Tämä sivu on tulostettu Merikarvia-seura ry:n internetsivuilta. perjantaina 29.5.2020 klo 16:21



Etusivu > Perinnetarinoita ja runoja > Antti Yliknuussin tarinoita > Väärään aikaan väärässä paikassa

Väärään aikaan väärässä paikassa

MUISTELU 1953 toukokuisena iltana tapahtui naapurikunnassamme Isojoella maamme ehkä puhutuin ja kirjoitetuin henkirikos. Seurakuntanuori Auli Kyllikki Saari katosi kotimatkalla.

Kuukausien etsintöjen jälkeen erään etsintäketjussa olleen miehen käteen tarttui irrallinen, hämäykseksi sammalikkoon laitettu männyntaimi. Suohauta oli löytynyt.

Outoja asioita tuli julkisuuteen. Hautapaikan lähellä olleiden halkopinojen väliin oli tuotu kuolleen koiran raato. Kyllikin hiljainen kotitie oli lanattu heti katoamisen jälkeen.

Näkikö toukokuisena varhaisaamuna kotipitäjässäni paloaseman luona ongella ollut tuttu mies juttuun liitetyn vaalean Volvon?

Rikos jäi selvittämättä, paljon jäi kuitenkin tapahtumia vastauksitta.

Myöhäissyksyllä hautajaispäivän lähestyessä tuli tieto, että linja-auto lähtee tilaisuuteen. Kerroin naapureillemme Häyrisen Eevalle ja Gunnarille halustani mennä tilaisuuteen, en uteliaisuuttani, murrosikäisen elämänkuvan hahmottaminen oli hämmentävää, minuuden etsimistä, elämän rajallisuuden tajuamista.

Puhuimme pitkään. He pitivät luonnollisena asiana mukanaoloani. Kiitos Eeva ja Gunnari!

Ojalan luota menin linja-autoon. Mukana olleista muistan ainakin Laaksosen Olavin.

Saattoväkeä kerrottiin olleen noin 25 000, ilma sumuinen, raskas. Kirkon ulkopuolella kovaääniset välittivät kirkon surutilaisuuden.

Löytöpaikalle oli tienvarressa opaskyltti, pienen kaupan ikkunassa uhrin polkupyörä, näin kerrottiin, mautonta.

Liian paljon jäi avoimia asioita, nykymenetelmillä syyllinen (-set) olisi paljastunut nopeasti. Onneksi silloin ei vielä ollut nykypäivän sensaatiolehdistöä, joka rahasta repii kaiken levälleen.

Saimme kokea 1959 jälleen vastaavaa. Kaksi nuorta lomamatkalla ollutta sairaanhoitajakoulun oppilasta Eine Nyyssönen ja Riitta Pakkanen surmattiin Heinävedellä. Tulilahti oli nyt paikkana.

Puhuin nuorena menehtyneen, ihailemani teologianopiskelijan, Pohjanrannan pojan, Kallion Esan kanssa Isojoen tapahtumasta. Toivon hänen jättävän Raamatunlauseet, puhutaan hyvästä ja pahasta, ihmisenä olemisesta.

Esa oppinsa mukaan otti esiin Taivasten valtakunnan, minä taas hain vastausta kysymykseen, onko kuoleman jälkeen mitään, vai "oliko se sitten tässä?"

Näin hänessä uuden, ihmisläheisemmän kirkonmiehen, joka todella köyhistä oloista lähteneenä ymmärsi ihmistä.

Uskoin Esan erilaisuudellaan tavoittavan myös nuoret. Toisin oli päätetty, nuoren kotkan lento katkesi jo nousuvaiheessa, sairaus voitti.

Tällaisten tapahtumien jälkeen on helpompaa, jos uskoo olemassaolon jatkuvuuteen.

Kun oikein tarkasti katson illalla tähtitaivaan Linnunrataan, löydän sieltä kolme pientä, kirkasta tähteä, kirjoitukseni surmatut neidot...

Antti

Sivuston toteutus: Hakosalo Software OyLisätietoa evästekäytännöstä