Tämä sivu on tulostettu Merikarvia-seura ry:n internetsivuilta. torstaina 28.3.2024 klo 21:45



Etusivu > Seura > Menneet tapahtumat ja hankkeet > Muistamiset > Kansakoulunopettaja Tuija Tellervo Vuorelalle Suomen Kotiseutuliiton kultainen ansiomerkki

Kansakoulunopettaja Tuija Tellervo Vuorelalle Suomen Kotiseutuliiton kultainen ansiomerkki

Merikarvia-seura huomioi kotiseutujuhlassaan 7.7.2018 kansakoulunopettaja Tuija Tellervo Vuorelan e. Oramaa antamalla hänelle Suomen Kotiseutuliiton kultaisen ansiomerkin.

Merkin myöntämisperusteluissa todetaan mm. seuraavasti: Tuija Vuorela on kirjoittanut ylioppilaaksi 26.5.1950 Porin tyttölyseosta. Hän on valmistunut Turun opettajakorkeakoulusta 31.5.1956. Vuorela on toiminut Merikarvialla opettajana vuodet 1957-1989. Musiikki, runonlausunta ja näytteleminen ovat olleet Vuorelalle rakkaita harrastuksia. Hän on esittänyt useita päärooleja Merikarvialla esitetyissä näytelmissä. Erityisesti merikarvialaissyntyisen kirjailijan Martti Santavuoren kotiseutua kuvaavassa Kylän kuunarissa Tuija Vuorela esitti pääroolin Anna Kaasan osassa. Vuorela on suorittanut kuoronjohtajakurssin ja hän on johtanut useita kuoroja mm. senioriyhdistyksen Kannelkuoroa.
Vuorela tunnetaan Merikarvialla osallistuvana kulttuuripersoonana, jonka runonlausunnat ovat aina olleet toivottuja ohjelmanumeroita.
Vuorela on aiemmin huomioitu 10.12.1989 Suomen kunnallisliiton kultaisella ansiomitalilla sekä Sulasolin kultaisella ansiomitalilla vuonna 1976.
Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä