Sanoi Pekka Kyläkoski ja muutama muukin

Ikäluokkani opintie alkoi 1943 syyskuussa. Kaksi ensimmäistä vuotta Uudellakoululla Helmi Salon oppilaina, sitten siityminen Vanhallekoululle, jota yleisimmin kutsuttiin Pekankouluksi legendaarisen johtajaopettajan mukaan.

Olimme yläluokalla. Menossa oli unkontotunti. Lämmin kevätaurinko raukaisi meitä koltiaisia kuin myös opettajaamme. Vuorolukuna tunti eteni. Luokkatoverimme piti lukea "Jeesus meni Mesopotamiaan". Sieltä tulikin: "Jeesus meni Mosapakalle!"

Opettajamme katsoi tyynenä lasiensa yli sanoen: "Vai meni kuuleks sinne?" Mosapakka oli yhteislaidun "Värtviikissä" Viinojan takana. Myöhemmin tällainen arvailuun perustuva oireilu on saanut nimen lukihäiriö.

***

Metsätalousneuvoja Yli-Kerttulan Ville oli Kuvaskankaalla Veikkolan Jussin kanssa leimaamassa Vaasantien varrella. Katselivat, mitä tehdään, mistä otetaan, kun Jussille tuli "hätä". Housut alas ja homma hoitoon. Lähellä tietä kun olivat, Ville huomautti rauhalliseen tyyliinsä: "Muuten, postiauto tulee." Jussi jatkoi toimenpidettään peräpää tielle päin tuumaten: "Tuttu täytyy olla, joka siltä puolelta tuntee!"

***

1950-lukua elettiin. Hakasalon Paavolla oli taksina "Humperi". Hän kertoi hiljaisesta viikosta: "Torstaina yksi 1,50 markan kyyti, sekin velaaks!"
Toimen mies lähti silakkakaupalle, haki satamasta kaloja, laatikot paksiin ja menoksi. Pesuvati oli pienin mitta. Ominaiseen tyyliinsä sanoikin hintaa kysyttäessä, "Kalat ovat ilmaisia, kyyti on se, mikä maksaa"; taksilla kun ajeli. Paavo sanoikin: "Niin monta sormee kraappii leipäfadis, se panee yrittämään."

***

Jouluaattona joulurauhan julistuksen jälkeen seurakuntamme entinen kanttori, Sulo Saarits laulaa Sulho Rannan vavahduttavan "Taas kaikki kauniit muistot." Kuuntelen sen aina seisaaltani, matkaan sinne 1940 - 50 -lukujen jouluihin.

Niin paljon puuttui aineellista, mutta niin paljon oli sellaista, jota kannan mukanani loppuun saakka. Kansakoulun joulujuhlat, tonttupuvut, nisuäijät, satunäytelmä. Yhteiskoulun hetki, jolloin hojelman jälkeen kokoonnuttiin luokkiin, jaettiin todistukset, laulettiin yhdessä Sibeliuksen "En etsi valtaa, loistoa". Herkän hetken jälkeen alkoi joululoma.

Katseeni hakee Linnunradan valomerestä Beetlehemin tähteä. Kyllä se löytyy. Olen siellä kotikylässä, jossakin lähellä on seimi, pieni lapsi vanhempineen, kristikunnan käsittämättömän juhlan päähenkilöt.

Olen lapsuusvuosien jouluaamun kirkossa: valoa, kaunista, turvallista ja kun kirkkokuoro laulaa "Tuo armon valkokyyhky", tunnen olevani jonkun suuren kädessä. Olen kotona.


Joulurauhaa ja levollista mieltä teille kaikille. Kiitollisia ajatuksia poisnukkuneille.