Lauri Hakosalo

Pärske, Kunnallismies K.V. Lehtojoen kirjoittama hieno historiallinen kuvaus:

K.V. Lehtojoki
Piirteitä Merikarvian kunnallisesta elämästä ja toimihenkilöistä vv. 1865-1940.

Vuonna 1865 helmikuun 6 päivänä annettiin asetus, jolla kunnallishallinto itsenäistyi ja erotettiin siihen asti kestäneestä kirkollisen hallinon yhteydestä.
Selvää nykypäivän muodostamaa eroa ei silloin aluksi syntynyt.
Kuntakokousten pöytäkirjat sisältävät alkupuoleltaan sellaisia seurakunnallisista asioista tehtyjä päätöksiä kuin pappilan rakennusasioita.
Samoin lukkarin rakennusten kunnostamisista on usein päätetty.
Erikoisena huomion kohteena on ollut pappilan metsien varjeleminen luvattomalta hakkuulta.
Jopa kirkon penkkijakokin on ollut esillä 28.9.1869.
Kunnallisasetuksen toimeenpanoa varten myönnettiin kolmen vuoden aika, ja sen kuluessa Merikarviallakin ryhdyttiin uuden järjestelyn vaatimiin toimiin.

1.12.1868 pidettiin ensimmäinen kuntakokous Ison-Näsin talossa. Tämä talo paloi 1904.
Ensimmäiseksi esimieheksi kuntakokous sai tilanomistajan Lankosken kylästä Antti Ahlströmin, josta myöhemmin tuli suurliikemies ja kauppaneuvos.
Varaesimieheksi tuli myöskin myöhemmin tunnettu liikemies, maanviljelijä Johan Norrgård Ylikylästä.
Kunnallislautakunnan esimieheksi valittiin maanviljelijä, heratuomari ja kirkkoväärti Johan Kuggi Alakylästä ja varaesimieheksi tuli maanviljelijä Johan Ahlström Ylikylästä.
Kaikki siis kunnan omia maanviljelijöitä ja silloisen toiminnan eturivin miehiä, jotka näyttävät hyvin pystyneen tehtäviinsä.

Pöytäkirjausta on usean vuoden ajan hoitanut kirkkoherra Juho Antton Forss. Hän näyttää kokemuksensa perusteella varmoin käsin ohjannut tätä kirkon helmasta erotettua hallitusta
sen työn alkutaipaleella. Ehkäpä juuri hänen ansiotansa on, että pöytäkirjat alun pitäen vietiin kirjaan eikä irtonaisille papereille, jotka olisivat helposti voineet hukkautua, niin kuin
monessa kunnassa on käynyt.

Suurimpana työnä kuntakokouksilla on ollut köyhäinhoitoa koskevat asiat, joista pöytäkirjat sisältävät mielenkiintoisia yksityiskohtaisia tietoja. Niiden hoito on ollut kunnallislautakunnan
jäsenten ja sen esimiesten hoidettavana. Yleensä nämä uudet luottamusmiehet tuntuvat olleen tehtäviinsä innostuneita, jopa siinä määrin, että kuntakokous on määrännyt yhden markan
sakon sellaisen lautakunnan jäsenen maksettavaksi, joka esittelee avustamista varten henkilöitä tai perheitä, jotka eivät ole todellisen avun tarpeessa.

Keskeisenä henkilönä koko kunnallishallinnossa tuntuu olleen kunnallislautakunnan esimies Johan Kuggi koko 19 vuotta kestäneen esimiesaikansa.
Sen ohella hän oli lautamiehenä ja kirkon isäntänä kuolemaansa saakka eli vuoteen 188?
Hän on ollut pitäjässä paljon käytetty asiakirjojen laatija. Lukemattomat ovat hänen laatimansa kauppa-, lahja- ja perunkirjat.

Kuntakokouksen esimies A. Ahlström on ollut todellinen ”johtaja”. Kun Forssin laatimissa pöytäkirjoissa on usein nimitettyjen henkilöiden asioista antamia lausuntoja,
voi puhujain asiallisuutta seurata. Ahlströmin esimieskausi ei kestänyt kuin yhden 3 -vuotisen vaalikauden. Paisuva liiketoiminta esti häntä pitempään jäämästä toimeen.

Kun 2 päivänä maalisuuta 1865 oli annettu asetus, jossa maalaiskunnille suotiin oikeus myöntää alueellaan perustettavaksi väkijuomakauppoja, Merikarviallakin alkoi
kuntakokoukselle tulla anomuksia viinakaupan perustamisesta kuntaan. Anojina oli Uudenkaupungin, Porin ja Kristiinan kauppiaat, jotka lupasivat toinen toistaan
isompia veroja kunnalle, jos kauppaluvan saisivat.

8.12.1868 suostuttiin periaatteessa viinakaupan perustamiseen kunnan alueelle. Mutta jo 3.3.1870 kuntakokous kauppias Johan Norrgårdin alkuunpanosta peruutti päätöksensä.
Kuitenkin saman vuoden syyskuun 28 päivänä kuntakokous suostuu antamaan viinakaupan perustamisluvan talollisen pojalle Evert Österbylle, josta kirkkoherra J.A. Forss antamassaan
kirjallisessa lausunnossa sanoo, että ”mahdetaan se hänelle antaa, kun on oman seurakunnan lapsia ja ennen muita oikeutettu sen saamaan”.

Viinakauppaa Österby harjoitti sitten lokakuun 19 päivään 1874, jolloin kuntakokous peruutti luvan ” sen sanomattoman kurjuuden ja turmeluksen tähden, minkä viinakauppa kunnassa on synnyttänyt”.
Vähän myöhemmin alkavat kunnan alueella olevat kestikievarit anoa oluen myyntilupia, joita useita myönnettiin, mutta ne jouduttiin järjestään peruuttamaan samasta syystä kuin viinakauppakin.

Nykyisin, kun ns. rantatie on ollut yhtenään mielenkiinnon kohteena, lienee hauska tietää, että vuonna 1869 on sanottua tietä ensimmäisen kerran luvattu kunnan taholta avustaa kuntoon.

Pöytäkirjassa sanotaan, että ns. ratsupostitietä, joka pitkin merenrantaa kulkee Ahlaisista Siibyyhyn, ovat Kasalan ja Riispyyn asukkaat runsailla aputöillä luvanneet kuntoon panna,
jos kuntakokous Slaagin sillasta alkaen ottaisi osaa. Ja kuntakokous on myöntynyt auttamaan, mikäli Riispyyn ja Kasalan miehet lupauksensa täyttävät, mikä lautakunnan jäsenten on todettava.

Sittemmin on tiestä aina silloin tällöin jotain päätetty. Varsinkin ”Manttaalimiesten” kokouksessa, jossa riispyyläinen maanviljelijä ja liikemies V.E. Norrgård on esiintynyt sanotun tien puoltajana
ja itsekin siihen apuaan antanut, on tieasiaa ajettu.

Kunnallisista hätäaputöistä puhutaan ensimmäisen kerran jo 1869, jolloin määrätään kunnalle ostettavaksi kaikenlaisia kuntalaisten valmistamia käsitöitä, niin naisten kuin miestenkin, ja on
kunnallislautakunta velvollinen työn arvioimaan ja maksuksi antamaan jauhoja 15 pennin hinnan mukaan naulalta.

Aikaisempiin yhteisiin yrityksiin kuuluu oman palovakuutusyhdistyksen hanke:

27.4.1870 pidetyssä kuntakokouksessa asiasta keskustellaan. Sen aiheena on silloin ”Helsingin Palovakuutusyhdistyksen” asiamiehen, maisteri Edvin Avellanin palkankorotusvaatimus.
Tuntuu siltä kuin kunta olisi sellaisen asiamiehen palkannut tai olisi ollut velvollinen palkkaamaan. Pöytäkirjoista näkyy, että päätös erota ”helsinkiläisestä”, tehdään yksimielisen innostuksen vallassa.

Valitaan komitea laatimaan ”reglementti” ja kääntymään Siikaisten kunnan puoleen kehotuksella yhtymään samaan yhtiöön. Etumiehenä tässä hommassa näyttää olleen nimismies Malm.

Komitean työstä ei kuitenkaan ollut hyötyä, sillä jo saman vuoden syyskuussa kokous päätti kustannusten pelossa purkaa palovakuutusyhdistyksen perustamisen, ja ”olla vanhallaan”.

Asia ei kuitenkaan kokonaan kuollut, vaan oli se silloin tällöin esillä ja johti vihdoin myönteiseen tulokseen 1891, jolloin nykyinen voimassa oleva Merikarvian ja Siikaisten palovakuutusyhdistys
lopullisesti perustettiin.

Kansakoulujen perustamisesta kuntaan puhutaan ensi kerran 31.3.1871. Sitä ei kuitenkaan katsota voitavan ottaa vastaan kustannusten ja rasitusten tähden.
Sittemmin se samasta syystä jää aina perustamatta, kunnes kauppaneuvos A. Ahlström yksityisenä lahjoittajana aikaansaa ensimmäisen koulun Merikarvialle.

Aikakaudelle ominaisena ilmiönä esiintyy pöytäkirjoissa aina 1880- luvun lopulle saakka anomuksia suden tapporahoista. varsinkin Honkijärven, Lauttijärven ja Lankosken
kylien alueilta on susia tullut ammutuiksi, Susien tappaja ensi lukusijoilla koko kunnassa kantaa tapporahaa talollisilta 12, torppareilta 8 ja muilta, joilla on lehmä 4 penniä sutta kohden.

Mielenkiintoisimpia yrityksiä, mitä pöytäkirjoista löytää, on kauppalan perustaminen Ylikylään.
1.5.1877 pidetyn kuntakokouksen pöytäkirja kertoo: ”Koska kauppa ja merenkulku täällä miltei on pääelinkeino, joutuu se paljon kärsimään siitä, että sen on tapahduttava Porin kaupungin välityksellä.

Asian auttamiseksi olisi saatava kauppala syntymään Brändön sataman tienoille. Ripeästi siinä aluksi toimittiin, sillä jo kesäkuun 27 päivänä esitettiin kuntakokouksessa maanmittari Akhilles Vahlroosin
laatima kartta Brandin ja Kungsbackan tiloista, joitten maalle kauppalan asemakaava oli laadittu.
Sittemmin kieltäytyivät kuitenkin mainittujen tilojen omistajat myymästä maitaan kauppalaksi.

Kauppias J. Ahlström kyllä tarjosi Ylikylässä omistamansa Vestergårdin (Lännennäsi) tilan 12.000 mk hinnasta kauppalaksi. Pöytäkirjoista ei selviä miten asiassa sitten lopulta kävi.

Huomattiinko kenties, ettei sellainen rakennusyritys sovi yhden tilan alueelle vai miten innostus kuoli, kysyy K.V. lehtojoki vuonna 1956 kirjoituksessaan.

Asian yhteydessä on esitetty mielenkiintoinen tilasto: YLIKYLÄN ja ALAKYLÄN ASUKASLUKU oli noin 2.500 henkeä. Merikarvialla lastataan vuosittain erilaisella puutavaralla, tervalla ym.
Brändön satamassa 100 alusta, Kuuskerissa 25, Haminaholmassa 30 ja Riispyysä noin 15 laivaa. Viennin arvo teki noin 750.000-800.000 mk.

Kuntalaisilla oli aluksia: purjelaivoja 930 lästiä ja yksi isohko höyrylaiva.
Pitäjässä on yksi iso höyrysaha, 6 vesisahaa sekä yksi olut tehdas, yksi lasitehdas ja yksi paperitehdas sekä isohko kaakelitehdas.

Miksi hanke raukesi? Se on jäänyt osin hämärän peittoon. Rasitusten pelossako? Mikä paperitehdas?

Mutta Merikarvialla kunnalliselämässä oli tuohon aikaan tyypillistä nopea asiaan innostuminen ja melkein yhtä nopea perääntyminen kertoo K.V. Lehtojoki.
Esimerkiksi 19.3.1877 päätetään suostua postihallituksen esitykseen saada kuntaan postitoimisto, sillä ehdolla, että kunta varustaa postille yhden huoneen ja poltinpuut,
mutta jo samana vuonna 31.12.1977 päätös perutaan ja päätetään olla vanhallaan rasitusten pelossa.

Samanlaisen kohtalon sai lääkintöhallituksen kehotus ottaa Merikarvian ja Siikaisten kuntiin yhteinen kunnanlääkäri ja sitoutua hänelle antamaan huoneet ja poltonpuut.
Kuntakokous hylkäsi 13.9.1880 tarjouksen rasitusten takia. Vasta monien vaiheitten ja keskustelujen jälkeen tämä ajatus toteutettiin 18.2.1889.

A Ahlströmin seuraajan kirkkoherra Gustaf Nyholmin esimiesaika 1.12.1871-7.3.1877 näyttää kulkeneen hiljaisena juoksevien asioiden käsittelynä. Kirkkoherra näyttää omaksuneen
kuntalaisten mielipiteen:” Antaa asiain olla ennallaan”.

Aivan toisen vauhdin saivat asiat, kun esimiehenä on 7.3.1877-7.3.1889 opettaja J.F. Leineberg, sittemmin tunnetaan Kyläkoski nimestään. Pöytäkirjasta välähtelee esiin toimen ja taistelujen mies. Varsinkin
maantie ja sillat rupeavat antamaan huolta. Merikarvian ja Siikaisten pitäjien tiekokouksissa, joissa kumpikin kunta yrittää saada alueellaan olevia teitä ensiksi kuntoon
ja silloisissa yhteisissä kuntakokouksissa parivaljakko J.F. Leineberg ja Erik Rosnell näyttää osanneen hoitaa edustustehtävänsä.

Leinebergin aloitteesta sitten lopulta 29.7.1889 saatiin kuntaan postitoimisto.

Samoin puuhattiin sähkölennätintä, jonka saamisen ehtona oli asettaa valtamaantieltä Tuorilasta pylväät Ylikylään ja varata kaksi huonetta lennättimen käytettäväksi.
Kunnan sitoumus olisi ollut vain muodollinen, koska kauppiaat Juho Norrgård ja Johan Ahlström olisivat kaiken kustantaneet, mutta jälleen ”oltiin entisellään”.

Nopeassa tahdissa sen sijaan ajettiin läpi hanke jakaa kunnallinen köyhäinhoito lukukinkeripiirien muodostamiin piireihin 7.3.1885.

Ryhdyttiin myös ns. viljelyslainarahaston perustamiseen, johonka valtiolta saatiin pääomaa. Asiaa pidettiin tärkeänä, koska suurin osa talollisistakin osti
leipäviljansa muualta, eikä se ajan pitkään käynyt päinsä, kun metsät, joista ostorahat oli saatava, olivat kevytmielisesti hakatessa lopen harventuneet.
Viljelyskelpoisia maita oli sitä vastoin paljon, kun vain voitiin niitä raivata.
Päätettiin 4.11.1885 anoa 20.000 mk laina 20 vuoden takaisinmaksulla. 16.4.1888 saatiin 4.000 ja myöhemmin 6.000 mk.

Varsinaisen kokoushuoneen puuttuessa oli kuntakokouksia pidetty kunnallishallinnon alusta asti monissa Yli- ja Alakylän taloissa, missä kulloinkin,
sekä kirkon sakaristossa. Oman kunnantalon aikaansaamiseksi tehtiin aloite 7.12.1885, mutta se hylättiin. Asia pysyi sitkeästi päiväjärjestyksessä,
niin että talo vihdoin 6.3.1893 päätettiin rakentaa pappilan riihen paikalle. Asian terhakka vastustaja räätäli H. Munck, joka asui tuolloin Ojalan talon paikalla ns. Munkkilassa, Leipurinmäellä, ei valittamallakaan saanut päätöstä
muuttumaan.
Kunnantaloksi ostettiin entisen Kuvaskankaan lasitehtaan asuntorakennus.
Tämä kunnan ensimmäinen isompi rakennusyritys oli pöytäkirjojen mukaan perin riitainen ja rettelöinen homma. Rakennukseen käytettiin pääasiassa
valtiolta saatuja viinanverovaroja.

Markkinain aikaansaaminen liike-elämän vilkastuttamiseksi tuli 1880-luvun lopulla esille ja vihdoin 1888 se saatiin toimeen.
Liike-elämä ei siitä lainkaan vaurastunut, mutta juoppous ja levoton elämä kasvoi.
Neljän vuoden kokeilun jälkeen markkinoista luovuttiin ja siirryttiin edelleen jatkuvaan toripäivien viettoon.

Kunnallisten tilien tarkastus tuntuu vv. 1870-1895 välisen ajan olleen jonkinlainen kyläkuntavelvollisuus.
Tilintarkastajat, tavallisesti 2-3 miestä valittiin aina samasta kylästä. Ja moni kankea puumerkkimies siinä näkyy olleen mukana.
Eipä luulisi tarkistuksen silloin suuria merkinneen.

Seuraavat esimiehet sitten olivat Vihtori Knuussi 7.3.1889-7.3.1892 ja J.F. Leineberg toinen esimieskausi 7.31892-13.3.1894.
Leinebergin viimeisinä toimintavuosina oli paljon huolta kunnanhuoneen kunnostamisesta, kun se väliseinien poistamisten ja osittain puutteellisen työn
suorituksen takia yhtenään tahtoi hajota.

Sillat toivat huolta manttaalimiehille. Ei näyttänyt onnistuneelta antaa urakoita vähimmän vaativille.

Pöytäkirjoja lukemalla joutuu tekemään sellaisen huomion, että kunnallisten asioiden hoitoon ja päätöksiin aina vuodesta 1870 alkaen ovat ratkaisevimmin vaikuttaneet
Ylikylästä maanviljelijä Viktor Näsi, Robert Österby, Evert Österby, Juho Uusitalo, Johan Norrgård, J. Ahlström, torppari V. Storckman ja ennen muuta F. Erik Rosnell
ja räätäli H. Munck.

Rosnellin ja Munckin välillä näyttää olleen todellinen valtataistelu käynnissä ja usein sai kuvernööri ratkoa näitten riitaveikkojenvälillä asioita, kun he toistensa töitä moittivat.

Köörtilää ovat edustaneet Aaron Tommila ja M. Mellin.

Lammelan edustajana on ollut H. Mikkola.
Tuorilasta Robert Dahlroos
Lauttijärveltä Vihtori Uusitalo, Isak Mäkelä ja J. Aitasalo.
Honkajärveltä Erik Tommila.
Alakylästä Samuel Rogeli, Oskar Rikalainen ja V.H. Holmström.

1880-90 –lukujen vaihtuessa tarttuu asioiden kulkuun silloinen merikarvialainen suurliikemies J. V. Norrgård, jonka huomion kohteena olivat erityisesti tiet ja terveydenhoito.
Norrgårdin suunnittelema on Kuvaskankaalta Isojoelle vievä tie, josta on toteutumatta ainoastaan (1956) niin sanottu Nevatie Konkolasta Ylikylän-Tuorilan tielle.
Samoin Siikaisista Hongonjoelle vievä Rynkäisten tie on hänen aatteitaan, jotka myöhemmin ovat toteutuneet.

Aikalaisiaan paljon laajakatseisempana ei häntä aina ymmärretty, mutta myöhempi aika kylä tunnustaa hänen ansionsa.
Erikoisesti kuului lääkärin saaminen kuntaan myös hänen harrastuksiinsa.
Kun lääkäreistä oli puutetta, ryhtyi Norrgård toimiin oma-aloitteisesti lääkärin saamiseksi kuntaan.

Rovasti Hemanin esimiesaikana kiinnitettiin huomiota järjestyksenpitoon. Erityisesti kunnan järjestyssäännöt laadittiin ja kylittäiset järjestysmiehet valittiin,
joille ainakin yökulun ja tanssien estäminen oli erittäin tärkeä asia. Myös karjan kulku maanteillä silloin estettiin. Valtava osa kuntalaisia tahtoi silloinkin olla ”vanhallaan”
ja tuntuukin, että Heman vastuksiin kyllästyneenä jo 1.1.1896 erosi puolitoista vuotta tointaan hoidettuaan.

Esimiehen nuija siirtyi sitten maanviljelijä V.H. Holmströmin käsiin.

Kunnallislautakunnan esimiehen toimeen ryhtyi Kuggin jälkeen kanttori F.N. Sandberg, (Santavuori), joka toimi lisäksi kaikkien rahastojen, lainajyvästön ym. hoitajana
sekä hän toimeenpani veronkannot aina vuodesta 1887-1905, jolloin hän erosi esimiestoimestaan. Sen jälkeen ovat mainitut toimet jaettu useampiin käsiin.
Kunnan rahastoja alkoi hoitaa erityisesti valittu rahastonhoitaja.

V. Holmströmin esimiesaika oli hiljaista juoksevin asioiden hoitoa.

1.1.1899 esimieheksi tulleen opettaja Akseli V. Granqvistin (Hakosalo) toimikaudella aloitettiin kouluolojen kehityskausi. Alakylän ja Ylikylän koulut rakennetaan,
samoin Honkajärven. Tuorilaankin yritetään lujasti koulua, mutta siihen ei voitu suostua, ”koska siellä ei ole oppilaita kuitenkaan jatkuvasti” kuten pöytäkirjassa on merkitty.

Kunta oli jaettu aikaisemmin koulupiireihin, sillä edellytyksellä, että jokainen piiri rakentaisi itse koulunsa. Mutta jo Alakylän koulua suunniteltaessa huomattiin, että se on käytännössä
sopimatonta ja päätös koulupiirijaosta kumottiin 1900 ennen kuin sen perusteella oli mitään pantu toimeen.

Päätettiin, että koulut tehdään ”kunnan yhteisillä varoilla”.

Koulujen rakentamista jatketaan sitten 16.3.1903 valitun esimiehen kauppias Julius Österbyn aikana ja edelleen 31.5.1905 esimieheksi tulleen opettaja Juho Julius Pahkalan aikana.

Paljon kokouksia ja komiteoita sekä riitelemistä ovat kouluhankkeet vaatineet. Vanhimmista kouluista on Lammelan koulupaikan määrääminen ollut riitaisin,
ja rakennustoimissa Köörtilän koulu, jossa sovinto-oikeus on riitoja ratkonut.

Vuonna 1906 tulevat jälleen päivä järjestykseen köyhäinhoitoasiat. Väitetään, että kunta joutuu 17 piiriin jaettuna joutuu perin epätasaisesti ottamaan osaa köyhäinhoitorasitukseen,
ja ettei lapsille ja muillekin vakinaisesti hoitoa tarvitseville, ei piirien puolesta sitä anneta. Ohjesääntöjä muutetaan ja paikataan, mutta ajan virta vie kunnan yhdeksi huoltoalueeksi.

Marraskuun 18 päivänä 1906 kuntakokous antoi kunnallislautakunnalle tehtäväksi antaa ehdotuksensa piirijaon poistamiseksi.
Ehdotusta käsiteltiin 30.12.1907 ja miltei yksimielisesti piirijako poistettiin 1.1.1909 lukien.

18.12.1908 valittiin ensimmäinen köyhäinhoitolautakunta. Esimieheksi tuli kanttori F.N. Santavuori ja varalle maanviljelijä F.F. Kouhi. Näin oli saatu tämä parannus aikaan yksimielisesti.

Mutta vanha merikarvialainen ajatus ”ollaan entisellään” alkoi taas nostaa päätään. Alettiin rettelöidä ja riidellä ja esiinnyttiin siinä määrin sopimattomasti koeteltua ja kunnollista kuntakokouksen
esimiestä Pakkalaa kohtaan, että hän 29.12.1913 erosi toimestaan.

Puheenjohtajaksi valittiin kauppias H. Virtapuro, jolle toimen hoitaminen kävi ylivoimaiseksi.

Kesäkuun 13 päivänä 1914 valittiin puheenjohtajaksi maanviljelijä K.V. Dahlroos (Lehtojoki) , jonka tehtäväksi jäi asiain lopullinen selvittely.

Erikoisena piirijaon ajajana esiintyi joukko köörtiläläisiä opettaja O.A. Leväsen johdolla, jotka Haminaholman sahan silloin kuuluessa heidän piiriinsä olivat tietoisia siitä,
että heille tulisi sen vuoksi erikoisen pienet köyhäinhoitomaksut. Asiaa ajettiin harvinaisella kiihkolla ja kokouksissa esiinnyttiin häiriten ja räyhäävinä.

Kuntakokouksessa 30.6.1914, jossa pöytäkirjan mukaan käytti äänioikeuttaan 236 henkilöä, esittäen 116 valtakirjaa tehtiin päätös jakaa kunta uudelleen köyhäinhoitopiireihin.

Läänin kuvernööri kumosi kuitenkin päätöksen ja siitä alkaen huoltotoimi on ollut rauhallista työskentelyä.

Myöhemmin 1923-1927 on kunta varmistanut huoltotoimen rakentamalla kunnalliskodin ja mielisairaalan, jotka Harjun tilalla ovat työtä antavan maatilan yhteydessä
kehittymässä siihen, että osa menoista tulee tilan tuotoilla peiteyksi.

Satama tulolähteenä on kuntaa myös kiinnostanut.

Vuonna 1909 laadittiin erikoinen satamajärjestys maksutariffeineen, mutta J.V. Norrgårdin toiminimen valituksen johdosta koko järjestys kumottiin,
kun ei kunta vaan yksityiset omistavat satama-alueen.

Säästöpankin aikaansaaminen on myös pitkäaikaisen työn tulosta. Jo 1871 sen perustaminen oli ensi kerran esillä, mutta varovainen kunta siirsi asian lähes vuodesta toiseen
ja vasta liki 40 vuotta myöhemmin kunta on valmis 4.12.1909 perustamaan säästöpankin myöntäen sitä varten 1.000 mk.

Kun kunnilla oli oikeus kuntakokouksen ohella jättää osa asiain käsittelystä kunnanvaltuuston päätettäväksi, ryhdyttiin Merikarvialla sellaista valtuustoa puuhaamaan, varsinkin kun oli huomattu
kuntakokouksen tilapäisen osanottajajoukon aiheuttama päätöksien johdonmukaisuuden puute.

Valtuusto perustettiin lopullisesti kuntakokouksessa 29.9. 1911 rajunlaisen puoluetaistelun jälkeen. Jäsenten vaali suoritettiin kuitenkin jo kompromissin vallitessa, jolloin jäsenmäärä 33 jaettiin
kolmen puolueen kesken tasan eli kukuin sai 11 valtuutettua.

K.V. Dahlroosin esimieskausi sattui maailmansodan myrskyisiin vuosiin ja kesti vapaussodan yli vuoden 1918 loppuun.
Pöytäkirjoista näkyy mm, miten vaikeaa oli venäläisten vaatima lihan hankinta täällä olevalle sotaväelle.
Vihdoin 1917 kaikenlaisten elintarvikkeiden ja työttömyyden ahdistaessa alkoivat Merikarviallakin levottomat ainekset nostaa päätään ja kärjistää tilannetta.
Varsinkin vuoden loppu ja 1918 alku olivat kunnan taloudelle korkeajännityksen aikaa. Rahaa ei tahtonut saada mistään ja huutavia tarpeita oli kosolti.
Vaadittiin hätäaputöitä, ja sellaisina suoritettiin halon hakkuuta kunnan metsissä, joissa kurin puutteessa raiskattiin metsää paljon.

Maantiet olivat lumen ja jään tähden varsin vaikeat kulkea. Ainoa näkyvä aikaansaannos oli kunnan laiturirakennuksen alkuunpano, mutta sitä ei saatu valmiiksi.

25.1.1918 mellastava mieslauma kokoontui kunnanhuoneelle estäen valtuuston poistumisen kokouksestaan, ja pakottaen sen vaatimiinsa varatöiden teettämisiin,
räyhääjien sanelemiin palkkamääriin, joita kunnan talous ei olisi kestänyt.

Tällä valtuustolla ei ollut oikeutta lainan tekoon, jota vaadittiin ja kuntakokouksen lujaotteinen puheenjohtaja K.V. Dahlroos säännösteli rahojen käyttöä.
Eikä tuo kiristämällä vaadittu päätös tullut koskaan täytäntöön pannuksi.
Se, kuten moni muukin harkitsematon päätös jäi vain paperille, kun vapaussota alkoi, eikä sellaisiin enää myöhemmin palattu.

Vuoden 1918 pöytäkirjat kokousten pöytäkirjat koskevat vapaussodan ja elintarvikeasian käsittelyä.

Itsenäisyytemme alkuvuosina alettiin kunnassa ripeä rakennustoiminta.
Sairaalaa varten päätettiin rakentaa oma talo 9.9.1919 ja lääkärin asunto 3.4.1920. Molemmat pantiin ripeästi pystyyn. Heti sen jälkeen kunnalliskoti ja mielisairaala.

Hanketta toteuttivat kunnan silloiset nimekkäimmät edustajat K.V. Dahlroos puheenjohtajana ja jäseninä F.F. Kouhi, J. Aitasalo ja V. Starck.

Varsin monipuolisen harkinnan tulos oli kunnalliskodin sijoittaminen Harjun tilalle. Aluksi ostettiin siihen tarkoitukseen Holmströmin talo Alakylästä
ja nuorisoseuran omistama Suvantolan palsta rakennuksineen, jossa kunnalliskoti sijaitsi 6 vuotta.

Sitten ostettiin Erkkilän talo, jonka tontille oli aikomus uusi kunnalliskoti tulla. Erkkilän rakennuksia käytettiin väliaikaisena mielisairaalana, mutta eräs hoidokki sytytti talon palamaan
ja koko rakennusryhmä tuhoutui vuonna 1920.

Harjun tilan uutta ja upeata päärakennusta käytettiin vapaussodan jälkeen tilapäisenä lastenkotina, mutta tulipalo tuhosi senkin syksyllä 1919.

Ja vihdoin 6.3.1921 kunnanvaltuusto päätti rakennuttaa kunnalliskodin Harjun tontille, jossa jäljellä olevia talousrakennuksia ja tilan viljelyksiä katsottiin voitavan
menestyksellä käyttää sopivana työkykyisten potilaiden työmaana.

Vuonna 1928 valtuusto päätti rakennuttaa Kasalan ja Kuvaskankaan piireihin koulutalot.
Kasalaan rakennettiinkin 1930 suurehko koulutalo, mutta Kuvaskankaalla alkoi sitkeä riita paikasta, jonka vihdoin 1935 korkein Hallinto-oikeus ratkaisi, mutta riidanhaluiset henkilöt
saivat taas 23.11.1937 valtuuston muuttamaan koulupiirin rajoja ja näin muka uuden tilanteen synnyttyä hallinto-oikeuden päätöksen velvoituksen lakkaamaan.

Jonkinlaisena työttömyyden nimissä esiin tulleena asiana on vuodesta 1927 alkaen jatkuvasti kunnossapidetty ns. rantatietä ja yhä uudelleen ja uudelleen yritetty saada sitä valtion huostaan.
Vuosittain on lähetystö pariin kertaankin ollut Helsingissä yrittämässä sitä valtion haltuun, mutta tuloksitta.

Vuonna 1931 alkoi työttömyyttä ja pulaa ilmetä kunnan alueella. Hätäaputöinä valtion varoilla ryhdyttiin rakentamaan Tuorilasta Satamaan johtavaa maantietä II luokan tieksi.
Kustannusarvio oli yli 1 miljoonaa markkaa. Samaan summaan nousi valtion toimesta Merikarvian satamaan johtavan laivaväylän syventäminen hätäaputyönä.

Yhtenä tämän ajan työttömyyttä poistavana yrityksenä on vuosien 1932-1937 aikana Harjun tilalle myönnetty huomattavia rahaeriä uudisraivaukseen, joissa pahimman työttömyyden aikana
kunnalliskodin työvoiman lisäksi on myös pelloilla palkattua työvoimaa. Harjun tilalla onkin huoltolautakunnan esimiehen maaviljelijä Arvid Tommilan ja työnjohtaja Frans Mattilan suunnitelmien
mukaan kauniita suoraviivaisia viljelysmaita hyvine teineen.

Erikoisen maininnan ansaitsevat raivauksilta nostetuista kivistä rakennetut kilometrimäärin nousevat kiviaidat, jotka vastaista hyötyä silmällä pitäen on pystytetty viljelysten ympärille.

Vuoden 1934 aikana rakennettiin Koittankosken piiriin supistetulle koululle oma talo. Koulujen kattamista tulenkestävällä aineella on valtuusto viime vuosina harrastanut.
Vuonna 1937 katettiin Sataman koulu galvanoidulla pellillä ja Tuorilan koulun rakennukset sementtitiilillä vuonna 1938.

Myös sairaala ja lääkärintalo on varustettu tulenkestävällä katolla ja kaikki nämä rakennukset ovat laudoitettu ja maalattu siistiin kuntoon.

Syvimmän vaon kunnallisen toiminnan saralle ovat vuoden 1918 jälkeen jättäneet maanviljelijä F.F. Kouhi, J.O. Rikalainen, Jussi Viertola, K.V. Lehtojoki, Arvid Tommila, T.J. Veikkola,
Julius Aitasalo, Väinö Mattila sekä opettajat O.A. Levänen ja A. Hakosalo, työmies Jussi Kalliomäki ja kalastaja H. Mäkilehto, joilla kaikilla on pitkä ja monipuolinen työmäärä kuntamme hyväksi.

Kuntakokouksen esimiehet:
Antti Ahlström, maanviljelijä 1.12.1868
Gustaf Nyholm, kirkkoherra 1.12.1871
J.F. Leineberg, kansakoulunopettaja 7.3.1877
Viktor Knuussi, maanviljelijä 7.3.1889
J.F. Leineberg, kansakoulunopettaja 7.3.1892
G.A. Heman, rovasti 1.6.1894
V.H. Holmström, maanviljelijä 1.1.1896
A.V. Granqvist (Hakosalo) 1.1.1899
Julius Österby, kauppias 16.3.1903
Juho Julius Pahkala, kansakoulunopettaja 31.5.1905
Herman Virtapuro, kauppias 29.12.1913
K.V. Dahlroos (Lehtojoki) 15.5.1914 ja hän oli toimessa siihen saakka, kun kuntakokoukset loppuivat 1918.


Kuntakokouksen varaesimiehet:

Johan Norrgård, maanviljelijä 1.12.1868
Henrik Nordlund, kirkonvartija 1.12.1871
F.V. Gustafsson, kauppias 7.3.1877
H. Munck, räätäli 7.3.1881
E. Österby, kauppias 7.3.1883
F.N. Sandberg, lukkari (Santavuori) 7.3.1886
Vihtori Knuussi, maanviljelijä 14.3.1887
F. Eerik Rosnell, maanviljelijä 7.3.1889
J.J. Pahkala, kansakoulunopettaja 1.1.1905
Iisak Virtanen. puuseppä 1.7.1905.
J.O. Rikalainen, maanviljelijä 1.1.1908
Vilho Laiho, räätäli 17.1.1908
Aug. Huhtinen, apteekkari 1.1.1917 ollen toimessa vuoden 1918 loppuun.

Kunnallislautakunnan esimiehet:

Juho Kuggi, maanviljelijä 1.12.1868
F.N. Santavuori, lukkari 1.1.1887
A.V. Hakosalo, kansakoulunopettaja 1.7.1905
J.O. Rikalainen, maanviljelijä 20.7.1908
A.V. Hakosalo, kansakoulunopettaja 13.8.1912
A.V. Hakosalo, kansakoulunopettaja 1.1.1917
Artturi Rosnell, maanviljelijä 1.8.1918
Jussi Viertola, maanviljelijä 1.1.1919-1933
J.O. Rikalainen, maanviljelijä 1.1.1934-38
J.H. Mäkipuro, maanviljelijä 1.6.1938 ja edelleen 1940 on toimessa.


Kunnallislautakunnan varaesimiehet:

Juho Ahlström, maanviljelijä 1.12.1868
Juho Uusitalo, maanviljelijä 1.1.1872
E. Österby, kauppias 1.1.1881
Robert Österby, maanviljelijä 1.1.1884
K. E. Vesanen, nahkuri 1.1.1902
F. Erik Rosnell, maanviljelijä 1.1.1908
Eelis Toukola, kauppias 11.11.1916
F.F. Kouhi, maanviljelijä 1.1.1919
J.O. Rikalainen, maanviljelijä 1.1.1931
Arvid Tommila, maanviljelijä 1.1.1934 ja edelleen vuoteen 1940.

Kunnanvaltuuston puheenjohtajat rinnan kuntakokousten kanssa 1912-1918.

J.J. Pahkala, kansakoulunopettaja 1.1.1912
Vilho Laiho, räätäli 1.1.1914
Akseli Hakosalo, kansakoulunopettaja 1.1.1915
O.A. Levänen, kansakoulunopettaja 1.1.1916
J.O. Rikalainen, maanviljelijä 1.1.1917 - 1918

Kunnanvaltuuston varapuheenjohtajat:

A.V. Hakosalo, kansakoulunopettaja 1.1.1912
Herman Virtapuro, kauppias 1.1.1913- 1914
O.A. Levänen, kansakoulunopettaja 1.1.1915
J.J. Pahkala, kansakoulunopettaja 1.1.1916
K.V. Vesanen, nahkuri 29.1.1916
H.E. Wegelius, rovasti 3.7.1917
Herman Virtapuro, kauppias 1.1.1917
Vilho Laiho, räätäli 30.4.1917-1918

Täysivaltaisen kunnanvaltuuston puheenjohtajat:

A.V. Hakosalo, kansakoulunopettaja 1.1.1919
Ville Pohjola, työmies 1.1.1920-1921
O.A. Levänen, kansakoulunopettaja 22.11.1921
J.O. Rikalainen, maanviljelijä 1.1.1922
O.A. Levänen, kansakoulunopettaja 1.1.1923-1924
K.V. Lehtojoki, maanviljelijä 1.1.1925-1926
O.A. Levänen, kansakoulunopettaja 1.1.1927-1928
K.V. lehtojoki, maanviljelijä 1.1.1929-1930
O.A. Levänen, kansakoulunopettaja 1.1.1931-1938
P. Kyläkoski, kansakoulunopettaja 1.1.1939-

Kunnanvaltuuston varapuheenjohtajat:

Ville Pohjola 1.1.1919
A. Järvisalo, maanviljelijä 1.1.1920
O.A. Levänen, kansakoulunopettaja 1.1.1921
Arvid Tommila, maanviljelijä 22.11.1921
Eemil Nieminen, kaupanjohtaja 1.1.1922
Jussi Kalliomäki, työmies 14.10.1922-1930
P. Kyläkoski, kansakoulunopettaja 1.1,1931
Oskari Pitkäranta, maanviljelijä 1.1.1935-1936
O.A. Levänen, kansakoulunopettaja 1.1.1939
Lauri Perähannu 17.1.1939.

Vuodesta 1916 on erityinen kunnankirjuri ollut vakituisesti kunnan palveluksessa.
Tointa ovat hoitaneet opettaja J.J. Pahkala, opettaja A. Hakosalo, opettaja P. Kyläkoski,
maanviljelijä Artturi Rosnell ja vuodesta 1922 alkaen kunnankirjuri Hemminki Hakasalo.

Kunnassa toimivat kansakoulut ovat saaneet oman koulutalon seuraavassa järjestyksessä:

Ylikylän koulu 1897
Alakylän koulu 1902
Köörtilän koulu 1904
Riispyyn koulu 1907
Honkajärven koulu 1908
Lauttijärven koulu 1910
Lammelan koulu 1914
Tuorilan koulu 1918
Sataman koulu 1924
Kasalan koulu 1930
Koittankosken koulu 1934
Kuvaskanaan koulu 1939
Peipun koulu oli 1956 vuokratiloissa.

Ahlströmin koulu
Kasalassa yksityisten ylläpitämä ruotsinkielinen koulu.

K.V. Lehtojoen katsaus kunnallistoimista on kerta kaikkiaan upeasti laadittu toteaa Lauri Hakosalo Virpolassa vuonna 2020.