Perinnetarinoita ja runoja
Lauri Hakosalon juttuja
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1970
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1969
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1967
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1966
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1963
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1962
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1960 -kooste
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1959
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1956
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1952
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti, vuosi 1951
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1950 -kooste
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1949
» Pärske. Kunnallislehti 1947
» Pärske, Lauttijärven kansakoulu
» Pärske, Lauri ja Urho Salmen omakotitaloista
» Pärske, Honkajärven koulu
» Pärske, Kouhin sahasuku
» Pärske, Merikarvia-seuran ruotsalaisuusilta 9.12.2015
» Pärske, J.A. Salmen saha Mangsvassalla
» Pärske, Kaipaisen suvun elämää Krookassa
» Pärske, Arvo Lehtosen konepaja ja Jussin paja toivat Krookkaan uudenlaista yritystoimintaa
» Pärske, Jukolan saha
» Pärske, Tapion saha
» Pärske, Kasalan kansakouluista
» Pärske, Kasalan suomenkielinen kansakoulu
» Pärske, Ouran Pojat 19.3.1945-
» Pärske, Lammelan koulun historia
» Pärske, Merikarvian työväentaloista
» Pärske, Köörtilän kansakoulu
» Pärske, Kräni, Krookka ja Kuneli
» Pärske, Dernjatinin savustamo
» Pärske, Krookan keskiö on sataman tapahtumakeskus
» Pärske, Krookanlahti ja sen ympäristö on merikarvialaisille aina ollut tärkeä.
» Pärske, Lauri Hakosalo kertoo Merikarvia-Siikainen paikallislehden sisällöstä
» Pärske, Sataman kansakoulu
» Pärske, Matilda Roslin-Kalliola
Kari Heinon juhlapuhe
Altti Mäntylän juhlapuhe
Mikko Salmela muistelee
Pirjo Koivukorven runoja
Torsti Peltoniemi muistelee
Pertti Kohvakka muistelee
Evakko Paula Penttilä muistelee
Erkki Vanhatalon tarinat...
Jukka Uusitalon tarinat...
Lauri Tuomisen tarinat...
Seppo Haukorannan tarinat...
Aku Tieran kirjoitukset...
Lauttijärven Lukon historia
Veikko Heikkilä muistelee
Merikarvian Lukon historian II osa
Värem päreet ja muita kirjoituksia (Antti Mikonpoika Väre)...
Finnish at heart / Arnold Toivosen tytär Karin Bauser
Kaljaasi nimeltään Faakerin Anna...
Merikarvian lasitehtaat...
Antti Yliknuussin tarinoita...
Köyhyydenkivi - Erkki Vanhatalo
Perinnetarinoita ja runoja > Lauri Hakosalon juttuja > Pärske, Kräni, Krookka ja Kuneli

Pärske, Kräni, Krookka ja Kuneli

Merikarvia-seuran kotiseutumatkaa varten 1.7.2015

Tuttujen tienoiden entisyydestä!
I osa:
Kotiseutumatka alkaa Merikarvian torilta. Kaksi kertaa vuodessa pidettävät toripäivät aloitettiin Merikarvialla vuonna 1890. Ne pidettiin aluksi Vähä-Näsin puutarhassa eli nykyisen Sokos Marketin paikalla. Sitten toripäivät keskeytyivät, kunnes ne jälleen 14.3.1902 alkoivat uudelleen. Nyt ne pidettiin kauppias Herman Strömbäckin, sittemmin Virtapuron talon pihamaalla perjantaisin. Kunta vuokrasi tämän alueen sitten 1906 toriksi, jossa alettiin myydä elintarvikkeita ja kotiteollisuuden tuotteita.
Torivahti, Nahkuri Louhi ilmoitti kuuluvalla äänellä, että nyt saa tuotteita myydä. Kaupankäynnin lopettamisesta ilmoitettiin vetämällä lippu torilla olevaan lipputankoon.
Kysyn, eikö tämä tapa olisi syytä ottaa tänäänkin käytäntöön?
Strömbäckin kauppa sijaitsi sittemmin Jaakko Kankaanpään lyhyttavaraliikkeen paikalla, nykyään tämä kaksikerroksinen sininen talo on entisellä sijainnillaan. Sitä vastapäätä sijaitsivat Meri-Kino ja
Työväentalo, joita ei enää ole olemassa. Meri-Kino paloi, viimeksi 1968. Meri-Kino valmistui vuoden 1928 näyttäville laulujuhlille. Samoin kävi työväentalolle, joka paloi 1935. Kaikkiaan tällä paikalla oli kolme eri
työväentaloa, nyt Valintatalo.
Jaskan kirkko oli juuri Meri-Kino. Jaakko Kankaanpään omistama ” paheellisten?” elokuvien näyttämö oli oikean kirkon läheisyydessä. Työväentalossa toimi jonkin aikaa Kino Karhu, joten elokuvatarjonta oli
runsasta.
Merkittävä kauppaliike ennen Virtapuron kauppaa oli minun nuoruudessani Ahdin liiketalo, jonka liikkeen alkuaan omistivat Vilho ja Hanna Forsgren, sittemmin Kolsiot vuosina 1927-36. Hanna oli tehtailija J.A. Salmen tytär. Sitten Kolsiot muuttivat Kokemäelle ja sieltä uudeksi omistajaksi tuli Ahdin kauppiassuku. Ahdin suuri kauppa purettiin, kun sen paikalle tuli Aholan liiketalo, joka valmistui 1968.
Sitä ennen paikalla oli Erkkilän hattuliike, jossa yli kymmenen naista tekivät hattuja Satakunnan hattutehtaassa. Tuotteet markkinoitiin ympäri Suomea. Liikemies Bruno Emil Erkkilä, syntyi Ahlaisissa
1895, Merikarvialle hän tuli 1920, perusti ensin virvoitusjuomatehtaan ja sekatavarakaupan. Vaimonsa kanssa hän perusti Satakunnan hattutehtaan 1923, työssä 10-15 naista. Sitten kaksikerroksinen liiketalo 1930 luvun lopulla. Se paloi 1947. Hänellä oli kuuluisa ”Sitruuna” niminen auto omistuksessaan.
Kelloseppä Veikko Strandbergin eli Siulon kellosepänliike jäi Ahlaisiin johtavan uuden maantien, Rantatien alle. Siulo oli kuuluisa hanureiden rakentaja ja niiden soittajamestari. Taidon hän oli oppinut
Viipurin ja Kouvolan harmonikkatehtailla jossa lähes kymmenen naista valmistivat naisille hattuja.
Auto lähtee torilta Vassan, Alakylän, meritien Salmelan sillan ylittäen Tapion viikiin eli Tapion sahalle saakka.

II osa:
Vassan rintamamiestonteista

Vassan asuinalueelle, rintamamiesaluelle johti 1940-1950 vaihteessa soratie, kun rintamiestalot alueelle
valmistuivat. Alkuaan Vassa vanhin ja ainoa talo, Varpola, syntymäkotini rakennettiin 1920luvulla isoisäni opettaja Akseli Hakosalon aikana. Hän sai ostaa tilan Waltter Ahlströmiltä. Sinne kuljettiin ns.
ylätien kautta eli Koskenkorvan tai Truttelintietä pitkin, jonka alkupää oli Huhtisen apteekin ja Osmo ja Eevi Tähtisen omakotitalon luona. Vassan rintamamiestontit saivat mm. Unto Maja, jonka asuinrakennus purettiin nykyisen K-Marketin tieltä pois 2012. Matti Ahdin perikunnan talosta on jäljellä enää rantatien vierustalla oleva talousrakennus, itse päärakennus paloi. Taisto Elovaaran, nykyisin Toivo Viikilän talo, Heikki ja Veera Linjan talo, nykyisin sen paikalla on Åke Stolpen uusi talo. Viljo Salo, Vassan keisarin talo on edelleen suvun omistuksessa, Vanhatalon omistuksessa, Viljo Salpolan talo ja Paavo Lehtisen, nyt Alitalon talo ovat tuon tien päässä viimeiset talot. Rantatietä edelleen mentäessä ensin tulee Starckin omakotitalo, sitten jo Lauri Alisen ja Kauko Källin talot ja viimeisenä tuli isäni Veikko Hakosalon rintamamiestalo, jossa monta vuotta kouluaikoinani myös asuin vanhempieni kanssa. Sittemmin sen
omisti Maissi Koskela ja nyt Kuusistot. Alkuperäinen tie päättyi isäni talolle, sen jälkeen oli vain kapea kävelypolku yhteiskouluun ja joen ylittävälle riippusillalle. Silloisen tien rakentamisen sitä pidemmälle
esti korkeat Kalpakan kalliot. Vasta vuonna 1969 uusilla isommilla koneilla rakennettiin rantatie ja silloin valmistui myös Voitto Vuorelan talon viereen Merikarvianjoen ylittävä silta. Riippusilta tuli tarpeettomaksi joen toiselle pääsyä varten, jossa siis olivat alakyläläisille tarpeelliset yhteiskoulu, terveystalo ja kulku myös Palokunnanmäelle. Kalpakassa oli sukeltaja Viljo Vesasen omakotitalo ja
myöhemmin liikemies Mauno Saarisen kotitalo. Sittemmin Kalpakka siirtyi Nakkilan seurakunnan omistukseen, mutta on nykyisin yksityisen henkilön omistuksessa.
Vuoden 1918 muistokirjoitus on hakattu Kalpakan kallioon, kuka sen teki, sitä ei vielä tiedetä. Lopuksi kerron, että Vassan alue osoittautui erittäin tulvaherkäksi alueeksi, joka lähes joka kevät kärsi
suurta vahinkoa alueen asukkaille. Monet talot karjoineen jäivät tulvavesien saartamiksi 1950-1960 luvuilla.
Joen perkaus paransi tilanteen ja poisti tämän uhkan ja haitan kokonaan. Mutta perkaus myös hävitti joesta helmisimpukkakannan täydelliseen tuhoon.
Alisen hiekkaranta oli suosittu riviera, kooltaan 10x40m hiekkaranta, joka jäi sitten joen perkausjätteiden alle.

III osa:
Mennään vielä siihen aikaan, kun kirkonmäki oli vain luoto ja Merikarvianjoki, silloin oikeammin Karvianjoki laski mereen kahtena vuolaana suuhaarana nykyisen kirkon kohdalla, näin kertoo meille Olli
A. Laurila, sukuni tarinassa. Puolisen kilometriä joen suusta etelään sijaitsi kallioinen niemi, jolle syntyi talo, joka sai nimekseen Stuppe eli Stubbom. Perimätiedon mukaan talo olisi saanut nimensä salmen
rannalla kasvaneesta valtavasta puusta. Kräni saa nimensä. Kun puu kaadettiin, sen latva ulottui salmen yli. Kannon puoli sai nimen Stuppe,
kanto. Latvapuolta sanottiin Kräniksi eli Kräninpuoleksi, ruotsin kielen gren on oksa. Toiset ajattelevat niin, että Gräni on vain gran eli kuusi sanan murteellinen muoto. Olli Laurila pitää ilmaisusta Kuusikko,
Kuusto tai Kuusela. Eli emme olisikaan Kränissä vaan Kuusikossa, mutta toivotaan että tämä auto pysyy tiellä koko matkan!


Mutta me olemme nyt vanhassa Stupilan kylässä, Ollila mainitsee, että Stupila nimi tulee suomenkielisissä asiakirjoissa vasta 1870-luvulla meille tutuksi nimeksi. Yhteiskoulu, terveystalo ja nykyiset Vaihisen ja Cajanderin talot ovat keskellä Stupilan kylää.
Ykikylä, Stupila ja Alakylä olivat aluksi yhtä kylää, jonka nimenä oli Sastmåhlafierd eli Sastamalanselkä.
Alakylää on varhain nimitetty Nijderby-nimellä. Vuodesta 1670 lähtien esiintyy tasaveroisena rinnan Nederby eli Alakylä ja Ytterby eli Ulkokylä. 1800luvun keskivaiheilla tulee kielenkäyttöön Ala-Karvia-nimi. Koska lopulta alettiin käyttää Alakylä-nimeä, sitä ei oikein osata sanoa.
Varhaisin asutus oli Ylikylässä, juuri kirkon lähiympäristössä. Siellä on ilmeisesti asunut ensimmäinen uudisasukkaamme Ander de Sastamall, joka 1303 pyysi saada esteettä viljellä omia tiluksiaan.
Merikarvian ruotsalainen uudisasutus syntyi jo tätä ennen noin 1200luvulla.
Alakylän asuinalue on asutus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokas alue. Siellä asui 1550-luvulla Pietari Kugge, nimi tulee hansakauppiaiden alusten, kuggi eli koggi mukaan. Alkuaan Alakylä oli hyvin ruotsinkielistä aluetta. Sitä osoittavat nimet, Kugge eli Kuggi ja Rogeli ja Bäkki, joka tulee ruotsinkielisestä Bäck-nimestä. Kankku ja Rikalainen ovat tyypillisä Alakylän sukunimiä.
Merikarvian vanhin satama on Alakylässä. Se on sijainnut Kuggin rannassa. Vielä 1700-luvun alussa karttaan on merkitty laivareitti Kuggin rantaan, mutta jo silloin suuremmat alukset jäivät Skutholman
kohdalle. Vuonna 1723 kartta osoittaa, että laivat uivat enää Jokikroopeille eli Alakylän näköalapaikalle, saakka. Sittemmin satama siirtyi Kuuskeriin, missä vielä 1930 luvulla kaljaasit lastasivat halkoja
Tukholmaan saakka. Ruotsin halot olivat 90cm pituisia.
Rogeli-nimen synty perustuneen kauppasaksojen vierailuihin Alakylässä. Alasaksalainen ristimänimi Rodger tulee sieltä. Rågel muoto vakiintui 1700-luvun keskivaiheilla. Me tunnemme Rokeli-nimen.
Merikarvia oli vauras pitäjä ja Alakylä vauras kylä, mitä esimerkiksi silloiseen karjan lukumäärään tuli. Ja Merikarvian vaurain talo oli Stupila. Mutta ankeitakin aikoja on täällä koettu.
Alakylässä on kuninkaantie. Kuningasvierailu tapahtui Kustaa II Adolfin aikana, kun tämä kulki vuonna 1614 Alakylän kautta. Kankulla ei kuningas käynyt, sillä se oli tuolloin asumaton, vastoin Martti
Santavuoren kirjoittamaa tekstiä. Perimätiedon mukaan kuningas seurueineen aterioi kylän laidassa olevalla mäellä, jonka tapauksen kunniaksi se sai nimen Kungsbacka eli Kuninkaanmäki. Tie ei vielä
silloin kulkenut ylitse mäen, sanoo Ollila, vaan se kiersi Kuggin sataman kautta, joka siis sijaitsi nykyisen Pitkärannan alapuolella lähellä jokirantaa.
Merkittävät miehet vaikuttivat:
Otto von Grothusen sai Stupilan tilan vähäksi aikaa.
Mikko Stupila oli Stupilan isäntänä 40vuotta. Hän oli tarmokas isäntä.
Sotamarsalkka Kustaa Horn, ei käynyt koskaan Merikarvialla, mutta Kristiina kuningas antoi Stupilan Hornille palkkioksi !
1760 Tuomas Yli-Stupila ja Sifferi Gräni lunastivat Stupilan perintötilaksi. Stupila oli iso talo: 1232 ha, josta peltoa 13ha, niittyä 98ha, metsää 959ha ja joutomaata 171ha. Stupilan osuus oli 540ha ja Gränin
692ha.

Myöhemmin taloja alettiin kutsua Ala-Stupilaksi eli Uusitaloksi ja Gammelgård eli Vanhatalo. Stupilan
Uusitalo, jossa Merikarvian yhteiskoulu aloitti 1920 opettaja Pahkalan vuokratiloissa. Uusitalo on
Cajander ja Vaihinen on Gammelgård.
Vanha Kankku sijaitsi vähän ennen Vuorelan tilaa, Bergkankku eli Vuorela ja Uusikankku eli Nygård.
Tutut Korhollin kalliot, missä itse asiassa ne ovat?
Jeruntalo oli keskeinen Kränin talo, Sen omisti Jeremias Antinpoika, joka kuoli 21.5.1837 73vuotiaana. Se
oli nykyisen Lasse Tuomisen omakotitalon paikalla. Jokisalo suvulla 1950luvulla Kränintaloista oli olemassa hokema: Jeruntalo, Tattuu, Kungsbacka, Brandi ja Rantala.
Nykyisin puhutaan Kräni, Keskikräni ja Merikräni
Olen ollut lujilla tuolla Kränin mailla, runoili aikoinaan Teuvo Leutonen
Unissasaarnaaja Anna Rågel on meille kaikille tuttu henkilö Alakylän järvi, joka kuivattiin kokonaan Nimikalliot

IV osa
Meritie johtaa satamaan
Meritien alkupäässä on Vanha Kankun eli Malmilan talo ja tila ja Haanpään sukutila vanhoine rakennuksineen. Kuninkaantien ja Meritien risteyksestä vasemmalla ovat Alakylän entinen kansakoulu ja Kauppa, viimeinen kauppias oli Pirkko Ostamo. Aiemmin Mikko Leppänen ja Tyko Venho pitivät siinä
kauppaa. Nahkiaispaistamot ovat vielä kauempana.
Salmelan silta on vanha silta Merikränistä tulla Alakylään, Stupilaan ja Ylikylään saakka J. A. Salmen kotitalo oli Salmelan sillan kupeessa. Hän oli merkittävä liikemies, todellinen puupyttyvalmistaja ja sahan omistaja. Sahat ensin nykyisen kauppatien varrella Mangsissa eli Mangsvassalla. Allinrata satamaan vei tuotteet satamaan Mangsista. Saha rakennettiin vuonna 1902 ja se tunnettiin Mangsvassan pyttytehtaan nimellä. Uusi saha valmistui 1918, mutta se paloi jo 16.3.1919.
Jälleen rakennettiin uusi saha, mutta sekin paloi 1938. Mangsissa astiantuotantokyky nousi jopa
30 000kpl kuukaudessa! Sitten Salmi siirsi sahaustoiminnan Krakanokkaan meren välittömään
läheisyyteen. Jussin pajassa valmistettiin sahan laitteita. Tomu Heikin iso höylä ja Virtasen konehöylä.
Alakylän Aktiivien kota, Norssit ja nahkiaiset
Tähtisen rauhoitettu katajapuu
Osmo ja Erkki Santalan syntymäseutu
Pitäjäneuvos Voitto Peltomäen, nykyisin pojan Hannu Peltomäen talo ja tila
Kaaliahde

Luotsi Leutosen kotitalo

V osa
Tapio, Tattuu ja Karumäen uudet asuinalueet Tapion saha oli aikoinaan ns. Tattuun asuinalueella. Saharakennuksen paikalla on nyt Muoviportin Olli
Roosin omakotitalo. Tapion sahan ajoista muistuttaa vielä Roosin talon yläpuolella oleva punainen rakennus, joka oli Tapion sahan isännöitsijän asunto ja siinä oli vielä sahatyöväen ruokala.
Vuonna 1919 perustettiin Merikarvialle Saha Osakeyhtiö Tapio, jonka pääoma oli 240 000mk. Sen perustivat Fredrik Kouhi s. 16.9.1871, kuoli 27.1.1936, Hjalmar Ahde, Oskari Marttila oli kauvatsalainen
maanviljelijä, jonka tytär avioitui professori Wille Kaipaisen kanssa ja K. Ritala. Kouhi oli Merikarvian ensimmäisen vaaleilla valitun kunnanvaltuuston jäsen 1912. Tapion sahan isännöitsijänä oli Hjalmar
Ahde, joka rakensi itselleen upean talon vuonna 1923 Kalliorinne nimiselle tilalle, jossa oli kaunis puutarha. Myöhemmin talo kuului Merimaan suvulle ja siinä piti kauppaa Aino Merimaa. Talon omistaa nyt Ainon ottotyttären pojan perheväki. Tila oli aivan Brandin eli taloustirehtööri J.O. Rikalaisen talon vieressä, jossa myös harjoitettiin puutarhaviljelystä, varsinkin Lasse Järvenpään omistusaikana. Sekä
Ahde että Rikalainen olivat vahvasti mukana perustamassa Sataman kansakoulua, jonka rakentaminen alkoi 10.11.1922.
Tapion saha oli kaksiraaminen ja sen vuosituotanto oli Timo Kausen tiedon mukaan noin 4 000 standardia. Sahassa oli kaksi höyrykonetta ja niiden yhteinen teho oli 185hevosvoimaa. Tapion saha osti
vuonna 1925 kaikkiaan 161.600 tukkia. Aika paljon siis! Saha tuotti oheistuotteena rimoja 8 000kuutiota.
Tapion sahan toiminta päättyi, kun sahan omistajat ostivat suuren määrän lahovikaista tukkia Siikaisista?
Saha koneet ja laitteet myytiin pakkohuutokaupalla. Saha-alueen osti W. Hacklin varastoalueeksi.
Jukolan sahan silloiset omistajat J. Kause, ja F. Teerilahti ja kaksi muuta ostivat Tapion sahan koneet ja
laitteet. Sieltä ne menivät Siikaisten jokisahalle, jota alettiin sitten kutsua myös Tapion sahaksi.
Frigårdin satama- ja lastausalue ostettiin Frigårdin Urholta eli Urho Saloselta.
Erikoista oli, että sahalle tuotiin tukit pääasiassa uittamalla. Hevosilla tuotiin myös tukkeja aina
Pomarkkua ja Siikaista myöten. He toivat hevoskyydit Merikarvianjoen ylitse Kränin ja Merikränin
kautta, ylityspaikka oli nykyisen Pitkärannan ranta-alueelta talvisin.
Sahalla oli työllistävä vaikutus, kun esimerkiksi vuoden 1925 keväällä siellä oli 82 miestä ja 29 naista ja
vielä 6 alle 16vuotiasta nuorta. Mitä ilmeisimmin tehtaan konttoristina toimi Eelis Rairo, joka asui
nykyisessä Harjun omakotitalossa kauppatien varrella.

VI osa:
Krookan historiasta kirjoittivat Matti Heiska ja Ilpo Kauppinen gradunsa vuonna 2009 nimellä Krookan
historia. Lue myös Lauri Hakosalon juttu Antti Ahlströmistä kunnan sivuilta löydät sen!
Tapion alueella toimi toinenkin liikeyritys, nimittäin tervatehdas.

7

VII osa
Brandin omistaja J.O. Rikalainen oli merkittävä vaikuttaja, kunnallismies
Osuusliike Kansalla ja Satakunnan Osuuskaupalla oli Krookassa omat kauppaliikkeet ja
silakkasavustamot.
Tmi Snellman, omistaja Heimo Sevio kauppapaikka Krookan ydinalueella vuoteen 1970. Aino ja Erkki
Anttila, Erkki Merilahti ja Aimo Tuomisto.
Mauno Saarisen kioski keskeisellä paikalla ydinkrookassa. Toinen kioski oli nykyisen Sannan
kalasavustamon edessä rannassa, Metsä Vikin kioski.
Dernatinin kalasavustamo on nykyinen Vanha Savu.

VIII osa
Väinö Myllyrinne syntyi Helsingissä 27.2.1909 ja kuoli Järvenpäässä 13.4.1963. Isä Nestor Myllyrinne
Kankaanpäästä ja isoisä Manasse Matinpoika Myllyrinne, Kalhua.
247cm pituinen omasta mielestään.
Paltamosta äiti Anna Keränen. Haudattu Merikarvialle, kuoli 12.8.1959.
Sisar Aino Myllyrinne, s. 1910, kuoli 17.9.1980.
Väinön vaimo Tyyra Anna-Liisa Puistonen
Väinön äiti muutti Merikarvialle 23.2.1931. Mökki sijaitsi Brandista Tapioon päin menevän tien varressa,
pieni mökki, lähellä nykyistä poliisi Väkisen taloa. J.O. Rikalaisen maalle ja avustuksella. Oli evankeelisiin
eli skuutnabbilaisiin kuuluvan uskontokunnan jäsen.

IX osa
Arvo Lehtosen konepaja ja Jussin paja toivat Krookkaan uudenlaista yritystoimintaa.
Torppari- ja mäkitupalaisasutus Krookassa aluksi, kalastajat
Vanhat rantahuoneet alkoivat jäädä vesirajan yläpuolelle, maankohoamisilmiö
Saarnaaja Otto Kaipainen oivalsi Krookan rannan kauneusarvot. Hän osti Fredrik Kouhilta 1923 karun
tontin ja rakensi siihen valkoisen huvilan. Riitta Moilanen omistaa talon ja tontin nykyisin.
Täitori
Parruporukka eli juopotteluun taipuvainen porukka

Alman Franssi, alias Salonen
Henrikssonin veljekset Veikko eli Poosu,
Uuno Starkman eli Fodu
Kiho eli Rosenberg, pitkän puukon omistanut mies
Viertosen Erkki ja Voldi
Juholan Jussi
X osa
Arvo Lehtosen konepaja
Arvo Lehtonen perusti vuonna 1923 Emil Peltosen kanssa konepajan. Aluksi korjattiin veneitä ja sahoja,
mutta sitten jo alettiin valmistaa uusia koneita mm. upea moottorikelkka ja kimpihöyliä
puuastiateollisuuden tarpeisiin. Yrittäjät työllistivät 2-3 työmiestä itsensä lisäksi. Muistona tästä ajasta
on Krookan toinen ”Valkoinen” talo, huvila, jonka omistaa nyt Erkki Lehtonen. Nyt Lehtosen Konepaja
toimii Kokemäellä. Arvo Lehtonen syntyi Tyrvännössä ja kuoli Kokemäellä 10.4.1971. Konekorjaamo
toimi täällä vuoteen 1938. Risto Lehtonen. Arvon lapsista Kerttu Ellilä toimi Merikarvialla yhteiskoulussa
luonnontieteen opettajana. Eero Ellilä oli täällä KOP:n johtajana.
Jussin Paja perustettiin vuonna 1939 Jussi Koskisen toimesta. Vuoteen 1956 saakka hän toimi siinä.
Karijoelta oli kotoisin. Tuli aluksi Jukolan sahalle sepäksi. Puusuutari Pekka Nurmen paikka tätä nykyä.
Esko Nurmi osti paikan 1956, hänet on palkittu yrittäjäpytyllä nro 15 vuonna 1989.
Otto Kaipainen, Wille Kaipainen:
Wille tuli Merikarvialle vuonna 1924 ensin isänsä Oton mukana hänen Krookan huvilalleen. Wille hankki
oman huvilan Laaveesta huutokaupasta, se oli Luotsi Östermanin tila. Kaarina Kaipainen. Riitta Moilanen
Jussi paja, Esko Nurmen Puutyöverstas ja Puusuutari Pekka Nurmi
Eiköhän näillä tiedoilla saada aikaan sopivasti matkalaisille kotiseutuasiaa. Voin lyhentää sopivasti, miten
matka sitten eteneekin…

Tervehtien Virpolassa

Päivitetty 10.3.2020 - Tulostettava versio -
 
 
Sivuston toteutus: Hakosalo Software OyLisätietoa evästekäytännöstä