Perinnetarinoita ja runoja
Köörtilän perinnetaulu kertoo kylän ja sataman historiaa
Rovasti Paavo Lehtisen muistelmat (Alexandra Malmgrenin poika)
Lauri Hakosalon juttuja
» Pärske, Popoffit tulivat Uhtualta Merikarvialle. Kumpikin rakensi ydinkeskustaan upeat kauppatalot.
» Pärske, 200-vuotias Ala-Knuussin sukutila
» Pärske, Anna-Liisa Hakosalo
» Pärske, Juhannusaatto luodossa, kirjoittanut Akseli Tiera
» Pärske, Ylikylän uusi koulu
» Pärske, Kunnallismies K.V. Lehtojoen kirjoittama hieno historiallinen kuvaus:
» Pärske, Sastamalasta hiukkasen
» Pärske, Unissasaarnaaja Anna Rogel
» Pärske, Juho Merimaa oli toiminnan mies!
» Pärske, kaikessa sitä ollaan
» Pärske, J.O. Rikalainen oli yksi oman aikansa vaikutusvaltaisista merikarvialaisista.
» Pärske, Aku Tiera, Juhannustunnelma 1901
» Pärske, Apteekkari August Huhtinen oli oman aikansa merkittävä merikarvialainen.
» Pärske, Ollinmäki
» Pärske, Merikarvian kivimiehistä
» Pärske, Pauli Riihivaara muisteli 2.1.1983 partiotaivaltaan
» Pärske, Lauttijärven Lukko (LaLu)
» Pärske, ALAKYLÄN SÄHKÖTEHDAS
» Pärske, Myllykallion Pentin urheilumuistelot 1945-49
» Pärske, FM Olli A. Laurila: Sukuni tarina
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1970
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1969
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1967
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1966
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1963
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1962
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1960 -kooste
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1959
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1958
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1957
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1956
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1955
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1954
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1953
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1952
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti, vuosi 1951
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1950 -kooste
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1949
» Pärske. Kunnallislehti 1947
» Pärske, Merikarvia kokoomushistoriaa
» Pärske, Lauttijärven kansakoulu
» Pärske, Alakylän nuorisoseura
» Pärske, Lauri ja Urho Salmen omakotitaloista
» Pärske, Honkajärven koulu
» Pärske, Kouhin sahasuku
» Pärske, Merikarvia-seuran ruotsalaisuusilta 9.12.2015
» Pärske, J.A. Salmen saha Mangsvassalla
» Pärske, Kaipaisen suvun elämää Krookassa
» Pärske, Arvo Lehtosen konepaja ja Jussin paja toivat Krookkaan uudenlaista yritystoimintaa
» Pärske, Jukolan saha
» Pärske, Tapion saha
» Pärske, Kasalan kansakouluista
» Pärske, Kasalan suomenkielinen kansakoulu
» Pärske, Ouran Pojat 19.3.1945-
» Pärske, Lammelan koulun historia
» Pärske, Merikarvian työväentaloista
» Pärske, Lankosken kansakoulu
» Pärske, Köörtilän kansakoulu
» Pärske, Kräni, Krookka ja Kuneli
» Pärske, Dernjatinin savustamo
» Pärske, Krookan keskiö on sataman tapahtumakeskus
» Pärske, Satamaa yritettiin kehittää voimallisesti
» Pärske, Krookanlahti ja sen ympäristö on merikarvialaisille aina ollut tärkeä.
» Pärske, Merikarvian satama
» Pärske, Yhteiskoulu saa ensimmäisen koulun sisällä toimivan urheiluseuran
» Pärske, Lauri Hakosalo kertoo Merikarvia-Siikainen paikallislehden sisällöstä
» Pärske, Sataman kansakoulu
» Pärske, Matilda Roslin-Kalliola
» Pärske, Akseli Hakosalon puhe
» Pärske: Puheeni Mieslaulajaintalolla vuonna 2006, kun Merikarvian Into juhli 110 vuottaan
Mikko Järvenpää muistelee...
Kari Heinon juhlapuhe
Altti Mäntylän juhlapuhe
Mikko Salmela muistelee
Pirjo Koivukorven runoja
Torsti Peltoniemi muistelee
Pertti Kohvakka muistelee
Evakko Paula Penttilä muistelee
Erkki Vanhatalon tarinat...
Jukka Uusitalon tarinat...
Lauri Tuomisen tarinat...
Seppo Haukorannan tarinat...
Aku Tieran kirjoitukset...
Lauttijärven Lukon historia
Veikko Heikkilä muistelee
Merikarvian Lukon historian II osa
Värem päreet ja muita kirjoituksia (Antti Mikonpoika Väre)...
Finnish at heart / Arnold Toivosen tytär Karin Bauser
Kaljaasi nimeltään Faakerin Anna...
Merikarvian lasitehtaat...
Antti Yliknuussin tarinoita...
Köyhyydenkivi - Erkki Vanhatalo
Perinnetarinoita ja runoja > Lauri Hakosalon juttuja > Pärske, Matilda Roslin-Kalliola

Pärske, Matilda Roslin-Kalliola

Pärske, Matilda Roslin- Kalliola


Kansankirjailija
Matilda Roslin-Kalliola (1837-1923)

Matilda Roslin -Kalliola kertoo teoksessaan Viestini menneiltä sukupolvilta itsestään mm seuraavasti:
”Soittokallion kyljessä Merikarvian Ylikylässä oli mäkitupalaisen Juha Ahlrotin ja hänen vaimonsa Karoliina asunto. Juha oli kalastaja, mutta teki myös suutarin työtä ja oli sitä paitsi ahkera maanviljelijä.
Soittokalliosta Matilda kertoo, että soittokallion korkeammassa päässä, joka viettää tuvan taakse länttä kohti, on isonlainen kuoppa eli ”kallionkrooppi”. Tässä sanotaan vanhaan aikaan kesäisin pidetyn kylärukouksia. Tapa on saanut alkunsa sodan ahdistaessa, ehkä jo ison vihan aikoina. Väkeä kutsuttiin koolle soittamalla suurta sarvea. Siitä kai Soittokallion nimi tuli.

Matildan isän sukunimi oli alkuaan Ahlström ja hän oli syntynyt 12.12.1812. Hänen setänsä Juha Ahlström piti nykyistä Impivaaran taloa. Juha Ahlrotin syntymäpäivässä oli peräti kolme 12-numeroa. Kirkkoherra arveli sen ennustavan Juhalle hyvää: ainakin 12 lasta Juha ja vaimonsa Karoliina saivat, joista siis yksi oli Matilda.
Matildan äiti oli kirkkoherra Bergelinin tyttärentytär Karoliina Juhontytär.
Matilda oli pariskunnan ensimmäinen eloonjäänyt lapsi, joka lapsena sairasti vaikean isorokon, joka heikensi Annan silmiä niin, että kuollessaan Matilda oli jo lähes sokea.
Matilda oli näin äitinsä puolelta papillista sukua ja isänsä puolelta hän oli Ahlströmiläisiä, kun Matildan isä oli Antti Ahlströmin serkku.

Matilda Roslin-Kalliola syntyi sunnuntai-iltana 28.5.1837. Rovasti Gustav Johan Ingelius kastoi tulevan kansankirjailijan Matilda Fredriikaksi 4.6.1837. Kummeja hänellä oli peräti kahdeksan, kaikki ”virkaväkeä”, kuten Matilda itse kertoo. Mäkitupalainen Juha Ahlrot oli aivan raitis, mutta hän oli tuonut kastetilaisuutta varten suunavaukseksi Porista hyvää ainetta, sillä Merikarvialla ei ollut tuolloin vielä ainuttakaan puotia, siksi kaikki piti tuoda Porista.

Kastekirjaan Matildan syntymäpäiväksi merkittiin vahingossa 31.5.1837, joka oli keskiviikko.
Juha Ahlrot oli kuitenkin kirjoittanut Uuden Testamenttinsa kanteen tyttärensä nimikirjaimet ja syntymäpäiväyksen täten: M.F.28.V.1837. Ilmeisesti apulaispastori Otto Reinhold Halen on siis ollut huolimaton kirjauksessaan. Hänet muuten erotettiin myöhemmin papin virasta juopumuksen vuoksi.

Karoliina Ahlrot oli kirkkoherra Bergelinin ja hänen ensimmäisen vaimonsa Sofia Orellin tyttären Sofia Albertiinan tytär.

Matilda Roslin-Kalliolalle tuli lapsuudessa ja nuoruudessaankin merkittäväksi kodiksi Norrgälen talo, joka sijaitsi vähän matkan päässä hänen syntymäkodistaan, ja jonka omistivat silloin Bergelinin sisarukset. Matilda sairastui neljävuotiaana isorokkoon, joka aiheutti hänelle silmäsairauden, jota Porin piirilääkäri Arenius kehotti hoitamaan vastalypsetyllä lehmän maidolla. Matildan kummitäti Anna-Charlotta Bergelin hoiti Norrgälessä tätä Matildan sairautta ja lupasi ottaa, kun Matilda varttuisi hänet luokseen asumaan.
Uudenvuodenpäivänä 1850 kuoli Lotta-täti eli Lotta Bergelin 50-vuotiaana, jonka isä kirkkoherra Bergelin oli kuollut jo 1816. Matilda oli tuolloin 13-vuotias tyttönen. Hänen sisarensa Karin Bergelin oli vaikeasti alkoholisoitunut ja hänen valvomisensa jäi Matildan huoleksi, sillä asia haluttiin pitää visusti salassa vanhalta äidiltä ruustinna Bergeliniltä.

Matildan täyttäessä 9 vuotta hän pääsi Karl Daniel Sandelinin johtamaan kyläkouluun. Hän kävi sitä kaksi viikkoa Mattilassa ja toiset kaksi viikkoa Häggrotin torpassa. Matilda oppi kirjoittamaan. Laskentoa Matildalle opetti 17-vuotias Antti Ahlström, tuleva suurliikemies ja kauppaneuvos, jonka syntymäkoti oli Impivaaran talo Merikarvian Ylikylässä. Antti oli tuolloin terävä laskija. Matilda teki opettajalleen vastapalvelukseksi korean vyön. Antti Ahlström vanhoilla päivillään mielellään esitteli vyötä osoitukseksi hänen koulumestarin toimestaan.
Matilda ennusti eräissä juhlissa Antti Ahlströmin kädestä, että Antin sileästä kädestä voi ennustaa pelkkää menestystä. Katsokaa, tässä ovat maat ja tuo viiva erottaa metsät. Ei kotomaassa ole mitään rajoja eikä esteitä ostoillenne. Kaikki te saatte haltuunne. Matildan leikkipuhe tuli täyttymään, kuten historiasta tiedämme.

Rouva Bergelin kuoli vuonna 1853 vähän vaille 90-vuotiaana. Matilda lupasi hänelle ennen tämän kuolemaa, ettei hän koskaan jättäisi Karin-tätiä, Bergelinin tytärtä vaille hänen huolenpitoaan.

Matilda kävi kesällä 1855 Naantalissa rovasti Heikelin perheessä auttamassa siellä ompelutöissä, sillä Matilda oli taitava ompelija. Matkan Matilda teki sinne Alakylän vanhalla Varis-nimisellä kaljaasilla, joka oli Merikarvialta matkalla Turkuun. Matildan äiti haki sitten vuokrahevosella Matildan kotiin Merikarvialle.

Matilda kertoo, että Norrgälen pihassa kasvoi suuri pihlaja, jonka alla Matilda makasi usein tuntikausia ja uneksi; hän tahtoi saada oppia. Karin tädin hoitaminen oli kuitenkin nuoren naisen tulevaisuuden suunnitelmien esteenä. Kouluun pääseminen oli mahdotonta. Mutta sitä suuremmalla innolla hän luki kirjoja sekä suomeksi että ruotsiksi. Saksaa hän lueskeli myös vähän, samoin ranskaa ja ymmärsi yksittäisiä sanoja. Englantia Matilda harrasti näitäkin enemmän.
Ruustinna Korsman asui miehensä kuoltua Merikarvialla ja Matilda kävi perheessä usein sekä työssä että vieraisilla. Matilda sai lainat hänen kirjastostaan kirjoja. Erityisesti hän luki englanninkielen oppikirjaa, joka oli alkuaan ollut ruustinna Korsmanin tyttären Ingeborgin puolison merikapteeni Blomin käytössä.
Matildalla oli hyvä muisti ja kielipää.
Matilda oli taitava ompelija ja hän oli yleinen kaaso eli morsiamenpukija Merikarvialla.

Matildan ollessa 25-vuotias ruvettiin Merikarvian kunnan Lammelan kylässä opettamaan ns. hedbergiläisyyttä. Matildan ollessa Lammelassa Juha Järvenpään perintötorpassa ompelutyössä, hän meni kynttilänpäivänä kuuntelemaan Ahlaisten kirkkoon Sonck-nimistä evankelista papin vaalisaarnaa. Tästä saarnasta Matilda tuli hyvin liikutetuksi. Matildan isä oli uskovainen ja juuri häneltä Matilda oli perinyt horjumattoman luottamuksen Jumalaan.
Matilda alkoi kiinnostua yhä enemmän uskonnollisista kysymyksistä. Tärkeäksi muodostui myös Henrik Rengvistin kirjanen Väärästä uskosta.
Matilda katsoo kuitenkin saaneensa juuri Hedbergiltä pysyviä vaikutuksia, samoin kuin myös siltä uskonnolliselta suunnalta, jota edusti lehtori Lönnbeckin Tukholmassa toimittama hengellinen lehti ”Facklan”, joka ilmestyi aina vuoteen 1914 saakka, jolloin Lönnbeck kuoli.

Facklan lehdessä julkaistiin vuonna 1911 Matilda Roslin-Kalliolan ennustus tsaarivallan häviöstä maailmansodan aikana.
Raamatuntutkimuksille Matilda sai opetusta kirkkoherra, rovasti G. Nyholmilta.
Matilda ehti lukea raamatun useampaan kertaa mm vanhalle rouva Bergelinille. Matilda ”huusi korvaan” kolme kertaa raamatun tekstit alusta loppuun ruustinnan kuuroutuessa loppuvuosinaan pahoin; Ensin suomen kielellä, sitten ruotsiksi ja vielä kerran suomeksi.

Rovasti Nyholm kertoi Matilda Roslin-Kalliolalle ajatuksiaan Gogin sodasta, josta hän sitten julkaisi kirjan vuonna 1911.

Matilda Roslin-Kalliolalle merkitsi paljon, kun hän sai ylioppilas J. Sysimetsältä luettavaksi Weberin maailman historia teokset.

Matilda Roslin-Kalliola asui Norrgälessa vuodet 1841- 1876. Karin tädin eläke oli vain 114,28 markkaa vuodessa. Lisäksi talousrahaa ansaitsi Matilda ompelutöillä. Mutta tiukkaa oli, sillä vallasnainen Karin oli tottunut parempiin oloihin kuin mitä heillä oli. Matilda kertoo kodin olleen viihtyisä. Korkeat koivut ja pihlaja loivat varjoa helteisinä päivinä. Lehtimajassa he viettivät lepohetkiä. He joutuivat velkoihin.
Matildalla oli tuolloin nuoruudenrakkaus, jota hän ei nimeltä mainitse muuta kuin sen, että sen puhkeamisen tiellä oli voittamattomia esteitä. Myöhemmin on selvinnyt, että tämä Matildan rakkauden kohde oli pastori, sittemmin kirkkoherra Anton Forss.

Niinpä Matilda päätti muuttaa 39-vuotiaana Ylikylästä Saarelan torppaan, joka oli Haminaholmaa eli Pohjansatamaa vastapäätä. Torppa oli Ahlaisten puolella, mutta vain kapea joki erotti sen Merikarviasta. Saarelan suurempi pirtti varustettiin kauppahuoneistoksi ja niin ryhdyin sisareni Hildan kanssa harjoittamaan kauppaa. Pian sen jälkeen Hilda meni luotsin kanssa naimisiin.

Matildalla oli apulaisena pieni kasvattitytär, jonka eräs merimies oli vaimonsa kuoltua tuonut hoitoon, jota Matilda hoiti 12-vuotiaaksi. Sen jälkeen kasvattitytär vietiin takaisin kotiinsa Kristiinaan.
Hildan lähdettyä Matilda sai avukseen sisarensa Sandran, mutta vain vuodeksi, sillä Sandran täytyi lähteä Antti-veljeään hoitamaan Turkuun. Telegrafisti Antti sairastui näet keuhkotautiin.

Matilda Roslin-Kalliolan kauppa kävi jotensakin hyvin. Näin hän itse kertoo. Hän rakensi Pohjansahaan joen Merikarvian puoleiselle rannalle Haapaniemen talon maalle omat huoneet ja hän piti niissä kauppaa aina vuoteen 1886 saakka. Hän sai kilpailijan, kun kauppias Sandberg avasi Pohjansahassa myös puodin.
Matilda olisi tarvinnut isännän taloon, lähinnä juuri hoitamaan aikaa vieviä kauppatavaroiden hakua Porista. Niinpä Matilda, joka huoneita rakentaessa oli tutustunut puuseppä Gustaf Olof Rosliiniin, jota hän piti älykkäänä tuhattaitoisena puuseppänä ja salvumiehenä, joka osasi tehdä kelpo saappaita ja hyvää sepäntyötä. Matilda tukahdutti nuoruudenrakkautensa ja hänet vihittiin 43-vuotiaana viattomien lasten päivänä 1880 avioliittoon Gustav Roslinin kanssa.
Pian Matilda joutui toteamaan, ettei aviomiehensä ollut taitava liikkeenhoitaja. Muutoinkaan avioliitto ei täyttänyt Matildan toiveita yhteiselämästä. Kuusi vuotta tätä liittoa kesti ja sen jälkeen tuli pesänselvitys ja Matildalle jäi runsaasti velkaa ja hän menetti kaiken Karin-tädiltä saamansa irtaimen ja perhemuistot.
Karin-täti eli viimeiset vuotensa Lammelassa Santalan torpassa Matildan Emma sisaren luona.
Karin kuoli vuonna 1884.

Matilda muutti takaisin Ylikylään vuonna 1886, josta lähtien Matilda asui erossa miehestään, vaikka he eivät milloinkaan hakeneet virallista avioeroa. Matilda asui kevään 1886 ompelija Anna-Kaisan tuvassa.
Kesällä 1886 tuli kauppias Gustafsson, jolla oli saha ja puoti Ruoveden Vehkakoskessa, Merikarvialle omaisiaan tapaamaan. Hän tarvitsi Ruovedellä kauppa-apulaista myymäläänsä ja vei mukanansa Matildan Ruovedelle. Gustafsson maksoi hänelle 150 markkaa vuodessa ja täysylläpidon. Matilda saattoi maksaa velkojansa 100 markalla, mutta muutamat velkojat hakivat maaherralta saataviaan minulta.

Mutta jälleen Matilda sai apua. Vuonna 1887 pyysi kauppias Antti Ahlström hänet Kullaan Leinebergiin, jonne Ahlström oli perustanut kolme uutta puotia. Matildan sisar Sandra Ahlrot hoiti Kauttuan puotia ja hän, Matilda Leinebergin puotia. Nyt Matilda sai palkkaa 600 markkaa vuodessa. Matilda matkusti sydäntalvella 1888 Parkanon kautta Leinebergiin. Matilda kylmetti matkalla Parkanon aukeilla, jossa pakkasta oli -36 astetta, korvansa.
Mutta Leinebergin kauppa ei ollut kannattava ja Matilda palasi sieltä vuonna 1889. Matildalle se kuitenkin antoi mahdollisuuden vapautua veloistaan.

Vasta nyt vapaana veloistaan Matilda Roslin-Kalliola ryhtyi yli viisikymmenvuotiaana harjoittamaan kirjailijantointaan ja elätti itsensä sen jälkeen kirjoitustyöllä.
Hänellä oli muistissaan paljon tapahtumia ja tietoja, jotka hän halusi jälkipolvienkin saavan tietää.
Matildaa häiritsi jonkin verran tietoisuus siitä, ettei hän hallinnut suomalaista kirjakieltä. Ruotsinkieli oli hänellä paremmin ”vallassa”.

Matilda kirjoitti ensin paksun pinkan konsepteja. Valkoinen käärepaperi oli tuolloin halvempaa, vaikka ei ollut kovin käyttökelpoista.

Matilda käytti myös nimimerkkejä kirjoituksissaan.
Rikkaa hän käytti, koska hän tuolloin vielä piti itseään kirjoittajana perin vähäpätöisenä.
Myöhemmin käytin myös Tyyne Alho- nimimerkkiä alhaisuuteni osoitteeksi.
Kun tulin tunnetuksi, muutuin Tapani Tarkaksi, mutta sitten jo Matilda Roslin-Kalliola uskalsi käyttää omaa nimeään. Myös nimimerkki M.R. oli Matildan nimimerkki.
Matilda oli aikansa mediaihminen sanoo merikarvialainen kirjailija ja Merikarvian viidenneksi palkittu huvitusherra Arvo Salo.
Matilda kirjoitti jo naimisissa ollessaan ”Amerikan suomalaiseen lehteen” nimimerkillä Rikka.

Palattuaan vuonna 1889 Leinebergista takaisin Merikarvialle Matilda asui aluksi ”Sepänmäellä” pienessä porstuakamarissa, joka vuoti niin, ettei hän tahtonut saada sateisena yönä kuivaa sijaa siinä
asunnossa. Muutoin se oli eristetty ja rauhallinen asunto, sillä Matilda ei tahtonut asua kenenkään peräkamarissa. Matilda rakasti ennen kaikkea vapautta.
Tuolloin syntyi Ilona, jonka tekstit usein kastuivat sateessa hänen pöydällään, jos hän oli ne siihen unohtanut jättää suojaamattomina.

Matilda halusi saada paremman asunnon itselleen ja jotain rahaa ansaitsevaa työtä ja silloin kuin Jumalan sallimana apua tuli. Matilda syvästi uskovaisena uskoi Jumalan sallimuksen auttavan häntä.
Matilda kertoo, että tuolloin apu tuli herra Hakosalon, Ahlströmin koulun uuden opettajan avulla.
Kauppaneuvos Ahlström oli lähettänyt Hakosalon kysymään Matildalta, haluasiko hän ryhtyä käsityön opettajaksi yllä mainittuun Ahlströmin kouluun. Matilda keskusteli tästä asiasta ennen suostumustaan rouva Aini Norrgårdin, Impivaaran rouvan kanssa, joka kehotti ottamaan toimen vastaan. Matilda hoiti kirjoitustyön ohella tätä virkaa kaksi vuota. Matilda asui käsityönopettajan ajan Häggrothin torpassa, jonka väki oli laestadiolaisia.
Tänä aikana Matilda kirjoitti muistelmansa nälkävuosilta ja novellin Kamala hetki. Ne julkaistiin Porissa ilmestyneessä Satakunta-lehdessä, jota toimittivat kirkkoherra J. Grönvall ja tohtori Tammelin, Tammio.

Matilda asui yhden talven 1890-luvun alussa pappilan pirttirakennuksessa ”kotimiehenä”, kun rovasti Heman oli valtiopäivillä. Heman maksoi Matildan puolesta Häggrothille vuokran samalta ajalta.

Rovasti Heman antoi Matildalle, joka oli jo täyttänyt 60-vuotta, luvan rakentaa Kalliolan pappilan pellon reunaan, samalle paikalle, jossa se nytkin seisoo. Vuokraa Matildan ei tarvinnut maksaa, kun hän vain laittoi paikan kauniiseen kuntoon. Matilda nimitti kotinsa Kalliolaksi Bergelinin muistoksi.
Kalliola olikin ruma paikka, kiviröykkiö Matildan saadessa sen haluunsa, sillä sitä vastapäätä oli riihi ja Lauttijärven kirkkomiesten löyhkäävät hevostallit. Muita asuntoja ei lähistöllä silloin vielä ollut. Kirkkoherra Heman ei tuntunut tykkäävän hevostalleista, koska hän joutui niitä haistelemaan kulkiessaan kirkkoon.

Matilda kertoo, että talon paikalta vietiin pois 18 kuormaa kiviä, joista 9 kuormaa mukulakiviä vietiin kirkon alle ja 9 kuormaa suurempia kiviä Ahlströmin koulun lisärakennukseen. Rakennuksen kivijalkaan käytettiin myös osa kivistä.

Matildalle rakennusaineiden hankinta oli osin vaikeaa. Hän sai ostaa vanhan aittarakennuksen Sälttööltä Näsin takaa. Kauppaneuvos Ahlström oli sen ostanut veljensä huutokaupassa 60 markalla. Matilda sai sen Haminaholman tilanhoitajan Elgin välityksellä samalla 60 markan kauppahinnalla kauppaneuvoksettarelta.

Siitä Matilda sai paljon rakennusainetta, sillä rakennuksessa oli pariaitat ja pariluhdit päällä.
Kauppahintaa ei Matilda heti pystynyt maksamaan ja se kuitattiin kokonaan maksetuksi sen jälkeen kun Matilda oli auttanut Antti Ahlströmin tietojen keruussa ja Matilda sai vähän ylikin vielä palkkiota.

Matilda Roslin-Kalliola muutti Kalliolaansa 28.11.1897. Seuraavana vuonna hän istutti puut ja pensaat ”majansa ympärille”. Monet niistä Matildan täytyi istuttaa moneen kertaa, kun ne eivät tahtoneet juurtua kovaan kivikkomäkeen.
Suuressa nimenmuutossa vuonna 1906 Matilda otti nimeensä Kalliolan sukunimensä Roslinin lisäksi.
Kalliolassa, joka sisälsi pienen huoneen ja vielä tätäkin pienemmän keittiön Matilda asui elämänsä loppuun asti.
Mökki on tänäänkin lähes samassa tilassa kuin Matildan sen jättäessä. Siellä asui jonkin aikaa siirtolaisia, mutta he eivät sisustusta muuttaneet millään tavoin.
Vuonna 1907 Matilda teki mökkiinsä verannan ja vuorautti mökin.
Kirjailijan eläessä sitä ei koskaan maalattu, mutta se maalattiin 1940- luvulla keltaiseksi ja 25-vuotta myöhemmin mökki sai uuden maalipinnan ja sen katto korjattiin.

Matilda Roslin-Kalliolan mieltä jännittivät kovasti routavuosien puolueolot. Matilda oli voimakkaan isänmaallinen ja hän toivoi ja rukoili Isänmaan tulevaisuuden puolesta joka päivä.
Matilda vieraantui ns. suomettarelaisten politiikasta ja siirtyi ns. nuorsuomalaisiin. Kuitenkin hän piti suhteita yllä varsinkin naisasiain osalta suomenmielisiin johtajiin mm Aleksandra Gripenbergiin ja Hilda Käkikoskeen.

Rovasti Nyholmin kuoltua Matildan into raamatun tutkimukseen väljähtyi, mutta se palasi häneen keisari Nikolai II:n ja hänen puolisonsa Aleksandran kruunausjuhlien aikana eikä se sitten koskaan enää häntä jättänyt.

Merkitsevä hetki Matildan elämässä sattui kruunajaispäivän iltana 26.5.1896, jota vietettiin kautta maan. Merikarvian kirkossa oli silloin jumalanpalvelus, johon Matildakin osallistui ja hän liikuttui kovin tästä tapahtumasta. Koko sen illan Matilda vietti hartaissa tunnelmissa ja tutkistelussa rauhallisessa kodissaan toivoen parempien aikojen nyt koittavan Isänmaalle.
Matilda kellon osoittaessa kello 12 yöllä hän koki tärkeäksi polvistua vuoteensa äärelle ja hän pyysi, että hänelle annettaisiin tieto siitä, mitä alkava historiallinen käännekohta toisi mukanaan.
Matilda avasi raamatun ja se aukeni Danielin kirjan toisen luvun kohdalta ja peukalo ositti seuraavaan säkeistöön:” Hän muuttaa ajat ja hetket; Hän syöksee kuninkaat valtaistuimilta ja asettaa se sinne jälleen. Hän antaa viisaille heidän viisautensa ja ymmärtäväisille heidän ymmärryksensä”.
Matilda avasi vielä raamatun, ja nyt se avautui samasta kohdasta, mutta 23 säkeistön kohdalta:” Minä kiitän ja ylistän Sinua isieni Jumala, että olet suonut minulle viisautta ja väkevyyttä, ja ilmoittanut meille sen, mitä olemme sinulta anoneet, se on kuninkaan asian olet meille ilmoittanut”.
Seuraavana aamuna Matilda kävi kirkkoherra Hemanin luona puhumassa kokemuksestaan. Heman kirjoitti muistiin Matildan kertomuksen, sillä tuohon aikaan oli tapana kirjoittaa vanhoihin kirkonkirjoihin sellaista, mikä tahdotaan säilyttää salaisessa varmassa paikassa.

Matilda kertoo, että joulun aikaan vuonna 1898 ja varsinkin tammikuussa 1899 alkoi maaseuduilla ahkerasti kulkea karjalaisia laukkureita ja tattareita joukoittain. He kertoivat kansalle Venäjän rahvaan onnellisesta elämästä Venäjän lain turvin.
Matilda selvästi järkyttyi Helmikuun manifestista 1899. Rovasti ja valtiopäivämies Heman Merikarvialla kuulutti Merikarvian kirkossa sunnuntaina ennen Helsinkiin valtiopäiville menoaan, että jos joku haluaa esittää jonkun pyynnön valtiopäiville, niin hän on illalla tavattavissa pappilassa klo 9 illalla, kun palaa kyliin tekemältään kiertomatkaltaan. Heman matkusti näet aamulla Helsinkiin. Matilda päätti poiketa Hemanin luona luettuaan sanomalehdestä, että Suomen kansa oli tyytyväisenä ilman mitään mielenilmaisuja ottanut vastaan Helmikuun manifestin. Matilda halusi tietää, oliko syyskaudella ollut puhetta suuresta adressista. Heman vastasi Matildalle, että sanotun anomuksen tulisi lähteä kansasta ja tuskin rahvaanmiestä löytyy, joka siihen ryhtyisi. Johon Matilda totesi, eikö siihen nainen kelpaa, vaikka naisille ei olekaan vielä äänioikeutta. Tähän Heman vastasi, totta kai kelpaa.
Matilda ehdotti, että Heman esittäisi valtiopäivillä anomuksen kansalaisadressin kirjoittamisesta Hänen Majesteetilleen, jotta hallitsija saa tietää kansan mielipiteistä, joita Bobrikoff ei tuntunut tietävän eikä oikein aistivan.
Heman kiitti Matildaa ja lupasi viedä Matildan anomuksen tiedoksi.

Vielä Matilda kehotti Hemania kutsumaan koolle lehdistön ja kertomaan sille, että suuri adressi aiotaan saada aikaan, ja ettei lehdistö tätä asiaa julkaise ennen kuin adressi on allekirjoitettu koko maassa.

Matildan adressi allekirjoitettiin ja siitä ei tullutkaan suuri vaan Suomen silloisiin oloihin nähden oikein suuren suuri. Suuren adressin allekirjoitti 1,5 miljoonaa suomalaista.
Useat merikarvialaisetkin sen allekirjoittivat. Lukkari F.N. Sandberg, myöhemmin Santavuori mm Martti Santavuoren, Aapo Santavuoren isä valittiin Merikarvialta viemään suurta adressia Pietariin, kun jokaisesta kunnasta valittiin sitä viemään yksi henkilö

Mutta venäläiset provokaattorit puuhasivat vasta-adressia. Merikarvialla Matildan kertoman mukaan vasta-adressin puuhan johtajana oli eräs kauppias, karjalainen ja venäjän alamainen, tunnettu Villen nimellä. Tämä kauppias oli Wilhelm Popoff, joka uhkasi Siperialla kaikkia, jotka allekirjoittavat adressin.
Mutta vasta-adressi kuoli kumminkin sauhuun, sitä ei saatu oikein alullekaan. Ville tosin puodissaan jatkoi ihmisten pelottelua:” Piirtäkää nimenne suureen adressiin, niin joudutte Siperiaan”.

Kenraalikuvernööri Bobrikoff yritti jäljittää, miten suuri adressi oli pantu alulle, sillä hän ei uskonut sitä kansasta lähteneeksi.
Matilda katsoi velvollisuudekseen vastata, ei ”Satakuntaan” vaan heti Turun ja Porin läänin maaherralle kenraali Vilhelm von Kraemerille Turkuun. Matilda jätti postiin neljännestä vaille 12 kirjeen Turkuun.

Matilda kohtasi myönteisen yllätyksen, kun kirjeen sisältö julkaistiin ”Nya Pressenissä” painettuna.
Se ilmestyi nimimerkillä ”En kvinna af Folket”. Matilda arveli sen herättävän vastakaikua koko kansassa. Heti ilmestyi ”Suomettaressa” tekstin käännös ja pian muissakin ruotsin- ja suomenkielisissä lehdissä.
Ville kauppias vastasi ”Satakunnassa” omalla vastineellaan ja ”Suomettaressa” oli vielä pitempi vastine.

Matildan nimeä ei suoraan mainittu, vaan allekirjoituksessa oli vain ”En folkets kvinna” eli kansannainen. Merikarvialla eivät kaikki suinkaan tietäneet Matildan urotyöstä vielä silloin.
Matildan luo tuli rouva Aini Norrgård tuomaan terveisiä, että kaksi santarmia on lähetetty Porista
Matildan luokse, mutta että he ensin poikkeavat nimismiehen luokse. Matilda lähti kotoaan etäämmäksi kylään pohjoiseen päin Kuuselaan, jossa hän sai hyvän vastaanoton ja oikeuden viipyä siksi, kunnes santarmit ovat palanneet Poriin. Kuusela lähti itse kirkolle katsomaan tilanteen.
Arvo Salo mainitsee Roslinin olleen piilossa Österbyn sisarusten luona.
Palattuaan Kuusela kertoi, että kirkolla oli samaan aikaan ollut tulipalo uudella koululla, mutta että palo oli saatu jo hallintaan. Kuusela oli saanut tietää palopaikalla, että santarmit olivat lähteneet jo kirkonkylästä pois. Santarmit olivat kyselleet kestikievari W. Näsillä venäläissyntyisestä kauppiaasta, joka oli juuri silloin lähtenyt Tampereelle veljensä kanssa. Nämä veljekset olivat Popoffin veljekset, Filemon ja Fabian. Myöhemmin he käänsivät nimensä Riihivaaraksi.

Matilda palasi Kuuselasta, joka sijaitsi noin virstan matkan päässä Kalliolasta, kotiinsa kävellen.
Kuuselan emäntä Viikilä oli Matildan suojelija.

Heman oli huolehtinut Helsingissä, että Kremer sai tiedon santarmien tulosta Merikarvialle lähettämällä sähkösanoman Turkuun. ”Pidimme pienen neuvottelun ja päätimme lähettää sähkösanoman Turkuun ja keräsimme sitä varten kolehdin, kukin 5 markkaa”.

Heman kertoi myös, että he olivat valmistautuneet lähettämään Matildan turvaan Tukholmaan muka silmien parannukselle.

Suuresta adressista vielä jotakin

Eläkkeellä oleva Helsingin yliopiston Suomen historian professori ja rehtori Päiviö Tommilan kirjoittamassa ja vuonna 1999 ilmestyneessä teoksessa ”Suuri adressi” mainitaan Merikarvian tapahtumista mm sivulla 151, jossa on näköisjäljennös Kansallisarkistossa säilytettävästä Merikarvian kuntalaisten adressista 5.9.1899 muutamine nimineen H.N. Keisari-Suuriruhtinaalle.
Mainitsen tässä vain muutaman nimen: Vendla Nylund, itsellinen, Kaisa Wiermaki, itsellinen, Anna Lindgvist, itsellinen, Artturi Sillanpää, itsellinen, Sandra Sillanpää, palvelijatar, Hilma Viitala, palvelijatar, Katriina Tommila, talon emäntä, Milja Tommila, talon tytär, Aron Tommila, maanviljelijä, Evert Lillskär, kalastaja, Frans Uusitalo, talollinen, Vilhelmiina Uusitalo, emäntä Fiina Lönberg, itsellisen vaimo, Emilia Söderlund, palkollinen, Gustaa Srandgård, torppari.
jne.
Suureen adressiin kelpuutettiin kaikkien yli 16-vuotiaiden nimet, joiden jälkeen tuli kirjoittaa ammatti tai asema. Virallisen laskelman mukaan nimiä kertyi 522.931, mikä summa välittömästi julkistettiin.
Tommila toteaa teoksessaan, että Merikarvian adressiin kelpuutettiin viitisenkymmentä kansakoululaista, joten ikärajasta lienee poikettu täällä.
Tommilan teoksen sivulla180 on Albert Edelfeltin luonnosvihko, joka on Ateneumin arkistossa Helsingissä. Siinä on kuvattuna merikarvialainen adressin Pietariin viejän kanttori Sandbergin, sittemmin Santavuoren piirteet kuvattuna. Santavuori, jykevä mies komeine nenineen on hyvin piirroksessa kuvattuna ja edustettuna.
Vähän outoa on, ettei Päiviö Tommila, jolla on vankat sukujuuret Merikarvian kunnan Köörtilän kylässä olevaan Tommilan sukutilan omistajiin mainitse mitään Matilda Roslin-Kalliolan ja Merikarvian kirkkoherran ja valtiopäivämiehen Hemanin roolista suuren adressiin syntyyn.
Tätä samaa asiaa ihmetteli merikarvialainen kirjailija Arvo Salokin Merikarvia-lehdessä vuonna

Arvo Salo kirjoitti oopperateoksen Matilda ja suuri adressi, jota esitettiin Porin teatterissa ensiesityksenä vuonna

Kirjailija Matilda Roslin-Kalliola täytti 80-vuotta 28.5.1917. Hän oli tällöin jo melkein sokea vanhus. Liikuttavinta tämän harvinaisen tiedonjanoisen naisen elämäntarinassa on hänen harras rakkautensa isänmaahan, sen historiaan ja sen tulevaisuutteen. Matilda pysyi loppuun saakka mieleltään nuorena.

”Minun elämäni, sanoo kirjailija, ei sisällä suuria ulkonaisia tapahtumia. Se on ollut yhtämittaista taistelua olemassaolon puolesta. Mutta sille, jonka mieltä kiinnittää ihmisyksilön sisäinen elämä lakeineen ja ilmiöineen, tarjonnee minunkin hiljainen elämäni jotain viehätystä. Ja niille, jotka epätietoisina etsivät pohjaa omalle elämälleen, se tahtoisi olla vakuuttavana todistuksena armollisen Jumalan johdatuksesta”.

Täyttäessään 85-vuotta Matilda Roslin-Kalliola sai osakseen huomaavaisuutta. Merikarvian kunta antoi hänelle 1.000 markan rahalahjan. Suomen Kirjailijaliitto kutsui hänet ainaiseksi jäsenekseen ja kirjailija Jalmari Rinne oli suorittanut hänen puolestaan tähän jäsenyyteen kuuluvan maksun. Tampereen naiset ja Oy Maaseudun Sanomat sekä WSOY lähettivät adressin ja rahalahjan ja Porin Naisliitto ja Satakunnan Kirjallinen Kerho ilmoittivat maksavansa kirjailijalle elinikäisen kuukausieläkkeen.

Matilda Roslin-Kalliola kuoli 25.4.1923. Hänen hautansa sijaitsee vanhalla hautausmaalla aivan Bergelinien haudan läheisyydessä.

Matilda Roslin-Kalliolan kirjallinen tuotanto ajoittuu vuosille 1871 -1923:

Matilda Roslin-Kalliolan kirjallisen tuotannon merkitys perustuu ennen kaikkea kansanelämän ja Merikarvian kirkonkylän ainutkertaisiin kuvauksiin, kotiseudun tapojen tallentamiseen ja ajankuvauksiin.
Matilda Roslin-Kallilan hauta on Merikarvian vanhalla hautausmaalla.

Maaseutukirjeitä fennomaanien Weitikka-lehdessä.
Viestini menneiltä sukupolvilta, 1921 Porvoo, Matilda Roslin Kalliolan elämä ja kertoelmat
Inkeri, historiallinen romaani iso-vihan ajoilta, päähenkilönä oli rouva Bergelinin anoppi
Talvi 1867-68 eli muistelmia nälkävuosilta, kuvaa Matildan elämää Norrgälessä
Kamala hetki, kuvaa Matildan aikaa kauppa-apulaisena Ruovedellä
Sampo, onnenrasia eli yleinen myötäpäiväisyys
Päättyneen vuosisadan kynnyksellä
Bergelinien perhemuistoja
Pieniä kertomuksia:
Punainen lintu, kansanrunon mukaan
Muuan hääjuttu
Hän tiesi enemmän kuin muut, kertomus vuoden 1808 vaiheilta
Gogin sota, 1911, kirkkoherra G. Nyholmin 1877 esittämät ennustukset sodasta, joka murtaisi Venäjän sortovallan Suomessa, suomeksi vuonna 1912 nimellä ”Mietteitä Gogin sodasta”
Maaliskuussa 1914 Matilda Roslin-Kalliola sai haasteen Tutun hovioikeuteen, jossa häntä syytettiin majesteettirikoksesta. Huomattavaa oli, ettei häntä saman kirjasen ruotsinnoksesta, joka oli siis ilmestynyt jo aikaisemmin nostettu syytettä eikä se siis ollut kiinnostanut valtiollista poliisia.
Roslin-Kalliolan profetia näki tsaarinvallan sortumisen ja aavisti Suomen itsenäistymisen. Gogin sota soveltaa Raamatun jakeita ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen todellisuuteen.
Syyte raukesi Matildaa vastaan heti tuoreeltaan Turun hovioikeudessa.

Kirjailija Arvo Salo, syntyperäinen merikarvialainen kirjoitti Matilda Roslin-Kalliolasta näytelmän, jota esitettiin Porin Promenadisalissa syksyllä 2004 Salon koulukaupungissa Porissa Porin Oopperan esittämänä. Sävellystyön oopperaan oli tehnyt Ilkka Kuusisto.

Aina Lähdesoja on laatinut kirjallisuusluettelon Matilda Roslin-Kalliolan tuotannosta:

Vuosi 1871 Fennomaanien Weitikka- lehdessä maaseutukirjeitä nimimerkillä Rikka
V.. 1884-85 kirjoitelmia AMERIKAN SUOMALAINEN LEHTI- nimisessä lehdessä
SATAKUNTA- lehdessä vv. 1889-90:
Muistelmia nälkävuosilta nimimerkillä Tyyne Alho
Joulu autiolla karilla
Vuonna 1890 romaani Inkeri (Rikkein ruukku)
SATAKUNTA- lehdessä:
1896 novelli Punainen lintu, Tapani Tarkka
1896 kertomus Reimarin siirtäjät
1897 kertomus Kamala hetki
1897 kertomus Lankeevataudin lääke
1897 kertomus Riispyyn Vappu
1898 kertomus Valkoinen myyty mustalle
1900 kertomus Isän tähden
1900 kertomus Snäkkkivet
Muuan hääjuttu
runo Luonnon kieli
runo Urkujen alku
1903 sotamuistelma Hän tiesi enemmän kuin muut
Kansanvalistusseuran julkaisuissa:
Milloin ja missä kuolema tapahtui M.R.
Kuollutko vai valekuollut
Muistelmia Bergelinien sukuratinoista
Päättyneen vuosisadan kynnyksellä
Vuonna 1911 artikkeli kirkkoherra Bergelinien ennustuksia, julkaistiin Facklassa
Vuonna 1912 suomenkielinen kirjanen Mietteitä Gogin sodasta
Vuonna 1921 WSOY julkaisi omaelämäkertamuistelmateoksen
Viestini menneiltä sukupolvilta
Vuonna 1923 oma profetia Näyt Patmokselta: Ne tuhannen vuotta
Kaksi keskeneräistä näytelmää
Kalifin parta ja Sotaneuvottelu Salamiissa
Matildan viimeinen kirjallinen työ oli oma profetia:”Näyt Patmokselta”.

Norrgälen kotielämää Matilda kuvasi jo varhaislapsuudessaan 6-vuoden ikäisenä vuodelta 1843. Muistelmia julkaistiin Satakunnan Sanomissa 1912.

Painamattomien käsikirjoitusten joukossa on mm pari lyhyempää raamatullista tutkielmaa: Jumalan lepo ja Jeesuksen edeltä määrätty ikä.

Lisäksi useita kirjoitelmia eri lehtiin mm Ensimmäinen kahvinkeitto Merikarvialla ja Rounikoilla.

Tampereen yliopiston käsikirjoitusarkistossa on Matilda Roslin-Kalliolan kirjeitä rovasti Hemanille Porvooseen. Hän perää takaisin rovastilta takaisin kansatieteellistä teostaan Wiron Tommi (Tammi?). Kirjeessään hän viittaa myös siihen, että hän sai nimensä kenraalikuvernööri Bobrikoffin ”mustaan kirjaan” kirjoitettuaan ”ison adressin” tätä vastaan.

Arkistossa on myös Matilda Roslin-Kalliolan omakätisesti kirjoittamia ”Muistelmia elämäni varrelta”. Aineisto on saatu lahjoituksena dokumenttikeräyksessä vuonna 1968.


MIETTEITÄ GOOGIN SODASTA

Professori, emeritus Ville Kaipainen, Merikarvia seuran ensimmäinen puheenjohtaja kertoo kirjallisesti otsikkoasiasta seuraavasti:

Venäläis-turkkilaisen sodan alettua kesällä 1876 kirjailija Matilda Roslin-Kalliolan isä Juho Ahlrot innokkaasti luki Hesekielin 38. ja 39. lukuja ja hän ehdotti tyttärelleen, että tämä kysyisi Merikarvian kirkkoherra Gustaf Nyholmilta, oliko nyt kyseessä Gogin sota.
Matilda alkoi heti tutkia Hesekielin edellä mainittuja lukuja. Hän jätti raamatun auki pöydälleen ja seuraavana päivänä tuli rovasti Nyholm käymään Norrgälessä ja hän totesi, että siellä oli luettu Googin sodasta. Tilda neiti kertoi, mitä hänen isänsä oli pyytänyt kysymään rovastilta. ”Ei tämä ole vielä Googin sota. Goog tarkoittaa kylläkin Venajää. Haluaisitteko kuulla näiden lukujen selityksen?”
Rovasti Nyholmin ajatuksena oli, että Goog on Venäjä ja että Googin sotaan olisi tavallaan kytketty Suomen tulevaisuus Googin ryhtyessä tappiolliseen ryöstöretkeensä. Nyholmille oli ilmeisesti jäänyt hämäräksi se oliko Hesekielin 38. ja 39. lukujen sekä Ilmestyskirjan 20. luvun ennustama Googin sota samaa sotaa. Koska Ilmestyskirjan Googin sotaa edelsi tuhatvuotinen valtakunta, oli mietittävä kysymys onko tuhatvuotinen valtakunta alkanut ja sen aika kenties nyt lopullansa. Nyholm oli Danielin ennustuksista laskenut, että Googin sotaan olisi 30-35 vuotta.

Nyholm oli itse aikonut merkitä ajatuksensa muistiin, mutta hän oli siitä luopunut ja hän ajatteli, että hänen poikansa Virtain kirkkoherra Abel Nyholm ( 1845-1907) elävänä sanansaattajana voisi se tehdä. Abelin ajatuksen kuitenkin olivat valtiollisissa ruusunpunaisissa toiveissa, eikä hän ryhtynyt toimeen. Nyholmin toinen poika Punkalaitumen kirkkoherra Eugen Nyholm (1851-1902) taa oli tuolloin liian nuori ryhtymään tähän toimeen. Nyholm kulki syviin ajatuksiin vaipuneena tuliko Herra osoittamaan sanansaattajan, joka eläisi vielä 35 vuoden päässä. Kun hän sitten meni Norrgäleen ja näki raamatun olevan auki Googin sodan kohdalta, hän ymmärsi, ettei kysymyksessä ollut sattuma, vaan Pyhän Hengen johtamat askeleet ukko Ahlrothin kotiin.
Nyholm sai Matildasta innokkaan kuulijan, joka merkitsi muistiin Nyholmin ajatukset ja ennustusten selitykset. Kului kuitenkin vuosia, ennen kuin kirjailija Matilda Roslin-Kalliola julkaisi rovasti Nyholmin testamentin. Kirjailija osallistui tuolloin vahvasti valtiolliseen toimintaan. Kirjassaan ”Viestini menneiltä sukupolvilta” Matilda Roslin-Kalliola kertoo osuudestaan ”Suuren adressin” aikaansaamisessa. Vuonna 1899 yllätti tsaari Nikolai II Helmikuun manifestilla kuin kylmällä suihkulla Suomen kansan. Lehdistö kertoi Bobrikovin sähköttäneen ulkomaille ja vakuuttaneen, että Suomen kansa oli tyytyväinen ottamaan vastaan tämän historiallisen manifestin. Puuhattiin ja varsinkin puhuttiin tsaarille vietävästä, josta ei ymmärrettävästi tullut mitään, kun kaikki pelkäsivät Siperiaan joutumista. Anomuksen olisi pitänyt lähteä kansasta, mutta ei löytynyt rahvaan miestä, joka panisi asian alkuun.

Roslin-Kalliola meni Merikarvian kirkkoherra Hemanin puheille, joka oli valtiopäivämies ja Matilda ilmoitti, että nainenkin voisi olla alkuunpanija ja että asia julkaistaisiin lehdissä, niin Bobrikov ei pysty asiaa estämään. Allekirjoittajiakin löytyi. Asian julkistaminen kävi niin, että adressista sai kirjeen Turun ja Porin läänin maaherra kiitoksella, että halusi saada selville kansan äänen.
Muutaman päivän jälkeen kirje oli julkaistu Nya Pressenissä, josta muut lehdet ottivat sen palstoilleen. Lehtiin painetuissa versioissa oli allekirjoituksena ”Kansan nainen”. Alkuperäisessä maaherra Vilhelm von Kraemerille lähetetyssä kirjelmässä oli Matilda Roslin-Kalliolan nimi allekirjoitettuna ”En kvinna af Folket” yhteydessä. Tämän jälkeen kävivät santarmit etsimässä Merikarvialta Matildaa, mutta eivät häntä tavanneet.
Laillinen järjestys palautettiin Suomeen vuonna 1907 ja manifesti julistettiin lakkautetuksi.
Ehkäpä Matilda Roslin-Kalliola tästä säikähtäneenä ei uskaltanut julkaista suomeksi ”Mietteitä Googin sodasta” vaan kirjoitti sen ruotsiksi ja se julkaistiin vuonna 1911 Tukholmassa ”Facklan”- nimisessä lehdessä. Se herätti suurta huomiota. Sitä levitettiin salaa niin paljon, että painos loppui, Lehden toimittaja maamiehemme , vapaakirkollinen kirjailija F.V. Lönnbeck painatti lehteä lisää 4.000 kappaletta, kun Lähetyskirjapainon johtaja ei uskaltanut vainon vuoksi niitä painattaa.
Artikkeli ilmestyi suomenkielisenä kirjasena vuonna 1912. Evankelisen kustannusliikkeen kirjapainon johtaja, ylioppilas Jaakko S. Ketola, joka oli usein saarnannut Merikarvialla, suomensi sen ja valvoi painatuksen. Kirjan kustansi valokuvaaja H.J. Renvall.
Seurauksena oli, että Renvall, Ketola ja Roslin-Kalliola joutuivat hovioikeuteen vastaamaan majesteettirikoksesta. Renvall ja Ketola joutuivat istumaan 4 kuukautta vankeudessa. Varatuomari N. Lauri edusti rouva Roslin-Kalliolaa, joka vapautettiin.

Josko oli rohkeutta ja temperamenttia Roslin-Kalliolalla niin ei sitä puuttunut Merikarvian kirkkoherra Gustaf Nyholmiltakaan (1820-1879). Hän oli kuolemaansa saakka Merikarvian kirkkoherrana. Hänen mahtavan olemuksensa voi nähdä Martti Santavuoren kirjoittamassa Merikarvian historiassa sivulla 514.
Maisteri Aino Lähteenoja mainitsee hänestä teoksessaan Matilda Roslin-Kalliola, mm: ”Nyholmilla oli sielunhoitajana kyky, ei ainoastaan ylläpitää hengen tulta sanankuulijoissa, vaan hän osasi sitä sytyttääkin”.

Jotta tämäkään puoli ei jäisi unholaan, niin kerrotaan hänen käynnistään Turussa arkkipiispa Melartinin järjestämässä kontrahtikokouksessa, jossa otettiin käsiteltäväksi myös arkkipiispan katekismusesitys. Tämän kuivan asiallinen esitys ei ollut herättänyt yleensä mieltymystä, mutta yksikään pappi ei uskaltanut sanoa sitä suoraan. Kun pappilan pesässä roihusi iloinen valkea Nyholm sanoi:” Virkaveljeni! Koettakaamme kestääkö arkkipiispamme ehdotus tulikoetuksen”. Sitten hän heitti tekeleen tuleen. Joidenkuiden viikkojen kuluttua rovasti Nyholmille tuli ilmoitus, jossa hänelle määrättiin puolen vuoden virkavapaus.
Nyholmin värikkyys periytyi ainakin pojanpojalle, Kaipaisen entiselle opettajalle Helsingin yliopiston farmakologian professori Yrjö Airilalle ja tämän serkulle pastori Mikko Airilalle, joka toimi merimiespappina Lontoossa ensimmäisen maailmansodan aikana pastori Valtarin jälkeen. Valtari oli kuluttanut varoja niin paljon, että ”missuuna” kamppaili jatkuvissa vaikeuksissa. Mikko Airila yritti niitä korjailla, ja Kaipaisen tiedossa oli, että pahimman hädän hetkellä käännyttiin usein farmakologian professorin puoleen, joka avusti kykyjensä mukaan.
Kerran professori ei ollut juuri paikalla, jolloin vahtimestari pyysi Mikko Airilaa odottamaan hetken professori Yrjö Airilaa. ”Herra on ystävällinen ja odottaa hetkisen”. Silloin Mikko Airila osoitti sormellaan ylös kattoon ja sanoi vahvasti korostetulla vakavalla äänellä: ”On vain yksi Herra ja Hän on tuolla”.
Mikko Airila toimi sittemmin mustalaislähetyksen pappina ja vaatimattoman elintapansa johdosta nimityksen Suomen Fransiskus. Merikarviallakin hänet muistetaan siitä, kun hän polkupyörällä ajoi pitäjästä toiseen jaloissaan kapeat housut, joissa säären ympärille oli pujotettu metallirengas, joka esti housun lahkeiden joutumasta ketjuihin. Tuolloin hän lukeutui Axel Sknutnabbin perustamaan evankeliseen herätysliikkeeseen. Tuolloin hän usein asui maanviljelijä J.O. Rikalaisen kotona Alakylän Brandissa.

Vuonna 2004 kirjailija, professori Arvo Salo sai valmiiksi puhelauluoopperansa ”Matilda ja Nikolai”. Oopperan ensi-ilta oli Porissa Promenadikeskuksessa 22.10.2004 ja sitä esitettiin seitsemän kertaa, viimeksi 11.12.2004. Oopperan libreton oli kirjoittanut Arno Salo ja oopperan oli säveltänyt Ilkka Kuusisto. Esityksen ohjasi Jussi Tapola.
Oopperan Matildan pääroolin lauloi sopraano Johanna Bister, jonka sukujuuret johtavat Merikarvialle. Johannan äiti Irene Bister on syntyperäinen riispyyläinen. Äidin vanhemmilla Anton ja Hilda Kotirannalla oli kauppa Rantatien varrella. Johanna Bisterin isä oli kanttori ja Johanna on itse sekä näyttelijä että laulaja. Hän on toiminut freelance-oopperalaulajana vuodesta 1988 lähtien.
Matilda ja Nikolai-ooppera tehtiin harrastajien ja ammattilaisten yhteistyönä, jossa olivat mukana Porin Ooppera ry, Pori Sinffonietta ja Palmgren-konservatorio.
Merikarvian kirkkoherra Hemania esitti Jukka Romu, Bobrikoffin roolissa oli Lassi Virtanen, maaherra von Kraemerina oli Esa Ahonen ja leskikeisarinna Maria Feodorovnan osassa oli Ulla Raiskio.

Oopperan lähtökohtana on suuri isänmaallinen innostus, joka syntyi venäläisten ryhtyessä kiristämään otettaan Suomesta ja heikentämään Suomen itsehallintoa. Uusi kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikoff loi lyhyessä ajassa tehokkaan santarmikoneiston ja murensi Suomen itsehallintoa ohjenuoranaan helmikuussa 1899 annettu keisarillinen julistus. Tämän helmikuun manifestin sisältö oli pelkistettynä se, että ns. yleisvaltakunnalliset lait korotettiin Suomen omien jo Ruotsin vallan ajoilta periytyvien lakien yläpuolelle. Manifesti aiheutti valtavan vastareaktion. Muutamassa viikossa suomalaiset saivat kokoon ns. Suuren adressin, jossa vedottiin Venäjän keisariin Suomen oikeuksien puolesta.
Matilda Roslin-Kalliola oli kuten edellä jo on selvinnyt yksi adressin kokoonpanijoista.
Oopperan 12- kohtauksisen oopperan kantaesitys sai raikuvat aploodit. Paikalla olivat sekä kirjailija Arvo Salo että säveltäjä Ilkka Kuusisto. Teos nosti vahvan naisen Matildan ansaitusti parrasvaloihin ajalta, jolloin miehen ja naisen tasa-arvo ei ollut vielä sellainen kuin tänä päivänä.
Suonen kulttuurirahaston Satakunnan rahasto myönsi 4.500 euroa Porin Ooppera ry:lle Matilda ja Nikolai-oopperan orkesteristemmojen kirjoittamiseen kapellimestaripartituurista.


Matilda Roslin-Kalliolan hautapatsasreliefin paljastustilaisuus piti olla 1.7.1951 kello 14, mutta se siirtyi. Se paljastettiin sitten 8.7.1951 kirkonmenojen jälkeen. Paljastuspuheen piti rehtori Leila Säynäjärvi. Merikarvian Mieslaulajat esiintyivät tässä kotiseutujuhlassa.
Suomen lippu, nuorten ylioppilaiden Disa Lindströmin ja Arvo Salon kannattamana asettui kunniavartioon patsaan taa. Torvisoittokunta Aarne Uusitalon johdolla viritti Suomen laulun. . Puheessaan rehtori Leila Säynäjärvi totesi, että paikkakunnalla on virinnyt kotiseutuharrastus, joka ei vielä ole oikein saanut ilmaa alleen. Kotiseutumuseo on suunnitteilla ja siksi tulee vanha viljamakasiinirakennus. Nyt paljastettu pronssinen korkokuva Matilda Roslin-Kalliolasta on tärkeä merkitys ei vain merikarvialaisille vaan laajemmaltikin maamme kirjallisuuden historiassa. Noin pari vuotta sitten rouva Ines Tommila oli keksinyt tämän jalon aatteen. Korkokuvan on laatinut helsinkiläinen kuvanveistäjä Elsa Mäkelä. Kansannainen huivi päässä kuvaa hyvin Matildaa, jonka kirjallinen työ keskittyy hänen vanhalle iälleen. Reliefi luovutettiin seurakunnan huostaan.
Seurakunnan puolesta sen vastaanotti pastori Leevi Vihervaara. Tuomiorovasti A. Santavuori piti puheen, jossa hän lausui Matilda Roslin-Kalliolan omin sanoin: ”Jumala ja Isänmaa, siinä ne kaksi soihtua, jotka ovat valaisseet pitkää ja usein vaivalloista elämänpolkuani. Onhan se itse ulottunut melkein vuosisadan päästä päähän - ihmeellisimmän vuosisadan isänmaani historiassa - ja sukumuistot samoin kuin tulevaisuudennäyt ovat sille varanneet tilaa kauas aikojen taakse, joten voinen kiitollisena tunnustaa eläneeni rikassisältöisen elämän.

Oi, jos juurtuisin kuin metsä
Isänmaahan minäkin,
Hyödyllinen kuni kuusi
Kuoltuani vieläkin!

Jospa niin kuin puro oisin
Yhdysside yhä vain;
Viileä ja virvoittava
Elon kalliin kostuttain.

Silloin elänyt mä oisin,
Varhainkin jos kuolisin-
Kyllä haudan mulle sosi
Isänmaani kallihin.”

Merikarvian kunnan kukkaset toivat Hanna Alho ja Toivo Kuusinen. Porin suomalaisen naisliiton kukkatervehdyksen toi opettaja Katri Heinonen, joka oli itsekin tavannut kirjailija Roslin-Kalliolan nuorena tyttönä.
Merikarvian Marttojen puolesta kukkatervehdyksensä toivat opettaja Esteri Vihervuori ja Anni Peltomäki. Ines Tommila laski oman seppeleensä ystävänsä haudalle.


Roslin-Kalliolan muistoreliefin tilitys osoittaa, että lahjoituksia annettiin seuraavasti Onni Ahti 100 mk, A. Ahlström Oy 10.000 mk, Merikarvian kunta 10.000 mk, Merikarvian seurakunta 5.000 mk, V.J. Laaksonen Kanadasta 1.500 mk, Aino Lähteenoja 500 mk, Porin suomalainen naisliitto 5.000 mk, Merikarvian Martat 2.000 mk, Irja Melart 500 mk, Merikarvian Naisvoimistelijat 5.000 mk, Kosti Kouhi 3.000 mk, Vihtori Ojala 1.000 mk, Aali Rikalainen 1.000 mk, Merimaat 2.000 mk, Satakunnan Kirjallinen Kerho 5.000 mk. Reliefi maksoi 50.000 mk. korkokuvan kiinnitys 1.500 mk.


Kirjailijakodin johtokunnan esityksen johdosta valtuusto päätti osallistua 10.000 markalla käynnissä olevaan keräykseen pronssisen medaljonkikuvan hankkimiseksi kirjailija Matilda Roslin-Kalliolan hautapatsaaseen.



Päivitetty 18.2.2020 - Tulostettava versio -
 
 
Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä