Tämä sivu on tulostettu Merikarvia-seura ry:n internetsivuilta. maanantaina 29.11.2021 klo 3:53



Etusivu > Perinnetarinoita ja runoja > Lauri Hakosalon juttuja > Mies ja työhevonen, tänään jo entisajan perinnehistoriaako?

Mies ja työhevonen, tänään jo entisajan perinnehistoriaako?

Veikko Tommilan suku-kuva-arkistosta saamani upea kuva kertoo jo itsessään sanoitta otsikon sisällön:
Köörtilän kylässä sijaitsevalla Tommilan sukutilalla on kautta aikojen ollut useita työhevosia hoitamassa monipuolisia maatilan töitä. Tällä hetkellä hevonen ei enää kuulu kuvioihin, kun motorisoidut koneet korvaavat hevosen eikä talon isännät ole innostuneet hankkimaan nykytilanteeseen sopivia ravihevosia. Entiset perinteet vaativat
esiin tuomaan nämä työjuhdat.
Hienossa kuvassa Tommilan isäntä Kauko Tommila ja upea hevonen ovat keväisessä kyntötyössä kauniissa maalaismaisemassa. Vielä 1950 luvulla hevosia oli Suomessa lähes 500 000, joten Merikarvia seuran on korkea aika alkaa kerätä paikallinen hevoshistoria talteen. Pertti Kohvakka mainitsee omassa kirjoituksessaan mm ” Kouhilla oli useampi hevonen, samoin
taisi Näsillä ja Huhtisen Paavolla olla enemmän kuin yksi. Yksittäisiä hevosia löytyi ainakin: Viertolan Jullelta, Kaasmannin Niilolta, Anttilan Väinöltä, Murtomäen Eerolta, Yli-Knuussilta, Itäkylän Erkiltä, Ala-Knuussin Heikiltä, Uudentalon Uunolta, Eskon Arvolta, Laihon Laurilta, Huhtisen Yrjöltä, Lounasvaaran Kaukolta, Yläniemen Laurilta,
Tiittasen Martilta, Vähätalon Reinolta, Viikilästä, Ruissalolta, Pitkärannalta, Mäkipurolta ja Anttilan Laurilta. Annalammilla taisi olla ainakin Uudessa Heikkilässä, Metsäniemellä ja Hannukaisella hevoset”.
Parhaiten Kohvakka muistaa Ylikylän hevosia. Kohvakka jatkaa, Me mukulat tunsimme oman kylämme hevoset. Ne tunnettiin ulkomuodosta niin kuin tänään tunnetaan automallit!
Useinhan oli tapana, että hevosta lainattiin naapurista, jolloin saatettiin peltotöitä tehdä kahdellakin hevosella eli parilla.
Pertti muistaa, kuinka Robert-isänsä, Kunnan Kuivan toimittaja, kengitti muutaman hevosen. Rob. oli oppinut taidon armeijassa ollessaan.
Yleensä isännät pitivät hyvää huolta hevosistaan. Osa osasi itse kengittääkin.
Satamantien, nykyisen Kauppatien varressa pajaansa pitänyt seppä Jalo Snellmanin toimesta kengitettiin hevosia. Kengittäjien ammattikunnan edustajia tarvitaan tänään lähinnä vain ravihevosten kavioista huolta pitämään. Snellmanin paja on hävinnyt kyläkuvasta.
Hevosille järjestettiin myös juoksukilpailuja. Pertti Kohvakka muistaa hyvin 27.2.1949 Krookanlahdella järjestetyt ravikilpailut. Seuraavat ravit taisivat olla samassa paikassa Peipun Pienviljelijäyhdistyksen järjestämänä vuonna 1951.
Pertti muistaa, kuinka Merikarviallakin vartosi kirkonmenojen ajan hevosia kirkon kiviaitaan kiinnitettynä, loimet selässään.
Kirkon kiviaidassa oli kiinnipitorenkaita hevosia varten, tänäänkin nähtävissä. Kirkkoreet olivat vielä silloin isäntien ”edustus ajoneuvoja”.
Ne olivat oman aikansa käsityötaidon mestariluomuksia.
Kirkolle tultaessa oli tapana ajaa kilpaa, aisakellot kilkkasivat ja ”tilsat” lentelivät.
Kauppojen edustalla esimerkiksi Ahdin liiketalon edustalla Meri-Kinoa vastapäätä oli puomit, mihin hevosen sai kiinni.
Hevosen hampaat olivat ne, mistä sen iän näki parhaiten. Isännät osasivat niistä määrittää hevosen iän.
Hevosia myytiin ja vaihdettiin vielä 1950-luvulla markkinoilla. Porissa ja Kristiinassa oli suuret hevosmarkkinat.
Porissa oli myös ns. Mullitori, jossa myytiin karjaa. ”Kaakki”, ”koni” tarkoittivat huonoa vanhaa hevosta. ”Polle”, ”humma” olivat yleisimpiä lempinimiä.
Onkohan kellään valokuvaa Lauttijärven hevostalleista, jotka sijaitsivat lähellä nykyistä kirkonmäen Makasiinirakennusta.
Lannalta tuoksuvista talleista eivät kirkkoherrat oikein pitäneet, niin olen kuullut…

Lauri Hakosalo: Arvostan Krookan hevosmiestä Aarne Putusta, karjalaista maanviljelijää, joka kunnioitti niin paljon työhevostaan, että hänellä oli tapana kävellä vieressä hevosten vetäessä raskasta kuormaa. Hän ei halunnut omalla istumisellaan lisätä hevosen taakkaa…

Aarne Putus ja Pulkki-hepo
Pulkki on saanut selkäänsä Aarnen veljen lapset Markon ja Sarin
Aarne ja Impi Putus muodostivat oivan työparin, joka oman maataloustyönsä ohessa kävi auttamassa Ylikylän hevosettomaa pienviljelijää
peltotöissä. Putukset olivat Varpolan kotipellolla monena keväänä auttamassa perunaistutuksessa. Sain tuolloin teini-iässä ajaakin hevosta,
jonka muistan vieläkin hienona hetkenä.
Aarne Putus 1980 luvulla vei pyynnöstäni Virpolan Jussin ja Jounin ja muitakin lähialueen lapsia Tapaninajelulle Merikräniin Sundelinin Kostin
koipihalle asti ja sieltä takaisin. Lapsista ja minustakin hevosajelu oli kaikille mieleenpainuva.

Merikarvialla on ollut monta hevossukua, joista haluan mainita Viikilän tilan hevoset ja suvun mainiot hevosmiehet.
Kuvassa on Juho Antton Viikilä Heila-nimisen tammansa kanssa. Taustalla on upea iäkäs suvun päärakennus, jota voimavarojensa mukaan nykyisännät Juho ja Katri Viikilä peruskorjaavat. Viikilän suvussa Anttonin lisäksi mainioita hevosmiehiä ovat olleet Valtteri, Voldi ja Antti Viikilä ja heidän nykypolven hevosmiehet. Tänään nuoret Viikilät ovat enemmänkin ravimiehiä, niin arvelen. Ylikylän Pohjarannassa sijaitseva sukutila on yksi merkittävimmistä Ylikylän maanviljelystiloista.
Merikarvia-seura on kiinnostunut saamaan verkkosivuilleen kuvia merikarvialaisista työhevosista, joten ottakaa Lauri Hakosaloon yhteyttä.
Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä