Perinnetarinoita ja runoja
Rovasti Paavo Lehtisen muistelmat (Alexandra Malmgrenin poika)
Lauri Hakosalon juttuja
» Pärske, Popoffit tulivat Uhtualta Merikarvialle. Kumpikin rakensi ydinkeskustaan upeat kauppatalot.
» Pärske, 200-vuotias Ala-Knuussin sukutila
» Pärske, Anna-Liisa Hakosalo
» Pärske, Juhannusaatto luodossa, kirjoittanut Akseli Tiera
» Pärske, Ylikylän uusi koulu
» Pärske, Kunnallismies K.V. Lehtojoen kirjoittama hieno historiallinen kuvaus:
» Pärske, Sastamalasta hiukkasen
» Pärske, Unissasaarnaaja Anna Rogel
» Pärske, Juho Merimaa oli toiminnan mies!
» Pärske, kaikessa sitä ollaan
» Pärske, J.O. Rikalainen oli yksi oman aikansa vaikutusvaltaisista merikarvialaisista.
» Pärske, Aku Tiera, Juhannustunnelma 1901
» Pärske, Apteekkari August Huhtinen oli oman aikansa merkittävä merikarvialainen.
» Pärske, Ollinmäki
» Pärske, Merikarvian kivimiehistä
» Pärske, Pauli Riihivaara muisteli 2.1.1983 partiotaivaltaan
» Pärske, Lauttijärven Lukko (LaLu)
» Pärske, ALAKYLÄN SÄHKÖTEHDAS
» Pärske, Myllykallion Pentin urheilumuistelot 1945-49
» Pärske, FM Olli A. Laurila: Sukuni tarina
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1970
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1969
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1967
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1966
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1963
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1962
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1960 -kooste
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1959
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1958
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1957
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1956
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1955
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1954
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1953
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1952
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti, vuosi 1951
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1950 -kooste
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1949
» Pärske. Kunnallislehti 1947
» Pärske, Merikarvia kokoomushistoriaa
» Pärske, Lauttijärven kansakoulu
» Pärske, Alakylän nuorisoseura
» Pärske, Lauri ja Urho Salmen omakotitaloista
» Pärske, Honkajärven koulu
» Pärske, Kouhin sahasuku
» Pärske, Merikarvia-seuran ruotsalaisuusilta 9.12.2015
» Pärske, J.A. Salmen saha Mangsvassalla
» Pärske, Kaipaisen suvun elämää Krookassa
» Pärske, Arvo Lehtosen konepaja ja Jussin paja toivat Krookkaan uudenlaista yritystoimintaa
» Pärske, Jukolan saha
» Pärske, Tapion saha
» Pärske, Kasalan kansakouluista
» Pärske, Kasalan suomenkielinen kansakoulu
» Pärske, Ouran Pojat 19.3.1945-
» Pärske, Lammelan koulun historia
» Pärske, Merikarvian työväentaloista
» Pärske, Lankosken kansakoulu
» Pärske, Köörtilän kansakoulu
» Pärske, Kräni, Krookka ja Kuneli
» Pärske, Dernjatinin savustamo
» Pärske, Krookan keskiö on sataman tapahtumakeskus
» Pärske, Satamaa yritettiin kehittää voimallisesti
» Pärske, Krookanlahti ja sen ympäristö on merikarvialaisille aina ollut tärkeä.
» Pärske, Merikarvian satama
» Pärske, Yhteiskoulu saa ensimmäisen koulun sisällä toimivan urheiluseuran
» Pärske, Lauri Hakosalo kertoo Merikarvia-Siikainen paikallislehden sisällöstä
» Pärske, Sataman kansakoulu
» Pärske, Matilda Roslin-Kalliola
» Pärske, Akseli Hakosalon puhe
» Pärske: Puheeni Mieslaulajaintalolla vuonna 2006, kun Merikarvian Into juhli 110 vuottaan
Mikko Järvenpää muistelee...
Kari Heinon juhlapuhe
Altti Mäntylän juhlapuhe
Mikko Salmela muistelee
Pirjo Koivukorven runoja
Torsti Peltoniemi muistelee
Pertti Kohvakka muistelee
Evakko Paula Penttilä muistelee
Erkki Vanhatalon tarinat...
Jukka Uusitalon tarinat...
Lauri Tuomisen tarinat...
Seppo Haukorannan tarinat...
Aku Tieran kirjoitukset...
Lauttijärven Lukon historia
Veikko Heikkilä muistelee
Merikarvian Lukon historian II osa
Värem päreet ja muita kirjoituksia (Antti Mikonpoika Väre)...
Finnish at heart / Arnold Toivosen tytär Karin Bauser
Kaljaasi nimeltään Faakerin Anna...
Merikarvian lasitehtaat...
Antti Yliknuussin tarinoita...
Köyhyydenkivi - Erkki Vanhatalo
Perinnetarinoita ja runoja > Lauri Hakosalon juttuja > Pärske, FM Olli A. Laurila: Sukuni tarina

Pärske, FM Olli A. Laurila: Sukuni tarina

Lauri Hakosalo

Pärske, FM Olli A. Laurila: Sukuni tarina:
Oivallista merikarvialaista kotiseutuhistoriaa Laurilalta.

Alun neljättäsataa vuotta sekä isäni että äitini suku on asunut Merikarvialla.
Kantavanhempani asuivat naapureina, isän Stupilassa ja äidin Alakylän Kankussa.
Talojen väliä oli kilometrin verran.

Stupilan ja Kränin kylät olivat tuolloin vielä yhtä taloa.

Kaikki esi-isäni ovat olleet koulua käymättömiä, työteliäitä talollisia ja heidän vaimonsa
yhtä työteliäitä ja toimeliaita emäntiä.

Sodat, taudit ja nälkä kasasivat esivanhemmille paljon kärsimystä. Kuolema oli tuttu ilmiö heille.

Esivanhempani ilmaantuivat vasta 1600-luvun keskivaiheilla.

Martti Santavuoren Merikarvia historia avaa meille tätä aikaa.

Laurilan kotikylästä ei löydy kivikautisia esineitä, koska koko kylä oli meren peittämä.

Kaikki Alakylän kantatalot sijaitsevat 1300-luvun rantaviivalla, joka silloin oli noin 5,5
metriä nykyistä rantaviivaa ylempänä.

Karvianjoki laski tuolloin mereen kahtena vuolaana suuhaarana nykyisen kirkon kohdalla.

Nykyinen kirkkomäkikin oli silloin vielä luoto.

Puolisen kilometriä joen suusta etelään oli kallioinen niemi. Tälle niemelle syntyi talo, joka sai
nimen Stubbe eli Stubbom.
Perimätiedon mukaan talo olisi saanut nimensä salmen rannalla kasvaneesta valtavasta puusta.
Kun puu kaadettiin, sen latva ulottui salmen yli. Kannon puoli sai nimen Stubbe, kanto.
Latvapuolta sanottiin Kräniksi eli Kräninpuoleksi, ruotsin kielen gren on oksa.

Tiede on toista mieltä: tutkijat katsovat, että Gräni on vain gran eli kuusi sanan murteellinen
muoto.

Gran esiintyy kyllä Suomen ruotsin murteissa muodossa grän. Tutkijat siis pitävät gräni sanaa
gran sanan johdoksena.

Merkitys olisi silloin kuusikko, kuusto tai Kuusela.
Olli Laurila taipuu hyväksymään viimeksi mainitun vaihtoehdon.

Stubbom on stubbe –sanan vanha monikon datiivi. Vertaa Pörtöm eli Pirttikylä ja Sundbom tai
Bötom eli Karijoki.

Stubbomin suomalainen vastine olisi lähinnä Kantola. 1700-luvun alussa käytettiin henkikirjoissa
Stubbe-muotoa, kirkon luetteloissa Stubbas tai Stuppila.
Sata vuotta myöhemmin Struppila, joskus Stupila on työntänyt syrjään sekä Stuppe että Stuppas-muodot.

Stupila tulee käyttöön vasta suomenkielisissä asiakirjoissa 1870-luvulla.

Kilometrin verran Stupilasta etelään syntyi Alakylän taajama, tiheään rakennettu, aluksi kolmen,
myöhemmin viiden talon ryhmä.

Alakyläkin syntyi alun perin mereen pistävälle niemelle. Paikka oli hyvin suojaisa, kallioiden
ja sankan kuusimetsän ympäröimä. Alue tuntuu kovin ahtaalta, mutta läheisyys loi turvallisuutta
jo metsän petojakin ajatellen.
Kilometrin verran kylän itäpuolella aaltoili laaja, moninieminen ja –saarinen Alakylän järvi.
Nykyiset Lyysträskit ja Viitträskin olivat silloin tämän. järven lahtia

Ylikylä, Stupila ja Alakylä olivat aluksi yhtä kylää, jonka nimenä oli Sastmåhlafierd eli Saastamalanselkä.
Alakylästä käytetään kuitenkin jo varhain silloin tällöin nimitystä Nijderby.
Vuodesta 1670 lähtien esiintyy tasaveroisena rinnan Nederby eli Alakylä ja Ytterby eli Ulkokylä.

1700-luvun keskipaikkeilla Ytterby on syrjäyttämässä Nederby-nimen, mutta vuosisadan lopussa Nederby
on täysin työntänyt syrjään Ytterbyn.

1800-luvun keskivaiheilla Nederbyn rinnalle ilmestyy suomenkielinen nimi Ala-Karvia.

Vasta suomenkielisissä asiakirjoissa 1800-luvun lopulla aletaan käyttää Alakyä-nimeä
Alakarvian rinnalla. Kauanko Alakylä-nimeä on käytetty puhekielessä, on mahdotonta sanoa.

Varhaisinta asutus on ollut Ylikylässä, nykyisen Merikarvian kirkon luona, ja sieltä oli ilmeisesti kotoisin se
uudisasukas Ander de Sastamall, joka 1303 pyysi saada esteettä viljellä ”Hämeessä” olevia tiluksiaan.

Tämän sattumalta säilyneen asiakirjan avulla ruotsalaisen uudisasutuksen alku voidaan sijoittaa 1200-luvun
puolelle ja Sastamalan rannikkoasutusta sitäkin vanhempaan aikaan.

Hallinnollisesti Satakunta käsitti koko Närpiön ja ulottui rannikolla Petolahteen saakka.
Edellä mainittu, Andersin valituskumppaneina olivat Läpväärtin Mikko ja Tiukan Topi,
jotka kaikki sanoivat viljelevänsä ”Hämeen” metsiä, joten Sastmolan, Lapväärtin ja
iukan asemassa ei katsottu olevan mitään eroa.
Siten on mahdollista, että Sastamalan alue ulottui Tiukkaan saakka.

Merikarvian Alakylässä asui 1550-luvulla Pietari Kugge, joka on kutsuttu myöhäiskeskiaikaisen,
varsinkin hansakauppiaiden käyttämän laivatyypin kuggin eli koggin mukaan.

Olavinlinnan päällikkö Ture Pietarinpoika Bielke matkallaan 1557 pysähtyi mm Merikarvialla
”Pyhän Birgitan kappeli” luona.

Sten Sture vanhempi pysähtyi matkallaan Ruotsiin Merikarvialla 5.2.1491. Ehkä vain
Merikarvian ja Ahlaisten kylät ovat 1200-luvun lopulta ja muut ovat nuorempia.

Sastamall 1303, 1540 18 taloa. Gölby 1540 2 taloa, Rijsby 1540 3 taloa.
Kasaböle 1540 3 taloa. Sijdhaby 1479, 1540 7 taloa.

Asukkaat:

Ensimmäinen maininta Merikarvian asutuksesta on Birger-kuninkaan vuonna 1303 antama
turvakirja, jonka saajina ovat Michael de Lappafiaerd, Lapväärtin Mikko, Andar de Sastamoll,
Merikarvian Antti ja Tobbe de Tauka, Teuvan (Tiukan) Topi, jotka ovat joutuneet riitaan sisämaasta
tulleiden erämiesten kanssa metsien ja kalavesien käytöstä.

Asiakirja osoittaa, että Merikarvialla jo tuolloin oli sekä ruotsin että suomenkielisiä asukkaita.

Alakylän nimistö taasen todistaa kantaväestön olleen valtaosaltaan ruotsinkielisiä.

Vanhojen karttojen perusteella tehty tutkimus antaa Alakylän kohdalla seuraavan tuloksen:

Esim. Peltoja 21 eli 32% suomenkielisillä ja 44 eli 68% ruotsinkielisillä=65 ja 100%.
Saaria 5 eli 12% ja 35 eli 86%=40 ja 100%.

Vanhimpia ovat niittyjen nimet, sitten seuraavat pellot.
Nuorinta nimistöä ovat saarien ja luotojen nimet, sillä nykyinen saaristo on kohonnut
merestä vasta 1700- ja 1800-luvuilla.

Alakylän asutuksen on siis täytynyt olla ruotsinvoittoista hyvin myöhään.
Talojen nimetkin puhuvat omaa kieltään asutuksen alkuperästä.

Vanhin nimi on Kugge eli Kuggi.

Nimen katsotaan johtuvan alasaksalaisesta kauppalaivaa tarkoittavasta kogge-sanasta.

Merikarvian vanha satama onkin sijainnut Kuggin rannassa. Kugg sana esiintyy yhdysosana
lukuisissa paikannimissä maan etelä- ja lounaisrannikolla. Merikarviaa vastapäätä Ruotsin
puolella olevan Hudiksvallin saariston vanha nimi on Kuggöarna.

Vielä 1700-luvun alussa merkitty laivareitti johti Kuggin rantaan, mutta ainakin isompien
alusten oli tuolloin jo jäätävä Skutholman kohdalle, mistä seikasta tämä luoto lieneekin saanut
nimensä. Vuodelta 1723 peräisin oleva kartta osoittaa, että laivat uivat tuolloin enää vain Jokikroopille,
ja vuosisadan loppupuolella Alakylän satama oli siirtynyt Kuuskeriin, mistä vielä 1930-luvulla kaljaasit
lastasivat halkoja Tukholmaan vietäväksi.

Kauppasaksojen vierailut selittänevät Rogeli-nimenkin synnyn. Nimi näyttää johtuvan
alasaksalaisesta ristimänimestä Rodger.
Tämän nimisiä isäntiä oli kylässä vielä 1500-luvun keskipaikkeilla.
Talon nimi ja siitä johtuva sukunimi ovat aikojen kuluessa esiintyneet ainakin seuraavissa muodoissa:
Rodgel, Rogäs, Roges, Rågel ja Rokeli, joskus Rpgelson, Roggi, Rocki ja Roggila.

Rågel-muoto vakiintui 1700-luvun keskivaiheilla. Suomenkieliset liittivät nimeen l-lopun ja sanoivat Rokeli.

Kankku nimi alkaa esiintyä 1500-luvulla. Se viittaa Kyrön suunnalta tulleeseen eräasutukseen.
Kyrön eräluettelossa esiintyy vuonna 1553 nimi Kankoij, Oluff Kankoij.

Nimi Rikalainen esiintyy myös ensimmäisen kerran 1500-luvulla. Se viittaa Hämeenkyröön päin.
Siellä on Rikalan kylä, ja eräluettelossa esiintyy 1552 Henric Riikalann.

Kuvaskangas eli Kofwas Kangas näyttää olleen hämeenkyröläisten eräaluetta, mikä ulottui
jokea alas lähelle kirkonkylää.

1600-luvun alussa ilmestyy Bäkki-nimi, mikä tulee ruotsin sanasta Bäck eli puro.
Kuten talojen nimet osoittavat, suomenkielisiä on jo varhain asunut kylässä, mutta toisaalta satama
ja merelliset yhteydet aiheuttivat sen, että kaikki rannikon asukkaat ainakin ymmärsivät ruotsia.
Talojen nimiä käytetään aluksi hyvin säästeliäästi.

Henkikirjoissa niitä aletaan käyttää vasta 1700-luvun alussa.

Esirippu nousee:
Vasta Kustaa-kuninkaan aikana 1540 laadittu maakirja eli veroluettelo tuo nimeltä mainitut merikarvialaiset
historian valokeilaan.

Pitäjässä oli tuolloin 27 veronmaksajaa. Asukasmäärä lienee ollut parisataa.

Stupilassa isännöivät tuolloin Olavi Olavinpoika ja Lauri Pekanpoika Stubbe.
Ei ole tietoa, olivatko he sukulaisia.
Lauri Stubbe toimi lautamiehenä Ulvilan käräjillä 29.6.1552.
Samana vuonna 18.12.tuomittiin Annalle, Olavi Stubin leskelle, veljen osa siitä perintöosasta, jonka
Tuomas Stuppe toi mukanaan Ruotsista. Isäntänä oli tällöin jo Esko Olavinpoika.
Stupilan kiinteä yhteys Ruotsiin tulee tässä selvästi näkyviin.

Alakylän veronmaksajat olivat Pekka Kuggi, Rodger Juhonpoika ja Heikki Rodgerinpoika sekä Haakon
ja tämän poika Pekka. Kuggi nimi on jo näkyvissä.
Rodger ja Heikki edustavat Rogelia ja Haakon, kuten myöhemmin käy ilmi, Kankkua.
Kylässä oli siis kolme taloa ja viisi savua.

Isäntien äidinkieli ei käy mistään ilmi.
Kieliriitoja ei käräjillä koskaan ratkottu.
1600-luvun loppupuolella esiintyy kuitenkin valituksia papin huonosta suomen kielen
taidosta, mikä viittaa siihen, että pitäjä oli kaksikielinen.

Taloudellinen tila:

Merikavia oli tuolloin vauras pitäjä ja Alakylä vauras kylä, ainakin mitä karjaan tulee.
Talojen keskimäärät käyvät ilmi seuraavasta taulukosta:

Lehmiä Stupilassa 7, Alakylässä 11,6 ja Merikarvialla 7,8 sekä Ulvilassa 5,2
Nuorta karjaa Stupilassa 5, Alakylässä 8,3 ja Merikarvialla 5,3 sekä Ulvilassa 7,9.
Lampaita Stupilassa 15, Alakylässä 14 a Merikarvialla 9,5 sekä Ulvilassa 7,9.
Hevosia Stupilassa 2,5, Alakylässä 2,3 ja Merikarvialla 2,3 sekä Ulvilassa 1,1,

Kankulla oli kaksi hevosta, 13 lehmää, 9 mullikkaa ja 15 lammasta.
Karjakantaan nähden kylä oli huomattavasti edellä emäpitäjää Ulvilaa.
Pellot sen sijaan tuskin yhtä tuottoisia kuin Ulvilassa.
Yllä mainittu osoittaa niin sanotun verokarjan määrään. Todellinen karjamäärä saattoi
olla sitäkin suurempi.

Karjasta maksettiin veroa seuraavasti: Hevosesta 1 äyri, lehmästä puoli äyriä, mullikasta
¼ äyriä ja lampaasta puolitoista penninkiä eli noin 0,06 äyriä.

1550-luvulla Kankun isäntänä oli Pekka Haagoninpoika ja 1560-luvulla Matti Pekanpoika.
Samaan aikaan elänyt Jaakko Pekanpoika lienee ollut Matin veli, vaikka tämä tuskin on sitovasti
todistettavissa. Stupilan isäntänä oli jo ennen mainittu Esko Olavinpoika.

Vuoden 1569 selvityksen mukaan Alakylän peltoala oli 12,7ha. Koska pelloista puolet oli kesantoina,
oli vuotuinen kylvöala 6,4ha. kylässä oli silloin viisi taloa, joten keskimääräinen kylvöala oli 1,3ha
taloa kohden.

Stupilan peltoala oli 3,8ha ja vuotuinen kylvöala 1,9ha.
Paljon oli vielä turvauduttava veden ja metsän antimiin hengenpitimiksi.

Hopeavero
Erikoisen mielenkiintoinen asiakirja on Juhana-kuninkaan aikainen veroluettelo vuodelta 1571.
Mainittu vero kannettiin koko Ruotsin valtakunnassa Elfsborgin linnan lunnaiden maksamiseksi
tanskalaisille ynnä valtakunnan muihin menoihin.
Vero oli 10% kiinteän ja irtaimen omaisuuden yhteismäärästä.
Tätä veroa maksoivat virkamiehet ja papitkin. Vain aatelisto oli siitä vapaa.

Merikarvian äveriäin talo oli Stupila, jonka isäntä Esko Olavinpoika maksoi hopeaveroa 306 mk.

Alakylän isännät maksoivat veroa seuraavasti: Lauri Rodgerinpoika 296mk, Heikki Rodgerinpoika 220mk,
Jaakko Pekanpoika 216mk, Kankun isäntä Matti Pekanpoika 92mk. Pekka Kuggi oli ainoa pitäjän talollinen,
jolta ei löytynyt verotettavaa omaisuutta.
Hopeavero ei suinkaan kokonaan mennyt kuninkaan kirstuun. Paljon kuului jääneen veronkantajien avariin kirstuihin.

Alakylän keskikarjakanta oli jonkin verran laskenut, kuten alta selviää:
Hevosia Alakylässä 2,6, Merikarvialla 2,5 ja Ulvilassa 1,8.
Lehmiä Alakylässä 10,7, Merikarvialla 6,9 ja Ulvilassa 4,5,
Mullikoita Alakylässä 6,8, Merikarvialla 8,4 ja Ulvilassa 8,3.
Lampaita Alakylässä 12,8, Merikarvialla 8,9 ja Ulvilassa 10.8.
Jo hopeaveron määrä osoitti, että Kankku oli köyhtymässä.
Kankulla oli yksi hevonen, 4 lehmää, 9 mullikkaa ja 10 lammasta.
Stupilassa oli 4 hevosta, 17 lehmää, 19 mullikkaa ja 18 lammasta.

Alamäki alkaa:
Nyt alkoivat ankeat ajat. Venäjää vastaan käytiin 25-vuotinen sota 21.8.1570-18.5.1595,
joka päättyi Täyssinän rauhaan. Sota oli pitkäviha.

Kuningassuvun sisäinen valtataistelu pani hallituskoneiston rappiolle johtaen lopulta
nuijasotaan, 1596-97. Elettiin Juho Vesaisen ja Jaakko Ilkan verisiä päiviä.

Merikarvia säästyi sodan kauhuilta, mutta vuoden 1589 suuri hallavuosi iski Merikarvialle ankarasti.

Sotaväenottojen vuoksi talot kävivät vähäväkisiksi. Verot sen sijaan lisääntyivät.
Tuli ylimääräisiä veroja ja apuveroja. Vuonna 1590 apuverot olivat jo vakinaisia veroja suuremmat.
Tavallisen maa- ja karjaveron lisäksi oli nuottavero, laamanninvero ja nimismiehenvero.

Kirkolle maksettiin kymmenykset ja nokkavero, naula voita nokalta. Veroheiniä ja -olkia
vedätettiin Poriin.

Erikoisen raskaaksi kävi siltojen ja teiden kunnossapito.
Vuonna 1575 kaikki Yli- ja Alakylän talot saivat kukin 2mk sakkoa joidenkin Närpiön ja Ulvilan
välillä olevien huonojen siltojen vuoksi. Myös kyyditysvelvollisuus oli raskas.

Tosin vain kuninkaan passilla oli oikeus vapaaseen matkaan, mutta aateliset antoivat usein selkäsaunan
kyytimaksun asemasta. Lisäksi oli tehtävä päivätöitä Porin kuninkaansaarille.

Aina talonpojat eivät edes tienneet, minne päivätöitä oli tehtävä.

Vuonna 1589 Alakylässä oli kolme taloa autioina. Sana autio tarkoitti sitä, että vero oli maksamatta.
Omistaja saattoi siis edelleen elää kituuttaa tilalla. Jos vero jäi maksamatta kolmena peräkkäisenä vuotena,
omistaja menetti omistusoikeutensa tilaansa.
Vero- eli perintötilasta tuli kruununtila, jonka kruunu saattoi luovuttaa viljeltäväksi kenelle halusi, joskin
entisen omistajan sukulaisilla oli etuoikeus tilaan, mikäli heillä oli takaaja.

Vuonna 1585 Alakylässä oli vielä keskimäärin 5 verolehmää taloa kohden, mutta Kankulla oli enää vain
2 vanhaa lehmää.
Vuonna 1592 koko kylässä ei ollut enää ainoatakaan verolehmää. Olisiko ”mustia” lehmiä, siitä ei asiakirjat kerro mitään.

Kankku säilyi todennäköisesti verotilana vuosisadan loppuun asti. Isäntänä oli edelleen Matti Pekanpoika.
Samaa sukua lienee ollut Jaakko Pekanpoika ja tämän Yrjö-poika.

Yrjö Jaakonpoika oli laivuri, joka omalla aluksellaan teki Tukholman-matkoja.

Köyhtynyt oli Stupilan äveriäs Esko Olavinpoikakin. Vuonna 1592 hänellä oli enää vain vanhaa lehmää ja
yksi maho sekä äsken poikinut.
Stupilan toinen asukas Juho Laurinpoika eli Pikku Juha oli lehmätön.


Aallonpohjassa:

Jos 1500-luku päättyi kurjasti, niin seuraava vuosisata alkoi vieläkin surkeammin, sillä vuodet
1601 ja 1602 olivat suuret nälkävuodet.

Vuonna 1605 autiotilojen luettelo käsitti kaikki Merikarvian 21 verotilaa. Vuonna 1606 kruununtilojen määrä
oli jo 14. Talot alkoivat kulkea kädestä käteen.

Rälssimiehet olivat aluksi vain aatelisia. Tällainen oli myös Kellahden herra Otto von Grothusen, joka
1614 sai kuninkaalta 14 Ulvilan taloa. Niiden joukossa oli Alakylän Rikalainen vuodesta 1626.

1500-luvulla alkoi esiintyä myös talonpoikaisia ratsutilallisia. Eräs tällainen oli kengitysseppä Kristoffer Antinpoika,
jolla oli Kasalassa manttaalin talo. Talojen köyhtyessä Kristoffer hankki itselleen yhä uusia taloja ratsupalvelusta vastaan.

Vuonna 1604 hän sai Alakylästä Yrjö Jaakonpojan ja Matti Pekanpojan talot, Kankun.
Vuonna 1606 hänen mainitaan suorittaneen ratsupalvelua Yrjö Jaakonpojan talon puolesta ja viljelleen yhdessä
Hannu Pekanpojan kanssa tämän taloa, Stupilaa?
Näihin aikoihin Stupila joutui entiselle nihtikirjuri Mikko Pekanpojalle, joka viljeli sitä 10 vuotta.

Vuonna 1609 Kristofferin nimi ei enää esiinny Alakylän talojen luettelossa.
Hämärä laskeutuu Kankun ja pian myös Stupilan ylle.

Kaiken tämän kurjuuden keskelle sattui vielä kuningasvierailukin Kustaa II Adolfin kulkiessa vuonna 1614
Alakylän kautta. Santavuori edellyttää hänen poikenneen Kankullakin.
Tämä ei voi pitää paikkaansa, sillä Kankku oli tuolloin autio, ehkä asumatonkin.

Perimätiedon mukaan kuningas seurueineen aterioi kylän laidassa olevalla mäellä, joka tapauksen kunniaksi sai nimen
Kungsbacka eli Kuninkaanmäki.
Tie ei vielä silloin ylittänyt mäkeä vaan kiersi Kuggin sataman kautta.

Kungsbacka tuli sittemmin isäni äidin suvun sukunimeksi, suvun esivanhemmat. kun aikoinaan asuivat kuninkaanmäen
rinteessä Kuggin pihan perällä.

Minne sitten entiset isännät joutuivat? Vanhukset kuolivat kotitiloillaan rutiköyhinä. Pojat vietiin nihdeiksi, jalkamiehiksi
tai huoveiksi, ratsumiehiksi ainaisiin sotiin.
Toiset vietiin pakolla, toiset ottivat pestin vapaaehtoisesti, sitten kun hallat ja verovoudit olivat vieneet kaikki
elämisen mahdollisuudet.

Suuri määrä alakyläläistenkin nimiä on ruotuväen rullissa.
Mukana on sekä talojen poikia että renkimiehiä. Toisaalta kotiin palaavat nihdit anoivat autiotiloja viljeltäväkseen.
Joidenkin onnistui suoriutua veroista, mutta monien oli otettava uusi pesti, ja kiertokulku jatkui.
Stupilan ja Kankun kohdalla tilanne valkeni esi-isieni astuessa näyttämölle 1640-luvun alussa.

Olli A. Laurilan isän sukujuuret:

Vuonna 1637 sai Stupilan tilan Otto von Grothusen viljeltäväkseen sitten, kun sitä turhaan oli tarjottu jollekin sukuun kuuluvalle.
Sukuun kuuluvia oli siis silloin elossa. Erkki Matinpoika lienee ollut yksi heistä.

Grothusenin isännyys jäi lyhytaikaiseksi.

Stupilan sai jaloilleen vasta 1641 kotiin palaava sotamies Mikko Matinpoika. Hän oli todennäköisesti Matti Paavonpojan poika,
joten Grothusen luovutti tilan sukuun kuuluvalle, vaikka se on tuskin sitovasti todistettavissa. Mikko sai tilan kruunutilana,
ei perintötilana.
Mainittakoon vielä, että Erkki Matinpoika asui Stupilassa useita vuosia Mikon saatua tilan haltuunsa.

Mikko Matinpoika Stupilan syntymävuotta ei tunneta, mutta kuolinvuodeksi on merkitty 1682, vaimosta tiedämme vain
nimen Kirsti. Mikko oli Stupilan isäntänä 40 vuotta. Hän oli tarmokas mies. Parissakymmenessä vuodessa hän nosti
rappeutuneen tilan entiseen kukoistukseen.
Vuosien 1665 ja 1676 veroluetteloissa Stupila on jälleen pitäjän parhaita veronmaksajia.

Vuonna 1651 sekä Stupila että Kankku liitettiin Porin kreivikuntaan, jonka Kristiina-kuningatar lahjoitti sotamarsalkka
Kustaa Hornille. Ehtona oli, etteivät verot nousisi.
Kreivi ei koskaan käynyt kreivikunnassaan.
Asioita hoitivat inspehtoorit ja voudit.
Kreivi kuoli 1657. lesken kuoltua 1679 talot palautuivat kruunulle.

1657 Mikko Stupila ilmoitti kaataneensa kasken Halluskerissa, jonne hänen naapurinsa Simo Eskonpoika Knuussi oli vienyt 12 lehmää laitumelle. Karja oli syönyt koko 15 kapan kylvön.

1681 Juho Martinpoika Ylikylästä sai sakkoa siitä, että oli päästänyt tulen Mikko Stupilan metsään. Sotaväen ylläpitoonkin Stupila joutui osallistumaan.

Vuonna 1680 Stupila kuului Porin Kyläsaaressa asuvan maanmittari Olof Mörtin palkkatiloihin. Mörtin muut palkkatulot Merikarvialla olivat Jumppi, Österby ja Knuussi.

Santavuoren mukaan Mikolla olisi ollut 1650 naimisissa oleva poika Esko, jota tietoa ei Ollila voi varmentaa?

Paavo Mikonpoika oli noin 1640 - 20.11.1710 välisen ajan Stupilan isäntänä siis kolmatta kymmentä vuotta. Vaimon nimi oli Maria, joka kuoli 16.4.1714.

Paavo Stupila oli lautamies joutuen toimimaan sovittelijana, arviomiehenä ja asiantuntikana monenlaisissa tilaisuuksissa mm Kasalan ja Ylikylän välisessä rajakiistassa.

1675 Paavo menetti tulipalossa kuusinurkkaisen riihipirtin sekä kolme nuottaa.

1695 Stupila oli edelleen Kyläsaaressa asuvan maanmittari Mörtin ratsutilana augmentti eli aputilana.

Veroluettelossa Stupila kulki parikymmentä vuotta Paavon kuoleman jälkeen vielä Paavo Stupilan nimellä.

Paavolla ja Marjalla oli 10 lasta, 4 poikaa ja 6 tytärtä. Syntyneiden luettelo avattiin vuonna 1671, joten siitä selviää, että
Lisbetta Paavontytär, puoliso Heikki Matinpoika Sijijren
Britha Paavontytär, puoliso Tuomas Mikonpoika Röörlandh
Sara Paavontytär, puoliso Antti Svesson eli Svänsson
Jacop Paavonpoika
Elin Paavontytär 21.10.1672, puoliso Lauri Matinpoika
Carl Paavonpoika 11.11.1676, puoliso Elsa Erkintytär
Maria Paavontytär 1678 ja kuoli samana vuonna.
Mårten Paavonpoika 16.11.1679
Johan Paavonpoika 11.6.1682
Anna Paavontytär 21.5.1686, puoliso Tuomas Jaakonpoika Isojoelta ja
toinen puoliso Henrich K risterinpoika Käkisalmelta

Morten Påhlsson Stubbe:
Kirkonkirjoissa käytetään Stubbas tai Stubbila.
Martti Paavonpoika Stupila syntyi 16.11.1679, solmi avioliiton 22.vuotiaana 1701 ja kuoli Kränin puolella 15.4.1751 72-vuotiaana. Puoliso oli Maalin Laurintytär Kankku 17.4.1679-1.5.1749.
Isän ja äidin suvut yhtyvät tässä ensimmäisen kerran, toteaa FM Olli Laurila.
Heillä oli 8 lasta, yksi poika ja 7 tytärtä.
Annicka 1701, kuoli ennen 1709, jolloin haudatuista alettiin pitää kirjaa.
Sara Martintytär 6.9.1703
Ericus Martinpoika 1705, kuoli ennen 1709
Maria Martintytär 1706-1728
Annica eli Anna Martintytär 10.6.1710-22.5.1777, puoliso räätäli Henrik
Henrikinpoika Backman 10.4.1707
Beata Martintytär 16.2.1713-3.11.1777
Margaretha Martintytär 1716-1721
Catharina Martintytär 1722, vihittiin 34 -vuotiaana avioliittoon porvari
Johan Björkquistin kanssa, kotoisin Porista.

Martti Stupilasta kertoo Merikarvian historia:
Vuonna 1689 Martti Stupila otti viljeltäväkseen Knuussin kruunutilan luvaten maksaa verorästit.
Luovuttaessaan tilan 1694 Matti Mikonpojalle hän jätti rästit maksamatta, koska katsoi Matin olevan hänelle velkaa.

Stupilan isännäksi mainitaan Martti 1708.

1726 mainitaan erään kalastuskiistan yhteydessä mm nimet Yrjö Stupila ja Martti Stupila ja Sigfred Gräni sekä Sakari Fransman. Yrjö, Martti ja Sakari olivat serkuksia.

Vuodet 1690-1696 olivat maamme historian pahimmat nälkävuodet, todelliset kuolinvuodet!

Vuonna 1700 alkoi suuri Pohjan sota eli Isoviha. Merikarvia säästyi siltä.

1700-luvulla alkaa taloihin ilmestyä takkoja, joissa oli keittoliesi.
Kius ja avoliesi olivat vielä yleisiä.

1700-luvun jälkipuolella tulivat leivinuunit.
Ikkunat tulivat 1700-luvun loppupuolella.
1700-luvulla ei maalattu rakennuksia ulkoa

Sara Mårtensdotter Stubbe, Stubbila

Saara Martintytär Stupila syntyi 6.9.1703, siis suuren Pohjan sodan alkuvuosina eli lapsuutensa isovihan ankeina aikoina, solmi avioliiton v. 1724, synnytti 11 lasta ja kuoli 55-vuotiaana 1.6.1758.

Saaran aviomies oli Thomas Sigfredsson eli Tuomas Sifferinpoika, sipinpoika, jonka syntyperä on täysin hämärän peitossa. s. 1700?.

1760 Tuomas Sifferinpoika Yli-Stupila ja hänen yhtiökumppaninsa Sifferi Heikinpoika s.1690 Gräni lunastivat Stupilan jälleen perintötilaksi.

Stupila oli tuolloin iso talo: 1232ha, josta peltoa 13ha, niittyä 98ha, metsää 950ha ja joutomaat 171ha.
Stupilan osuudeksi tuli 540ha ja Gränin 692ha.

1700-luvun talonpoikien asunto-oloissa tapahtui, että savupirtit hävisivät.
1749 Tuomas Yli-Stupila ja Sifferi Gräni saivat moitteita siitä, että heidän pirttinsä olivat kelvottomat
ja sortuneet. He saivat raipparangaistuksen siitä, vaikka Tuomas oli lautamieskin!

Saaran kuoltua Tuomas avioitui 1762 Liisa Tuomaantyttären kanssa, s. 1718.
Hän oli 18vuotta nuorempi Tuomasta. Liisa kuoli 55-vuotiaana 23.10.1773. Avioliitto oli lapseton.
Sitten Tuomas avioitui kolmannen kerran, puoliso oli talollisen tytär Britha Erkintytär Knuussi. s. 8.9.1730,
siis 30 vuotta Tuomasta nuorempi.
Riitan isä Erkki Heikinpoika Knuussi oli Iisakki Heikinpoika Kankun veli.
Tuomas kuoli 22.7.1776 ja Riitta 6.6.1788 58-vuotiaana mätäkuumeeseen eli rötfeber.
Perheessä oli 4 poikaa ja 7 tytärtä.

Johan Tuomaanpoika Ala-Stupila s. 26.10.1725 k. 9.3.1806, puoliso Anna Jaakontytär Lautjärvi
s. 27.9.1726, k. 9.10.1793 keuhkotautiin.
Johan sai isältään maata 250ha ja hän pystytti pirttinsä kivenheiton verran rannemmaksi.
Taloa sanottiin Ala-Stupilaksi.

Myöhemmin Ala-Stupilan Gammelgårdin eli Vanhatalon viereen rakennettiin Stupilan Uusitalo, jossa Merikarvian yhteiskoulu 1920 aloitti toimintansa.
Uusitalo on nykyään kesähuvilana, mutta Vanhatalon Vaihiset ovat äidinpuolelta Stupilan vanhaa sukua.

Maria Tuomaantytär 28.2.1727, puoliso Johan Tuomaanpoika Markkula, s. 1715:
lapset 4 poikaa ja 9 tytärtä:

Markkula eli Markku sijaitsi Österbyn naapurissa kujan toisella puolella.
Olli Ollila muistaa vielä hyvin tämänkin talon. Nyt siitä ei ole mitään enää jäljellä.

Tuomas Tuomaanpoika 18.12.1730 muutti Tukholmaan

Anna Tuomaantytär 13.3.1731, puoliso 1756 talollisen poika Iisakki Iisakinpoika Ingi Kasalasta.

Ingi oli eräs Kasalan kantataloja.

Sara Tuomaantytär
Cristina Tuomaantytär
Sara Tuomaantytär 6.1.1736 vihittiin 33-vuotiaana tervahautamestari Erkki Sipinpojan kanssa.
Erkki oli kotoisin Ytteröstä.
Henrik Tuomaanpoika 20.9.1744
Uldricha Tuomaantytär 23.8.1747, puoliso rautasepän poika ja seppä 1769 Ylikylän Jumpin torppari Erkki Jaakonpoika Fabrin 7.8.1747.

Faber tarkoittaa seppää. Iisakki Fabrin oli Högnasbakan sukuluettelossa vävynä.

Erkki Thomasson Stubbe, Stubbila:
Erkki Tuomaanpoika Stupila eli Yli-Stupila syntyi 26.3.1738, vihittiin 19.12.1762 24-vuotiaana ja kuoli vanhuuden heikkouteen 30.8.1812 74-vuotiaana.
Puolisona oli Anna Heikitytär Kahari 21.12.1737, joka synnytti 12 lasta ja kuoli 70 -vuotiaana vanhuudenheikkouteen.

Anna oli kotoisin Leväsjoen kylästä. Hänen vanhempansa olivat Henrik Heikinpoika Kahari s. 1708 ja puoliso Maria Antintytär Ylikylästä s. 1704.
Kaharit olivat tulleet Noormarkusta Finbyn kylästä Kaharilta.

Erkki jäi viljelemään kotitilaa, jonka koko oli 290ha.
Taloa sanottiin Yli-Stupilaksi. Olli Laurilan lapsuudessa taloa sanottiin Erkkiläksi.

Annan ja Erkin lapset:
Johannes Erkinpoika 1763 eli vain 3kk
Maria Erkintytär 1764 eli 8kk

Anna Erkintytär 19.3.1766, puolios Henrik Erkinpoika Österby 23.12.1765.
Nykyiset Itäkylät eivät ole näiden Österbyiden sukua.

Maria Erkintytär 11.12.1767, puoliso Antti Antinpoika Norrgård 14.9.1763-5.7.1835 Ylikylästä.

Eric Erkinpoika 1769-70 kuoli tuhkarokkoon

Eric Erkinpoika 27.6.1771, puoliso Elisabeth, Liisa Erkintytär Österby, edellä mainitun Henrik Österbyn sisar.
Tämä Erkki lienee se Erkki Stupila, jota Kulnevin kasakat juoksuttivat ratsujensa välissä Lankoskelta Poriin,
noin 45km. Tämä juoksu teki Erkin raihnaaksi koko loppuelämänsä ajaksi.

Henrik Erkinpoika 19.6.1773
Johan Erkinpoika 3.9.1774, puoliso talollisen tytär Kaisa Antintytär Gräni 2.10.1772
Isaac Erkinpoika 1776-86
Margaretha Gretha Erkintytär 30.1.1774, puoliso talollisen poika Johan Antinpoika Gräni-Granfors

Catharina Kaisa Erkintytär 19.6.1781, puoliso 1800 torppari Johan Fredrik Mikonpoika Kihlroth,
vuodesta 1815 Lautamäki 12.9.1770. Porin rykmentin entinen sotilas Mikko Kihlroth 6.6.1745 tuli
kuuluisaksi yrittäessään perustaa uudistilaa Lankosken ja Lammelan takamaille.
Hänestä Etelämaa on saanut Killilä-nimen. Hänen vaimonsa oli Maria Mikontytär Pooskerista.

Mathias Matts Erkinpoika 4.2.1785
Johan Erkinpoika sai yhdessä veljensä kanssa lainhuudon Yli-Stupilan tilaan 1806.
Veljekset viljelivät tilaa yhdessä. Seuraavalla isännällä Henrik Juhonpojalla oli huono lapsionni.
Yhdeksästä lapsesta viisi kuoli pienenä. Eloon jäi kaksi tytärtä ja kaksi mykkää poikaa.

Talo joutui Häggrothin suvulle. Merikarvian kunta osti talon 1916 tehden siitä mielisairaalan,
jonka eräs potilas poltti maan tasalle 1920 luvun alussa.
Tontille rakennettiin sittemmin äitiys- ja lastenneuvola. Merikarvian yhteiskoulu rakennettiin vuonna 1935 Erkkilän kotipellolle.

Matts Erkinpoika Yli-Stupila syntyi 4.2.1785. Hän oli nuorin perheen 12 lapsesta.

Stupila oli tuolloin jo siksi kansoitettu, että siellä oli tuskin enää edes renginpaikkaa vapaana.
Matti päätti mennä naapuriin leskelle, vaikka tämä oli 10 vuotta vanhempi ja 10 lapsen äiti.
Näin Matti jäi Stupilan mäelle, jossa suku oli asunut jo kuuden sukupolven ajan eli 200 vuotta.
Matti Stupilasta tuli Matti Rogeli.
Matin vaimo Maria Juhontytär Lankoski 20.3.1775 oli kotoisin Lankosken Isostatalosta.
Hän oli Antti Ahlströmin ensimmäisen vaimon täti.
Maria solmi avioliiton Samuel Heikinpoika Norr-Rogelin kanssa, s. 28.1.1775.
Samuel löydettiin kaivosta kuolleena 16.2.1815.
39-vuotias leski jäi yksin hoitamaan 10 lasta ja taloa. Vanhin lapsista oli 17v ja nuorin 2v.
Maria kuoli 9.12.1845 70-vuotiaana ja Matti 20.5.1853 68v.
Isaac Matinpoika, 19.5.1817 oli isäni isänisä

Isaak Matzson Rågeli-Bäcki
Iisakki Matinpoika Rokeli, 17.5.1817 oli emännän toinen poika. Iisakilla ei näin ollen perinnön toivoa
Rokelista. 34 -vuotiaana hän päätti seurata isänsä esimerkkiä ja nai velipuolensa miniän.

Esikoisensa syntymästä ilahtuneena hän ryhtyi talonostopuuhiin ja ostikin sitten 1854 Rokelin naapurissa
olevan Bäckin talon. Se oli alun perin pienin Alakylän taloista. Hänestä tuli kuitenkin talokas Iisakki Bäkki.
Hän oli 11 vuotta isäntänä ja kuoli tapaturmaisesti 47-vuotiaana, kun hevosen pillastumana ruhjoutui kiviraunioon.
Iisakin puoliso Maria Wilhelmiina Österby oli kotoisin Österbyn Uudestatalosta. Maria isä Juho Simonpoika oli
kotoisin Ahlaisista. Hedvig äidin vanhemmat olivat merimies, torppari Henrik Matinpoika Grönroos ja piika
Helena Juhontytär.
Iisakin ja Matin lapset:

Johan Edvard oli Olli Laurilan isäisä.

Katharina Wilhelmiina Bäcki 1854-1929, I puoliso Johan Henrik Mäkelä 1845-1891, II puoliso Israel Aleksander Mäkelä,
Kräni. 1865-1925.
Ida Sofia Bäcki 1856-1927, puoliso leskimies, torppari Frans Oskar Sandberg, Brändholm 1845-1818.

Perheen lapsi: Emilia Aleksandra, puoliso torppari, pienviljelijä Frans Oskar Peltomäki 1875-1945.
Tila sijaitsi Kränin puolella. Avioliitosta 12 lasta: Toivo. Leevi Asser, Viljo Ilmari, Johannes,
Lahja, puoliso Yrjö Leutonen, Uuno, Veikko, Aune Anna-Liisa, Pauli, Heikki, Saimi, puoliso Kalevi Tähtinen,
Voitto Einari ja Eila Anneli Saine.

Kalastaja Albert Mikael Raunela 1894-1967, puoliso Hilda Sofia Ristimäki s.1896 11 lasta:
mm. Rauni, puoliso Lauri Nestori Kuusinen s.1915.
Hilja, puoliso Ernst Georg Stolpe
Taimi, puoliso Aatos Allan Jokisalo

Johan Edvard Isaksson Rogeli-Bäkki-Buandi

Juho Edvard, s. 18.7.1852 Rogelin tilalla, muutti vanhempiensa mukana Bäkille, jota kylän kesken
sanottiin Buandiksi. Edvard Rogelista tuli Edvard Bäkki. 13-vuotiaana Edvard menetti isänsä, sai lainhuudon
taloon 1874, mutta myi sen kohta torpparilleen Mikko Ruohomäelle jättäen itselleen Klobbin luodon torpanmaaksi.
Edvard Bäkistä tuli Edvard Buandi.

Amerikan rahoillaan Edvard osti jahdin ryhtyen harjoittamaan maataloustuotteiden kauppaa lähinnä Oulun ja Salon
välillä, mutta kuuluu purjehtineen Viipuriin saakka. isoisä ei osannut kirjoittaa, puumerkki kyllä oli.
Kirjoitustaitoinen poika Juho Albert.

Edvard vihittiin 17.1.1878 Josefina Juhontytär Kungsbakan kanssa. perhe eli Kungsbakassa viisi vuotta, kunnes Edvard
osti keskeltä Alakylää kauppias Koskisen talon, joka nykyään on rukoushuoneena.
Täällä Olli Laurilan isovanhemmat asuivat vuoteen 1914, jolloin muuttivat Ruohomäkeen, missä Olli Laurilan
isoäiti kuoli 20.10.1914. Isoisä siirtyi Lauriloiden mukana 1918 Vuorelaan, missä hän kuoli 31.10.1923.
Ainoa poika Johan Albert, s. 4.4.1878 oli Olli Laurilan isä.

Johan Albert Buandi, vuodesta 1906 Laurila, s. 4.4.1878-13.11.1952, 74v. puoliso 5.4.1902 naapurin tytär
Lydia Josefina Bergkankku, 30.3.1877-7.4.1952, 75v.

Isäni (Olli Laurilan) syntyi Kräninpuolen Kungsbakassa, pääsi noin 5 -vuotiaana muuttamaan Alakylän
taajamassa olevaan omaan kotiin, joka nykyään on rukoushuoneena.
Pihalla kasvava muhkea pihlaja on isäni istuttama, kävi kaksi vuotta kansakoulua 1888-90, ryhtyi sitten hyvin nuorena
huolehtimaan omasta elatuksestaan sekalaisin töin, osti vuonna 1906, velkaa tehden, pakkohuutokaupasta Ruohomäen
rappiotilan, oli Ruohomäen isäntänä 1906-32 käyttäen kaikki voimansa ja varansa peltojen kunnostamiseen ja lisämaan
hankkimiseen. Hänen aikanaan Ruohomäen sekä kokonais- että peltopinta-ala kaksinkertaistui.
Vuodet 1918-28 asuttiin Vuorelassa eli Bergkankussa isän ollessa Artturi –enon lasten holhoojana.
Oli hankala viljellä kahta tilaa, joiden väli oli 8km.
Ruohomäen pellot saatiin pysymään kunnossa, mutta rakennukset rappeutuivat melko pahoin.
Vuonna 1932 isä myi Ruohomäen veljelleni Laurille pidättäen itselleen asumisoikeuden.

Olli Laurilan isä Lauri Laurila kuului useita vuosia kunnallislautakuntaan, oli vaivaishoitolautakunnan
jäsenenä 15 vuotta ja puheenjohtajana vuoden, kului parikymmentä vuotta taksoituslautakuntaan ja
saman verran vaalilautakuntaan, oli kymmeniä vuosia uskottuna miehenä maanmittaustoimituksissa
ja maanjako-oikeudessa.
Lapset:
Lauri Rafael Buandi, vuodesta 1906 Laurila 4.6.1902-2.6.1970, puoliso 1932 Jenny Maria Takala Filppulsta,
s. 18.11.1902. Avioliitto oli lapseton.

Lauri-veljeni syntyi Alakylän Buandilla, muutti Ruohomäkeen 1908, kävi Vuorelasta käsin kansakoulun, joka
siihen aikaan oli 4-luokkainen ja vuonna 1925 Kokemäen maamieskoulun, oli Ruohomäen isäntänä 1932-1964.
Hänen aikanaan kunnostettiin Ruohomäen päärakennus ja rakennettiin uusi karjarakennus. Strikan tien varrella
oleva Lyysträski saatiin vaihdetuksi Ruohomäen etelärajalle.

Ruohomäestä tuli mallitila, joka tunnettiin kautta pitäjän. Peltopinta-ala oli noin 11ha.
Lauri oli arvostettu kunnallispoliitikko, kaksi toimikautta kunnanvaltuuston puheenjohtajana, useita vuosia
verolautakunnan jäsenenä ja kunnan edustajana monien laitosten hallintoelimissä.
Hän kuului Merikarvian osuuskassan, Merikarvian palovakuutusyhdistyksen ja Satakunnan osuuskaupan
hallintoelimiin, perusti ensin Alakylän ja myöhemmin Harvalan pienviljelijäyhdistyksen toimien kummankin
puheenjohtajana. Kesällä 1928 hän toimi Pienviljelijäin keskusliiton uudisraivausneuvojana ja joitakin vuosia
myöhemmin pari vuotta Peipun kansakoulun käsityönopettajana.
Vuonna 1964 Lauri ja Jenny Laurila myivät Ruohomäen tilan Erkki Hirvikoskelle, joka on serkkumme poika
siirtyen asumaan Ylikylästä ostamaansa omakotitaloon.

Olli Albert Laurila, s. 24.5.1908.

Olli Albert Juhonpoika Laurila
syntyi 24.5.1908 Metsäkulman Ruohomäessä, jonne vanhempansa olivat muuttaneet kuukautta aikaisemmin.
Väliaikainen muutto Vuorelaan tapahtui 1918, jolloin menin kansakouluun. Opinnot: kaksi luokkaa Alakylän
kansakoulua 1918-20, päästötodistus Merikarvian yhteiskoulusta 1925, ylioppilas Kokemäen yhteiskoulusta
1928, näkövamman vuoksi vapautettu asevelvollisuudesta 1928, fil.kand. tutkinto Helsingin yliopistosta 1933.
Arvosanat: Pro gradu c, saksa l, englanti c, estetiikka ja kirjallisuus c ja kansantalous a, kasvatusoppi c 1933
ja ruotsin c 1938, tutkinto oppikoulun lainsäädännöstä erittäin hyvin tiedoin 1935, opettajaharjoittelu kevät-
lukukaudella 1934 ja syyslukukaudella 1935.
Virkavuodet: Viransijaisena Merikarvian yhteiskoulussa 1934-35, Lammin yhteiskoulussa kevätlukukausi
1936, jakoko lukuvuoden 1936-37, Äänekosken yhteiskoulussa 28.9.-26.10.1938, Heinolan keskikoulussa
15.11.-20.12.1938 ja Someron yhteiskoulussa kevätlukukausi 1939, Kauhajoen yhteislyseon vakinaisena
opettajana 1939-49 ja rehtorina 1949-70, jäänyt eläkkeelle 1970.
Muuta toimintaa: Kauhajoen talkoopäällikkönä 1942-44 ja nuorten talkoopäällikkönä 1942, Kenraali
Mannerheinin lastensuojeluliiton Kauhajoen osaston johtokunnan jäsenenä 1943-51 ja puheenjohtajana
1951-58. Kauhajoen rotariklubin 100 %jäsen 1955-70 ja presidentti 196061.
Suomen sukututkimusseuran jäsen vuodesta 1978.

Kirjallinen toiminta: Piirteitä Merikarvian nuorisoseuran historiasta, johon U.A. Näsi kirjoittanut kaksi viimeistä
sivua, julkaistu teoksessa Neljäkymmentä vuotta nuorisoseuratyötä Pohjois-Satakunnassa. Vammala 1949.
Kauhajoen yhteislyseo 1928-75. Vaasa 1975, kirjoittanut Kauhajoen jouluun seuraavat artikkelit:
Suurtalkoot 1973. Kummikuntaliike 1977. Kauhajoen yhteislyseon perustamisesta 50 vuotta ja Nuorten talkoot 1978.

Ansiomerkit: Suurtalkoiden pronssinen ansiomerkki n:o 22 1945. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kultainen ansiomerkki
n:o 233 1963. Vapaussoturien huoltosäätiön myöntämä Sininen risti 1966 ja Tasavallan Presidentin myöntämä
Suomen Leijonan Ritarikunnan I luokan ritarimerkki 6.12.1967.

Puoliso 26.12.1936 Impi Mirjam Tellervo Nuotio, vuoteen 1935 Nyholm, syntynyt Tammelassa 4.7.1910, päästötodistus
Helsingin suomalaisen Yksityislyseon keskikoulusta 1928 ja Suistamon seminaarista 1931, väliaikaisena opettajana
Juuan Nunnalahdessa 1932-33, vakinaisena opettajana Kemijärven Tapioniemessä 1933-36 ja Ylihärmän kirkonkylässä
1936-39 sekä tuntiopettajana Kauhajoen yhteislyseossa 1943-70. jäi eläkkeelle 1970.

Muu toiminta: Muonituslotta 1937-45, partiolippukunta Kauhajoen Kytösiskojen johtaja 1955-63. Sukututkimus harrastuksena.
Vapaussoturien huoltosäätiön myöntämä Sininen risti.

Laurilat muuttivat Kauhajoelta Espoon Karakallioon 1977.

Lapset: Olli Tapio Laurila, s. 3.9.1938, yo. merkonomi, ATK-suunnittelija, Espoo, puoliso lastentarhanopettaja Aino Hilma
Maria Heinonen, 30.12.1941 Pihlajavesi. Heillä lapsi Minna Maaria 1975

Marja-Liisa, s. 28.8.1941 Kauhajoki, lastenohjaaja, lastenkirjailija, Turku, puoliso Pertti Kaleva Puputti, työteknikko, työnjohtaja.
Kaksi lasta
Lauri Pellervo Laurila, s. 19.4.1944 Kauhajoki, FK, ylitarkastaja, Kouluhallitus, Helsinki, puoliso Anna-Liisa Annukka Päivikki
Ahonen, 30.6.1948 Kurikka, Huk, toiminnanjohtaja
Tuula Tellervo, s. 25.1.1950 Kauhajoki. Yo-merkonomi, kauppias, puoliso Martti Ruben Matintupa 30.9.1948 Alajärvi,
yo-merkonomi, hallintonotaari, HTM. Alajärven kunnan koululaitoksen talousjohtaja.

Olli Laurila toteaa, että äitini ja isäni suvun kohtalot ovat perin mutkikkaasti kietoutuneet Rogelin suvun vaiheisiin.

Olli A. Laurila teki sukunsa tutkimuksen 6.11.1979 Espoon Karakalliossa

Olli A. Laurilan äidin suvusta Merikarvialla:

Ulvilan käräjillä 1641 Uudenkaarlepyyn kaupungista kotoisin oleva Påffuell Clementsson anoi viljeltäväkseen
erästä autiotilaa Merikarvialta.

Kysymyksessä oli 2/3 manttaalin Kankku, joka oli ollut autiona yli 20 vuotta. Rakennukset olivat rappeutuneita,
osaksi tulipalon turmelemia, pellot ja niityt metsittyneinä. Paavo sai talon kruununtilana, ja hänelle myönnettiin
6 vuoden verovapaus.
Paavon alkuperästä ollaan vahvasti kahta mieltä: Sukututkija Aulis Oja väittää, että hän oli Evijärven Kankkusia ja
että Kankku on saanut nimensä Kankkusesta. Sukututkija A.E. Korpela puolestaan on sitä mieltä, että Paavo oli yksi
Merikarvian monista Klementinpojista, joka välillä oli käynyt Uudessakaarlepyyssä onneaan koettelemassa ja
että Kankku –nimi oli käytössä jo 1500-luvulla.

Ollila on sitä mieltä, että Kankkusesta tuli Kankun isäntä. Kankun isännän kantaisäksi sopisi joko Juvan pitäjässä
1560-luvulla asunut Paavo Antinpoika Kankkunen tai Rantasalmelta Paavo Martinpoika Kankkunen.
Jommankumman Paavon poika lienee ollut se Paavo Paavonpoika Kankkunen eli Kankkonen, joka vuonna
1564 pystytti pirttinsä nykyisen Evijärven pitäjän Kerttulan kylään.

Viina näyttää olleen Paavon heikkous. Heikkouksistaan huolimatta Paavo oli kova korvenraivaaja. Kahdessa
vuosikymmenessä peltoala nousi 4 panninalasta seitsenääntoista panninalaan ja lehmäluku 4 seitsemään.

Paavo Kankuinen eli Kank esiintyy Uudenkaarlepyyn henkikirjoissa 1635-36. Vuonna 1641 Paavon nimeä
ei enää esiinny, mikä onkin luonnollista, koska Paavo silloin jo aloitti Kankun rappiotilan korjaamisen
Merikarvian Alakylässä.

Paavo Klementinpoika oli Kankun isäntänä 1641 -1672. Vuonna 1647 hänet määrättiin Merikarvian majatalon pitäjäksi.
Lautamiehenä hän oli ainakin 1645 -59 ja kirkkoväärtinä 1647 -70. Vuonna1646 Paavo oli rakentanut taloon muutamia
upeita huoneita, koska vuonna 1645 oli kaksi huonetta palanut.
Olivatko Paavon upeat huoneet vielä savupirttejä, sitä emme tiedä?

Lankoskella oli vuonna 1702 jo kehnosti muurattu savupiippu. Lasi-ikkunat ja rautasaranat olivat myös vielä hyvin
harvinaisia. Rakennuksissa oli tuohikatto.

Kalastus oli tärkeä ja raskaasti verotettu elinkeino. Ei ole ihme, että kalavesistä kiisteltiin ja riideltiin alinomaa.
1658 Paavo ja Martti Kankku valittivat, että ylikyläläiset tekivät vahinkoa ja kiusaa estämällä verkoillaan kalojen
nousun alakyläläisten patoihin.

Paavo Kankku näyttää tehneen muutakin kauppaa kuin viivakauppaa. Tämä käy ilmi siitä, että Otamon Erkki
Knuutinpoika oli 1654 Paavolle velkaa 3 leiviskää suolaa.

Kankku kuului Stupilan lailla Porin kreivikuntaan 1651-79.

Kaikesta päättäen Paavo Klementinpoika oli työn ja toimen mies, todennäköisesti pitäjän vaikutusvaltaisin isäntä,
jonka apua käytettiin usein arviointimiehenä ja riitojen sovittelijana.

Oja, Korpela ja Santavuori ovat selvittäneet Paavon perhesuhteita ristiriitaisin tuloksin. Klementti on tulkittu sekä
Paavon pojaksi, veljeksi että rengiksi.?

1646-49 mainitaan vaimo Marketta. Vuosina 1656-72 mainitaan jälleen vaimo Marketta, toinen vaimoko?
Marketta mainitaan leskeksi 1672. Paavo todennäköisesti kuoli edellisenä vuonna.

Korpela on löytänyt hänelle pojan Thomas Påffuellsson.
Thomas Påffellsson:
Sukututkija Korpelan tiedon mukaan Paavo Klementinpojalla oli Porissa Tuomas-niminen poika.
Tuomas Paavonpoika ja tämän vaimo Saara esiintyvät Porin henkikirjoissa 1646-77.
Paavon sukunimi on Kankku. 1651 Tuomas Kankku sai leipurin ja tupakkakauppiaan oikeudet sekä
1653 oluenpanijan oikeudet. Sittemmin hän purjehti kauppiaana omalla laivallaan mm Saksassa.
Lienee hukkunut laivoineen.

1600-luvun lopulla Alakylään alkaa ilmaantua naimaikäisiä Kankku-nimisiä Tuomaanpoikia ja –tyttäriä,
joiden toinen jalka oli Porissa. Lienevät Paavo Klementinpojan lapsenlapsia.

Margaretha Christina eli Kirsti Tuomaantytär, vihittiin 16.3.1669 leskimies Tuomas Riispyyn kanssa.
Saara kastettiin 16.2.1670. Isä Tuomas kuoli samana vuonna. 16.3.1671 vihittiin Kirsti Kankku avioliittoon
Peer Johansson Jesp, todennäköisesti Ruotsista.

Lars Tuomaanpoika mainitaan Kankun poikana 1668-73 ja isäntänä 1674-1708.
Lars Tuomaanpoika oli Kankun isäntänä 1671-1708.
Lauri oli edellisen isännän tavoin majatalonpitäjä ja kirkkoväärtti. Hänestä tuli myös postitalonpoika.
Kirkkoväärtinä Lauri joutui selvittämään kirkkoon tehdyn murron.
Vuonna 1689 eräs Mouhijärveltä kotoisin oleva sotilas Markku Laurinpoika otti alttarin alta
rahalippaan, jossa silloin oli neljä kuuden taalarin plootua,
kolme runstykkiä sekä puolen äyrin lantteja kahdenkymmenenviiden äyrin arvosta.
Lauri Kankun ansiosta varas saatiin kiinni ja hirtettiin yhdessä avustaneen lankomiehensä kanssa.

Pooskerin Esko osasi noitua karhuja tekemään vahinkoja?
Lauri Kankku oli postitalonpoika yhdessä Köörtilän Romppasen kanssa.
Toimesta maksettiin 3 taalaria vuodessa eli saman verran kuin majatalon pidosta.
Posti kulki kahdesti viikossa, ja postiljoonin oli kuljettava 1-1,5 penikulmaa tunnissa, joka teiden
kunnon tietäen oli hankalaa.

Köörtilän takamailla asui Kankun vävy, Tuomas Heikinpoika, josta tuli Peipun talon eli kylän
varsinainen perustaja.

Lauri Kankku näyttää olleen helisemässä omavaltaisten matkustajien kanssa, mutta selkäsaunalta
hän näyttää välttyneen.
Riispyyhyn perustettiin vuonna 1710 majatalo, jonka pitäjäksi tuli Juho Martinpoika.

Kankun tila oli vuonna 1697 yksi aatelislipuston everstiluutnantin viidestä palkkatilasta.

Vuonna 1703 Lauri Kankku menetti 4 hevosta, kahdeksantoista nautaa ja 44 lammasta jossain vahingossa.
Lauri Kankku jöyhtyi Isovihan aikana. Vuonna 1710 talo oli niin köyhä, ettei rästejä voitu periä.
Lauri Kankku näyttää olleen edeltäjäänsäkin Paavo Kankkua vaikutusvaltaisempi isäntä.
Viimeinen maininta Lauri Kankusta on v. 1708, jolloin hän oli Ruotsissa. Korpela otaksuu hänen olleen
elossa vielä Niilo Kankun kuollessa v. 1714.
Lauri ja Anna Kankku vihittiin 1670?
Anna kuoli 1733 84-vuotiaana. Heillä oli 9 lasta, 6 poikaa ja 3 tytärtä.

Malin Laurintytär 17.4.1679, 1.5.1749, naitiin Olli Laurilan isän sukuun, puoliso Martti Paavonpoika Stupila.

Maakirjassa eli veroluettelossa esiintyy Kankku Lauri Kankku- nimellä vielä ainakin 1725!

Juho Laurinpoika oli Kankun isäntänä 1723-1740. Vaikka Juho oli sekä majatalon isäntänä että postinhoitajana,
ei hänellä ollut enää samaa vaikutusvaltaa pitäjän asioissa kuin edellisillä isännillä.

Alakylä oli jäämässä syrjään, sillä laivat eivät enää seilanneet Kuggin satamaan vaan pyrkivät uutta reittiä Ylikylään.

Maria Juhontytär Kankun puoliso oli Iisakki Heikinpoika Knuussi, s,10.5.1709 ja k. 4.6.1776. Ala-Knuussin
sukutaulussa on mainittu, mm Iisakki oli Kankun isäntänä 29 vuotta.

1769 hän lunasti Kankun jälleen perintötilaksi.
Kankun pinta-ala oli 710ha, josta peltoa oli 7ha, niittyä 79ha, metsää 484ha ja joutomaata 149ha.
Vuotuinen kylvöala oli n. 3,5ha.
Iisakki oli viimeinen Suur-Kankun isäntä.
Hän jakoi jo eläessään talon kahden poikansa kesken.
Hänen aikanaan majatalo siirrettiin Ylikylään, mutta postikuljetus jäi hänelle edelleen.
Hän oli postbonde eli postitalokas.

Vuonna 1750 Kankulla kuoli kolme lasta. kulkutautiko, sillä tuolloin kuoli paljon kyläläisiä muutoinkin.

Marialla ja Iisakilla oli siis 8 poikaa ja 4 tytärtä.
Poika Eric Iisakinpoika s. 26.10.1736, k. 18.6.1816 80-vuotiaana, puoliso Maria Matintytär Näsi,
s. 20.3.1722, k. 15.5.1812. Marian vanhemmat olivat Matti Erkinpoika Näsi ja Valpuri Heikintytär
Kahari leväsjoelta.
Erkki jäi kotiin ja sai puolet talosta.
Tämä sukuhaara perusti myöhemmin Malmgårdin eli Malmilan talon.

Alkuperäinen Vanha Kankku joutui 1800-luvun lopussa vieraisiin käsiin.
Nyt siitä ei ole jäljellä kiveä kiven päällä. Tontti jaettiin naapureiden kesken.

Anna Iisakintytär, s. 16.12.1749 vihittiin 24-vuotiaana avioliittoon Heikki Heikinpoika Rikalaisen kanssa,
joka oli syntynyt 15.1.1749. Heikin vanhemmat olivat Heikki Martinpoika Rikalainen, s. 7.7.1721 ja
Saara Heikintytär Lankoski, s. 24.1.1724.

Iisakki Iisakinpoika Kankku, s. 19.4.1741, vihittiin avioliittoon 21-vuotiaana, oli Kankun isäntänä 18
vuotta ja kuoli 41-vuotiaana 18.1.1782 lavantautiin. Iisakin puoliso oli Margaretha Heikintytär Nääs
eli Näsi oli kotoisin Riispyystä. 9 lasta.

Kreetan isä Henrik Erkinpoika Näsi oli kotoisin Ylikylästä.

Rippikirjassa talon nimenä on Kankku-Kallio, tavallisemmin vain Kankku.

Erkki elätti perheensä maanviljelyksellä ja kalastuksella, kun majatalon pito ja postikuljetus oli jo
historiaa. 9lasta heillä oli.
Eric Iisakinpoika, s. 26.1.1763
Isaac Iisakinpoika, s. 9.11.1765, k. 1.7.1839, puoliso Liisa Heikintytär Rikalainen

Koska Kankun talon tyttäret olivat lyhytvartisia, oli sateella tapana sanoa:” Antaa sataa vaan, niin Kankun flikat kasvaa.”

Maria Iisakintytär, s. 28.12.1768, meni naimisiin talollisenpoika Jeremias Antinpoika Gränin kanssa, s. 24.12.1764,
sai viisi lasta ja kuoli kuudennen lapsen synnytykseen 38-vuotiaana 21.10.1806.
Perheen kaikki lapset sortuivat rotkoon, koppor, vuonna 1803.
6-vuotias Iisakki, 3-vuotias Jeremias ja 1-vuotias Eric.

Eloon jäi vain 10.3.1795 syntynyt esikoistytär Anna, joka vihittiin 31.1.1814 avioliittoon Johan Simoninpojan kanssa.
Juhon vanhemmat olivat reservisotamies Simon Hierpe Peipusta ja Anna yrjöntytär Fipppula-Gammelgård.

Jeremias Antinpoika kuoli 21.5.1837 73-vuotiaana. Hänen mukaansa taloa sanottiin kylän kesken Jeruntaloksi.
Nimi oli hyvin tunnettu vielä Olli Laurilan lapsuudessa.

Kränin talot olivat silloin hokeman mukaan Jeruntalo, Tattuu, Kungsbacka, Brandi ja Rantala, jotka kaikki liittyivät
tavalla tai toisella Olli Laurilan suvun historiaan.
Kränin eli Keskikränin nykyinen nimi on Jokisalo. Nykyiset Jokisalot eivät ole Jeremiaan sukua, mutta ovat monin
sitein liittyneet sekä Laurilan isän ja äidin sukuun.

Katharina eli Kaisa Iisakintytär, s. 31.9.1773, puoliso 28.12.1805 oli Uuden-Kankun renki Simo Simonpoika,
s. 24.11.1770, k. 16.12.1836 57-vuotiaana.

Eric Isaacsson Kankku. talon nimenä mainitaan rippikirjassa Kankku-Kallio eli Isaacsgård. Vuosisadan vaihteen
jälkeen pujahtaa Bergkankkukin jo näkyviin, mutta pelkkä Kankku on edelleen käytetyin nimi asiakirjoissa.

Erkki Iisakinpoika Kankku syntyi 26.11.1762, vihittiin avioliittoon 21.12.1781, oli Kankun isäntänä 19 vuotta ja
kuoli keuhkotautiin 42-vuotiaana 29.8.1806.

Koska Alakylässä vaikutti samanaikaisesti kaksi Erkki Iisakinpoika Kankkua, sai Vanha-Kankun Erkki, s. 1756,
kirkonkirjoissa peräänsä merkinnän senior ja hänen veljenpoikansa Kankku-Kallion Erkki vastaavasti merkinnän junior.

Erkin vaimo Maria Juhontytär Ala-Stupila, s. 24.6.1761, meni naimisiin 23.vuotiaana, sai 8 lasta ja kuoli keuhkotautiin
43-vuotiaana 5.1.1805.

Alakylän isojako alkoi 1804 ja päättyi 1806. Bergkankku sai peltoa 1,5ha, niittyä 17,6ha, metsää 124ha ja joutomaata 4,4ha
eli yhteensä 191,3ha.
Nygårdin eli Uudenkankun tila oli lähes yhtä suuri.
Vanha-Kankku oli yhtä suuri kuin Nygård ja Bergkankku yhteensä.
Nygår sai eniten joutomaata - Korhollin kalliot

Erkin ja Maijan lapset kolme poikaa ja viisi tytärtä:
Eric Erkinpoika, s.20.5.1785

Anna Erkintytär, s. 2.2.1799-15.2.1850, meni 15.12.1818 naimisiin Johan Samuelinpoika Norrogelin kanssa, s. 17.1.1797.

Eric Ericsson Kankku

Erkki Erkinpoika Kankku, s. 20.5.1785, vihittiin 24.6.1807, oli Kankun isäntä 13 vuotta ja kuoli lavantautiin 37-vuotiaana
12.12.1819.
Erkin vaimo Kaisa Juhontytär Bäck syntyi 15.4.1786, meni naimisiin 21-vuotiaana, sai 5 lasta ja jäi leskeksi 33-vuotiaana,
meni uudelleen naimisiin 1823, sai vielä yhden lapsen ja kuoli 8.6.1861 75-vuotiaana.

Kaisan vanhemmat olivat Johan Jeikinpoika Bäck eli Bäkki 1753-1809, jota pitäjällä sanottiin Buandin kreiviksi
ja Anna Erkintytär, s. 1757.

Kaisan toinen puoliso Johan Heikinpoika Grönroos oli syntynyt Ylikylässä 21.9.1796.

Juhon sisaresta Hedvigistä tuli Österbyn Uudentalon emäntä ja Olli Laurilan isoisän äidin äiti.

Uusi isäntä lienee ollut sekä ruotsinkielinen että –mielinen, koska Kankku-Kallio häviää hänen aikanaan asiakirjoista,
ja Bergkankku tulee talon viralliseksi nimeksi erotukseksi muista Kankuista.
Johan Bergkankku kuoli tapaturmaisesti 23.4.1841 44-vuotiaana. Juho joutui myllyn ruhjomaksi, kuten hänen kälynsä
Maria Grönfors 1824.

Kaisan lapset, 3 poikaa ja 3 tytärtä.

Eric Ericsson Bergkankku, Erkki Erkinpoika Bergkankku syntyi 27.4.1815, oli isänsä kuollessa 4-vuotias, meni naimisiin
20-vuotiaana 6.7.1835, oli Bergkankun isäntänä 24-vuotta ja kuoli 44-vuotiaana 24.8.1859.

Perimätiedon mukaan Erkki-isäntä päätti itse päivänsä. Epäonnistuneen liiketoimen aiheuttama äkillinen mielenhäiriö.
Mitään mielisairauteen viittaavaa ei hänessä ilmennyt.

Erkin puoliso, naapurin tytär Fredrika Samuelintytär Norr-Rogeli, s. 29.1.1812, meni naimisiin 23-vuotiaana,
sai 9 lasta ja kuoli 55-vuotiaana.

Fredrikan äiti oli kotoisin Lankosken Isostatalosta. Hän oli kauppaneuvos Antti Ahlströmin ensimmäisen puolison äiti.

Unissasaarnaaja Anna Rogel oli Fredrikan isän täti

Maanviljelyn ohella Erkki harjoitti myös liiketoimintaa.
Yli- ja Alakylän välillä olevaan Myllykoskeen Alakylän isännät olivat rakentaneet myllyn, josta Erkki Bergkankku
omisti 1/8:n.
Osakkaita oli yhdeksän, joista mainittakoon vain Erkin sukulaiset Juho Vanha-Kankku eli Malmgård, tämän veli
Aabraham Vanha-Kankku sekä Iisakki Uusi-Kankku.

Kysymyksessä oli yksikiviparinen jalkamylly eli yksinkertainen vesimylly, jonka pystysiipitukki pyöritti kiviparia
ilman rataslaitetta. Mylly pantiin verolle 16.2.1854.
Myllykoskessa oli tuolloin kolme kolme jalkamyllyä, joista kaksi oli ylikyläläisten omistuksessa.

Olli Laurila muistaa myllykoskessa kaksi myllyä, mutta 1920-luvulla käynnissä oli enää vain Artturi Järvisalon
omistama ratasmylly.

Alakylässä virtaavan Isonbäkinojaan ei Isonojan puroon Merikarvian talokkaat Juho Isonäsi, Erkki Ahlström
eli Lankosken Erkintalon isäntä ja Antti Ahlströmin veli, Iisakki Uusi-Kankku, Erkki Bergkankku,
Juho Malmgård eli Vanha-Kankku ja Iisakki Kuggi eli Vanha-Kankku, edellisen veli olivat perustaneet
yksiraamisen sahan, josta kukin omisti 1/6:n.

Perustamisvuosi ei ole tiedossa, mutta 1847 saha suljettiin, koska sillä ei ollut asianmukaista käyttölupaa.
Omistajien oli samana vuonna jätettävä privilegioanomus, mikäli halusivat sahausta jatkaa.

Kihlakunnan katselmustoimitus suoritettiin vasta lokakuussa 1853.
Saha todettiin huonokuntoiseksi, jopa rappeutuneeksi.
Omistajat lupasivat rakentaa sahan uudelleen ja anoivat saada lupaa noin kolme viikkoa kestävän kevättulvan aikana
käyttää vuosittain 800 7-kyynäräistä sahatukkia, joiden paksuus olisi 10-11 tuumaa.
Seitsemän Alakylän verotalonpoikaa oli kirjallisesti sitoutunut myymään heille tarvittavat tukit.

Katsastusmiehet totesivat, että parhaan tulvan aikana saha pystyisi käyttämään korkeintaan 50 tukkia vuorokaudessa.

Käyttölupa on päivätty 20.3.1854. Verollepanotarkastus toimitettiin lokakuussa 1856.
Laitoksen omistajat olivat tällöin apulaisnimismies E.O. Birkman 1/6, Kristina Isonäsi 1/6, Erkki Bergkankku 1/3 ja
Erkki Ahlström 1/3. Tässä tilaisuudessa määrättiin tarkoin millaisia lautoja ja kuinka paljon sahassa saatiin valmistaa.
Vuotuiseksi veroksi määrättiin 8 8/9 tolttia täyspuhdasta ja saman verran puolipuhdasta lautaa sekä 4 4/9 tolttia
muuta lautaa. Vero lienee ollut noin 7% sahatusta määrästä.

Tarkempia tietoja tästä sahasta ja muistakin Merikarvian sahoista saa Lauri Kaukamaan väitöskirjasta
Porin puutavarakaupasta ja metsänkäytöstä kaupungin kauppapiirissä ”suuren laivanvarustustoimen”
aikana 1809-56.

Erkillä ja Fredrikalla oli 9 lasta, jotka kaikki varttuivat aikuisiksi, mikä tuolloin oli harvinaista.

Maria tytär ja Isak Uusitalo, joilla oli tytär Hilda Vilhelmina , s. 1875-1954, puoliso Johan Arthur Mäkivaara,
entinen Holmström, Yli-Kaasa 1873-1940.

Heillä lapset Ellen 1896, Helly Maria1998, Helmi Inkeri 1904-74, Olavi Johannes Mäkivaara 1906, puoliso
Ellen Maria Starkman 1902, avioero 1946, Sally Kyllikki 1907, puoliso Arvo Esko Suursaarelta 1899-1969,
Aleksandra 1881-91.Mäkitupalainen Isak Kalliokankku 1848-1921, muutti Poriin, palasi takaisin 1870, puoliso
Katarina Takala, asuivat Lammelassa.

Frans Jakob Bergkankku 1838-1915 79v oli Olli Laurilan äidin isä.s. 26.7.1838, meni naimisiin 1863 25-vuotiaana,
oli Bergkankun isäntä 46 vuotta eli kauimmin kuin yksikään edellisistä isännistä, luovutti talon pojalleen Artturille
1905 jääden itse syytingille ja kuoli 77-vuotiaana 3.9.1915.
Fransin vaimo oli Kaisa Wilhelmiina Juhontytär Mahlamäki, syntyi Peipussa 12.4.1842, meni naimisiin 26-vuotiaana,
synnytti kaksitoista ja kuoli 76-vuotiaana 30.12.1918. Kaisan isä oli Johan Vrang-Mahlamäki Noormarkusta ja äiti
Kaisa Otamon Salosta. Juho oli Kaisan toinen mies. Kaisan molemmat miehet hukkuivat.

Fransin aikana Bergkankun pinta-ala väheni melkoisesti hänen myytyä kaikki Strikan joen
takana olevat maat,
1/3 Bergkankkua Frans Irseliukselle.

Kuten aikaisemmin jo mainittiin, Alakylän asutus oli kauan hyvin ruotsivoittoista. Tämä pitää paikkansa myös Kankkuun nähden. Paavo
Klementinpojan äidinkieli oli luonnollisesti savon kieli, mutta Uudessakaarlepyyssä hänen oli opittava myös ruotsi savolaisittain.

Merenkulun ja kaupan kieli tuolloin oli ruotsi. Syntyi sekakieli, jota paikkakuntalaiset ymmärsivät, mutta ei ulkopaikkakuntaiset.

Iisakki Heikinpoika ja Maria Juhontytär olivat todennäköisesti suomenkielisiä, mitä talonnimi Kankku-Kallio osoittanee.
Kankku-Kalliosta tuli nyt Bergkankku.

Matilda Roslin-Kalliola kertoo, että vielä 1800-luvun alkupuolella keskipitäjän isojen talojen emännät ja isännät pitivät loukkauksena,
jos pappi puhutteli heitä suomeksi.

Ruotsi oli yläluokan ja suomi rahvaan kieli. Voimme siis olettaa, että Fransin isä vielä oli kaksikielinen.
Näyttää siltä, että Franssi oli Bergkankun ensimmäinen isäntä, joka isännyytensä aikana ei enää puhunut ruotsia.

Kaisan ja Franssin lapset, kuusi poikaa ja 6 tytärtä:

Sema Wilhelmiina 1868-1943, puoliso mv. Johan Viktor Södergård, Etelämaa, s. 15.6.1863, jäi kotipihallaan ryöstelevien punakaartilaisten
käsiin ja kidutettiin kuoliaaksi 23.2.1918 Ahlaisten Pirttijärvellä: lapset 3poikaa ja 5 tytärtä:

Artur Albin Bergkankku, vuodesta 1906 Vuorela, s. 21.11.1874, k. 23.7.1918 44. Bergkankun isäntä, entinen sotamies, kauppias ja lautamies,
puoliso kauppiaan tytär Josefina Rosnell 15.11.1873-1912, 39v. Artturin ja Josefiinan isät olivat pikkuserkkuja.

Valtteri Artturi 15.6.1907 Lauttijärven Paulakankaan isäntä, puoliso Selma Vasama Lammelasta.

Heimo Olavi Vuorela 22.4.1909, k. 26.2.1966, 57v Bergkankun isäntä, puoliso Hanna Raakel Vihervuori 30.12.1901.
Heillä kaksi lasta Reijo Olavi ja Eira Rikama.
Reijo Olavi Vuorela, 25.11.1929, Bergkankun isäntä, puoliso kansakoulunopettaja Tuija Tellervo Oramaa Porista 1929.

Katri Kaisa Esteri Vuorela 30.10.1910, puoliso Jaakko Rikhard Kankaanpää 10.5.1912 Lapua, k. 1989.

Lydia Josefiina 1877-1952, puoliso Johan Albert Buandi, vuodesta 1906 Laurila, Ruohomäen tilan isäntä Harvalan
metsäkulmalla 1906-32, Kaksi poikaa Lauri ja Olli.

Lauri Rafael Laurila, 4.6. 1902, k. 2.6.1970. Ruohomäen isäntä 1932-1964. Puoliso Jenny Maria Takala Filppulasta, s. 18.11.1902,
avioliitto oli lapseton.
Olli Albert Laurila, s. 24.5.1908, fil.kand. Kauhajoen yhteiskoulun opettaja 1939-49 ja rehtori 1949-70, nykyinen asuinpaikka
Espoo Karakallio, puoliso kansakoulunopettaja Impi tellervo Nuotio entinen Nyholm. s. 4.7.1910 Tammela. 4 lasta

Artur Vuorelan tyttären Salli Marian poika Jouko Johannes Grönroos, isä seppä Antti August Grönroos, s. 1907,
kaatui 1940. Joukon puoliso Katri Irmeli Lehtonen, Merikarvia. Joukon ja Katrin äidit olivat pikkuserkkuja.

Bäkki, Bäck
Merikarvian historian mukaan, sivu 599 Bäckin isäntä oli noin 1680-1700 Heikki Maununpoika, josta tavallisesti käytettiin
uudisasukas titteli. Vaimon nimi oli Riitta. Heidän poikansa Juho meni 1689 naimisiin talollisen tyttären Maria Heikintytär
Lankosken kanssa jääden lisäämään Lankosken väkilukua.
Riitan ja Heikin poika oli todennäköisesti myös uudisasukas Hannu Heikinpoika, joka haudattiin 26.2.1711.
Hänen vaimonsa oli Vappu Heikintytär Aaka Kasalasta., s. 29.11.1681, k. 21.9.1732. 4 lasta.

Johan Heikinpoika Bäck, s. 15.4.1757, kuoli kuten isänsäkin mätäkuumeeseen 10.7.1809.
Mätäkuumeeseen kuoli Merikarvialla mainittuna vuonna 40 ihmistä eli 70% tuonen saaliista.

Kirjassan viestini menneiltä sukupolvilta sivuilla 135-149 Matilda Roslin-Kalliola antaa tästä Bäckin isännästä hyvin eloisan
ja värikkään kuvauksen kertoen mm seuraavaa:
Tämä isäntä oli upporikas, seurakunnan rikkain mies ja ylpeä myös. Niinpä on kerrottu, että hän välistä tolvalla eli ¼ riksin setelillä
oli piippuaan virittänyt.
Erään ruotsalaisen Bonde-nimisen kreivillisen suvun mukaan hän sanoi itseään kreivi Bondeksi eli Buandin kreiviksi.
Kreivin suuri rikkaus oli karttunut siten, että hän aina ensimmäisenä oli keväällä vesillä jo jäiden joukossa vieden Tukholmaan elukoita,
voita ja puutavaraa, joita tavaroita hän täältä osti rahan tarpeessa olevilta pilkkahinnalla.
Tukholmasta hän taas toi suolaa, jota hän myi täällä korkeaan hintaan.
Suola oli silloin keväisin kaikkialta lopussa, jopa Porin kaupungista. nyt sodan aikana hän toi sitä salaa Ruotsista ottaen täällä
riksin kaupalta. Niin ikään hän antoi velkaa korkeata korkoa vastaan.
Ahneudestaan huolimatta hän oli aina avulias asioissa, joissa hänen ei tarvinnut varoa, että oma etu olisi joutunut kärsimään.

Niinpä häntä käytettiin Tukholman-matkoilla välittäjänä lakiasioissa, joita kuninkaan luona valvottiin. Hän kuljetti asiakirjoja
ja hoiti huolellisesti ja asiallisesti suullisesti toimitettavat asiat. Sen tähden hän voi kerskatakin, että oli Tukholmassa kuin
kotonaan ja että hän siellä oli herrojen joukossa.
Oman vakuutuksensa mukaan hän oli saanut puhutella kuningastakin. Hän oli neuvokas ja uskalias mies kaikessa.

Hänen kerrotaan olleen vähäläntäinen ja laihankoleva. Hän oli hyvä merimies ja ohjasi itse laivaansa.

Bäkki oli hyvin varovainen ja ovela. Sodan aikana hän käytti vuoroin Ruotsin, vuoroin Venäjän lippua.
Koskaan hän ei joutunut kiinni, vaikka hänen puuhillaan oli salakuljetuksen luonne.
Sodan aikana hän näyttää yllyttäneen talonpoikia sekä passiiviseen että aktiiviseen vastarintaan pysytellen itse
kuitenkin taka-alalla odottaessaan Ruotsista apua.

Kirjailija mainitsee vielä, että kreivi vanhoilla päivillään rupesi juomaan sanoen olevansa vain grå bonde eli harmaa talonpoika.

Kirjailijan kertomus saa vahvistusta pariltakin taholta. Vuoden 1800 veroluettelon mukaan Juho Bäck oli todella pitäjän
varakkain mies ja eräässä kirkon asiakirjassa hänen tittelikseen on merkitty hofinköpare, mikä merkitsee hovihankkijaa.
Köyhtymiseen viittaa se, että hänen pojistaan tuli vain torppareita, talon joutuessa vävylle.

Juho Bäckin vaimo oli Anna Erkintytär, s. 26.11.1757, k. halvaukseen 26.1.1828. Perheessä oli kolme poikaa ja viisi tytärtä.

Lapsista Maria Juhontytär, s. 6.2.1781, vihittiin 0.1.1810, ruhjoutui vesimyllyssä kuoliaaksi 18.12.1824 43-vuotiaana.
Puolisona oli pataljoonansaarnaaja Isaac Grönfors, entinen Rikalainen, s. 30.5.1779 ja kuoli keuhkotautiin 7.6.1833.
Maria ja Iisakki saivat lainhuudon Bäckin tilaan 1810.
Catharina, Kaisa Juhontytär, s. 15.4.1787, puoliso Erkki Erkinpoika Bergkankun kanssa.
Johan Juhonpoika ja hänen puolisonsa Maria Juhontytär Lankoski hukkuivat yhdessä 28.5.1810.

Knuussi
Knuussin suvun varhaishistoria ansaitsee oman lukunsa, sillä Stupilan suvun miespuolinen kantaisä Matti Mikonpoika on
löydettävissä juuri sieltä.
Knuussilta on yhteys myös isäni äidin sukuun, Kungsbackaan.

Matti Mikonpoika sai Knuussin kruununtilan viljeltäväkseen 1694. Isännän vaihtuminen aiheutti käräjäjutun, josta
Merikarvian historia kertoo sivulla 149.
Henrik Matinpoika Knuussi, s.1663, k. 15.3.1762 99v. puoliso Gunilla Yrjönpoika Näsi, s. 28.5.1671, haudattiin 18.4.1714
43v.
18.4.1714 haudattiin Henrik Knuussin äiti, vaimo ja lapsi?

Johan Juhonpoika Lankoski syntyi 1.12.1773 ja kuoli hengenahdistukseen 28.3.1836 63- vuotiaana.

Juho Lankoski joutui yhdessä Erkki Kungsbackan kanssa juoksemaan kasakoiden ratsujen välissä Lankoskelta Poriin.
Hän kuuluu selvinneen juoksusta vähin vaurioin.
Perheen yhdeksästä lapsesta, jotka olivat Fredrika Bergkankun serkkuja, pääsi historian sivuille vain kaksi.

Anna Margaretha, s. 1.11.1812, kuoli sydänhalvaukseen 21.11.1870. Vuonna 1830 Anna vihittiin avioliittoon Lapväärtistä
kotoisin olevan koulua käyneen puukhollarin Johan Liljebladin kanssa, joka oli syntynyt 1810. Perhe siirtyi nyt ruotsinkielisen
herrasväen piiriin. Liljeblad ei ollut talollinen, bonde vaan maataloudenharjoittaja, landthushållare. Tavallisin titteli oli
kuitenkin ruukinisäntä.
Brukspatron. Liljeblad perusti Lankoskeen paperitehtaan, saviastiatehtaan ja myllyn sekä oli osakkaana Lankosken sahassa.

Ralo sai nimen Liljelund. Tätä nimeä käytetään asiakirjoissa, mutta suomenkielisen väestön keskuuteen se ei jäänyt pysyvästi.

Johan Liljeblad kuoli kuumeeseen 25.10.1847 37-vuotiaana jättäen lesken yksin hoitamaan monitahoista liiketoimintaa ja viittä
alaikäistä lasta.
Juhon ja Annan lapset:
1. Johan, s. 1832, luki papiksi.
2. Maria Adolfina, s. 1834, puoliso 1854 Israel Ahlström.
3. Frans Oskar, 1836, maakauppias. puoliso Maria Adolfina Iso-Näsi.
4. Karl Gustaf, s. 1841, kuoli lukiolaisena.
5. Catharima Wilhelmina, s. 1843, puoliso rusthollari Frans Henrik Malm Kokemäeltä.

Kesäapulaisena Annalla oli koululainen Antti Ahlström, jonka vanhin veli Erkki oli vävynä naapuritalossa.
Tarinan mukaan Juho Kyren-Rajajärvi yllytty kirkonmäellä Anttia kosimaan leskeä.

Kun kosinta sitten onnistui, Antti muisti torppariaan aina silloin tällöin viinapullolla.

Antti oli syntynyt 1827 ollen näin puolisoaan 15 vuotta nuorempi ja vanhinta poikapuoltaan viisi vuotta vanhempi.
Antti Ahlström ja Juho Liljeblad kävivät yhdessä koulua Porissa.
Kesällä 1850 Juho kyseli Antilta:” Aiotko jatkaa koulunkäyntiä”, saaden vastaukseksi:
” En, aion mennä naimisiin äitisi kanssa”.
Porissa rehtori kuuluu tiedustelleen Juholta, minne Antti Ahlströn jät, saaden vastaukseksi
”Se menee naimisiin mun äitini kanssa”.
Samana vuonna 3.12.1850 vihittiin sitten entinen koulupoika ja maatalouden harjoittajan leski Anna Liljeblad.

Annnan ja Antin kolmesta lapsesta vain August Wilhelm varttui aikuiseksi.
August syntyi 1855, meni 1877 Ranskassa naimisiin pariisilaisen leskirouvan, Luise Poussadouxin kanssa,
sai omistukseensa Kauttuan tehtaan, mutta kuoli Ranskassa jo 1888 33-vuotiaana.
Äiti ja tytär jäivät Ranskaan. Antti osti Kauttuan tehtaan takaisin.

Antti avioitui uudelleen ja siirtyi asumaan Noormarkkuun.

Liljelund eli Lankosken Isotalo, joka oli näytellyt niin merkittävää osaa, jäi pehtorin ja metsänvartijan huostaan.

Merikarvian historian mukaan, s.155, Lauttijärven ensimmäiset vakinaiset asukkaat olivat Urnanus Paanu Mikonpoika ja
hänen veljensä Henrik. Paanulla oli 13 lasta ja Heikillä 10. Vaikka tuoni verotti osansa, alkoi uusia savuja ilmestyä
Lauttijärven taivaalle. Suku oli vaurasta ja levisi pian Tukholmaan saakka. Kovin lujassa suvun juuret eivät näytä kylässä
olleen, sillä vain Heikkilässä, (Mattilassa) on Paanu Mikonpojan sukuviiri.

Koska Olli Laurilan suvun juuret pistävät Näsilään kahdeltakin taholta,
Olli luo katsauksen Näsin talon alkuvaiheisiin:

Näsin talo syntyi sille kannakselle, joka ensinnä yhdisti kirkkoluodon mantereeseen.
Merikarvian ensimmäisessä maakirjassa v. 1540 ei talojen nimiä ole näkyvissä, mutta
Jaakko Pentinpoika näyttäisi olevan Näsin suvun kantaisä. Hänen isännyytensä päättyi noin 1550.
Pentti Jaakonpoika oli Näsin isäntänä noin 1550-1605.

Heikki Pentinpoika Näsi isännöi noin 1605-1650, vaimon nimi oli Gunilla. Mhs.136!

Yrjö Heikinpoika tuli Näsin isännäksi noin 1600, vaimonsa oli Margetta.
Heidän 28.5.1671 syntynyt tyttärensä Gunilla meni 28.12.1694 naimisiin Henrik Matinpoika Knuussin
kanssa, joka eli 99-vuotiaaksi. Gunillan vanhempi veli Pentti vihittiin 1685 avioliittoon. Lapsiakin syntyy,
mutta 1690-luvun suurten kuolonvuosien aikana suku häviää jäljettömiin ja uudet asukkaat tulevat Näsin
tilalle.

Uusi isäntä oli Eerik Olavinpoika, joka haudattiin 25.4.1714. Vaimon nimi oli Valpuri.
Henkikirjassa mainitaan lapset: Juho, Matti ja Erkki. perhe oli ulkopitäjäläisiä päätellen siitä, ettei kukaan
lapsista ole syntyneiden luettelossa. Valpuri haudattiin 6.1.1723. Otamoiltako olivat?

Erkki Erkipoika Näsi vihittiin 1705 avioliittoon Charim, KaisaHeikintytär Lankosken kanssa.
Pariskunta asui vuorotellen Näsilässä ja Lankoskessa.
Perheeseen syntyi 11 lasta, joista äidin kuollessa joulun tienoilla 1730 li elossa enää vain viisi.
Erkin toinen vaimo oli leskiemäntä Maria Martintytär Sammes.

Vanhin poika, s. 24.8.1706 syntynyt Matti Erkinpoika sai talon. Hänen vaimonsa oli Valpuri Heikintytär Kahari
Leväsjoelta.
2.9.1709 syntynyt Henrik Erkinpoika meni 1729 naimisiin Maria Erkintytär Lauttijärven kanssa, joka oli syntynyt
25.3.1709. Perhe asettui asumaan Riispyyhyn, ja heidän tyttärensä Margaretha eli Kreeta Heikintytär, s. 19.3.1741,
avioitui Iisakki Iisakinpoika Kankun kanssa.

Eräluetteloista selviää, että Otamo oli Karkun eräaluetta, 1550-1650.
Vuodelta 1640 olevan karttaan on merkittynä Otamoi tårp. Mhs, 118.
Mhs. 168 Olli Laurila löysi seuraavaa: Otamon Franssi oli kotoisin Stupilasta. Vuonna 1690 Franssi oli haastanut
oikeuteen Paavo Mikonpoika Stupilan jonkin perintöasian vuoksi. Paavo ei tosin käräjiin tullut, mutta pöytäkirjasta selviää,
että Paavo ja Franssi olivat veljeksiä.

Olli Laurilan mielenkiinto johtui siitä, että Paavo Stupila oli hänen esi-isänsä ja hänen äitinsä äidinäiti oli Otamolta.

Miten Franssi joutui Otamoille? Ilmeisesti hän nai torpan tyttären ja teki torpasta Otamon talon, josta vuosien kuluttua syntyi
Otamon kylä. Olli Laurila löysi ensimmäisen kerran Otamon kylän vuoden 1665 henkikirjasta.
Isännän nimi oli Frans Michelsson ja emäntä Argetha.
Maakirjassa eli veroluettelossa Otamo on Franssin nimellä vielä ainakin 1725, vaikka Franssi oli ollut kuolleena jo
runsaat 20 vuotta. Hän kuoli noin 1705

Otamon Franssa oli äveriäs mies, mm Lauri Kankku oli hänelle velkaa. Velan takaajana oli Paavo Stupila.

Mhs. 168. vuonna 1706 Franssin leski Maria Mikontytär esitti oikeudelle neljä miesvainajansa jälkeen jättämää panttia.

Kruununnimismies Enholm oli pantannut Franssille tusinan hopealusikoita ja 40 luotia=528gr painavan hopeakannun.

Lainaajien joukossa oli Merikarvian lautamies Juho Jumppi, Pooskerin Juho Heikinpoika.
Franssin kotipaikaksi oli merkitty Wijwundsby, joka on Otamon toinen nimi.

Kirkon luetteloiden mukaan Otamoilla näyttää 1600-luvun lopussa olleen kaksi keskusta, Otamo Åkerlund eli
Pelto-Otamo ja Otamo träsk eli Järvi Otamo.

Järvi-Otamon ensimmäisten asukkaiden ammatiksi on merkitty kalastaja.
Otamon nimi kirjoitetaan monella tavalla, kuten Åttamo, Otojmoj ja Otamoi.

Franssilla näyttää olleen peräkkäin kolme vaimoa: Marketta, Anna ja Maria.
Franssilla on ollut ainakin 8 poikaa ja 7 tyttöä.
1694-1697 oli suuret kuolonvuodet!

Olli Laurila alkoi kiinnostua Peipusta:.

Peipun ensimmäiset vakinaiset asukkaat olivat lähtöisin Kankulta. Olli Laurilan äidinäiti oli kotoisin Peipun Mahlamäestä.
Halusi nähdä, virtasiko Kankun veri Mahlamäen kautta Bergkankulle.

Peippu mainitaan ensimmäisenkerran v. 1697. Vuonna 1704 Peippua viljeli torppari Elias Pekanpoika, jonka vaimo
Liisa Matintytär esitti silloisen Matti Räbbin todistuksen, että tämä oli antanut Eliaksen viljellä ja hallita Peipun torppaa, joka
kuului Köörtilän takamaihin. Tämän luvan perusteella Elias oli Pärttylin aikaan kylvänyt ruista torpan peltoihin.

Mikonpäivän aikaan Elias ja Liisa olivat muuttaneet Peippuun, mutta joulun alla Lauri Kankun vävy Tuomas Heikinpoika
oli ajanut heidät sieltä. Liisa aikoi nyt saada sadon kylvöstään. Elias sai puolet sadosta sekä kko sadon pienestä pellosta,
jonka hän itse oli raivannut ja aidannut.
Lauri Kankku näet esitti Tuoman puolesta kruunun nimismiehen Hayffin lupakirjan, joka oli annettu Tuomaalle.

Postitalonpojat Antti Romppanen ja Lauri Kankku olivat anoneet, että Tuomas saisi postikuljetuksen vuoksi asettua
Peippuun.

Rogelista:

Olli Laurilan, sekä isän että äidin suvun kohtalot ovat monimutkaisesti kietoituneet toisiinsa.

Mikko Matinpoika tuli Rogelin isännäksi noin 1675 ja kuoli 1709. Vaimo kuoli 1699?

Henrik Mikonpoika Rogäss kuoli 21.11.1713, puoliso Valpuri Mikontytär Stupila, k. 18.4.1714.

Mikko Heikinpoika Roggi, 3.9.1674, k. 22.9.1763, 87v., I puoliso 1699 Kirsti Petterintytär Alakylästä
k.30.3.1710, II puoliso Anna Heikintytär Lankoski 1692-1756.
Mikko lunasti Rogelin jälleen perintötilaksi.

Martti asettui asumaan Rikalaiselle Kuggin naapuriksi. Toinen Rikalainen oli Kankun naapuri.
Martti Rogelista tuli Martti Rikalainen.
Isännän mukaan taloa sanottiin kylän kesken Martiksi, mikä nimi säilyi siihen saakka, kun talo
1930-luvun alussa purettiin.

Mikko Mikonpoika Rågel 28.4.1715, k. 3.7.1793, puoliso Maria Iisakintytär Kasalasta.

Henrik Mikonpoika Rogeli, heratuomari, 7.1.1743, k. 9.2.1809, 66v., kuolemansyyksi merkitty
kino- eli röhkäkuume, jota nykyään pidetään eläinten tautina.

Samuel Heikinpoika Norr-Rogeli, 28.2.1775, k. 16.12.1815, puoliso Maria Juhontytär Lankoski
20.3.1775-1845, 70v.

Johan Samuelinpoika 17.11.1797, puoliso Anna Erkintytär Bergkankku 2.2.1799

Samuel Rogeli löydettiin 16.2.1815 kuolleena kaivosta, joka oikeastaan oli luonnon lähde.

Herman Mäkilehto, entinen Stenbacka kertoi Ollilalle, että lähteen reunat olivat hänen lapsuudessaan vielä täysin
luonnontilassa, sateella ja talvella liukkaat ja hengenvaaralliset, joten onnettomuus on hyvin ymmärrettävissä.
Leski Maria solmi avioliiton talollisen pojan Matti Erkinpoika Stupilan kanssa 4.2.1785.
Matin ainoa lapsi Isaak Matinpoika 19.9.1817 oli isoisäni isä, sanoo Olli Laurila.

Maakauppias Frans Oskar Rosnellin 1873 syntynyt tytär meni naimisiin Artur Albin Bergkankku-Vuorelan kanssa
1874. Frans Oskar ja Artturi olivat pikkuserkkuja.

Riispyyn varhaishistoria ansaitsee oman lukunsa: Olihan Lauri Kankun vaimo sieltä kotoisin.

Myöhemmin on Riispyy ollut erikoisesti Rogelilaisten suosima vaimonhakupaikka.

Ensimmäisen maakirjan mukaan Riispyyssä oli 1540 kaksi veronmaksajaa, joista Hindrich Göransson eli
Henrik Yrjänänpoika oli Anna Kankun kantaisä.

Lauri Heikinpoika on merkitty Riispyyn isännäksi 1550-1620, mikä tarkoittaa, että talo on kulkenut Laurin nimellä
hänen kuolemansa jälkeen, mikä maakirjan mukaan on ollut melko tavallista. Vauras talo, Mhs.91-92.

Riispyy liitettiin 1604 Kristoffer Antinpojan Kasalassa sijaitsevaan ratsutilaan, Mhs. 104-105 ja 590.

Vuonna 1615 koko Kasalan kylä on merkitty Otto von Grothusenin, Kellahden herran rälssiksi.
V. 1622 tähän liitettiin Riispyyn molemmat talot ja vielä 1626 Alakylän Rikalainen.
Grothusen kuoli 1656 ja Riispyy joutui perikunnan haltuun.
1670-luvulla siitä tuli jälleen kruununtila.
Koko Riispyy oli tämän jälkeen vielä kauan yhtenä talona.

Kungsbackan suvun kantaisänä on pidetty Johan Tuomaanpoikaa, s.18.10.1691.

Meni naimisiin 37-vuotiaana 22.6.1729 ja kuoli 73-vuotiaana 13.3.1784. Oltuaan renkinä useissa taloissa
Juho asettui itsellisenä Kuninkaanmäen kupeessa olevaan Kuggin pirttiin.
Vaimona oli Riispyyn piika Margaretha Mårtensdotter eli Marketta Martintytär, s. 1692.

Herman Kungsbacka, s. 2.5.1855, k. 10.6.1932, 77v. puoliso Katarina Aleksandra Kuggi,
2.8.1863, k. 15.11.936. 73.
Lapset: viisi poikaa ja kaksi tytärtä, olivat Olli Laurilan isän serkkuja.

Ida Adelina 2.11.1885, puoliso 1906 Vihtori Nikolai Ekman, vuodesta 1935 Elevaara,
heillä oli Lapset Tyyne, Olavi, Kosti ja Kerttu.

Elis Herman Kungsbacka, vuodesta 1906 Toukola 1887-1953, puoliso leski Hilma Lydia Österby
os.Vanhatalo Lammelasta s. 1874, ei lapsia

Frans Hjalmar Kungsbacka, vuodesta 1906 Viertomaa, 1889-1964, puoliso 1908 serkku Aleksandra Kuggi
1885-1970, 85v. Heillä lapset: Mauno Lennart 1909, Jussi Jalmari 1923, Vappu Kaarina 1927 ja Vuokko 1928.

Uuno Vihtori Kungsbacka, vuodesta 1935 Koskenkorva 1893.1926, sai väkivaltaisen kuoleman,
puoliso 1924 Ida Irene Virtanen, 25.8.1895, heillä lapset Sirkka Leena Johansson ja Matti Hermanni 1924.

Aini Maria 12.5.1895, puoliso 1916 Juho Henrik, Heikki Ojala 1890-1864, heillä lapset Erkki Heikki Ilmari 1918,
Hilkka Helena 1919 ja Martti Heikki Hermanni 1924.

Niilo Johannes, Jussi, Kungsbacka, vuodesta 1935 Kallava 1897-1952, puoliso Hilja Sofia Starkman, s.1896,
heillä lapset: Olavi Johannes 1918, Tuija Anna-Liisa 1921, Antti Hermanni 1925 ja Irma Annikki 1935.

Toivo Fredrik Kungsbacka, 1903-73, puoliso 1938 Maria Alviina Yrttimaa Jalasjärveltä, s.1913, viljelivät vaimon kotitilaa.
Lapset: Juhani Toivo Ilmari 1939, Helena Kyllikki Katajisto 1940, Tuomo Kalervo 1943, Sinikka Lempi Lilja 1946 ja
Touko Kalervo 1949.

Herman Kungsbackan isä oli Johan Juhonpoika Kungsbacka 2.2.1821-20.12.1892, puoliso Maria
Jaakontytär Westerbacka, Langmyyry, 27.2.1820-16.6.1895.

Emil Walfrid Salminen 22.1.1872, puoliso Ida Emilia Alinen 8.9.1874.
Vaimon vanhemmat torppari, sittemmin talollinen Juho Sakari Alinen, entinen Bergendal 1840-92.:
Lapset:
Katri Emilia 1898, puoliso 1937 Emil Alfred Henriksson 1907-59, heillä lapset Greeta Pauliina 1928, Heikki Eemeli 1938.

Erkki Eemeli Salminen, Rodgelin isäntänä, Katri Tarkkion isä. s. 6.5.1903, I puoliso 1930 Helmi Ihalempi Laiho s.1903-56.
lapset: Esko Eerikki 1930, Tauno Artturi 1931 II puoliso 1858 leski Helmi Kerttu Marjatta Salmi os. Virtapuro e Strömbäck
5.7.1916, tytär Katri Maria 1960.

Maiju Esteri Mirjam 24.5.1913, puoliso Vilho Olavi Vuori 3.11.1906 Pori.
Lapset: kansakoulunopettaja Reijo Olavi Vuori 1933, puoliso Kaisu Anna-Liisa Viertola 1932
Rauni Kyllikki 1934

Anna Greta 4.2.1819, puoliso 1849 kirkkoväärtin poika Erik Ahlström, Antti Ahlströmin vanhin veli s. 1814.
Erkistä tuli seuraava isäntä, käytti sekä nimeä Erkki Ahlström että Erkki Lankoski, k. 29.7.1867.
Antti Ahlström sai omistuskirjan Uuteentaloon v. 1886.

Jacob Salomon Pihlajamäki, 20.12.1845, Yli-Stupilan torppari, puoliso Maria Josefina Juhontytär, s. 16.12.1850.
Heidän tyttärensä kansakoulunopettaja Hilma Josefina, s. 25.1.1885, meni naimisiin urkuri Heikki Vaihisen kanssa,
joka oli pankinjohtaja ja tunnettu musiikkimies.

Iisakki Uusitalo muutti väkineen Lapväärtiin 1909.
Vuonna 1915 hän myi Uudentalon opettaja J.J. Pahkalalle. Pahkala oli Alakylän opettaja, myös Lauri Laurilan opettaja,
mutta Pahkala muutti Porin puoleen jo ennen Olli Laurilan kouluuntuloa.
Merikarvian yhteiskoulu oli Pahkalan vuokralaisena 1920-22.

Olli Laurila oli koulun ensimmäisiä oppilaita.
Vuonna 1926 Pahkala myi talon leskirouva Hanna Cajanderille.
Taloon kuului silloin enää vain tontti ja osa rakennuksia.
Maat oli myyty palstoina jo aikaisemmin.

Johan Erkinpoika Kärri/Österby. Österbyn Vanhatalon isäntä, s. 30.10.1807, puoliso Maria Henrikintytär
20.10.1810.
Lapset:
Erkki Juhopoika Österby 1834-1920, puoliso Kaisa Erkintytär Yli-Jumppi, s. 12.2.1837.
Ainoa poika Erik Emil 1877-1926, puoliso Selma Kristina Vanhatalo Lammelasta 1878-1961,
perheessä 10 lasta, joista naimaikään varttuivat:

Erkki Itäkylä 1907-1977, Jorma Itäkylä 1908-1958, Jouko Itäkylä 1912, Kaisa Yliluoma 1914 ja Joel Itäkylä 1919.

Robert Juhonpoika Österby 1846-1902, puoliso Anna Kaisa Elg 1841-91. Lapsista mainittakoon:

Julius Johannes Österby 1871-98, puoliso Hilma Lydia Vanhatalo Lammelasta s. 1874.
Vaimon II mies Elis Herman Toukola.

Jenny Irene 1867-1936, puoliso Fredrik Ferninand Kouhi 1871-1939, kotoisin Kokemäeltä.
Lapset:
Alli Rinne 1905, Kosti Kouhi 1907, Kerttu Kurki 1909, Tuovi 1918.

Johan Jussi Albert Österby, vuodesta 1906 Viertola, puoliso 1908 Oda Emilia Holmström 1883-1958,
perheen ainoa lapsi Jussi Julius Julle Viertola, puoliso Lyyli Raakel Takala 1907-1968.

Jullen ja Lyylin lapset: Erkki Julius Viertola 1929, Antti Juhani Viertola 1930, Kaisu Anna-Liisa 1932 puoliso Reijo Vuori,
Hilkka Maria 1933, Pentti Kalevi Viertola 1937 puoliso Sinikka Helena Sevio, Maija Annikki 1948.

Heikki Eloranta, s. 1912 ja sai hän 1935 talon haltuunsa.
Hän myi tontin puoliksi naapureilleen Heimo Vuorelalle ja Oskari Pitkärannalle
siirtyen itse Hanhisen perikunnalta ostamaansa Mäkitaloon.

Kankun rakennukset purettiin, ja niin oli Kanta-Kankun tarina lopussa. Kun katselee talojen välistä tilaa,
on vaikea käsittää, että siinä kerran on ollut melko iso asuinrakennus, mutta nurkkien väliä olikin
kummallakin taholla alle kymmenen metriä.

Merikarvian historian sivulla 414 olevassa kuvassa näkyy keskellä osa Kankun päärakennusta,
vasemmalla olevan Bergkankun, Vuorelan ja oikealla olevan Rikalaisen, Pitkärannan välissä.
Edessä on Pitkärannan kaksikerroksinen pirttirakennuksen pääty.


Vanha-Kankku
Malmgård, Malmila

Johan Erkinpoika Malmgård, 11.9.1799-4.12.1863, puoliso Maria Mikontytär Yli-Räbbi/Melin Köörtilästä, 6.9.1800-23.7.1864.
Perhe asui aluksi Kuggille. Ainakin 4 lapsista on syntynyt siellä.

Juho-isäntä oli osakkaana Isobäckin ojan sahassa, joka rakennettiin 1835.
Saha oli 2-raaminen, yksi hieno terä. Kysymyksessä oleva Iso-Bäkki lienee
Lyysträskin laskuoja, joka tuohon aikaan oli keväisin vielä runsasvetinen ja vuolaspuro.

1859 Johan Malmgård rakennutti Tervakarissa tasasaumajahti Kukon, jonka pituus oli
55,4 jalkaa eli 19m ja leveys 17 jalkaa eli 5m.

Lapset:
Bäkki:

Iisakki Grönfors syntyi 30.5.1779. Hänen vanhempansa olivat talollisen,
valtiopäivämies Henrik Henrikinpoika Rikalainen (Martti) ja Anna Iisakintytär Kankku/Kallio.
Iisakki tuli ylioppilaaksi Porin koulusta, luki papiksi ja toimi sotilaspappina.
9.1.1810 Iisakki vihittiin avioliittoon neitsyt Maria Juhontytär Bäckin kanssa, s. 6.2.1781.
Marian isä oli tuolloin jo kuollut. Maria ja Iisak saivat omistuskirjan Bäckin tilaan 1810.
Iisakki jätti papin viran ja ryhtyi maanviljelijäksi.
Palautettakoon mieleen, että Marian sisar Kaisa oli Bergkankun emäntä.
Maria ruhjoutui 18.12.1824 kuoliaaksi vesimyllyssä ja jo 14.7.
Seuraavana vuonna Iisakki aviotui 16-vuotiaan torpantytär Maria Antintytär Kärrin,
s. 11.11.1809 kanssa. Maria oli miestään 30-vuotta nuorempi. Heille syntyi 3. lasta.

Entinen sotilaspappi Iisakki Grönfors kuoli keuhkokuumeeseen 1833 54-vuotiaana ja
27-vuotias leski nai 1836 torppari Johan Erkinpojan Härkkelistä, s. 1807.
Maria kuoli rintatautiin 1843.

Johan Oskar Strömberg meni naimisiin Mauri Holmströmin lesken Katarina Antouran kanssa ja
sai 1876 kiinnekirjan Rikalaisen tilaan.

J.O. Strömbäckistä tuli J.O. Rikalainen. Pariskunnan poika Johan Oskar Rikalainen, s.1883 kävi
Porin koulua eroten viidenneltä luokalta. Taloustirehtööri Rikalainen oli tunnettu kunnallis- ja luottamusmies.
Hänen vaimonsa Aali Amanda Pitkäranta oli syntynyt 1884.
Koska avioliitto oli lapseton, Rikalaiset luovuttivat talonsa kasvatilleen Oskari Pitkärannalle siirtyen itse
Brandiin mukanaan Oskarin ensimmäisestä avioliitosta syntynyt tytär Sirkka, josta tuli Brandin
seuraava emäntä.

Mauritz Herman Strömback/Virtapuro, s. 3.8.1878, kauppiaana ensin Merikarvialla ja sitten Helsingissä.

Edvard Theodor Strömbäck (Virtapuro vuodesta 1935) 12.11.1891-1978, 87v., puoliso Aini Lydia Nyroos
4.10.1892-1947, 55v. Lapset:
Helmi Kerttu Marjatta Salminen, ent. Salmi, s. 1916.
Kirsti Aini Liisa Sennala, s.1919 ja Maire Aino Mirjam Lindholm/Kursio, s.1921.

1920-luvun alussa Theodor myi Kuninkaanmäen alla olevan tontin rakennuksineen Heikki Grönbäckille,
sittemmin Mäkipuro siirtyen itse joen taakse Huhtasaloon, entiselle Mjölkvallan tontille.
Seuranneen laman aikana talo joutui pois suvulta tehtailija A. Salmen omistukseen.

Holmström-Kuggi sijaitsi Kränin kosken alapuolella Kungsbackaa vastapäätä.
Vihtori-isännän kuoleman jälkeen talo koki merkillisiä kohtaloita.
Tontti rakennuksineen oli vuosina 1904-1909 Merikarvian nuorisoseuran omistuksessa.
Muut tilukset joutuivat ensin lukkari Santavuorelle ja sitten kunnalle, joka teki talosta vaivaistalon eli
kunnalliskodin.
Kun tämä siirrettiin Harjuun, tuli paikalle yhteiskoulu.
Eipä ihme, että jotkut oppilaat kirjoittivat kavereilleen, kuinka vaikea on päästä pois vaivaistalosta,
kun sinne on kerran joutunut.
Tässä talossa Olli Laurila oli opettajana lukuvuoden 1934-35.
Kun yhteiskoulu 1935 sai oman talon, Holmströmistä tehtiin kulkutautisairaala eli ruttola.
Nyt tontilla on Kuuskerin metalliverstas ja omakotitalo. Kaikki vanhat rakennukset on purettu.

Gustaf Adolf Holmström, 11.2.1828. Merikarvian historia kertoo s. 367 Kustaa oli Porin koulussa 1839.
Lukee puhtaasti sisältä ja osaa Lutherin katekismuksen ulkoa.
Kustaa luki papiksi ja aloitti papinuransa Merikarvian kirkkoherran apulaisena.
Kustaan puoliso oli Anna Sophia Helander Porista.

Frans Holmströmistä tuli nimismies ja Sakarintalon isäntä, kiinnekirja 1855.
Hänen lapsiaan oli Oskar Sakarias Saarivirta, s. 1851.
Oskar pääsi ylioppilaaksi Turun ruotsinkielisestä klassinen lyseo.
Pappi 1882, kuoli 21.11.1922.
Hänen tyttärensä Laura, s. 21.11.1885 oli apteekkari August Huhtisen toinen puoliso.

Johan Anton Halminen, s. 4.8.1859. Johanin tytär oli Oskari Pitkärannan I vaimo ja
Brandin nykyisen emännän Sirkka Järvenpään äiti.

Terveisä Virpolasta
Lauri Hakosalo

FM Olli Laurila on tehnyt oivallisen kotiseutututkimuksen, joka on jäänyt usealta
huomaamatta. Tämän tarkoin lukemalla ja muistamalla tiedät paljon Merikarvian ja
erityisesti Alakylän entisajoista.

Päivitetty 17.4.2020 - Tulostettava versio -
 
 
Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä