Perinnetarinoita ja runoja
Rovasti Paavo Lehtisen muistelmat (Alexandra Malmgrenin poika)
Lauri Hakosalon juttuja
» Pärske, Popoffit tulivat Uhtualta Merikarvialle. Kumpikin rakensi ydinkeskustaan upeat kauppatalot.
» Pärske, 200-vuotias Ala-Knuussin sukutila
» Pärske, Anna-Liisa Hakosalo
» Pärske, Juhannusaatto luodossa, kirjoittanut Akseli Tiera
» Pärske, Ylikylän uusi koulu
» Pärske, Kunnallismies K.V. Lehtojoen kirjoittama hieno historiallinen kuvaus:
» Pärske, Sastamalasta hiukkasen
» Pärske, Unissasaarnaaja Anna Rogel
» Pärske, Juho Merimaa oli toiminnan mies!
» Pärske, kaikessa sitä ollaan
» Pärske, J.O. Rikalainen oli yksi oman aikansa vaikutusvaltaisista merikarvialaisista.
» Pärske, Aku Tiera, Juhannustunnelma 1901
» Pärske, Apteekkari August Huhtinen oli oman aikansa merkittävä merikarvialainen.
» Pärske, Ollinmäki
» Pärske, Merikarvian kivimiehistä
» Pärske, Pauli Riihivaara muisteli 2.1.1983 partiotaivaltaan
» Pärske, Lauttijärven Lukko (LaLu)
» Pärske, ALAKYLÄN SÄHKÖTEHDAS
» Pärske, Myllykallion Pentin urheilumuistelot 1945-49
» Pärske, FM Olli A. Laurila: Sukuni tarina
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1970
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1969
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1967
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1966
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1963
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1962
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1960 -kooste
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1959
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1958
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1957
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1956
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1955
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1954
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1953
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1952
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti, vuosi 1951
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1950 -kooste
» Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1949
» Pärske. Kunnallislehti 1947
» Pärske, Merikarvia kokoomushistoriaa
» Pärske, Lauttijärven kansakoulu
» Pärske, Alakylän nuorisoseura
» Pärske, Lauri ja Urho Salmen omakotitaloista
» Pärske, Honkajärven koulu
» Pärske, Kouhin sahasuku
» Pärske, Merikarvia-seuran ruotsalaisuusilta 9.12.2015
» Pärske, J.A. Salmen saha Mangsvassalla
» Pärske, Kaipaisen suvun elämää Krookassa
» Pärske, Arvo Lehtosen konepaja ja Jussin paja toivat Krookkaan uudenlaista yritystoimintaa
» Pärske, Jukolan saha
» Pärske, Tapion saha
» Pärske, Kasalan kansakouluista
» Pärske, Kasalan suomenkielinen kansakoulu
» Pärske, Ouran Pojat 19.3.1945-
» Pärske, Lammelan koulun historia
» Pärske, Merikarvian työväentaloista
» Pärske, Lankosken kansakoulu
» Pärske, Köörtilän kansakoulu
» Pärske, Kräni, Krookka ja Kuneli
» Pärske, Dernjatinin savustamo
» Pärske, Krookan keskiö on sataman tapahtumakeskus
» Pärske, Satamaa yritettiin kehittää voimallisesti
» Pärske, Krookanlahti ja sen ympäristö on merikarvialaisille aina ollut tärkeä.
» Pärske, Merikarvian satama
» Pärske, Yhteiskoulu saa ensimmäisen koulun sisällä toimivan urheiluseuran
» Pärske, Lauri Hakosalo kertoo Merikarvia-Siikainen paikallislehden sisällöstä
» Pärske, Sataman kansakoulu
» Pärske, Matilda Roslin-Kalliola
» Pärske, Akseli Hakosalon puhe
» Pärske: Puheeni Mieslaulajaintalolla vuonna 2006, kun Merikarvian Into juhli 110 vuottaan
Mikko Järvenpää muistelee...
Kari Heinon juhlapuhe
Altti Mäntylän juhlapuhe
Mikko Salmela muistelee
Pirjo Koivukorven runoja
Torsti Peltoniemi muistelee
Pertti Kohvakka muistelee
Evakko Paula Penttilä muistelee
Erkki Vanhatalon tarinat...
Jukka Uusitalon tarinat...
Lauri Tuomisen tarinat...
Seppo Haukorannan tarinat...
Aku Tieran kirjoitukset...
Lauttijärven Lukon historia
Veikko Heikkilä muistelee
Merikarvian Lukon historian II osa
Värem päreet ja muita kirjoituksia (Antti Mikonpoika Väre)...
Finnish at heart / Arnold Toivosen tytär Karin Bauser
Kaljaasi nimeltään Faakerin Anna...
Merikarvian lasitehtaat...
Antti Yliknuussin tarinoita...
Köyhyydenkivi - Erkki Vanhatalo
Perinnetarinoita ja runoja > Lauri Hakosalon juttuja > Pärske, Unissasaarnaaja Anna Rogel

Pärske, Unissasaarnaaja Anna Rogel

Lauri Hakosalo

Pärske, Unissasaarnaaja Anna Rogel

Anna Rogel syntyi 4.12.1751 Merikarvian Alakylässä ja hän kuoli 32-vuotiaana 5.7.1784 maattuaan sairaana 14 vuotta 2 kuukautta.
Hänen isänsä oli talollinen Mikko Mikonpoika, syntynyt vuonna 1715 ja äitinsä Maria Iisakintytär, syntynyt vuonna 1720. Annalla oli kaksi veljeä: Heikki, syntynyt vuonna 1743 ja Mikko, syntynyt vuonna 1748 sekä sisar Maria, syntynyt vuonna 1764.
Anna oli äidinkieleltään ruotsinkielinen, mutta hän osasi puhua myös suomea.

Mikään ei viitannut tulevaan saarnaajan uraan, vaikka Anna olikin perimätiedon mukaan vakavahenkinen ja uskonnollisuuteen taipuvainen lapsi, osaksi kai vanhemmilta perittyjen kihti- ja munuaisvaivojen vuoksi. Anna oli jo varhaisina vuosina hiljainen ja hurskasmielinen eikä paljon seurustellut toisten lasten kanssa, vaan viihtyi mieluiten yksikseen. Lukemaan opittuaan Anna oppi katkismuksen ulkoa ja hän oli rippikouluiässä parhaimpia oppilaita kristinopin tiedossa. Annalle tärkeä raamatunjae oli Matteus 26:41, mikä on merkitty hänen muistopatsaaseenkin.

Anna sairastui 19-vuotiaana vakavasti eikä enää noussut sairasvuoteeltaan.
Annan elämän käännekohdaksi muodostui vuosi 1770, kun hän vilustui pahoin, jolloin jo valmiiksi heikko terveys romahti täysin. Hän ei pystynyt enää muuta kuin makaamaan vuoteessaan, tuskissaan ja puolihorroksessa. Vatsan - ja lantionseudut olivat turvonneet. Loppusyksystä Anna lakkasi puhumasta ja vain heikko hengitys ja hiljainen valtimon syke paljastivat hänen ylipäätään olevan elossa.
Toisena joulupäivänä vuonna 1770, siis 26.12.1770 tajuttomana maannut tyttö ryhtyi kuitenkin yllättäen saarnaamaan. Näitä horrostilassa esiintyneitä saarnoja hän sitten piti vajaan 14 vuoden ajan, useimmiten lauantaina ja sunnuntaina, aina varhaiseen kuolemaansa saakka. Nämä saarnat herättivät suurta ihmetystä ja kiinnostusta. Anna saarnasi silmät kiinni ikään kuin unessa.
Varsinainen ihmetyksen aihe kuulijakunnalle oli se, miten tämä heikko ja liikuntakyvytön tyttö saattoi horroksessa muuttua kuin toiseksi ihmiseksi. Hän saattoi saarnata tuntikausia - neljäkin tuntia ei ollut mikään harvinaisuus- kuuluvalla äänellä, veisata välillä virsiä, pitää esirukouksia sekä jaella kehotuksia ja varoituksia. Ja kaiken hän teki liikkumattomana maaten, iholtaan kalpeana ja kylmänä, sydämensyke tuskin tuntuen; Anna Rogel oli ulkoisesti kuin kuollut.

Anna Rogel saarnasi sekä ruotsiksi että suomeksi. Saarnat olivat ajan hengen mukaisesti ankaria.
Kirjeitä kirjoittaessa hänestä löytyi kuitenkin myös pehmeämpi sielunhoitajan puoli, joka paneutui vastaanottajan asemaan kielikuvista alkaen. Hän puhui kauppalaivan kapteenille ”Synnin myrskyävästä merestä” ja ”uskon ankkurista”. Palvelustyttöä hän taas varoitti ”pahan palvelukseen astumista”. Taipumusta mystiikkaankin löytyi runsaiden veri- ja morsianviittausten kautta.

Anna Rågelin muistopatsas Merikarvian Alakylässä .
Ketähän kuvassa olevat henkilöt ovat?
”Tuhannet sielut tulivat Anna Rogelin saarnojen kautta herätetyksi. He menivät koteihinsa, ja pian alkoi siellä näkyä odottamattomia hedelmiä. Kirkossakäynti tuli tavalliseksi ja hartaaksi, pyhäpäiviä alettiin viettää kristittyjen lailla, syntiset sunnuntaihuvit ja hyppööt taukosivat, viulut rikki lyötiin, kortit poltettiin, kotihartaus elpyi”.
Näin kirjoitti Kurikan kappalainen Isak Astren 1770-luvulla Suomen tuon ajan tunnetuimmasta merikarvialaisesta hurmossaarnaaja Anna Rogelista ja hänen vaikutuksestaan. Asia kiinnosti Astrenia, koska hänen oman arvionsa mukaan Kurikan seurakuntalaisista yli puolet oli lähtenyt katsomaan tuota outoa ekstaatikkoa. Sinänsä Kurikka ei ollut mikään poikkeus, vaan väkeä virtasi Merikarvialle aina Vaasasta, Raumalta ja Tampereelta saakka.
Kun otetaan huomioon 1700-luvun kulkuyhteydet ja – välineet, niin tuskinpa jopa puolentoistasadan kilometrin pituisia taipaleita tehtiin aivan kevein perustein. Valtaosa vieraista oli hengenasioissa tullutta rahvasta, mutta joukossa oli myös uteliaita säätyläisiä ja erilaisia asiantuntijoita, jotka halusivat tutkia Annaa ja hänen aitouttaan. Monet myös arvuuttelivat mielissään, oliko Anna hyvän vai pahan hengen lähettiläs – huhumylly piti yllä molempia vaihtoehtoja.

Vuonna 1774 Anna vietiin Vaasaan ja mahdollisesti myös Uumajaan asti saamaan hoitoa, mutta se ei auttanut häntä vaan Anna pysyi vuoteen omana kuolemaansa asti. Merikarvia oli Annan aikana kaksikielinen seurakunta, joten Anna saarnasi sekä ruotsiksi että suomeksi. Pohjanmaan ruotsinkielisiä herännäisyysliikkeitä koskevaa tutkimusta tehnyt Tor Krook on löytänyt Tukholman Veljesseurakunnan arkistosta Anna Rogelin Helsinglandissa vuonna 1783 pitämäksi väitetyn puheen. Puheen alkuperäpaikka on epävarma Uumajan käynnin tavoin, sillä Anna enimmäkseen sairasteli tuolloin kotonaan. Anna kävi kyllä Vaasassa tiettävästi ainakin kahdesti ja se tiedetään, että kuulijoiden joukossa oli myös Ruotsin puolelta kuulijoita, myös Helsinglandista.

Mikä sitten teki Anna Rogelin aikansa tunnetuimmaksi hengelliseksi naishahmoksi Suomessa? Ainakin osasyynä voidaan eittämättä pitää hänen dramaattisia elämänvaiheitaan.

Kirkon viranomaisten oli pakko ottaa kantaa rahvasta liikuttaneisiin herätyksiin. 1750- luvun lopulla kokonaisia kyläkuntia Varsinais-Suomessa ja eteläisessä Satakunnassa oli joutunut omituisen liikutuksen valtaan, ja nyt näytti, että sama ilmiö oli tulossa myös Porin seudulle Anna Rogelin myötä. Myös siikaislainen Anna Lagerblad ja porilainen Juliana Söderborg huolestuttivat.

Tuomiokapituli teetti tästä syystä Turun piispa Carl Fredrik Mennanderin kehotuksesta Merikarvian kirkkoherra Andreas Enebergillä tutkimuksen Anna Rogelin toiminnasta. Selonteossaan Eneberg esitti Annan tarkan elämänhistorian, kuvauksia saarnoista ja niiden sisällöistä sekä vakuutti tämän olevan opillisesti oikealla tiellä ja pysyvän hänen isällisessä ohjauksessaan. Kirkkoherra Eneberg näytti siis olevan avarakatseinen, herätysten ymmärtäjä ja Anna Rogelin hengellinen tukija ja suojelija. Annan saarnat ja virret olivat tarkoin kristinopin ja terveen järjen mukaisia, joita ei siis tarvinnut mitenkään estää.
Parhaimmillaan Annaa kuunteli yli tuhat ihmistä, jotka olivat tulleet laajalti Satakunnasta ja Etelä-Pohjanmaalta. Kuulijoiden joukossa oli myös pappeja ja säätyläisiä.

”Liisa Eerikintytär ja hurmosliikkeet 1700 – 1600-luvuilla” teoksessaan historioitsija Irma Sulkunen esittää kuitenkin Enebergin selonteon uudessa valossa. Samoin Anna Rogelista sukeutuu jonkinlainen kapinallinen.
Kirkkoherra Eneberg oli nimittäin suurissa vaikeuksissa seurakunnassaan ja haki toistuvasti siirtoa muualle. Hänen poikaansa Johania syytettiin pappilan piian makaamisesta ja aviottoman lapsen maailmaan tuottamisesta - hänet myös tuomittiin tästä. Kirkkoherra oli itse puolestaan kasvattanut omaisuuttaan kyseenalaisin keinoin. Kaiken lisäksi seurakunnan siikaislaiset jäsenet olivat alkaneet puuhata omaa kirkkoa, mikä puolestaan aiheutti mehevän riidan emäkirkon rasitusten jakamisesta.

Kun näihin vaikeuksiin lisättiin vasta-alkanut Anna Rogelin saarnatoiminta, Andreas Enbergin vaikeudet vain syvenivät. Tuomiokapitulin puuttumista Merikarvian asioihin hän kaipasi tässä tilanteessa kaikkein vähiten. Niinpä hän esitti asioiden olevan täysin hänen hallinnassaan.
Virallinen uskonharjoitus Merikarvialla oli siis huonolla tolalla, jolloin omavaltainen Anna Rogel otti leipääntyneen virkapapin tehtävät itselleen. Hän toisti kaikki jumalanpalvelukseen kuuluvat seremoniat uskollisesti alkaen esirukouksen esivallan edustajien muistamisesta. Uuden tulkinnan mukaan Anna Rogel toimi näin, koska hän horroksessa halusi näyttää asettuneensa hengellisen esivallan tilalle; ei siksi, että kyse olisi ollut perinteisten arvojen kunnioittamisesta.

Anna Rogel oli monella tavalla poikkeuksellinen ihminen, mutta ilmiönä hän ei ollut aivan ainutlaatuinen. Tunnetuista 1700- ja 1800 luvun hurmosherättäjistä valtaosa oli nimittäin naisia, ja lähes kaikkien taustalla olivat tietyt yhteiset kokemukset. Elämää oli sävyttänyt yleinen epävarmuus, joka yhdessä sairaalloisuuden, poikkeuksellisen herkkyyden, hengellisen kirjallisuuden lukemisen ja pitkän paastoamisen kautta synnyttivät ekstaasiin vaipumisia ja tiedottomia purkauksia, näkyjä, ennustuksia ja saarnoja.
Naiseus sinänsä ei aiheuttanut herkkyyttä ekstatismiin. Samanlaisiin horroksiin kyenneet varhaisemmat shamaanit olivat usein miehiä, hurmossaarnaajissakin heitä oli. Kyse olikin ennen muuta naisten yhteiskunnallisesta roolista; mielen ja ruumiin hoito olivat perinteisesti olleet agraariyhteisössä naisten tehtävä.
Muutenkin rahvaan nainen miesjohtoisessa yhteisössä saattoi paremmin ilmentää niitä kansanuskosta periytyviä maagisen hengellisyyden puolia, jotka tiukka valtiokirkko oli katolisuuden jälkeen tukahduttanut. 1700- luvunekstaattiset naisherättäjät olivat länsi -suomalaisten naistietäjien ja –parantajien perillisiä.

Anna Rogel ja muutamat muutkin hurmossaarnaajat saavuttivat transsina muistuttavan tilan. Mutta toisin kuin varhaisemmat shamaanit ja tietäjät, he eivät pyrkineet pääsemään selville universumin mystisistä salaisuuksista, ja näin hallitsemaan luonnonvoimia tai välittämään viestejä henkimaailmasta. 1700- ja 1800- luvun hurmossaarnaajilla kansanuskon monet henget olivat vaihtuneet yhteen Pyhään Henkeen, joka päinvastoin otti heidät valtaansa ja käytti heitä välikappaleenaan.
Anna Rogelkin ”ikään kuin temmattiin kaikesta ruumiillisesta tuntemisesta, näkemisestä ja kuulemisesta” ja hän sai siinä tilassa nähdä ristiinnaulitun Vapahtajan ristin puulla verisenä ja rääkättynä.
Luterilainen kirkko saattoi hallita uskonnonharjoituksen ulkoisia puolia, mutta miten kansa ne tulkitsi, olikin jo aivan eri asia. Uskonpuhdistus vetosi järkeen ja painettuun sanaan, kansanuskon ja katolisuuden hellimät mystiset tunteet se jätti sivuun.
Herätysliikkeet ja Anna Rogelin tapaiset hurmossaarnaajat onnistuivat omalla toiminnallaan koskettamaan tätä perinnettä - kuitenkaan kirkon oppeja silti loukkaamatta. Näin varsinkin, jos virallisen kirkon palvelijoista ei pidetty- kuten Merikarvialla.
Hurmosherättäjien suosiota lisäsi se, vanhan maaseudun vakaus oli pahasti järkkymässä. Merikarviallakin käytiin kylin sisällä kiivasta kamppailua ahtautuvasta elintilasta ja isojaon oikeudenmukaisesta toteuttamisesta. Ylipäätään entisen yhtenäisen talollisväestön hajoaminen useiksi eriarvoisiksi sosiaalisiksi ryhmittymisiksi aiheutti ennennäkemättömiä jännitteitä Länsi-Suomessa. Tuonaikainen tapa hahmottaa maailmaa oli sellainen, että hämmennys ja ahdistus purkautuivat lopulta Jumalan vihan ja oman syntisyyden nostamina tuskanhuutoina, uskonnollisen a hurmoksena.

1800- luvulla spontaanit hurmokset alkoivat näyttää yhä enemmän naisellisilta höperyyksiltä tai marginaalisilta takametsien ilmiöiltä. Venäjän vallan alla toiveet uuden kansallisen sivistyksen luomisesta ja itsenäisen, valtiokelpoisen kansalaisen kasvattamisesta merkitsivät kontrollia ja itsehillintää - myös hengellisen elämän alueella. Anna Rogelin ja muiden hurmossaarnaajien perintö jäi sukeutuneimpien herätysliikkeiden asiaksi.

Thomas Ragvaldinpojan arkkiveisu Anna Rogelin muistoksi, joka on Vasasa, Prändätty 1785:


Anna Rogelin muistolaatta on sijoitettu Merikarvian kirkon sakastin seinustalle

Anna Rogelin muistolaatta paljastettiin joulukuussa 2004 ja se sijoitettiin Merikarvian kirkon sakastin ulkoseinustalle. Paikka valittiin siitä syystä, että Anna Rogel on haudattu aikanaan juuri nykyisen sakastin alle. Kun nykyinen kirkko rakennettiin, jäi Anna Rogelin hauta uuden isomman kirkon alle.

Pronssinen muistolaatta on saatu lahjoituksena LVI Ojamolta ja sen kaiverrus on hankittu porilaiselta kaiverrusliike Vainiolta. Muistolaatan raamit ja jalustan on suunnitellut ja toteuttanut Rogelin suvun jäsen Arto Lepistö Vammalasta. Vaakunassa, jonka on suunnitellut Helena Kovero Helsingissä vuonna 1998, on ankkuri ja risti.

Ruth Rogel e. Rikkonen on ottanut vanhan Rogel nimen uudelleen käyttöönsä. Hän kertoo löytäneensä Samuelin toisen kirjan 17. luvusta Rogel-sanan. Rogel sana hepreassa tarkoittaa suomeksi kulkijaa.
Taidemaalari Ruth Rogel Rääkkylästä kertoo käyneensä Israelissa ja siellä löytäneensä Jerusalemin vanhalta hautausmaalta Rogel- nimellä varustettuja hautakiviä. Jerusalemin puhelinluettelosta hän oli käyntiaikana löytänyt 17 Rogel-nimistä perhettä. Mitä se sitten merkitseekään? Joka tapauksessa Rogel on kulkija, joka kulkee Jeesuksen seurassa ja vaeltaa nöyrästi elämän kaidalla tiellä.

Merikarvian kirkkoherra Tom Broberg kertoi Annan muistolaatan paljastustilaisuuden jälkeen pidetyssä tilaisuudessa, että Anna Rogel kirjoitti muun muassa Tukholmaan. Niitä löytyy sitten Matthias Akianderin uskonnollisia liikkeitä esittelevässä teoksessa:”Historiska Upplysningar om Religiösa rörelserna i Finland”, joka on vuodelta 1859.

Eräästä vanhasta päiväkirjasta löytyy 25.5.1774 merkintä, että Rogelissa yöpyi hänen saarnojaan kuuntelemassa 25 henkeä oljilla.

Anna kuuntelijoiden joukossa oli mm kengittäjän vaimo, lukkari, hushållare Eurajoelta ja Ilmajoelta siis laajalta alueelta ja monenlaista väkeä. Myös vaasalainen kauppias Blad oli kuuntelemassa Anna Rogelin saarnoja. Hän myös järjesti Annalle sairautensa hoitoa varten hoitopaikan Vaasaan, jossa Anna jatkoi saarnaustoimintaansa.
Anna Rogelin eräs saarna on julkaistu ruotsalaisessa lehdessä 21.11.1775. Myös Ruotsista tuli yhteydenottoja Annalle.

Tampereen yliopiston Suomen historian emeritusprofessori Viljo Rasila kertoo Anna Rogelista mm seuraavaa:

Rasila kertoo, ettei Anna Rogel missään yhteydessä kritisoinut kirkkoa ja sen toimintaa. Anna Rogel sairastui 18-vuotiaana keväällä 1770, kaikkien tunnusmerkkien mukaan polioon, jota tuohon aikaan ei tunnistettu. Häntä oli pidetty jo kuoleman omana, kunnes hän jouluna, juuri 19-vuotta täytettyään alkoi saarnata unissaan tai oikeammin sanottuna tiedottomassa horroksessa ollen. Siitä unissasaarnaja-nimitys. Sama toistui pääsiäisenä ja sen jälkeen yhä useammin. Hänen maineensa kasvoi ja pian häntä tultiin kuulemaan yhä kauempaa.
Eräästä saarnatapahtumasta keväältä 1774 on säilynyt tarkka kuvaus hänen saarnoistaan ja itse tapahtumasta. Anna nukkui normaalia unta, huokasi sitten valittaen, kostutti huuliaan, kohautti olkapäitään, luki voimakkaalla äänellä yhden raamatunlauseen ja alkoi ”saarnata” sen pohjalta.
Saarnan jälkeen Anna lauloi aiheeseen liittyvän ja itse sepittämänsä virren ja vaipui jälleen syvään uneen. Sama toistui hetken kuluttua uudesta raamatunlauseesta.
Näin jatkui useita tunteja niin, että välissä oli selvärajainen kolmen ruotsinkielisen saarnan jakso, sillä hän puhui hyvin myös ruotsia. Lopuksi Anna esitti laajan esirukousten sarjan ja vaikeni jälleen kuin eloton räsynukke. Tutkittaessa pulssi tuntui heikkona ja kämmenpohjat olivat hieman kosteat.
Seuraavana päivänä oli kolmas paastonajan sunnuntai. Varhain aamulla Anna esitti kaksi saarnaa ja kehotti sitten kaikkia lähtemään kirkkoon.
Iltapäivällä Anna jatkoi jälleen unessa ollen päivän evankeliumitekstin jakeilla, jotka koskivat riivaajien ulos ajamista. Yleensäkin hän saarnasi lähinnä viikonloppuisin ja nojautui kulloisenkin sunnuntain kirkkoteksteihin, joskus myös jo poistettujen pyhäpäivien teksteihin. Jos Anna Saarnasi viikolla, aihe oli vapaampi.
Saarnojen kesto oli vaihdellen 10 – 20 minuuttia. Ne olivat toisaalta sanan selitystä ja toisaalta niihin sisältyi voimakas herätystahto.
Yhtään saarnaa ei tiettävästi kirjoitettu muistiin, mutta Annan sanelemaa kirjeenvaihtoa on säilynyt jonkin verran. Tosin on olemassa yksi saarna, joka on merkitty Ruotsin puolella muistiin kirjoitetuksi, mutta sen alkuperää on syytä epäillä, koska Anna ei koskaan käynyt Ruotsissa eikä teksti vastaa kirjeiden ajattelutapaa.
Kun Anna saarnojensa jälkeen heräsi normaalista unestaan, hän ei muistanut asiasta mitään. Hän sanoi vain toivovansa, ettei olisi pahoittanut Jumalan mieltä.
Tiettävästi muuan pappi yritti kerran herättää Anna saarnan aikana ravistelemalla Annaa ja vaatimalla häntä olemaan hiljaa, mutta näytti siltä kuin Anna ei olisi huomannut mitään.
Saarnatapahtumat olivat kaikkiaankin omalaatuiset. Anna asui veljensä isännöimässä talossa veljen ja tämän vaimon hoidossa. Saarnapaikkana oli täten iso maalaistalo arkisine askareineen.
Anna makasi liikuntakyvyttömänä omassa huoneessaan ja äkkiä ilman ennakkovaroitusta sieltä alkoi kuulua kovaäänistä puhetta tai laulua. Kun väkeä oli paljon, horroksessa oleva Anna nostettiin pirttiin paremmin kuultavaksi.
Kuulijoita kerrotaan olleen enimmillään sataja yhtä aikaa. Monet kuulijat myös yöpyivät talossa. Erään säilyneen asiakirjan mukaan ainakin yhtenä toukokuun yönä Rogelin pirtin lattialla nykkui kaikkiaan 26 nimeltä mainittua henkilöä, useat heistä monen päivän matkan takaa Vaasasta saakka.
Oliko Anna Rogel ”eriskummainen ase Jumalan kädessä” niin kuin hänet siunannut pappi sanoi? Uskontoon liittyy usein ilmiöitä, joita pidetään käsittämättöminä ihmeinä. Toisaalta on perusteltua ajatella, että Jumala on niin suuri ja mahtava, että hän ei tarvitse avukseen taikatemppumaisia ihmetekoja. Jumalan todelliset ihmeet saattavat olla niin arkisia, että niitä ei aina edes huomaa ihmeiksi. Anna Rogelin saarnat poikkesivat totutusta, mutta ne voidaan selittää aivan arkisesti, mikä ei lainkaan vähennä niiden arvoa.

Unissasaarnaaminen oli eräs 1700-luvun ilmiö erityisesti Länsi-Suomessa. Enne Anna Rogelia esiintyi hetkellisesti kalantilainen Liisa Erikintytär ja Annan jälkeen tuli muita.
Kun useimmat saarnaajat olivat nuoria naisia, on ilmeistä, että kyseessä oli tiedoton protestiliike, jossa oli mukana itsesuggestio ja voimakas tahto julistaa. Naisen oli vaiettava seurakunnassa eikä hän saanut saarnata valveilla ollen, mutta unissasaarnaaja puhui toisin valtuuksin, suoraan Pyhän Hengen johdattamana.
Tämä voi olla myös Anna Rogelin saarnojen tausta. Hän oli terveydeltään heikko, oppi myöhään lukemaan, luki hitaasti, mutta ahkerasti. Ajan tapaan Anna luki nimenomaan raamattua ja Katekismusta sekä kävi säännöllisesti kirkossa.
Anna painoi tarkoin kaiken mieleensä ja hänen muistinsa oli hyvä. Hänen ajatuskykynsä terävyyttä kuvaa se, että hän pystyi milloin tahansa sanomaan tarkkaan sen, kuinka kauan hän oli maannut liikuntakyvyttömänä.
Tältä pohjalta on helppo ymmärtää, että hän halusi julistaa herätystä. Anna tunsi raamatun ja horrostilassa ollessaankin hän muisti eri pyhäpäivien kirkkotekstit. Tähän muistin merkitykseen viitta myös edellä mainittu kevään 1774 kertomus, jonka mukaan Anna rukoili erikseen kaikkien silloisen Kustaa III:n ajan kuningashuoneen jäsenten puolesta, mutta ei maininnut prinssi Kaarlen kihlattua, joka oli tullut tunnetuksi vasta muutama kuukausi aikaisemmin.
Myös itse saarnat perustuivat siihen, mitä hän oli nuoruudessaan kuullut ja lukenut.

Länsi-Suomeen oli juuri silloin levinnyt herrnhutulainen herätysliike, jonka keskeinen ajatus oli Kristuksen sovintokuolema ja Jumalan armo. Säilyneiden tietojen mukaan tämä näkyi Anna Rogelin saarnoissa ja se näkyy myös Annan saarnoissa ja se näkyy myös Annan kirjeissä. Ihminen ei voinut ostaa ikuista elämää hyvillä teoilla, mutta toisaalta mikään armo ei auttanut tahallaan vääryyttä tehnyttä. Tärkeintä oli valvoa, sillä ihmisen aika saattoi päättyä milloin tahansa.

Anna Rogelia tutkivat sekä lääkärit että papit ja kahteen otteeseen Anna oli hoidettavana ja tukittavana Vaasassa, mutta fyysisesti häntä ei voitu parantaa ja henkisesti hän oli terve.
Turun tuomiokapituli kehotti papistoa tarkkaamaan Annan julistuksen sisältöä ja vaikutusta, mutta kun sen opillisessa puhtaudessa ei ollut moittimista, asiaa ei puututtu enempää. Anna Rogelin saarnat olivat voimakasta herätysjulistusta eikä hän missään yhteydessä kritikoinut kirkkoa ja sen toimintaa. Valveilla ollessaan Anna neuvoi ja lohdutti niitä, jotka hänen puoleensa kääntyivät.

Anna Rogelin voimakkain julistusvaihe näyttää olleen juuri vuosi 1774. Tiedetään kuitenkin, että hän oli henkisesti voimissaan loppuun saakka odottaen vain pääsyä toiseen elämään. Hänen kuolemastaan kertoo arkkiveisu alkoikin sanoin:” Jo kuuluu todexi, ett sairas terveexi on paratt ruumiillisest; Vazn sielu hengellisest oli jo armon ajaas juur terve ruumiin majas”.


Terveisin Virpolasta

Lauri Hakosalo, helatorstaina 21.5.2020
Olen tämä kirjoittanut jo useita vuosia sitten.

Päivitetty 22.5.2020 - Tulostettava versio -
 
 
Sivuston toteutus: Hakosalo Software OyLisätietoa evästekäytännöstä