Perinnetarinoita ja runoja
Kari Heinon juhlapuhe
Altti Mäntylän juhlapuhe
Mikko Salmela muistelee
Pirjo Koivukorven runoja
Torsti Peltoniemi muistelee
Pertti Kohvakka muistelee
Evakko Paula Penttilä muistelee
Erkki Vanhatalon tarinat...
Jukka Uusitalon tarinat...
Lauri Tuomisen tarinat...
Seppo Haukorannan tarinat...
Aku Tieran kirjoitukset...
Lauttijärven Lukon historia
Veikko Heikkilä muistelee
Merikarvian Lukon historian II osa
Värem päreet ja muita kirjoituksia (Antti Mikonpoika Väre)...
Finnish at heart / Arnold Toivosen tytär Karin Bauser
Kaljaasi nimeltään Faakerin Anna...
Merikarvian lasitehtaat...
Antti Yliknuussin tarinoita
» Notkee-Ville ja muut veitikat
» Me­Pa
» Kaksi leikkuulautaa
» Näin sydämeeni joulun teet
» Väsyneet hiihtäjät
» Muistoja herättänyt soitto
» Muistojen Lotta-Maja
» Isän­maal­le
» Metsänhoitoyhdistyksen neuvojia
» MePan tanssit ja Veikko Tuomen yhtye
» Eä­män­näl­kä
» Rupee olee jo viimiset ajaat
» Sa­ta­ma­muis­to­ja
» Oko sulla kiirus...
» Värenmäen poikia
» Kävimme Koittankoskella
» Lauloimme kilpaa
» Tuntematon sotilas
» Kuljen taas kotiinpäin
» Sano Nikkarin Voitto ja muutama muukin
» Erilaisia sankareita
» Matka kaukaa lapsuudesta nykyhetkeen
» Väärään aikaan väärässä paikassa
» Met­sä­mies­muis­to­ja
» Sanoi Pekka Kyläkoski ja muutama muukin
» Vartiomieshan se sellainen mies on
» Soli sitä aikaa: Sano Feekin Erkki ja muutama muukin
» Soli sitä aikaa: Helsinki, Porilaisten marssi
» Aikamatka arjesta avaruuteen
» Vieraan vallan lentokone Krookassa
» Soli sitä aikaa: Ilvesvartio
» Soli sitä aikaa: Legenda jo eläessään
» Sinivalkoisia muistoja MePa-ajoilta
» Kolme kaffekuppia
» Köörtilän Kiri, Lauttijärven Lukko, Trolssin Reipas ja Tuorilan Tuisku
» Kuin silloin ennen
» Aikamatka kaukaa nykypäivään
» Marsalkka Mannerheim ja sotamies Reino Juhola Värenmäeltä
» Aarne, onnittelumme 1950-luvulta
» Siivousviikko Kouhin sahalla
» Mieslaulajissa mukana 1950-luvulla
» Jokisen Arkan fargo
« Edellinen | Seuraava »

Notkee-Ville ja muut veitikat

Notkee-Ville ja muut veitikat
Sodat olivat ohi, sopeutuminen siviilielämään vaikeata, varsinkin heille, jotka selvisivät "maaottelusta" hengissä. Nuoruuden parhaat vuodet juoksuhaudoissa, ei koulutusta, ammattia, joillakin outoa syyllisyyttä eloonjäämisestään.

Liikkeelle lähdettiin tyhjästä, ei ollut ruokaa, ei vaatteita. Yhdistävä tekijä olikin se, että puute koski kaikkia. Keväällä ojan pohjalle tallottu rentukka ilmestyy esiin. Valo voittaa pimeyden, niin siinä kävi.

Värenmäelle ilmestyi korttiporukoita, mutta myös leppoisia ryhmiä. Yksi tällainen oli Sakarin, Friidin ja Notkee-Villen jengi. Sakarista olen kirjoittanutkin, lempeä kulkuri, josta kaikki pitivät.

Friidi oli kasvoiltaan karkean näköinen. Toisen käden keskisormet olivat jäykät, ja puhe oli oudon töksähtelevää. Ville valisti meitä: "Ei sitä tartte pelätä. Se ottaa joskus äreetä viinaa." Niinhän siinä kävi. Aikansa hän meuhkasi, itkeä tirautti päälle.

Notkee-Ville oli pitkähkö, hoikka, hienotunteinen, puhui tasaisella, hiljaisella äänellä, tuosta liikanimestä tapahtuma.

Suvisena päivänä kummisetäni Murtomaan Eero oli viemässä hevosella heinäseipäitä pellolleen. Sarat olivat Leppähaan ja Pohjolan välissä. Olimme menossa uimaan Pohjolan rantaan, joten kyyti kelpasi.

Silloin oli vielä siinä Uudentalon liiterin jälkeen tervattu "Mustaportti". Siitähän se oikea Peepee alkoi. Heti portin takana, ulkorakennuksen päädyssä, rakennuksen yläkerrassa oli mankelihuone.

Loivasti viettävällä nurmikolla oli miesjoukko. Jotain erikoista oli tapahtumassa. Arkka-kapellimestari, Koskenniityn Toivo ja Tuomisen Ville hääräsivät yhdessä. Arkan tuttu kihertävä nauru kertoi, ettei vakavasta ole kysymys. Eero palasi hevosen luo hymyillen. Ville oli vedon takia laittanut jalan niskan taakse. Poissaanti olikin hankaloitunut. Apujoukon määrästä ei ainakaan ollut kiinni!

Villestä kerrottiin, että hän olisi tasajalkaa hypännyt Mustanportin yli, Nykäs-Matillekin kova temppu. Sanottiin myös hänen hypänneen peräkkäin kumollaan olleiden tynnyrien yli. Villen tuntien mahdollista se on. En muista koskaan nähneeni häntä humalassa. Meille hän oli lempeän mukava Notkee-Ville.

Puhuin juuri pitkän puhelun Anttilan Jukan kanssa. Kiitos sinulle soitostasi. Tarjosit minulle lääkettä, jota apteekeista ei saa, lapsuus- ja nuoruusvuosien kotiseutumuistoja ajalta, jolloin ruoho oli jalan alla pehmeintä, ihminen toiselle läheinen, Notkee-Villen kaltainen.

Jos olisi mahdollista, kuuntelisin tähän loppuun Eila Pienimäen laulun 1950-luvulta Vanhan veräjän luona.

Antti
Päivitetty 6.12.2016 - Tulostettava versio -
 
 
Sivuston toteutus: Hakosalo Software OyLisätietoa evästekäytännöstä