1940-luvulla ei muistini mukaan Merikarvialla ollut yhtään sisävessaa, eli nk. vesiklosettia. Jokaisessa talossa oli ulkohuusi. Nämä olivat tavallaan sosiaalisia tiloja, sillä niissä oli useita istumapaikkoja. Meillä on kaksipaikkainen huusi, mutta se ei ole enää käytössä. Isäni käytti sitä aina kuolemaansa asti, eli vuoteen 1976, vaikka silloin meillä oli jo sisävessa. Naapurissamme Itäkylässä oli huusi, jossa oli ainakin kolme aikuisten paikkaa ja lapsia varten matalammalla istuimella yksi tai kaksi paikkaa. Joskus hätätilanteessa saattoi samassa istunnossa olla sekä mies että nainen. Kouluissa oli huusit erikseen tytöille ja pojille. Ahlströmin koulun poikien huusissa oli heti oven vieressä pitkä kouru johon pissattiin. Muutaman askeleen verran ylempänä oli varsinainen istuntosali. Tuolloin meitä lapsia kiellettiin kurkkimasta jätösten perään ja varotettiin seuraamuksista. Jos kurkisti reiästä alas , sai naarannapin silmäänsä. Vessapaperina olivat yleisesti vanhat sanomalehdet tai kaupan käärinpaperit. Näistä repäistiin sopivan kokoinen pala ja sitä sitten rypisteltiin pehmeämmäksi. Minulle on jäänyt sellainen tapa, että nykyisinkin rypistelen pehmeää vessapaperin palaa.
Nykyään ulkohuusit on korvattu nk. kuivakäymälöillä.
Terveisiä Hämeenlinnasta.
Jukka Uusitalo
Kirjoittajalla ei ole ollut naarannappia silmässä 70 vuoteen.