Perinnetarinoita ja runoja
Kari Heinon juhlapuhe
Altti Mäntylän juhlapuhe
Mikko Salmela muistelee
Pirjo Koivukorven runoja
Torsti Peltoniemi muistelee
Pertti Kohvakka muistelee
Evakko Paula Penttilä muistelee
Erkki Vanhatalon tarinat...
Jukka Uusitalon tarinat...
Lauri Tuomisen tarinat...
Seppo Haukorannan tarinat...
Aku Tieran kirjoitukset...
Lauttijärven Lukon historia
Veikko Heikkilä muistelee
Merikarvian Lukon historian II osa
Värem päreet ja muita kirjoituksia (Antti Mikonpoika Väre)...
Finnish at heart / Arnold Toivosen tytär Karin Bauser
Kaljaasi nimeltään Faakerin Anna...
Merikarvian lasitehtaat...
Antti Yliknuussin tarinoita
» Notkee-Ville ja muut veitikat
» Me­Pa
» Kaksi leikkuulautaa
» Näin sydämeeni joulun teet
» Väsyneet hiihtäjät
» Muistoja herättänyt soitto
» Muistojen Lotta-Maja
» Isän­maal­le
» Metsänhoitoyhdistyksen neuvojia
» MePan tanssit ja Veikko Tuomen yhtye
» Eä­män­näl­kä
» Rupee olee jo viimiset ajaat
» Sa­ta­ma­muis­to­ja
» Oko sulla kiirus
  Missä palaa?
» Värenmäen poikia
» Kävimme Koittankoskella
» Lauloimme kilpaa
» Tuntematon sotilas
» Kuljen taas kotiinpäin
» Sano Nikkarin Voitto ja muutama muukin
» Erilaisia sankareita
» Matka kaukaa lapsuudesta nykyhetkeen
» Väärään aikaan väärässä paikassa
» Met­sä­mies­muis­to­ja
» Sanoi Pekka Kyläkoski ja muutama muukin
» Vartiomieshan se sellainen mies on
» Soli sitä aikaa: Sano Feekin Erkki ja muutama muukin
» Soli sitä aikaa: Helsinki, Porilaisten marssi
» Aikamatka arjesta avaruuteen
» Vieraan vallan lentokone Krookassa
» Soli sitä aikaa: Ilvesvartio
» Soli sitä aikaa: Legenda jo eläessään
» Sinivalkoisia muistoja MePa-ajoilta
» Kolme kaffekuppia
» Köörtilän Kiri, Lauttijärven Lukko, Trolssin Reipas ja Tuorilan Tuisku
» Kuin silloin ennen
» Aikamatka kaukaa nykypäivään
» Marsalkka Mannerheim ja sotamies Reino Juhola Värenmäeltä
» Aarne, onnittelumme 1950-luvulta
» Siivousviikko Kouhin sahalla
» Mieslaulajissa mukana 1950-luvulla
» Jokisen Arkan fargo
Köyhyydenkivi - Erkki Vanhatalo

Oko sulla kiirus

"Onko sulla kiirus?"
Kesällä 1946 olimme menossa Vanhankoulun kentälle pelaamaan pesäpalloa. Hiltusen Hannu, joka asui asui Mäkivaarassa, oli saanut pelivälineen ja sitä piti päästä kokeilemaan.

Oikeista pesäpalloista ei ollut tietoakaan. Tämäkin oli jotain keinonahkaa. Pallon sisällä oli jokin paino. Se tarkoitti sitä, ettei pallo pompannut, mutta uusi se oli.

Kouhin kujan loivaa nousua tuli pyörää taluttaen Grönroosin Juha. Hän oli tulossa Kouhin sahalta. Pyörän sarvissa ja takahäkillä oli krinkuloita. Kala-astioita kun tehtiin, pohjia ja kansia sorvatessa niitä syntyi. Kuivaa tavaraa kun olivat, eipä parempia kaffeepuita voinut ajatella.

Juhalla oli lonkkavika, kuorman sidonnat löystyneet, hankalaa oli. Hannu oli mennyt edeltäpäin. Juha tuli kohdalleni kysyen, voinko auttaa, että hän saisi sidottua kuorman.

"Nyt on vähän kiirus", oli vastaukseni. Lähdin pallokentälle. Tämän jälkeen tavatessamme Juha aina esitti tuon otsikon kysymyksen. Olisi vaikka kironnut tai huutanut. Helpommalta olisi tuntunut.

Kerroin asiasta kummilleni Murtomaan Eerolle, isätön kun olin. Murtomaahan uusittiin pärekatto. Eero kertoi Grönroosin Juhan kysyneen muutamaa pärettä. Hän haki tallista puisen saavin, käski minun laittaa sen täyteen päreitä.

Juha asui Peepeessä, Katajamäen naapurissa. Ei kun hevosella sinne. Isäntä tuli pihalle vastaan ihmetellen tuomisiamme. Eero sanoi menevänsä sisälle katsomaan, jos talosta saisi korvikkeet. Kahvia ei silloin vielä ollut.

Eero sanoi Juhalle, että Antti kantaa ne päreet liiteriin. Taitaa pojalla olla Juhalle kahdenkeskistä asiaakin. Pyysin anteeksi sanomisiani häneltä. Juha alkoi touhuta sen saavin kanssa, jossa ne päreet olivat olleet. "Sisällä taitaa olla korviketta, kastamistakin." Mennessämme kuistilla hän laittoi kätensä olkapäälleni. Tuntui niin hyvältä, itkettikin.

Kuinka kevyt oli olo kotimatkalla. Asiat oli sovittu. Meistä tuli Juhan kanssa kaverit. Tavatessamme hänellä oli aina joku mukava sana sanottavana. Olimme ystäviä.

Kiire sotkee asioita. Kannattaa kuunnella kanssaihmistä, arvostaa ja tarvittaessa pyytää anteeksi. Täällä ei ole yhtään sellaista, joka yksin pärjää. Ei auta uho, ei omaisuus.

Eero kuoli 1955 marraskuussa kotonaan keuhkosyöpään. Suuresti kunnioittamani Heinon Lauri valvoi öitä, teki liikuttavan ystävänpalvelun. Olin yhden yön Laurin mukana. Eero kertoi hiljaisella äänellä, että he olisivat Ailin kanssa adoptoineet minut lapsena, mutta äiti ei suostunut. He olivat sylikummejani.

Tuntui herkältä ajatella. Kirjoitukseni matkankin tein eräällä tavalla isän kanssa.

Antti


Päivitetty 6.12.2016 - Tulostettava versio -
 
 
Sivuston toteutus: Hakosalo Software OyLisätietoa evästekäytännöstä