Tämä sivu on tulostettu Merikarvia-seura ry:n internetsivuilta. torstaina 28.3.2024 klo 14:41



Etusivu > Tarinoita > Jukka Uusitalon tarinat > Muistikuvia lapsuuteni ruuista

Muistikuvia lapsuuteni ruuista

Näin joulun yhteydessä tulee aina mieleen joulun perinneruuat. Näistä on kirjoitettu jo aikaisemmin, joten keskityn nyt lapsuusaikani arkiruokiin.
Tulee mieleeni mm. kaljavelli, klimppisoppa, silakat, verestä tehdyt ruuat, fläskisoosi, pernavoi, leivonnaiset, tikkutollo, leipäressu, kalakeitto, papusoppa, vispipuuro, köyhät ritarit, makkarat, prötti, mämmi ja suoraan myllyn torosta syödyt jyvät.

Kaljavelli. Kun olin Haminan ammattikoulussa opettajana joskus 60-luvun loppupuolella, niin koulumme rehtori Ville Koivisto ehdotti, että tehdään aina kerran kuussa jokin perinneruoka henkilökunnan ruokailun yhteyteen. Koska Ville oli idean isä, hän sai ehdottaa ensimmäisen perinneruuan. Meidän muiden vuorot arvottiin ja minä sain seuraavan vuoron. Villen ruoka oli kilosoppa. Hän oli kotoisin jostain Tyrvään seudulta ja kertoi tämän olevan hänen lapsuutensa ruoka. Koska kukaan talousopettajista ei tuntenut kyseistä ruokaa, joutui Ville itse osallistumaan ruuan valmistukseen. Kun ruoka sitten tuotiin nautittavaksi, jokainen meistä maistoi sitä eikä kukaan suostunut syömään enempää. Sopassa oli kaiketi kilo kaikkia aineosia ja se oli todella pahan makuista.
Yksi talousopettajista, Marja-Liisa, oli kotoisin Satakunnasta ja niinpä me Marja-Liisan kanssa aloimme etsiä minun perinneruuista sellaista, jonka Marja-Liisa osaisi tehdä. Löytyi yhteinen ruoka, kaljavelli. Kun sitten kaljavelli tarjoiltiin henkilökunnalle, sai se samanlaisen vastaanoton, kuin Villen kilosoppa. Vaikka kaljavelli oli todella hyvää ja juuri sellaista, jota olin lapsena saanut, se ei vaan maistunut muille. Perinneruokakokeilu loppui tähän. Porukka sopi, että enempää he eivät siedä tämäntapaisia myrkkyjä.
Kaljavelli tehtiin kotikaljan mäskistä ja lopusta kaljasta.

Klimppisoppa. Klimppisoppa myös jakaa ihmiset kahteen ryhmään, toiset tykkää ja toiset ei.
Olen kuullut monen julkkiksen sanovan, että klimppisoppa on ruoka, jota he eivät suostu toista kertaa maistamaan. Voi olla, että klimppisopan resepti vaihtelee paikkakuntien mukaan. Meillä klimppisoppa tehtiin siten, että tavalliseen lihasoppaan, jossa oli myös perunoita mukana, lisättiin keitetyistä perunoista, vehnäjauhoista, kananmunasta, keiton liemestä ja maidosta tehtyjä taikinapalloja, klimppejä. Minusta nämä klimpit olivat koko sopan parasta antia. Kuulemani mukaan joissakin pitäjissä Etelä Pohjanmaalla klimppisopassa ei ollut perunaa lainkaan, pelkästään lihaa ja klimppejä. Kun olimme heti sotien jälkeen Hakasalon Veikon kanssa Peipussa Viinamäen perunamaalla perunoita nostamassa, Viinamäen emäntä tarjosi talkooväelle klimppisoppaa, jossa ei ollut perunoita lainkaan, mutta runsaasti klimppejä. Oli se hyvää. Viimeksi olen saanut klimppisoppaa Hakasalon Veikon hautajaisissa. Tässä tilaisuudessa oli lihakeitto eri kattilassa ja klimpit eri astiassa. Olivat huomioineet tämän makumieltymysten kahtiajakautumisen. Minä kävin klimppiastialla muita useammin.

Silakkaruuat. Talvella ei juuri tuoretta kalaa ollut tarjolla, vaan silloin tehtiin suolasilakoista silakkalaatikkoa, pollakoita ja suutarinlohta. Keväällä, kun meri aukesi ja saatiin tuoretta silakkaa, alkoi taas herkuttelun aika. Paistinkaloja haettiin krookasta suoraan kalastajilta tai ostettiin meidän portaan vierestä Välimaan Erkin polkupyörän tai mopon kyydistä. Äiti perkasi kalat ja paistoi ne. Hän paistoi niistä myös silakkapihvejä. Etikka kuului tuolloin oleellisesti näiden kalaruokien yhteyteen. Minulla oli täällä Hämeenlinnassa työpaikkaruokalassa oma etikkapullo. Emännät säilyttivät sitä keittiön kylmiössä ja pullon kyljessä oli tarra: ”Jukan oma pullo”. Aina kun tarjolla oli joko silakkalaatikkoa tai paistettuja silakoita tai silakkapihvejä, emännät toivat tämän pullon minulle. Muut meidän työyhteisössä eivät etikkaa tällä tavalla käyttäneet.
Noin puolitoista vuotta sitten olin erään seurueen mukana Vanajan Linnassa lounaalla. Tässä talossa toimi aikoinaan Sirola-opisto. Tarjolla oli perunamuusia, poronkäristystä ja silakkapihvejä. Otin tietenkin ison annoksen silakkapihvejä ja sain tarjoilijan tuomaan myös etikkapullon. Kun maistoin ensimmäisen suupalan, romahti koko ruokailun ihanuus. Pihvit olivat pahan makuisia, kovia ja sitkeitä ja päällä oli paksu leivitys jotain ihmeellistä ainetta. Pihvien sisällä oli myös hyvin erikoista maustetta. Vaikka valelin pihvit runsaalla etikalla, oli niiden syöminen työn ja tuskan takana. Muut seurueemme jäsenistä olivat valinneet poronkäristyksen ja kehuivat sitä. Ensimmäisen kerran elämässäni kaduin, että olin valinnut ruuakseni silakkapihvejä.

Verestä tehdyt ruuat Kun jokin eläin teurastettiin, eli lahdattiin, saatiin siinä yhteydessä myös verta. Veri käytettiin myös hyväksi. Siitä tehtiin joko kruppanaa, eli veripalttua tai verimakkaraa. Myös veriplättejä tehtiin. Joskus vieläkin ostan salaa Tapolan mustaa makkaraa ja syön sen muulta perheeltä salaa. He eivät voi sietää verestä tehtyä ruokaa.

Fläskisoosi. Myös meillä tehtiin usein fläskisoosia ja keitettiin kokonaisia. Tämä oli varmaan yleisin arkiruoka.
Tämäkin ruoka on jäänyt pois minun ruokavaliosta. On kuulemma liian epäterveellistä. Hyvää se ainakin oli.

Pernavoi. Perunasta keitettiin pääasiassa kokonaisia, eli perunat keitettiin kuorimattomina ja kokonaisina. Joskus äitini teki pernavoita. Keitetyt ja kuoritut perunat survottiin muusiksi puisella pernavoinuijalla ja sekaan laitettiin keitettyä sipulimaitoa. Pernavoi oli aika ohutta ja päälle laitettiin voisilmä. Tämän kanssa syötiin paistinkaloja, fläskisoosia tai jotain muuta kastiketta.

Leivonnaiset. Äiti leipoi pari kertaa vuodessa suuren erän hapanta leipää ja limppuja. Reikäleivät leivottiin hyvin ohuiksi ja ne kuivattiin pirtin katossa aivan kuiviksi. Leivät säilytettiin aitan fakissa. Leivät olivat vielä käyttöhetkellä niin kovia, että ne taitettiin lyömällä leipää polvea vasten. Tästä sai niitä kuuluisia peukalovoileipiä, kun leivän päälle levitti peukalolla kotona kirnuttua voita ja leivän kastoi juuri lypsettyyn maitoon. Pienempiä leivonnaisia äiti leipoi useamman kerran vuodessa. Hän teki pullaa ja korppuja, kakkoo ja jouluksi kakkua ja pikkuleipiä. Kun isäni sai ostaa myllystä riihikuivattua ruisjauhoa, oli leipä todella hyvän makuista. Riihikuivatusta ruisjauhosta keitimme ennen kouluun menoa vesivelliä. Kiehuvaan veteen vispattiin ruisjauhoa ja vähän suolaa. Jauho jäi usein pienille kloteille, mutta ei se haitannut syöntiä. Nämä klotit olivat vellin parasta osaa. Leipäressua tehtiin siten, että kuivunut leipä paloiteltiin pieniksi paloiksi ja päälle kaadettiin kiehuvaa maitoa. Kuivat pullankiivut liotettiin maidossa ja paistettiin paistinpannussa ja saatiin köyhiäritareita.
Sain ostaa täältä Hämeenlinnan alueelta riihikuivattuja rukiita joskus 70-luvun alkupuolella. Kävin jauhamassa nämä Merikarvialla meidän myllyssä. Jauhot vein täkäläisen keskusammattikoulun leipomolinjalle. Siellä oppilaat leipoivat minulle reikäleipiä toivomusteni mukaan. Sain syödä nämä leivät pääasiassa itse, koska ne olivat liian kovia muiden syötäviksi.

Tikkutollo. Syksyllä säilöttiin puolukoita puiseen nelikon pyttyyn. Pyttyä säilytettiin aitassa ja talvella sen sisältö jäätyi. Irrotimme jollakin teräaseella jäätynyttä puolukkasurvosta ja laitoimme sekaan ruisjauhoa. Näin syntyi erittäin maukas massa, eli tikkutollo. Nimi saattoi olla hyvin suppean piirin käyttämä ja se johtui ehkä siitä, että puisen pytyn seinämistä irtosi survosta hakattaessa pieniä tikkuja, jotka sitten tuli suuhun massaa syötäessä. Tollo kaiketi kuvaa sitä massaa, joka syntyi puolukasta ja ruisjauhosta, (ei siis syöjää). Isäni muistikuvan mukaan nimi johtui siitä, kun ennen vanhaan jauhettiin jauhot käsikivillä ja näin jauhojen joukkoon jäi tikkumaisia oljen paloja..
Tikkutollo oli meidän lasten herkku ja sitä syötiin välipalana. Puolukoista äiti keitti usein vispipuuroa. Tätä herkkua saan myös täällä Hämeenlinnassa, koska vaimonikin tykkää siitä.

Kalakeitto ja papusoppa. On luonnollista, että kesäaikaan syötiin paljon kalaa, koska sitä sai viereisestä joesta ja merestä. Kalakeiton liemenä oli aina maito. Papusoppaa, eli hernekeittoa syötiin talvella laskiaisen aikaan. Kuivatut pavut, eli herneet liotettiin vedessä useita päiviä. Keittoon laitettiin lihaksi siansorkkia ja muuta vähempiarvoista lihaa. Keittoa keitettiin monta tuntia.
Kalakeittoa teemme myös täällä Hämeenlinnassa usein, mutta hernekeiton ostamme kaupasta.

Makkarat. Pula-aikana makkarat olivat myös kortilla ja niitä sai aika harvoin.
Myöhemmin sai torilta Reinin Matin nakkeja. Näitä herkkuja sai myös kuumina. Laineen Huuko annosteli höyrykattilasta halutun määrän paperiin ja nakit syötiin siinä kojun vieressä ja kuunneltiin Reinin juttua. Juttua tuli solkenaan ja ympärillä oli aina melkoinen ihmisjoukko. Ostin usein myös kylmiä nakkeja ja vein ne kotiin ja äiti sitten lämmitti ne tai teki nakkikastiketta. Toinen makkaran myyntipaikka oli Satakunnan kaupan lihapuoli. Se oli kaupparakennuksen Risteen puoleisessa päässä ja siihen oli myös oma sisäänkäynti pihalta. Siellä asiakkaita viihdytti Toivon Eetu ja Erkkilän Airi. Heistä tuli myöhemmin aviopari ja kauppiaita Noormarkkuun. Paras makkara siellä oli hampparimakkara, tai hamppariväärä. Tämä oli halvinta myynnissä olevaa makkaraa, mutta lihapitoisuus lähenteli sataa. Kerran Eetu vitsaili samalla kun antoi asiakkaalle rahasta takaisin. Hän totesi iso rahanippu kädessään, että rahaa on vaikka virsikirjan tekisi ja … . Enempää ei Eetu kerinnyt sanoa, kun hän huomasi, että Rovasti Raitala seisoi asiakkaiden joukossa. Kyllä Eetua nolotti ja naama punaisena hän jatkoi myyntiä. Raitalan lähdettyä jatkui juttelu entiseen tapaan.
Airi ja Eetu olivat todella mukavia ja pidettyjä myyjiä.
Nykyään syön pelkästään sellaisia makkaroita, joiden lihapitoisuus on korkea. Kankaanpääläisen tehtaan Vatajan nakit ovat tällä hetkellä suosikkejani.
Nämä ovat lisäaineettomia ja kuorettomia nakkeja, joiden lihapitoisuus on 80 %.

Prötti. Pröttiä on joskus kutsuttu myös perunamämmiksi. Sitä tehtiin myös meillä leipomisen yhteydessä. Pröttiä tehtiin syksyllä, kun perunat oli nostettu ja niistä oli eroteltu sellaiset perunat, joihin kräksin piikeistä oli jäänyt koloja. Mämmiä tehtiin aina pääsiäisenä. Myös riivinpannukakkoa tehtiin. Se oli meillä muuten tavanomainen pannukakko, mutta sekaan laitettiin riivinperunaa. Meillä oli myllyssä laite, jolla tehtiin suuremmat erät riivinperunaa. Syksyisin monet asiakkaat kävivät jauhattamassa perunoitaan tässä laitteessa. Silpuksi survottu perunamassa pestiin moneen kertaan ja lopputuloksena oli perunajauho.

Jyvät. Meillä lapsilla oli tapana päivittäin syödä myös jyviä. Kräädiparin torossa oli puhdistettuja vehnän, rukiin tai ohran jyviä. Näistä tehtiin nk. leipäjauhoja. Söimme näitä monta kourallista päivän mittaan. Vehnän jyvistä syntyi myös purukumia, kun jaksoi riittävän kauan niitä pureskella. Myös maltaita syötiin, kun niitä vain oli. Paljon syötiin myös ruisjauhoa ja graham-jauhoa. Joskus haimme Setälän myllystä kauraryynejä ja vehnän leseitä. Meillä niitä ei ollut.
Näistä jyvistä saimme runsaasti kuituja ja monenlaisia hivenaineita. Pitäisi vieläkin syödä runsaasti jyviä.

Harmittaa, kun näitä lapsuudenaikaisia ruokia ei enää saa kuin harvoin. Ei auta muu kuin muistella vesi kielellä. Hyvä, että vielä tulee vettä kielelle ja muisti pelaa, vaikkakin hyvin valikoivasti.

Hyvää Joulua
Toivottaa Jukka Uusitalo Hämeenlinnasta
Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä