Tuurapapan viimeinen käynti Kalliovaarassa

Talvella vuoden 1945 lopulla tai 1946 alkupuolella oli Tuurapappa tulossa Kalliovaarasta kävellen kohti Uuttataloa, kun kuolema iski varpaaseen Tuomisen portilla. Koska käveleminen oli kivuliasta, pyysi Tuurapappa Tuomisesta apua. Tuomisen Lasse toi Papan vesikelkalla Uuteentaloon, jonne kutsuttiin lääkäri. Lääkäri totesi, että jalassa on kuolio ja jalka pitää katkaista polven yläpuolelta. Kun Tuurapappa kysyi vaihtoehtoa jalan katkaisemiselle, oli lääkäri todennut, että jos ei katkaista, elinaikaa on noin puoli vuotta. Tuurapappa oli todennut, että silloin on kaunis kesän alkupuoli ja silloin on hyvä kuolla, tuomet kukkivat ja luonto on kauneimmillaan. Jalkaa ei syötetä Killille. Killi oli koira. Hän oli todennut myös, että hän on elänyt jo kohta neljä vuotta ”omin luvin”. Hänen mielestään 80 vuotta on sellainen ikä, jonka ihminen on ansainnut, loput on ”omin luvin” elämistä.
Näin Tuurapappa jäi odottamaan kuolemaa Uudentalon välikamariin, joka oli Papan huone. Jalkaa särki ja se mätäni pala kerrallaan. Haju oli aivan kamala. Koska Uunon vaimo Helmi oli syvästi uskovainen ihminen, hän ei hyväksynyt, että kuolemaa tekevä ihminen käyttäisi viinaa kivun lieventämiseksi. Viina oli ollut Tuurapapan kaveri jo monen vuoden ajan. Isäni kävi neuvottelemassa emännän kanssa sopimuksen, jonka mukaan Papalle sai tuoda nk. rapakaljaa, eli ykkösolutta. Isäni hankki korillisen kaljaa ja avasi varovasti pullot sekä poisti osan kaljasta ja laittoi tilalle votkaa. Korkki siististi kiinni ja kori Tuurapapalle. Kun Uunokin vei joskus korillisen kyseistä kaljaa, oli Pappa todennut, että ei Uunon kaljaa, vain Eeliksen kaljaa Uuno ei osannut käsitellä toimittamaansa kaljaa. Näin huiputtivat uskovaista emäntää. Oli siitä kaljasta jonkinlaista helpotusta kovista kivuista kärsivälle. Papalle.
Tuurapappa kuoli 19.6.1946 ja oli reilut 84 vuotias. Me lapset ennätimme viedä Tuurapapalle kevään ensimmäiset tuomen kukat, joita Pappa oli kovasti odottanut.
Hautajaiset pidettiin Uusessatalossa ja pojat noudattivat isänsä toivomusta. Tuurapappa oli toivonut, että häntä pitää muistella iloisella mielin ja hänen kunniakseen pitää ottaa hautajaisissa ryyppyjä. Niinpä veljekset, Uuno, Eelis, Arkka ja Fratu kävivät tämän tästä tallin porstuassa ja sieltä tullessaan mieli oli aina iloisempi ja iloisempi. Veljekset istuivat tuvan puolella ja muistelivat isäänsä iloisesti nauraen, kun emäntä ja muu hautajaisväki veisasivat salin puolella. Kyllä emäntä oli vihainen.
Jukka