkajärveä ajatellen. Maakin oli tavallaan yhteistä eli Merikarvian Seurakunnan omistamaa ja paikkana kuivaa soraharjua.

Urheilukenttä vuoden 1964 kartassa. Krinnilänharjua ei enää ole, sen tilalla on Hirvenkuoppa.

Ensimmäiset havaintoni olivat varmaakin 1950 luvun alusta, jolloin kentän alueen vankka männikkö kaadettiin ja alueen kantojen poistoyritys jäi mieleen. Olihan tarkkailijan asuinpaikasta vain kolmesataa metriä kentän työmaalle.
Kalliovuon "Kempsu" ajettiin Krinnilänharjun rinteeseen puskuri päin kahta vankkaa mäntyä, kempsun nokassa vinssi, ja siinä sata metriä vaijeria. Tämä autohan oli amerikkaisten Eurooppaan tuoma sota-auto, jossa oli teli ja kaikissa pyörissä veto. Sodan loputtua autot jäivät etupäässä Saksaan, josta niitä myytiin yksityisille pitkin Eurooppaa, myös Suomeen.

Tällä autolla koitettiin vetää kantoja ylös pistämällä vaijeri kannon ympäri ja vinssin veto päälle. Muutama kanto saatiinkin ylös, mutta työ oli hengenvaarallista. Vaijeri jousti ja kun se luiskahti kantoon tehdystä urasta pois, vaijeri pamahti takaisin päin autoa ja katsojia. Yrityksestä luovuttiin.

Ponnistelut kentän saamiseksi eivät menneet hukkaan, vaan kentän reunaan ilmestyi telaketjuilla varustettu Catepillari ja alkoi työntää kantoja pois. Hitaasti pientä kävelyvauhtia kone lykkäsi puskulevyn kokoisen alan edessään maata alaspäin Lauttijärven suuntaan, jossa raja ja sitäpitkin menevä oikotie tuli vastaan.
Rinnehän vietti siihen suuntaan ja uutta sorakerrosta lykättiin kantojen päälle. Näin kesän tai kahden kuluessa saatiin tasainen sorakenttä valmiiksi, rajoina olivat Lauttijärven- ja Isojoentiet. Yläpuolelle tuli sopivasti loiva rinne tavallaan katsomoksi.
Näin syntyi tasainen sorakenttä, joka riitti ainakin alkuvaiheessa pelikentäksi. Pesäpallo oli perin suomalainen versio amerikkalaisesta pelistä. Kentälle ilmaantuikin kesäiltaisin väkeä Lauttijärveltä, Koittankoskelta, Honkajärveltä aina Kalträskiä myöten Vaasanläänin puolelta. Peli saatiin aikaiseksi huutoäänestyksellä, joko kylät tai ukko/poikamiehet vastakkain. Kentän pinta ei ollut kuitenkaan paras mahdollinen pelille, sillä pallon pomppu kivisestä kenttän pinnasta oli arvaamaton. Mitään hyppy- tai juoksupaikkoja ei alussa ollut.

Iltoina, jolloin pesäpallojoukkeita ei saatu kokoon pelattiin lentopalloa. Paikkana oli nykyisen sadanmetrin lähtöpaikka. Lentopallo oli pelinä kiivasluonteisempi eikä aina voittajajoukkuetta saatu selville, sääntöjen tuntemuksessakin oli varmaan puutteita. Ilta meni syksypuolella pimeäksi, niin keksittiin, että maalataan pallo valkoiseksi. Pallona oli tavallinen jo paljon potkittu jalkapallo, arvata saattoi ettei maalikerros tehnyt siitä ainakaan kevyempää. Mutta kova peli ja voitonhimo korvasi näitä puutteita.

Lauttijärven Lukon ponnistelut ja näytöt oikean urheilukentän saamiseksi Merikarvian pohjoisten kylien tarpeeseen ei jäänyt valtakunnan päättäjiltä huomiotta ja määräraha kentän kunnostamiseksi saatiin varmaankin veikkausvoittorahoista, niinkuin nykyäänkin.

Yrittäjä pohjanmaalta tuli linja-autolla mukanaan nippu lapioita ja muuta tarviketta.
Yrittäjä sai majapaikan Siinto Mattilasta. Oli kesäaika ja lomalla koulusta ja pääsin hänen palkkaamaansa joukkoon mukaan monen muun paikkakuntalaisen mukana. Juoksuradan kohta syvennettiin ja sisäkaarteen puolelle asennettiin puinen lista joka erotti kentän ja radan toisistaan. Juoksurata savettiin tuomalla savea Harjun kuopasta. Juoksuratoja tuli neljä mutta kierroksen pituudeksi tuli vain 300 metriä, teiden väliin ei mahtunut pidempää kenttää. Täydet 400 metriä saatiin, kun strarttipaikkana oli 100 metrin lähtö.
Pituuden ja kolmiloikan hyppypaikka oli katsomon edessä, korkeus ja seiväs Isojoentien puoleisessa päässä, keihäs ja kuula Lauttijärven tien puolessa ja 100 metrin juoksu Erkkilän puoleisella sivulla. Näin kentän muotoilu oli valmis.

Kenttä kokonaisuudessaan vielä pinnoitettiin ravalla. Kalträskissä oli ison pelttoaukean keskelle kaivettu iso lasku ja tästä ojapenkasta ajettiin rapaa kasoihin kentälle, joista se levitettiin tasaiseksi pinnaksi. Ajurina oli aluksi Erkki Anttila nokattomalla "Temsillään". Lapiomiehiä meni koppi täyteen ja loput lavalle, perillä Erkki ajoi lankkuja pitkin auton ojapenkan reunaan ja lapiomiehet täyttivät lavan. Oli taito ajaa auto lastin kanssa lankkuja pitkin takaisin tielle. Olin itse muutaman kerran reissussa mukana ja seurasin Erkin toimintoja ohjaamossa. Kun lastin kanssa kiivettiin tielle Erkki pisti tallan lautaan ja ryyppyhanan täysille. "Tempsi" valitti mutta totteli kuitenkin.
Ajourakka oli iso ja lopuksi Peltoniemen veljekset tulivat autollaan mukaan urakkaan, kun heillä oli omastatakaa riittävästi lapiomiehiä.
Näin oli saatu kentän sorapinta peitettyä ja myös hyppypaikat kuntoon aikaa myöten.

Kentän juhlalliset avajaiset pidettiin 1950 luvun alkupuolella, avaajaksi ja juhlapuhujaksi saatiin kansanedustaja, rovasti Antti J Rantamaa. Hän oli oman kylän miehiä ja asui aikoinaan Paulakankaantien varressa, nykyisen Vuorelan talon kohdalla. Kovaääniset välittivät juhlalliset viestit urheilun, uskonnon ja isänmaan jalosta yhteydestä. Vielä silloin ehjä Krinnilänharjun männikkö antoi viestin kaikuna takaisin.

Kentän valmistuminen avasi mahdollisuuden myös yleisurheilulajien voimakkaaseen nousuun. Seurojen välinen kilpailu pääsi vauhtiin ja myös naapurikuntien seurat Isojokea, Siikaista ja aina Kullaata myöten saatiin mukaan yhteisiin kamppailuihin yleisurheilun paremmuudesta. Myös vastavierailuja tehtiin. Kauko Hamppula hoiti kyydityksiä uudella "Kölninfoortillaan", laitoja vain korotettiin kovalevyllä ja huvitalolta haettiin puupenkkejä lavalle istuimiksi. Uuden katsomon valmistuttua Kalle ja Rauha Ollilan myymät virvoikkeet toivat myös katsomoon yleisöä.

Joukkuepelinä pesäpallo vahvisti asemiaan uuden kentän myötä ja oli lähes jokapäiväinen mekkala iltamyöhään asti. Pesäpallovälineet säilytettiin meillä kotona, joten pakostakin oli huolehdittava niistä pelien päätteeksi.
Miehiä tuli Honkajärveltä aina Kalträskiä myöten, Koittankoskelta tuli ainakin kymmenen Korpusta ja Lauttijärveltä lisää väkeä. Kilpailuhuuma oli kova.

Lauttijärven Lukosta tuli uuden kentän myötä johtava urheiluseura Merikarvialle, se keräsi myös uusia jäseniä muista seuroista lippunsa alle. Tämä johti uuteen arvioon seuran mahdista. Yleisesssä kokouksessa Merikarvian Pohjoisen Maamiesseuran talolla Lauttijärven Lukosta tehtiin Merikarvian Lukko.

Muistikuvia henkilöistä.
Kentän urheilutoiminnan piiristä on muutama henkilö jäänyt mieleen, ei tarkoita ansiolistaa vaan mielikuvaa henkilöstä. Pesäpallopelin piiristä Antti Ahola toimi valmentajana ja pelin johtajana ja organisoijana. Pelimiehinä Honkajärveltä tulivat mieleen Ruonelan veljekset Tenho ja Tauno sekä Kallioisen Antti. Kuvaskankaalta Haukorannan Tauno.
Kovia urheilumiehiä olivat Myllykallion veljekset Pentti ja Antti Lauttijärveltä samoin Reino Autimo. Koittankoskelta koko Korpusten väki oli kovia urheilijoita, joista Olli oli taitava seiväshyppääjä. Hän osasi taittaa riman päällä vatsansa päin rimaa muiden hypätessä selkä edellä. Kolmen ja puolen metrin ylitys leipävartaalla hypättynä oli kova suoritus. Pitkän matkan juoksijana kunnostautui Heikki Lähteenmäki. Palomäeltä tulivat kuulamiehet Aimo ja Reino. Vuorelan Heikki Paulakankaantieltä oli kova kolmiloikkamies. Uusi aika toi uusia suuruuksia, mutta ne eivät kuulu tämän muistelun piiriin. Myös Merikarvian kunta huomioi kovan urheiluhengen seuran puolella ja kunnan palkkaama valmentaja vieraili kentällä kerran viikossa antamassa oppejaan.

Myös menetyksiä kohdattiin, naapurini Harjun Matti menehtyi lyheen sairauteen 24 vuotiaana 1954. Hänellä oli oma seiväshypyn harjoittelupaikka Harjun pihamaalla ja keihäänheitossa hänellä oli tavoitteena savusaunan seinä n. 60 metrin päässä.

Lahtisen Tommi oli säännöllinen urheilumies urheilukentän kilpailuissa perustettuaan perheen Paulakankaantien Koivuluotoon. Hänen kohtalonaan oli metsätyömaa Ruotsin puolella.

Omalta osaltani seuran toiminnan tarkempi huomioiminen päättyi vuoteen 1959 armeijaan menoon sekä työelämään Merikarvian ulkopuolella.
Tämä ns. rakennemuutos söi pohjaa seuran toiminnoista, jota ei voinut olla näkemättä läheisen urheilukentän muuttumisena pientä männikköä kasvavaksi kentäksi kotikulmilla käydessäni.
Mielikuviin on vain jäänyt ehjän Krinnilänharjun vahva männikkö ja kehrääjälinnun alakuloinen sirinä kaikuna harjun kanervikosta.
Olenkohan tullut vanhaksi.


Siikaisissa 2016
Veikko Heikkilä

Päivitetty 28.6.2016 - Tulostettava versio -
 
 
Sivuston toteutus: Hakosalo Software OyLisätietoa evästekäytännöstä