1. Satakunnan eräkulttuuri

Satakunnan vanha eräkulttuuri on ainutlaatuista maailmassa. Kokemäenjoen laakson vanhoilta asutusalueilta tehtiin pitkiä metsästys- ja kalastusmatkoja asumattomiin erämaihin ja palattiin aina takaisin kotisijoille. Toiminta oli sen ajan yhteiskunnan ohjaamaa ja laillista. Eräalueet oli jaettu ja rajoista sovittu. Suurempia riitoja ei ole kantautunut historioitsijoiden tietoihin. Kun alueita oli käytetty vuosisatojen ajan, alettiin niitä pitää ”omina” eräsijoina ja puhuttiin ”eräomistuksesta”. Kuningas Kustaa Vaasan toimesta erämaita alettiin asuttaa valtiovallan toimesta. Länsisuomen tiheämmiltä asutusalueilla oltiin haluttomampia asuttamaan erämaita kuin Savossa, mutta vähitellen täälläkin erämaat asutettiin. Asutustoiminta jatkui nykypäiviin saakka.

Satakunnassa euralaiset kulkivat Eurajoen rannikolle, kokemäkeläiset Porin seudulle, huittislaiset Ahlaisiin, Vammalan seudun talolliset Merikarvialle, hämeenkyröläiset Etelä-Pohjanmaalle ja pirkkalalaiset jopa Lappiin saakka.

Tutustuin tarkemmin Satakunnan vanhaan eräkulttuurin, kun professori Unto Salo piti Merikarvian kotiseutujuhlassa v. 2004 aiheesta esitelmän otsikolla ”Sastamalasta Sastmolaan”. Sama esitelmä julkaistiin Merikarvian Joulu 2004 -lehdessä. Sain tilaisuuden valita ja selittää kuva- ja kartta-aineistoa lehteen. Sama toistui Sastamalan Joulu 2006 -lehden osalta. Perehdyin artikkeliin ja sen tausta-aineistoon ja innostuin selvittämään reitin kulkua ja sen nykytilaa.

Tässä julkaisussa olen selittänyt lyhyesti eräkulttuurin vaiheet. Pääaihe on jo selvitettyjen vesireittien nykyinen tila. Maailma on muuttunut, sekä luonto itse että ihminen ovat muokanneet maisemaa. Aiheeseen voi tutusta tarkemmin lukemalla lopussa mainitut kirjalliset lähteet.

3. Asutuksen synty

Jääkauden jälkeen asutus seurasi rantaviivan kehitystä ja suurten vesireittien rantoja. Ensimmäisen vuosituhannen loppupuolella merenranta-asutus hävisi Pohjanlahden rannikolta. Uutta asutusta syntyi Kokemäenjoen varrelle nykyisen Kokemäen paikalle ja siitä itään nykyisen Vammalan ja Pirkkalan tienoille. Näille alueille muodostui aikaan ja olosuhteisiin nähden kehittynyt hallinto. Vammalan seudulle muodostui Sastamalan, (alun perin Saastamala, Sastamola), emäpitäjä, joka myöhemmin jakautui osiin Ylä-Sastamala ja Ala-Sastamala. Edelliseen kuuluivat mm. myöhemmät pitäjät Karkku, Mouhijärvi, Lavia ja Suodenniemi ja Suoniemi. Tämä pitäjänosa sai nimekseen Karkku. Se jakautui aikanaan taas osiin, joita myöhemmin on uudelleen yhdistelty eri periaatteiden mukaan. Ala-Sastamala otti nimen Tyrvää. Sekin jakautui myöhemmin pienemmiksi pitäjiksi ja nekin ovat pääosin yhdistyneet. Tässä vaiheessa Sastamala-nimitys jäi pois käytöstä.

4. Erämaat

Sastamalan keskus oli vanhan kirkon ympärillä. Paikalla on ollut puukirkkoja ja nykyinen vanhakirkko, Marian kirkko (kansanomaisesti ”Vanha Maija”), on rakennettu keskiajan lopulla, jolloin yhteys Merikarviaan oli jo katkennut. Alueen kehittyvä asutus tarvitsi lisää aluetta metsästystä ja kalastusta varten. Kylien väki alkoi tehdä yhä pitempiä retkiä pohjoiseen erämaahan. Tutkijat ovat osoittaneet, että eri pitäjillä oli omat, keskenään melko selvästi erottuvat eräalueet, jotka ulottuivat Pohjanlahden rannalle saakka. Sastamalan eräalue rajoittui idässä Kyrölaisten eräalueeseen ja rajana oli likimain Hämeenkangas-Pohjankangas. Länsinaapurina olivat Huittisten eräalueet, jotka meren rannalla saivat myöhemmin nimen Hvittisbofjier (=Huittistenmerenselkä ), joka on Merikarvian naapuripitäjänä tunnettu Ahlainen.