Tämä sivu on tulostettu Merikarvia-seura ry:n internetsivuilta. keskiviikkona 23.6.2021 klo 11:48



Etusivu > Perinnetarinoita ja runoja > Antti Yliknuussin tarinoita > Isänmaalle

Isänmaalle

Isänmaalle
Meillä on kodin jäämistönä pieni valokuva, jossa kotikuntani, käytän edelleen Merikarviasta tätä nimikettä, kirkon pääportaiden ylätasanteella on kaareva arkkurivi. Kysymyksessä on sankarihautaus.

Heinon Einon ja Lännennäsin Aarren arkut ovat valkoisten pukkien päällä. Heillehän pidettiin yhteiset hautajaiset. Muita en muista paitsi tuon äärioikealla olevan. Arkku on ilman paperointia, karkeannäköinen. Muistan jonkun sanat: "Sitä ei saa aukasta." Sotamies Reino Juhala oli tullut kotiin viimeisen kerran.

Vären takana asui Kraatari-Milja. Kamarin piirongin päällä oli lapsenkasvoisen sotilaan kuva. Äiti oli antanut isänmaalle osan itsestään, lapsensa.

Sota oli hävitty. Sotahistorian professori Martti Turtola on tutkinut Kremlin arkistoja. Sieltä löytyi tietoja, miten ulkoministeri muutaman kerran ehdotti Stalinille Suomen miehittämistä, uhkasi myös Paasikiveä samalla asialla, elleivät neuvottelut sujuneet. Porkkalaan muodostui yli 10 vuodeksi suuri Neuvostovaruskunta, tykinkantaman päähän pääkaupungista.

1958 marraskuussa itäinen naapuri protestoi Suomen halitusta. Suurlähettiläs Lebedev kutsuttiin Moskovaan vähin äänin. Ostot Suomesta minimoitiin. Fagerholmin hallitus, jossa ulkoministerinä taisi olla Virolainen, tuli toimintakyvyttömäksi. Maalaisliiton ministerit erosivat. Hallitus hajosi. Kekkonenhan sen oli nimittänyt. Oliko sillä merkitystä, että presidentin poika, Taneli, ja pääministerin tytär olivat aviopari? Eipä kai, nyt elettiin yöpakkasten aikaa.

1962 maailma oli karvan verran päässä ydinsodasta. Hrutsev ja Kennedy paukuttelivat henkseleitä kalkkiviivoille saakka.

Nyt kun melskataan Islannin ilmavalvonnasta, kannattaa muistaa yllämainittuja asioita. Pari konetta 1,5 vuoden päästä, löysätään vähän kravattia. Tietyt puolustusvoimien hankinnat ovat jo jonkin aikaa olleet Nato-johteisia, koordinaatit ovat jo olemassa.

Lapsuus- ja nuoruusvuosien itsenäisyyspäivät olivat juhlallisen vakavia, vähän pelottaviakin. Olen nähnyt kaksi sotaa, katsellut lapsen silmin sankarihautauksia, todennut, miten aika on paljastanut "Mainilan laukaukset" suureksi kulissiksi.

6.12. katson taas Tuntemattoman Sotilaan, sytytän kynttilän ja ristin käteni kiitokseksi sotaveteraaneille, uhreille ja aivan uskomattoman työn tehneille kotirintaman naisille. He hoitivat kodin ja lapset lähes tyhjin käsin.

Ajatuksissani seison kotiseutuni siniristin luona, edessäni tuo kaiken hiljentävä graniittilaattojen rivistö. Jossakin soi Finlandia-hymni. Edessäni näen tuon kauniin, suomalaisuutta ilmentävän siniristilipun. Teen asennon. Kiitoksemme Teille isänmaasta!

Antti

Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä