Tämä sivu on tulostettu Merikarvia-seura ry:n internetsivuilta. perjantaina 29.5.2020 klo 16:07



Etusivu > Perinnetarinoita ja runoja > Jukka Uusitalon tarinat > Hyvä Merikarvia

Hyvä Merikarvia

Eräänä päivänä parlamentissa Osku antoi minulle tehtäväksi kirjoittaa Merikarvia lehteen siitä kuinka hyvä paikkakunta on Merikarvia
Merikarvialla on vanhusten hoito järjestetty esimerkillisellä tavalla. Vanhoille ihmisille on vanhusten talo, jossa on edullisia asuntoja. Kun ei enää pärjää yksin, on seuraava koti Kiilanrinteessä. Siellä on osastot jokaiselle kuntonsa mukaan. Muistisairaille on oma osasto. Hoito on ystävällistä ja asiantuntevaa. Kunta järjestää myös ruokapalvelua vanhuksille. Myös erilaisia tapahtumia järjestetään, joissa vanhukset virkistyvät. Toivottavasti ketään ei jätetä yksin.
Kehitysvammaisia varten on oma asuntola. Heitä varten on työkeskus, jossa he tekevät kykyjensä mukaisia töitä. Heillä on runsaasti myös harrastusmahdollisuuksia.

Merikarvialla on uimahalli, jossa on erinomaiset mahdollisuudet harrastaa vesiliikuntaa. On Rysä, jossa on kuntosali ja sisäliikuntaa varten tilat. Myös ampumaharrastus on mahdollista. Merikarvialla on myös jäähalli, Eumer Areena. Siellä voi luistella ja pelata jääkiekkoa. Ulkona on urheilukenttä ja pururata. Talvella on pururadalla hiihtoladut. On laulukuoroja ja soittokunta, voi ratsastaa ja kansalaisopistossa on mahdollista harrastaa monenlaisia asioita.
Krookka on asianmukainen venesatama. Siellä on uutuutena polttoaineen tankkauspiste. On myös saatavissa vettä. Siellä on veneitä varten laituripaikat. Krookassa on kesäteatteritoimintaa varten ehkä Euroopan komein katsomo ja esiintymislava. Kesäisin siellä on monta erilaista esitystä.

Merikarvian tori on vilkas paikka varsinkin kesäisin. Siellä tapaa tuttuja, kunhan ensin tunnistaa entiset lapsuudenystävät. Pitäisi olla nimilappu rintapielessä. Naisilla pitäisi olla myös tyttönimi näkyvissä.
Merikarvialla on suuri ja komea kirkko. Kaunis pappilan rakennus, väristä ei monikaan kuitenkaan pidä. Pappilan mutkassa on korsu. Kiitos siitä kuuluu Rintamäen Laurille.
Merikarvialla on lukio, mutta peruskoulutarjonta keskittyy liikaa Ylikylään. Kirjastokin on kuntalaisten käytettävissä. Merikarvialla on myös oma lehti.
Merikarvianjoki olisi hieno joki, kunhan siinä olisi kesällä vettä. Merestä kalastetaan vielä tuoretta kalaa ja sitä jalostetaan ja myydään esimerkiksi Sannan savustamossa.
Ruokakauppoja on kolme kirkonkylässä, joten tarjontaa ja vaihtelua on. On myös viinakauppa ja rautakauppa sekä Tepe Puoti. On kukkakauppoja ja hautausliikkeitä. On apteekki ja vaatetusliikkeitä, partureita ja kampaajia, hierojia, kosmetologeja, veneliikkeitä, metallialan yrityksiä, on Meriser , monta taksia ja rakennusalan yrittäjää, R-kioski sekä monta muuta kauppaa ja yritystä. On autokorjaamoja ja pari huoltoasemaa. Soraa ja multaa saa ainakin parista yrityksestä. Kaivinkoneita on, isompia ja pienempiä. Onhan Merikarvialla suuri sahalaitos, joka työllistää monta merikarvialaista. Ruokailupaikkojakin on useita, ainakin arkisin.
Jätehuolto on hyvin järjestetty. Oma kaatopaikka puuttuu ja se onkin ainoa puute jätehuollon kannalta. Tuulikin mäelle voi viedä risut ja haravointijätteet. Toivottavasti ihmiset noudattavat siellä olevia ohjeita, jotta siitä ei tule kaatopaikkaa eikä sitä suljeta. Tuorilassa Muoviportin takapihalle voi viedä purettua puutavaraa. Kun kävin siellä viimeksi, oli sinne joku jättänyt vanhan soffan. Ei kovinkaan järkevä teko. Ylikylässä on useita keräyspisteitä lasille, metallille, paperille sekä pahville.

Kunnan talous on kunnossa. Hyviä tontteja on tarjolla. Teitä on asfaltoitu ja valaistu. Vesi tulee jo lähes jokaiseen talouteen ja viemäriverkosto on lähes kattava. Näin on tietenkin vain kirkonkylässä.
Tuulimyllyjä ei vielä onneksi ole ja toivottavasti ei tulekaan.
Tässä on muutamia ajatuksiani hyvästä Merikarviasta. Parasta tietenkin ovat nykyiset ja entiset merikarvialaiset. Nautitaan Suomen parhaimmasta kunnasta ja toivotaan sille pitkää itsenäistä tulevaisuutta.
Merikarvialaiset tietenkin tiesivät nämä asiat, mutta tulipahan kerratuksi.

Terveisiä Hämeenlinnasta
Jukka Uusitalo
Kirjoittajakin on merikarvialainen, kesä sellainen
Sivuston toteutus: Hakosalo Software OyLisätietoa evästekäytännöstä