Tämä sivu on tulostettu Merikarvia-seura ry:n internetsivuilta. torstaina 28.3.2024 klo 22:21



Etusivu > Tarinoita > Pirjo Koivukorven runoja

Pirjo Koivukorven runoja

Menneille kiitos, tuleville toivo

Viimein koitti aika syntymäjuhlien
150-vuotta kestäneen sitkeyden.
Sukupolvet, sydämet pamppaillen
ovat ahkeroineet edestä sen.
He ovat kuivanneet yön kyynelen
ja kohentaneet kohtalonsa korttia
turhuuden raja-aitoja kaataen
ja pitämällä auki totuuden porttia.
Hyvinvointi-Suomen lapsosemme
osaavat tuskin kuvitella aikaa
jolloin kaikki kulki läpi käsiemme
ilman tämän päivän teknistä taikaa.
Vedet kannettiin sisään ja ulos
ja matkat juostiin tai käveltiin.
Koivupuilla saatiin lämmin tulos
kylmäksi jäähtyneisiin huoneisiin.
Mieliin ei noussut vuotuiset lennot
etelämaiden hiekkarantojen syliin.
Elämän eteen puursi vahvat ja hennot
päästen joskus harvoin naapurikyliin.
Ehkä haaveissa siinsi vehreät puistot
ja yhdessä vietettävät elämän retket.
Aikakaudet jättävät jäljelle muistot
ja yhteiseen hiileen puhalletut hetket.
Iloitkaamme siis jokaisesta päivästä
ilman turhaa epäilyksen painolastia,
usko, toivo ja rakkaus johtotähtenä.
Siihen tarvitaan armollisuuden kastia
joka estää meitä kompastumasta
eteemme putoileviin kohtalon kiviin
ja harmonisoi kummallisen kodikasta
kotikuntaamme esteettömään riviin.

150-v kotikuntaa kunnioittaen
2018 / Pirjo Koivukorpi
Kuolema, itkun ja voiman lähde
Ette te häntä jättäneet, eikä hän teitä.
Toisten tie vain valmistuu toisia ennen.
Mikään ei kauneimpia muistojanne peitä,
ne hoitavat kaipuutanne ajan mennen.

Kiitollisuus siitä, että hän halusi kerran
olla elämässänne mukana, on jo voitto.
Toivon ja elämän puu on kädessä Herran
ja sitä kasvattaa kiitoslaulujen soitto.

Usko jälleennäkemisen mahdollisuuteen
antaa murheisille uudenlaisia voimia.
Se ei johdata heitä näköalattomuuteen
vaan kannustaa uuteen tapaan toimia.
Silloin kun aurinko ei nouse
niin;
sytytä roihuun haaveidesi kerho,
vedä syrjään epätoivon verho.
Tartu toivoon, armahda itsesi
sitä haluaa jokaisen oma enkeli.
Kerro, kuuntele, kaipaa, kulje
loukkauksilta korvat sulje.

Murheet väistyvät yksi kerrallaan
tuskan irrottaessa otteen orjastaan.
Pian huomaat sen, ei pelottaa
nyt mikään turha voima saa.
Ei taivasta viisaatkaan selitä,
ei parhaat aivotkaan pelitä.

Usko, toivo, luottamus kolmestaan
polkua kestävää ohjaa kulkemaan.
Joka päivä, tuokio kerrallaan
iloin, suruin täällä vaelletaan.
Pidä kiinni, kosketa kyynelin,
anna anteeksi, jos loukkasin.
Ohikulkumatkalla
Elämän gurmeepöydältä tullen mennen
kurkottelemme kauas kaukaisuuteen.
Muistikuvissamme kompassitta ennen
suunnistettiin pelotta kaikkeen uuteen.
Nyt kuvat kulkevat vuosien ketjuissa
solkenaan tai kiinnittyen tiettyyn aikaan.
Toisinaan muistellaan kuosien muotia
palaten vanhan aikakauden taikaan.

Elämän taival, ruuhkissa tai kiireisillä,
ei ehkä aina tahdo palautua mieliin
kun, viulu on soinut kohtalon käytävillä
ja sormenjälki jäänyt moniin ovipieliin.
Synnytystä säestää tuskan ja ilon laulu,
molemmat kaikuvat samasta suusta.
Äiti ja lapsi; kaunein, maalattu taulu
joskus valettu tai muotoiltu puusta.

Elämän jalkopäässä ääni on vaimeaa,
faktat kuvittuvat eletyiksi saduiksi.
Kun tulee ajankohta lähteä ja luovuttaa
tunnelit valaistuvat taivaan kaduiksi.
Jos kaikkein tärkeintä ei ole vaiennettu
voi tyynin mielin mennä Luojan eteen.
Kun rakastaa ja kun on itse rakastettu,
ei pursi kaadu myrskyisenkään veteen.
Kerran annettu ja vuodatettu
Vain puinen tuulikannel yksinään
on jäänyt soimaan illan hämärään.
Elämä ei ole duuri sointuineen
vaan joskus molli täyttää säveleen.

Kun huuto kaikuu kahlitusta suusta
oksatkin ktkeilevat laulupuusta.
Ei silloin kiitosvirttä voida veisata
jos rikottuna kyynelehtii maailma.

Vain tunteenpalon hiilet keskenään
voi hehkun jälkeen jäädä kytemään.
Ei yksikään voi nautinnosta voihkia
jos kehot taistelevat kivun vallassa.

Kun tunteet soveltuvat sävelmään
ne rakkauden sitein yhteen liitetään.
Rakkaus kestää, jos niin halutaan
ja ymmärretään kannatella toisiaan.
Mistä virtaa
Hyvinvointivaltio,
omaatuntoa rauhoittava sana
sille, joka toimii johtajana,
mutta vailla oikeata tarkoitusta
sille, joka huominen on musta.

Hyvinvointivaltio,
populistinen huulenheitto silloin
kun on nälkää j pimeätä illoin.
Nimi ei takaa lepoa eikä rauhaa
sinne missä aseet pauhaa.

Hyvinvointivaltio,
mistä virtaa aatteen luomiseen,
jos ei usko riitä huomiseen?
Kauppatavaraa on aate uus
komerossa nukkuu solidaarisuus.
Kun tomu laskeutuu
Yksinäinen muuttohaukka yli pellon liitelee
silmiensä katse etsii ruokaa.
Pölyn rippeet siivissänsä lintu kiitelee,
kupu täyttä tyhjyyttänsä huokaa.

Maailma on täynnä tyhjyytemme tuskaa
eikä kukaan kanna huolta mistään.
Pölyn rippeet peittävät jo pellon puskaa
jyvät erkanevat surumielin ystävistään.

Kun kadon kohtaa rakkauden laidunmaa
hiljentyy viimeinen linnun laulupuu.
Pölyn rippeet hienoimmatkin putoaa
kun tomu viimeinen laskeutuu.
Takuulla, varmasti
Köyhyyden loukusta kannustin loukkuun.
Syrjivistä katseista pessimismin koukkuun.
Vaikeaa uskoutua kenellekään enää
kun kulkeminen portaissa tekee jo tenää.
Vaatteet ovat risat, kauhtuneet aivan
turhuuden kisat toi jatkuvan vaivan.

Mikä tätä yhteiskuntaa oikein mättää
kun syrjityt nuoret yksinään jättää.
Hyvä on runsaana torneistaan vahtia
häntä joka orpona juo puistossa sahtia.
Pian on jokaisella nimenään Minä
kaikilla mausteilla putkessa lisääntyvinä.
Ratas pyörii
Maahan puusto vehreyden pudotti,
luomumaton poluillemme valmisti.
Kulumisen lukitukseen kemia ei riitä
sekunti on aina yhtä lyhyt ja se siitä.

Luonto kirjoittelee säähän muutosta
työntäen palloamme kohden ruskoa.
Lapsen aitous vaihtuu mielipahaan
moraali ja rakkaus virtuaalirahaan.

Ikäihminen jos saisi alkaa alusta
kiertäisikö kaukaa ahneuden kareja?
Vaipahousuissa on turha katua
hiihtämään jos sattui väärää latua.

Seniorin totuutta ei kukaan kuuntele
eikä elintapojansa muuksi muuntele.
Toinen syntyy, toisen korjaa kuolema
ratas pyörii eikä mikään estä ajan kulua.
Oikein väärin, kokoon käärin
Nuoren henkilön on vaikea valita
kuljettako elämää järki vai lempi.
Kumman kaa on kiehtovampi maailma
kumman kanssa olo lie turvallisempi.

Maailma mittaa arvoa yksin rahasta
päsmäriksi pääsee olemalla röyhkeä.
Pahantekijää ei ojenneta pahasta
mutta lyötyä satutetaan lisää lyömällä.

Nyt kuljetaan tyhjän virran mukana
odotetaan ihmettä tulevaksi jostain.
Monesti on moittiva sana huulilla
omia virheitä syyttömälle kostain.

Oikea elämä on maailmalta hukassa
ilo ja huumori eivät kuvastu peilistä.
Sateenkaaren värit hehkuvat tukassa
erottamatta toisistaan tätä ja eilistä.

Kun mikään ei riitä
sanat katoavat ajan tuhjyyteen.
Kun kukaan ei kiitä
kädet vapisevat hiljaa yksikseen.
Rakkauden valo
Yksinäinen puu voi sadon tuottaa,
hymyilevä suu onneensa luottaa.
Kaikki kevenee, kun uskoo rakkauteen.
Epäilyksen tie sun johtaa harhaan,
positiivisuus luo haaveen parhaan.
Käteen tarttuen vie maahan toiveiden.

Käsi johdattaa, jos eksyy tieltä.
Valo puhdistaa voi synkkää mieltä.
Kaikki kevenee, kun uskoo rakkauteen.
Huolet paljasta, Hän auttaa lastaan.
Kädet ojenna ota apu vastaan.
Luojaan luottaen tie johtaa onnehen.

Hymy levenee, ei askel paina.
Elämämme on meille vain laina.
Kaikki kevenee, kun uskoo rakkauteen.
Tulevaisuuteen voi tehdä matkaa,
eteen katsoen elämää jatkaa.
Toivoon turvaten saa voimaa ihminen.

Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä