Perinnetarinoita ja runoja
Kari Heinon juhlapuhe
Altti Mäntylän juhlapuhe
Mikko Salmela muistelee
Pirjo Koivukorven runoja
Torsti Peltoniemi muistelee
Pertti Kohvakka muistelee
Evakko Paula Penttilä muistelee
Erkki Vanhatalon tarinat...
Jukka Uusitalon tarinat...
Lauri Tuomisen tarinat...
Seppo Haukorannan tarinat...
Aku Tieran kirjoitukset...
Lauttijärven Lukon historia
Veikko Heikkilä muistelee
Merikarvian Lukon historian II osa
Värem päreet ja muita kirjoituksia (Antti Mikonpoika Väre)...
Finnish at heart / Arnold Toivosen tytär Karin Bauser
Kaljaasi nimeltään Faakerin Anna...
Merikarvian lasitehtaat...
Antti Yliknuussin tarinoita
» Notkee-Ville ja muut veitikat
» Me­Pa
» Kaksi leikkuulautaa
» Näin sydämeeni joulun teet
» Väsyneet hiihtäjät
» Muistoja herättänyt soitto
» Muistojen Lotta-Maja
» Isän­maal­le
» Metsänhoitoyhdistyksen neuvojia
» MePan tanssit ja Veikko Tuomen yhtye
» Eä­män­näl­kä
» Rupee olee jo viimiset ajaat
» Sa­ta­ma­muis­to­ja
» Oko sulla kiirus
  Missä palaa?
» Värenmäen poikia
» Kävimme Koittankoskella
» Lauloimme kilpaa
» Tuntematon sotilas
» Kuljen taas kotiinpäin
» Sano Nikkarin Voitto ja muutama muukin
» Erilaisia sankareita
» Matka kaukaa lapsuudesta nykyhetkeen
» Väärään aikaan väärässä paikassa
» Met­sä­mies­muis­to­ja
» Sanoi Pekka Kyläkoski ja muutama muukin
» Vartiomieshan se sellainen mies on
» Soli sitä aikaa: Sano Feekin Erkki ja muutama muukin
» Soli sitä aikaa: Helsinki, Porilaisten marssi
» Aikamatka arjesta avaruuteen
» Vieraan vallan lentokone Krookassa
» Soli sitä aikaa: Ilvesvartio
» Soli sitä aikaa: Legenda jo eläessään
» Sinivalkoisia muistoja MePa-ajoilta
» Kolme kaffekuppia
» Köörtilän Kiri, Lauttijärven Lukko, Trolssin Reipas ja Tuorilan Tuisku
» Kuin silloin ennen
» Aikamatka kaukaa nykypäivään
» Marsalkka Mannerheim ja sotamies Reino Juhola Värenmäeltä
» Aarne, onnittelumme 1950-luvulta
» Siivousviikko Kouhin sahalla
» Mieslaulajissa mukana 1950-luvulla
» Jokisen Arkan fargo
Köyhyydenkivi - Erkki Vanhatalo
« Edellinen | Seuraava »

Missä palaa?



Missä palaa?










Toissasuvena Uudentalon Jukka soitti Ourasta. Laakson Oskun ja Eskon Antin kanssa he pohtivat Lännennäsin tulipalon vuotta. Ehdotin 1946.



Jukka soitti myöhemmin. Se tapahtuikin vuotta aikaisemmin.



Lienee kotiseutuni suurin tulipalo, kun huomioidaan palaneiden rakennusten lukumäärä. Vein silloin kenkiä suutariin Ahlqvistin Jallulle.



Kuuma kun oli, mestari teki töitä ulkona, katseli taivaalle ihmetellen nousevaa, sakeaa kavupilveä. Lähdin kotiin. Viikilän pihassa Valtteri sanoi Lännennäsin palavan.



Kotona asia varmistui. Silloin ei pyöriä ollut, joten jalkaisin matkaan. Näsin kohdalla valtava tulimeri pysäytti, pelotti, mutta muiden poikien mukana menimme palopaikalle päin. Peltosen Maunon kohdalla joku vanhempi mies rauhallisella äänellä kehotti meitä lähtemään kotiin. Lasten paikka ei ole nyt täällä.



Kaikki rakennukset tuhoutuivat, myös karjaa. Irrallisessa rakennuksessa asui Bisterin perhe. Pojat olivat Pertti ja Rauno. He olivat meitä vanhempia, erottuivat mm. siitä, että heillä molemmilla oli golfhousut.



Minulla on Lännennäsin päärakennuksesta yllättävänkin selvä kuva: ovesta mentäessä talonlevyinen tupa, peräkamareissa hienot huonekalut. Lännennäsillä pidettiin talon tulevan isännän, Aarren ja sukulaispojan Heinon Einon yhteiset hautajaiset.



He kaatuivat eri rintamalohkoilla. Kotkien lennot katkesivat jo nousuvaiheessa. Leposijansa ovat lähellä sankariristiä. Noin 75 000 kaatuneen mukana ne muistuttavat vapaasta isänmaasta.



Palohan alkoi poikien tulitikkuleikeistä. Hyvin arkaillen, varovasti, jotkut olivat tietävinään nimiä. Lopullista totuutta ei koskaan saatu.



Ennen tätä tapahtumaa paloi Murtomaan suulin lähellä, paikalla, jossa on Lahtisen talo, Ruohosen vanha, harmaa, pärekattoinen rakennus. Nopeasti edenneessä palossa menehtyi pieni Tuula-tyttö, joka meni omasta mielestään turvaan sängyn alle.



Kotona ollut mummo pelastui. Hän ei koskaan toipunut tapahtuneesta.



Aikuisten hyvinkin järkyttävät kuvaukset menehtyneestä jättivät pienen pojan mieleen pelon: "valkeen kans ei sitte leikitä", siinä se sitten oli.



Mäkivaarassa Hiltusten kanssa asuivat Yli-Kerttulat. Elvi oli terveyssisar, joka kävi kouluilla tarkastuksilla. Hannun äiti, Tyyne Hiltunen, oli kertonut Elville peloistani.



Alan ammattilainen tuli kanssamme kuistille. Hän kyseli, kartoitti tilanteen ja aukaisi poikien mielen lukot, poisti pelot.



Vuosia myöhemmin olin aina mahdollisuuksien mukaan sammutustöissä, auttamassa hädässäolevia. Kiitos Elvi äidillisistä neuvoista, voitin pelkoni.



Antti




Päivitetty 6.12.2016 - Tulostettava versio -
 
 
Sivuston toteutus: Hakosalo Software OyLisätietoa evästekäytännöstä