Tämä sivu on tulostettu Merikarvia-seura ry:n internetsivuilta. perjantaina 19.4.2024 klo 16:02



Etusivu > Tarinoita > Lauri Hakosalon juttuja > Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1971

Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1971

Lauri Hakosalo

Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1971

Kotiseutuasioita
Päätoimittaja Esko Sipilä
Seurakunnan väkiluku jo alle viidentuhannen., naisia 2 499 ja miehiä 2 48
VPK:lla oli 13 lähtöä.
94 vuotta täytti leskirouva Sofia Aleksandra Salminen os. Pihlajamäki Alakylässä.
Jääkiekkokausi alkoi Merikarvialla. Paikkakunnan liikemiehet tukivat jääkiekkoa.
70 vuotta täytti mv, dir.mus. Aarne Uusitalo, tunnettu kapellimestari, jonka johdolla Merikarvia on saanut monta palkintoa.
60 vuotta täytti kirvesmies Lauri Alinen Vassalta.
Uusia jalkinetikkaajia valmistui 15 merikarvialaista, kertoi tehtaanjohtaja Sauli Kangas
Uusi kalasatama Köörtilään Tommilan maalle ns. Kifferin rantaan. Köörtilässä on 15 ammattikalastajaa, joten kalasatama tulee tarpeeseen.
Vieno Estella Lindström, entinen Poijärvi os. Kaleva, kuoli 22.tammiluuta 1971. Hän oli syntynyt 31.3.1892 Merikarvialla. Hän valmistui vuonna 1914 opettajaksi Sortavalan seminaarista. Hän ajoi voimakkaasti
Kunnanlääkärille rakennetaan virka-asunto. arkkitehti Aarno Hakasen piirustuksilla. 245 neliömetrin tilat.
Kunnanvaltuuston pj. Antti Karipalo, I vpj. Kalle Salo ja II vpj. Bruno Nurmenpää.
Kunnanhallituksen vpj. on Paavo Huhtinen ja kunnanjohtaja johtaa hallituksen työskentelyä.
Laulajantie valaistaan aina neuvolaan saakka.
Marttoja johtaa opettaja Ester Vihervuori, vpj. Selma Ala-Knuussi.
Merikarvian Innon alaosto Köörtilän Kiri teli valintoja. Pj. Antti Koivula.
Lauttijärven Marttayhdistyksen pj. Irja Heikkilä ja vpj. Anna-Maija Rinne.
Merikarvian Into kertoi Nuorten Suurkisoista, jotka pidetään Tampereella.
Kouhin puruvarasto paloi ja palo kesti viikon ajan.
Leskiemäntä Sanna Liisa Ruohomäki os. Erkkilä täytti 93 vuotta Köörtilässä.
Maatalousministeri Netori Kaasalainen käväisi vierailulla Merikarvialla kansanedustaja Saimi Äärin kanssa helmikuussa 1971.
Merikarvialle valtion virastotalo, aloite kansanedustaja Matti Järvenpään toimesta.
Rakennuslakkouhka viivästyttää lääkäritaloa.
Vesihuoltolaitoksen vedenkulutus 87 kuutiota vuorokaudessa.
Innon sisähyppymestarit selvisivät, mm. Ikämiesten paras Kauko Välimaa, yleisen sarjan mestari Matti Mahlamäki, A-poikien paras Hannu Salo ja B-poikien voittaja Raimo Stenroos, B-tyttöjen paras Heli Stenroos.
Innon sarjahiihtojen ikämiesten paras olo Lauri Rintamäki ja alle 18 sarjan paras Seppo Näsi ja ikämiesten paras Erkki Näsi sekä alle 18 sarjan tyttöjen paras Sirkka Tuuli.
Laulajaintien valaistus on valmis. Tien pituus 1200metriä ja valaistuspylväitä on 39 kpl.
Mestaruushiihdoissa miesten paras oli Osmo Heikkilä, toinen Pertti Louhivuori ja kolmas Tapani Lindlöf. Ikämiesten mestari oli Erkki Kanerva, toinen Touko Kylvö ja kolmas Erkki Näsi.
Yli-ikämiesten parhaat olivat Erkki Oksa ja Jaakko Hanhilahti. Alle 20 vuotista pojista etevin oli Markku Tuuli ja toinen Aimo Tuomisto. Alle- 18 vuotiaat voitti Jukka Heino, sitten Seppo ja Markku Näsi. Aira Laitila oli paras naishiihtäjä.
Merikarvialla aloitettiin laatia peruskoulusuunnitelmaa.
Kirkollinen ennakkoveroäyri 1,5 penniä,
Kirkkovaltuuston vpj. Paavo Huhtinen ja sihteeri Pentti Riihiaho. Hyväksyttiin Senja ja Erkki Erkkilän kanssa kauppakirja Nuortenniemen leirikeskusta varten.
Oiva Mukka sai uuden kunnanlääkärin asuntotalon urakan. Hän on Karviasta. Asuinpinta-ala on 175 neliömetriä.
Maamme vanhin paikallislehti Uudenkaupungin Sanomat täytti 80 vuotta 1971.
Vihtori muisteli Karvilaisittain 8.4.1971
Leirintäalue vuokrattiin Innolle viideksi vuodeksi 2 000mk vuosivuokralla.
Ensimmäinen linkkiyhteys merimetsoon. Pitkäperjantaina istahti vieras puhelinkeskuksen valmistuvan linkkimaston päähän taukoa muuttomatkaansa. Maisteri Olavi Tiitinen tunnisti linnun, joka aina silloin tällöin tavataan Ouran karikkoisilla kallioilla muuttomatkoillaan. Se ei pesi meidän rannoillamme. Näin kirjoitti lehti 22.4.1971.
Virastotalo rakennetaan yksityisillä varoilla. Vihtori Jokimäki.
Lauri Hiekkolan mänty rauhoitettiin.
Risto Peltola valittiin kunnanlääkäriksi. Hän tuli Himangalta.
Ylikylä ensi kesänä 1972 tieteellisenä tutkimuskohteena. Turun Yliopiston tutkijat tullevat kesällä Merikarvialle. Hum. kand. Tuulikki Haanpää tekee kansatieteellistä tutkimusta.
Valumavedet likaavat Satamalahtea.
Apteekkari vaihtuu. K. Ritakari muuttaa Kajaaniin. Uusi apteekkari on Hjalmar Ratamo Vampulasta.
Teollisuushallin tuotantolinja muuttuu siten, että suutarien koneet loppuvat ja kraatarit aloittavat. Slaxon Oy alkaa.
Viimeinenkin savupiippu sortui eli sahanpiippu kaadettiin. Salmen sahan piippu nurin. Tapion ja Juholan sahan piiput kaadettiin jo paljon aikaisemmin. Hienot merelle näkyvät piiput kaikki nyt kumossa?
Kutsu II/ JT 15:n 30 vuotismuistojuhlaan Harjavaltaan 19.6.1971.Teuvo Innola piti kenttähartauden. Frans Mäntymäki ja Antti Veikkola yhteysmiehinä Merikarvialla.
Raija Hirvikoski valittiin yleisurheilumaaotteluun Suomen edustajaksi. Hän työntää kuulaa alle 16 -vuotiaiden maajoukkueessa.
Kummikunnasta tulee vieraita entisestä Skogin kunnasta.
Minkä verran Ylikylästä käydään Porissa kaupoilla? Kylätutkimus asiasta tehdään.
Yhteiskoulussa alkaa 58 oppilasta.
91 vuotta täytti Sven Alfred Lindfors Alakylässä.
Juhani Äijälästä Unionin huoltoaseman hoitaja.
Yhteiskoulu ensi vuonna kunnan haltuun.
MTV filmasi kylätutkimuksia. Ismo Heervä kertoi, että kaikkiaan tehdään puolen tunnin filmi. Aluksi Itäkylässä, jossa Erkki Itäkylä soitteli taitavana kansansoittajana viulua ja huuliharppua sekä vastaili tehtyihin kysymyksiin.
Ala-Knuussin tila, jossa emäntä Selma Ala-Knuussi kertoi. Sitten Eelis Uusitalo kertoi myllystään. Jyvien jauhatusta ja päreiden tekoa kuvattiin. Kalkuttaan saha. 91-vuotiasta Nestor Edvard Saloniusta haastateltiin.
Myös torvisoittokunnan harjoitusta kuvattiin. Myös kuvattiin Ouran saaristoa. Otettiin kuvia vanhoista rakennuksista mm kirkosta, joesta.
Slaxon Oy aloittaa 28.6.1971. Lääketieteen lisensiaatti Juhani Lohva toimii Merikarvialla kunnanlääkärinä.
Yhteiskoulu siirtyy 1.7.1971 kunnan omistukseen.
Kuuskerin Metallituote siirtyy uusiin tiloihin, Hallin pinta-alaksi tulee 400 neliömetriä,
Uudeksi eläinlääkäriksi saadaan Aune Vanhatalo Pomarkusta. Veikko Kiianmies siirtyy Hausjärven kunnan eläinlääkäriksi.
Innon piirikunnalliset pidettiin Keskuskentällä 2.7.1971. Nuorten 800 metrin paras oli Raimo Muurinen ajalla 2.13,4. Nuorten kiekko Kari Heino 37,74.
B-tyttöjen kuulan paras oli Raija Hirvikoski 10,30. B-tyttöjen korkeus Tuula Hirvikoski 135.
Kiinteistö Oy Jumpinpelto pääsee rakentamaan.
Raija Hirvikoski pronssille SM-kisoissa Kokkolassa.
Krakanokantie tehdään.
Mattias Haanpää täyttää 97 vuotta Ylikylässä.
Suunnitelma Filppulan paikallistien parantamiseksi.
Vilkas kesä Brändön leirintäalueella.
Kylätutkimuksen kenttätyöt päättyneet. Kirkonkylä on ollut alueellisesti vaikeasti rajatavissa. Kai Erkama, Ismo Heervä, Virpi Niiniharju ja Lea Viitanen Turun Yiopistosta.
Yksityinen leirintäalue Merikarvialle Kalpakkaan. Mauno Saarinen.
Innon piirikunnallisissa kisoissa 1.8.1971 yleisen sarjan 3000m juoksun paras oli Heikki Lempelä PoTa, entinen Kräniläinen. Yleinen kiekko Kari Heino 36,56. Naisten kuula Raija Hirvikoski 10,41.
Naisten korkeus Anneli Rantasalo 130.
Merikarvialla on selkeät uskonnolliset ryhmittymät.
Juhliva koulu. Siikaisten maatalousoppilaitos 25 vuotias.
Kunnan mestarit selvillä. Reijo Syrjäsalo voitti pituushypyn tuloksella 618. Hannu Salo oli korkeuden paras 175. Yleisen kiekon heiton paras oli Kari Heino 37,72. Kari oli paras keihäänheitossakin 45,54.
Naisten kuulan paras oli Raija Hirvikoski 10,50.
Reijo Kuusisen teollisuushalli valmistui.
Jukolanniemeen rakennetaan uusi teollisuushalli.
Äyrin hinta pysyy 15 pennissä.
Vihtori Jokimäki valtuustoon edesmenneen Toivo Ruohon tilalle.
LC Merikarvia julkaisi verokalenterin, jälleen.
Satakunnan Osuuskauppa rakensi kirkkoa vastapäätä uuden liiketilan.
Merikarvian apteekki on 100-vuotias. 8.10.1871 Suomen Senaatti myönsi apteekkioikeuskirjan proviisori Elis W. Liljebäckille. Hänen jälkeensä apteekkareina ovat toimineet K. Dalin, G. Lindeström, M. Björklund, U. Lunden, O. Aspelin, A. Dammert, A. Huhtinen, A. Lindeman ja K. Ritakari.
Jalankulkijan turvana on heijastin.
Esitys kotiavustajan toimen perustamisesta 1.1.1972.
Läksiäisjuhla kunnalliskodissa. 30.1.1971 Elma Kallenvuori jäi eläkkeelle. Hän sai hopeisen ansiomerkin.
Kerrankin rakennetaan Ylikylässä. Seitsemän työpistettä ja ne työllistävät 80 miestä.
Mystillinen jysäys, syy ei selvinnyt?
Innon Piikki juostiin.
Näsintien alkupää rakennetaan syksyllä.
Murtomiehet jälleen Tuorilan Shellillä.
Yhteinen kansalaisopisto Siikaisten kanssa. Puuhamiehinä Tapani Lindlöf ja Erkki Näsi.
Kiinteistö Oy Näsinpelto
Oy Shell Ab 60 vuotta.
Slaxonin ovet avoinna, kertoo lehti 18.11.1971.
Krookanlahti on jäässä.
Merikarvian Saalem seurakunta 40-vuotias. Seurakunnan ensimmäinen pöytäkirja kirjoitettiin Alakylän Rikalaisella 28.9.1931. Nykyinen jäsenmäärä on noin 100.
LC Merikarvia piti Palahuutokaupan 25.11.1971 kunnantalon luona.
Vihtori muisteli Karvilaisittain syyskatsauksen.
Talvilepo alkoi satamassa.
Lääkäri Risto Peltola ja eläinlääkäri Aune Vanhatalo.
Innon yleisurheilijoilla oli ennätyksellinen vuosi 1971.
Seurakuntatalosuunnitelma edistyi.
Kansanedustaja Irma Rosnell puhui Merikarvialla, samoin ministeri Arvo Pentti puhuivat Merikarvialla.
Itsenäisyyspäivää vietettiin vanhaan perinteiseen tapaan.
Sileäkankaan saavutukset painavat paljon kertoi vaalimainos.
Tuure Junnila puhui Osuuspankin kerhohuoneessa.
Tarmo Poikkeus Innon johtoon.
Ennakkovaalien mainokset ilmestyivät lehdessä ja kylämaisemaan.
Tämmöisiä juttuja löysin vuodelta 1971 lehden kertomista jutuista.

tervehtien
Lauri Hakosalo, joka tuolloin asui Helsingissä vaimonsa ja Heikki poikansa kanssa ja oli työssä Uudenmaan lääninhallituksessa juristina.

Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä