Tämä sivu on tulostettu Merikarvia-seura ry:n internetsivuilta. torstaina 30.6.2022 klo 7:36



Etusivu > Tarinoita > Lauri Hakosalon juttuja > Pärske, Sastamalasta hiukkasen

Pärske, Sastamalasta hiukkasen

Lauri Hakosalo
Virpolassa 2007

Pärske, Sastamalasta hiukkasen

Parhaillaan ollaan perustamassa Sastamalan kaupunkia nykyisestä Vammalan kaupungista ja sen lähikunnista. Asia on kiinnostava myös merikarvialaisen silmissä. Onhan Merikarvian ruotsinkielinen nimi Sastmola. Olin aikoinaan valtuustossa päättämässä Sastmolan nimen säilyttämisestä. Päätimme vanhoja perinteitä kunnioittaen, että nimen tulee säilyä muistuttamassa pitäjämme ruotsinkielisestä asutuksesta.

Wäinö Selanderin tutkimuksiin viitaten totean, että Satakunnan asuttamisessa muinainen Sastamala muodosti erittäin tärkeän keskuksen. Täältä näet, asutus levisi laajoihin asumattomiin erämaihin kolmea eri erälinjaa.
Merikarvian kannalta tärkeä erälinja kulki Tyrväästä Kiikan ja Kiikoisten kautta Laviaan, jossa se yhtyi siihen erälinjaan, joka Karkusta Mouhijärven vesistön kautta kulki Laviaan ja sieltä edelleen Merikarvialle Pohjanlahden rannalle.

Muinaisen Sastamalan asutuskeskukseen kuului Karkku, Suoniemi ja vesistöjen varrella oleva Tyrvää ja sen välittömässä yhteydessä oleva osa Kiikkaa. Myös siihen voidaan lukea Karkkuun liittyvä osa etelä-Mouhijärveä, joka varsin varhain sai asutuksensa Karkusta.

Ylä-Satakunta on ollut professori J. Jaakkolan mukaan ”koko muinaisen eräelämämme vanhin ja kehittynein keskusalue”. Se on muodostuvat vasta sen jälkeen, kun suomalaiset heimot olivat maahamme muuttaneet. Silloin on täällä mahdollisesti jo kansainvaellusajalta lähtien kehittynyt eränkäynti ja asutuksen leviäminen sen mukana kaukaisiin erämaihin, joka laadultaan ja merkitykseltään on aivan ainutlaatuista maassamme.
Professori J. Jaakkolan mukaan edusti tämä eräelämä korkeata yhteiskunnallista tasoa. Se ei ole verrattavissa sellaiseen luonnon kansojen keskuudessa tavalliseen, korkeampaa yhteiskuntakulttuuria vailla olevaan kalastaja- ja metsästäjä elämään, eikä se ole muualta tänne tuotua heimoperintöä, vaan omaperäistä maamme luonnosta, asutus- ja kulttuurioloista johtuvaa eräelämää.

Turkismetsästyksestä muodostui silloin sekä sopiva että tuottava lisätulo. Turkisnahat olivat maamme vanhimpia veron maksuvälineitä.
Eräretket tehtiin yleensä kesällä. Matkalle lähdettiin aikaisin keväällä ja palattiin vasta syksyllä takaisin kotikylään. Koko kesä siis metsästettiin ja kalastettiin. Kalasaalis suolattiin ja säilytettiin pienissä aitoissa. Asunnokseen eränkävijät pystyttivät kodan tai rakensivat saunan.
Eräretkille lähdettiin aina joukolla. sillä yksin ei auttanut lähteä tällaisille retkille, jossa monenlaiset vaarat saattoivat uhata.

Aluksi matkat olivat tilapäisluontoisia ja reitti enemmän tai vähemmän sattumanvarainen, mutta vähitellen eränkäynti vakiintui. Kukin eränkävijä alkoi nyt pitää omanaan määrättyä maa-aluetta, jota kutsuttiin oravimetsäksi tai miehenmetsäksi. Miehenmetsä oli sellainen maa-alue, jolla erämies ehti yhtenä päivänä virittää ja kokea pyydyksensä.

Eränkäynti loppui 1500-luvun puolivälissä. Vuonna 1952 Kustaa Vaasa toimeenpani ns. eräreduktion. Silloin laadittiin luettelot eräomistuksista, määrättiin niitten nautintoalueet sekä asetettiin vero.
Asutuksen leviäminen Sastamalan sydänseuduilta tapahtui useita eri teitä.

Eräkävijäin matka kulki Karkusta merenrannikolle Merikarvialle. Selkeen kyläläisillä oli eräviljelyksiä paitsi Siikaisten Otamossa myös Merikarvian Lauttijärvellä.

Näitten retkien päätepisteen, Merikarvian ruotsalainen nimi, Satmola, muistuttaa vielä nykyäänkin vanhasta kantapitäjästä, Sastamalasta.
Mutta myöskin Merikarvian suomalaisen nimen juuri on professori Heikki Ojansuun mukaan löydettävissä Karkusta. Karva-nimisen talon nimestä on näet ia-johtimella muodostunut nimi Karvia ja kun seutu oli merenrannalla, syntyi siitä helposti nimi Merikarvia.

Lähellä olisi ajatus, että Lammentaustan Karvalta olisivat ensimmäiset asukkaat tulleet Merikarvialle. Tätä ei voida kuitenkaan todistaa niitten lähteiden avulla, jotka ovat näistä eräretkistä säilyneet. Voimme kuitenkin pitää sitä koko lailla todennäköisenä.

Merikarvialla syntyi siis jo varhain pysyvä, kiinteä asutus. Luonnollista on, että se kuitenkin hyvin kauan pysyi pienenä ja väestököyhänä Vuodelta 1749 on olemassa tietoja seurakunnan asukasluvusta, mutta kohosi se silloinkin vain 483 henkeen. Siihen sisältyi myös Siikaisten asukasmäärä.

Alkuaan kuului Merikarvian seutu Sastamalaan kuten monet muutkin seudut, joihin myöhemmin on muodostunut itsenäiset seurakunnat.

Jorma Rinne on tutkinut mielenkiintoisella tavalla eräreittiä Sastamalasta Sastmolaan. Kannattaa hankkia tämä tutkimus: Ennen venettä soutaen, sauvoen tai vetäen ja nyt katsellen karttaa ja kuvia.
Rinne kertoo siinä vanhan valtaväylän nykytilasta karttojen ja selitysten valossa.

Vielä totean, että on aivan luonnollista, että Merikarvian ruotsinkielinen nimi esiintyi alkuaan kirjallisissa asiakirjoissa juuri ruotsinkielisenä, kun hallinnon kielenä oli ruotsi. Tätä kuvastaa, että Ylikylästä ja Alakylästä alkuaan käytettiin nimeä Sastmofjärd eli Saastamalanselkä kuten Merikarvian historia- kirjan sivulla 42 mainitaan.

Tietysti voisi kysyä, miksei Merikarvian ruotsinkielinen nimi olisi voinut olla tai voisi olla juuri Sastmofjärd.

Pohdiskeli Lauri Hakosalo Virpolassa vuonna 2007


Kristiina.Dyer, Merikarvia -lehti

Lauri ehdotti 2007; ”Mitäpä, jos gallupissa kysyisit: Onko Sastmola oikea ruotsinkäännös ja onko yleensä tarpeen olla ruotsinkielinen Merikarvia-nimi?”

Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä