Pärske, J.A. Salmen saha Mangsvassalla

Lauri Hakosalo
Pärske, J.A. Salmen saha Mangsvassalla

J.A. Salmi oli merkittävä merikarvialainen liikemies.

Tehtailija J. A. Salmi osti Pappilan maista Mangsvassa-nimisen tilan noin 0,5km päästä meren rannasta eli Krookasta. Nykyisin eläinlääkäri Anna Eskolan omistamaa komeaa Lauri Salmen aikanaan asuttamaa ja J.A. Salmen rakennuttamaa omakotitaloa vastapäätä olevalle tilalleen Johan (Juho) Arvid Salmi rakensi ensin vuonna 1902 kala-astia- eli pyttytehtaan ja sitten sahan vuonna 1918. Puinen saha paloi kuitenkin jo 16.3.1919. Edellisenä päivänä oli kruunattu kala-astioita. Uunin kranssille jätetyt kruunausraudat olivat sytyttäneet pölyn ja aamuyöllä tuli pääsi valloilleen. Perhe pelastautui alusvaatteisillaan läheiseen saunaan. Brandin J.O. Rikalainen tarjosi perheelle asunnon, kunnes J.A. osti Kustaa Lindeniltä asuinrakennuksen ja Kotipelto-nimisen tilan.
Saha rakennettiin uudelleen, mutta sekin paloi 16.5.1938. Väliaikaistiloissa nykyisen Matti Lännenmäen autoverstaan alueella olevassa Elon karjatilan kaksikerroksisessa rakennuksessa tehtiin astioita mm. 5.000 kappaleen sillitynnyritilaus. Tämän jälkeen J.A. siirsi sahaustoiminnan kokonaan meren rantaan Krakanokkaan ja uusi saha tehtiin paloturvallisemmista aineista tiilestä ja betonista. Tämä saha oli lähes valmis syksyllä 1939. Sahan tunnusmerkiksi tuli 36 metrinen savupiippu, jota merenkulkijat käyttivät aikanaan myös eriomaisena merimerkkinä tullessaan Krookan satamaan, vaikkapa vain Kuuskerinluodosta Juho Merimaan aikakaudella Krookkaan tullessaan. Sahalla sahattiin ulosvientiä varten sahatavaraa ja ennen muuta täysin koneellisesti tehtiin kala-astioita suunnattomat määrät.
Vuonna 1945 Salmen astiatehtaissa oli jo monipuoliset tarkoitustaan vastaavat koneet ja laitteet eli Jussin Pajan omistajan Koskisen ensiluokkaiset valmisteet. ”Suurin kunnia kuitenkin kuului tässäkin vielä Tomu-Heikin isolle höylälle ja Virtasen konehöylälle”
J.A. Salmi os. Söderlund, s. 17.9.1878, kuoli 20.3.1960.
Johan Arvid Salmi e Söderlund syntyi 14.9.1878 vaatimattomiin oloihin ja hän kuoli 81-vuotiaana pitkään sairastettuaan 20.3.1960. Sisukas ja menestynyt yrittäjä aloitti liikemiesuransa Merikarvia-Tuorila maantien varrella Viinojalla käsityönä valmistamillaan puukala-astioilla, joita hän valmisti Viinojan saunassa. Tätä ennen J.A. oli käynyt oppimassa kala-astioiden valmistuksen Turun puolessa Lempisaaressa. Mukaansa hän sai Vuorenmaan pyttytehtaalta Juho Skutholman.
He valmistivat yhdessä Viinojalla ensimmäiset nelikot eli 30litran vetoiset kala-astiat myyntiin vuonna 1898. Impivaaran Herra eli J.W. Norrgård lahjoitti entiselle työntekijälleen uutta yritystä kannustaakseen 2 tolttia eli 24 kappaletta kimpilautaa.
Kuultuaan, että etelässä Turun puolessa oli Lempisaari-niminen paikka, missä tehtiin kala-astioita, hän päätti mennä sinne. Hän sai sinne mukaansa Vuorenmaan tehtaalta Juho Skutholma- nimisen miehen. Yhdessä he sitten siellä olivatkin tehden astioita. Kala-astioiden teko sielläkin oli käsiteollisuutta, mutta kuitenkin ammatti oli jo tällä hankittu. Kotipaikkakunnalle saavuttuaan meni Juho Trolssin tien varrella olevan astiantekijä Vihtori Luukille töihin. Luukki oli jo kehittänyt hevoskierrolla toimivan kimpien höyläkoneen, jolla kimpilaudat höylättiin. Oltuaan Luukilla vuoden ajan töissä, hänessä alkoi syntyä oma itsenäinen yrittäjähenki. Nähtyään entisen työnantajansa Impivaaran herran, oli tämä kehottanut Salmea omintakeiseen astiain valmistukseen, olipa Impivaaran herra lahjoittanut vielä 2 tolttia eli 24 kappaletta kimpilautaa, että näillä pääset ainakin alkuun. Pienessä Viinojan torpan saunassa teollisuusyritys sitten alkoi muotoutua. Yhdessä Juho Skutholman kanssa vuonna 1898 tehtiin ensimmäiset nelikonastiat eli 30litran astiat. Kuten Vuorenmaakin he höyläsivät kimpi- ja kansiaineet härkähöylällä. Vanteiden vuolijana heillä oli Vuorenmaalta siirtynyt Sjölund. Parin vuoden ajan jatkui astiain teko näin. Matka satamaan oli lähes 5kilometriä. Pappilan maasta, noin puolen kilometrin päästä satamasta sai J.A. Salmi ostaa Mangsvassa- nimisestä tilasta tonttialueen, minne sitten jo vuonna 1902 muutettiin asumaan. Rakennustyyli oli silloin taloissa melko samanlaista: iso tupa, perällä kaksi kamaria, keittiö ja eteinen. Talousrakennukset yhdessä. Näihin tiloihin sitten tuli 4-5 miestä astiamiehiksi. Saunassa ja sen eteisessä vuoltiin astiavyöt. Samoissa huoneissa, missä tehtiin astioita, myös asuttiin ja nukuttiin. Mistään suuresta puhtaudesta ei voinut olla puhettakaan, pääasia oli, että astiaintekijöillä oli avarat omat tilat.
Sitten vuonna 1904 J.A. Salmi osti Jukka Uudeltatalolta 1/3 osan hänen osakkeistaan Kalkuttaan sahasta. Kun sinne saatiin ostaa Ahlaisista kapteeni Holmströmiltä puurakenteinen yksikutterinen höyläkone, millä saatiin astia-aineet höylätyiksi, alkoi astiateollisuus elpyä. Useita pikkuyrittäjiä ilmestyi paikkakunnalle. Juho sahautti ostamansa metsät laudoiksi tässä sahassa. Laudat karkottiin kuivumaan talveksi ja kesällä ne höylättiin kimmiksi ja hevospeleillä ne tuotiin kotiin Mangsvassalle, jossa ne jälkikuivattiin nostamalla ne pystyyn ulkorakennuksien räystäitä vasten pinta eli kourupuoli ylöspäin. Kuivuttuaan laudat sitten sahattiin kimmen pituisiin pätkiin, jotka taas vuorostaan saumattiin tryykissä astian säteensuuntaan vinoiksi luotan mukaan. Kimmet samalla saumattiin hivenen vääriksi. Tämä oli sen takia, että astia tuli keskeltä tiiviiksi ja siitä tuli lujempi.
Taitavana liikemiehenä J.A., jota myös ”Salmen Äijäksi” kutsuttiin, näki puupytyllä olevan mahtavat markkinat varsinkin silakan säilöntäastioina. Niinpä hän laajensi ja koneellisti tehdastaan, josta parhaimpina vuosina meni maailmalle yli miljoona erikokoista puupyttyä. Kannattaa lukea Merikarvia-seuran verkkosivuilta Pekka Salmen minulle antama Urho isän kokoama selvitys Merikarvian puupyttyteollisuuden vaiheet.
1930-luvulla J.A. Salmi sai ammattitaitoisen apulaisen pojastaan Urhosta. Tämä ”höylänlastuissa” kasvanut poika oli täydentänyt käytännössä oppimaansa Porin teollisuus- ja Viipurin sahateollisuuskouluissa sekä työskennellyt myös Rosenlewin ja A.B. Tornator Oy:n eri tehtailla. 1930-luvulla kaupunkien toripöydille ja kauppahalleille sekä silakkamarkkinoille ilmestyi myös litran vetoisia maustekala- eli prislinkiastioita. Nekin olivat lähtöisin J.A. Salmelta. Toivo Lehtinen oli suunnitellut niiden valmistuksessa tarvittavan erikoishöylän.
Vuonna 1938 Mangsvassalla täydellisellä kapasiteetillaan toimiva teollisuuslaitos paloi toisen kerran, kuten yllä jo totesin. Järkyttynyt tehtailija oli joutunut sydänkohtauksen saaneena sairaalaan. Hänen toivuttuaan alettiin etsiä uutta sahauspaikkaa. Sellainen löytyi Krakanokasta, missä oli vielä J.W. Norrgårdin omistaman lastaustarhan laituriarkkuja. Uusi saha päätettiin rakentaa niiden viereen. Alue ostettiin ja Juho Salmen vanhin poika Urho Salmi sai soveltaa sahateollisuuskoulussa saamiaan oppeja ja suunnitella sekä piirtää uuden saharakennuksen. Kahdesta tulipalosta oli viisastuttu ja nyt saha tehtiin tiilestä ja betonista. Paloturvallisuuden tehostamiseksi sahan ja astiatehtaan väliin rakennettiin palomuuri ja ovet pellitettiin. Tehtaaseen muurattiin myös 36-metrinen savupiippu, jonka sisähalkaisija oli 60cm.
1930-luvulla J.A. Salmi sai ammattitaitoisen apulaisen pojastaan Urhosta. Tämä ”höylänlastuissa” kasvanut poika oli täydentänyt käytännössä oppimaansa Porin teollisuus- ja Viipurin sahateollisuuskouluissa sekä työskennellyt myös Rosenlewin ja A.B. Tornator Oy:n eri tehtailla. 1930-luvulla kaupunkien toripöydille ja kauppahalleille sekä silakkamarkkinoille ilmestyi myös litran vetoisia maustekala- eli prislinkiastioita. Nekin olivat lähtöisin J.A. Salmelta. Toivo Lehtinen oli suunnitellut niiden valmistuksessa tarvittavan erikoishöylän.
Vuonna 1938 Mangsvassalla täydellisellä kapasiteetillaan toimiva teollisuuslaitos paloi toisen kerran, kuten yllä jo totesin. Järkyttynyt tehtailija oli joutunut sydänkohtauksen saaneena sairaalaan. Hänen toivuttuaan alettiin etsiä uutta sahauspaikkaa. Sellainen löytyi Krakanokasta, missä oli vielä J.W. Norrgårdin omistaman lastaustarhan laituriarkkuja. Uusi saha päätettiin rakentaa niiden viereen. Alue ostettiin ja Juho Salmen vanhin poika Urho Salmi sai soveltaa sahateollisuuskoulussa saamiaan oppeja ja suunnitella sekä piirtää uuden saharakennuksen. Kahdesta tulipalosta oli viisastuttu ja nyt saha tehtiin tiilestä ja betonista. Paloturvallisuuden tehostamiseksi sahan ja astiatehtaan väliin rakennettiin palomuuri ja ovet pellitettiin. Tehtaaseen muurattiin myös 36-metrinen savupiippu, jonka sisähalkaisija oli 60cm.
1930-luvulla J.A. Salmi sai ammattitaitoisen apulaisen pojastaan Urhosta. Tämä ”höylänlastuissa” kasvanut poika oli täydentänyt käytännössä oppimaansa Porin teollisuus- ja Viipurin sahateollisuuskouluissa sekä työskennellyt myös Rosenlewin ja A.B. Tornator Oy:n eri tehtailla. 1930-luvulla kaupunkien toripöydille ja kauppahalleille sekä silakkamarkkinoille ilmestyi myös litran vetoisia maustekala- eli prislinkiastioita. Nekin olivat lähtöisin J.A. Salmelta. Toivo Lehtinen oli suunnitellut niiden valmistuksessa tarvittavan erikoishöylän.
Vuonna 1938 Mangsvassalla täydellisellä kapasiteetillaan toimiva teollisuuslaitos paloi toisen kerran, kuten yllä jo totesin. Järkyttynyt tehtailija oli joutunut sydänkohtauksen saaneena sairaalaan. Hänen toivuttuaan alettiin etsiä uutta sahauspaikkaa. Sellainen löytyi Krakanokasta, missä oli vielä J.W. Norrgårdin omistaman lastaustarhan laituriarkkuja. Uusi saha päätettiin rakentaa niiden viereen. Alue ostettiin ja Juho Salmen vanhin poika Urho Salmi sai soveltaa sahateollisuuskoulussa saamiaan oppeja ja suunnitella sekä piirtää uuden saharakennuksen. Kahdesta tulipalosta oli viisastuttu ja nyt saha tehtiin tiilestä ja betonista. Paloturvallisuuden tehostamiseksi sahan ja astiatehtaan väliin rakennettiin palomuuri ja ovet pellitettiin. Tehtaaseen muurattiin myös 36-metrinen savupiippu, jonka sisähalkaisija oli 60cm.
Rakentaminen oli aloitettu keväällä 1939 ja talvisodan syttyessä saha oli lähes valmis. Rakennustöitä johtanut Toivo Lehtinen joutui sotaan ja viimeistelytyöt hoiti merikarvialainen konepajan omistaja Juho Koskinen.
J.A. Salmi muodosti yrityksestään perheosakeyhtiön J.A. Salmi Oy:n vuonna 1940, johon osakkaiksi tulivat Urho ja Lauri sekä Mikko Salmen perheet, vävy Vilho ja tytär, Vilhon vaimo Hanna sekä heidän poikansa Jukka Kolsio sekä vävy Terho Kankaisen perhe ja vielä suvun ulkopuolelta Toivo Lehtinen. Aikaisemmin jo kauppiastoimistaan mainitsemastani Vilho Kolsiosta (Forsgren) tuli yhtiön konttoripäällikkö vuosiksi 1939-1955. Sahan vastaavina työnjohtajina toimivat Urho Salmi ja Toivo Lehtinen, jolla sitten myöhemmin oli puutyöverstas Merikarviajoen varressa Ylikylän ja Alakylän rajalla, jossa verstasrakennus edelleen on.
J.A. Salmi oli oman aikansa suuryrittäjä, jonka aikaansaannokset ovat jostain kummasta syystä jääneet nykymerikarvialaisille jotenkin unohduksiin. Hän työllisti tehtaassaan ja vielä välillisesti sen ulkopuolella paljon väkeä. Parhaimmillaan J. A. omisti Merikarvialla 400ha viljelys- ja metsämaata ja useita kiinteistöjä. Koko sodan ajan ja vielä kymmenkunta vuotta myöhemminkin yhtiö menestyi hyvin. Vuonna 1957 markkinoille tulleet peltiastiat alkoivat kilpailla kalliimpien puuastioiden kanssa. Tällöin monet pienyrittäjät joutuivat lopettamaan. J.A. Salmi Oy jatkoi 1960- luvun alkuun asti, jolloin muovi lopullisesti valtasi kala-astiamarkkinat ja tämä niin paljon työtä ja toimeentuloa antanut teollisuusala hävisi lähes kokonaan paikkakunnalta.
Sittemmin tehtailija Salmen kuoltua perikunta myi sahan huutokaupalla marraskuussa 1961 Merikarvian kunnalle, joka puolestaan myi sen välittömästi Urho ja Pekka Salmelle. Sittemmin saha siirtyi Vihtori Jokimäen omistukseen ja edelleen Kosti ja Risto Kouhin omistukseen. Tuolloin Salmen saha purettiin kokonaan ja sen tilalle rakennettiin uusi ajanmukainen niin monelle tämänkin päivän merikarvialaiselle toimeentulon antanut Kouhin saha.
Aivan jotain tavatonta on tänään ajatella, että Mangsvassan sahaustuotteita kuljetettiin sahalta Krookan rantaan nykyisen Kontion laituriin saakka rautateitse. Rautatie johti Mangsvassan sahan lautakarkoilta ensin nykyisen satamatien ylitse ohittaen Vuorisalon asuinrakennuksen Lauri ja Urho Salmen tilojen kautta jostain Erosen tilan läheltä suolaamonhoitaja Toivo Kuusisen tontin ohitse rantaan. Tätä rata kutsuttiin Aalinhaaraksi, jonka nimen sille antoi Oskari Vuorisalo Aali vaimonsa kunniaksi. Tämän lisäksi sahan alueella lautakarkoille kulki useita ns. rullavaunuratoja. Sataman kansakoulun suuntaan tehtiin mm kaksi vaunurataa. Salmen sahan kauniit ja korkeat lautakarkot olivat uljaan näköisiä. Niistä vastasivat kräniläinen Frans Kivikanta ja Arvo Heino.
Tehtailija J.A. Salmi rakensi asunnokseen ja tehtaan konttoritiloiksi upean talon. Myöhemmin taloon asettui hänen poikansa Lauri vaimonsa Ilonan kanssa asumaan.
Arvid siirtyi vaimonsa Ellidan kanssa asumaan Salmelan sillan viereen ostamalleen Salmelan tilalle, nykyisin Marko Närväsen omistama tila. Siellä hänellä oli mm paljon hevosia, joita Alman Franssi hoiti. Krookassa Salosen Franssina oikeammin tunnettu ”persoona” joutui isännälle joskus, kun Arvid vähän nuukaili appeen antamisessa, sanomaan ” Ei hevonen mikään purjevene ole, se tarvitsee runsaasti apetta”. Minun nuoruudessani monet puhuivat Alman Franssista mehukkaita juttuja, mutta olen ne jo unohtanut.
Olen kirjoittanut Merikarvia lehteen vuosien aikana monta artikkelia, tässä on yksi.