Tämä sivu on tulostettu Merikarvia-seura ry:n internetsivuilta. perjantaina 19.4.2024 klo 20:58



Etusivu > Tarinoita > Antti Yliknuussin tarinoita > Eämännälkä

Eämännälkä

Elämännälkä
MIELIPIDE Presidentti Niinistö puhui noin 60 000 syrjäytymisvaarassa olevan nuoren puolesta. Päällikön aihe kosketti.

Katselin tv-ohjelmaa, jossa ylimielinen virkamies ei antanut peruskoulun suorittaneille paljoakaan toivoa, ainakin vähätteli.

Näinhän se ei mene. 30.11.1939 ei kysytty koulutodistusta, ei numeroita. Lähdettiin yhdenvertaisina taistelemaan kotimaamme puolesta.

Samassa juoksuhaudassa olivat rinnakkakin nuoret, joiden isoisät surkeassa kansalaissodassa kantoivat käsivarsissaan erivärisiä nauhoja.

1944 syksyllä päättyneen jatkosodan jälkeen voittajavaltio vei maastamme osan. Suomi asutti noin 400 000 siirtolaista ja maksoi sotakorvaukset, jotka oli mitoitettu sellaisiksi, ettei maamme selviäisi niistä. Suomen heimo hoiti homman!

Nyt EU natisee liitoksissaan. Työttömyys on karkaamassa käsistä. Pakolaisvirrat valuvat Eurooppaan.

Onko synnyinseutuni pitkäaikaistyötön kriisiin syyllinen tai lukemttomia hakupapereita lähettänyt nuori, entä jossakin Lauttijärven perukoilla asuva sairas eläkeläispari? Ei, mutta maksumiehiksi he ovat joutuneet, me kaikki.

Vapaaehtoistoimintani päihdeongelmaisten nuorten parissa on antanut minulle jonkinlaista näkökulmaa todella huolestuttavaan menoon: eriarvoisuuden lisääntymiseen. Pari vuotta on Oslon tapahtumasta. Meillä on omat koulusurmamme, niiden yhtenä vaikuttimena on eriarvoistuminen.

Mitä ovat Buchenwald, Dachau ja paikka, jonka portin päällä lukee: "Arbeit macht frei", Auschwitz? Tuossahan ne ovat lähellä, ihmiskunnan häpeätahroja. Pastori Voitto Viro sanoi jo 1950-luvulla: "Helvettiä ei ole, se on täällä keskuudessamme!"

Tuo otsikko, se on Pave Maijasen laulu. Se antaa toivoa ja sitähän pitää nuorille antaa, välittää, ymmärtää ja rakastaa, estää joutumasta sinne viimeisell rannalle. Laulu kannattaa kuunnella.

Oma ikäluokkani on jo "Elämän lähtöselvityksessä", mutta te nuoret, te selviätte. Aikuiset nyt vaan pitkin Eurooppaa vähän sähläilevät.

Nasse-setä oli nyt vähän vihainen, mutta luonnossa linnut jo tykkäävät toisistaan. Vanhankoulun seinustalla poltettiin suurennuslaseilla tuohia. On ikävä sinne.

Mitenkäs Nykäsen Matti sanoikaan: "Elämä on ihmisen parasta aikaa!" Ollaan taas kiltisti!

Antti

Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä