Perinnetarinoita ja runoja
Lauri Hakosalon juttuja
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1970
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1969
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1967
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1966
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1963
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1962
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1960 -kooste
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1959
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1956
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1952
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti, vuosi 1951
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1950 -kooste
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1949
» Pärske. Kunnallislehti 1947
» Pärske, Lauttijärven kansakoulu
» Pärske, Lauri ja Urho Salmen omakotitaloista
» Pärske, Honkajärven koulu
» Pärske, Kouhin sahasuku
» Pärske, Merikarvia-seuran ruotsalaisuusilta 9.12.2015
» Pärske, J.A. Salmen saha Mangsvassalla
» Pärske, Kaipaisen suvun elämää Krookassa
» Pärske, Arvo Lehtosen konepaja ja Jussin paja toivat Krookkaan uudenlaista yritystoimintaa
» Pärske, Jukolan saha
» Pärske, Tapion saha
» Pärske, Kasalan kansakouluista
» Pärske, Kasalan suomenkielinen kansakoulu
» Pärske, Ouran Pojat 19.3.1945-
» Pärske, Lammelan koulun historia
» Pärske, Merikarvian työväentaloista
» Pärske, Köörtilän kansakoulu
» Pärske, Kräni, Krookka ja Kuneli
» Pärske, Dernjatinin savustamo
» Pärske, Krookan keskiö on sataman tapahtumakeskus
» Pärske, Krookanlahti ja sen ympäristö on merikarvialaisille aina ollut tärkeä.
» Pärske, Lauri Hakosalo kertoo Merikarvia-Siikainen paikallislehden sisällöstä
» Pärske, Sataman kansakoulu
» Pärske, Matilda Roslin-Kalliola
Kari Heinon juhlapuhe
Altti Mäntylän juhlapuhe
Mikko Salmela muistelee
Pirjo Koivukorven runoja
Torsti Peltoniemi muistelee
Pertti Kohvakka muistelee
Evakko Paula Penttilä muistelee
Erkki Vanhatalon tarinat...
Jukka Uusitalon tarinat...
Lauri Tuomisen tarinat...
Seppo Haukorannan tarinat...
Aku Tieran kirjoitukset...
Lauttijärven Lukon historia
Veikko Heikkilä muistelee
Merikarvian Lukon historian II osa
Värem päreet ja muita kirjoituksia (Antti Mikonpoika Väre)...
Finnish at heart / Arnold Toivosen tytär Karin Bauser
Kaljaasi nimeltään Faakerin Anna...
Merikarvian lasitehtaat...
Antti Yliknuussin tarinoita...
Köyhyydenkivi - Erkki Vanhatalo

Pärske, Jukolan saha

Lauri Hakosalo
Pärske, Jukolan saha
Hieno saha Jukolanniemessä, oikeammin alkuaan saaressa. Tietä sahalle ei tuolloin vielä ollut. Sahalle kuljettiin puutavara aluksi Krookasta veneillä ja talvella jäätietä pitkin, joka lähti nykyisen mattolaiturin kohdalta.
Jukolan sahasta
Impivaaran Herra eli J.W. Norrgård oli oman aikansa merkittävä suurliikemies Merikarvialla. Hän perusti vuonna 1897 sahan pienelle luodolle Krookanlahden rannalle paikkaan, joka nykyisin tunnetaan Jukolanniemeksi. Jukolanniemi tuohon aikaan oli saari, jonka halki kulki kapeita vesiväyliä, yksi Saariston ja Stenroosin kohdalla.
Laivauksen kannalta sahan paikka nykyisen niemen kärjessä oli oivallinen lastauspaikka, kun laivat voitiin lastata lähes suoraan lautatarhoista.
Norrgård oli suuri Aleksis Kiven ihailija, kuten olen jo aiemmin hänestä kertonut. Hänen maatilansa silloisen Leipurin mäen, nykyisin paremminkin tunnettu Vären mäkenä, läheisyydessä oli nimeltään Impivaara, josta hänen kutsumanimensä Impivaaran Herra juontuu. Impivaaran läheisyydessä olivat hänen nimeämänsä Viertola ja Toukola, kuten Kiven seitsemästä veljeksestä muistamme.
Oli siksi luonnollista, että sahan nimeksi tuli Jukola. Eikä tässä kaikki, vaan Krookanlahdella kulkeva satamahinaaja nimettiin Juhaniksi. Proomut olivat mm Taula-Matti ja Eero. Voimakkain hinaaja oli Aleksis Kivi, jolla tuotiin sahalle hinaamalla puutavaraa, joka autoilla kuljetettiin aina Himangasta saakka.
Hinaaja Vilho kuljetti paperipuulauttoja ja sahatavaraproomuja Truutinkarille, jossa isommat alukset lastattiin. Näin Merikarvian satamassa oli oikein ulkosatama suurten satamien tavoin.
Krookanlahden uljain alus oli purjealus Tytty, jolla puutavaraa Krookasta kuljetettiin Saksaan, Tanskaan ja Englantiin sakka.
Timo Kause on koonnut hienolla tavalla Jukolan sahan historiatietoja talteen teoksessaan ”Kun Kirves kiveen käy”.
Impivaaran Herra kuoli yllättäen laivansa kannella vuonna 1908. Hänen elämäntyönsä jäi pahasti kesken. Hänellä ei ollut lapsia ja kun lähiomaiset eivät enää jatkaneet hyvin alkanutta liikemiesuraa, Jukolan saha ja Norrgårdin huomattavat maaomaisuudet siirtyivät ennen ensimmäistä maailmasotaa ruotsalaisomistukseen. J. E. Francken omisti jo Räfsö Ångsågs Aktiebolagin ja sen haltuun siirtyi Jukolan saha kaikkine maineineen. J.W. Norrgård haudattiin vanhalle hautausmaalle keskeiselle paikalle, jossa on korkean näyttävät hautapatsaat rautakehikon sisällä.
Jukolan saha vaihtoi uudelleen omistajaa 20.3.1919, kun Werner Hacklin osti sen Reposaaren Höyrysaha Oy:ltä 50.000mk kauppahinnalla. Hacklin sai Hårgrundin eli Jukolan, Allouran ja Smultron - Ouran palstatilat sekä Jukolan sahan.
Hacklin vuokrasi sitten Jukolan sahan. Sahalla alettiin harjoittaa Merimaan ja Virtapuron, entiseltä nimeltään Strömbäck, toimesta rahtisahaustoimintaa. Heidän aikanaan sahan lautatarha paloi vuonna 1921 maan tasalle. Tuotantolaitos säilyi kuin ihmeenkaupalla suotuisan tuulen vuoksi.

Sahan toiminta laantui 19.4.1923. Tällöin säkyläläinen liikemies Frans Teerilahti aloitti uudelleen sahaustoiminnan. Teerilahti oli rahtisahuri, jolta Hacklin osti valmiin sahatavaran ja hän välitti sen edelleen ulkomaille.
Uusi aikakausi koitti Juholan sahalle, kun joukko Euran seudun liikemiehiä 1.2.1929 ostivat kolme palstatilaa sekä Jukolan sahan kaikkine koneineen ja laitteineen 50.000mk:n kaupalla. Nämä ostajat olivat perustaneet ostoa varten avoimen yhtiön jo 22.10.1928 ja se aloitti yritystoiminnan 1.12.1928.
Suurimpina osakkaina olivat Johan Kause, s. 29.6.1878; k.22.3.1937, ja Frans Teerilahti 200.000mk osuuksilla kumpainenkin. Muut osakkaat olivat Heikki ja Kustaa Lähteenmäki sekä Anto Kahala.
Jukolan saha oli kaksiraaminen laitos, jonka vuosituotanto oli noin 12.000kuutiometriä. Saharakennus oli 12x32 metriä, ja sen runko oli rakennettu jyhkeistä hirsistä. Toisen kerroksen lattian kannatushirret olivat mahtavien puisten kulmapalojen varassa. Kulmapalat oli veistetty luonnon muovaamista kuusen juurakoista, ja ne oli pultattu kiinni rakennuksen pystytolppiin.
Sahan sivussa oli siipirakennus, jossa oli kuivaamo ja kala-astiatehdas.
Kala-astioiden valmistus Jukolassa aloitettiin 1920-luvun loppupuolella. 14.3.1933 saha, kuivaamo ja astiatehdas paloivat maan tasalle.

Kuvateksti 1.
Jukolan ensimmäinen saha rakennettiin vuonna 1897. Tässä kuvassa on uusi Jukolan saha.
Olen aiemmin jo laittanut Merikarvia-lehteen kuvan Jukolan ensimmäisestä sahasta.

Kuvateksti 2.
Jukolan sahan työntekijät yhteiskuvassa:
Alhaalta vasemmalta lukien Elsa Norpala, avioiduttuaan Siirtonen, Annikki Vuorinen, sittemmin Lauri Rajajärven vaimo, Jaakko Sjöblom, Anna-Liisa Salmi, sittemmin Jussi Kuuskerin vaimo, Aune Lehtonen oli avioiduttuaan Metsäniemi ja pyttytehtaan pomo. Sjöblomin takana on Hilda Ahlgvist, joka avioitui Frans Rajajärven kanssa.
Vasemmalla 3. rivillä on Erkki Kuuskeri, joka muisteli olleensa kuvaa otettaessa 12-13-vuotias. Tuohon aikaan mentiin nuorena sahalle töihin! Erkin takana on Vilho Santa, Sannan kalakaupan perustaja. Heti Vilhon yläpuolella on Antti Kallava. Samalla rivillä kun Erkki on, istuu oikealla Lasse Haanpää ja Lassen alapuolella Jussi Naavala entinen Fredriksson. Ylimpänä vasemmalla istuu Veikko Porentola ja hänen vieressään Veikko Sohlström. Korkeimmalla kohdalla oikealla istuu Heikki Tähtinen, jolta olen saanut sahasta tietoja ja hienoja kuvia, niistä kiitosmaininta.
Tämä kuva on otettu Jukolan pyttytehtaan väestä 1936 tai 1937.

Kuvateksti 3. Hinaaja Juhani Krookanlahdella

Merikarvian sahateollisuudesta
Kuiva 2000. Tauno Linkoranta
Jorma Ahvenainen: Piirteitä Satakunnan teollisuuden muuttumisesta 1860-1920.
Merikarvialta vietiin lautaa Tukholmaan jo 1700-luvulla, mutta vaikutuksiltaan merkittävämpää oli Porin nousu tärkeäksi merikaupungiksi 1830-luvulta lähtien. Porilaiset kauppiaat ryhtyivät ostamaan talonpoikien sahatavaraa. Merikarviasta tuli Porin ja Satakunnan talonpoikainen sahakeskus. Merikarvialla oli 1850- luvulla kahdeksan lankkuja ja lautoja myyntiin valmistavaa sahaa. Näin kertoo Jorma Ahvenainen: Piirteitä Satakunnan teollisuuden muuttumisesta 1860-1920.
Kaupunkien porvarit alkoivat perustaa 1860-luvulta lähtien höyrysahoja. Talonpoikaisten vesisahojen aika ei silti ollut vielä ohitse. Ne olivat luonteeltaan kuitenkin sivutoimisia ja raaka-aineet niihin otettiin omista metsistä.
Merkittäviä 1800-luvun jälkipuoliskon merikarvialaisia vesisahojen omistajia olivat Antti Ahlström, Juho Haapaniemi, Johann Norrgård, J.W. Norrgård, Juho Uusitalo ja E. Österby.
Näistä Antti Ahlström laajensi toimintansa Lankoskelta laajemmalle. Paikallisia merkittäviä saha-alan yrittäjiä olivat Norrgårdit, joilla Sahakosken vesisahan lisäksi oli osin tai kokonaan pian Risbyn, Tiinukosken ja Ylinen sahat. Merikarvian ensimmäisen höyrysahan rakennutti Haminaholmaan ruotsalainen P. Wikström. Merikarvialainen liikemies J.W. Norrgård perusti höyrysahan Pomarkkuun vuonna 1901. Teollisuudesta sai vielä 1920- luvulla toimeentulonsa vain 15 prosenttia Satakunnan väestöstä.
Niilo Kause aloitti kala-astiateollisuuden Jukolan sahan yhteydessä vuonna 1929. Hänen tuotantonsa oli noin puolet Salmen tehtaan tuotannosta. Saha paloi kuitenkin vuonna 1933. Tämän jälkeen tuli Toraksen mies Arvo Hollmen isännöitsijäksi ja hän rakennutti kala-astiatehtaan uudelleen vuonna 1935, joka toimi vuoteen 1940 asti, jonka jälkeen hän siirtyi ja aloitti Raumalla uudestaan Toras Oy:n tynnyri- ja kala-astiatehtaan, jonka johtajana hän oli vuoteen 1940 asti, jolloin Toras Oy lopetti toimintansa. siellä.
Krookanlahden sahoista
Krookanlahden ympäristössä on ollut useita hienoja sahoja, joten on aika niistä kertoa.
Nykyinen ainoa Krookanlahdella toimiva saha Botnia Wood sijaitsee Krakanokassa, jolla on aina ollut tärkeä sijaintinsa juuri sahojen paikkana. Muistan Risto Kouhin minulle vakuuttelun saatuaan luotua paikalle uuden nykyaikaisen Kouhin sahan: ”Uskotko, että tällä paikalla tullaan aina sahaamaan puutavaraa kotimaan ja ulkomaan vientiin”. Tähän näkemykseen oli helppo yhtyä. Tällä Krakanokan niemellä ovat toimineet merikarvialaisten omistuksessa olleet Salmen Saha ja Kouhi Oy:n sahalaitokset, jotka vuosikaudet antoivat työtä ja toimeentuloa monille merikarvialaisperheille. Hatunnoston arvoista työtä kerta kaikkiaan sahoilla tehtiin ja niin tehdään tänäänkin. On aika palauttaa nykypolven edustajille mieleen, mitä kaikkea Krookassa tehtiin sahateollisuuden aikana.
Matti Kausen toi aikanaan Merikarvialle tietoisuus siitä, että merikarvialaisen liikemiehen J.W. Norrgårdin eli Impivaaran Herran vuonna 1897 pienelle luodolle perustama Jukolan saha siirtyi helmikuussa 1929 Euran seudun liikemiesten omistukseen. Hieman myöhemmin sahan suurimmaksi omistajaosakkaaksi tuli Johan Kause. Lokakuun alussa 1934 Jukolan saha, tynnyritehdas ja alukset siirtyivät Torasjoen sahan omistukseen. Molempien sahojen metsäpäälliköksi tuli tuolloin Matti Kause. Hän vaikutti sitten Merikarvialla mm palopäällikkönä, kirkkohallinnossa ja suojeluskunnan päällikkönä noin kahdeksan vuotta. Matti Kause kertoi Jukolan sahan aikoja muistellessaan lähteneensä maanantaiaamuna Siikaisiin ostamaan leimikoita ja palanneensa takaisin sunnuntaina salkussaan 37 leimikkoa. Puolenviikon aikana Kause kävi KOP:sta pankinjohtaja Heikki Vaihiselta ottamassa lisää rahaa. Wihtori Kause perusti Euraan höyrysahat: Turajärven ja Euran sahat. Vuonna 1923 hän lähti yrittäjäksi Suojärven pitäjään, jonne hän perusti Kotajärven, Torasjoen ja Piitsjoen sahat. Hänen toimintansa laajeni sitten myös Merikarvialle. Sodan seurauksena Kausen sahat jäivät Suojärvellä luovutetulle alueelle. Vuonna 1940 jäljellä olivat vain Jukolan saha ja pääkonttori Helsingissä.
Matti Kause rakensi vuonna 1939 paloaseman, jka tänään toimii perinnemuseona. Matti Kause rakensi nykyisen Setälän talon sijaiten kirjastoa vastapäätä .
Jukolan saha oli kaksiraaminen laitos, jossa sahattiin noin 12.000 kuutiota vuodessa. Toiminta lähti nopeaan kasvuun. 14.3.1933 sahan pukuhuoneesta kuului huuto: ”Saha palaa”. Maan tasalle paloivat saha, kuivaamo ja astiatehdas.
Saha rakennettiin uudelleen ja kaikki koneet uusittiin, jolloin astiatehdas tuotti silloin Pohjoismaiden suurimpana 40.000 puuastiaa vuodessa.
Vuonna 1936 Merikarvialta myytiin noin 23.000 kuutiota sahatavaraa.
Sahan Siikaisten koneet siirrettiin Suojärvelle ja Jukolan toimintaa tehostettiin. Koko Torasjoen sahan tuotannosta neljäsosa tuli Merikarvialta.
Sotilashallitus pyysi aloittaa sahaustoiminnan Suojärvellä uudestaan. Tämä koitui Jukolan sahan kohtaloksi, sillä sahan koneet vietiin Suojärvelle. Tynnyritehtaan tuotanto siirrettiin Raumalle vuonna 1942. Jukolan saareen jäivät vain sahan perustukset.
Olen jo aiemmin myös kertonut, että isälläni oli nuorena metsäteknikkona paljonkin yhteyksiä Suojärven pitäjään – hakihan hän sieltä itselleen oikein Karjalan neidon Lyylin.

Päivitetty 13.3.2020 - Tulostettava versio -
 
 
Sivuston toteutus: Hakosalo Software OyLisätietoa evästekäytännöstä