Pärske, Merikarvian kunnallislehti, vuosi 1951

Lauri Hakosalo

Pärske, Merikarvian kunnallislehti, vuosi 1951


Valtuusto päätti 28.12.1950 osallistua Honkajärven koulun sähköistämiseen lunastaen n. 30 tariffiyksikköä, minkä täyttämiseksi kunta luovuttaa 80 pylvästä.

Kirjailijakodin johtokunnan esityksen johdosta valtuusto päätti osallistua 10.000 markalla käynnissä olevaan keräykseen pronssisen medaljonkikuvan hankkimiseksi
kirjailija Matilda Roslin-Kalliolan hautapatsaaseen.

Aarne Edvard Uusitalo täytti 50 vuotta. Innokas laulu- ja soittomies. Armeijan soittokunnassa ole vahvisti Uusitalon soittotaitoja. Henkiin herätti paikkakunnan torvisoittokunnan.
Aloitteen tähän hän sai Työväen yhdistyksen torvisoittokunnan perustamisvaiheessa, jolle hän antoi alkuopetusta. Vuoden 1950 kesällä Arkan ”Poppoo” jo palkittiin II sijalla laulujuhlilla.
Uusitalo on ollut vuodesta 1948 lukien Merikarvian Nuorisoseuran esimiehenä.

V.- ja U.-seura ”Mars” r.y.:n vuosikokous pidettiin 23.1.1951 työväentalossa. Seuran puheenjohtaja Lauri Lehtonen avasi kokouksen, jonka jälkeen valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Toivo Kotikumpu
ja sihteeriksi Helmi Tähtinen. Pöytäkirjan tarkastajiksi tulivat Eero Palonen ja Pauli Tähtinen. Jäsenmaksuiksi vahvistettiin miehille 60 mk ja naisille 30 mk.
Valittiin seuraavat alajaostot: Urheilutoimikuntaan, joka toimii myös hiihtojaostona, valittiin Martti Levander, Lauri Lehtonen, Reijo Salo, Lasse Tuominen, Olavi Laaksonen,
Pentti Kallioinen, Maikki Kulosaari, Helmi Tähtinen ja Ritva Lehtinen.

Voimisteluohjaajaksi valittiin miehille Pauli Tähtinen ja naisille Helmi Tähtinen, tytöille Maikki Kulosaari ja pojille Frans Lindroos. Huvitoimikuntaan valittiin Olavi Laaksonen,
Pentti Tähtinen, Lasse Tuominen, Veikko Pohjola, Anja Viinamäki ja Aira Jokisalo. Järjestysmiehiksi iltamiin valittiin Lauri Lehtonen, Valtteri Niemi, Antti Vesen,
Onni Tamminen, Lasse Tuominen ja Pauli Tähtinen.

Mars-seuran puheenjohtajaksi valittiin vuodelle 1951 Lasse Lehtonen ja sihteeriksi Helmi Tähtinen. Rahastonhoitajaksi Taimi Levander, ja johtokuntaa lisäksi jäseniksi Pauli Tähtinen,
Frans Lindroos, Lasse Tuominen ja Olavi Laaksonen. Varajäseniksi valittiin Maikki Kulosaari, Antti Järvinen ja Veikko Pohjola.
Seuran tilintarkastajiksi valittiin Reino Eronen ja Reino Salo ja varalle Jaakko Salo ja Veikko Salmi. Päätettiin liittyä Suomen rauhanpuolustajat- järjestöön.

Merikarvian Naisvoimistelijat r.y.:n vuosikokous pidettiin yhteiskoululla 29.1.1951. Puheenjohtajana toimi Leila Säynäjärvi ja sihteerinä Hilkka Ojala.
Johtokuntaan valittiin Leila Säynäjärvi, Hilkka Ojala, Aili Lammi, Hellin Ojala, Maija-Liisa Vesanen, ja Leila Sipilä.
Varalle Helena Lehtinen ja Saara Säiläpohja. Voimistelunohjaajiksi valittiin Aihe Lastu, Elsa Leppäsalko, Leila Sipilä ja Ritva-Liisa Heloaro, jotka ovat myös johtokunnan jäseniä.
Voimisteluillat pidetään yhteiskoululla maanantai-illoin. Päätettiin pitää Vapunpäivänä kahvikonsertti ja myös iltamat kevään kuluessa.
Seuran puheenjohtajaksi johtokunta valitsi Leila Sipilän, sihteeriksi Hilkka Ojalan ja rahastonhoitajaksi Aili Lammin.

Merikarvian Marttayhdistys piti vuosikokouksensa 31.2.1951 Ylikylän koulussa. Kokouksen avasi yhdistyksen puheenjohtaja Ilona Salmi.
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin opettaja Ester Vihervuori ja sihteeriksi rouva Saara Säiläpohja. Johtokuntaan valittiin Anni Raitala,
Saara Säiläpohja, Ester Vihervuori ja puheenjohtajaksi edelleen Ilona Salmi. Varapuheenjohtajaksi valittiin Anni Raitala.

Neuvola siirtyi 26.1.1951 kulkutautisairaalaan Ollinmäestä. Ollinmäen neuvola oli siirtynyt kunnan haltuun ja hoitoon, kun neuvolatoiminta
tuli kunnan velvollisuudeksi viisi vuotta aikaisemmin. Vapaaehtoinen neuvolatyö Merikarvialla syntyi jo kymmenen vuotta sitten aloitteentekijöiden
tohtori ja rouva Carlssonin, terveyssisarten Yli-Kerttulan ja Kähkösen toimesta. Ollinmäestä saatiin vuokravapaasti 3 huonetta neuvolan käyttöön.

Merikarvian Mieslaulajain vuosikokous pidettiin yhteiskoululla 25.1.1951.
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin hammaslääkäri Into Parvala ja sihteerinä Erkki Itäkylä.
Kuoron puheenjohtajaksi valittiin Parvala ja varapuheenjohtajaksi Toivo Lehtinen. Musiikkilautakuntaan valittiin Parvala, Reino Rannikko ja Aarne Uusitalo.
Kuoron johtokuntaan valittiin O. Vuori, Ensio Väre, N. Ellilä, Toivo Lehtinen, Reino Rannikko ja Erkki Itäkylä.
Päätettiin perustaa kuorolle oma kuoromerkki. Julistettiin merkkiluonnoskilpailu.
Merkkikilpailun parhaan ehdotuksen teki Matti Koskenkorva, toiseksi parhaan laati Lilja Länsitalo.

Merikarvian Karjalaisseura r.y.:n vuosikokous pidettiin Putuksella 4.2.1951. Kokouksen avasi seuran puheenjohtaja Toivo Hannukainen.
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Eino Sikiö ja sihteeriksi Martti Tiittanen.
Johtokuntaan valittiin mm Martti Tiittanen, Arvo Hirvonen. Varajäseniksi valittiin mm Matti Tenkanen, Eino Sikiö ja Toivo Hannukainen.
Puheenjohtajaksi valittiin Martti Tiittanen, sihteeriksi Arvo Hirvosen, varapuheenjohtajaksi Aino Varkama, rahastonhoitajaksi Toivo Tuulen ja jäseniksi
johtokuntaan vielä Sirkka Mustonen ja Aarne Putus.

Torvisoittokunta järjesti laskiaisjuhlan helmikuussa 1951. Erkki Itäkylä piti tervehdyspuheensa aloittaen sen toteamalla, että joka ei tunne vanhaa, hän ei voi uuttakaan ymmärtää.
Torvimusiikki ei näet ole uutta Merikarvialla, sillä jo noin 40-50 vuotta sitten juhlisti Haminaholman sahan torvisoittokunta Ahlströmin oman sahan henkilökuntatilaisuuksia.
Myös soittokunta esiintyi kirkonkylässä. Merikarvialla esiintyi kansansoittajia jo tuolloin mm Jaanus klarinetilla, Viinamäki viululla, Porin Juha hanurilla, Halminen viululla, Hääki, Rauhala ja Agaton.

Haminaholman torvisoittokunnan oli seitsikko, jossa ei ollut rumpalia. Haminaholman sahan lakattua toimimasta torvisoittokunta lakkasi. Tosin U Näsin aikoinaan hankkimilla soittovehkeillä
jotain soittoyritystä oli, mutta se ei siitä edennyt soittokunta asteelle saakka. Innokas musiikkimies H.V. Vaihinen sai Urho Näsin innoittamana aikaan soittokunnan.
Soittopelit saatiin 4.000 mk hinnalla. Torvilla saatiin sitten Merikarvialle lukuisia I palkintoja. Vaihisen toimiessa johtajana.
Torvet lahjoitti sitten sairaanhoitaja Aini Näsi. Monet merikarvialaiset ovat saaneet torvensoiton kipinän armeijan soittokunnissa kuten J. K. Mäkipuro, Frans Purosalo,
Terho Kankainen, Aarne Uusitalo ja Paavo Hakasalo. Uusitalo painoi uudelleen henkiin torvien soiton..

Laskiaisjuhlassa torvisoittokunta esitti mm Reppurin laulun. Rummuissa oli I. Parvala. Merikarvian Mieskuoro lauloi ja nuorempi Siulo, Hannes, soitti uudella hanurillaan.

Lauttijärven Lukon vuosikokous pidettiin Pohjoisen Maamiesseuran talolla.
Puheen avasi kauppias K.G. Häyrinen, joka alkoi johtaa puhetta. Sihteeriksi valittiin Juha Lähteenmäki.
Vuodelle 1951 puheenjohtajaksi valittiin K.G. Häyrinen. Johtokunnan jäseniksi valittiin Toivo Korpunen, Reino Autimo, Aimo Kunnasmaa, Martti Jylhänkoski.
Varalla Antti Ahola ja Pentti Ahola. Osanotto kokoukseen oli runsas ja keskustelu oli vilkasta.

Runo
Helvi Paasio, Hän oli Yhteiskoulun legendaarinen saksan kielen opettaja ja papin tytär.

Tänä aamuna

Tänä aamuna, ystäväni,
jos avasit radiosi,
voisit mukana olla kirkossani.

Minä polvistun luokse ikkunan
sen takana talven valkean
näen kauaksi ulottuvan.
Ja aivan ikkunan alla
sillä lumella valkealla
on monta ristiä,
aivan pientä mäntyä,
vihreätä.

Elo meillä kaikilla
kuni lastu laineilla.
Me kuljemme rauhaa vailla
ja pienten lapsien lailla
me kaipaamme kyynelin
oman äitimme sylihin.
Hän kuivasi kyyneleemme
Siellä taukosi nyyhkytyksemme.

Sinä kuljit rauhaa vailla,
kunnes löydät lapsen lailla
luo parhaimman ystävän,
joka antoi elämän
sinun rauhasi vuoksi
ristillä

Jo vaimeni ääni vierellä

Amaryllis vain ääneti
siinä radion vieressä
punersi.

Meren Pojat kutsui juhlaansa seurojentalolle 11.3.1951 kaikkia partiolaisten ystäviä sekä entisiä partiolaisia.
Partiohenkinen ohjelma poikamaisine esityksineen huolehti yleisön viihtyvyydestä.
Nuorisoseuran torvisoittokunta puhalsi sävelet ja Mieslaulajat ja Alakylän sekakuoro lauloi.
Tilaisuudessa lähetettiin Raumalle sairaana olevalle piirin johtajalle kouluneuvos Jalmari Valpiolle puhelinterveiset.
Suomen Partiopoikajärjestö oli luvannut lähettää tilaisuuteen lyhytfilmin, jossa mm Merikarvian partiopojat heiluvat.

Meri-Kinossa esitettiin 11.3.kello 16-17 partioleirielämää koskeva lyhytelokuva, jossa mm on merikarvialaisia partiolaisia kuvissa mukana.

Partiojuhla oli runsasohjelmainen. Tunnelmallinen nuotio oli juhlatalon edustalla olevalla kalliolla ja seuratalo oli sisustettu Suomen lipuin ja partiotunnuksin.
Torvisoittokunta Aarne Uusitalon johdolla soitti aluksi Vanhat Toverit. Yhteisesti laulettiin Lippulaulu. partiojohtaja
Erkki Hakasalo piti tervehdyspuheen. Hän luki eversti Martti Santavuoren ja opettaja Ines Tommilan tervehdykset.
Partiolain esitti Jukka Uusitalo.

Tilaisuutta varten oli opettaja Hilma Vaihinen laatinut juhlarunon, jonka esitti Matti Itäkylä.

Ole valmis
Ole valmis, tunnussana partion.
Ole valmis kaikkeen hyvään, jalohon.
Ole heikon turva, avulias kaikillen.
Ole huomaavainen, palvelukseen
valmis iloiten.

Kaikki mikä työhön innoittaa
olkoon rakkaudesta johtuvaa.
Lähimmäisen hyväksi, kun työtä teet,
turhaan eivät kulu askeleet.

Puhtain asein eestä puhtaan asian.
Sydämesi kilpeen paina ainiaan.
Puhtain tunnoin elä elämäsi.
Jos on yö tai päivä edessäsi.

Ole valmis, vaikka tiesi vastuksihin
käy.
Ole valmis, vaikk ei palkkaa työstä
näy.

Parhain palkka; hyvin suoritettu työ,
arvokkaimman mitalin se lyö.

Ole valmis taistoon rohkeaan
rauhan asein eestä synnyinmaan.
Val n soihtu korkealle vie.
Siinä elämäsi parhain tie.

Jätä jälkehesi elon kaari kaunis!
Ole valmis!

Juhlapuheen piti entinen kunnansihteeri Hemminki Hakasalo.
Juhlan erikoisuutena oli, että partiojohtaja Erkki Hakasalo otti puhelinyhteyden kenttäpuhelimella Pyhärantaan kirkkoherra
Teuvo Innolaan, joka lähetti terveisensä Merikarvian partioväelle. Innola toimi partiojohtajana Merikarvialla pappina ollessaan.

Sataman kansakoulu voitti omakseen hiihtäjäpatsaan Ahlströmin kansakoululla. Kisaan osallistui 13 koulua. Sataman koulun viiden pojan ja neljän tytönkeskiaika oli 10,40,
Ylikylän koulun 19,45 ja Kuvaskankaan koulun 3 pojan ja 2 tytön joukkueen osalta 10,46. Eka kerran kilpailtiin tästä palkinnosta vuonna 1939. Nyt se jäi Sataman kansakouluun.
Sataman koulun voitot tulivat 1946 ja 1948 ja nyt 1951. Tytöistä paras oli Terttu Tammisto, toinen Riitta Jokisalo ja kolmas Pirkko Jokisalo, kaikki Sataman kansakoulusta.
Pojista paras oli Mikko Vuorinen Peipusta, toinen Arvi Haanpää Alakylästä ja kolmas Olavi Jakonen Tuorilasta Kilpaa hiihti kaikkiaan 128 oppilasta.


Martti Santavuori. Hän oli kirjailija ja upseeri.
26.5.1951

Merikarvian kunnan vaakunan innoittamana

Kirje Suomenlahden rannalta

Toi posti nyt uutisen tullessaan,
jota luin minä mielin herkin;
kotikuntani aidon ja arvokkaan
oman saanut on vaakunamerkin.

Minä fregatin ylväine purjeineen
näen halkovan kultaista merta.
Väki rannikon aikahan entiseen
toden totta niin purjehti kerta.

Ei helppoa heillä, kun vaahtopäät
löi laivan kylkiä vasten,
vaan miehen lailla he myrskysäät
vuoks kestivät vaimon ja lasten.

Löys tiensä he väyliin kaukaisiin
sinitaivaan ja tuulien alla,
ja ne vaot, mitä merihin kynnettiin,
ne on kynnetty kunnialla.

Meri ankara, jos oli kansalleen,
toki särpimen antoi sille-
ja he siemenen kylvivät pelloilleen
meren aalloista nostamille.

Ken ei vaaroja säiky, se avartuneen
näköpiirin saa lahjana meren,
sekä kaipuun suuren ja ikuiseen,
sisun sitkeen ja laulujen veren.

Kotiseutuni, luoksesi aatoksin
käy kuumin ja kaipaavaisin;
sun merkkies alla jos vihdoinkin
elon purttani ohjata saisin.


Merikarvian Osuuskassan toimitalo valmistui.

Osuuskassan ensimmäinen oma toimitalo valmistui 1951. Rakennus käsittää kolme kerrosta. Pohjapinta-ala on 22x12 m ja sen tilavuus on 2.350 kuutiometriä. Alakerrassa on liikehuoneisto,
sauna, keskuslämpöhuone, postia varten kassaholvi ja neljälle perheelle kellaritilat. Toisessa kerroksessa on tilava pankkisali, aamiaishuone ja postitoimistotilat.

Kolmas kerros sisältää neljä ajanmukaista huoneistoa. Ulkoapäin rakennus on tehty punaisesta tiilestä ja rapattu ja sisäseinä puusta.
Piirustukset on laatinut rakennusmestari J. Salovaara Hämeenkyröstä. Talon on urakoinut Mouhijärven Tiili- ja Rakennus Oy ja lämpö- ja vesijohdot Putkirakentajat Oy Porista.

Osuuskassa tilojen ja johtajan huoneen puutyöt on tehnyt Potin Puutyö ja niiden piirustukset on tilattu arkkitehti Tuomas Väyriseltä Helsingistä.
Rakennus maksoi noin 11.5 miljoonaa markkaa.

Merikarvialla pidettiin 11.3.1951 Alakylässä ns. Heinäpellon mäessä mäkikilpailut, jotka ovat harvinaisia täälläpäin luonnonmäkien puuttuessa.
18- vuotiaiden kisan voitti Matti Santala 43,5 pisteellä, toinen oli Ismo Haanpää 43 pisteellä, kolmas Kauko Lähteenmäki 38 pistettä ja neljäs Heikki Vainio 31 pisteellä.
Alle 15- vuotiaiden kisan voitti Arvo Lähteenmäki 43 pisteellä, toinen Pekka Viertonen 39 pistettä ja kolmas Olli Lähteenmäki 29 pistettä.

Vuonna 1951 puhutti kovin Seurojen talon huono kunto. Se ei ollut omiaan herättämään kävijöissä juhlamieltä, ei ulkonäkönsä eikä sisustuksensa puolesta.
Seurojentalo seisoo pitäjän näkyvimmällä paikalla. Sen pitäisi olla pitäjän henkisten harrastusten symboli.
Talon historiassa alkaa uusi aika, kun talo siirtyy Merikarvian Mieslaulajain omistukseen ja haltuun. Puukeräys on aloitettu talon hyväksi..

Merikarvian Innon vuosikokous pidettiin 26.3.1951 Ahlströmin koululla.
Johtokuntaan tulivat puheenjohtajaksi Esa Anttila, rahastonhoitajaksi ja samalla varapuheenjohtajaksi Erkki Itäkylä, sihteeriksi Risto Rantala,
ja jäseniksi Erkki Anttila, Vilho Tenhunen, Antti Ratala, ja varalle Robert Kohvakka, ja Vuorinen.

Pääministeri Urho Kekkonen puhui Meri-Kinossa 20.5.1951 kello 16.

Päätettiin asettaa kunnan toimitalohanketoimikunta. Siihen valittiin Eino Siltanen, Toivo Kuusinen, H. Mäkilehto, Hanna Alho, R. Niemi ja Lea Nurminen.
Toimikunta lähti tutustumaan vastaaviin kunnantaloihin.

Vuonna 1951 pääsi lähikuntien kouluista merikarvialaisia ylioppilaiksi: Kyllikki Haukijärvi, Terttu Haukijärvi, Pirkko Koivisto, Disa Lindström, Liisa Purosalo,
Arvo Salo ja Eira Vuorela Porin yhteiskoulusta. Kaisa Hilakari Rauman Lyseosta ja Pirkko Ollila ja Irja Rintala Kauhajoen lukiosta.

Vuonna 1951 yhteiskoulusta pääsivät V-luokalta mm Ismo Haanpää, Pentti Hakasalo, Jorma Heikkilä, Kauko Nyroos, Allan Salo, Matti Santala, Tapani Viertola,
Reijo Vuori ja Kauko Välimaa sekä Lilja Länsitalo. Yhteiskouluun otettiin 44 oppilasta I luokalle mm Kosti Sundelin, Pekka Erkkilä, Pekka Salmi, Riitta Salokanta,
Tarmo Salo, Helena Santamäki, Sirkka Aliharju, Sulevi Aalto. Kari Kankaanpää, Jorma Peuraniemi, Jorma Venho, Esko Haukijärvi, Eeva Kuusinen ja Eila Heininen.

Matilda Roslin-Kalliolan hautapatsasreliefin paljastustilaisuus piti olla 1.7.1951 kello 14, mutta se siirtyi.
Se paljastettiin sitten 8.7.1951 kirkonmenojen jälkeen. Paljastuspuheen piti rehtori Leila Säynäjärvi. Merikarvian Mieslaulajat esiintyivät tässä kotiseutujuhlassa.

Suomen lippu, nuorten ylioppilaiden Disa Lindströmin ja Arvo Salon kannattamana asettui kunniavartioon patsaan taa.
Torvisoittokunta Aarne Uusitalon johdolla viritti Suomen laulun. Puheessaan rehtori Leila Säynäjärvi totesi, että paikkakunnalla on virinnyt kotiseutuharrastus,
joka ei vielä ole oikein saanut ilmaa alleen.
Kotiseutumuseo on suunnitteilla ja siksi tulee vanha viljamakasiinirakennus.
Nyt paljastettu pronssinen korkokuva Matilda Roslin -Kalliolasta on tärkeä merkitys ei vain merikarvialaisille vaan laajemmaltikin maamme kirjallisuuden historiassa
Noin pari vuotta sitten rouva Ines Tommila oli keksinyt tämän jalon aatteen. Korkokuvan on laatinut helsinkiläinen kuvanveistäjä Elsa Mäkelä.
Kansannainen huivi päässä kuvaa hyvin Matildaa, jonka kirjallinen työ keskittyy hänen vanhalle iälleen. Reliefi luovutettiin seurakunnan huostaan.
Seurakunnan puolesta sen vastaanotti pastori Leevi Vihervaara.
Tuomiorovasti A. Santavuori piti puheen, jossa hän lausui Matilda Roslin-Kalliolan omin sanoin: ”Jumala ja Isänmaa, siinä ne kaksi soihtua, jotka ovat valaisseet
pitkää ja usein vaivalloista elämänpolkuani. Onhan se itse ulottunut melkein vuosisadan päästä päähän - ihmeellisimmän vuosisadan isänmaani historiassa - ja sukumuistot
samoin kuin tulevaisuudennäyt ovat sille varanneet tilaa kauas aikojen taakse, joten voinen kiitollisena tunnustaa eläneeni rikassisältöisen elämän.

Oi, jos juurtuisin kuin metsä
Isänmaahan minäkin,
Hyödyllinen kuni kuusi
Kuoltuani vieläkin!

Jospa niin kuin puro oisin
Yhdysside yhä vain;
Viileä ja virvoittava
Elon kalliin kostuttain.

Silloin elänyt mä oisin,
Varhainkin jos kuolisin-
Kyllä haudan mulle soisi
Isänmaani kallihin.”

Merikarvian kunnan kukkaset toivat Hanna Alho ja Toivo Kuusinen.
Porin suomalaisen naisliiton kukkatervehdyksen toi opettaja Katri Heinonen, joka oli itsekin tavannut kirjailija Roslin-Kalliolan nuorena tyttönä.
Merikarvian Marttojen puolesta kukkatervehdyksensä toivat opettaja Esteri Vihervuori ja Anni Peltomäki.

Ines Tommila laski oman seppeleensä ystävänsä haudalle.

Merikarvian Alakylän sekakuoro johtajanaan Terho Kankainen voitti Honkajoen nuorisoseuran 50-vuotisjuhlan yhteydessä pidetyt laulukilpailut.
Samoin voitti Merikarvian soittokunta A-sarjan johtajanaan Aarne Uusitalo.
Erkki Itäkylä oli toinen kansansoittajain sarjassa viululla.

K.V. Lehtojoki: Hän oli oman aikansa kunnioitettu kunnallismies ja kotiseutuhenkinen kirjoittaja.

Kuva sieltä toinen täältä Merikarvian sahateollisuudesta ja puutavarakaupasta vuodesta 1736 meidän päiviimme.

Merikarvia on yli 200 vuotta ollut tunnettu puutavaran vientisatama. Sillä on ollut luontaiset edellytyksen tähän toimintaan. Maatalouteen sopivan maan niukkuus ja metsien melkoinen runsaus muodostavat perustan kaikelle tälle.
Maaseudulla ei ollut purjehdusoikeutta. Sitä ei ollut edes kaikilla kaupungeillakaan. Se ei ole tuntunut estäneen Merikarvian kehittymistä puutavaran vientisatamaksi.
Tuorilassa elänyt torppari Kustaa Dansk kertoi Lehtojoelle kuulleensa esivanhemmiltaan, että 1700-luvulla oli tervan valmistus ja vienti pääasiallinen metsästä saatu kauppatavara. Myös pelkkoja eli isoja nelisärmäisiä veistettyjen
parrujen vienti sekä käsin sahattujen lankkujen ja laudan vienti oli ilmeistä- muistitiedon mukaan.

Näitä vietiin Merikarvialta Tukholmaan ja Kristiinaan. Niistä saatiin tuotua suolaa ja rautaa.

Lehtojoki kertoo isoisältään s. 1826, k. 1911 saaneensa kuulla, että hänen isoisänsä Siimoni Mikonpoika Ollila, syntynyt Ahlaisissa 1769, k. 1837 omisti Merikarvialla kaksi kaljaasia.
Hän oli eräs Tukholman kaupan välittäjä. Kauppatavarana oli liha ja voi, mutta myöskin nidottuja tuohia ja koivuhalkoja.
Merikarvialla vuosisadan alussa laajalti harjoitettu halkojen vienti Tukholmaan näyttää olleen jo peräisin 1800-luvun vaiheilta.
Niitä saattoi kerralla olla Merikarvian satamassa jopa kolmekymmentä kaljaasia yhtä aikaa halkoja lastaamassa.

Vesivoimaisen saha tuotteiden vienti alkoi verraten aikaisin Merikarvialla.

Lauttijärvelle oli perustettu ensimmäinen vesivoimainen saha niin aikaisin, että se on pantu verolle jo 16.6.1739.
Kun Merikarvialla pian toimi jo 6 vesisahaa samanaikaisesti se vilkastutti Merikarvian satamaa ja pian lähikaupungit kilpailivat näistä tuotteista:
Pori, Kristiina, Rauma, Uusikaupunki sekä Turku. Vertaa L.I. Kaukamaan teos: Porin puutavarakaupasta ja metsänkäytöstä 1809-56.

Terva oli merkittävä tuote. Melkein jokaisen silloin toimineen tilan ja isomman torpan alueelta löytyy tervahauta.
Epäilemättä Honkajoen ja Karvian terva on kulkeutunut Merikarvian Sataman kautta vientiin.

1800-luvun toisen neljänneksen jälkeen alkoi sahain suurempi rakentaminen.
Siikaisten kappelin Saarikosken tilan omistaja majuri C. G. Printz perusti poikansa kanssa vänrikki Fredrik Printzin kanssa Saarikosken sahan 1820.

Talonpoikaisväestö alkoi innostua sahanrakentamisesta. Jo vuonna 1822 pantiin vireille Lankosken sahan hanke. Tämän takana olivat Juha ja David Långfors
sekä otamolaiset Frans ja Henrik Gammelgård,
J. Nygård, H. Östergård sekä Juha ja Henrik Grangård, jotka anoivat kotitarvesahansa muuttamista verosahaksi eli myyntitavaraa valmistavaksi laitokseksi.

Näin syntyi Lankosken Palosaha, joka sai anomansa oikeudet 18.5.1835. Päätös kumottiin, mutta jo 21.1.1842 senaatin talousosasto hyväksyi anomuksen lopullisesti.

Juuri tämän sahan omistajiksi tuli monien vaihtumisten jälkeen mm Eerik Ahlström ja Antti Ahlström.

Paikkakunnan omat miehet ovat olleet sahoja perustamassa Merikarvialla.

Vuonna 1844 verotilalliset Juha ja Augustinus Österby anoivat kuvernööriltä yksiraamisen sahan perustamista Bålsbäckin ojaan Merikarvian Ylikylään.
Se on yksi Merikarvian jokeen laskeva laskuoja. Tämä todettiin vuonna 1845 maanmittarin katselmuksessa sopivaksi sahan paikaksi,
kun siinä oleva koski oli putoukseltaan 7 jalkaa ja 2 desituumaa. Lupa saatiin sahan rakentamiseen ja patoamiseen 20.10.1847.

Tämä sahan osakkaaksi tuli myöhemmin maanviljelijä Johan Norrgård, joka oli omana aikanaan huomattava käsin sahatun puutavaran ostaja.
Hänen poikansa J.V. Norrgård oli Merikarvian suurin puutavarakauppias.

Tämä saha todettiin pian perustetuksi liian vähäiseen vesijuopaan ja se vahingoitti myös viljelyksiä padollaan.
Alettiin hakea sille uutta paikkaa eikä tätä sahaa enää kunnostettu.
Uudentalon viereisestä koskesta löytyi sahalle uusi paikka, jossa vesimäärä oli suurempi eikä se padollaan aiheuttanut viljelyksille vahinkoa.
Se on edelleen olemassa Kalkutan Sahan nimellä.

Lauttijärvelle ryhdyttiin hankkimaan uutta paikkaa sahalle vuonna 1835, kun saha oli lähes lahonnut ja sittemmin hajotettu, se kun oli jäänyt kuivalle maalle
joen tehdessä toiseen paikkaan uuden uoman. Uusi saha rakennettiin entistä sahaa vähän ylemmäksi.
Vuonna 1846 anoivat talolliset Eerik Myllykallio ja Juha Koittankoski lupaa sahan perustamiseen Koittankoskeen.
Hanke lykkääntyi kosken omistuskiistan vuoksi. Vuonna 1847, kun hankkeeseen olivat tulleet mukaan Joakim Aitasalo, Iisak Rantala ja Eerik Vanhatalo
alkoi sahan perustaminen edistyä. Saha sai verosahan oikeudet vasta vuonna 1852. Ennen tätä saha ilmeisesti oli kotitarvesahana toimivana.
Tätä sahaa kutsuttiin Puskakappelin sahaksi.

Lauttijärveläiset Juho Pitkäranta, Juho Vanhatalo, Henrik Heikkilä, Johan Norrgård ja Isak Storgård anoivat vuonna 1848 sahan perustamiselle Pirtttijärvenkoskeen.
Tätä hienoteräistä myyntisahaa sahaa kutsuttiin Taipaleen sahaksi. Se oli kaksiraaminen nopea saha ja alkoi toimia 22.11.1948 annetulla luvalla.

Molemmat Lauttijärven sahat olivat lähinnä erämaan sahoja, kaukana hyvien teitten ulottuvilta.

Koittankosken sahan tuotteet kuljetettiin mitä ilmeisimmin Riispyyn rantaan lastattaviksi.

Pirttijärven sahan tuotteet kuljetettiin vesitse Pirttijärven ja Airoksen kautta noin 4 kilometriä Tuorilaan ja sieltä maanteitse satamaan. Puutavara kuljetettiin isoilla lautoilla.

Tämä saha lienee palanut vuoden 1873. Sahan paikalle rakennettiin 1900 luvun alussa uusi saha, joka siten pian kuitenkin rappeutui ja hajotettiin pois 1920-luvulla.

Kun vuonna 1739 rakennettu saha hajotettiin Alpun koskesta, rakennettiin uusi lähemmäksi kyläjärveä. Siitä tuli Hamppulan saha, joka edelleenkin toimii. Se on höyrysaha.

1840- luvulla puutavaran voimakas kysyntä synnytti uusia sahoja, jopa niin nopeasti, ettei aina lupia ehditty hankkia.
Talollisen Iisak Jumpin saha Sahakoskessa jouduttiin sulkemaan nimismiehen toimesta, kun lupa ei ollut voimassa.
Näin alkunsa sai ns. Ylinen saha, joka oli rakennettu Sahakosken pienempään haaraan. Sen omisti sittemmin J.V. Norrgård.

Jumppi halusi saada myös sahan ja laittoi syyskuussa 1847 kuvernöörille lupahakemuksensa.
Osakkaina olivat myös Erik Jumppi, Juha Ahlstöm, Iisak Elg, Juha Ala-Jumppi ja Erik Yli-Knuussi.

Lupa saatiin vasta 1853, jolloin osakkaat olivat muuttuneet. Sen omistivat nyt tilanomistaja Antti Ahlström, talolliset Israel Ahlström ja Iisak Yli-Knuussi.
Vanha saha oli lisäksi hajonnut jäissä 1853. Uusi saha oli kaksiraaminen hienoteräisen myyntisaha.
Tämä saha tuli Johan Norrgårdin omistukseen 1880-luvulla.

Alakylän Isobäckinojaan oli rakennettu luvaton saha, jonka viranomaiset 1847 laittoivat kiinni.
Sen omistajina olivat talolliset Juho Isonäsi, Erik Ahlström, Iisak Kankku, Juha Malmgård, Erik Bergkankku ja Isak Kuggi.
Samana vuonna sahan omistajat laittoivat lupa-anomuksen kuvernöörille. Lokakuussa, kun lupakatselmus toimitettiin omistajina
olivat Erik Bergkankku, Erik Ahlström, Juho Isonäsi ja apulaisnimismies F.O. Biikman..
Hakijat rakensivat uuden, kun vanha oli jo pahoin lahonnut. Saha laitettiin verolle lokakuussa 1856. Saha ei ollut pitkäaikainen.

Siikaisten Saarikoskella oleva Printzien saha omistajaksi oli tullut porilaiselle kauppiaalle ja merikapteeni Jacop Svanströmille, jolle myös Saarikosken kartano
oli tullut ilmeisesti Printzien talousahdingon vuoksi. Marraskuussa 1847 laittoi luutnantti Fredrik Printz vireille sahalupa-anomuksen talollisten Isak Stengårdin
ja Vilhelm Nordlundin kanssa. Sahan paikka sijaitsi Leväsjoen kylässä Stengårdin maalla Koskenniskaksi nimetyllä paikalla.
Kosken putouskorkeus oli kokonaista 91/2 jalkaa. Se sai Svanströmin sitä vastustaessa kuitenkin luvan sahan rakentamiseen 1851 ja se pantiin verolle toukokuussa 1853.

Siikaisten Leväsjoella oli luvattomasti rakennettu Veitoniemen saha. Se suljettiin keväällä 1947. Isak ja Juho Norrgård joutuivat asiasta syytteeseen.

Kaiken edellä kerrotun perusteella on ilmeistä, että Merikarvian satama oli melkoinen vientisatama, kun vielä huomioidaan, että puutavaraa tuli sisämaasta lisäksi satamaan.
Myös käsinsahaus lisäsi vientimääriä.

Turkulainen kauppias E. Julin sai tuoda Merikarvialle viljanpuutteen vuoksi syyskuussa 1853 varastoon 1000 venäläistä jauhomattoa ja vaihtaa ne sitten puutavaraan.
Julin sai luvan myös vuonna 1857 800 jauhomatolle ja vaihtaa nekin puutavaraan.

Porin kaupungilla piti olla lainmukainen oikeus Merikarvian puutavarakauppaan. Tästä syystä kruununvouti Schauman takavarikoi luvattomat puutavarat 1847.
Silloin takavarikoitiin Brändössä 5778 tolttia lautoja 573 tolttia lankkuja.
Kuuskerissa 2436 tolttia lautoja ja 424 tolttia lankkuja, Pohjansahassa 2576 tolttia lautoja ja 146 tolttia lankkuja.
Syytteeseen joutuivat puutavarakaupan silloiset tunnetut merikarvialaiset kuten Eerik Ahlström ja Iisak Norrgård.

Vuonna 1841 Merikarvialla lastattiin sahatavaraa 50 lastia, vuonna 1842 78 lastia, vuonna 1843 56 lastia, 1844 69 lastia,
vuonna 184573 lastia ja vuonna 1846 84 lastia.
Nämä olivat lähinnä Uudenkaupungin ja Turun kauppiaiden omistamia. Pori ei siis pystynyt niitä estämään.
Laivat olivat pieniä purjelaivoja, mutta melkoinen puutavarakauppa Merikarvian satamassa tuolloin toimi ja se oli merikarvialaisten yrittäjien käsissä.

Antti Ahlströmin Haminaholman höyrysaha oli huomattava puutavaran tuottaja. Samoin J.V. Norrgård jatkuvasti laajensi liikeyritystään.
Hänen omistamassa Sahakosken saha oli muutettu höyrysahaksi ja sataman suulle rakennettu Jukola niminen iso höyrysaha toimivat ympäri vuoden.

Strikan saha.

Ja vielä oli Pirttijärven rannalla E. Haukijärven ja F. Nevalan omistama höyrysaha, jonka sahan tuotteet Lauttijärven sahan tavoin
menivät ulos J.V. Norrgårdin kautta Merikarvian satamasta.

Riispyyssä V.E. Norrgårdilla oli höyrysaha, jossa oli melkoinen tuotanto.

Vielä oli Maurit Österlundilla Tuorilassa vesivoimasaha, jossa valmistettiin 1880-90 luvuilla valmistettiin noin 250-300 standarttia.
Ne menivät miltei kaikki Uuteenkaupunkiin sataman kautta.


Vuosisadan alussa, siis 1900 luvun alussa kaivos- ja paperipuun hankinta tuli kuvaan mukaan.
Niitä ostivat niitä merikarvialaiset Antti Viikilä ja H. Silander.

J.V. Norrgårdin raaka-ainehankinnat ulottuivat Karvianjoen latvoille saakka ja Etelä Pohjanmaalle aina Kokkolaan saakka.
Norrgård kuoli jo keski-ikäisenä.

Voimme edellä kerrottua taustaa vastaan todeta, että jo 1950 luvulla on melkoista taantumaa tullut puutavaravientiimme.
Laajaksi kasvanut pyöreän puutavaran kauppa on miltei kokonaan siirtynyt pois merikarvialaiten käsistä.
1950- luvulla on enää kaksi isompaa sahalaitosta, jotka nekin ovat vain osan vuotta toiminnassa. sekä pari näitä pienempää sahaa.
Merikarvialta viedään nyt puuta sisämaan sahoille omille paikkakunnille jalostettaviksi.

Saha O/Y Tapion höyrysaha, joka sijaitsi sataman äärellä ja joka saattoi käyttää sekä joki että merikuljetusta tukeilleen. Tämän sahan pääosakkaana ja toimeenpanevana johtajana toimi
maanviljelijä F.F. Kouhi. Saha oli vuodet läpeensä käynnissä ja sen käyttämä puutavaramäärä oli melkoinen. Saha purkautui 1930 luvulla. Saha hajotettiin.
Kouhi laittoi oman sahan maakuljetuksien varaan perustuen ja harjoitti melkoista sahatavaran kauppaa vuosina 1925-1940.

Kouhi osti muiden tuotteita ja myi ja laivasi ne Merikarvialta. Kouhin kuoltua 1939 hänen poikansa
Kosti Kouhi jatkaoi puutavaran kauppaa. Hän rakensi nykyaikaisen sahalaitoksen.

Tehtailija J.A. Salmella on oma sahalaitos. Saha tuhoutui tulipalossa. Se sijaitsi 1950 luvulla sataman syvimmän altaan reunassa. Jokea ja merta myöden kuljetus on mahdollista sahalle.
Erilaisten puuastioiden valmistus on kuulunut sahan tuotevarastoon.

Lehtojoki olisi halunnut, että Merikarvialle olisi saatu 1950-luvulla iso tehokas saha vuodet läpeensä käynnissä ja paperitehdaskin. Silloin omat ja lähialueen
metsät olisivat merikarvialaisten yrittäjien käsissä ja hyötykäytössä.
Sataman laivaväylä suojaisine satamineen olisi järkevässä ja tehokkaassa käytössä.
1950 huomattavimmaksi vientiartikkeliksi muodostui paperi- ja kaivospuut, joiden lastaus on vuosittain on useita kymmeniätuhansia kuutiometrejä. Lehtojoki oli huolestunut tästä kehityksestä.


Ouran poikien partioleiri Pikku-Björnholmassa alkoi 28.7.1951. Lähtö tapahtui kunnan laiturilta. Leirisaareen odotetaan vieraita tiistaina 31.7.1851.

Merikarvia nuorisoseuran torvisoittokunta voitti Nakkilassa I palkinnon johtajanaan Aarne Uusitalo. Samoissa kilpailuissa nuorisoseuran sekakuoro johtajanaan Reino Rannikko voitti sarjansa.
Merikarvian mieskuoro voitti myös sarjansa saaden jo kolmannen voiton kiertopalkintoon ja sai kiertopalkinnon omakseen. Veikko Siulo sai II palkinnon kansansoittajien sarjassa hanurilla.

Meren poikien partioleiri oli 28.7.-1.8.1951.

Todettiin vuonna 1951, että satakunnan kivisimmät pellot ovat Merikarvialla. Kaikkein kivisimmät pellot ovat Tuupovaarassa, Leivonmäessä, Hirvensalmella ja Karttulassa.

Selma Maria Näsi os. Isotalo täytti 50 vuotta 11.8.1951. Hän on Siikaisten Pyntäisten kylästä Isostatalosta.
Hakkarin kartanossa Lempäälässä hän oli vanhempiensa kanssa. kun Urho A. Näsi sieltä haki hänet vaimokseen vuonna 1921.
Sekakuoro, lottatyö, yhteiskoulun ompeluseurassa, marttatyö Selma Näsin harrastuksia.

Merikarvian rantatie otettiin valtion hoitoon vuonna 1951.

Honkajärven kansakoulun 50-vuotisjuhla vietettiin 26.8.1951.
Tervehdyspuheen piti maanviljelijä Heimo Meura. Juhlapuheen piti tarkastaja O.J. Vainio. Juhlarunon esitti neiti Ritva Mattila, jonka oli kirjoittanut opettaja Alma Mattila.
Opettaja Hilma Kotikoivu esitti muistojaan Honkarven koulusta. Opettaja Alma Mattila esitti koulun historiikin. Valtuusto myönsi 22.000 mk juhlan järjestämiskuluihin.

Terveystalon vihkiäisjuhla pidettiin 9.9.1951. Juhla pidettiin yhteiskoulun juhlasalissa. Juhla alkoi kello 12.
Valtuuston puheenjohtaja Eino Siltanen piti tervehdyspuheen. Vihkiäispuheen piti rovasti Väinö Raitala.
Samana päivänä ja samassa paikassa alkoi kello 14 terveyspäivät.


Kunnanvaltuusto päätti ostaa Erkki ja Joel Itäkylältä Tynnyrikari nimisen luodon laivojen kiinnitysrenkaiden sijoittamista varten kunnan lastauspaikassa.

Roslin-Kalliolan muistoreliefin tilitys osoittaa, että lahjoituksia annettiin seuraavasti Onni Ahti 100 mk, A. Ahlström Oy 10.000 mk, Merikarvian kunta 10.000 mk,
Merikarvian seurakunta 5.000 mk, V.J. Laaksonen Kanadasta 1.500 mk, Aino Lähteenoja 500 mk, Porin suomalainen naisliitto 5.000 mk, Merikarvian Martat 2.000 mk,
Irja Melart 500 mk, Merikarvian Naisvoimistelijat 5.000 mk, Kosti Kouhi 3.000 mk, Vihtori Ojala 1.000 mk, Aali Rikalainen 1.000 mk, Merimaat 2.000 mk,
Satakunnan Kirjallinen Kerho 5.000 mk. Reliefi maksoi 50.000 mk. korkokuvan kiinnitys 1.500 mk.

Paljon mielenkiintoisaa sisältyi vuoteen 1951.
Erityisesti Lehtojoen sahamuistelmat olivat arvokasta kotiseutuasiaa…

Tervehtien Virpolasta Kotiseutuhenkinen Lauri