Tämä sivu on tulostettu Merikarvia-seura ry:n internetsivuilta. perjantaina 29.3.2024 klo 1:50



Etusivu > Tarinoita > Lauri Hakosalon juttuja > Pärske, kaikessa sitä ollaan

Pärske, kaikessa sitä ollaan

Lauri Hakosalo

Pärske, kaikessa sitä ollaan

kirjoittanut Akseli Tiera vuonna 1902, huvinäytelmä yhdessä näytöksessä.
Julkaistu Porissa, Otto Andersinin kustannuksella.
Henkilöt:
Lääkäri, Jokela, äsken tullut paikkaansa.
Maija Tuominen, vanhanpuoleinen leski.
Liisu, lääkärin palvelustyttö.
Männistö, tukkimies, ent. näyttelijä.
Maijastiina Simpura, muuan torpan vaimo.
Kaapro Kari, itsellismies.
Justiina Terho, koketti vanhapiika.
Kristiina Mäntylä, muuan emäntä.
Kustaa Kustaanpoika, tyhmänsekainen hieroja.
Koivisto, maisteri.

Tapahtuma nykyaikana, 1902, maaseutupaikassa.
(Huone on sisustettu lääkärin vastaanottohuoneen tapaan. Lavan laidalla kirjoituspöytä. Oikeassa peränurkassa pesuastia; vasemmalla seinällä tai peräseinällä (joko kaapissa lasiovella tai seinällä kiinnitettynä) leikkausveitsiä y.m. Oikealla puolella sitä paitsi leikkauspöydän tapainen laitos. Vasemmalla ovi lääkärin huoneisiin; perällä ovi tampuriin).
Maija Tuominen: (tulee vastaanottohuoneeseen. Lääkäri ei ole vielä tullut. Vaimo pysähtyy oven suuhun, katselee ensin ja vähitellen puhelunsa kestäessä kulkee ympäri huonetta ihmetellen). Hyvää päivää! --- Ei näy tohtoori olevan täällä, mutta kotona sanottiin kuitenkin olevan, --- Jaa, jaa, saa sitä pienempiäkin herroja odottaa, saatikka sellaasta, kun tohtooria, joka on pian yhtä monta kirjaa kannesta kanteen lukenut kuin itte provaasti, mutta se sanan selitys on meidän provaastilla sentään vielä parempi. --- On täällä toonaa! (katsoo seinälle, huomaa veitsen y.m.) Voi, tule ja varjele noita puukkoja ja hohtimia! En minä nyt enään ihmettele, vaikka se Jussin Kristiina sanoi täällä pyörtyneensä. Noita kamalia vissiin katseli eikä auttanut, vaikka tohtori kaasi pienestä pullosta jokusen tipan nästyykiin ja piti sitä Kristiinan nenän alla. Siihen vaan pyörtyi, mutta eikö ne tohtoorit passaa päälle--- sill aikaa leikkas Kristiinan pukaman puhki. (huomaa leikkauspöydän) Tuoss on vissiin se ruumispöytä, josta Kristiina kertoi, että kun tohtoori ei enään voi sairaalle mitään, niin käskee sen sitten kiivetä tuolle ruumispöydälle ja lukee Isämeidän ja Herra siunatkoon, ja se on se merkki, että pian tulee loppu. --- Niin, niin, ei se tohtoorikaan kuolemantaudille mitään voi, ei mitään --- (lääkäri tulee).
Maija T: (peräytyy oven suuhun ja niiaa nöyrästi.) Hyvää päivää, korkeasti kunnioitettava herra tohtoori!
Lääkäri: Päivää! Istukaa! No mikäs (istuu) teitä vaivaa, emäntä?
Maija T: Älkää, herra korkeasti kunnioitettava tohtoori, sanoko minua emännäksi, mä olen vaan sen Tuomisen Matin leski ja ---
Lääkäri: Istukaa! Istukaa! (Maija istuu, pyyhkii kädellään tuolin puhtaaksi, lääkärin huulille ilmestyy hymy)
Maija T: Niin, herra tohtoori, mun on tämä (näyttää kädellään) sydänalustani ollut jo vuosikausia kipee ja mä päätin nyt noin leikkipäällä tulla herra tohtoorin puheille, vaikka mitä tällainen vanhan akan krupilla enään juuri on virkaa ja siks toiseks on se tautini jo mennyt oikeen vereen
Lääkäri: Mitä te olette siihen tautiinne käyttänyt?
Maija T: (lyö käsiään yhteen) Voi hyvä tohtoori---jos mä kaikki juttelisin, mitä olen käyttänyt, niin sittenkin taitais joku jäädä pois. Yks on neuvonut sitä, toinen tätä ja joka sorttia olen yrittänyt. Hädissään sitä kaikkia ihminen koittaa. Viimeksi käski Jussin Kristiina mun kuumentaa kudinvarstaan ja sillä painella tähän sydämenkohdalle ja kyllä se poltti, tietäkää tohtoori, se poltti niin kuin vihollinen---ikuiset merkit tuli, mutta minulla on tohtoori hyvä näin vanhaksi ämmäksi skarppi sisu ja niin se tuntui, kun olisi sillä se sydäntauti unohtunut, mutta nyt se taas on yltynyt.
Lääkäri: Vai niin---vai niin, pitäisi aina tällaisissa tulla aikanaan lääkärin luo, ettei tarvitsisi puoskareitten, useastikin vahingollisia ja julmia lääkitsemisiä kärsiä. Onko teitä pyörryttänyt toisinaan?
Maija T: On kyllä herra tohtoori ja viimeksi vähän ennen kuin herra tohtori tuli sisään.
Lääkäri: Vai niin. Onko teidän vatsanne ollut epäkunnossa?
Maija T: En tuota nyt niin osaa sanoa, (miettii). Meinaako herra tohtoori, että josko se on kurissut?
Lääkäri: Kyllä sekin epäjärjestyksen merkki tässä suhteessa on--- Onko teillä ollut matoja?
Maija T: Oli niitä nuorena ollessani useinkin ja vielä joskus nytkin ja vaikka mä söisin kuinka paljon tahansa, niin kaikki menee kuin pohjattomaan säkkiin.
Lääkäri: Minä nyt otaksun, että teillä on matoja ja niiden pois saamiseksi annan teille lääkkeitä (kirjoittaa) Tässä on teille nyt resepti. Olette nyt tämän päivän syömättä ja huomen aamulla juotte puolet sitä pullosta, jonka apteekista saatte ja sen perästä askissa olevat kapselit, pitämällä noin 15 minuutin väliajan jokaista kapselia kohti.
Maija T: (neuvottomana) Voi, herra tohtoori, en minä muista suinkaan enää kotona, mitä kapsä,---sä, säk---
Lääkäri: Ei haittaa mitään, vaikka nimen unhoittaisittekin, kun vaan otatte ne sisällenne, mitä askissa on, jonka apteekista saatte.
Maija T: Totta kai edes pari perunaa saan syödä?
Lääkäri: Vai perunia! Ei mitään!
Maija T: Paljonkos minä nyt oon herra tohtoorille velkaa?
Lääkäri: Yhden markan!
Maija T: Sepä nyt vasta oli helppoa. (hakee rahan nenäliinansa solmusta) Täss on! Kun se Jussin Kristiina minulle sen rinnan polttamisen neuvoi, niin halstoopin maitoa määräsi kohta kuutena päivänä peräkkäin palkakseen. Saakos tällä samalla maksulla sitten myös apteekista ne tropit?
Lääkäri: Ei suinkaan!
Maija T: No, paljonkos ne mahtanee maksaa?
Lääkäri: En minä nyt niin tarkkaan osaa sanoa--- ehkä kolmatta markkaa.
Maija T: Tule ja varjele! Maksavat enemmän kuin itte tohtoori- mutta mitäs siitä, kun niistä kamalista madoista irti ihminen pääsis. Hyvästi! (niiaa nöyrästi) nyt herra tohtoori ja kiitos ja kunnia! (menee---palaa takaisin ja huutaa oven raosta Herra tohtoori on hyvä ja sanoo frouvalleen paljon terveisiä. Tuon hänelle tusinan verran vasta munittuja kanamunia, jos madot lähtee. Hyvästi (menee)
Lääkäri: Hyvästi! (itsekseen) Oh, hoh! Kaikissa sitä ollaan, mutta kyllä minä nuo juuttaan puoskaroitsijat lopetan piiristäni ja heidän julmat parannustapansa. Mutta ensin on voitettava (ruveten kävelemään) sairasteni luottamus ja oma onnistumiseni on oleva puoskaroitsijoiden surma. Minäkö heidän kilpailuansa pelkäisin. En toki, mutta sairaitten itsensä takia minä heitä vihaan ja ---
Liisa: (tulee sisähuoneen ovesta, kädet esiliinan alla, puhellen välinpitämättömän tyynesti) Teidän prouvanne käski sanoo, että käärme puri juuri nyt pikku Ingriiriä jalkaan---
Lääkäri: (suuttuneena) Ja sen sinä kerrot minulle kuin minkä (ruveten kokoamaan pulloja ja veitsiä) jokapäiväisen jutun tahansa. Häpeä toki- kai sinulla vielä sen verran on naisellisia tunteita jälellä, vaikka kohta oletkin Pohjanmaalta kotoisin.
Liisa: Mitäs minä sille herra tohtoorille mahroin, että prouva käski mun ”maltillisesti ja varovasti” tämän ilmoittaa. Itku mulla kurkus on, vaikken sitä uskaltanu näyttää, kun prouva kielsi --- Voi, voi, menikö nyt taas noloosti ja kun niin vouvasin, että maltill-….(itkee)
Lääkäri: Lakkaa nyt jo lärpättämästä. Missä Ingriidi on?
Liisa: (nyyhkien) Tuonne mä sen ensi hätään kannoon porstuan rappusille ja---
Lääkäri: Vai porstuan rappusille, vai et pitemmälle suvainnut viedä.
Liisa: Olisin mä sen suvannut, mutta kun se teirän prouva---
Lääkäri: Mitä sinä senkin tolvana puhut, ”teirän prouvasta”, eihän täällä talossa ole kuin yksi rouva.
Liisa: Mutta herra tohtoori, enhän minäkään ole kahresta puhunu, minä vaan---
Lääkäri: Älä viisastele! No, mars nyt--- johan se lapsi kuolee sillaikaa, kun sinun kanssasi riitelen. Mene!
Liisa: Viistele---enhän toki minä oo ajatellukkaan herra tohtorin kanssa viisauress kilpailla, sillä---
Lääkäri: (kooten pullot ja veitset kainaloonsa) Nyt sinä menet (ottaa toisella kädellään) Liisaa hartioista ja työntää hänet edellään ulos)
Liisa: (mennessään) Voi jutina sentään, voi! (menevät)
(Näyttämä on hetken aikaa tyhjä, kolinaa kuuluu ja Männistö astuu sisään)
Männistö: (puhellen veitikkamaisesti ja ylpeänlaisesti) Jassoo vai ei jäsenten parantaja olekaan täällä- mutta tiesinhän sen jo sisään tullessanikin. Mutta mikä mun on istuess, ei sitä ruhkaakaan nyt ole tarvis pelätä, kun vesi on vähiss ja tukit lopuss. --- Mutta konjakkia, pahalempo, sitä ei vaan saa apteekista ilman lappua, mutta saada sitä pitää ja nyt sitä vouvataan. Osaan sitä minäkin sairaana olla, vanha näyttelijämestari, vaikken sitte ole sairaana ollut, kun kerran pienenä poikana. (Lähenee perällä olevaa ikkunaa- ikkunat ovat molemmin puolin peräovea- katsoo ulos ja huomaa, kun Maijastiina Simpura tulee kiireisesti tohtorin talolle. Männistö puhelee yhä katsellen ikkunasta) Sillä aikaa, kun tohtori on poissa- sanottiin menneen apteekkiin flikkansa kanssa, sopii minun olla tohtorina, ettei masiina pysähdy. (sieppaa tohtorin valkean mekon seinältä päälleen) Ja mitä minusta nyt puuttuu? Olenhan minä ollut mestarinäyttelijä ennen vanhaan, kun vielä herrasta kävin. Siis työhön (istuu)---osanottava puhe ja katse ja----
Maijastiina Simpura: (tulee hätäisenä sisään) Hyvää päivää!
Männistö: (arvokkaasti) Päivää!
Maijastiina: Voiko tohtoori neuvoa, mitä tropia olisi annettava meidän sialle, kun se on heittäytynyt vallan syömättömäksi, röhkii vaan näin: röh, röh, röh, eikä syö mitään ja silmätkin ovat kuin nurin päässä ja se kun nyt olis niin hyötyisä ja koree sian alku. Kevätkesällä saatais siitä jo porsaita ja 8 markkaa kappaleelta saa tätä nykyä porsaista.
Männistö: Ei kuulu meille herroille tohtoreille tutkia eläintauteja, sitä varten löytyy eläinlääkäreitä.
Maijastiina: Jassoo vai eläinlääkäreitä ---mutta neuvokaa hyvä tohtoori nyt vaan jotain kryydejä, sillä se sika on niin koree ja ne porsaat---
Männistö: Se teidän sikanne, mummu hyvä, on varmaan saanut suolikuumeen, kuten me tohtorit sanomme.
Maijastiina: Vai suolikuumeen!
Männistö: Koittakaa nyt antaa sille sialle karvaita pippureita pienistettynä puuöljyyn ja sitten toopillinen maitoa päälle. --- nämä kolme kertaa päivässä. Hyvä olis, jos saisitte sikas tiiuun yhden kuorman savea, että se saa siinä piehtaroida. Jos tuotte tänne halstoopin konjakkia- se pitää olla parasta lajia, niin laitan teille varmasti parantavan lääkkeen
Kiitos herra tohtori, menen nyt hakemaan sitä konjakkia. Mitä minä olen nyt herra tohtoorille neuvoista velkaa?
Männistö: Yhden markan
Maijastiina: Täss on! Jos se sikani paranee, siin saatte sitte porsaan lahjaksi. Hyvästi! (menee)
Männistö: (iloisesti nousten ja punniten kädessään markkaansa) Näin sitä ansaita pitää ja passata päälle. Ja mitä se sikakin meinaa, kun satsin sisäänsä saa. Ja akka uskoi kuin pappia ja tuo tiettävästi konjakkipullon tänne ---mutta silloin on Männistö jo kaukana. (katsoo ikkunasta) Pentele- tuolla tulee jo jäsenten parantaja! Pois nyt virkatakki! (heittää lääkärin mekon leikkauspöydälle) Nyt muutetaan roolit (istuu kilttinä tuolille) Kunhan se perhanan ämmä ei vaan nyt tulisi.
Lääkäri: (tullen sisälle, avaa uudelleen oven ja puhelee sisähuoneeseen) Pane nyt Sofi vaan kylmiä kääreitä sen vatsan päälle, ja antakaa sille maitoa niin usein kun saatte sen vaan juomaan- kai minäkin kohta tätä pääsen. (sulkee oven- ei huomaa Männistöä- asettaa pullot ja veitset paikoilleen puhellen vielä itsekseen) Kova oli työ, mutta toivon, että oma pikku Ingridini on pelastettu. Sai tyttö rukka oikein kosolti konjakkia, mutta ei se vaan tytön päähän mennyt, siksi kova oli vastamyrkky. ---
Männistö: (keskeyttäen) Eihän sitä tule juovuksiin, kun ei vaan ylettömästi ryyppää ja ---
Lääkäri: (kiukkuisena) Mitä teillä on asiaa ja mitä oikeutta teillä on sekaantua puheeseeni?
Männistö: Täällä saa jokainen puhua, mitä meinaa ja tohtorin tulee antaa, mitä kruppi vaatii.
Lääkäri: Te olette juovuksissa, minä huomaan ja näin ollen annan hampuusimaisen puheenne anteeksi, muuten---
Männistö: Häh, mitä sä sanot, olenko minä hampuusi vai?
Lääkäri: Te olette juovuksissa yksinkertaisesti vaan ja nyt menkää---
Männistö: En minä vielä oo juovuksissa, mutta meinaan tulla! (vetää liehakoiden reseptin housuin taskusta) Olkaa nyt herra tohtoori niin hyvä ja kirjoittakaa tähän alle, että minä saisin sillä hiukan tropia apteekista, eivät jumalattomat muuten anna.
Lääkäri: No oletteko te sitte sairas?
Männistö: No huolikaa te nyt siitä - kirjoittakaa nyt vaan (puhuen ihan tohtorin korvaan) saatte hyvän maksun!
Lääkäri: Teillä on mies parka huono käsitys minun lääkärinarvostani. Se olen minä, joka määrään, mitä sairas ostaa lääkkeeksi, ensin tutkittuani sairauden syyt, tiedättekö te siitä mitään? Ja toiseksi on teillä paha tauti, jota kutsutaan hävyttömyydeksi, ja se ei parane konjakkireseptillä, vaan se lakkaa sillä, että te nyt heti lähdette täältä ulos taikka (ottaa kepin nurkasta) saatte reseptin tästä, Ulos heti.
Männistö: Minä en mene, en ainakaan sellaisen miehen käskystä!
Lääkäri: Vai ette mene! (ottaa Männistöä niskasta kiinni ja työntää ulos ovesta lyöden kepillä takapuoleen) Hyvästi! (kuuluu romahdus Männistön kaatuessa rappusiin. Lääkäri sulkee oven hermostuneena) Jaa-a Kikkia tä saa kokea: tullaan pyytämään konjakkia muka tropina, eikä tautia tiedossakaan ja ollaan hävyttömiä vielä päätteeksi. ( kävelee kiivaasti edestakaisin)
Kaapro Kivi; (tulee, kumartaa syvään) Hyvää päivää, herra tohtori!
Lääkäri: (rauhoittuen)Päivää! Istukaa! (huomattuaan Kaapron toisen jalan kääreessä) Jalkanne on kai kipeä?
Kaapro Kari: Niin on hyvä tohtori, loukkasin sen eilen metsässä. Miten satuinkaan niin hairahtumaan lyödessäni, että kirves hiukan siihen sattui. Jos tohtori olisi hyväkattos vähä sitä---minä tarvittisin siitä niin kuin todistuksen, ettei tarvitsisi käräjille mennä.
Lääkäri: (ottaa jalan päältä kääreet, jolloin jalassa oleva jotenkin pieni haava paljastui) Ei tämä näytä varsin suuri olevan, mutta kovin teillä on likaiset rievut, näistä voi miesparka pian saada verenmyrkytyksen. (puhdistaa haavaa karpoolivedellä ja pumpuleilla ja panee uudet kääreet) Älkää nyt varsin paljon sitä kävelemällä vaivatko kyllä se sitten viikon perästä on jotenkin terve. Jassoo, te pyysitte todistusta!
Kaapro Kari: Niin herra Tohtori, ettei minun tarvitsisi mennä sinne käräjäpaikalle--- sais sen testamenttiasian menemään toisiin käräjiin, ymmärrettehän herra tohtori!
Lääkäri: Niin kyllä minä voin antaa teille sellaisen todistuksen, että jalkanne pahenee kävelystä, mutta menkää hevosella.
Kaapro Kari: Enkä sitte mene. Mistä sen nyt saisin (veitikkamaisesti) ja eikä se asia sitten lykkääntyskään ja niin menettäisin koko jutun.
Lääkäri: (kirjoittaa) No minä nyt kirjoitan sellaisen kuin haavanne kannattaa.
Kaapro Kari: (Läheten tohtorin kirjoituspöytää, puhellen veitikkamaisesti) Pankaa herra tohtori siihen lappuun vielä johonkin paikkaan, että se on hengenvaarallinen, se tepsii paremmin.
Lääkäri: Mika on hengenvaarallinen, tämä lappuko?
Kaapro Kari: Ei --- mutta se haava nähkääs!
Lääkäri: (nautaa) Ha, ha, ha! olisi sekin jotain, mutta sen minä voin panna, että jalkanne on terve viimeistään viikon päästä, kun sitä oikein hoidatte. Tässä täm nyt on!
Kaapro Kari: Jasso kiitos vaan! Siitä jäi siis pois , että haava on hengenvaarallinen?
Lääkäri: Jäi! Ymmärrän toki, että puhuitte leikkiä
Kaapro Kari: Niin puhuinkin, mutta olisitte noin leikinpäiten sen panneet. Paljonkos tohtoorille tulee nyt maksua?
Lääkäri: Kaksi markkaa!
Kaapro Kari: Niin (ivallisesti) kysyin vaan – leikkipäätä sillä ei minulla sattunut rahaa mukaan, muttta kyllä koitan muistaa maksaa, kun tännepäin satun tulemaan. Hyvästi nyt vaan ja ---
Lääkäri: Ei toki sitä niin mennä. Sanokaa edes nimenne, että voisin teidät käsiini saada, kun ikävä tulee!
Kaapro Kari: Vai ikävä! Kaapro Kari on nimeni ja karin syrjässä asun. Hyvästi!
Lääkäri: Hyvä on! Hyvästi! (Kaapro Kari menee) On sitä ihmisillä mukavat käsitykset. Panna todistukseen, että tauti on hengenvaarallinen, mokomakin naarmu! Löyhät on käsitykset, kovin löyhät Uskon minä senkin, että tuo mies on varsin suotta lyönyt jalkansa.
Liisu: (tulee tuoden kahvia) Täs olis kaffetta, jos niin kuin sopii juoda!
Lääkäri: Mitä sitä tänne vastaanottohuoneeseen toit, olisinhan minä tullut työhuoneeseeni juomaan.
Liisu: Ei trenkää tulla, joutilaampi mä on karaamaan ja tuora sitä meirän puoles pruukataan ja kun se teirän prouvakin---
Lääkäri: Joko taas se ”teirän prouva”.
Liisu: No meirän prouva sitte --- niin se käski mun tulla tohtooria käskemään sisälle, kun se Ingriiri vaan yhä pahenee – niin mä toin kaffeeta samalla reisulla –
Lääkäri: (itsekeseen) Tuo tyttö on hullu, ei siihen auta suuttua. No mene nyt sitte – kyllä minä tulen – mene joutuun.
Liisu: No piaan minä kulkee, kun käsketään, sanoo meidän taloon hevostallin trenki. (menee)
(Lääkäri on menemäisillään, mutta samalla tulee Justiina Terho)
Justiina Terho: Hyvää päivää, hyväherra lääkäri! Minä en ole ollenkaan, en laisinkaan sairas, on minulla kunnia ilmoittaa, en laisinkaan, mutta aijon hakea erästä paikkaa, jonka ilmoitan teille kyllä myöhemmin, mutta en nyt voi vielä, en mitenkään ja katsokaan, minä tarvitsisin terveyden todistuksen. Hyvä herra lääkäri itse kyllä ymmärtää minkälaisen sen olla pitää, joten minun ei tarvitse sitä, hyvä herra lääkäri, teille neuvoa. Mutta hyvä sen pitäis olla – sen vaan tahdon sanoa.
Lääkäri: Kyllä todistuksen antaminen käy päinsä ja ehkä sen sentään osaan laatiakin.
Justiina Terho: Minä uskon sen ja olen iloinen, ettei mun tarvitse ---
Lääkäri: Olkaa nyt hyvä ja avatkaa röijynne, että saan ensin koitella rintanne, - hengitystänne.
Justiina Terho: (teeskennellen) Että minä herra lääkärille röijyni avaisin, se ei voi laisinkaan tulla kysymykseenkään, ei mitenkään. Se sotii häveliäisyyden lakeja vastaan. Kuinka hyvä herra lääkäri sellaista voi minun kaltaiseltani seveältä naiselta vaatia. Siihen minä en voi suostua, en!
Lääkäri: Jaa, jos neiti ei voi siihen suostua, niin en voi mitään todistusta antaa. Kernaasti jääköön minun puolestani.
Justiina Terho: Niin --- sen täytyy jäädä kuitenkin toistaiseksi- se sotii vakaumuksiani vastaan. Siis, minulla on kunnia poistua. Hyvästi, hettalääkäri. (menee)
Lääkäri: Se nyt oli vasta otus---oikein vanhanpiian tyyppi---mutta komea oli päältä kuin Amerikan leski. (lääkäri menee sisähuoneisiin)
(näyttämö on hetken aikaa tyhjänä, jonka jälkeen vastaanottohuoneeseen tulee Kustaa Kustaanpoika, tyhmänsekainen ilme kasvoilla ja pieni pussi kädessä)
Kustaa: (silmäilee ympärilleen ja puhelee) Te on titte totinen tosi, että täällä imminen revellään ja leikellään, vaikka monetti paranit, jot vaan ierottaitiin, mutta mitä ne tottorit tellatetta ymmärtää, ei ne otaa etet nitkatuonia ieroa---
Liisu: (tulee sisälle ja huomaa, että tohtori on jättänyt kahvinsa juomatta) No on tuo meirän tohtoori aika muistamatoon, minä kun niin reirua kaffeta laitoon eikä eres kehrannu maistaa; (huomaa Kustaan) Mitä asiaa teillä on täällä?
Kustaa: (mielitellen) Te on vaan tottorille kun tanotin pari tanaa yvä rouva.
Liisu: En minä mikään prouva oo, tieräks sen—ekä sun tarvitte minulle, ”titte tanoa# puhu ”telvätti” mokoma!
Kustaa: Älä nyt t toria tyttö--- en minä titte voi ---
Lääkäri: (tulee) Vai täällä sinä Liisu olet ja rouva on jo hakenut sinua saunaa myöten.
Liisu: Mitä se meirän prouva muo trenkää hakoo, kyllä tierän missä kuljen. Hain kupit pois, koskee passannu juora (mene)
Lääkäri: (kysyy Kustaalta) Oletteko kipeä?
Kustaa: Kyllä minä titte oon vähän tairas, tyrän kipee, erre tottoori.
Lääkäri: (ottaen kellonsa ja tarttuu Kustaan ranteeseen ja laskee hetkisen) Epäsäännöllisesti lyö valtimo. (ottaen kuulotorven esille) Heittäkää nuttu ja liivi pois, tutkin vähän tarkemmin.
Kustaa: Mutta erra tottoori, mulla on titte nyt vähän likaset alutvaatteet, tillä---
Lääkäri: Heittäkäänvaan nuttu pois ja liivi, ei tee mitään. (Kustaa heittää pois mainitut vaatteet, likainen paita tulee näkyviin, lääkäri kuuntelee tarkasti) Teillä on sydämen ympärille kasvamassa kalkkikerros, se tosin on vasta alussa---
Kustaa: Ompa te yvä,että te on vatta alutta, mutta eikö se paranit, jojot titä taitavatti ierottat?
Lääkäri: Ei se siitä parane, mutta minä kirjoitan nyt teille lääkkeitä, jotka toivottavasti tulevat estämään enempää kalkkitumista. (kirjoittaa) Nattikaa tätä lääkettä kolmasti päivässä---ja kun nämät lääkkeet ovat loppuneet, tulkaa sitte luokseni.
Kustaa: Kyllä tuen erra tottoori, kiitot kuttutta,mutta , mität paljon tää ritätti mak---
Lääkäri:Yhden markan. (Kustaa antaa markan, tohtori laittaa sen liivin taskuun) Mitäs teillä tuossa pussissa on?
Kustaa: (arastellen) Tiinä on kuppari ja ieromavoiteet, kattokaat minä olen titte oikein koulun käynyt ieroja.
Lääkäri: Vai niin, vai (itsekseen) niin kuin virkaveli siis!
Kustaa: Juu, ja kattokaat , minä olen titä paitte oikein taanut erratväkeäkin ieroa.
Lääkäri: Kyllä kai---mutta missä te olette opin käynyt?
Kustaa: Turutta mä olin kakti vuotta ierotkelematta ja titte ten Justiinan Kristinan luona täällä, joka on totitetti parempi ieromaan kuin itte Elfingin ierojat.
Maisteri Koivisto: (tulee sisään, panee keppinsä nurkkaan ja tulee tervehtimään tohtoria) Terve mieheen! Lempo, kun tuolla ulkona on kuuma ja tuntuu sitä olevan täälläkin. Kuules henkiherra, istu ja kirjpita minulle matosatsi, ne senkin vietävät mua nyt kiusaavat ja nyt on mahanikin vallan tyhjä--- emännöitsijäni sai eilen luvan mennä kyläilemään, enkä minä ole viitsinyt kokonaisia keittää enkä häävisti osaisikaan. (huomaa Kustaan) Katsos hierojaa! Päivää! (kättelee kääntyen tohtorin puoleen) Tuo mies on sitte ammattissaan viisas. Se tietää suonistakin jo kohta paljon enemmän kuin sinä. (kustaalle) Mitä suonia te taas tunnette?
Kustaa: Kyllä minä titte tarkoin tunnen telkäsuonet, nitkatuonet, tonkat ja leveät tuonet, punatet tuonet ja ---
Koivisto: Ja kuivattuonet?
Kustaa: Niin, ne mun piti tanoa, ne ovatkin kaikitta kronklitemmat tuonet.
Koivisto: (tohtorille) Kuuletkos mies ja sinä et tunne muuta kun valtimot, laskimot ja hiussuonet!( hierojalle) No kuinka sen torpankaupan kävi, josta eilen puhuttiin?
Kustaa: Ei tiittä titten tullut mitään, kun ei atiat luonanneet—te meni myttyyn.
Koivisto: Vai myttyyn meni? Eikö se eukko teistä huolinutkaan?
Kustaa: Ka, olit te titte uolinutkin, tillä te sano minulle, että minä olen titte toria miet enkä turia topota, mutta---
Koivisto: Mutta sen flikat taisivat olla esteeksi?
Kustaa: Niin juttiin---kyllä te mökki yvä olit ollu ja topivalla paikalla.
Koivisto: Ei te niin paljon siitä vanhasta leskestä olisi tainnut välittääkään; mökki kai teillä silloin oli mielessä, kun te sen eukon meinasitte naida.
Kustaa: No te mökki kaj ja totitetti minä titä Liitaa rakattinkin ja minä meinatin, että te titte pian kuolit ja ---
Koivisto: Ja te saisitte mökin ja muijan.
Kustaa: Niin juuri ja tiinä on viiti kapanalaa maata ja ---
Koivisto: (keskeyttäen) Se taitaa hyvin elättää tuo hierominen?
Kustaa: Kyllä tite, taan 40 penniä ja viitkymmentäkin päivältä ja enemmänkin. (keskeyttäen) ei maar vaan erra tottorii ja temyöt. Yvätti! (menee)
Lääkäri: Onko tuo mies hieman sekaisin vai?
Koivisto: Taitaa ”te titte” olla, mutta leipää se sulta syö, ajattele 50 penniä päivässa ---mutta asiaani: kirjoita nyt se matosatsi minulle.
Lääkäri: Mitä matosatsia, ---et sinä mitään tarvitse, otithan pari kuukautta sitten, mutta nälkä sinua miesparka vaivaa. Mennään katsomaan eikö eukolla olisi ruokaa (Aikoo mennä, samassa töytää Mäntylän Kristiina sisään, vasen poski kääreiden peitossa. Itkee).
Kristiina: Niin juuri, oi voi!
Lääkäri: Antakaas kun katson. (Katsoo) Kovin on huono siellä yksi hammas, parasta on että otamme sen pois.
Kristiina: Muta jos menee koko leukaluu, oi voi, voi!
Lääkäri: Mitä vielä, tuskuin edes kipua ottamisesta tunnettekaan. Istukaa nyt tuohon! (osoittaa tuolia) Kas noin! (menee ja ottaa seinältä pihdit ja rupeaa kiskomaan. Akka ulisee. Kaksi kertaa väännettyään hammas lähtee. Verta tulee vahvasti ja akka sylkee astiaan)
Lääkäri: No tuossa se nyt on---lujassa oli, mutta irti tuli. Eikö jo helpota?
Kristiina: (iloisena) En oikein tiedä vielä; mutta nätisti se tuli. Kiitos nyt vaan. Paljonko minä nyt olen velkaa?
Lääkäri: Yhden markan!
Kristiina: Vai yksi markka noin pienestä työstä! Tuossa on! --- ottaa pitää silloin kun saa, oli se vaikka hampaan suusta. Hyvästi! ( menee)
Koivisto: Pakkaa vat nuo sinun sinun kundisi olemaan kitsaita ja vähän hävittömiä.
Lääkäri: Kaikellaista on joukossa. Tuo muuten ei ollut hävittömin- maksoi edes, mutta moni jättää maksamattakin, vaikka kuinka alhaisen taksan panisi---lupaavat kyllä ensi tilassa käydä maksamassa, mutta siihen se jää.
Liisu: (tulee kiireesti) Herra tohtoori, se teirän prouva käski sanoa, että Ingriiri tahtoo nähdä pappaa; kyllä se on sitten oikein kronkeli flikan alku.
Lääkäri: (suttuneena) Pisä suusi kiinni! Kun kehtaatkin tuollaista puhua. Huomispäivänä saat lähteä
Liisu: Voi jutina sentään, kun ei koskaan osoo paikalle, vaikka kuinka parahansa pani (menee)
Lääkäri: Tule syömään Koivisto! Jo on kellokin yksi ja vastaanotto on päättynyt. Onhan niitä sairaita jo ollutkin.
Koivisto: Sinulla on lystikäs palvelustyttö.
Lääkäri: On tottamaar ja jollei se olisi pohjalainen, niin pois sen panisin, mutta ne ovat niin suoria ihmisiä, osaavat ja viitsivät vielä työtäkin työtäkin tehdä, sen sijaan kun tämän paikkakuntalaiset vaan herrastelevat.
(Lääkäri ja Koivisto aikovat mennä, mutta samassa avautuu ovi ja Maijastiina Simpura tulee hengästyneenä ja iloisena, komea pullo kädessä. Ei edes luo katsettakaan tohtoriin)
Maijastiina: No päivää nyt toisen kerran. Tässä olisi nyt se konjakkipullo--- se on parasta sorttia mitä pruukataan, mutta kyllä se maksoikin.
Lääkäri: (hämmästyneenä) Mitä tämä tahtoo sanoa? Mitä minä konjakilla ja---?
Maijastiina: (hämmästyen myös) No eikö herra tohtoori muista! Öskenhän juuri käskitte mun hakea pullon konjakkia ja siiä te lupasitte tehdä kryydin, että se mun sikani paranis, jolla on kahdeksankin porsasta kerrankin ollut, muistaahan tohtori sen.
Lääkäri: En hyvä mummu minä muista, että teillä edes on aikaa ollutkaan. Jompi kumpi meistä on nyt sekaisin, joko te taikka minä. (Koivistolle) Miten tämä on ymmärrettävä? Selitä mies hyvä (tohtori ja Maijastiina katselevat toisiaan)
Koivisto: (lääkärille) Asia on selvä kuin päivä---tuo eukko luulee sinua eläinlääkäriksi. Anna kun kyselen.
Koivisto: (eukolle) Oletteko te tänäpänä täällä ollut?
Maijastiina: Olen tunti siten tai vähän vaille.
Koivisto: Oikein tässä huoneessa?
Maijastiina: Siunaa ja varjele, tässä tuvassa juuri.
Koivisto: Oliko täällä silloin ketään?
Maijastiina: Oli kai herra tohtoori ja sillä oli tuo paitakin päällä vielä (osoittaa tohtorin paitaa leikkauspöydällä, johon Männistö oli sen pannut)
Koivisto: Oliko se, jolla oli paita päällä, tämän herratohtorin näköinen?
Maijastiina: (kiukkuisena) En minä hänen naamaansa vahdannut, minulla on mies omasta takaa--- No, herratohtoori, kelpaako tämä konjakki, vai lähdenkö pois?
Lääkäri:Ei minulle suinkaan, sillä minä en ole teitä tänä päivänä edes nähnytkään, vielä vähemmin märännyt konjakkia sian lääkkeeksi.
Maijastiina: Katto mokomas, kun kiertelee ja juoksuttaa vanhaa ihmistä. Tuoss on teille konjakki palkaksenne! (heittää pullon suuttuneena lattiaan) Mutta sittenkin mä sialleni tropit haen. Hyvästi! (menee)
Lääkäri: Suuttuneena) Nyt on paha merrassa!
Koivisto: (nauraen) Etkö jo ymmärrä! Sinä olet ollut poissa varmaan jonkun aikaa, ja sillä välin on joku sukkela nero suvainnut olla tohtorina---joko ymmärrät?
Lääkäri: (suuttuneena) Nyt ymmärrän, mutta kuka lurjus se lie ollut, ---Haa! se oli se hävitön, joka konjakkia tahtoi---mokomakin lurjus!
Koivisto: Siis näyttelyä näuttelyssä!
Lääkäri: Mutta mennään nyt syömään ja jutellaan tästä eukollekin. Voi mokoma ja kun tuon pullonkin tuohon viskasi. Ja mitähän se eukkokin tästä ajattelee! (menevät)
Liisu: (tulee hetken kuluttua vastaanottohuoneeseen suuri riepu kädessä) Vai kluutaamaan. (nähtyään lattian märkänä) On ne herratkin aika sikoja. ( asettuu polvilleen, käärii helmansa ja alkaa kuivata rievulla- haistelee riepua). Konjakkiahan tämä on! Voi vietävä sentään. Nyt minä alan ymmärtää. Meirän herra ja tuo toinen hera, jolle niitä lapamaron kryyriä annettiin ( veitikkamaisesti) kyllä minä oven raosta kuulin---ovat täällä juoneet ja tapelleet--- mut tietäs se meirän prouva, niin tietäs- aijai, mutta ne asiat eivät liikuta Isoon Kyrön plikkaa, ei! Ja nyt se on puhras ja kuiva kuin yhrenkin olla saattaa. Ja mars Kyröön plikka nyt toiseen touhuun. (menee).

Sen pituinen näytelmä oli

Tervehtien 118 vuoden päästä Virpolasta isoisäni puhetta eli näytelmää kirjoittaen uudelleen, nyt verkkoon!
Lauri Hakosalo


Tässä Ahlströmin kansakoulussa opettaja-asunnossaan Akseli Granqvist, vuodesta 1906 Hakosalo kirjoitti tämän näytelmän vuonna 1902

Tällä Palokuntatalon, nykyisin Mieslaulajaintalo, näyttämöllä Akseli Tieran näytelmiä esitettiin monissa nuorisoseuran ja Innon voimistelu- ja urheiluseuran iltamissa 1900-luvun alkuvuosina.

Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä