Perinnetarinoita ja runoja
Kari Heinon juhlapuhe
Altti Mäntylän juhlapuhe
Mikko Salmela muistelee
Pirjo Koivukorven runoja
Torsti Peltoniemi muistelee
Pertti Kohvakka muistelee
Evakko Paula Penttilä muistelee
Erkki Vanhatalon tarinat...
Jukka Uusitalon tarinat...
Lauri Tuomisen tarinat...
Seppo Haukorannan tarinat...
Aku Tieran kirjoitukset...
Lauttijärven Lukon historia
Veikko Heikkilä muistelee
Merikarvian Lukon historian II osa
Värem päreet ja muita kirjoituksia (Antti Mikonpoika Väre)
» Visioo ja koohotusta
» Peleko puas?
» Jou­lu­ku­lu(­ku)­sia
» Selekä merta päi
» Jussim pussit
» Kynttiläkylä jää hallittee muistoja
» Mettäläistä menoo...
» Veteraanien Korsutupa Merikarvialla kertoo elävästi sotiemme historiaa
» Skarvilaista suttaamista
» Liki killataaki
Finnish at heart / Arnold Toivosen tytär Karin Bauser
Kaljaasi nimeltään Faakerin Anna...
Merikarvian lasitehtaat...
Antti Yliknuussin tarinoita...
Köyhyydenkivi - Erkki Vanhatalo

Kynttiläkylä jää hallittee muistoja

Yks tärkee osa muj ja monem muun elämän kulisseista hävis Pröttikarvian kartalta niinko piaru Pookikarin taa. Viikos-paris kokonainel lähiö siirty historiah hämärii komeroihi. Meinaan tua Kynttiläkyläm maisema pytinkeines ko pantii sileeks ja se idylli lakkas olemasta. Tualta takaraivosta sitä ei kumminkaa poies saa, oli ne sev verrah hianoja ne kakaruustouhut ja riannot siä. Muutonki soli reidallises sopeva ja mukava plassi olla ja elellä.

Ne kolomihuusholliset kaks taloratii nousi siihee opettajia vartes samaa aikaa ko Ylikylä-Ahlströmin koulu. Aika pijaa kai se sai tuam palijo puhuvan nimes, opettajain ko pruukataa sanoo olevas semmosia kansan kynttilöitä.
Mua ei sillov viä edes ollu ko meidäm porukka muutti sinne 1957. He joutu esti olemaa siä Pappilam mutkas, vanahan koulun kylymäs kortteeris, ko Kynttiläkyläs oli viä jotaki loppuremppaa menos. Sitte ko uusii tiloi oli päästy, luki osotteena “Ylikylä-Ahlströmin opettaja-asuntolat”. Noli moderneja ja tilavia huusholleja sillon, isommat melekein kahadeksankymmentä neliöö; nelijä huanetta ja kööki. Semmoses kaksosases kellaris oli pernalaari ja hillopurkeille hyllyjä.

Niin kauvvan ko muistan, ni se pellikatto piti etelä-lounatuulella semmosta kumeeta kolinaa. Niinko olis ukkonen käyny tai joku trumpuu hakannu yäkaudet. Mutta kaikemmoisee mäikinää sitä ihiminen tottuu. Toinen kiusa, minkä kans tottu ajaan oloo, oli se ainaner rottasota. Tiä sitte tuliko ne siittä, että isä-Mikolla niitä luppakorvia siinä pihahäkis aina oli ja piti kai niillä olla ruakaa siä ulukona.
Millai vaa, mutta syksysin ne siimahännät aina sisälle änkes ja krapisteli seinä- ja laatepuruis. Killereillä pyydettii niitä sitte kellarista ja patakaapista. Saalista tuli välii läjäpäis ja kymmenem penikkaaki peräjäläkee. Oli joskus äitimuaris silakkapyttyyki joku keheno eksyny hukkumaa. Siä se lillu sualavedes, ko kattoin. En tiä sanoo, jäiko ne eväkkäät syämätä vai ei. Minäki yhyden talttahampaan klupikoittim pernavoinuijjalla henkiltä, ko soli jääny räpsää jalaastas kii. Se nuijja meni kylä roskii.

Kranneja oli montaa sorttii ko asujat Kynttiläkyläs vaihtu vuasien aikana aikalai. Oli meidäv väjel lisäks ny joitaki, jokka pysy siä kauvvemmi. Em mä ny kaikkia voi muistaa ja luetella, mutta ainaki Kanervan Eikka ja Sylyvi tuli sinne Alakylän koululta. Kotovuarer Reino ja Liisa huushollas siinä siihee asti ko rakensi omas sinne tuulimyllyn tyä. Aikojes saatos ainaki Virtomaah Hannu ja Ritva pesueines siinä asu aika kauvvaj ja muista kynttilöistä ny ainaki Aallor Raimom poppoo, Vuarelat, Virtalaineet ja Riihiahot. Äitimuari muisti viä semmosem maatalousopen ko Myllykallioj ja olipa Ruuskvistim Markittiki siinä kortteerii jonku aikaa.
Alako siihee miniyhydyskuntaa tulla pikku hilijaa muittenki ammattein ihimisiä ko opettajia, niettei se virka-asuntosysteemi oikee enää pitäny paikkaas. Juu, ja Alisem Manu piti kouluj ja meidäv vesiröörit reidas ja lumep poies autoin ajella. Oli meinaan talakkari sitte viimisem päälle.

Turvasaa menoo piisas ko virkavalta saatii asettumaa samaa pihapiirii: Paavilaiser Raunom porukka tuli siihee 1965 ja sittemmim Palokankaam Pentti eleli siinä Kristiinas kans. Kirkkaana os sillosem pikkupojaam muistis se komian tummassininev Volga-poliisiauto, misä joskus sitte leikittii. Mitä liä Pätmän-autoo ja takaa-ajoo mentii rattii vääntämällä ja suuta pärräämällä. Pikku kyyttiiki joskus päästii siihee koslaa aina putkalle asti. Vanaha poliisikamari oli siinä Meri-Centerin kohodilla, muutama sata meetrii kotoo.

Noli niitä aikoja, ko sai avain olla oves yätä päivää eikä tarvinnu peläätä että joku viä pyäräm portaam piälestä. Elo oli verkkasempaa, mutta turvattuu kakaroilleki. Kynttiläkyläh hualettomia ja nykystä palijo kuumempija suvipäiviä, kakaroittel leikkejä ja lepposaa yhteiseloo - kaikkia nuita joskus kaipailee viäki.

Ny on Kynttiläkyläf finaali nähty ja vanahat kulissit romukopas. Ei muuta ko uudet särmip pystyy ja jäätanssilla jatketaa. Säveltäs ny vaa viä joku Kynttiläkylälle omav valssi.

Antti Väre


Päivitetty 17.11.2016 - Tulostettava versio -
 
 
Sivuston toteutus: Hakosalo Software OyLisätietoa evästekäytännöstä