Etusivu > Tarinoita > Lauri Hakosalon juttuja > Pärske, Arvo Lehtosen konepaja ja Jussin paja toivat Krookkaan uudenlaista yritystoimintaa
Pärske, Arvo Lehtosen konepaja ja Jussin paja toivat Krookkaan uudenlaista yritystoimintaa
Lauri Hakosalo
Pärske, Arvo Lehtosen konepaja ja Jussin paja toivat Krookkaan uudenlaista yritystoimintaa
Krookanlahden rannat Manksinojan eteläpuolella olivat Alajumpin omistuksessa 1900 luvulle tultaessa.
Tuolloin Krookan rantatöyräällä ei ollut vielä paljon asutusta.
Vasta 1940-luvulle tultaessa asutus oli lisääntynyt ja ”Isorannasta” oli tullut torppari- ja mäkitupalaisalue, jota asuttivat pääasiassa kalastajat.
Krookanlahden rannassa oli kalastajien vene- ja verkkovajoja ja mäen rinteellä oli verkonkuivatustelineitä eli vappeita.
Näin kertoo Tuulikki Haanpään vuodelta 1974 oleva kylätutkimus.
Alkuaan siis ranta-alueen asukkaat elättivät itsensä kalastuksella, verkon paikkauksella ja satamatyöllä.
Vasta sodan jälkeen alkoi laajemmin Krookan ydinalue muuttua huvila-alueeksi, kun suurimittainen kalastus alkoi hiipua.
Vanhat rantahuoneet alkoivat jäädä vesirajan yläpuolelle meriveden laskiessa.
Enää rannassa ei ollut verkkoja kuivumassa - ei edes museomielessä Merikarvia-viikon aikana.
Mutta tänään ”Isoranta” on kaunis, hyvin hoidettu ja kulttuurihistoriallisesti arvokas alue.
Toivoa sopii, että alue säilytetään ja sitä hoidetaan pieteetillä ja alkuperäinen maisema säilytettäisiin niin hyvin kuin mahdollista.
Koko alue on todellinen Krookan Helmi.
Saarnaaja Otto Kaipainen oivalsi Krookan rannan kauneusarvot ja käyttömahdollisuudet, kun hän vuonna 1923 osti Fredrik Kouhilta karuhkon tontin, jolle hän alkoi rakentaa kesähuvilaa, joka seisoi paikallaan seuraavana vuonna.
Samalla paikalla tämä ”valkoinen ” huvila tänäänkin seisoo Riitta Moilasen nyt omistamana. Palaan omalla jutulla Kaipaisen sukuun myöhemmin.
TÄITORISTA
Kerron seuraavaksi Täitorista. Minulle se on aivan tuiki tuntematon paikka.
Wille Kaipaisen ja Kerttu Pollarin lehtijutuissa siitä luin ensi kerran ja Jaakko Salmelta kuulin uudelleen täitorista.
Se sijaitsi Heimo Sevion, entinen Snellman, kaupan edessä, tarkemmin Luomasen omakotitalon ja Sevion kaupan välissä, joten mistään suuresta torista ei lainkaan ollut kysymys.
Täitorille kokoontuivat sen ajan satamajätkät. Mistä täitori sai nimensä, se on edelleen minulle hämärän peitossa.
Toki tuona aikana täi oli tuttu vieras monessa kodissa ja Sataman kansakoulussa sitä tapasi.
Täikampa tuli minullekin tuolloin tutuksi. Mielenkiintoista oli kammalla saada tukasta täi, jonka tappaminen aina aiheutti tietyn kuuloisen naksahduksen.
Täitorin edusta oli krookkalaisille merkittävä kokoontumispaikka, ja sen edustalla sijainnut pitkänomainen kivi oli tärkeä siksi, että sen ympärillä sillä istuen ja vieressä seisten tehtiin ”kärröökauppoja” urakkakauppoja.
Muutaman miehen muodostaman porukan nokkamiehet, kuten Gösta Jokisalo ja Urho Starkman kilpailivat halkojen kärröö urakoista.
Tuolloin rannassa odottavat oolanderit eli ahvenanmaalaiset kaljaasit odottivat halkoja aluksiinsa.
Halot olivat ns. ”Ruotsin halkoja” elikkä ne olivat suomalaisista haloista poiketen vain 90cm pituisia. Miksi niin, se ei ole minulle selvinnyt?
Krookassa asunut Jaakko Salmi muistelee minulle kertoen laskeneensa kerran Krookanlahdella olleen kaikkiaan 32 kaljaasia tai jaalaa yhtäaikaisesti. Kaljaasit olivat kaksimastoisia, lähes kaikki ilman apumoottoria olevia.
Jaakko Salmi muisteli, että vain Ellenissä oli apumoottori.
Kun kaupat oli tehty, alkoi halkojen kärräys halkoplassilta aluksiin. Lastoo tapahtui nopeasti ja kesti enimmillään vain muutaman päivän.
Lahdella oleviin jaaloihin, jotka olivat kaljaaseja pienempiä, lastattiin vain merikarvialaisia puuastiapyttyjä.
Joskus, kun ei ollut seilituulta, niin hinaaja vei useita kaljaaseja pitkin retiä suotuisaa tuulta etsien.
Kookan rannan eräs perinne, ei aina kovin mairitteleva, on ns. parruporukka eli juopotteluun taipuvainen mieskööri.
Tietyt henkilöt alkoivat kokoontua Snellmanin, vähän myöhemmin Heimo Sevion kaupan seinustalle maailmaa ja erityisesti Krookan oloja ja laajemmaltikin Merikarvian asioita parantamaan. Kotoisat viinakset ja ostoviinakin heille kelpasi. Paljon puhuttiin, mutta ei liiemmälti tapeltu, vaikka joskus kyllä vähän voimia miteltiin.
Viranomaiset katsoivat touhua vähän sormien välistä, jotta villiksi ei päässyt elo menemään.
Politiikkaakin puhuttiin ja kunnan päättäjien touhuja ihmeteltiin, kuten aina on täällä tehty.
Alman Franssi, oikeammin sukunimeltään Salonen oli kova kommunisti ja Starkmanin Uuno eli Fodu ei ollut juurikaan viinamäen miehiä, mutta toi porukalle sosialidemokratiaa tutuksi. Ääntä syntyi, muttei asioista juuri
käyty rinnuksille. Kortessalon Eemeli oli usein mukana. Hän asui nykyisen uimarannantien, joka tie muutettiin Merikarvia seuran aloitteesta tietä paremmin kuvaavalla nimellä Kivitie ja satamatien välissä talossaan, jossa hänellä Hilman kanssa oli paljon lapsia, ainakin kahdeksan. Henrikssonin veljekset mm Veikko eli Poosu olivat parrulla myös.
Porukan ainoa vähän varottava osallistuja oli Kiho eli Rosenberg pitkän puukon omistanut mies. Alman Franssi taisi saada Rosenbergin puukosta haavan. Myöhemmin parrulla tapasivat Viertosen Erkki ja Voldi sekä Juholan Jussi.
Tänään parruporukka tai satamalautakunnaksikin kutsuttu on muuttanut alas rantaan uuden komean ”Ouran Pookin” lähelle ja he ovat saaneet oikeat puuistuimet.
Tämäkin sakki puhuu entiseen tapaan kunnan yhteisistä asioista, mutta viinakset nautitaan nyt siististi kotioloissa.
ARVO LEHTOSEN KONEPAJA ja JUSSIN PAJA
Krookkaan eli Satamaan tuli kaksi merkittävää teollisuusyritystä:
Arvo Lehtosen konepaja ja Jussin paja, jonka tiloissa myöhemmin oli Esko Nurmen Puutyöverstas ja nykyisin siinä on Puusuutari Pekka Nurmen puutyöverstas.
Pärske, Arvo Lehtosen konepaja ja Jussin paja toivat Krookkaan uudenlaista yritystoimintaa
Krookanlahden rannat Manksinojan eteläpuolella olivat Alajumpin omistuksessa 1900 luvulle tultaessa.
Tuolloin Krookan rantatöyräällä ei ollut vielä paljon asutusta.
Vasta 1940-luvulle tultaessa asutus oli lisääntynyt ja ”Isorannasta” oli tullut torppari- ja mäkitupalaisalue, jota asuttivat pääasiassa kalastajat.
Krookanlahden rannassa oli kalastajien vene- ja verkkovajoja ja mäen rinteellä oli verkonkuivatustelineitä eli vappeita.
Näin kertoo Tuulikki Haanpään vuodelta 1974 oleva kylätutkimus.
Alkuaan siis ranta-alueen asukkaat elättivät itsensä kalastuksella, verkon paikkauksella ja satamatyöllä.
Vasta sodan jälkeen alkoi laajemmin Krookan ydinalue muuttua huvila-alueeksi, kun suurimittainen kalastus alkoi hiipua.
Vanhat rantahuoneet alkoivat jäädä vesirajan yläpuolelle meriveden laskiessa.
Enää rannassa ei ollut verkkoja kuivumassa - ei edes museomielessä Merikarvia-viikon aikana.
Mutta tänään ”Isoranta” on kaunis, hyvin hoidettu ja kulttuurihistoriallisesti arvokas alue.
Toivoa sopii, että alue säilytetään ja sitä hoidetaan pieteetillä ja alkuperäinen maisema säilytettäisiin niin hyvin kuin mahdollista.
Koko alue on todellinen Krookan Helmi.
Saarnaaja Otto Kaipainen oivalsi Krookan rannan kauneusarvot ja käyttömahdollisuudet, kun hän vuonna 1923 osti Fredrik Kouhilta karuhkon tontin, jolle hän alkoi rakentaa kesähuvilaa, joka seisoi paikallaan seuraavana vuonna.
Samalla paikalla tämä ”valkoinen ” huvila tänäänkin seisoo Riitta Moilasen nyt omistamana. Palaan omalla jutulla Kaipaisen sukuun myöhemmin.
TÄITORISTA
Kerron seuraavaksi Täitorista. Minulle se on aivan tuiki tuntematon paikka.
Wille Kaipaisen ja Kerttu Pollarin lehtijutuissa siitä luin ensi kerran ja Jaakko Salmelta kuulin uudelleen täitorista.
Se sijaitsi Heimo Sevion, entinen Snellman, kaupan edessä, tarkemmin Luomasen omakotitalon ja Sevion kaupan välissä, joten mistään suuresta torista ei lainkaan ollut kysymys.
Täitorille kokoontuivat sen ajan satamajätkät. Mistä täitori sai nimensä, se on edelleen minulle hämärän peitossa.
Toki tuona aikana täi oli tuttu vieras monessa kodissa ja Sataman kansakoulussa sitä tapasi.
Täikampa tuli minullekin tuolloin tutuksi. Mielenkiintoista oli kammalla saada tukasta täi, jonka tappaminen aina aiheutti tietyn kuuloisen naksahduksen.
Täitorin edusta oli krookkalaisille merkittävä kokoontumispaikka, ja sen edustalla sijainnut pitkänomainen kivi oli tärkeä siksi, että sen ympärillä sillä istuen ja vieressä seisten tehtiin ”kärröökauppoja” urakkakauppoja.
Muutaman miehen muodostaman porukan nokkamiehet, kuten Gösta Jokisalo ja Urho Starkman kilpailivat halkojen kärröö urakoista.
Tuolloin rannassa odottavat oolanderit eli ahvenanmaalaiset kaljaasit odottivat halkoja aluksiinsa.
Halot olivat ns. ”Ruotsin halkoja” elikkä ne olivat suomalaisista haloista poiketen vain 90cm pituisia. Miksi niin, se ei ole minulle selvinnyt?
Krookassa asunut Jaakko Salmi muistelee minulle kertoen laskeneensa kerran Krookanlahdella olleen kaikkiaan 32 kaljaasia tai jaalaa yhtäaikaisesti. Kaljaasit olivat kaksimastoisia, lähes kaikki ilman apumoottoria olevia.
Jaakko Salmi muisteli, että vain Ellenissä oli apumoottori.
Kun kaupat oli tehty, alkoi halkojen kärräys halkoplassilta aluksiin. Lastoo tapahtui nopeasti ja kesti enimmillään vain muutaman päivän.
Lahdella oleviin jaaloihin, jotka olivat kaljaaseja pienempiä, lastattiin vain merikarvialaisia puuastiapyttyjä.
Joskus, kun ei ollut seilituulta, niin hinaaja vei useita kaljaaseja pitkin retiä suotuisaa tuulta etsien.
Kookan rannan eräs perinne, ei aina kovin mairitteleva, on ns. parruporukka eli juopotteluun taipuvainen mieskööri.
Tietyt henkilöt alkoivat kokoontua Snellmanin, vähän myöhemmin Heimo Sevion kaupan seinustalle maailmaa ja erityisesti Krookan oloja ja laajemmaltikin Merikarvian asioita parantamaan. Kotoisat viinakset ja ostoviinakin heille kelpasi. Paljon puhuttiin, mutta ei liiemmälti tapeltu, vaikka joskus kyllä vähän voimia miteltiin.
Viranomaiset katsoivat touhua vähän sormien välistä, jotta villiksi ei päässyt elo menemään.
Politiikkaakin puhuttiin ja kunnan päättäjien touhuja ihmeteltiin, kuten aina on täällä tehty.
Alman Franssi, oikeammin sukunimeltään Salonen oli kova kommunisti ja Starkmanin Uuno eli Fodu ei ollut juurikaan viinamäen miehiä, mutta toi porukalle sosialidemokratiaa tutuksi. Ääntä syntyi, muttei asioista juuri
käyty rinnuksille. Kortessalon Eemeli oli usein mukana. Hän asui nykyisen uimarannantien, joka tie muutettiin Merikarvia seuran aloitteesta tietä paremmin kuvaavalla nimellä Kivitie ja satamatien välissä talossaan, jossa hänellä Hilman kanssa oli paljon lapsia, ainakin kahdeksan. Henrikssonin veljekset mm Veikko eli Poosu olivat parrulla myös.
Porukan ainoa vähän varottava osallistuja oli Kiho eli Rosenberg pitkän puukon omistanut mies. Alman Franssi taisi saada Rosenbergin puukosta haavan. Myöhemmin parrulla tapasivat Viertosen Erkki ja Voldi sekä Juholan Jussi.
Tänään parruporukka tai satamalautakunnaksikin kutsuttu on muuttanut alas rantaan uuden komean ”Ouran Pookin” lähelle ja he ovat saaneet oikeat puuistuimet.
Tämäkin sakki puhuu entiseen tapaan kunnan yhteisistä asioista, mutta viinakset nautitaan nyt siististi kotioloissa.
ARVO LEHTOSEN KONEPAJA ja JUSSIN PAJA
Krookkaan eli Satamaan tuli kaksi merkittävää teollisuusyritystä:
Arvo Lehtosen konepaja ja Jussin paja, jonka tiloissa myöhemmin oli Esko Nurmen Puutyöverstas ja nykyisin siinä on Puusuutari Pekka Nurmen puutyöverstas.
Arvo Lehtosen konepaja Krookassa. Tästä kaikki alkoi. Tänään yritys toimii Kokemäen Peipohjassa Erkki Lehtosen johtamana ja konepaja työllistää 120 henkeä. Hienoa, että konepajan kotipaikka on tänäänkin Merikarvialla. Ne perinteet…
Arvo Lehtonen perusti Krookan ydinalueelle vuonna 1923 yhdessä Emil Peltolan kanssa konepajan. Aluksi verstaassa korjattiin veneitä ja sahoja. mutta sitten alettiin jo rakentaa
uusia koneita mm todella upea moottorikelkka ja kimpihöyliä puuastiateollisuuden kasvaviin tarpeisiin.
Yrittäjät työllistivät pari, kolme miestä itsensä lisäksi.
Arvo joutui ainoana koneita ymmärtävänä joskus pirtuaikana jopa aseella uhaten lähtemään avomerelle korjaamaan pirtutrokareiden venemoottoria.
Lehtosen konepajarakennusta ei enää ole, mutta Erkki Lehtosella on rannan toinen ”valkoinen talo” huvilanaan.
uusia koneita mm todella upea moottorikelkka ja kimpihöyliä puuastiateollisuuden kasvaviin tarpeisiin.
Yrittäjät työllistivät pari, kolme miestä itsensä lisäksi.
Arvo joutui ainoana koneita ymmärtävänä joskus pirtuaikana jopa aseella uhaten lähtemään avomerelle korjaamaan pirtutrokareiden venemoottoria.
Lehtosen konepajarakennusta ei enää ole, mutta Erkki Lehtosella on rannan toinen ”valkoinen talo” huvilanaan.
Krookan ydinkeskuksessa toimi Kouhin varastoalue, jossa yrityksellä oli hieno puutavaran kuljetuslaite, jolla laudat tuotiin mäeltä mäen alapuolella olevaan alukseen. Kouhin varastorakennus, jonka yläosassa oli valmiit puupytyt odottamassa alukseen siirtämistä.
Yksi hienoimmista tuotteista oli Moottorikelkka, joka valmistui 1930 luvulla. Kuvassa Arvo Lehtonen ja Emil Peltola.
Lehtosen Krookan konepaja sisältä kuvattuna. Ketähän kuvassa on? Omistajatko Lehtonen ja Peltola
Kuvassa etualalla on Lehtosen Konepaja ja yleisöä seuraamassa hevoskilpailua. Kouhin lautatarhan korkeat lautatapulit eli karkot näkyvä upeasti Krookanlehdelle asti. Tulipaloa esämässä lautatarhalla oli ympärivuotinen vartija. Kenenkähän auto on jäällä.
Otto Kaipaisen kotitalo sijaitsi vähän lautatarhan varjossa, se oli toinen Krookan valkoisista taloista.
Etualalla on Jussin Paja ja vasemmalla mäellä on Arvo Lehtosen talo, Krookan toinen valkoinen talo. Upea hevonen jäällä. Tunteeko joku hevosen ja sen kuskin? Onko Huhtisen Yrjö?
Hieno rantakuva, jossa meri on kauniin sininen. Taustalla Jussin Paja ja Arvo Lehtosen valkoinen talo upealla mäellä.
Tänään Lehtosen alkuperäisen kotitalon on Erkki Lehtonen peruskorjannut upeaksi kodikseen.
Tänään Lehtosen konepaja toimii Kokemäellä. Yritys on nyt osakeyhtiö, jonka toimitusjohtajana on Erkki Lehtonen.
Yhtiö työllistää tänään 120 ammattimiestä.
Millainen Krookan ranta mahtaisi olla, jos tämä yritys olisi edelleen Krookassa ja veisi maailman merille täältä tuotteitaan
Arvo Hjalmar Lehtonen syntyi Tyrvännössä ja hän kuoli Kokemäellä 10.4.1971.
Konekorjaamo, josta hän omisti puolet toimi täällä vuoteen 1938.
Arvo perusti Merikarvialle Krookkaan Toikka nimisen henkilön kanssa LVI-yrityksen, joka toimi täällä 1938-39.
Arvo Lehtonen rakensi verstasrakennusten lisäksi omakotitalon komealle kalliorinteelle, jossa tänään asuu hänen pojan poikansa Erkki Lehtonen ja eläkkeellä oleva Risto Lehtonen viettää myös kesiään Krookassa ja Ourassa.
Arvolle Merikarvian Krookka ja Oura olivat tärkeät tukikohdat koko hänen elämänsä ajan. Merikarvialaisten aitous puhutteli ja miellytti häntä.
Arvon lapsista Kerttu Ellilä toimi yhteiskoulussa jonkin aikaan luonnontieteen opettajana ja hänen miehensä Eero Ellilä oli täällä
KOP:n pankinjohtajana. Täällä syntyivät myös perheen lapset Risto ja Tuovi. Risto Ellilällä on huvilansa aivan merenranta näyttämän vieressä.
JUSSIN PAJA
Jussin paja perustettiin vuonna 1939 Jussi Koskisen toimesta. Koskinen teki siinä vuoteen 1956 saakka konepajan tuotteita.
Koskinen oli Karijoelta kotoisin ja hän tuli alkuaan Jukolan sahalle sepäksi.
Merkillistä muuten, että useat Krookan rannan yrittäjät tulivat muualta, lähinnä Isojoelta, Honkajoelta ja Karijoelta.
J.A.Salmen uuden sahan rakennustyövaihe satamassa kesti koko vuoden 1939 kesän, aina lokakuulle saakka, jolloin saharakennus oli valmis, mutta koneiden paikoilleen asettelu jäi sotatoimien johdosta kesken.
Paikkakunnalla konekorjaamoa ja asennustöitä sekä myös uusien koneiden suunnittelua ja rakentamista osaava Jussi Koskinen viimeisteli ja asensi koneiston paikoilleen.
Tänään Koskisen verstas on hyvissä voimissa rantaa komistaen ja vanhoja teollistamisaikoja muistuttamassa Puusuutari Pekka Nurmen omistuksessa, joka tekee puualan tuotteita.
Pekan isä Esko Nurmi osti Koskisen verstaan vuonna 1956 ja aloitti tällä paikalla puutyöverstaan.
Esko palkittiin yrittäjäpytyllä numero 15 vuonna 1989.
Esko Nurmi aloitti yritystoiminnan 1949 rakentamalla Tiilipruukin tilalle Kräniin kodin ja verstaan.
Merikarvialaisille tulivat tutuiksi Eskon valmistamat keittiökalusteet, ovet ja ikkunat, joita nyt pojat Pekka ja Juha tänään valmistavat vuodesta 1997 lähtien yrittäjinä.
Esko Nurmi, seppä Heikin poika sai oppinsa puusepän työhön Nojomaan verstaalla, josta olen aiemmin kertonut.
Tänään Lehtosen konepaja toimii Kokemäellä. Yritys on nyt osakeyhtiö, jonka toimitusjohtajana on Erkki Lehtonen.
Yhtiö työllistää tänään 120 ammattimiestä.
Millainen Krookan ranta mahtaisi olla, jos tämä yritys olisi edelleen Krookassa ja veisi maailman merille täältä tuotteitaan
Arvo Hjalmar Lehtonen syntyi Tyrvännössä ja hän kuoli Kokemäellä 10.4.1971.
Konekorjaamo, josta hän omisti puolet toimi täällä vuoteen 1938.
Arvo perusti Merikarvialle Krookkaan Toikka nimisen henkilön kanssa LVI-yrityksen, joka toimi täällä 1938-39.
Arvo Lehtonen rakensi verstasrakennusten lisäksi omakotitalon komealle kalliorinteelle, jossa tänään asuu hänen pojan poikansa Erkki Lehtonen ja eläkkeellä oleva Risto Lehtonen viettää myös kesiään Krookassa ja Ourassa.
Arvolle Merikarvian Krookka ja Oura olivat tärkeät tukikohdat koko hänen elämänsä ajan. Merikarvialaisten aitous puhutteli ja miellytti häntä.
Arvon lapsista Kerttu Ellilä toimi yhteiskoulussa jonkin aikaan luonnontieteen opettajana ja hänen miehensä Eero Ellilä oli täällä
KOP:n pankinjohtajana. Täällä syntyivät myös perheen lapset Risto ja Tuovi. Risto Ellilällä on huvilansa aivan merenranta näyttämän vieressä.
JUSSIN PAJA
Jussin paja perustettiin vuonna 1939 Jussi Koskisen toimesta. Koskinen teki siinä vuoteen 1956 saakka konepajan tuotteita.
Koskinen oli Karijoelta kotoisin ja hän tuli alkuaan Jukolan sahalle sepäksi.
Merkillistä muuten, että useat Krookan rannan yrittäjät tulivat muualta, lähinnä Isojoelta, Honkajoelta ja Karijoelta.
J.A.Salmen uuden sahan rakennustyövaihe satamassa kesti koko vuoden 1939 kesän, aina lokakuulle saakka, jolloin saharakennus oli valmis, mutta koneiden paikoilleen asettelu jäi sotatoimien johdosta kesken.
Paikkakunnalla konekorjaamoa ja asennustöitä sekä myös uusien koneiden suunnittelua ja rakentamista osaava Jussi Koskinen viimeisteli ja asensi koneiston paikoilleen.
Tänään Koskisen verstas on hyvissä voimissa rantaa komistaen ja vanhoja teollistamisaikoja muistuttamassa Puusuutari Pekka Nurmen omistuksessa, joka tekee puualan tuotteita.
Pekan isä Esko Nurmi osti Koskisen verstaan vuonna 1956 ja aloitti tällä paikalla puutyöverstaan.
Esko palkittiin yrittäjäpytyllä numero 15 vuonna 1989.
Esko Nurmi aloitti yritystoiminnan 1949 rakentamalla Tiilipruukin tilalle Kräniin kodin ja verstaan.
Merikarvialaisille tulivat tutuiksi Eskon valmistamat keittiökalusteet, ovet ja ikkunat, joita nyt pojat Pekka ja Juha tänään valmistavat vuodesta 1997 lähtien yrittäjinä.
Esko Nurmi, seppä Heikin poika sai oppinsa puusepän työhön Nojomaan verstaalla, josta olen aiemmin kertonut.
Jussin Paja Krookassa
Tämä kuva on vuodelta 1964.
Talo nro 1 on Kankaisen rantahuone. Talo nro 2. on Salmen perikunnan rantahuone. Talo nro 3 on Rannan rantahuone. Talo nro 4 on Koskisen Rantahuone.
Talo nro 5 on Jussin Paja, nykyinen Nurmen verstas, sittemmin Puusuutari Pekka Nurmen puutyöverstas. Talo nro 6 Erkkilä, Kaisu Rouhikko. Talo nro 7 on Arvo Erkkilä.
Talo nro 8 on Westerlundin tila. Jussi ja Lyyli Rannan kalastajatila, jnka alapuolella ovat Rannan vappeeteli verkkojen kuivatustelineet. Talo nro 9 on Lehtosem vuonna 1925 rakennettu talo.
Talo nro 10 on Aini ja Olga koti. Heitä kutsuttiin Ringloon flikoiksi. Talo nro 11 on Ruusala, jonka Otto Kaipainen rakensi ja sittemmin se oli Ilmari Arvola koti.
Ilmari Arviola tunnettiin Krookassa Imppana.
Krookasssa tunnettiin sanonta: ” Sammu kuin Impan piippu” Talo nro 12 oli August Heino Kotitalo. Talo nro 13 tunnettiin Kiertomäki-nimestä.
Arvo Lehtosen valkoinen talo, jonka tänään omistaa Erkki Lehtonen.
Venevajat ja Lyyli Rannan komeat vappeet näkyvät kuvassa hyvin.
Erikoista oli, että rannan kaikki kapeat tontit ulottuivat veteen asti, kun kaikilla oli tarve päästä rannassa oleviin kalastusaluksiin.
Olisi hienoa, jos vastaisuudessakin saataisiin Krookkaan johonkin paikkaa näitä vappeita muistuttamaan entisajan kalastuksesta?
Sopiva paikka voisi olla esimerkiksi kalastusmuseossa tai Krookan merenranta näyttämön yhteyteen
joko Merikarvia-viikon tai meripäivien aikoina suuren yleisön ihasteltavaksi.
Jussin paja perustettiin vuonna 1939 Jussi Koskisen toimesta. Koskinen teki siinä vuoteen 1956 saakka konepajan tuotteita.
Koskinen oli Karijoelta kotoisin ja hän tuli alkuaan Jukolan sahalle sepäksi.
Merkillistä muuten, että useat rannan yrittäjät tulivat muualta, lähinnä Isojoelta, Honkajoelta ja Karijoelta.
J.A. Salmen uuden sahan rakennustyövaihe satamassa kesti koko vuoden 1939 kesän, aina lokakuulle saakka, jolloin saharakennus oli valmis, mutta koneiden paikoilleen asettelu jäi sotatoimien johdosta kesken. Paikkakunnalla konekorjaamoa ja asennustöitä sekä myös uusien koneiden suunnittelua ja rakentamista osaava Jussi Koskinen viimeisteli ja asensi koneiston paikoilleen
Tänään Koskisen verstas on hyvissä voimissa rantaa komistaen ja vanhoja teollistamisaikoja muistuttamassa Puusuutari Pekka Nurmen omistuksessa, joka tekee puualan tuotteita. Pekan isä Esko Nurmi osti Koskisen verstaan vuonna 1956 ja aloitti tällä paikalla puutyöverstaan. Esko palkittiin yrittäjäpytyllä numero 15 vuonna 1989. Esko Nurmi aloitti yritystoiminnan 1949 rakentamalla Tiilipruukin tilalle Kräniin kodin ja verstaan. Merikarvialaisille tulivat tutuiksi Eskon valmistamat keittiökalusteet, ovet ja ikkunat, joita nyt pojat Pekka ja Juha tänään valmistavat vuodesta 1997 lähtien yrittäjinä.
Esko Nurmi, seppä Heikin poika sai oppinsa puusepän työhön Nojomaan verstaalla, josta olen aiemmin kertonut.
Tänään liikeyritystä harjoittaa Puusuutari Pekka Nurmi, joka veljensä kanssa tekee puualan tuotteita mm keittiökalusteita.
Talo nro 5 on Jussin Paja, nykyinen Nurmen verstas, sittemmin Puusuutari Pekka Nurmen puutyöverstas. Talo nro 6 Erkkilä, Kaisu Rouhikko. Talo nro 7 on Arvo Erkkilä.
Talo nro 8 on Westerlundin tila. Jussi ja Lyyli Rannan kalastajatila, jnka alapuolella ovat Rannan vappeeteli verkkojen kuivatustelineet. Talo nro 9 on Lehtosem vuonna 1925 rakennettu talo.
Talo nro 10 on Aini ja Olga koti. Heitä kutsuttiin Ringloon flikoiksi. Talo nro 11 on Ruusala, jonka Otto Kaipainen rakensi ja sittemmin se oli Ilmari Arvola koti.
Ilmari Arviola tunnettiin Krookassa Imppana.
Krookasssa tunnettiin sanonta: ” Sammu kuin Impan piippu” Talo nro 12 oli August Heino Kotitalo. Talo nro 13 tunnettiin Kiertomäki-nimestä.
Arvo Lehtosen valkoinen talo, jonka tänään omistaa Erkki Lehtonen.
Venevajat ja Lyyli Rannan komeat vappeet näkyvät kuvassa hyvin.
Erikoista oli, että rannan kaikki kapeat tontit ulottuivat veteen asti, kun kaikilla oli tarve päästä rannassa oleviin kalastusaluksiin.
Olisi hienoa, jos vastaisuudessakin saataisiin Krookkaan johonkin paikkaa näitä vappeita muistuttamaan entisajan kalastuksesta?
Sopiva paikka voisi olla esimerkiksi kalastusmuseossa tai Krookan merenranta näyttämön yhteyteen
joko Merikarvia-viikon tai meripäivien aikoina suuren yleisön ihasteltavaksi.
Jussin paja perustettiin vuonna 1939 Jussi Koskisen toimesta. Koskinen teki siinä vuoteen 1956 saakka konepajan tuotteita.
Koskinen oli Karijoelta kotoisin ja hän tuli alkuaan Jukolan sahalle sepäksi.
Merkillistä muuten, että useat rannan yrittäjät tulivat muualta, lähinnä Isojoelta, Honkajoelta ja Karijoelta.
J.A. Salmen uuden sahan rakennustyövaihe satamassa kesti koko vuoden 1939 kesän, aina lokakuulle saakka, jolloin saharakennus oli valmis, mutta koneiden paikoilleen asettelu jäi sotatoimien johdosta kesken. Paikkakunnalla konekorjaamoa ja asennustöitä sekä myös uusien koneiden suunnittelua ja rakentamista osaava Jussi Koskinen viimeisteli ja asensi koneiston paikoilleen
Tänään Koskisen verstas on hyvissä voimissa rantaa komistaen ja vanhoja teollistamisaikoja muistuttamassa Puusuutari Pekka Nurmen omistuksessa, joka tekee puualan tuotteita. Pekan isä Esko Nurmi osti Koskisen verstaan vuonna 1956 ja aloitti tällä paikalla puutyöverstaan. Esko palkittiin yrittäjäpytyllä numero 15 vuonna 1989. Esko Nurmi aloitti yritystoiminnan 1949 rakentamalla Tiilipruukin tilalle Kräniin kodin ja verstaan. Merikarvialaisille tulivat tutuiksi Eskon valmistamat keittiökalusteet, ovet ja ikkunat, joita nyt pojat Pekka ja Juha tänään valmistavat vuodesta 1997 lähtien yrittäjinä.
Esko Nurmi, seppä Heikin poika sai oppinsa puusepän työhön Nojomaan verstaalla, josta olen aiemmin kertonut.
Tänään liikeyritystä harjoittaa Puusuutari Pekka Nurmi, joka veljensä kanssa tekee puualan tuotteita mm keittiökalusteita.
Ojalan linja-autoa valmistellaan sotaan lähtöön Jussin verstaalla. Huomaa häkäpönttö takana!
Jussin Pajassa Chevrolet laitettiin ”sotakuntoon” Siihen asennettiin ns. häkäpytty ja se sai sotavärityksen ja alkoi toimia puukaasulla.
Kuvassa Vihtori Ojala istuu valkoinen hattu päässään. Vieressä seisova Unto Maja oli työssä tuolloin Jussin Pajassa.
Majan vieressä seisoo Lauri Laiho. Kuvassa viimeistä edellinen oikealla auton vieressä on Jussi Koskinen Jussin Pajan omistaja.
Vihtori Ojalan pojat Altti ja Pentti lapsi-ikäisinä ovat kuvassa myös mukana sekä oikealla on Antero Riihivaara.
Joku on minulle kertonut, että kuvassa on myös Selmi Renlund, joka muistetaan mm. kalastajana.
Miten on, kuka tietää paremmin?
Arvo Lehtosen valkoinen talo Krookassa
Lehtosen Merikarvian kausi alkoi 1923. Rakennettiin verstasrakennukset ja omakotitalo.
Alussa Arvo Lehtonen asui perheensä kanssa Vikpakassa, nykyinen Fagerroosin talo.
Vuonna 1938 Arvo myi osuutensa Merikarvian konepajatoiminnasta ja rakensi Peipohjaan oman konepajan.
Merikarvia oli luontonsa puolesta niin voimakas sekä ihmiset siellä aitoja, että Merikarvia oli Arvolle niin monista paikkakunnista ylivoimainen ykkönen.
Oura oli tehnyt häneen vaikutuksen kuten Korpi-Matin metsät ja suot sekä kalastus ja metsästyskaverit.
Meidän Arvo Lehtosen jälkipolvien on ollut todella helppoa ja kivaa olla Merikarvialla, missä tahansa siellä, tavata ketä tahansa. Suurin ansio tästä on vilpittömästi Arvo-isällä.
Eräs esimerkki Arvon kunnioituksesta: ”Kun menin Salmen Leon luokse ostamaan heidän kalamökkiään, niin Leo sanoi, jos Arvo-Isäsi olisi siinä ei mökki maksaisi mitään”.
Pirtukausi toi omat kuvionsa.
Arvo oli siihen aikaan ainoa, joka pystyi korjaamaan venemoottoreita.
Yöllä, kun oveen koputettiin ja Isä meni avaamaan, niin usein siellä oli kaksi miestä, toisella pistooli, ja niin lähdettiin moottoria korjaamaan merelle. Taloudellisesti tämä toiminta oli merkittävä lisä.
Tänään Krookka on vetänyt puoleensa Lehtosen Konepajan nykyisen toimitusjohtaja Erkki Lehtosen, joka on jo löytänyt harrastusyhdistykset Merikarvialta eli Ukkokerhon ja Ouran Purjehdusklubin. Liikunta on mieluista puuhaa Merikarvian pururadalla hiihtäen ja kävellen vastapainona pitkille ja vaativille työpäiville.
Merikarvian kannalta hienoa myös on, että yhtiön kotipaikka on Merikarvia, vaikka fyysisesti yhtiö sijaitsee Kokemäellä.
Sota katkaisi joksikin ajaksi yritystoiminnan. Isoisäni oli Kokkolassa korjaamassa lentokoneiden moottoreita.
Kokemäen Peipohjaan perustettiin sitten rautatien viereen konepaja vuonna 1946, mutta tänä päivänä kaikki tuotteet kulkevat kumipyörillä. Nykyään konepaja työllistää noin 140 alan ammattilaista ja yhtiön liikevaihto on noin 20 miljoonaa euroa.
Yhtiö on yksi suurimmista veronmaksajistamme. Kun Erkki Lehtonen asuu yhtiön perustamiskunnassa, niin hän päätti muuttaa yhtiönsä
kotikunnaksi Merikarvian, hieno teko, joka on hatun noston arvoinen teko, jonka kunnan isien tulee sopivalla tavalla huomioida.
Täällä on hyvä asua ja viettää vapaa aikaa.
Krookan tunnelma on helppo aistia. Lapset ja lastenlapsetkin ovat Krookka-faneja kertoo Erkki Lehtonen.
Erkki osti talon vuonna 1999. Vanha Lehtosen valkoista taloa ei enää ole. Tilalle on rakennettu upea uusi nykyaikainen talo, mutta vanhan talon tyyli näkyy nykyisessäkin rakennuksessa, joka sopii hyvin merelliseen Krookan kulttuurimaisemaan.
Oura on hyvin tuttu ja siellä oleva mökki, joka jo lapsuudessa tuli Erkki Lehtoselle tutuksi.
Kuvassa Vihtori Ojala istuu valkoinen hattu päässään. Vieressä seisova Unto Maja oli työssä tuolloin Jussin Pajassa.
Majan vieressä seisoo Lauri Laiho. Kuvassa viimeistä edellinen oikealla auton vieressä on Jussi Koskinen Jussin Pajan omistaja.
Vihtori Ojalan pojat Altti ja Pentti lapsi-ikäisinä ovat kuvassa myös mukana sekä oikealla on Antero Riihivaara.
Joku on minulle kertonut, että kuvassa on myös Selmi Renlund, joka muistetaan mm. kalastajana.
Miten on, kuka tietää paremmin?
Arvo Lehtosen valkoinen talo Krookassa
Lehtosen Merikarvian kausi alkoi 1923. Rakennettiin verstasrakennukset ja omakotitalo.
Alussa Arvo Lehtonen asui perheensä kanssa Vikpakassa, nykyinen Fagerroosin talo.
Vuonna 1938 Arvo myi osuutensa Merikarvian konepajatoiminnasta ja rakensi Peipohjaan oman konepajan.
Merikarvia oli luontonsa puolesta niin voimakas sekä ihmiset siellä aitoja, että Merikarvia oli Arvolle niin monista paikkakunnista ylivoimainen ykkönen.
Oura oli tehnyt häneen vaikutuksen kuten Korpi-Matin metsät ja suot sekä kalastus ja metsästyskaverit.
Meidän Arvo Lehtosen jälkipolvien on ollut todella helppoa ja kivaa olla Merikarvialla, missä tahansa siellä, tavata ketä tahansa. Suurin ansio tästä on vilpittömästi Arvo-isällä.
Eräs esimerkki Arvon kunnioituksesta: ”Kun menin Salmen Leon luokse ostamaan heidän kalamökkiään, niin Leo sanoi, jos Arvo-Isäsi olisi siinä ei mökki maksaisi mitään”.
Pirtukausi toi omat kuvionsa.
Arvo oli siihen aikaan ainoa, joka pystyi korjaamaan venemoottoreita.
Yöllä, kun oveen koputettiin ja Isä meni avaamaan, niin usein siellä oli kaksi miestä, toisella pistooli, ja niin lähdettiin moottoria korjaamaan merelle. Taloudellisesti tämä toiminta oli merkittävä lisä.
Tänään Krookka on vetänyt puoleensa Lehtosen Konepajan nykyisen toimitusjohtaja Erkki Lehtosen, joka on jo löytänyt harrastusyhdistykset Merikarvialta eli Ukkokerhon ja Ouran Purjehdusklubin. Liikunta on mieluista puuhaa Merikarvian pururadalla hiihtäen ja kävellen vastapainona pitkille ja vaativille työpäiville.
Merikarvian kannalta hienoa myös on, että yhtiön kotipaikka on Merikarvia, vaikka fyysisesti yhtiö sijaitsee Kokemäellä.
Sota katkaisi joksikin ajaksi yritystoiminnan. Isoisäni oli Kokkolassa korjaamassa lentokoneiden moottoreita.
Kokemäen Peipohjaan perustettiin sitten rautatien viereen konepaja vuonna 1946, mutta tänä päivänä kaikki tuotteet kulkevat kumipyörillä. Nykyään konepaja työllistää noin 140 alan ammattilaista ja yhtiön liikevaihto on noin 20 miljoonaa euroa.
Yhtiö on yksi suurimmista veronmaksajistamme. Kun Erkki Lehtonen asuu yhtiön perustamiskunnassa, niin hän päätti muuttaa yhtiönsä
kotikunnaksi Merikarvian, hieno teko, joka on hatun noston arvoinen teko, jonka kunnan isien tulee sopivalla tavalla huomioida.
Täällä on hyvä asua ja viettää vapaa aikaa.
Krookan tunnelma on helppo aistia. Lapset ja lastenlapsetkin ovat Krookka-faneja kertoo Erkki Lehtonen.
Erkki osti talon vuonna 1999. Vanha Lehtosen valkoista taloa ei enää ole. Tilalle on rakennettu upea uusi nykyaikainen talo, mutta vanhan talon tyyli näkyy nykyisessäkin rakennuksessa, joka sopii hyvin merelliseen Krookan kulttuurimaisemaan.
Oura on hyvin tuttu ja siellä oleva mökki, joka jo lapsuudessa tuli Erkki Lehtoselle tutuksi.
Arvo Lehtosen konepaja. Tästä kaikki alkoi. Googlaa Peipohjan nykyinen upea konepaja, niin tiedät enemmän.
Lyyli Ranta ja puolisonsa Jussi Ranta asuivat Krookan ydinalueella aivan Jussin Pajan kyljessä pienessä mökissään.
Jussi ja Leo Ranta silakkasaaliinsa kanssa kuvattuina Jussi Rannan rannassa Krookassa.
Ketähän muita kuvassa on?
Lyyli Vilhelmiina Ranta, s. 12.3.1903 ja hän kuoli 6.12.1993 eli iäkkäänä vanhuksena Krookassa. Hoidin hänen tilansa hoitamatta jääneen lainhuudatusasiansa kuntoon.
Samalla sain tutustua tähän herttaiseen ihmiseen. Hän ja hänen miehensä asuivat yhdessä Krookan mökissään. Heidän kuoltuaan tila siirtyi Pekka Nurmen omistukseen.
Lyyli joutui muuttamaan vuonna 1984 vanhainkotiin. Rannan puolisot olivat syvästi uskovaisia.
Joka sunnuntai Rannan puolisot nähtiin kirkossa. Lyyli oli Pohjarannan Alitalon tyttäriä. Jussi Ranta kalasti ja Lyyli korjasi verkkoja. Lyyli oli riuska nainen ja hän kävi ”lastoossa”.
Pariskunnalle syntyi kaksi lasta, poikia molemmat, jotka menehtyivät lapsi-ikäisinä.
Tervehtien Virpolasta, Lauri Hakosalo
Olen kirjoittanut Krookan elämästä monta juttua eli Merikarvian entisyydestä Merikarvia-lehteen vuosina 2007-2019, joten saat lisätietoa luettuasi nämä monet jutut vuonna 1982 lopullisesti ideoimastani paikallislehdestä Merikarvia lehdestä.
Samalla sain tutustua tähän herttaiseen ihmiseen. Hän ja hänen miehensä asuivat yhdessä Krookan mökissään. Heidän kuoltuaan tila siirtyi Pekka Nurmen omistukseen.
Lyyli joutui muuttamaan vuonna 1984 vanhainkotiin. Rannan puolisot olivat syvästi uskovaisia.
Joka sunnuntai Rannan puolisot nähtiin kirkossa. Lyyli oli Pohjarannan Alitalon tyttäriä. Jussi Ranta kalasti ja Lyyli korjasi verkkoja. Lyyli oli riuska nainen ja hän kävi ”lastoossa”.
Pariskunnalle syntyi kaksi lasta, poikia molemmat, jotka menehtyivät lapsi-ikäisinä.
Tervehtien Virpolasta, Lauri Hakosalo
Olen kirjoittanut Krookan elämästä monta juttua eli Merikarvian entisyydestä Merikarvia-lehteen vuosina 2007-2019, joten saat lisätietoa luettuasi nämä monet jutut vuonna 1982 lopullisesti ideoimastani paikallislehdestä Merikarvia lehdestä.
| Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations Oy • Lisätietoa evästekäytännöstä |