Jokisen Arkan fargo

MUISTELU 1950-luvun alkupuolta elettiin. Värenmäen poikien tietotoimisto kertoi, että Arkan uusi auto on tulossa Lehtosen verstaalle. Tulihan se. Ihmettelijöitä riitti. "On uudenkarhee peli." "Sen verran on konepellin alla hepoja, ettei jätä toisten jalkoihin." Sellaisia mielipiteitä kuultiin.

Korjaamon päällikkönä oli E.V. Lehtonen, poikansa Lasse, remonttimiehet Hiekkolan Lauri, Laineen Jaakko, Jaska, myöhemmin myös Särmen Heikki. Lehtonen oli keksijä, hiljainen älykkö, ensimmäinen auton tukkinosturin ideoija.

Muutamia vuosia myöhemmin ollessani Esan hommissa Rosenlewillä, Aarne ja Venhon Eelis olivat Rosenlewin tehtaiden ajossa. Talvella tukkeja Poriin Seikun sahalle, pinotavaraa viereisille paperi- ja sellutehtaille. Aarne ja Eelis olivat poikkeuksellisen hyvin työllistettyjä, pystyivät myös pitämään kaluston kunnossa.

Tehtaiden huoltoseisokkien aikana Eelis velipoikansa kanssa oli meillä muutaman kerran satamassa propsinajossa. Aarne piti lomaa. Jokisen Heikki oli Aarnen veli, automies hänkin.

Vakituista ajoa ei ollut, joten aika tiukalla piti. Se tarkoitti myös iäkästä kalustoa. Heikkihän oli se, joka meitä koltiaisia jujutti. KOP oli siinä paraatipaikalla risteellä, vieressä Pikkupappila. Pankin seinässä isoin kullatuin kirjaimin luki Kansallis-Osakepankki, niin siinä luki. Johtajana oli Heikki Vaihinen.

Jokinen kertoi, että Vaihisen tärkein homma on vahtia noita kirjaimia. "Ne on pojaat kultaa!" Melkein uskottiin!

Olavi-enoni oli Heikillä kuljettajana. Heikkihän oli vaikeasti vammautunut. Kävelynsä oli kulmikasta, hankalaa, ajoittain oli kovia särkyjä. Hän oli kuullut lapualaisesta kansanparantajasta "Lapuan Sannasta". Olavi lähti kuljettamaan sinne.

Perillä oli pieni mökki. Pihalla oli makuullaan olevia potilaita, kaukaakin tulleita. Heikki kertoi: "Viemisiksi piti olla viinapullo. Sanna luki loitsuja. Hän poltti kynttilöitä ja siveli pullosta ainetta selkään, vähän ravisteli käsiä ja tottakai rahasti." Semmoinen oli Lapuan matka!

Oli kaunis kesäpäivä Haminan satamassa 1970-luvulla. Poijärven Poppeli, Effoan sähköttäjä kutsui päiväkaffeelle. Vieressä oli Finnlinesin "Finnmaid", stuerttina legendaarinen Työlahden Antti, "Värtviikin" poika. Eipä noiden kanssa tullut aika pitkäksi.

Avoimesta ikkunasta kuului lastauksen ääniä, voimakkaimpana isokokoisen satamapomon, Heikin ääni. Kerroin pojille, että Heikki loukkaantui tapaturmassa jalkaan. Östermanin Kalevi hänet rustasi kuntoon, kuten äänestäkin kuuluu.

Poppeli kaatoi stuertille ja itselleen pikarit. Minä join sittistä. Mistä Poppeli muistikin; seisaalleen nousten joimme maljan Peipun Ben Keisille. Sehän oli suosittu lääkärisarja 1960-luvun lopulla ja kertoi taitavasta, sympaattisesta kirurgista.

Siinä pienessä hetkessä oli paljon pelissä, kunnioitusta, kotiseuturakkautta! Tontut alkavat liikkua, ollaanpa kiltisti!

Antti