Tämä sivu on tulostettu Merikarvia-seura ry:n internetsivuilta. perjantaina 29.3.2024 klo 0:13



Etusivu > Seura > Menneet tapahtumat ja hankkeet > Menneitä Merikarvia viikkoja > Merikarvia-viikolla vuonna 2013

Merikarvia-viikolla vuonna 2013

Maanantaina 1.7 Kalaa ja kulttuuria Kunnanvirastolla. Uusmarttojen kalapöytä, Juhani Mellanoura kertoi aiheesta Pirtua, pontikkaa ja pollakoita. Taidenäyttelyssä oli Marja-Liisa Metsälammen ja Tarja Pitkärannan tiffany- ja lasinsulatustöitä.

Keskiviikkona 3.7. kyläkierroksen kohteena olivat Trolssin, Riispyyn ja Kasalan kylät. Lauri Hakosalo ja Jorma Rinne oppaina.
Trolssin Erkkilä, historiallisesti säilytetty sukutila. Lauri Tuominen selosti tilan ja kylän vaiheita.
Trolssin tonttukivi, pellonhaltija, hedelmällisyyden symboli.
Riispyyn eli Kasalanjoen maamiesseurantalolla pidettiin kahvipaussi ja tavattiin kirjailija Juhani Syrjä.

Kasalan ruotsinkielisestä historiasta kertoili Hannes Peltomäki. Kylän ja kylätalon vaiheista kertoi Paula Nygård, mm. persoonallisesta Osuuskassan hoitajasta, Sikstuksesta.
Kasalan kalasatama lintutornista nähtynä.
Riispyyn postitalo oli tällä tilalla sukupolvien ajan, kunnes auto syrjäytti hevosen. Postin kuljetusta varten piti olla aina levännyt hevonen ja mies lähdössä viemään postia seuraavaan etappiin. Palkkiona oli verovapaus.
20-vuotis kotiseutujuhla järjestettiin sunnuntaina 7. 7.
Kotiseutujumalanpalvelus Merikarvian kirkossa, saarna Jaakko Mäkelä. Jumalanpalveluksen jälkeen laskettiin kukkatervehdykset kirjailijoiden Matilda Roslin-Kalliolan ja Arvo Salon haudalle. Lohikeittotarjoilu ja varsinainen juhla Mieslaulajaintalolla.
Suomen kotiseutuliiton tervehdyksen juhlivalle Merikarvia-seuralle toi kotiseutuneuvos Markku Monnonen.
Kaikki Merikarvia-seuran nimeämät Huvitusherrat kutsuttiin seuran kunniajäseniksi ja palkittiin seuran pöytästandaarilla ja ruusulla.
Juhlapuheen piti seuran perustajajäseniin kuuluva Irma Vanamo joka on toiminut Merikarvian kunnassa kansalaisopiston ja kulttuuritoimen päällikkönä. Hän kertoi seuran vaiheista ja muisteli perheensä elämää paikkakunnalla.
Sali oli täynnä juhlakansaa. Ohjelmassa puhallinorkesteri, mieslaulajat sekä Pertti Kankaan ja Jukka Vanhatalon esittämä "Luotsin yölaulu" Oura-oopperasta.
Seuran puheenjohtaja Jorma Rinne ja esiteltävänä vuoden 2013 huvitusherra Pertti Kangas.
Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä