Tämä sivu on tulostettu Merikarvia-seura ry:n internetsivuilta. torstaina 18.4.2024 klo 15:27



Etusivu > Seura > Menneet tapahtumat ja hankkeet > Huvitusherroja > Huvitusherra 2018

Huvitusherra 2018

Lauri ja uusi huvitusherra Maria Lindgren
Vuoden 2018 huvitusherra on musiikinopettaja Maria Lindgren, joka valmistui ensin lastentarhanopettajaksi vuonna 1997. Maria valmistui luokanopettajaksi vuonna 1999 erikoistuen musiikkiin. Piano ja huilu ovat Lindgrenille läheisimpiä soittimia.

Lindgren on ollut Merikarvialla opettajana vuodesta 2000 lukien. Merikarvialaiset ovat oppineet viime vuosina kuuntelemaan Maria Lindgrenin laaja-alaista musisointia, erityisesti hänen johtaessaan Laulupajan lapsikuoroa. Merikarvia-seuran useissa juhlissa Lindgren on tuonut juhliimme ja Merikarvian musiikkimaailmaan arvokkuutta ja esille kaunista osaavaa nuorisolaulua. Kaikki tämä on myös mitä hienointa koriseututyötä, mistä Merikarvia-seura halusi palkita vuonna 2018 Maria Lindgrenin. Kotiseutujuhlassa 7.7.2018 julkistettiin uuden huvitusherran nimi, mutta huvitusherran messinkinen tunnuspooki Lindgrenille annettiin aiemmin, kun hän oli estynyt olemasta paikalla kotiseutujuhlassa henkilökohtaisen esteen vuoksi.
Maria Lindgren palkittiin vuoden 2018 huvitusherraksi

Lindgren kiitti saamastaan kunnianosoituksesta. Hän oli otettu saamastaan huomionosoituksesta.

Pookin luovutustilaisuus videoitiin. Video näytettiin kotiseutujuhlan yleisölle. Videon kuvasi sivistysjohtaja Jari Kosma. Video löytyy kunnan ja Merikarvia-lehden verkkosivuilta.
Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä