Tämä sivu on tulostettu Merikarvia-seura ry:n internetsivuilta. keskiviikkona 23.6.2021 klo 12:01



Etusivu > Perinnetarinoita ja runoja > Antti Yliknuussin tarinoita > Aikamatka kaukaa nykypäivään

Aikamatka kaukaa nykypäivään

MUISTELO Poikkeuksen Tarmo oli metsänhoitoyhdistyksen teknikoita. Hänelle kuului kuntamme pohjoispää. Salmelan Yrjö hoiti eteläpäätä.

Tarmo oli leppoisa huumorimies. Hän kertoi, ettei hänen tarvitse enää käydä kirkossa, hän on pelastettu. Rovasti Raitala oli nimittäin saarnassaan uhitellut:
- Jos tämä syntinen meno jatkuu, suurin osa teistä joutuu Helvetin tulee muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta.

Siinäpä se!

Elettiin kevätaikaa vuonna 1948. Oltiin vanhalla koululla. Aurinko paistoi. Luokassa oli unelias hiljaisuus. Oli menossa uskontotunti. Opettajamme Pekka Kyläkoski vaikutti oppilaitten tapaan raukealta kuunnellessaan vuorolukua. Koulukaverimme Värenmäeltä luki: "...ja Jeesus meni Mosapakalle" kun piti lukea Mesopotamiaan. Mosapakka oli yhteislaidun Viinojan takana.

Opettajamme katsoi lasiensa takaa todeten:
- Vai meni kuuleks sinne!

Tällaiselle on nykyään selitys: lukihäiriö. Yllä mainittujen tapahtumien kaltainen keveys uskonnossa tuntui hyvältä. Muutenhan se oli tuomitsevaa, syyllistävää, lapsista jopa pelottavaa. Muistellaanpas pitkäperjantaita!

Innolan tulo seurakunnan paimeneksi oli uuden alku. Rintamamiesten kanssa juoksuhaudoissa pelännyt pastori toi uutta, ihmisläheisempää menoa. Ouran poikien päällikkönä Innola pääsi lähelle nuoria. Myöhemmin kirkkoherraksi noussut pastori oli innokas automies. Häyrisen Gunnarillahan oli hänen vanha volkkarinsa, Vanhatestamentti. Sillä nimellä se tunnettiin.

Arkkipiispa John Vikström toi aivan uuden lähestymistavan. Hänhän oli sarjatason jalkapalloilija, empaattinen, kuunteleva, erinomainen puhuja, vuoden puhujaksikin nimetty. Urho Kekkosen siunaustilaisuudessa hänen pitämänsä puhe oli koskettava. Siitä ei sanoma parane!

Tsunami toi tietoisuuteen Helsingin piispan, Eero Huovisen, aidon, herkän, ihmisläheisen paimenen, joka rohkeni itkeä, sanoa, minä en tiedä.

Muistan hänen ohjeensa:

- Monesti on parempi pitää suu kiinni, silmät ja korvat auki!

Olen saanut täällä Karhulassa olla noin 40 vuotta nuorten suunnistajien ja hiihtäjien parissa. Olen nähnyt muutamien nousseen urheilussa MM- ja EM-tasolle, monen nousun yhteiskunnan huippuvirkoihin.

Olen joutunut myös saattamaan heitä, jotka eivät ole jaksaneet. 10 vuoden vapaaehtoistyö huumenuorten parissa. Olen käynyt Helvetin portilla. Sinä, joka nyt sormi jossa osoitat yksinhuoltajia, sanon, olet väärässä! Vaitiolovelvollisuuteni estää kertomasta, mutta aivan toisenlaisissa piireissä enimmäkseen liikutaan.

Kasvutaustastani johtunee, etten ole suurten tilaisuuksien, puheiden mies.

Maaliskuun alkupuolella tiimalasi kääntyi uudelle vuosikymmenelle. Kävin silloin aamulla hiihtämässä Karhulan laturetken. Laavulla paloivat nuotiotulet. Oli nisusia, lettuja, makkaraa, rakovalkeat ja paljon kanssahiihtäjiä. Nuotion lämpö, sininen aamutaivas, valkoinen hanki, rakkaan lippumme värit, aitoa välittämistä. Rakastan tätä maata, isänmaata!

Kiitokseni saamistani korteista, kirjeistä, tekstareista, soitoista, kukista. Ruottinmaaltakin muistettiin. Niitä lukiessa taisi mennä roskia silmiin, piti kaivaa nenäliina esiin.

Kotiseutuni, kiitos elämästäni, siellä se on, koivu ja tähti. Levollista kevättä kaikille!

Antti

Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä