Perinnetarinoita ja runoja
Lauri Hakosalon juttuja
» Pärske, Popoffit tulivat Uhtualta Merikarvialle. Kumpikin rakensi ydinkeskustaan upeat kauppatalot.
» Pärske, 200-vuotias Ala-Knuussin sukutila
» Pärske, Anna-Liisa Hakosalo
» Pärske, Juhannusaatto luodossa, kirjoittanut Akseli Tiera
» Pärske, Ylikylän uusi koulu
» Pärske, Kunnallismies K.V. Lehtojoen kirjoittama hieno historiallinen kuvaus:
» Pärske, Sastamalasta hiukkasen
» Pärske, Unissasaarnaaja Anna Rogel
» Pärske, Juho Merimaa oli toiminnan mies!
» Pärske, kaikessa sitä ollaan
» Pärske, J.O. Rikalainen oli yksi oman aikansa vaikutusvaltaisista merikarvialaisista.
» Pärske, Aku Tiera, Juhannustunnelma 1901
» Pärske, Apteekkari August Huhtinen oli oman aikansa merkittävä merikarvialainen.
» Pärske, Ollinmäki
» Pärske, Merikarvian kivimiehistä
» Pärske, Pauli Riihivaara muisteli 2.1.1983 partiotaivaltaan
» Pärske, Lauttijärven Lukko (LaLu)
» Pärske, ALAKYLÄN SÄHKÖTEHDAS
» Pärske, Myllykallion Pentin urheilumuistelot 1945-49
» Pärske, FM Olli A. Laurila: Sukuni tarina
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1970
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1969
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1967
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1966
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1963
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1962
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1960 -kooste
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1959
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1958
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1957
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1956
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1955
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1954
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1953
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1952
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti, vuosi 1951
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1950 -kooste
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1949
» Pärske. Kunnallislehti 1947
» Pärske, Merikarvia kokoomushistoriaa
» Pärske, Lauttijärven kansakoulu
» Pärske, Alakylän nuorisoseura
» Pärske, Lauri ja Urho Salmen omakotitaloista
» Pärske, Honkajärven koulu
» Pärske, Kouhin sahasuku
» Pärske, Merikarvia-seuran ruotsalaisuusilta 9.12.2015
» Pärske, J.A. Salmen saha Mangsvassalla
» Pärske, Kaipaisen suvun elämää Krookassa
» Pärske, Arvo Lehtosen konepaja ja Jussin paja toivat Krookkaan uudenlaista yritystoimintaa
» Pärske, Jukolan saha
» Pärske, Tapion saha
» Pärske, Kasalan kansakouluista
» Pärske, Kasalan suomenkielinen kansakoulu
» Pärske, Ouran Pojat 19.3.1945-
» Pärske, Lammelan koulun historia
» Pärske, Merikarvian työväentaloista
» Pärske, Lankosken kansakoulu
» Pärske, Köörtilän kansakoulu
» Pärske, Kräni, Krookka ja Kuneli
» Pärske, Dernjatinin savustamo
» Pärske, Krookan keskiö on sataman tapahtumakeskus
» Pärske, Satamaa yritettiin kehittää voimallisesti
» Pärske, Krookanlahti ja sen ympäristö on merikarvialaisille aina ollut tärkeä.
» Pärske, Merikarvian satama
» Pärske, Yhteiskoulu saa ensimmäisen koulun sisällä toimivan urheiluseuran
» Pärske, Lauri Hakosalo kertoo Merikarvia-Siikainen paikallislehden sisällöstä
» Pärske, Sataman kansakoulu
» Pärske, Matilda Roslin-Kalliola
» Pärske, Akseli Hakosalon puhe
» Pärske: Puheeni Mieslaulajaintalolla vuonna 2006, kun Merikarvian Into juhli 110 vuottaan
Mikko Järvenpää muistelee...
Kari Heinon juhlapuhe
Altti Mäntylän juhlapuhe
Mikko Salmela muistelee
Pirjo Koivukorven runoja
Torsti Peltoniemi muistelee
Pertti Kohvakka muistelee
Evakko Paula Penttilä muistelee
Erkki Vanhatalon tarinat...
Jukka Uusitalon tarinat...
Lauri Tuomisen tarinat...
Seppo Haukorannan tarinat...
Aku Tieran kirjoitukset...
Lauttijärven Lukon historia
Veikko Heikkilä muistelee
Merikarvian Lukon historian II osa
Värem päreet ja muita kirjoituksia (Antti Mikonpoika Väre)...
Finnish at heart / Arnold Toivosen tytär Karin Bauser
Kaljaasi nimeltään Faakerin Anna...
Merikarvian lasitehtaat...
Antti Yliknuussin tarinoita...
Köyhyydenkivi - Erkki Vanhatalo
Perinnetarinoita ja runoja > Lauri Hakosalon juttuja > Pärske, Juhannusaatto luodossa, kirjoittanut Akseli Tiera

Pärske, Juhannusaatto luodossa, kirjoittanut Akseli Tiera

Lauri Hakosalo
Pärske, Juhannusaatto luodossa, kirjoittanut Akseli Tiera

Kansakoulunopettaja Akseli Hakosalo käytti nimimerkkiä
Aku Tiera tai Akseli Tiera
Henkilöt:
Kosti
Jouko
Veikko
Yllä olevat ovat kylän nuoria miehiä
Olavi Mäntyaho, merimies
Helmi
Tellervo:
Liisu
Yllä olevat ovat kylän tyttöjä
Irja, merimiehen morsian

Näytelmä, I näytöksessä.
Paikka: Merikarvian saaristossa, niemen kärjessä
Näytöksen alkaessa hääräävat Helmi ja Irja kahvin keitossa, samoin on paikalla Veikko, asetellen verkkoa vapeille

Helmi: Keittäessään kahvia kivestä tehdyssä uunissa.
Kyllä on sentään komeaa tämä meren aava laita. On kun maailma avartuisi suuremmaksi, ihminen pienensi ja on kun ihmismieli pääsisi jonkun ahdistuksen alta silloin kun maan ranta jää tuonne selän taa. Tuolla mantereella on kaikki niin
pikkumaista, riitaista, ahdasta. Onnen hetkiä ei saisi kellään olla, epäsointuja ja riitoja vaan; täällä on kaikki niin suurta ja selkeetä, eikö niin sinustakin, Irja.
Irja: Joka istuu lähellä Helmiä, tuon tuostakin pistäen riskuja kahvipannun alle.
Sisko hyvä, tuntuu kyllä ja erityisesti juuri minuun tämä suuri meri laidattomuudellaan vaikuttaa sillä---
Helmi: Irja, sinullahan on jossain tuolla sinisen ulapan takana sussu, siksi niin haaveillen oletkin istunut kivellä, katseesi luotuna merelle päin. Mutta oletko varma, että Olavisi on sua todessa muistanut. Sanotaan, että merimiehellä on joka satamassa uusi morsian.
Veikko: Päättäen verkon vappeille panon ja huutaa joukkoon. Joko se kahvi kiehuu ja porisee vai tarvitaanko minua?
Helmi: Voi sinua kahvitrattia! Koska näyt työsi päättäneesi, niin kai sulle kahviakin annetaan, vaikkei se Liisusi keittämää olisikaan. Nauraa! Irjalle. Nyt vihdoinkin rupesi kiehumaan. Ala nyt minua auttamaan tämän uhaallisen kahvipöydän
kattamisessa.
Irja: ryhtyy toimeen ja hyräilee nurmikolla vaatetta levittäessään ja kuppeja järjestellessään; - on siellä tyttöjä, on komioita, kultani silmät ei katsele noita. Voi minun lintuni, voi minun kultani, kun et tule jo, kun et tule jo!
Helmi: Kun Irja on saanut kupit vaatteelle ja Helmi on korista asettanut vaatteelle paperin päälle sokeria, nisupullia ja kermapullon huutaa Helmi Veikolle: Herra on hyvä ja kommer hit!
Veikko: tulee verkko hartijoilla. Joko nyt on!
Helmi: Just pian, mutta mene sinä ensin hälyyttämään väki koolle pitkin luotoa.
Veikko: heti! hyvä emäntä ja kuuluvasti sen käymän pitääkin, menee esiripun sivuun ja huutaa: Kaffee on valmista, hyvä seurakuntalaiset! Tellervo hoi, Liisuni hoi, Kosti ja Jouko hoi! Ensin tulivat Kosti ja Tellervo käsikkäin. Tellervolla huivi
vallattomasti kädessä. sitten Liisu ja hänen perässään Jouko, mutta eri puolelta kuin Kosti ja Tellervo. Järjestäytyvät istumaan kahvipöydän ympärille, tytöt enempi yhdelle puolelle. Veikko lähelle tulta ja kahvipannua.
Helmi: alkaa kaatamaan kahvia ja sanoo: juokaa kaverit eikä mitään sukupuoli – eikä ikäerotusta. Nyt vallitkoot vapaus. Kaikki rupeavat juomaan!
Kosti: nykäsee Joukoa ja näyttää sormellaan, kun Veikko on pannut kätensä Liisun sormien ympärille. Veikko hoi, kahvis jäähtyy, kun pitelet toisen omaa. naurua
Veikko: Kostille. Jos sun on, niin siksi älähdit, mutta! mitäs itse meinaat Liisu?
Liisu: Sitä minä meinaan, että nyt on Juhannusaatto ja hyvät ystävät ovat koossa, siksi piikit pois! Katsokaa miten pehmoisina meren mainingit tuolla kuin juoksujalkaa juosten häviävät rannan kivelikköön. Siellä olemme samoilleet ja
huhuilleet. Olisi hauskaa kuulla, jos joku on jotain erityisen merkillistä tavannut.
Jouko: Ainakin minä olen merkillisen löydön tehnyt. Kuten tiedätte, olen vähän sellainen yksinäisyyttä rakastava, siksi lähdin yksinäni tämän Lohiluodon luoteisimpaan päähän, joka louhikkoisena mereen vaipuu. Huomioni kiintyi suureen
kallioon, joka oli kai joskus Nooakin aikana moneen osaan pirstoutunut. Aloin kavuta paasien päälle. Sinne oli aikojen kuluessa kasaantunut multaa ja soraa. Mullan kohta tuntuu! kun ihmiskäden tasoittamalta. Kuinka olikaan, rupesin
työntämään sieltä multaa syrjään ja noin korttelin kaivettuani tuli leveä kivi vastaan. Aloin yrittämään, josko se liikkuisi ja vaivatta sain sen ylös ja kolossa, joka tuli nyt näkyviin, oli puulaatikko. Nostin senkin ylös. Tietysti luulin oikean
aarteen löytäväni ja nopeasti irrotin kannen ja arvatkaapa, mitä näkyviin tuli?
Kaikki: No, mitä, mitä?
Jouko: Kymmenen paria sitte niin ehta komeita naisten pitkiä sukkia ja ihan silkkisiä sen verran, kun minä ymmärrän, mutta sitte oli laatikossa vielä 10 kappaletta niin ehta kauniita naistenpaitoja, ettei meidän kylässä kaiketi kellään, oli
sitte vielä jotain sellaisia aineita, joita naisväen kielellä sanotaan luiksi ja kaiken päällä oli lappu, oli kirjoitettuna (ottaa paperin taskustaan). – Enempää en onnistunut saamaan, mutta muuta nämä rahaksi. Tulli tuli ja täydyin jättää laivan
kiireesti.
Kosti: No, sepä vasta sopeva löytö, mutta mitäs sen kanssa nyt teet?
Helmi: Tietysti lahjoitat meille tytöille, omin valitamme mukaan, mitä meille sopii ja tee loppujen kanssa, mitä haluat!
Jouko: Siellä ne ovat kallion päällä samassa laatikossa. Menkää tytöt vaan ja ottakaa minun puolestani ja lahjana. Kieltotavaraa ne kuitenkin ovat ja kai jo vähän pilaantuneetkin.
Veikko: Se oli tuhannesti hyvä löytö, se vaan oli pahasti, etten minä sitä laatikkoa löytänyt. En sanaa olisi kellekään puhunut, rahaksi olisin muuttanut. ja sillä olisin ostanut polkupyörän ja uhaallisen.
Tellervo: Kiitos siitä Jouko, mitä lupasit ja hetkisen päästä me tytöt lähdemme sinne, mutta jos sinä Jouko vaan olet pajunköyttä meille näin juhannusaattona syöttänyt, niin tiedät sitte, mitä saat.
Kosti: Ja kun nyt kerran ollaan kesäyötä viettämässä pitäjämme kalarikkaimmassa saaristossa, niin on varsin paikallaan pieni kalajuttukin.
Veikko: Mutta älä itseäsi vaan kipeäksi valehtele!
Kosti: Justiin niin pikien hoikkien miesten alkujen tuleekin sanoa! Se oli viime kesänä jotenkin tähän aikaan, kun minä ja Mannilan Iisakki laskimme tuonne Ahtolan edustalle 200 koukkuisen pitkänsiiman. Ennen auringon laskua saimme lasketuksi ja Sanskerin saunaan menimme maata. Siellä meitä oli 11 miestä lauteilla. Ylinnä makasi saarnaaja Hermanni ja piti saarnaamista yllä. Toiset savuttelivat, toiset juttelivat, toiset jo melkein nukkuivat. Ei Hermanni sitä huomannut, piti asiansa päälle vaan ja puhui elämän parannuksesta. Lopuksi hän kehotti seurakuntaa yhtymään ehtoovesisuun, mutta yksin äijä ressu sai veisata, sillä seurakunta veti pitkiä hirsiä. Aamulla heti auringon noustessa menimme kokemaan ja jo pojat tuli kaloja! Hyvinkin joka kolmas koukku kalasti ja joka lajia tuli kaloja! Tuli simppuja ja honkkeleitakin, tuli kaksi komeaa ankeriastakin.
Helmi: Ne simput, hyi miten kamalan näköisiä kaloja ne ovat; oikein sarvia päässä.
Kosti: No, Helmi kulta, ei ne keltaiset horkkelitkaan niin erin fiinejä ole. Saimme kaikkiaan silloin 20 kiloa suomuskalaa ja se on Veikko yhtä totinen tosi kuin sekin, että takkisi kärki käryää.
Veikko: (huomaa, että takissaan on valkea). Katso peeveli, kun käryää, mutta ollaanpa vetten välissä. (menee rantaan)
Helmi: Ehdotan, että me nyt laulettaisi oikein joukolla. Ylös nuorten parvi sankka kussa kansan tarpeet on. Ylös Suomen suoja vankka, nouse työhön, taisteluun, ollos valon valpas vahti, etsi syväin syntyin mahti uuden sammon raadantaan,
uuden sammon raadantaan.
Liisu: Meidän tyttöjen ajatus on nyt se, että te hyvät pojat laitatte tuonne niemen kärkeen, joka on päin Sanskeria oikein komean kokon, jonka äärellä sitte yhdessä juhannusyötä vietämme, tarinoimme ja laulamme.
Kosti: Se tehdään ja komea, mutta tulette kai tekin tyttäret mukaan, sillä muuten meidän on ikävä.
Veikko: Eikö sentään vähän saksalaistakin otettaisi työn reipastuttajaksi ja mielen nostattajaksi, pojat.
Liisa: Nyt et ole, Veikko, se minkälaisena sun soisin olevan. Ei tippaakaan! spriitä meidän pojat tänä yönä! Te olette meidät joukkoonne kutsuneet ja yhteisesti karkeloiden varmaan aamu meille iloisesti valkenee, mutta ei niin, että
jakaantuisimme kahteen leiriin. Katsokaa tuonne yli lahden, siellä joukko räyhääviä nuoria miehiä tanssii keskenään ja heidän tyttönsä soutelee lahdella alakuloisina ja varmasti me tekisimme samoin, jos spriipullot rupee joukostamme
näkymään.
Kosti: (Veikolle) Kun puhut iloisi juttuja, niitä Vaasan Jaakon Petsamon juttuja, olet sinä oikein mukava kaveri, mutta aina kun sinä yrität käydä, kuinka sen sanoisin, aika miehestä, huomaa kyllä, ettei sulla ole vielä kunnollista huulipartaa.
Olen vanhin joukosta ja minä takaan, että kun aurinko nousee tai kun täältä lähtöä teemme tämän sakin joka mies on selvä, kuten nytkin. (Helmille) Koska olet vähän niin kuin yhteinen emäntä, niin eikö korissasi olisi vähän niin kuin ruuan
apua. Huikaisee ainakin minua.
Helmi: Kyllä pojat on. Täällä on (menee korin luo) hiilillä paistettuna ne ahvenet, jotka Veikko hiljakkoin verkoistaan sai. Varmaan ne maistuvat. Tulkaa ottamaan ja tytöt myös. Ja sitte kokkoa laittamaan ja jo mennessään syövät.
Irja ja Tellervo jäävät.
Tellervo (Irjalle) Hyvä oli, että nuo muut menivät. Istutaan me nyt vielä vähän aikaa, minulla on sinulle kahdenkeskistä sanottavaa. Istu nyt tähän näin. (Istuvat Tellervo panee kätensä polvilleen) Viime yönä näin unta, että Mäntyahon
Olavi tuli meriltä kotia. Suuri kuunari antoi Ouran takaa merkkejä ja luotsit menivät ja ohjasivat sen kuunarin ihan Vatungin lähelle. Ihmettelin, kun se niin sen lähelle vie. Sieltä kuunarista lähti pieni jolla liikkeelle ja airoa liikutteli sorea
merimiehen pukuun puettu mies. Olin kuin menossa Lammasluotoon. Se mies ohjasi jollansa minun luo. ja kysyi; elääkö Kiveliön Irja vielä. Elää kai vastasin. Minä ja samassa heräsin. Tämä uni varmasti perää ja Olavi on pian kotona luonasi.
Irja: Kyllä sinä olet kiltti Tellervo, kun ajattelet minuakin ja koitat minulle tuottaa iloa. Sillä ilosta rikasta ei elämäni ole näinä vuosina ollut. Jokainen vaan hokee, että Olavilla on morsiamia, vaikka kuinka monta. Kotoväkikin soisi, että
menisin rikkaaseen Erkkolaan emännäksi, mutta kuinka voin unohtaa hänet, joka vielä viimeisessä kirjeessään kirjoitti, älä väsy, pysyn aina sulle samana kuin ennenkin, mutta köyhänä en tule.
Veikko: (tulee tuulispäänä) Vai täällä te päät yhdessä fundeeraatte. Ei sovi juhannusaattoyönä, Nyt on ilo ylinnä ja minä kaiken ylimmä. Mars katsomaan, kuinka maailman komein kokko viritetään ja palaa! (Ottaa Tellervon toiseen ja Irjan
toiseen kainaloonsa ja niin he lähtevät) Veikko laulaa. Näin sitä mennään herrastellen.
NÄYTTÄMÄ HETKEN TYHJÄNÄ
Helmi ja Jouko tulevat yhdessä näyttämölle, kantaen kumpikin ja laskevat ne kahvinkeittopaikalle. (Etäältä kuuluuhanurin tanssisoittoa)
Helmi: Siellä oli oikein hauskaa sen nuotion vieressä. Eikö niin sinustakin Jouko? Kyllä se Kosti on väkevä mies. Sellaisen suuria oksankränkkyjä, kun se jaksoi aina kantaa aina sieltä jostain Pöksyviikeistä asti. Ja lämmintä oli piiriheippakin nuotion ympärillä ja väkeä tuli lisää toiselta nuotiolta. Mutta missä sinä Jouko olit kotvan aikaa? kun sua ei näkynyt.
Jouko: Lähdin rantaa pitkin samoilemaan kohti Ahtolaa. Sen korkeimmalle kohdalle päästyäni näin, miten komea katettu moottorivene melkein äänettömästi soljui Ahtolan ja Nyijyn väliin ja laski siinä ankkurin. Joku lähti pikkuveneellä tänne saartamme kohti. Ajattelin heti, että taitaa koskee löytämääni. Taisi olla tulli tai sen tapainen. Ei mutta mennään nyt toisten joukkoon takaisin. (menevät)
Irja: (tulee yksin ja istuu keskelle näyttämön peräosaa kivelle, puhellen itsekseen). Kummallinen se Tellervon uni. Olaviko tulisi kotia. Ei se olisi minulle liian suuri ilo. Ja köyhänä hän ei minua kodistani saa. Mutta rakas on Olavi minulle, tulkoon köyhänä tai rikkaana. Harvat ovat elämäni onnen päivät olleet ja tuskinpa onni mulle koskaan vastedeskään hymyy.
Olavi: (tulee, huomaa Irjan) Täältäkö sun vihdoinkin löydän (avosylin rientää Irjaa kohti, joka luo katseensa alas). Mitä, etkö olekaan jaksanut tai tahtonut pysyä minulle uskollisena.
Irja: (katsoen Olaviin) Anna naisellekin ysymisen oikeus. Sanovat, että jokaisella merimiehellä on joka satamassa aina uusi morsian. Olenko minä vaan tässä tässä satamassa rakas.
Olavi: Sinä olet Irja kultakoko poissaoloni ajan ollut päivieni ja öitteni ajatus. Suuria valtameriä kun Eulalia aluksemme kynti ja minulla oli vapaavuoro, niin minä niin monesti etelän tähtitaivaan alla, laivan reelinkiin nojaten sua muistelin ja
suruni ikäväni aalloille laulelin. Kun viime kerran tulin yli Pohjanmeren, näin pääskysiä laivan raakapuissa lepäämässä. Heille kuiskasin: Oi kotimaani linnut! Viekää terveiseni pohjolaan rakkaimmat Irjalleni ja viserrelkää hänelle: sulhosi tulee.
Ja sinäkö nyt epäilet rakkauttani. Maailman suuta ei tukkia voi, mutta se totuus on, että rakkaimpanani maan päällä sua syliini nyt pyydän, omakseni rukoilen. (Irja tulee vitkaan Olavia kohti, katse häneen luotuna, syleilevät).
Irja: Oi miten sua odottanut olen! Kolme vuotta on pitkä aika. Jos et kirjoittanut tuon tuostakin olisi, olisin uupunut ehkä.
Olavi: Kohtalomme ei ole aina käsissämme. Elämän langat eivät aina mene niin kuin me ne pujottelisimme – mutta Irja pois nyt alakuloisuus. Elämämme rupeaa selvenemään ja kaikki kirkastumaan.
(istuu kivelle ja vetää Irjan syliinsä). Elämisen alkuun ansioillani pääsemme. Oletko Valmis vaimokseni tulemaan, Irja?
Irja: Äkkinäisenä tuli kysymyksesi, Olavi, mutta tiesinhän sen kysymyksen kerran tulevan, jos kerran mua rakastat. Kun toivon avioliittomme tuovat meille maallisen onnen, niin vastaan nyt kysymykseesi myöntävästi, jos lupaat mua rakastaa.
Olavi: Sen lupaan ja tahdon ijäti lupaukseni pitää. Salli mun nyt tämän hetken päätöksien vahvistukseksi painaa sormeesi tämän (Ottaa esille sormuksen), jonka Helsingissä ostin. (Panee sormeen) Ja mainiosti sopii. Irja katselee sormusta,
jolle painaa suudelman. Samassa tulevat toiset ilakoiden paikalle käsikkäin laulaen. Kalliolle kukkulalle rakennan minä majani. Tule, tule, tyttö armas jakamaan se mun kanssani.
(Irja ja Olavi ovat vetäytyneet vähän syrjään, seisten vierekkäin).
Veikko: Mutta yksi hyppy vielä toistetaan ennen kuin leikistä lakataan. Pyörimme nuotion äärellä kouluaikaisen leikkimme. Mennään se vielä, nimittäin. Pimpula, pampula peimenparka.
Kosti: Nyt Veikko on kivaa taas ja siksi mennään ja keveästi. (alkavat pyöriä). Kun leikki päättyy, astuvat näyttämölle Olavi ja Irja.
Olavi: Suokaa anteeksi, että ehkä häiritsen mutta en sitä usein ole tehnyt. Voi miten lapsuus aikainen leikkinne vaikutti liikuttavasti minuun. LOLen Mäntyahon Olavi. Kolme vuotta olen valtameren aaltoja kyntänyt nyt yhtä mittaa. Keväällä
lähdin Buenos Aireksista Argentiinasta. Viime viikolla saavuin Hankoon ja nyt olen täällä. Siis kättä päälle. (tervehtii kaikkia). Tulin tänne nuoruuteni morsianta hakemaan, joka on minulle uskollisena pysynyt.
Jouko: Älä pahaa tykkää, Olavi, mutta kyllä mun täytyy sanoa, mutta että sinusta täällä on vähä kaikkea höpisty, ettet olisi ollutkaan uskollinen.
Olavi: En siitä suuttua voi, mutta ei panettelu satu. Kuten sanoin, äsken tulin kotikylään ja kun siellä kuulin, että olitte täällä, lähdin tyttöäni hakemaan. Nyljyn edustalla odottaa sua Irja, moottoriveneeni, kaunis Aallotar; siitä en ole vielä sulle mitään puhunut. Sillä me lähdemme merelle tätä Pohjolan juhannusyötä viettämään.
Kosti: Taidat veli hyvä, olla nyt rikas mies?
Olavi: Niin paljo ainakin on kokoon tullut – Aljassakin kun tuli käydyksi, ettei tältä lapselta (taputtaa Irjaa) tule mitään puutumaan. Mutta nyt en tahdo ilonpitoamme enempi häiritä. Siis jääkää hyvästi! Tämän ma vaan joukostanne vien
(Irjalle). Ehkä meren viima tuntuu sulle Irja kylmältä, panen tämän hartijollesi. ( ottaa silkkihuivin povestaan).
(Irja kääntyen tovereittensa puoleen) Hyvästi juhannusyönhetken ja lapsuuteni leikkitoverit! Älkää moittiko, vaikka menen, mutta tavannut, kun sydämen on sydän halpaa kaikki! on, mikä kallist ennen, isä, äiti, koti, ystävät! Hyvästi!
Olavi: Tunnin päästä lähdemme. Tervetuloa katsomaan, kun kaksi onnellista lähtee elämän merta kyntämään. (menevät).
Veikko: Hoi pojat! Merille minäkin lähden ja Alaskaan ja kai sinä Liisu aitte minut huolit, kun tulen esimerkiksi, vaikka lentokoneella sua noutamaan.
Liisu: Veikko, pysy sinä vaan näillä Kasalan mailla, riittää sekin, vaikka Fordilla haet.
Jouko: He menivät, mutta lähtöään kehottivat meidän katsomaan menevän. Emmekö mene.
Kaikki: Totta kai ja joka ainoa sakista!
(menevät)


Tervehtien Virpolasta
Lauri Hakosalo
Että tämmöisen näytelmän Aku Tiera eli kansakoulunopettaja Akseli Grangvist, myöhemmin 1906 Hakosalo kirjoitti mitä ilmeisimmin Kasalan kansakoulunopettaana toimiessaan 1920 luvulla.
Akseli käytti myös nimimerkkiä Aku Tiera ja Aku Hakosalo muutamissa kirjoituksissaan.
Hakosalo kirjoitti myös kaunokirjoitusjuttuja Satakunnan Kansaan ja eräisiin muihinkin lehtiin.
Tätäkin näytelmää on esitetty nuorisoseuran iltamissa mieslaulajaintalossa.

Veikko ja Heikki, Akselin pojat Kasalan
vesillä lähdössä purjehtimaan.
Päivitetty 8.6.2020 - Tulostettava versio -
 
 
Sivuston toteutus: Hakosalo Software OyLisätietoa evästekäytännöstä