Tämä sivu on tulostettu Merikarvia-seura ry:n internetsivuilta. perjantaina 29.3.2024 klo 13:19



Etusivu > Tarinoita > Antti Yliknuussin tarinoita > Näin sydämeeni joulun teet

Näin sydämeeni joulun teet

Näin sydämeeni joulun teen
Vieraalta tuntuu nykyään joulun odotus. Kilisee, kilisee kulkunen soi jo marraskuun puolivälissä. Joululauluja höylätään viikkoja. Kaupan väki on niin kyllästetty niillä, ettei H-hetkellä uskalla edes hyräillä!

Tavaratalojen ovet ovat kuin rysän nielu. Ihmiset ryntäävät, tönivät, kovaääniset kailottavat tavaroita, joita juuri sinä tarvitset. Joululahjojen ostokilpailu on pahimmillaan.

Moni maksaa lahjavelkoja vielä silloin, kun koivut jo tekevät urpuja. Markkinavoimat puristavat nyt kuluttajaa.

Suljen oven tältä mielettömyydeltä. Palaan lapsuus- ja nuoruusvuosien jouluihin. Hetki vielä. Tavaratalon pääoven hämärässä seisoo mies, pitkä kaapu, parta, olkapäille ulottuvat hiukset, silmissä erikoinen lämpö.

Hän syntyi tallissa. Majatalossa kun ei ollut tilaa. Paimenet kedolla vartioivat laumaa ja näkivät Beetlehemin taivaalla uuden tähden. Kristikunnan suuri hetki oli koittanut. Pastori Voitto Viro sanoi 1950-luvulla: "Ei helvettiä ole, se on täällä keskuudessamme." Samaako miettii vieras?

Aattona Turun joulurauhajulistuksen jälkeen seurakuntamme entinen kanttori, Sulo Saarits, laulaa Sulho Rannan Taas kaikki kauniit muistot. Kuuntelen sen seisaaltani. Matkaan laulun mukana lapsuus- ja nuoruusvuosien kotikylän jouluihin. Aattona radiosta kuultu Sillanpään "nuatilla" lukema joulupakina kertoo menneestä "taatamaisesti".

Viertolan Pentin kanssa tuurasimme Korvatunturin oikeata pukkia, yksin kolmesti. Sieltä roolihahmon takaa näki ja aisti eri tavalla joulut. Yhteistä niille oli se juhlan hartaus, lämpö.

Arjessa oli paljon puutetta, köyhyyttä. Joulu paikkasi siitä niin paljon. Parempaa oli laitettu päälle. Äiti, kodin sielu, oli laittanut ruoat, paistanut laatikot, herännyt ensimmäisenä, nukahtanut viimeisenä, peitellyt, sammuttanut kynttilät, suurelta osin tehnyt joulun.

Jouluaamuna lähden aikaisin kotikirkkoon. Sankariristillä pysähdyn, otan lakin pois. Yli 200 graniittilaatan edessä kiitän vapaasta isänmaasta.

Raitala saarnaa, Innola hoitaa alttaripalvelun mahtavalla äänellä. On Luoja antanut paimenelleen upean lahjan. Rannikon Reino johtaa kirkkokuoroa, nauttii hetkestä. Jouluyö, juhlayö sekä Tuo armon valkokyyhky ovat herkistävää kuultavaa. On hyvä olla. Olen kotona.

Ulkosuomalaisten jouluaaton toivekonsertti, se jos mikä kertoo lapsuusjoulujen merkityksen. Maapallon toiselta puolelta, monimiljoonaisesta kaupungista soittaja muistelee lapsuuden jouluja synnyinmaansa korpiseudulla. Hänellä on nykyisin aineellisesti kaikkea. Toivomansa Sibeliuksen "En etsi valtaa, loistoa", katkaisee soittajan puheen. Hän itkee. Hänellä on ikävä iäksi mennyttä. Niin myös meillä.

Joulutervehdykseni teille rakkaat kotikuntalaiset. Poisnukkuneet ovat muistoissa mukana. Ikäluokkani, joka on nähnyt molemmat sodat, kaartaa elämän loppusuoralle kiitollisena kotiseudulle lapsuus- ja nuoruusvuosien herkistä jouluista. Sytytän kynttilän. Kuuntelen tuon Näin sydämeeni joulun teen. Rauhallista, kiireetöntä joulua.

Antti
Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä