Tämä sivu on tulostettu Merikarvia-seura ry:n internetsivuilta. perjantaina 19.4.2024 klo 9:30



Etusivu > Tarinoita > Jukka Uusitalon tarinat > Rottasota

Rottasota

Isäni hyvä ystävä ja ikätoveri Karipalon Jussi tuli eräänä talviaamuna myllyyn. Hän oli tullut Mankanevan ja Arvenjärven maisemissa kulkevaa talvitietä pitkin. Kun miehet vaihtoivat kuulumisia, kertoi isäni viimeaikaisista töistään. Hän kertoi aloittaneensa rottasodan. Myllyssä oli runsaasti rottia ja niiden hävittäminen oli työlästä. Isäni kertoi kokeilleensa edellisen iltana sellaista keinoa, että hän oli ottanut kiinni elävän ison rotan ja laittanut sen kaulaa pienen kulkusen, kellon, ja päästänyt rotan vapaaksi. Hän kertoi myös seuranneensa aamulla, että näkyykö rottia, mutta niitä ei näkynyt. Jussi oli heti juonessa mukana ja kertoi nähneensä Arvenjärven jäällä ison rottalauman juoksevan kohti pohjoista ja lauman perässä juoksi iso rotta kello kaulassa. Näin kaverukset saivat nauraa toistensa jutuille.
Terveisiä Hämeenlinnasta
Jukka Uusitalo
Kirjoittaja ei sodi rottia eikä muitakaan vastaan.

Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä