Tämä sivu on tulostettu Merikarvia-seura ry:n internetsivuilta. perjantaina 29.5.2020 klo 16:20



Etusivu > Perinnetarinoita ja runoja > Antti Yliknuussin tarinoita > Rupee olee jo viimiset ajaat

Rupee olee jo viimiset ajaat

Rupee olee jo viimiset ajaat
Jukan luokkatapaamistamme koskevassa kirjeessä ollut otsikkolause pysäytti. 1948 syksyllä aloitimme ekaluokan, joten nyt on "joutsenlaulun" hetki. Käännän katseeni vähän sivummalle, siinä se on. Sodasta on kulunut neljä vuotta, säännöstely jatkuu, kaikesta on pulaa. Siinä taitaakin olla se yhdistävä juttu. Kaikilla on yhtä vähän.

Ekaluokkamme oli toisen kerroksen päädyssä, päin Sakin Villeä. Muistamme sen ruotsintunnin odotuksen, opettaja myöhässä, sisään ryntäsi erikoisen näköinen mies, Harry Horsma. aluksi pelottava, pian naurettava, mutta nopeasti tunne vaihtui sääliin. Rikkinäisen mielen yksi harhoista oli ruotsin kieliopin kirjoittaminen, mieli ei kestänyt. Luokanvalvojamme oli kiltti, hauraan herkkä Aihe Lastu.

Olen aiemmin kirjoittanut tokaluokalla sattuneesta "pikijutusta", vieläkin "selvittämättömästä rikoksesta". Vuosia myöhemmin Rannikon Reino laulujuhlilla kyseli syyllistä, ei sitä tiedetä, kartiiniautossa kuului ajelleen! Reinon sapattihousuthan siinä saivat pikeä persuksiin.

Ivor Hall, Heilimo, Paasio, Valakivi, Rantalan Risto, Heloaro, tietysti Säynäjärvi. Kyllä hänellä rehtorina oli raskas vastuu koulusta, erikoiskiitokset Kosti Kouhille ja Häyrisen Kallelle, jotka monta kertaa joutuivat paikkaamaan omistaan vajeita.

Luonnontieteen luokassa pulpettivajeen takia osa joutui istumaan pöydissä. Ojalan Pentin ja Jukan kanssa muodostimme pöytäseurueen. Muistathan Jukka, kun jouduimme usein kirjoittamaan Pentille koekysymykset. Hän ei nähnyt taululle, häpesi lasien käyttöä. Sinulle oli jo silloin opiskelu helppoa, minä taas etenin "kiikun kaakun".

Ajatuksissani menen sinne toisen kerroksen ekaluokkaan. Olemme kaikki paikalla. Tuntuu hyvältä kuulla naurua, iloista hälinää, lapsuuden huolettomuutta. Tunti loppuu, jään yksin, laitan jokaiselle pulpetille juhannusruusun, tuon onnen salaperäisen vertauskuvan. Kiitokseni teille kaikille elämän huolettomimmasta ajasta, sydämen ajatuksia poisnukkuneille.

Juhlasalin piti olla tyhjä, sieltä kuuluu soittoa. Veikko tarjoaa meille kaikille tuon toivon ja unelmien laulun, Suvivirren. Mielettömän kiireen, pyrkyryyden , yltäkylläisyyden maailmassa, olemme hetken saaneet elää kaukaisuudessa, koulutoveriemme seurassa. Voimme kohdallamme todeta, aika ei odota...
Antti






Sivuston toteutus: Hakosalo Software OyLisätietoa evästekäytännöstä