Lapsuuteni leikit

Lapsuusaikani ajoittui sota-aikaan ja siitä johtuneeseen pula-aikaan. Meillä lapsilla kuitenkin riitti leikkejä niin talvella kuin kesälläkin. Kesäisin leikimme mm.kotia. Meillä oli navettapihassa paikka, jossa oli keittiö ja ruokailutila. Ruoka tehtiin Kalkuttaan sahalta haetusta sahanpurusta ja joesta otetusta vedestä. Tästä massasta tarjoiltiin alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Astioina oli vanhoja lasi- ja peltipurkkeja ja niiden kansia. Hienoimmat astiat saatiin joesta. Pyydystimme paljon näkinkenkiä eli maskaaleja. Etsimme näistä timantteja, mutta niitä ei löytynyt. Kuitenkin avatut kuoret, jotka olivat sisäpinnaltaan kiiltäviä, soveltuivat hyvin ruokailuastioiksi. Kotieläimet tehtiin kävyistä, eli käppäröistä. Ulpukan siemenkodista saatiin hyviä sikoja, kun niihin laitettiin pienet tikut jaloiksi. Leikkikavereina oli siskojeni lisäksi naapurin lapsia. Oli Valtosen Eero, Rannan Hilkka ja Erkki, Hakasalon Veikkoja Pentti. Tuohon aikaan asui Valtosen tontilla myös Lauri Valtosen perhe ja heidän lapsiaan oli myös mukana leikeissä. Mukana olivat myös Itäkylän Matti ja Maija.
Koska meitä lapsia oli kyläyhteisössä runsaasti, pelattiin myös monenlaisia pallopelejä. Yksi suosikkipeli oli piksu. Tässä pelissä oli inni, eli syöttäjä ja lyöjä. Muut olivat ulkokentällä ottamassa palloa vastaan. Kun vastaanottajista joku sai riittävästi pisteitä vastaanottamistaan palloista, tuli hän inniksi ja inni siirtyi lyöjäksi ja lyöjä meni ulkokentälle. Pelikenttänä oli alussa meidän lehmihaka. Tässä kivisessä ja liukumiinoja sisältävässä pelikentässä oli omat vaikeutensa. Koululaisina pelasimme Vanhan koulun kentällä ja peliksi oli tullut pesäpallo. Pelattiin myös polttopalloa ja neljää maalia.
Pelasimme myös Itäkylän pihapiirissä karttusta. Paikka oli erinomainen, koska pihan kaikilla reunoilla oli rakennuksia ja näiden takaa ja sisältä löytyi hyviä piilopaikkoja. Keskellä pihaa oli lipputanko, jonka juurelle asetettiin kapula, johon etsijä merkkasi löydettyjen nimet. ”Jukan nimi kartun kirjoihin” kuului etsijä huuto, kun hän löysi minut.
Ruutua hypimme monessa paikassa. Mukana jokaisella oli oma kapula, pala lautaa, jota sitten potkittiin ruudusta toiseen. Heitimme palloa päin seinää ja teimme välillä erilaisia temppuja ennen kuin pallo kimposi takaisin heittäjän käsiin. Kun palloa heitettiin selkä päin seinää, sanottiin sitä vaihetta pääköiksi.
Koulun pihassa leikittiin mustaa miestä. Yksi lapsista oli musta mies ja muut olivat pihan toisessa laidassa. Kun kiinniottaja huusi: ”Kuka pelkää mustaa miestä”, lähti lapsilauma juoksemaan pihan toiselle laidalle. Kiinniottajan tehtävänä ottaa kiinni joku juoksijoista. Kiinni saatu siirtyi mustaksi mieheksi. Nykyään pitää kaiketi jättää musta sana pois ja huutaa pelkästään: ”Kuka pelkää miestä”. Tämäkään ei ole oikein soveliasta, sillä loukkaahan tämä sukupuolista tasa-arvoa. Pitää huutaa vain: ”Kuka pelkää”.
Meillä pojilla oli lisäksi omat leikkimme. Leikimme puks-sotaa ja pelasimme erilaisia rahapelejä. Heitimme kolikoita tikun juureen tai löimme rahoja seinää vasten. Silloin kun ei ollut kolikoita pelasimme röhnää. Tässä pelissä heitimme muttereita, aluslevyjä tai muuta metallitavaraa tikun juureen tai kuoppaan. Palanen polkupyörän ketjua oli suosittu väline. Tästä oli se haitta, että voitettu tavara oli painavaa ja usein myös likaista ja rasvaista. Taskut olivat lujilla.
Koska asuimme joen varrella, olimme kesäisin paljon joessa. Uimme tai leikimme tukkien seassa. Tuolloin joessa oli kesäisin tukkiuitto. Keväisin harrastimme särkien onkimista. Särjet nousivat kutemaan keväällä ja me pojat pyydystimme niitä itse tekemillämme ongilla. Kilpailimme siitä, kenen särki lentää pisimmälle, kun kalan kiskaisee voimalla vedestä. Näitä kaloja emme kerännet pois vaan ne jäivät linnuille tai kissoille ravinnoksi.
Eräänä kesänä saimme vaihtelua leikkeihimme, kun Titta Cajander järjesti meille kylän lapsille leikkikoulua Yhteiskoululla. Saimme kerran päivässä lautasellisen hyvää ohraryynivelliä ja pienen voileivän. Lapsia oli mukana runsaasti. Koulun lopussa esitimme kuvaelman, jossa sisareni Ritva oli enkeli. Me pojat olimme porona tai poron reessä matkustajina. Kaikilla oli jokin rooli. Muistikuvani tästä tapahtumasta ovat aika hämärät. Olinhan tuolloin alle kouluikäinen.
Talvella leikimme tietenkin lumisotaa ja teimme lumiukkoja ja lumilinnoja. Hiihdimme ja kävimme laskemassa mäkeä Kiilan kalliolla. Mäet olivat nimetty erilaisilla nimillä. Oli mm. ”Kuninkaan köykky” ja ”Pitkä Liisa”. Joen jäällä luistelimme ja pelasimme jääpalloa. Meillä oli myös jäällä linkru eli napakelkka, jossa pitkän seipään päässä oli kelkka ja seiväs oli saranoitu toisesta päästään niin, että sitä voitiin pyörittää. Kelkassa istuva sai täten kovat vauhdit. Pidettiin myös hiihtokilpailuja.
Koska oli pula-aika, teimme itse leikkiautomme ja muut leikkikalumme. Sukset teetettiin alan osaajilla, samoin potkukelkat. Polkupyörät tulivat kuvioihin vasta vähän myöhemmin. Sain ensimmäisen pyöräni, kun setäni Paavo lähetti Amerikasta pyörän kumit ja Vuorisalon Eelis kokosi pyöräni. Eelis oli lapsiystävällinen ja mukava mies. Hän piti verstastaan tuolloin Myllysillan vieressä olevassa talousrakennuksessa jonka omisti Peltomäen Uuno. Kävin lähes päivittäin huoltamassa pyörääni Eeliksen verstaalla ja aina sain tarvitsemani avun.
Kasvuympäristömme oli tapahtumarikas ja meille lapsille oli aina tekemistä. Ei istuttu sisällä eikä aika tullut pitkäksi. Kun muistelen lapsuusaikaani ja vertaan sitä nykylasten vastaavaan aikaan, eroa on siinä, että me leikimme pääasiallisesti ulkona kesät talvet ja liikuimme paljon. Minkä tekniikassa hävisimme nykylapsille, sen omatoimisuudessa voitimme.


Terveisiä Hämeenlinnasta ja Hyvää Joulua.
Jukka Uusitalo