Metsämiesmuistoja

Laivauskausi vuonna 1958 oli vilkas. Krookassa kävi laivoja paljon. Mereenajoa jatkui tasaisesti. Harvat olivat ne päivät, jolloin ehdimme tehdä varastoinventointia eri puolilla pitäjää. Normaalia oli mereenajon jatkuminen yöhön.

Venemiehet Lehtosen Eino ja Östermanin Paavo pitivät huolen, että puomilautta oli yöksi tarpeeksi suuri. Puseron alla on lämmin tunne ajatellessani teitä, kiitollisuus, ikävä.

Syksyllä Aulangon puuhuutokaupan aikaan alkoi markkinoilla poikkeavaa levottomuutta. Puun hinta ei tahtonut asettua. Esa kertoi Porin metsäkonttorin viestin olleen aristelevan, vakavan. Niinhän siinä sitten kävi; alkoi se yöpakkaskausi.

Presidentti oli nimittänyt Fagerholmin hallituksen. Kekkosen poika, Taneli, ja Fagerholmin tytär, Brita, olivat aviopari, joten kaveruksethan siinä hallitusta rustasivat. Kokoonpano ei ollut Neuvostoliiton mieleen. Suurlähettiläs Lebedev lähti maastamme vähin äänin. Kauppasuhteet lähes pysähtyivät. Neuvostoliitto myi sahatavaraa sellaisella hinnalla, että vaikeuksissa oltiin. Metalli- ja laivanrakennusalalla ei syntynyt tilauksia. Työttömyys paheni.

Muistan Rosenlewillä, miten "mettätöiden" kysyjiä riitti. Pahalta tuntui, kun Pohjanrannalta monilapsisen perheen isä kuultuaan, ettei hakkuita ole, toi asian julki: "Ihminen ei muuta pyydä kuin saada tehdä työtä, ja sitä ei ole!"

Esa, joka oli hyvin sosiaalinen ja köyhemmän kansanosan tukija, oli vakava. Poliittinen ja taloudellinen tilanne ajautui siihen, että hallitus hajosi. Ensiksi lähtivät silloiset maalaisliiton ministerit. Oliko peräti niin, että "Johannes itte" Virolainen oli ulkoministeri?

Tammikuussa 1959 Hruštšov ja Kekkonen neuvottelivat Leningradissa. presidenttimme sai kuulla nimet: Tanner, Leskinen, Lindblom ja Pitsinki, heihin henkilöityi Neuvostoliitolle vihamielinen linja. Lainaan Paavo Väyrysen lauseen: "Jos tannerilaiset olisivat onnistuneet, niin Suomella oli ollut kauhea kohtalo 1950-luvulla".

Nyt kun Euroopassa, lähialueilla, huiskitaan mielettömästi, käy taas toteen, kuinka lähellä petoa ihminen on. Ajattelen yli 60 000 peruskoulun, kaikilla ei sitäkään, käynyttä nuorta, joille ei näy löytyvän töitä. Miten se Pohjanrannan mies sanoikaan aikoinaan Esan luona! Emme ole heitä parempia. Heillä on oikeus ihmisarvoiseen elämään, kuten kenellä tahansa.

Kööpenhaminassa on kaupunginosia, joihin poliisi ei mene ilman turvajoukkoa, samoin Göteborgissa. Toivottomuuden hetkellä nuoret kokevat, mitä menetettävää heillä on.

Näen silmissäni kuvan Tuntemattoman Sotilaan hetkestä, kun Lammio tiedusteli hevosmiehen nimeä. Mies pureksii heinänkortta, ei vastaa, Lammio tuskailee: "Kai teillä sentään nimi on?" Sotamies ottaa korren suustaan ja sanoo "Pitäs se tietää, kun kerran osataan kotoo hakee."

Tällaisessako tilanteessa nuo 60 000 ovat tarpeellisia? Luoja suokoon, ettei niin käy!

Isot pojat paukuttelevat henkseleitään siihen malliin, että hiekka tiimalasissa on käymässä vähiin. Antakaa äitien päättää. Silloin ei kahinoita käydä!

Antti