Tämä sivu on tulostettu Merikarvia-seura ry:n internetsivuilta. keskiviikkona 23.6.2021 klo 10:53



Etusivu > Perinnetarinoita ja runoja > Antti Yliknuussin tarinoita > MePa

MePa

MePa
1950-luvun puolivälissä yltiöpäiset nuorukaiset perustivat kotikylään jalkapallon erikoisseuran, Merikarvian Pallon, MePan. Urheilun "asiantuntijat" soittivat kuolinkelloja heti, että potkupalloa maalaiskylään!

Vuoden 1956 olin "Näsin Antin laivastossa". Varusmiespalveluksen päätyttyä liityin seuraan. Tulin tavallaan valmiiseen pöytään.


Uutun kaupan lihamestari Westerlundin Kalevi oli Valkeakoskella toiminut jalkapallon parissa, kun mukaan tulivat Alakylän ja Krookan nuoret. Suurten unelmien ja toiveiden alus oli matkalla.

Aivan ratkaisevaa oli suuresti kunnioittamani Risto Lehtosen osuus. Roosenleevin joukkueessa peliuransa tehneen ympärille seura luotiin. Vaativan siviilityön ohella hän paitsi pelasi, oli meille nuorille tärkeä isähahmo Hanna-vaimon tukemana.

1958 saavutettu piirinmestaruus 14 joukkueen sarjassa oli enemmän kuin unelma. Tasaista oli. Pihlavan TUn joukkueessa pelasi myöhemmin kymmeniä maaotteluita kokenut nuorukainen, Miika Toivola.

Katsojia oli paljon, parhaimmillaan satoja. Lehdon Lauri Sähkötehtaantien varrelta kertoi, mitä peli hänelle merkitsi. Pienikokoinen, Roosenleevilläkin metsätöitä tehnyt mies oli todella tiukoilla: kotona sairautta, lapsia, niukkaa elämää. Tämä jaksamisen äärirajoilla elävä mies sanoi peliä katsoessaan unohtavansa hetkeksi arjen. Siinä he penkillä istuivat: Niemen Valtteri, Valkaman Veikko ja Lauri. Pelimme saattoi tarjota tällaistakin lohtua.

Junioreita oli paljon: Marjamäen Veikko, nuorena menehtynyt pellavapää Osmo, Ruohon Simo ja Seppo, Peltolan Eero, Rajamäen Pauli. Paljon heitä oli. Ja tietysti Rapi, Värenmäen hellyttävän käheä-ääninen napero. Hän ei kasvanut pumpuleissa. Hänestä tuli pallotaituri, joka vieläkin tekee arvokasta työtä nuorison parissa. Kyllä he kasvettuaan tajuavat työsi merkityksen, muistavat Raimo Lemmenrannan!

Maalissa edessäni pelasivat Sundeliinin veljekset, Kosti ja Väinö, hienotunteiset, eleettömät puolustajat. Väinö taituroi iltamissa vaijerilla. Työkseen hän kuorma-autoili. Sain satamahommissa tuntea Isä-Sundeliinin, rauhallisen, miellyttävän puutavaramiehen. Perintötekijät olivat siirtyneet pojille.

Salon Arvi "Aso" ja Salmen Pekka huippupelaajia puolustuksen keskustassa. Kuusisen Pentti ja Kulosaaren J-P taitavina laitureina, Henriksonin Heikki peliälyineen syöttökoneena. Kalevit Westerlund "Westu" ja Liutala, mitäpä sanoisi, Westu, yksi perustajista täysillä mukana. Liutalan Kalevista voi liioittelematta sanoa; urheilulahjakkuus moneen lajiin, poikkeuksellisen kookas, voimakas, nopea.

Merikarvian Osuuskassaan tuli johtajaksi Eira Koskenniemi, etunimestään huolimatta mies. Hän oli Jyväskylässä toiminut silloin Kirin pesäpallojoukkueen tehtävissä. Seura oli lajinsa ehdoton ykkönen. Koskenniemi kertoi aikomuksenaan olleen pesäpallon tuomisen pitäjäämme. Sanoi huomanneensa MePan hurmoksen, käytti tätä ilmaisua, ja luopuneensa ajatuksestaan. Johtajasta tuli innokas seuramme kannattaja.

Näen MePan joukkueen ryhmittyneen kentälle. Kolmella tyhjällä pelipaikalla on kullakin sinivalkoinen kukkakimppu muistuttamassa ihmiselon rajallisuudesta. Poissa ovat Kalevit, Liutala ja Westerlund, puolustuksesta Rannan Heikki. Elämän ja kuoleman välinen lanka on niin ohut, hauras, yksi hetki ja jäljellä ovat vain muistot.


Vein täällä Karhulassa sankariristille kimpun kedon kukkia. Mielessäni soi Jukka Karjalaisen laulu MePalle Ristosta pienimpään junioriin, meille kaikille: "Me ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan, me ollaan sankareita elämän ihan jokainen!"

Piispa Eero Huovisen sanoihin on hyvä lopettaa: "Ihmisten pitäisi ymmärtää, me olemme täällä toisiamme varten!"

Kiitollisena teille kaikille, pelaajille, junioreille, katsojille, sain viettää seurassanne nuoruusvuosien riemukkaita hetkiä!

Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä