Tarinoita
Helli Mellanouran (1914-2004) muistelmat
Erkki Nurmi muistelee isäänsä Esko Nurmea
Rovasti Paavo Lehtisen muistelmat (Alexandra Malmgrenin poika)
Lauri Hakosalon juttuja
Mikko Järvenpää muistelee
Juhani Aallon muisteluita
Mikko Salmela muistelee
Pirjo Koivukorven runoja
Torsti Peltoniemi muistelee
Pertti Kohvakka muistelee
Evakko Paula Penttilä muistelee
Erkki Vanhatalon tarinat
Jukka Uusitalon tarinat
Lauri Tuomisen tarinat
Seppo Haukorannan tarinat
Aku Tieran kirjoitukset
Veikko Heikkilä muistelee
Värem päreet ja muita kirjoituksia (Antti Mikonpoika Väre)
Finnish at heart / Arnold Toivosen tytär Karin Bauser
Kaljaasi nimeltään Faakerin Anna
Antti Yliknuussin tarinoita
Matruusi Jukka Anttilan merimiesmuistoja
Tarinoita > Lauri Hakosalon juttuja > Pärske, Pauli Riihivaara muisteli 2.1.1983 partiotaivaltaan

Pärske, Pauli Riihivaara muisteli 2.1.1983 partiotaivaltaan


Lauri Hakosalo

Pärske, Pauli Riihivaara muisteli 2.1.1983 partiotaivaltaan

Pauli Riihivaara kirjoitti Lauri Hakosalolle tämän pyynnöstä omasta partioajastaan Merikarvialla:

Kyllä se partioaate on kummallinen aate. Kun vuoden 1910 seutuvilla Suomessa alkoi muutama harva lippukunta,
tosin silloin ne olivat peräti järjestöjä, toimia, huomasi tsaarinaikainen hallitus, että sellainen toiminta on vaarallista.

Koko partioliike kiellettiin.

”Lauri Hakosalo muistaa hyvin, kuinka Merikarvialla SDP:n kunnanvaltuutettu Kaija Tiainen-Anttila vielä 1980 luvullakin
suhtautui partioon erittäin kielteisesti. Monesti sen kielteisyyden koin hänen taholtaan esitettynä. Sitä pidin historianopettajan
suusta aika outona suhtautumisena niinkin myöhään vuosisataa jo elettyämme.”

Riihivaara jatkaa: Tosin parin helsinkiläisen lippukunnan onnistui salaa jatkaa toimintaansa, mutta juuri sen takia partioaate
ei tietenkään voinut levitä ja tulla laajasti tunnetuksi.

Niinpä meistä tuon ajan Merikarvian pojista tuskin kukaan tiesi, että sellainen aate oli olemassa.

Mutta kun Venäjällä maaliskuun vallankumous vuonna 1917 puhkesi, tuntui kuin partioaate olisi ollut valmiina ilmassa odottamassa
ja heti tilaisuuden tullen se puhkesi suorastaan uskomattomaan nousuun. Tuskin ennätti kulua paria päivää, kun esimerkiksi Porin
lyseon oppilaat pitivät suuren kokouksen ja siinä paikassa perustettiin ”järjestö”, johon liittyivät melkein kaikki ylimpiä luokkia
myöden.
Jostain oli ilmestynyt Baden- Powellin Partiopojan kirja, muistaakseni tunnetun jalkapallomiehen Kaarlo Soinion suomentamana.

Näin kuinka pari lukion poikaa suorastaan tappeli, kumpi saa ensin sen luettavakseen.

Kun sitten Martti Santavuoren kanssa saavuimme kesälomalle Merikarvialle, niin heti panimme toimeksi järjestön perustamiseksi
Merikarvialle.

Martti oli, en tiedä, miten ja milloin, saanut satamassa sijaitsevan Lindenin kaupan nuoren miehen Kustaa Lindenin innostumaan
asiaan ja hänestä tuli ensimmäinen ylipäällikkö.

Perustava kokous oli Mattilanmäessä lähellä Vären mäkeä sijaitsevassa talossa. Paikan valinta oli ensimmäinen niistä monista
ajattelemattomuuksistamme, joita vähän liian lapsellisina teimme:

Olisihan esimerkiksi Alakylän poikien ollut paljon helpompi saapua jonnekin muuhun sopivampaan kokoontumispaikkaan, mutta
kuten jo silloinkin, me keskustaajaman väki katsoimme nämä asiat liiaksi omalta kannaltamme.

Mutta sinne tuli toki Alakylän poikiakin.

Muodostettiin kaksi joukkuetta: Ylikylän n:o 1 ja Alakylän n:o 2.
Martti Santavuoresta tuli ykkösen päällikkö ja Lauri Laurilasta kakkosen päällikkö.

Vartionjohtajiksi tulivat Akseli Mattila, Väinö Virtanen, Lauri Lehti sekä allekirjoittanut Pauli Riihivaara.

Toiminta saatiin alulle. Vartioharjoitukset alkoivat ja alettiin suorittaa 3. luokan partiotehtävät.
Ne saatiin melko nopeasti suoritettua.

Ensimmäinen näkyvä esittäytyminen suurelle yleisölle oli marssi läpi Ylikylän ja sen yhteydessä pidetty juoksukilpailu
maantiellä.

Maanteillähän siihen aikaan muutoinkin aikuisten miestenkin juoksukilpailut pidettiin, mikä on mainio osoitus sen ajan
auto- tai paremminkin hevosliikenteen ”vilkkaudesta”.

Marssittaessa laulettiin uljasta Toimenpoikien laulua:” Kaunis on aamu, kun aurinko taivon rannalta nousee” sen sävelmänä
on Sibeliuksen Ateenalaisten laulu, josta sen uljuus osaksi riippuukin.
Laulaminen oli siksi muhkeata, että sen sivullisetkin kyllä huomasivat.

Samana kesänä pidettiin vielä pieni ohjelmallinen partiojuhla Ahlströmin koululla, joka aivan ihmeesti kiinnosti seudun poikia.

Nämä olivatkin sitten ainoat molempien joukkueiden yhteistoimintatilaisuudet, sillä 2. joukkue ei jaksanut pitkälle jatkaa
vaan seuraavana talvena se vähitellen nukahti lopullisesti.

Ykkösjoukkue vakiintui kahden vartion kokoiseksi:
Lammasvartio Pauli Riihivaaran johtamana ja Koira- vartio Veikko Snellmanin, myöhemmin Sevio, johdossa.
Kustaa Linden lähti Viron vapaussotaan ja jätti toimensa järjestössä.

Opettaja Akseli Hakosalo oli sitten jonkun aikaa ylipäällikkönä. Hän hommasi jostakin järjestölle sen ensimmäisen raha-avustuksen,
jolla saatiinkin yhtä ja toista aikaan mm leirikalustoa.

Hakosalonkin pian luovuttua tehtävästään, jäi järjestön tilanne vähän omituiseksi. Ketään aikuista ei saatu ryhtymään johtajaksi, joten
vastuu koko toiminnasta jäi Martti Santavuoren ja Pauli Riihivaaran hartioille.

Olisihan se muuten käynyt näinkin, mutta Martti kävi oppikoulua Seinäjoella ja Pauli Porissa, joten talviaika oli vallan pikkupoikien
omassa varassa. Osmo Hakosalo ja Erkki Österby, sittemmin Itäkylä sentään yhtä ja toista hommasivat.

Joululoman aikana olivat sitten ”Isotveljetkin” jo mukana, mutta kesään se toiminta pääasiassa edellä mainituista syistä keskittyi.
Martilta ja Paulilta ei intoa puuttunut, vaan kyllä he kaikki voimansa tähän työhön panivat, joka olikin monta vuotta heille koko
elämän pääsisältö.

Paljon oli tosin taitamattomuutta erittäinkin ihmissuhteiden hoitamisessa, joka perästäpäin on harmittanut ja omatuntoa kiusannut.

Varmaan olisimme saaneet laajemmat joukot poikia mukaan viisaammalla toiminnalla, mutta lapsiahan olimme vielä mekin ja lisäksi
aika oli poliittisesti silloin niin vaikea. Suuri osa kansastamme vihasi partioliikettä, mutta sitä millään taidolla ei olisi voitu kokonaan
eliminoida.

Järjestön nimeksi oli otettu Merikarvian Merenpojat. Kyseessä ei silti ollut mikään meripartio, joita niitäkin jo oli olemassa.
Nimemme viittasi vain kotipaikkaamme.
Mutta kun kaikki merta koskeva oli ilman muuta tuttua Merikarvian pojille, kiinnosti ennestään oudompi metsässä taivaltaminen,
suunnistaminen ja leiriytyminen enemmän kuin tuttu meri.

Suunnistusta tuskin kukaan muu Merikarvialla eikä paljon muuallakaan harrastanut kuin me partiolaiset.

Emme silti hylänneet mertakaan puuhissamme. Meillä oli pieni leiri Sanskerissa.

Tässä yhteydessä mainitsen pelkän vakavan ohessa humoristisenkin esimerkin Martti Santavuoren sanavalmiudesta, jossa hän oli
vertaansa vailla.
Kun parhaillaan pohdimme retken ruokatarvikkeita, hyppäsi joku välillä toiseen asiaan muistuttaen, ettei vain unohdeta, että kirves on
välttämättömän tarpeellinen. Martti tokaisi heti, että ”niin ja sitten keitetäänkin oikein äkkimakeeta kirvespuuroo”.

Mainitsen näistä maastoretkistä muutaman sanan.
Jokikrooppien lähellä eräässä saaressa, jonka nimeä en muista, olimme kerran lyhyellä leirillä. Sieltä jäi mieleeni harjoitusmielessä
järjestetty poliittinen keskustelu, jossa Hakosalon Osmo sanoi erään puheenvuoron jälkeen, että ”ehdotan, että edellinen puhuja
heitetään pellolle”. Tämä tietysti lausuttiin kaikessa ystävyydessä.

Pisin suunnistustaivallus meillä oli neljän pojan kesken suoraan läpi metsien Alakylästä Isojärvelle, jossa asuimme pari yötä havumajassa.
Se oli hieno retki. Kompassejahan meillä ei ollut koko toiminta-aikanamme lainkaan muuta kuin lähinnä lasten leikkikompassiksi arvioitava
pyöreä ehkä noin 3cm läpimittainen kapine.

Nykyaikaista suunnistuskompassia ei vielä ollut edes keksitty. Mutta hyvin me tälläkin tavoin löysimme sinne, mihin tavoittelimme.
Suunnistus oli tuolloin aikuisillekin vielä lähes kokonaan tuntematonta touhua, mikä ilmeni siitäkin, että eräs sukulaismieheni tosissaan
pelkäsi meidän eksyvän metsään ja hän koetti kaikin keinoin meitä saada luopumaan retkestä ja kulkemaan vain maantietä pitkin.

Tätä kehotusta emme suostuneet noudattamaan. Mikä retki se sellainen olisi ollut?

Matkalla poikkesimme ennen perille tuloa Hirvikosken taloon ostamaan jotakin provianttia mahdollisesti perunoita.
Talon vanhahko ystävällinen emäntä sanoi meille ikään kuin vähän säälitellen mystillisen lauseen:
”Kyllä te pojat nyt olette kauniimman luota lähteneet”.
Emme kehdanneet häneltä kysyä, mitä hän sillä tarkoitti.
No, ilma oli ihana ja nautimme retkestämme kovin. Teimme havumajan, kyllin pienen, joten saimme sen paksummaksi
ja aika lämpimäksi.
Tietysti erilaisia vaelluksia tehtiin vielä pienemmissäkin ryhmissä. Erilaisia toimintamuotoja oli vuosien varrella lukemattomia.

Meillä oli myös oma lehti ja oma marssi. Lehti ei ollut monistettu, vaan yksikappaleinen, täysin käsityötä, mutta sitä
taiteellisempi ja arvokkaampi oli joka numero.

”Lauri Hakosalo on löytänyt partiohistoriaa kerätessään kaksi Pärsken numeroa, toisen Matti Itäkylän kotoa ja toisen
Matin sisarelta Kaisalta Isojoelta.”

Pärskeestä vastasi taiteilijamme Martti Santavuori, jonka piirtimen ja pensselin jälki oli tosi hienoa. Jonkun verran osuutta
oli myös Österbyn eli Itäkylän Erkillä.

Kirjoituksia tuli aika monelta pojalta. Lehden nimi oli Pärske.

Marssin sanat olivat myös Martti Santavuoren tuotetta ja sävellyksen siihen teki Pauli Riihivaara.

Harjoitimme myös urheilua. Niihin aikoihin urheiluseura Into oli lamassa, jokseenkin hengetöntä, joten me partiossa olevat taisimme
pitää yllä paikkakunnan urheilutoimintaa.

Ensi viulua urheilussa soitti Pauli Riihivaara, joka oli pikajuoksussa ja hypyissä ylivoimainen.
Veikko, Erkki ja Huhtisen Veli taisivat olla seuraavia. Veikolla oli myös taiteellisia taipumuksia ja hän piirsi kunniakirjat, joita jaoimme
palkinnoksi. Heittovälineitä meillä ei ollut, joten niitä ei harrastettu, Paulin onneksi muuten.

Kaksi verrattomasti suurinta tempaustamme on lopuksi mainittava:
Suuri partiojuhla yleisölle Palokunnan talossa kesällä 1919 ja 8 päivän pituinen kesäleiri Lauttijärvellä kesällä vuonna 1921.

Yleisöjuhla oli suuri menestys, sali oli miltei täynnä ja taitojamme, marssiamme ja ohjelmaamme yleensä ihmeteltiin ja ihasteltiin kovasti.
Kerrassaan jättityön tekivät Martti Santavuori ja Väinö maalaamalla partionäytelmää ”Myrskyssä” varten täysin uudet kulissit mm koko
takaseinän suuruisen myrskyävän meren. Oli harvinainen onni, että meillä oli sellaisia taiteilijoita omasta takaa. Juhlan mainosarvo
partioliikettä ennestään tuntemattomille oli varmaankin melkoinen. Eräskin ammattimerenkulkija oli kovin ihmetellyt, että tavalliset pojat
hallitsevat hänen alaansa kuuluvan, muille tuntemattoman kaksilippuviestintätaidon. Sen osaaminen olikin meillä erikoisen korkeassa kurssissa.

”Lopun edestä”, kuten Merikarvialla ainakin ennen sanottiin, panen tähän oikein painettua sanaa näistä suurista tempauksista ja valokuvia.
Jos siellä on jonkunlaista arkistoa näistä asioista, saavat nämä kyllä mielellään sinne teille, Siellähän ne ovat paremmin paikallaan kuin täällä,
jonne ne kuitenkin ehkä hyvinkin pian minusta jäisivät kenenkään kaipaamatta.

Sitten alkoi vähitellen elämän ankara todellisuus vaikuttaa järjestön tulevaisuuteen, vaikka kynsin hampain tappelimme vastaan tahtomatta
tunnustaa, että mahdoton on mahdotonta nimittäin meidän suurempien poikien vierailta paikkakunnilta käsin pitää yllä partiotoimintaa Merikarvialla.

Parista aikuisesta henkilöstä toivoimme ylipäällikköä, mutta he eivät suostuneet.

Vuosien 1925-1926 tienoilla toiminta lopullisesti sammui. Mutta kyllä aina, milloin me muualle muuttaneet Merikarvialla pistäydyimme
ja entisiä partioveljiämme tapasimme, tapahtui se partiohengen ja –veljeyden merkeissä.

Saattoipa kymmenien vuosien jälkeen joku kaveri tällaisen matkamiehen nähdessään jo matkan päästä viestittää kaksilippusanoman osoitukseksi
siitä, että henki ja muistot elävät.

Varmana voin omasta puolestani sanoa, että Merenpoikien toiminta istutti partioaatteen Merikarvialle.
Tuskinpa ainoakaan partiolaisemme jäi ilman partiohengen kosketusta, kuka enemmän kuka vähemmän syvällisesti.

Porissa 3.1.1983
Partiovasemmalla sinua hyvä partioveli tervehtien

Hieno muisto luettavaksi nykypäivän Ouran Partiolaiset ry:n partiolaisille, sanoo vasemmallaan myös Lauri Hakosalo 1960 luvun partiolainen.

Pärske, Rafael Helanko kirjoitti Lauri Hakosalolle Laurin pyynnöstä 1980-luvulla

Hyvä partioveli!

Tulin Merikarvian yhteiskoulun opettajaksi vuonna 1939. Jouduin sitten talvisotaan.

Sen jälkeen vuonna 1940 perustin yhdessä rehtori Eero Kaikkosen kanssa Ouran Pojat. Lippukuntaan kuului yhteiskoulun oppilaita ja se
kokoontui aina koulussa. Tytöt ja pojat toimivat yhdessä ja innostus oli suuri. Kokouksissa oli partioharjoituksia ja laulua.

Vartiojakoa ei muistaakseni vielä ollut, eikä kuuluttu vielä mihinkään partioliittoon tai piiriin. Nimi tuli Ouran saaristosta.

Koko touhu keskeytyi, kun jatkosota alkoi. Mitä sen aikana touhuttiin, ei ole tiedossani, koska muutin jo vuonna 1945 Turkuun.

Myös Kaikkonen muutti Merikarvialta, mutta en tiedä sitä vuotta.

Mieleeni on jäänyt erityisesti poikien ja varsinkin tyttöjen valtava innostus partiotoimintaa kohtaan.

Ilmeisesti paikkakunnalla kaivattiin jotain yhdessäolo-organisaatioita.

Samoin on jäänyt mieleeni omatekoinen ”Merikarvian silakkalaulu”, jota laulettiin usein.

Kuten huomaat, liittyvät nämä muistot vain lippukunnan perustamisvaiheeseen.

Muistan, että Itäkylän ullakolta löytyi sittemmin paksu pöytäkirjakokoelma Merikarvian aikaisemmista partiotouhuista.

Taisi olla juuri Merenpojista. Siinä mainittiin erityisesti Martti Santavuori ja Pauli Riihivaara.

Jälkimmäinen on vielä elossa. Pöytäkirjakokoelma on varmaan vielä tallella jossakin siellä. Kannattaa etsiä.

Toivotan menestystä tutkimuksiinne.
Rafael Helanko

Helanko oli kirjeeseen poiminut partiolehdistä Merikarvian partiohistoriasta tietoja. Helanko oli Turussa sijaitsevan partiomuseon perustaja.
Partiobibliografiasta löytyy myös tietoja.

Merenpojat, Merikarvia: Perustettiin 1917. Mainitaan vielä 1925 ja 1927 sen johdosta, ettei ollut enää suorituksia.
Lippukunnasta vielä merkintöjä 1950-1954? Hyväksyttiin Siniseen partioliittoon 1950, samoin Satakunnan partiopiiriin 1951.

Partiojohtajassa mainitaan, että johtajana oli Erkki Hakasalo, ja että jäseniä oli 14.

Ouran Pojat, Merikarvia perustettiin 1940. Eli vielä 1964? Kuului SPPL:oon ja hyväksyttiin Satakunnan piiriin vuonna 1946.

Ouran tytöt, Merikarvia perustettiin 1960. Eli vielä ainakin 1966. Kuului SPTL:oon ja Satakunnan piiriin.

Kasalan Eräpojat, Merikarvia perustettiin 1946. Kuului SPPL:oon ja Satakunnan piiriin.

Lauri Hakosalo ei ole saanut selvitystä tästä Kasalan Eräpoikaryhmästä, tiedätkö sinä sen kohtalosta jotain?
Jos niin kerro Laurille tietosi?



Lauri Hakosalo
Pärske, Aarno Stauffer muistelee omaa partiojohtaja aikaansa Merikarvialla


Veli Lauri!
Kiitos kirjeestäsi (1981). Asia, jota olet ajamassa, on jälleen hyvä.

Panen joitain muistoja ja ajatuksia oheisena paperille, mutta en tiedä, kuinka paljon niistä on hyötyä, tunnethan itse ”minun partioaikakauteni”
jokseenkin yhtä hyvin kuin minäkin. Onpahan kuitenkin tässä omia ajatuksiani:

Asiakirjoja minulla ei ole, sillä jätin ne kaikki lähtiessäni Merikarvialta muistaakseni nimenomaan Näsin Erkille. Henkilöstä en kuitenkaan ole varma.

Valokuvapuolikin on sangen kehnosti. Kuten muistanet, siihen aikaan harrastin melko lailla kaitafilmausta ja niinpä on jokin filminpätkä, mutta
varsinaisia julkaisukelpoisia valokuvia ei valitettavasti löydy minulta.

Ne muistot, niitähän kyllä riittää, ja liitän tähän muutaman muiston.

Toimintakauteni alkuhan oli vähän niin kuin ”naruttamalla” aikaansaatu. Kun olin etukäteen kieltäytynyt lippukunnanjohtajan tehtävistä,
kuviteltuani sen hoitamisen hammaslääkärin ammattini pitkien työpäivien takia mahdottomaksi, lippukunnanjohtajan nimettiin Antti Haavio,
silloinen seurakunnan kappalainen, ja apulaisjohtajaksi sekä taloudenhoitajaksi Eero Ellilä, KOP:n pankinjohtaja. Tämä tapahtui vuonna 1957.

Lupauduin avustamaan koulutuksen alkuun panemisessa.

Lippukunta herätettiin henkiin, kuten muistat. Kesäkuussa 1957 Eero muutti Säkylään ja elokuussa Antti Turkuun ja minä olin huomaamattani
lippukunnanjohtaja.

Siitä partiotoiminta siis alkoi Merikarvialla.

Ja kuinka ollakaan, minulta löytyikin aikaa ja innostusta jälleen partioharrastukselle.

Ja se jatkuikin sitten vielä Turkuun muuttaessani, olinhan myöhemmin koko järjestön johdossa jonkin aikaa, kuten tiedät.

Olen aivan jäävi arvioimaan oman aikani partiotoimintaa siellä Merikarvialla, se on toisten tehtävissä. Sen voin kuitenkin sanoa,
että innostus oli kova ja kun toiminta ”pakosta” keskittyi pääasiallisesti kirkonkylälle, siis Satamaan, Alakylään ja Ylikylään ja sen alueen
poikiin, niin jäsenmäärä yli 70 poikaa osoittanee hyvää kiinnostusta partiota kohtaan.

Ilahduttavaa oli, että tytötkin pääsivät alkuun niinä vuosina.

Voin nyt todeta, että aines oli loistavan hyvää, innokkaita osaavia poikia oli paljon.

Ilahduttavaa oli myös todeta, useamman kerran, että keskusteluissa ja käytännössäkin pitäjäläiset, isät ja äidit todella tunnustivat toiminnan
sitoutumattomaksi kaikesta puoluepolitiikasta vapaaksi.

Niinpä jäseniä oli kaikista kodeista. Tämä oli mielestäni eräs suurimmista mielihyvän tunteista, joiuta Merikarvialla koin.
Nuoret saivat kasvaa nuorina ja toimia partiolipun alla yhdessä.

Samoin ilahdutti se suuri ystävällisyys, jolla yleensäkin nuorten asioiden kanssa toimivaan suhtauduttiin, kaikessa annettiin
täysi tuki, eikä kukaan koettanut työntää kapulaa rattaisiin.

Mainitsin jo poikien laadusta. Kun muistelen, niin en voi olla ihmettelemästä vieläkin, miten pojat nopeasti oppivat partion perusperiaatteet,
perustoiminnot, vartiojärjestelmän toimintaperiaatteet jne.

Samoin oli todella ilo olla teidän kanssanne ensimmäisillä leireillä ja nähdä se into, millä imitte kaiken tiedon ja taidon, minkä suinkin
pystyin antamaan oman partiokokemukseni perusteella.

Myös johtajakoulutus oli mielestäni ilahduttavan hyvin sujuvaa. Kävihän minun aikanani, siis viiden vuoden kuluessa, nykyistä pj-peruskurssia
vastaavan runkokurssin yli kymmenen jäsentä.

Määrän olisi siis pitänyt riittää hyvinkin lippukunnan vireänä jatkumiseen. Kuitenkin törmättiin maaseudun ikuiseen ongelmaan.

Te loistavat johtajanalut olitte aktiivisia ja eteenpäin pyrkiviä oppimishaluisia muutoinkin ja te poistuitte kaikki paikkakunnalta
jo ennen minun lähtöäni Merikarvialta.

Itse epäonnistuin nimenomaan siinä, etten pystynyt jo paikkakunnalle vakiintuneista saamaan ketään innostumaan vanhana partioon
ja niin lippukunta jälleen nukahti melko pian paikkakunnalta muuttoni jälkeen.

Surin sitä jatkuvasti ja olin pahoillani epäonnistumiseni johdosta. Niinpä iloni olikin suuri, kun muutamat teistä palattuaan kotiseudulleen
suorittamaan elämäntehtäväänsä yhteiskunnan palveluksessa osoitti todella jotain lähtemätöntä saaneensa nuoruusvuosinaan ja herätti
lippukunnan entistä ehompana jälleen henkiin.

Sen olen kokenut parhaana palkintona aikoinaan tekemästäni harrastustoiminnasta siellä Merikarvialla.

Lähtemättömiä muistoja on paljon, mutta niiden kuvaaminen toiselle niin, että se toinen voisi tajuta edes murto-osan, on ainakin
minulle mahdotonta, niinpä lienee parasta pitää ne vain omassa mielessäni ja korkeintaan puhu niistä joskus iltanuotiotulen äärellä.

Toivotan vain mitä parhainta jatkoa toiminnallenne, toivottavasti joskus voin olla läsnä jossain tilaisuudessanne.
Vasemmalla Imppa.

Aarno Stauffer toimi Merikarvialla hammaslääkärinä

Porissa 29.10.1957

Hammaslääkäri A. Stauffer
Merikarvia

Saanen ystävällisesti kääntyä puoleenne partiopoikalippukunta Meren Poikia koskevassa asiassa.
Lippukunta on kääntynyt piirin puoleen saadakseen itselleen johtajan ja toimintansa jälleen käyntiin.
Pojat kertoivat kääntyneensä jo Teidän puoleenne näissä asioissa. Olitte kuitenkin ilmoittanut, ettette voisi ottaa lippukunnanjohtajan
tehtäviä vastaan, mutta muuten kyllä auttaisitte, kun tarvetta esiintyy. Olenko ymmärtänyt asian oikein?

Kävimme viime sunnuntaina siellä Merikarvialla, piirisihteeri Eero Einiö sekä allekirjoittanut, tutustumassa tilanteeseen.

Keskustelun aikana ilmeni varsin paljon ilahduttavia seikkoja. Ilmeni mm, että Te olitte kiinnostunut poikien auttamisesta
ja että paikkakunnalla asui metsänhoitaja, pankinjohtaja Eero Ellilä. Hän on nuoruudessaan partioinut täällä Porissa.

Kävimme Einiön kanssa hänen luonaan keskustelemassa asioista ja hän tuntui olevan kovasti kiinnostunut ja puolittain lupautui ottamaan
vastaan lippukunnanjohtajan tehtävät. Lopullisen kantansa hän lupasi kuitenkin ilmoittaa Einiölle hiukan myöhemmin.

Tuntien Teidän ansionne ja partiokokemuksenne uskallankin toivoa Teidän asettavan ne Meren Poikien käytettäviksi koulutuksellisessa
mielessä.

Ehdottaisinkin, että Te ottaisitte hoitoonne lippukunnan koulutuksen johdon ja Ellilä muun johtamisen.
Toivoisin Teidän ottavan yhteyden Ellilään ja antavan tukennen hänelle. Yhdessä te voisitte tehdä Meren Pojista sen partiojoukon,
josta Merikarvia voi olla ylpeä. Onhan partioinnilla siellä jo vanhat perinteet vaalittavana!

Partioterveisin
Sakari Mecklin
piiriohjaaja Porista

Jos haluat tietää enemmän partiotoiminnasta Merikarvialla,
googlaa Ouran Partiolaiset, niin tiedät enemmän Merikarvian partiotoiminnasta


Tervehtien Virpolasta 21.4.2020
Lauri Hakosalo

Päivitetty 24.4.2022 - Tulostettava versio -
 
 
Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä