Tämä sivu on tulostettu Merikarvia-seura ry:n internetsivuilta. perjantaina 19.4.2024 klo 9:19



Etusivu > Tarinoita > Lauri Hakosalon juttuja > Pärske, Yhteiskoulu saa ensimmäisen koulun sisällä toimivan urheiluseuran

Pärske, Yhteiskoulu saa ensimmäisen koulun sisällä toimivan urheiluseuran


Lauri Hakosalo
Pärske, Yhteiskoulu saa ensimmäisen koulun sisällä toimivan urheiluseuran.

Nasta syntyy ja toimii innolla oppilaskunnan keskuudessa
Kaiken ahkeran opiskelun ja toimen ohessa koulussa iltaisinkin jatkettiin urheilun parissa sekä tietysti koulun liikuntatunneilla ja vapaa-ajalla
paikkakunnan urheiluseuroissa. Tuohon aikaan eli 1950 luvulla oli vielä politiikalla sellainen vaikutus, että kunnassa toimi SVUL:n alainen Into
ja TUL:n alainen Mars, joissa oli vähän eri urheiluporukat.
Onneksi sellaista kahtiajakoa ei enää juurikaan ole. Itse muistan, kun osallistuin Marsin mestaruuskisoihin alle 15- vuotiaitten sarjoihin, jossa
onnistuin saamaan eri lajeissa monta alpakkalusikkaa, ettei minua syrjitty. Olinhan tunnustuksellisesti porvariperheestä.
Isä Veikko vain illalla työstä palattuaan tokaisi:” Vai olit Marsin kisoissa…” Ei sen enempää eikä vähempää politiikasta puhuttu.”
En tuolloin edes kunnolla tiennyt, mitä kokoomus ja SDP tarkoittavat? Sittemmin tuokin asetelma minulle tuli tutuksi. Mutta urheilu oli silloin ja on
tänäänkin minulle loistavaa liikuntaa ilman politikointia.
Mutta pian jo kilpailin Lauttijärven Lukon joukoissa. LaLu oli minulle mieluinen urheiluseura. Tuolloin 1950 luvun alkupuoliskolla ei Akseli isoisäni
perustama urheiluseura Merikarvian Into toiminut, joten minun tuli etsiä urheilukoti muista seuroista. LaLu ja Nasta olivat minulle rakkaimmat
urheiluseurat. LaLu toimi Kuvaskankaalla noin 16 km päässä kirkonkylältä. Sinne me menimme polkupyörillä tai kuorma-auton lavalla puupenkeillä istuen.
Ylikylä sai oman urheilukentän vasta 1954-55 nuorten urheilijoiden käyttöön.
Oma urheilu-urani jäi lyhyeksi, mutta koulun urheilutoiminta oli minulle tärkeä. Panostin kovin lukioaikanani erityisesti voittamaan 3-ottelun,
jossa juostiin 60m, hypättiin pituutta ja työnnettiin 3,6 kg kuulaa sekä lopuksi laskettiin tietyn taulukon mukaan yhteispisteet.
Ostin metsänistutuksella kesätyöllä saamilla varoilla itselleni piikkarit ja kuulan. Juoksin nykyisen puuradan poluilla ja harjoittelen pikajuoksua.
Polut tulivat tutuiksi. En tuolloin tietänyt, että joskus paljon myöhemmin asun Truttelinkallion juurella, yhteiskoulun perinteisen hiihtoladun vieressä.
Tein itselleni 30 kg painonnostotangon sementistä, joka palveli voimantuottovälineenä. Ostamastani kuulasta oli hyötyä. Opin sitä työntämään
mallikkaasti.
Noin keveä kuula vaati aivan oikeanlaisensa tekniikan, jossa nopeus ja voima muodostivat ratkaisevan yhdistelmän lopputulosta ajatellen.
Oman aikani urheiluguruja olivat Uolevi Uusitalo, Kalevi Liutala, Elias Santa, Matti Viikilä ja Raimo Aalto. Mutta minun tärkein ja rakkain urheilukaverini
oli Jorma Venho, Alakylän kauppiaan poika ja tuleva TV-kuvaaja, joka sai kuvata minulle ja monelle muulle penkkiurheilijalle urheilukisoja.
Kilpailimme keskenämme siitä, kumpi voittaa koulun mestaruuden juuri tuossa 3- ottelussa. Kisailuamme seurasi koko koulun nuoriso ja taisimme
kumpikin olla vähän ylpeitäkin saavutuksistamme. Erityisen haluttu tyttöjen parissa oli kisan aikana saada pitää meidän upeata LaLun urheilupuseroa
päällään.
Jorma Venho, Elias Santa ja minä voitimme useat seuraottelut 16-18 vuotiaiden sarjassa mm. Isojoen urheilijoita, Siikaisten
Sisua ja Noormarkun Nopsaa sekä Kullaan Urheiljoita vastaan kisailtaessa, aika usein saimme kolmoisvoiton ja siis paljon pisteitä
LaLun laariin.
Hienoja aikoja, jota kesti vain viitisen vuotta, kun piti lähteä armeijaan ja opiskelemaan. Mutta tuo aika oli kuitenkin ikimuistoinen ja
jätti pysyvät muistot ja liikunnan ilon. Tosin 3-loikka jätti polviin muistot, joita kannan nyt mukanani, koska loikat aiheuttivat myöhemmin
kipua ja särkyä.
Mutta urheilua kannattaa nuorena harrastaa. Tuolloin 1950-luvulla ei vielä osattu arvostaa ikämiesurheilua. Sen tärkeys minusta olisi pitänyt
jo tuolloin oivaltaa, kuten tänään jo tiedetään ja toteutetaan.
Merikarvia yhteiskoulun 3-ottelun ohella pidetty koko koulua koskeva urheilulaji oli Ukko-Pekka hiihdot.
Koulun Ukko-Pekka hiihtojen parhaat pojista olivat talvella 1955 Matti Viikilä, kolmasluokkalainen Kalevi Liutala, josta tuli todellinen urheilijaidoli meille
monelle merikarvialaiselle nuorelle ja Kosti Sundelin, joka usean vuoden koulusta poissaolon jälkeen lähti uudelleen opintielle lukioon vuonna 1958
ja tytöistä Marja-Leena Kalaranta, Raili Itäjärvi ja Sirkka Salo.
Viestinhiihdon voitti IIA luokka ja siinä hiihtivät Lea Vanhatalo, Marja-Leena Kalaranta, Lasse Kivikanta ja Unto Nieminen.
Koulun hiihtomestaruuskisoissa yli 15 v. sarjan voitti Matti Viikilä, alle 15 v sarjan voitti Unto Nieminen ja alle 13 v sarjan paras oli Panu Vihervuori,
jonka äiti Esteri Vihervuori palveli kansakoulunopettajana Merikarvian kouluissa. Esterin pojat Seppo Vihervuori, Pekka Vihervuori ja Panu Vihervuori
kunnostautuivat monipuolisina osaajina urheilussa
Urheilutapahtumissa koulun 3-ottelumestariksi leivottiin 23.9.1955 Uolevi Uusitalo, sitten tulivat Kalevi Liutala ja Matti Viikilä.
Uolevi Uusitalo koki murheellisen kohtalon, kun hän polkupyörällä ajaessaan Reposaaresta kortteeriinsa jäi henkilöauton alle menehtyen
välittömästi. Tuolloin hän jo opiskeli Helsingissä Teknisessä korkeakoulussa diplomi-insinööriksi. Uolevi opasti meitä nuorempia Santa Eliasta,
Jorma Venhoa ja minua urheilukentällä eri lajien saloihin. Tuohon aikaan kunnan keskustan vasta valmistunut urheilukenttä oli iltaisin tärkeä
kokoontumispaikka.
Televisio ei vielä ollut keksitty laajaan käyttöönsä. Oli siis paljon aikaa kulutettavaksi urheilun parissa. Uolevi oli erityisen kiinnostunut
tulevasta ihmetoosasta televisiosta, josta hän oli tehnyt gradutyönsä. Kovin innokkaasti hän meille kertoili uudesta ihmenäyttölaitteesta.
Uolevin aivan liian aikainen poistuminen oli meille suuri menetys. Hupaisa sattumus tapahtui Uoleville, kun hän kohtasi nykyisen Pyttymakasiinin
luona tiellä pyöräillessään kyykäärmeen. Isokokoinen ja vahva nuorukainen päätti tappaa kyyn polkupyörän kumilla iskien. Kävi kuitenkin siten,
että kyy ehti purra Uolevia jalkaan. Uolevi pyörtyi hämmästyksestä ja pelostakin. Lääkärissä käynnin jälkeen hän totesi, että käärmeet
saavat vapaasti luikerrella hänen puolestaan luonnossa ja maantielläkin.

Tyttöjen 3-ottelussa paras luokka oli III luokka ja parhaat oppilaat olivat Marja-Leena Kalaranta, Maija Viikilä, Pohjarannan tyttöjä ja Matin sisar
ja Tuula Tuomi.
Ukko-Pekka hiihtojen 17.2.1956 paras luokka oli IIA ja henkilökohtaisesti parhaat olivat Matti Viikilä, Heikki Lempelä ja
Heikki Henriksson, tuleva rakennusmestari Sataman Krookasta, jossa hän vietti myöhemminkin kesiään kauniissa valkoisessa talossaan tai
isolla pihamaallaan.
Tyttöjen parhaat hiihtäjät olivat Marja-Leena Kalaranta ja Raili Itäjärvi ja Ritva-Liisa Uusitalo syntymäkotinsa ollessa Harvalassa, tuleva kotitalousopettaja.
Viestinhiihdon voitti III-luokka 22.2.1956 joukkueella Marja-Leena Kalaranta, Raili Itäjärvi, Jukka Kulosaari ja Unto Nieminen.
Poikien yli 15 v. hiihtomestari oli Kalevi Liutala, alle 15 v mestari oli Lasse Kivikanta, jonka koti sijaitsi aivan koululle johtavan riippusillan yläpuolella
ja alle 13 v mestari Jouko Elevaara, tuo meille kaikille merikarvialaisille ja posiolaisillekin tuttu urheiluguru, joka opetti posiolaiset laestadiolaiset
mummutkin tanssimaan, kuulemma…
Satakunnan oppikoulujen massakilpailussa sekä pojat että tytöt sijoittuivat toisiksi.
Poikien voimistelukerho kokoontui koululla yleensä perjantaisin.
Poikien luokkienvälisen 3-ottelun voitti 21.9.1956 VB luokka ja henkilökohtaisesti paras oli Kalevi Liutala.
Tyttöjen 3-ottelun voitti IV luokka ja tytöistä paras oli Marja-Leena Kalaranta.
Ukko-Pekka hiihtojen 18.3.1957 paras luokka oli IV luokka ja pojista paras oli Kalevi Liutala ja tytöistä Marja-Leena Kalaranta.
Luokkienvälisen viestinhiihdon voitti 25.3.1957 IV luokka ja siinä hiihtivät Marja-Leena Kalaranta, Raili Itäjärvi, Simo Ollila ja Kalevi Liutala.
Tyttöjen Melartin maljahiihdon voitti IV luokka ja siinä hiihtivät Marja-Leena Kalaranta, Raili Itäjärvi ja Tuula Tuomi.
SVUL:n ja SOU:n yhteisesti järjestämissä Suomen oppikoulujen välisissä yleisurheilun kotiratakilpailuissa saavutti MYK sarjassaan mestaruuden.
SOU:n Satakunnan piirin kotiratakilpailussa saavuttivat pojat toisen ja tytöt kolmannen sijan.
Koulussa voimistelua ja urheilua opetti minun kouluaikanani pojille liikunnanneuvoja Risto Rantala vuodesta 1950 lähtien ja tyttöjen voimistelua Leila Sipilä.

Luokkienvälisen 3-ottelun voitti 17.9.1957 VA luokka ja henkilökohtaisesti paras oli Kalevi Liutala.
Tyttöjen voittaja oli Marja-Leena Kalaranta.
Valtioneuvosto myönsi 24.4.1958 tekemällään päätöksellä Merikarvian Yhteiskoulu Oy:lle oikeuden laajentaa koulu yliopistoon johtavaksi 8-luokkaiseksi
yhteiskouluksi asteittain syksystä 1958 lukien. Yhteiskoulussa alkoi siis syksyllä 1958 kuudes luokka, jolle itsekin palasin Kristiinan suomenkielisestä lukiosta.
Ukko-Pekka hiihdoissa 15.3.1958 paras hiihtäjä oli pojista Jorma Venho ja tytöistä Anita Westerlund.
Perinteisen viestinhiihdon voitti IIA luokka ja joukkueessa hiihtivät Ritva Venho, Kaisu Sohlström, Pasi Heinonen ja Aatos Mäkelä.
SVUL:n ja SOU:n yhteisesti järjestämissä yleisurheilun kotiratakilpailuissa koulu sijoittui seitsemänneksi sarjassaan ja
Kalevi Liutala oli pituushypyssä henkilökohtaisesti paras oppilas.
Koulun uusi upea juhlasali-voimistelutila sai ansaitusti heti runsaan käytön koulun urheilevien poikien ja tyttöjen joukossa.

Koulun oppilaat halusivat oman urheiluseura Nastan
Merikarvian yhteiskoulun oma urheiluseura Nasta näki päivänvalon, kun sen ensimmäinen virallinen kokous pidettiin 4.11.1958.
Läsnä oli 15 poikaa. Kokouksen avasi opettaja Risto Rantala ja sihteeriksi valittiin Raimo Nurminen.
Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Pekka Grahn ja Heikki Kiskonen.
Nimen saamiseksi urheiluseuralle julistettiin kilpailu koko koulun oppilaiden kesken.
Seuran kotipaikka oli Merikarvian kunta Turun ja Porin läänissä.
Seuran tarkoituksena oli edistää ja kohottaa liikuntakasvatusta sen kaikissa muodoissa Merikarvian yhteiskoulun oppilaskunnan piirissä,
innostamalla jäseniään ja myös muita henkilöitä toimimaan seuran päämäärien hyväksi ja puhtaan toverihengen juurruttamiseksi vaikutuspiirissään.
Seuran puheenjohtajaksi valittiin Kosti Sundelin VI luokalta ja johtokunnan vakinaisiksi jäseniksi valittiin VI:lta Lauri ja Heikki Hakosalo sekä Jorma Venho
ja IV:ltä Tapani Peltola.
Varajäseniksi Jukka Kulosaari ja Pekka Grahn. Johtokunta valitsi keskuudestaan sihteeriksi Lauri Hakosalon ja rahastonhoitajaksi Heikki Hakosalon.
Seura päätti heti anoa kunnan urheilulautakunnalta 10.000 mk alkoholiliikkeen voittovaroista.
Nastan toiminnasta mainittakoon jokaviikkoiset peli- ja voimisteluillat koulun voimistelusalissa tiistaisin, jolloin osanottajia oli keskimäärin 35 poikaa.
SOU:n Satakunnan piirin hiihtomestaruuskilpailuihin osallistui Nasta 4-miehisellä joukkueella. Jouko Elevaara saavutti hiihdossa sarjassaan
piirin mestaruuden,
muidenkin sijoittuessa sarjoissaan viiden parhaan joukkoon. Kosti Sundelin oli 4. sijalla poikien yli 16v sarjassa. Marja-Leena Kalaranta oli 4. sijalla
yli 16 v. tyttöjen sarjassa.
Anita Vesterlund oli 5. sijalla alle 15 v. sarjassa. Hiihtoloman aikana Nasta järjesti retken Jämille, osanottajia 47. Matka tehtiin Ojalan linja-autolla
Nasta toi nimensä mukaisesti paljon iloa ja nastaa toimintaa koulun tiloihin ja se eli vielä kauan aikaa perustajiensa koulusta lähdön jälkeen.
Oli mukava olla mukana sen alkuvaiheessa ja oli itseasiassa Lauri Hakosalon perustamisessa mukana oleva yhdistys.

Merikarvian yhteiskoulun urheilutoiminnasta.
Liikunnalla on aina ollut tärkeä asema koulun oppilaskunnassa.
Onko sillä vielä yhtä tärkeä asema kuin ennen?
Vaikuttaa vähän siltä, että kiireinen nykyaika ei enää osaa antaa liikunnalle sille kuuluvaa tärkeä sijaa ihmisen
jokapäiväisessä arjessa.
Saammeko liikuntakyvyttömiä ei tulemmeko yhä liikuntakyvyttömimmiksi?
MYKssa liikuttiin minun aikana 1950-luvulla runsaasti ja melko monipuolisesti.

Merikarvian yhteiskoulussa on aina monipuolisella liikunnalla ollut oma tärkeä sijansa.
Oppilaiden urheiluharrastus on ollut vireää ja monin osin tuloksellista.
Aivan alussa hiihto- ja mäkiharjoituksia pidettiin ja hiihtomerkkisuorituksia saatiin mukavasti aikaan.
Opettaja Lunnasvaara lahjoitti kiertopalkinnon 16.3.1935 hiihtoharrastusta innostamaan.
Koulussa alettiin kilpailla rouva Maija Lunnasvaaran 16.3.1935 lahjoittamasta ”Ukko-Pekka” – nimisestä kiertopalkinnosta.
Tuskin Lunnasvaara saattoi vielä silloin aavistaa, kuinka merkittävää osaa juuri Ukko-Pekka hiihdot koulun urheiluhistoriassa
merkitsivät. Lunnasvaara laati Ukko-Pekka hiihtoja varten kirjalliset säännöt: Niiden mukaan kiertopalkinnon tarkoituksena
on Merikarvian yhteiskoulun luokkienvälisen kilpailun kohteena herättää ja jatkuvasti ylläpitää hiihtoharrastusta koulun
oppilaiden keskuudessa. Kilpailujen nimenä on ”Ukko-Pekka-hiihdot” ja niillä on massakilpailujen luonne siten,
että vain 10 % luokkien urheiluopetukseen osallistuvista oppilaista myönnetään mahdollisten tilapäissairauksien varalta vapautus
kilpailuedustuksesta. Kiertopalkinnosta luokat kilpailevat keskenään vuosittain, pojat kolmen - neljän, tytöt kahden kilometrin
pituisella murtomaaladulla. Luokkien suhteellisen hiihtotason ja sijoituksen määrittelemistä varten myönnetään tasoitusta 15
sekuntia luokkaa ja kilometriä kohden. Näin lasketut keskiajat määräävät luokkien keskinäisen sijoituksen.
Parhaan lasketun keskiajan saavuttanut luokka saa kiertopalkinnon erityisesti järjestetyssä tilaisuudessa vuodeksi haluunsa
ripustettuna luokkahuoneen seinälle. Erikoisesti sääntöjen 9 §:ssä vielä todetaan, että jos kiertopalkinto käy tarpeettomaksi
nykyiseen tarkoitukseensa, se joutuu Merikarvian sk:n poikaosaston haltuun käytettäväksi vastaavien tarkoitusperien edistämiseksi.
Missähän kiertopalkinto tänään on?
Hiihtokisat otettiin hyvin vastaan: Koulun oppilaat saavuttivat Siikaisissa 10.2.1934 VI Sk-alueen nuorisokisoissa kolmoisvoiton
kummassakin kilpailtavassa sarjassa. Kesäurheilulajeja harrastettiin samoin innokkaasti. Luokkien väliset pesäpallo-ottelut olivat
koulun alkutaipaleella huomattavimmat tapahtumat.
Oppilaskunnan keskuudessa toimi ”Merikarvian Yhteiskoulun Retkeilijät” - niminen opintoretkeilykerho, joka perustettiin 2.3.1934.
Sen johtajana toimi maisteri V. Lunnasmaa ja varajohtajana maisteri Ilmari Nieminen ja jäseninä oppilaat P. Kyläkoski, A. Källi, K. Häyrinen,
Terttu Poijärvi ja Aino-Lyyli Kyläkoski.
Toverikunnan toiminta alkoi vilkkaasti. Sitä kuvastaa toteamus, että syyskaudella 1936 oli 4 konventtia ja kevätkaudella oli 2 konventtia.
Oma lehti ”Kevätsäde” on ilmestynyt säännöllisesti. Kuraattorina on toiminut Ilmari Nieminen ja puheenjohtajana V luokan oppilas
Hilkka Klemi sekä muina virkailijoina oppilaat Maija Auristo, V. Järvelä, P. Kyläkoski ja U. Uusitalo.
Oppilaiden urheiluharrastus ansaitsee erikoismaininnan. Hiihto- ja mäkiharjoitukset ovat jatkuneet.
Koulun läheisyydessä sijaitsevat Kalpakan ja Kiilan kalliot antavat hiihtourheilulle oivat mahdollisuudet monipuolisiin talvisiin tapahtumiin.
Myös menestystä tuli: Koululla oli puolustettavanaan edellisen hiihtotalven aikana voitettu Suomen oppikoulujen retkeilykerhojen välinen
”Setä Hagmanin hiihtoretkeilymalja”. Ukko-Pekka hiihto suoritettiin ja kisattiin rouva Maija Lunnasvaaran kiertopalkinnosta 24.4.1936.
Koulussa pidettiin Merikarvian Yhteiskoulun Retkeilijät -kerhon järjestämä illanvietto, jossa kuultiin mm oppilas E. Aallon hiihtopakina ja
teetauon jälkeen oppilas Lempi Lehtisaaren runonlausuntaa. Kesäurheiluna oli mm murtomaajuoksua.
Kerho teki myös retken Ouran saaristoon helatorstaina. Luokkien välisiä pesäpallo-otteluita jatkettiin sekä suoritettiin urheilumerkkien
saamiseksi urheilukokeita.

Koko lukuvuoden 1936-1937 koulua vaivasi paikkakunnalle esiintynyt tulirokkoepidemia, joka häiritsi koulun liikunnallisia
harrastuksia jonkin verran.
Koulun Toverikunta, joka perustettiin jo vuonna 1922, on toiminut IV ja V luokkien puuttuessa koulusta III luokan oppilaiden
keskuudessa. Kuraattorina on ollut maisteri Lempi Nevavuori ja hänen jälkeensä maisteri Sylvi Pukkila. Puheenjohtajana
on toiminut Maija Auristo, varapuheenjohtajana Maire Virtapuro, sihteerinä Veikko Tommila ja jäseninä Kerttu Vaarankontu,
Heikki Mahlamäki, Irene Alho ja Jaakko Kalliomäki.
Toverikunnan lehti Kevätsäde on säännöllisesti ilmestynyt konventteihin. Siitä ovat pitäneet huolta Leila Poijärvi, Kaija Santavuori
ja Urho Uusitalo. Parhaana ohjelman suorittajana konventeissa palkittiin Leila Poijärvi.
Koulun yleisurheilumestareiksi tulivat yli 15-vuotiaitten sarjassa Risto Rantala ja nuorempien sarjassa Olavi Koskivuo.
Luistelu, hiihto ja mäenlasku ovat olleet oppilaiden suosiossa. Pujotteluhiihto on uusi laji.
Ukko-Pekka hiihdoissa menestyivät 19.2.1937 pojista Olavi Koskivuo, Risto Rantala ja H. Salo.
Tytöistä paras oli Riikka Mäkipää, Sirkka Peltola ja Kerttu Vaarankontu. Viisi poikaa sai arvostetun poikien I luokan voimistelumerkin.
Merikarvian Yhteiskoulun Retkeilijät -kerhon, joka oli perustettu 1935, johtajana toimi edelleen maisteri V. Lunnasvaara.
Puheenjohtajana oli Veikko Tommila, varapuheenjohtajana Aino-Lyyli Kyläkoski, sihteerinä Kerttu Vaarankontu sekä jäseninä Jaakko Salo
ja Riikka Mäkipää. Kerhon jäsenet kävelivät Riispyyhyn retkellään.
Koulun urheiluharrastus on jatkunut edelleen vilkkaana. Kesällä on eniten harrastettu pesäpalloa ja yleisurheilua.
Murtomaajuoksun 24.9.1937 voitti J. Uusitalo ja IV luokka. Talvella harrastettiin hiihtoa, mäenlaskua ja jonkin verran luistelua.
Ukko-Pekka hiihtojen 29.1.1938 paras poika oli J. Salo, toinen J. Uusitalo, kolmas P. Hakasalo ja neljänsinä E. Lähde ja Antti Näsi.
Paras tyttö oli Riikka Mäenpää, joka voitti mestaruuden jo kolmannen kerran. Toisena oli Sirkka Peltola ja kolmantena Heli Saari.
III luokka oli paras. Koululla oli puolustettavanaan jo kolme vuotta halussaan pidetty ”Setä Hagmanin hiihtoretkeilymalja” eli oppikoulujen
välinen kieropalkinto hiihtoloman tarkoituksenmukaisimmasta viettämisestä.
Oppilaat tekivät kaikkiaan yhteensä 664 retkeä ja hiihtomatkan yhteinen pituus oli 12.892km, mikä teki kutakin oppilasta
kohden noin 162,2km. Yhdessäkin touhuttiin, kun 3.3.1938 tehtiin koulun yhteinen hiihtoretki Tuorilan kouluun, johon
osallistui 55 oppilasta. Tuorilan koululla pysähdyttiin kahvitilaisuuteen, jossa oli omaa ohjelmaa.
Merikarvian Yhteiskoulun Retkeilijät - kerho jatkoi monipuolista toimintaansa. Ohjaajana toimi maisteri V. Lunnasvaara ja puheenjohtajana
oppilas Veikko Tommila apunaan Erkki Hiltunen, Kerttu Vaarankontu, Jaakko Salo ja Riikka Mäkipää.
Koulun väestösuojelupäällikkö V. Lunnasvaara opetti poikaoppilaita käytännölliseen väestönsuojeluun sekä piti
esitelmäsarjan ”Siviiliväestö sodan jaloissa”. Suojeluskunnan poikaosastoon on kuulunut 17 ja Lotta-Svärd-yhdistykseen 15 oppilasta.
Uutta ja ilahduttavaa puuhaa toi koulun kasvitarhan perustaminen. Sen järjesti koulukasvipuutarhakurssin käynyt maisteri V. Lunnasvaara
käyttäen apunaan koulun oppilaita. Koulupuutarha käsitti 1) Keittiökasvimaan lehdeksiä, juureksia ja palkokasveja kasvavine lohkoineen,
joissa pannaan toimeen viljelyskierto, 2) peltomaan lannoitus- ja viljelyslohkoineen sekä peruna-, vilja- ja rehukasviruutuinen,
3) monivuotisten kasvien osastot sekä 4) 1-vuotisten koristekasvien osaston.
Koulun kasvitarha tulee varmaan olemaan monipuolinen, oppilaillekin mielenkiintoinen opetusväline, joka on osaltaan omiaan
kehittämään koulun työtä käytännölliseen suuntaan. Toivottavaa on, että sitä voidaan jatkuvasti kehittää.
Koulun tontti siihen tarjoaa hyvät mahdollisuudet.
Koulun Toverikunnan kuraattorina on toiminut opettaja Pirkko Saarits. Puheenjohtajana on ollut Eelis Lähde, varapuheenjohtajana
Kaija Santavuori, sihteerinä Heli Saari, jäseninä Kerttu Vaarankontu ja Liisa Rantala.
Urheilua on harrastettu entiseen tapaan innokkaasti.

Koulun 7 silloista opettajaa: Ilmari Nieminen, Pirkko Rusila, Sylvi Pukkila, Väinö Lammi, Pirkko Saarits,
Irja Luomanmäki ja V. Lunnasvaara lahjoittivat 10.9.1938 kiertopalkinnon, jonka tarkoituksena oli herättää ja
jatkuvasti ylläpitää yleisurheiluharrastusta koulun poikaoppilaiden keskuudessa.
Kilpailujen nimenä oli ”Luokkienvälinen 3-ottelu.” Sillä oli massakilpailujen luonne, koska kerran vuodessa syyskuussa
kaikki koulun pojat kilpailivat kolmessa lajissa keskenään sekä henkilökohtaisesta voitosta että luokkienvälisestä
mestaruudesta opettajien valvonnan alaisina. Aina juostiin 60m juoksumatka. Heittolajina oli joko 3,6kg kuulantyöntö
tai 1,5kg kiekonheitto tai 600gramman keihäänheitto. Hyppylajina oli joko pituushyppy tai korkeushyppy.
Heitto- tai hyppylaji valittiin arvalla ennen kisaa eli kilpailuaattona. Pisteet lasketaan Ohlsin uuden poikien
rata- ja kenttäurheilun pistelaskutaulukon mukaan sillä lisäyksellä, että 3m keihäänheitossa vastaa 2,5m kiekonheitossa.
Luokkien suhteellisen ottelutuloksen määrittelemiseksi myönnetään V luokkaan nähden muille luokille keskipistemäärään
lisättäväksi tasoitusta seuraavasti: IV:lle 15, II:lle 29, II:lle 43 ja I:lle luokalle 54 pistettä.
Kolmelle parhaalle voidaan antaa mieskohtaiseksi palkinnoksi pieni hopeaesine asianmukaisine kaiverruksineen.
Näihin sääntöihin muutokset tekee koulun johtaja yhdessä voimistelunopettajan kanssa.
Ensimmäisen kolmiottelun 15.9.1938 pidettynä paras oli Erkki Hiltunen (60m 8,4, pituus 463 ja kuula 13,23) ja
luokista paras oli III luokka. Kolmiottelun toiseksi paras oli Jussi Pitkäranta (9,3; 414; 15,16) ja kolmas E. Lähde (8,7;472; 11,52)
sekä neljäs H. Elo (8,4;463;13,09).
22.9.1938 pidetyn tyttöjen kolmiottelun paras oli Mirja Palomäki. Ukko-Pekka hiihdon voitti 24.2.1939 pojista
Antti Näsi, toisena Erkki Hiltunen, kolmas E. Lähde ja neljäs P. Nojomaa.
Tytöistä jo neljännen kerran voitti Riikka Mäkipää, toinen Sirkka Koskenkorva, kolmas Mirja Palomäki ja
neljäs Annikki Hakasalo. Luokista paras oli IV luokka.
Tästä kolmiottelusta tuli sitten mahtava koulun oppilaita yhdistävä yksipäiväinen urheilutapahtuma.
Valitettavasti sitä ei enää kisata, sanoo Lauri Hakosalo.
Näin hieno perinteinen urheilutapahtuma on jäänyt pois koulun urheiluohjelmasta.
Merikarvian Yhteiskoulun Retkeilijät tekivät retken Pooskerin kartanoon 4.3.1939, jossa isännöitsijä K. Heinonen
järjesti oppilaille, mitä vieraanvaraisimman vastaanoton ja esitteli kartanon kotiseutumuseon nähtävyydet.
Samanlainen hiihtoretki tehtiin Pooskerin kartanoon 1941, jonne hiihtivät opettaja ja 20 oppilasta.
Selvisi, että Pooskerin kartanon päärakennus on rakennettu 1721 ja että se on kuulunut Antti Ahlströmin suvulle,
jonka mielipaikka se on aina ollut. Noin 400 vuotta vanha pirttirakennus toimii Pooskerissa museona.
Siellä on myös vanha tuulimylly.
Koulun oppilaista kuuluu suojeluskunnan poikaosastoon 20 oppilasta ja Lotta Svärd- yhdistykseen 21 tyttöä
sekä kristilliseen partiojärjestöön kuuluu 25 koulun oppilasta. Kokoontumistilaisuudet on pidetty koulun tiloissa.

Koulun 3-ottelun voitti 15.9.1939 Erkki Hiltunen (8,0;522; keihäs 46,75), toinen Antti Näsi (8,0; 498; 33,38) ja kolmas
Heikki Elo (8,3;404;37,31)
Koulun 3-ottelun voitti 1.9.1940 Erkki Hiltunen (7,8;559;15,00), toinen Antti Näsi (7,9;554;13,05) ja kolmas Heikki Elo ( 8,1;451;14,13).
Rouva Melart lahjoitti koulun 25-juhlissa tyttöjen hiihtokilpailuun pokaalin.
Oppilaiden harrastuksiin on tullut shakkikerho uutena mukaan. Kesällä 1945 olivat V-luokan oppilaat Reijo Levander ja Erkki Viertola
teinijohtajakursseilla Tuusulassa. Koulu kuuluu jäsenenä Satakunnan teiniliittoon. Teinikunnan kuraattorina on ollut rehtori Leila Säynäjärvi.
Puheenjohtajana on toiminut teini Erkki Viertola. Koulun monista juhlista mainittakoon Sibelius-juhla 8.12.1945, jossa V luokan oppilas
Sirkka Hakosalo selosti säveltäjämestarin elämänvaiheita.
Urheilua on harrastettu keskeisimpänä harrastuksena. Irja Melartinin kiertopalkinnosta ryhtyivät tytöt kilpailemaan luokkienvälisissä
hiihdoissa 18.2.1946.
Irja Melartin kiertopalkinnon säännöt laadittiin Helsingissä 18.2.1946.
Siitä kilpailivat yhteiskoulun tytöt luokkienvälisenä kilpailuna hiihdossa, johon kaikki koulun tytöt osallistuvat.
Kunkin luokan kolmen parhaan tulos huomioidaan kiertopalkinnosta kisattaessa. Joka voittaa sen kolmasti saa kiertopalkinnon
haltuunsa. Irja Melartin eli Irja Onerva Luomanmäki oli täällä kansakoulunopettajana mm Sataman kansakoulussa.
Hän avioitui helsinkiläisen liikemies Börje Axel Melartinin kanssa vuonna 1941.
Kiertopalkinnon säännöissä todetaan, että siitä kilpailevat kaikki tytöt luokittain. Jokaisen luokan kolmen parhaan hiihtäjän
keskitulos lasketaan siten, että voimistelunopettajan laatiman ohjeen mukaan annetaan tasoitusta alemmille luokille.
Se luokka, joka täten saavuttaa parhaimman tuloksen saa kiertopalkinnon vuodeksi haltuunsa.
Lisäksi luokka, joka ensimmäiseksi voittaa kiertopalkinnon kolme kertaa, jotka voitot eivät tarvitse olla peräkkäisinä vuosina saavutettuja,
saa sen lopullisesti omakseen. Näin määräsi Helsingissä kiertopalkinnon lahjoittaja Irja Melart.
Missähän nuo palkinnot ovat tänään?

Merikarvian yhteiskoulun historian ja suomen kielen opettajaksi valittiin vuonna 1941 maisteri Leila Säynäjärvi
Tervakoskelta. Samana vuonna valittiin tyttöjen voimistelunopettajaksi rouva Mirjam Helanko.

Yhteiskoulun hiihtomestaruuskisat pidettiin laskiaistiistaina vuonna 1941. Vanhimpien poikien sarjan paras oli Jouko Turunen
ajalla 43,52. Toinen Antti Mäkipuro 45,17. 3. Antti Koskimäki 45,26. 4. Pertti Hiltunen 45,40. 5. Heikki Näsi 48,34. 6. Mikko Väre 51,33.
Nuoremmista pojista 5km matkan hiihti nopeimmin Aulis Saari 22,43. 2. Lasse Lehtonen 23,04. 3. Erkki Näsi 23,29. 4. Esa Alho 24,20.
5. Toivo Tuomiluoma 24,59. 6. Onni Koivumäki 25,06. 7. Antti Nojomaa 25,06.7. Jouko Källi ja hänen jälkeensä Juhani Kantola, Frans Halme,
Matti Uusitalo, Mikko Hilakari, Erkki Kahra, Pellervo Suvanto, Lauri Seppälä ja Pekka Mattila.
Vanhemmista tytöistä nopein oli 2km matkalla Terttu Nojomaa 11,25. 2. Maija Rahikka 11,31. 3. Aura Lähteenmäki 12,38.
4. Maija-Liisa Lehtimäki 12,55. Nuoremmista tytöistä paras oli Martta Laisi 10,47. 2. Mirja Palomäki 11,12.
3. Aino Puistonen 11,27. 4. Taimi Jaakkola 11,41 ja 5. Eila Välimäki 11,54.
III lk voitti yhteiskoulun viestinhiihdon, jossa neljä oppilasta, kaksi poikaa ja kaksi tyttöä muodostivat hiihtojoukkueen.
III lk hiihti kokoonpanossa Terttu Nojomaa, Taimi Jaakkola, Mikko uurre ja Antti Koskimäki. 2. sijalla tuli IV lk: Anja Sulin,
Martta Laisi, Mikko Väre ja Jouko Turunen. 3. II lk: Liisa Alinen, Eila Välimäki, Lasse lehtonen ja Antti Mäkipuro. I lk: Aura Lähteenmäki,
Maija-Liisa Lehtimäki, Jouko Käli ja Onni Koivumäki. V lk: Anni Helilä, Laura Mattila, Pertti Hiltunen ja Erkki Hiltunen.
Parhaat yksityisajat hiihtivät pojista Antti Mäkipuro 9,22 ja Antti Koskimäki 9,37 sekä Pertti Hiltunen 9,39.
Tytöistä paras oli Martta Laisi 10,33, toinen Anja Sulin 10,41 ja kolmas oli Maija-Liisa Lehtimäki 10,47.
Koulun suunnistuskilpailujen paras oli Pentti Väre. 2. Tauno Asmala. 3. Eliisa Erkkilä ja Saima Leivo.

Koulun Ukko-Pekka hiihdot talvella 1942 paras pojista oli 3,5km matkalla Antti Koskimäki 14,37. 2. Heikki Näsi 14,34.
3. Antti Mäkipuro 14,45. Sitten A. Saari, M. Uurre, A. Järvisalo, A. Nojomaa, I. Vaihinen ja Erkki Näsi. Tytöistä paras oli
Taimi Jaakkola. 2. Sirkka Tielinen. 3. Terttu Nojomaa. 4. Anja Sulin ja 5. Judith Lehtonen. Koulun viestinhiihdon paras luokka
oli 1,5km ladulla, jossa luokka sai 22s tasoistuksen, voitti IV luokka. Paras pojista oli Antti Mäkipuro 7,49. 2.Antti Koskimäki 8,10.
3. Heikki Näsi 8,32. 4. Antti Nojomaa 8,32. 5. Artturi Järvisalo 8,54. 6. Heikki Mäkipuro 9.05. 7. Esko Halminen 9,14.
8. Jouko Källi 9,50. Tytöistä nopein oli Taimi Jaakkola 9,43. 2. Sirkka Tielinen 10,19. 3. Mirja Palomäki 10,33.
4. Aura Palomäki 10,36. Eila Välimäki 10,45.
MYK:n hiihtomestaruuskipailuissa sarjan yli 15v. 10km voitti pojissa Heikki Näsi ajalla 46,37. 2. Antti Mäkipuro 46,41.
3. Antti Koskimäki 47,02. 4. Aulis Saari 47,41. 5. Poppeli Poijärvi 50,58. 6. Ilmo Vaihinen 51,21.
7. Pentti Riihiaho 53,13. 8. Mikko Väre 55,02.
Pojat alle 15v. 5km voitti Antti Nojomaa 24,13. 2. Erkki Näsi 25,10. 3. Esko Halminen 25,52. 4. Simo Sainio 26,15
ja 5. Heikki Mäkipuro 26,21. Tyttöjen paras oli Anja Sulin 4km matkalla ajalla 23,55. 2. Aino Puistonen 25,15.
3. Aura Lähteenmäki 25,27.

Merikarvian yhteiskoulussa oli vuonna 1942 kaikkiaan 122, joista 41 oli muilta paikkakunnilta, joista eniten oli Siikaisista.
Vuonna 1943 totettiin, että koulun lukukausi on ollut 40 päivää tavanomaista lyhyempi sodan johdosta.
Syyslukukaudella oli 56 työpäivää ja kevätkaudella 83 työpäivää. Koulussa suoritettiin koulun yleistarkastus 13.5.-15.5.1943.
Koulun kummilapsi oli Lankoskelta Kalevi Lehdonheimo vuodesta 1941 alkaen.
Vuonna 1943 poikien paras hiihtäjä oli Aulis Saari, sitten Annti Koskimäki.
Tyttöjen parhaat olivat Sirkka Tielinen ja Taimi Jaakkola. Koulussa oli lukukauden aikana oikea ”pesäpallokuume”.
Paras pesäpallossa oli II luokka.
Ukko-Pekka hiihtojen parhaat olivat 19.3.1946 Esko Halminen ja Kauko Juhola sekä Pentti Väkinen. Seuraaviksi sijoittuivat
Erkki Viertola, Kauko Mäki ja Lasse Hiltunen pojista ja tytöistä Eeva Anttila ja toisena Annikki Vaajasaari sekä kolmantena
Kaino Juhala.
Pojista osa kuuluu Merikarvian V. ja U. -seura Intoon ja osa tytöistä Merikarvian Naisvoimistelijoihin.
Ouran Pojat -nimisessä partiolippukunnassa toimii joukko koulun eri luokilla olevia poikia.

Lukukausi 1946-1947 kului rauhallisen ahkeran työn merkeissä.
Teinikunnan kuraattorina on toiminut ylioppilas Erkki Hiltunen ja puheenjohtajana teini Lasse Hiltunen.
Koulussa toimi vanhempien oppilaiden kielikoulu ja poikien voimistelukerho.
Urheilulla on kiistaton asemansa oppilaiden vapaitten harrastusten parissa.
Luokkienvälisiä pesäpallo-otteluita on pelattu.
Koulun 3-ottelun parhaat syksyllä 1946 olivat Esko Halminen (8,0;14,83 ja korkeus 150), Lasse Hiltunen (7,8;13,00;145) ja
kolmas Heikki Mäkipuro (8,0;13,71;135). Ukko-Pekka hiihtojen parhaat olivat 26.3.1947 Esko Halminen ja Lasse Peltonen
sekä Kosti Uusitalo ja tytöistä Kyllikki Haukijärvi ja Anja Haanpää sekä Annikki Forsman.
Luokkienvälisen viestinhiihdon voitti 28.3. V lk. Nopeimmat hiihtäjät olivat pojista E. Halminen ja K. Mäki.
Satakunnan Teiniliiton yleisurheilukilpailuissa syyskuussa 1946 tuli Esko Halminen toiseksi korkeushypyssä ja
koulu sijoittui 6. sijalle. Osa koulun pojista kuului V. ja U-seura Intoon, jotkut Siikaisten Sisuun ja osa tytöistä
Merikarvian Naisvoimistelijoihin. Ouran Pojat partiolippukunnassa toimii eri luokkien oppilaita.
Osa tytöistä toimi Seurakunnan Nuorissa ja seurakunnan tyttökerhoihin.

Koulun 3-ottelun voitti 16.9.1947 Vilho Stenbacka (8,1;12,50;503), toinen Finn Malmgren (8,0;11,43;503), kolmas
Aimo Kunnasmaa (8,1;11,17;510) ja neljäs Antti Särmä (8,2;10,97;475).
Oppilaiden vapaista harrastuksista, joilla koulutyön ohella on tärkeä sija koulun elämässä, mainittakoon teinikunta,
jonka muodostavat IV ja V luokan oppilaat. Se on järjestänyt joitakin ohjelmallisia illanviettoja, näistä yksi oli hengellinen.
Tyrvään kristillisten teinipäivien terveiset toivat teinit Haukijärvi ja Mäki. Teinikunta järjesti teini Heilän aloitteesta
keväällä kolmen ylimmän luokan kesken kulttuurikilpailut lausunnassa, laulussa, piirustuksessa ja kirjoituksessa.
Taso laulussa oli melko korkea. Lausunnassa annettiin toinen palkinto Terttu Haukijärvelle, III palkinto Raija Eskolle,
Lola Kivelle ja Ritva Mattilalle. Laulussa I palkinto annettiin Aimo Lindellille ja Annikki Kettuselle sekä
III palkinto Annikki Tommilalle. Parhaan vesivärityön laati Kyllikki Haukijärvi ja kunniamaininnan sai Aili Salo.
Lyijykynäpiirustuksesta palkittiin II palkinnolla Kyllikki Haukijärvi ja III palkinnolla Disa Lindström ja Reijo Salo.
Suorasanaisesta kirjoituksesta palkittiin II palkinnolla Arvo Salo ja Osmo Heilä ja kunniamaininnan sai
Tellervo Erkkilä. Runoista sai Arvo Salo I palkinnon ja kunniamaininnan Marja Raninen.
Teinikunnan kuraattorina toimi maisteri Leila Säynäjärvi ja puheenjohtajana teini Antti Särmä.
Koulussa on toiminut poikien voimistelukerho. Urheilulla on edelleen tärkeä sija koulun elämässä ja oppilaitten
vapaiden harrastusten joukossa. Syksyllä ja keväällä on pelattu luokkienvälisiä pesäpallo-otteluita.
Poikien 3-ottelun voitti IV luokka saaden vuodeksi haltuunsa Mannerheim - reliefin ja henkilökohtaisesti paras oli
pojista Vilho Stenbacka ja toinen oli Aimo Kunnasmaa. Tytöistä paras oli Helmi Tähtinen ja toinen Liisa Kalaranta.
Ukko-Pekka hiihtojen 21.2.1948 paras oli Vilho Stenbacka ja toisena Aimo Kunnasmaa.
Tytöistä hiihtivät parhaiten Terhikki Hirvonen ja Eeva Muurinen. Melartin malja tuli IV luokalle.
Viestinhiihdon voitti II luokka. Siinä pojista parhaiten hiihtivät Vilho Stenbacka ja Kauko Mäki ja tytöistä
Eeva Muurinen ja Eila Mattila. Koulun pojista osa kuuluu voimistelu- ja urheiluseura Intoon, jotkut Siikaisten Sisuun
tai Lauttijärven Lukkoon, voimistelu- ja urheiluseura Marsiin, Merikarvian Naisvoimistelijoihin taikka
Ouran Pojat- partiolippukuntaan sekä seurakunnan tyttökerhoihin ja Seurakunnan Nuoriin.

Lukukauden 1948-49 kertomuksesta selviää, että toverikunnan kuraattorina on toiminut Leila Säynäjärvi ja
puheenjohtajana Juhani Peltovirta ja sihteerinä Tellervo Erkkilä. Urheilua harrastettiin pelaamalla pesäpalloa
ja lentopalloa. Poikien 3-ottelun parhaat syksyllä 1948 olivat Lasse Peltonen, Heikki Metsänheimo ja Vilho Stenbacka.
Parhaat vauhdittomissa sisähyppykisoissa olivat Lasse Hiltunen (pituus 269, korkeus 126,5 ja 3-loikka 8,08) ja
toinen Vilho Stenbacka (263,121,5 ja 7,86) ja kolmas Pertti Ritala. Tyttöjen vastaavan kilpailun parhaat olivat
Liisa Kalaranta, Aino Pohjatalo ja Laila Salonen. Parhaat hiihtäjät olivat vuonna 1948 Vilho Stenbacka ja Aimo Kunnasmaa
sekä Kauko Mäki, Raimo Lukola, Antti Särmä ja Vieno Elovaara. Tytöistä paras oli Eeva Muurinen ja Eira Tuuli.
Osa koulun oppilaista kuului paikallisiin voimistelu- ja urheiluseuroihin. Joukko nuorempia tyttöjä kuuluu seurakunnan
tyttökerhoihin ja osa varttuneempia oppilaita ”Seurakunnan Nuoriin”.
Teinikunta toimi edelleen pirteästi kuraattorina Säynäjärvi ja puheenjohtajana Jaakko
Pentikäinen sekä sihteerinä Leila Ahti. Luokkienvälisen viestinhiihdon 19.3. voittaja oli IV
luokka. Parhaiten tässä kisassa hiihtivät pojista Vilho Stenbacka ja Aimo Kunnasmaa ja
tytöistä Eeva Muurinen ja Eira Tuuli. Poikien massakilpailut pidettiin lukukauden aikana
maastojuoksussa.
Teinikunta järjesti kulttuurikilpailut: runokirjoitukset voitti Helmi Joutsenvirta.
Joutsenvirta menestyi kilpailuissa hyvin, sillä hän saavutti hyviä sijoja myös lausunnassa sekä
suorasanaisessa kirjoituksessa. Lausunnassa palkittiin vielä Ritva Mattila.
Piirustuskilpailussa palkittiin Lilja Länsitalo nimimerkillä Ofelia, Aili Salo
nimimerkillä Pirre ja Tapani Viertola nimimerkillä Lars sekä
Leila Ahti. Yksinlaulussa palkittiin Eva-Liisa Vaaramäki, Liisa Peltomäki ja Anita
Vaaramäki.
Lukuvuoden 1950-1951 Ukko-Pekka hiihtojen parhaat olivat Vieno Elovaara ja Kosti
Uusitalo sekä Matti Santala.
Tytöistä parhaiten hiihtivät Marjatta Hyrskylahti ja Toini Viljanen.
Koulun 3-ottelun voitti Heikki Metsäheimo, toinen oli Aapo Koskimäki ja kolmas Jaakko
Pentikäinen ja neljäs oli Reijo Vuori.
Oppilaista osa kuului Ouran Pojat- partiolippukuntaan.
Oppilaiden vapaat harrastukset ovat pääasiassa keskittyneet teinikunnan piiriin, johon IV ja
V- luokkalaiset kuuluvat. Kuraattorina on ollut rehtori Säynäjärvi ja puheenjohtajana Reijo
Vuori ja sihteerinä syyslukukauden Anneli Juhala ja kevätkauden Anja Viinamäki,
historioitsijana on ollut Anja Paananen. Keväällä pidettiin kulttuurikilpailut:
Kirjoituskilpailun runosarjan 1. sijan sai Anna-Liisa Pohjus, toinen Anja Paananen.
Suorasanaisen kirjoitussarjan paras oli Anja Paananen. Lausunnan paras oli Anja Paananen,
toinen Mirja Lehtinen, Piirustuskilpailun vesivärityön paras oli Seppo Vihervuori, toinen
Lilja Länsitalo, piirrosten paras oli Aili Salo kahdella työllään ja kolmantena Eira Erkkilä ja
Tapani Viertola. Yksinlaulun parhaat olivat Mirja Lehtinen ja Antti Esko ja kolmantena oli Liisa Salmi.
Urheilulla on oppilaiden harrastusten joukossa edelleen keskeinen asema.
Poikien luokkienvälinen 3-ottelun Mannerheim-reliefistä voitti 21.9.1950 IV luokka ja
henkilökohtaisesti paras oli Heikki Metsänheimo (7,4;614;14,50), toinen Heikki Vainio (7,2; 555;) ja
kolmas Reijo Vuori (570; kuulaa 15,30), V. Nieminen työnsi kuulaa 14,08.
Vauhdittomien lajien kisan tulokset olivat: Pituushyppy: Heikki Metsäheimo 284, toinen
Reijo Vuori 270 ja kolmas Heikki Vainio 264.
Korkeushyppy: Heikki Viinamäki 125, toinen Heikki Metsäheimo 125 ja kolmas Reijo Vuori 120.
Kolmiloikka: Heikki Metsäheimo 8,27; toinen Heikki Vainio 7,92 ja kolmas Heikki Viinamäki 7,57.
Tyttöjen kolmiottelun parhaat olivat Rauni Vuori, Kyllikki Valli ja Airi Muurinen.
Ukko-Pekka hiihtojen 24.2.1951 voittaja oli II luokka.
Parhaat hiihtäjät olivat: Reijo Vuori ja Ismo Haanpää pojista ja Riitta Salmi ja Kaija Salo tytöistä.
Tyttöjen kiertopalkinto Melartin malja siirtyi vuodeksi II luokan haltuun.
Poikien hiihtomestaruuden yli 15 v. sarjassa voitti Matti Santala, alle 15 v. sarjassa Antti Tuomiluoma
ja alle 13 v. sarjassa Heikki
Oppilaiden vapaat harrastukset ovat pääasiassa keskittyneet teinikunnan piiriin, johon IV ja V- luokkalaiset
kuuluvat. Kuraattorina on ollut rehtori Säynäjärvi ja puheenjohtajana Reijo Vuori ja sihteerinä
syyslukukauden Anneli Juhala ja kevätkauden Anja Viinamäki, historioitsijana on ollut Anja Paananen.
Keväällä pidettiin kulttuurikilpailut: Kirjoituskilpailun runosarjan 1. sijan sai Anna-Liisa Pohjus,
toinen Anja Paananen. Suorasanaisen kirjoitussarjan paras oli Anja Paananen.
Lausunnan paras oli Anja Paananen, toinen Mirja Lehtinen.
Piirustuskilpailun vesivärityön paras oli Seppo Vihervuori, toinen Lilja Länsitalo, piirrosten paras oli Aili Salo
kahdella työllään ja kolmantena Eira Erkkilä ja Tapani Viertola.
Yksinlaulun parhaat olivat Mirja Lehtinen ja Antti Esko ja kolmantena oli Liisa Salmi.
Urheilulla on oppilaiden harrastusten joukossa edelleen keskeinen asema.


Lukuvuosi 1949-50 oli koulun 30. lukuvuosi ja se vietettiin työn merkeissä. Kesällä
ulkolaudoitettiin koulu, jonka kustannusarvio oli 350.000 mk. Teinikunta toimi edelleen
pirteästi kuraattorina Säynäjärvi ja puheenjohtajana Jaakko Pentikäinen ja sihteerinä Leila
Ahti. Teinikunta järjesti kulttuurikilpailut: runokirjoitukset voitti Helmi Joutsenvirta.
Joutsenvirta menestyi kilpailuissa hyvin, sillä hän saavutti hyviä sijoja myös lausunnassa
sekä suorasanaisessa kirjoituksessa. Lausunnassa palkittiin vielä Ritva Mattila.
Piirustuskilpailussa palkittiin Lilja Länsitalo nimimerkillä Ofelia, Aili Salo
nimimerkillä Pirre ja Tapani Viertola nimimerkillä Lars sekä
Leila Ahti. Yksinlaulussa palkittiin Eva-Liisa Vaaramäki, Liisa Peltomäki ja Anita
Vaaramäki.
Ukko-Pekka hiihtojen parhaat olivat Vieno Elovaara ja Kosti Uusitalo sekä Matti Santala.
Tytöistä parhaiten hiihtivät Marjatta Hyrskylahti ja Toini Viljanen.
Koulun 3-ottelun voitti Heikki Metsäheimo, toinen oli Aapo Koskimäki ja kolmas Jaakko
Pentikäinen ja neljäs oli Reijo Vuori.
Oppilaista osa kuului Ouran Pojat- partiolippukuntaan. Vanhempainneuvoston
puheenjohtajana toimi maanviljelijä Julius Viertola, Martta Pitkäranta, Erkki Itäkylä, Viljo
Saine ja Reino Salo.
Johtokunta oli entisellään.

1950-51 kertomuksesta selviää, että oppilaiden vapaat harrastukset ovat pääasiassa keskittyneet teinikunnan piiriin,
johon IV ja V- luokkalaiset kuuluvat. Kuraattorina on ollut rehtori Säynäjärvi ja puheenjohtajana Reijo Vuori ja sihteerinä
syyslukukauden Anneli Juhala ja kevätkauden Anja Viinamäki, historioitsijana on ollut Anja Paananen. Keväällä pidettiin
kulttuurikilpailut: Kirjoituskilpailun runosarjan 1. sijan sai Anna-Liisa Pohjus, toinen Anja Paananen. Suorasanaisen
kirjoitussarjan paras oli Anja Paananen. Lausunnan paras oli Anja Paananen, toinen Mirja Lehtinen, Piirustuskilpailun
vesivärityön paras oli Seppo Vihervuori, toinen Lilja Länsitalo, piirrosten paras oli Aili Salo kahdella työllään ja kolmantena
Eira Erkkilä ja Tapani Viertola. Yksinlaulun parhaat olivat Mirja Lehtinen ja Antti Esko ja kolmantena oli Liisa Salmi.
Urheilulla on oppilaiden harrastusten joukossa edelleen keskeinen asema.
Poikien luokkienvälinen 3-ottelun Mannerheim-reliefistä voitti 21.9.1950 IV luokka ja henkilökohtaisesti paras oli
Heikki Metsänheimo (7,4;614;14,50), toinen Heikki Vainio (7,2; 555;) ja kolmas Reijo Vuori (570; kuulaa 15,30),
V. Nieminen työnsi kuulaa 14,08. Vauhdittomien lajien kisan tulokset olivat: Pituushyppy: Heikki Metsäheimo 284,
toinen Reijo Vuori 270 ja kolmas Heikki Vainio 264. Korkeushyppy: Heikki Viinamäki 125, toinen Heikki Metsäheimo 125
ja kolmas oli Reijo Vuori 120. Kolmiloikka: Heikki Metsäheimo 8,27; toinen Heikki Vainio 7,92 ja kolmas Heikki Viinamäki 7,57.
Tyttöjen kolmiottelun parhaat olivat Rauni Vuori, Kyllikki Valli ja Airi Muurinen. Ukko-Pekka hiihtojen 24.2.1951 voittaja
oli II luokka. Parhaat hiihtäjät olivat: Reijo Vuori ja Ismo Haanpää pojista ja Riitta Salmi ja Kaija Salo tytöistä.
Tyttöjen kiertopalkinto Melartin malja siirtyi vuodeksi II luokan haltuun. Poikien hiihtomestaruuden yli 15 v. sarjassa
voitti Matti Santala, alle 15 v. sarjassa Antti Tuomiluoma ja alle 13 v. sarjassa Heikki Henriksson.
Poikien sisähyppymestareiksi neljässä eri sarjoissa tulivat Heikki Metsänheimo, Heikki Vainio, Kauko Välimaa ja Pekka Vihervuori.
Maastojuoksut myös kilpailtiin, samoin suunnistettiin kilpaa. Osa nuorista kuului paikallisiin urheiluseuroihin mm Intoon,
osa Meren-pojat – partiolippukuntaan sekä Merikarvian Nuorisoseuran torvisoittokuntaan.


Lukuvuoden 1951-1952 kertomuksesta selviää, että teinikunta on toiminut edelleen ja kuraattorina on ollut Säynäjärvi.
Puheenjohtajana on ollut Annikki Pitkäranta, sihteerinä Altti Purosalo ja historioitsijana Kalevi Österman.
Poikien voimistelukerho on toiminut. Kulttuurikilpailut pidettiin. Runosarjan paras oli Leila Lahdenvaara.
Lausunnan paras oli Salli Korpela, toinen Rauni Vuori. Piirustuskilpailun vesiväritöiden parhaat olivat Maija Vaajasaari
ja Seppo Vihervuori sekä Asta Laine. Laulun paras oli Antti Esko, Mirja Lehtinen ja Kalevi Lamminen.
Parhaasta näytelmäsarjan osasuorituksesta palkittiin Salli Korpela.
Koulussa esitettiin filmit ”Minä elän” Kiven päivänä ja ”Naparetkeilijä Scott”.
Urheilulla on suuri sija oppilaiden koulunkäynnissä. Poikien luokkienvälisen kolmiottelun Mannerheim-reliefistä 15.9.1951
päättyi V luokan voittoon. Henkilökohtaisesti parhaat olivat Heikki Metsänheimo, Heikki Vainio ja Altti Purosalo.
Ukko-Pekka hiihtojen 23.2.1952 voittaja oli IIB luokka. Parhaat hiihtäjät olivat pojista Veijo Kaukosalmi ja Antti Tuomiluoma.
Tytöistä parhaiten hiihtivät Riitta Salmi ja Pirkko Salo. Tyttöjen Melartinin malja jäi III luokalle.
Poikien hiihtomestareiksi sivakoivat yli 15 v. sarjassa Heikki Vainio, alle 15 v sarjassa Matti Sevon ja alle 13 v. sarjassa Pekka Salmi.
Tyttöjen 3-ottelun syksyllä 1951 voitti Kyllikki Valli ( 9,7;379;44,85), toinen Sinikka Nieminen (9,7;399; 35,00) sekä kolmas
Raija Hirvonen (9,3;372;30,85).

Lukukauden 1952-1953 kirjasesta selviää, että lukuvuosi oli koulun 33. lukuvuosi. Koulussa oli rinnakkaisluokat I-III luokilla.
Koulun varttuneemmat oppilaat harrastavat pääasiassa IV ja V luokan muodostamassa teinikunnassa.
Sen kuraattorina toimi rehtori Leila Säynäjärvi. Puheenjohtajana on ollut Reijo Salo, sihteerinä Veikko Santikko ja
historioitsijana Liisa Ahti. Poikien voimistelukerho on toiminut tiistaisin. Koulun rippikoulujuhla pidettiin 14.5.1953.
Koulun kummipoikaa Jorma- Kalevi Lehdonheimoa on avustettu, jota varten pidettiin kaikille tarkoitettu maksullinen
illanvietto 22.2.1953. Urheilulla on edelleen tärkeä sija koulun elämässä.
Poikien kolmiottelun parhaat olivat Veli Nieminen V luokka, Raimo Aalto IIIB luokka ja Antti Yliknuussi V luokka.
Tyttöjen parhaat 3-ottelussa olivat Vappu Salmi, Airi Muurinen ja Anna-Liisa Koskinen.
Ukko-Pekka hiihtojen parhaat olivat Veli Nieminen ja Matti Viikilä sekä Riitta Salmi ja Aune Vilen.
Lisäksi olivat suunnistuskilpailut, sisähyppymestaruuskilpailut sekä lento- ja pesäpallo-otteluja.
Osa koulun oppilaista kuuluu paikallisiin voimistelu- ja urheiluseuroihin ja nuorisoseuraan sekä
Meren Pojat partiolippukuntaan.

Lukukauden 1953-54 kertomuksesta selviää, että koulussa oli nyt rinnakkaisluokat I-IV luokilla.
Teinikunta toimi kuraattori Säynäjärven valvonnassa ja sen puheenjohtajana toimi Salli Korpela ja sihteerinä
oli Maija Vaajasaari. Voimistelukerhot kokoontuivat kerran viikossa vanhempien ja nuorempien poikien kerhoina.
Poikien luokkainvälinen 3-ottelu kisattiin 19.9.1953, jonka voitti IVB luokka. Paras pojista oli Veli Nieminen,
toinen Raimo Aalto ja kolmas Antti Yliknuussi. Tyttöjen 3-ottelun parhaat olivat Anna-Liisa Koskinen,
Sinikka Nieminen ja Vappu Salmi.
Ukko-Pekka hiihtojen voittaja oli IIIA luokka. Paras hiihtäjä oli Kauko Vesanen, Veli Nieminen ja Tauno Ratala.
Tytöistä paras oli Riitta Salmi, toinen Raili Itäjärvi ja kolmas Sirkka Salo. Melartinin malja jäi IB luokka.
Tyttöjen 3-ottelun 19.9.1953 paras oli A-L. Koskinen (10,0: pallonheitto 45,15:404), toinen Sinikka Nieminen
(10,2; 46,00;375) ja kolmas Vappu Salmi (9,8;47,60;346).
Vanhempainneuvostoon tuli kevätkaudella työmies Viljo Saine puheenjohtajaksi, rouva Inkeri Frank,
puuseppä Toivo Kotikumpu, maanviljelijä J.H. Mäkipuro ja maanviljelijä Frans Peltola.
Koulun aloittivat IA luokalla mm Maija Anttila, Riitta Kouhi, Marja-Leena Lehtinen, Hellevi Leutonen,
Pekka Mattila, Raimo Nurminen, Osmo Santala, Sirkka Santamäki, Pirkko Sevio, Lea Vanhatalo,
Panu Vihervuori ja Erkki Viikilä.
IB luokalla aloittivat mm Hannu Anttila, Helena Holmi, Seppo Itäpuro, Marja-Liisa Luoma,
Päivi Ratala ja Anneli Riutta.
Ainekirjoituspalkinto 1.000 markkaa annettiin V luokan oppilaalle Antti Yliknuussille.

Lukukauden 1954-1955 tapahtumista mainittakoon, että
Teinikunnan kuraattorina toimi Säynäjärvi, puheenjohtajana syyskaudella toimi Salli Korpela ja kevätkaudella
Veikko Hakasalo ja sihteerinä syyskaudella Paula Kyläkoski ja kevätkaudella Maija Vaajasaari. Hallituksen jäseninä
olivat Riitta Salmi, Jukka Kolsio, Pentti Viertola, Lauri Salo ja Matti Itäkylä. Teinikunnan rahastonhoitajia oli
peräti kolme: Veli Nieminen, Tapio Talasterä ja Juhani Koivisto. Syyskaudella rahoja vartioivat:
Jukka Kolsio, Raimo Kuusinen ja Mikko Heilä.
Teinikunnan hallitus ei pitänyt kokouksia, mutta teinikunnan kokouksissa on käsitelty 24 asiaa.
Tuloja kertyi kevätkaudella 2.580 mk ja menoja 10.086 mk ja vastaavasti syyskaudella tuloja 14.204 mk ja
menoja 15.542 mk. Rahaa teinikunnalla oli säästössä 7.933 mk. Teinikunta järjesti vappujuhlan 30.4.1954
ja läksiäisjuhlan 30.5.1954. 2.10.1953 pitivät IV:t luokat V:lle luokalle luokkajuhlan. Pikkujoulujuhla oli 27.11.1954.
Yleisölle järjestettiin raittiusjuhla.
Teinilehti ilmestyi koko vuoden. Teinikunta piti omaa kirjakauppaa. Suomen Teiniliiton teinipäiville Lahdessa
3.-5.1.1954 osallistuivat virallisena edustajana Salli Korpela ja Paula Kyläkoski.
Poikien voimistelukerho kokoontui kerran viikossa. Koulun kulttuurikilpailuissa laulussa ensimmäisiksi tulivat
Pentti Viertola ja Teuvo Leutonen. Lausunnassa ensimmäiseksi tuli Irja Salo ja toisena oli Sisko-Maria Ylinen.
Kirjoituksessa sai toisen palkinnon Sisko-Maria Ylinen, vesiväritöissä 1. sijan sai Pekka Vihervuori ja piirroksissa
toisen sijan sai Kyösti Turkki. Näytelmäkilpailun voitti IIIA luokka. Paras pääosan esittäjä oli Sakari Aartelo.
Parhaat sivuosanesittäjät olivat Aila Linden ja Olli Uusitalo.
Koulun 3-ottelun voitti 18.9.1954 Raimo Aalto, toisena Veikko Hakasalo ja kolmantena Matti Viikilä.
Tyttöjen paras oli 3-ottelussa Marja-Leena Kalaranta, Anna-Liisa Koskinen ja Ulla-Maija Vanhatalo.
Ukko-Pekka hiihtojen parhaat pojista olivat Matti Viikilä, Kalevi Liutala ja Kosti Sundelin ja
tytöistä Marja-Leena Kalaranta, Raili Itäjärvi ja Sirkka Salo. Viestinhiihdon voitti IIA luokka ja siinä
hiihtivät Lea Vanhatalo, Marja-Leena Kalaranta, Lasse Kivikanta ja Unto Nieminen.
Koulun hiihtomestaruuskisoissa yli 15 v. sarjan voitti Matti Viikilä, alle 15 v sarjan voitti Unto Nieminen
ja alle 13 v sarjan paras oli Panu Vihervuori.

Lukuvuoden 1955-56 kertomuksesta selviää mm, että kulunut työvuosi on sujunut rauhallisesti työn parissa
yleislakon aiheuttamaa kolmen päivän lomaa lukuun ottamatta. Kevätkaudella päästiin kahteen uuteen,
tilavaan luokkahuoneeseen. Varsinaiseen lisärakentamiseen ei vieläkään päästy. Koululla on toiveita
lukioluokkien saannista, mikäli jatkajia omasta koulusta saadaan riittävä määrä, 20-25 oppilasta.
Tänä vuonna heitä ei vielä ollut kuin 8-10 oppilasta. Teinikunnan kuraattorina toimi rehtori Säynäjärvi,
puheenjohtajana Maija Viikilä ja sihteerinä Markku Kauppinen. Viidennen luokan fysiikan ja kemiankerho
Irma Sillanpään johtamana oli suosittu. Poikien voimistelukerho kokoontui koululla torstaisin.
Koulun kummipoikaa Jorma Kalevi Lehdonheimoa on edelleen avustettu.
Urheilutapahtumista koulun 3-ottelumestariksi leivottiin 23.9.1955 Uolevi Uusitalo ja sitten tulivat Kalevi Liutala ja Matti Viikilä.
Paras luokka oli IVB. Tyttöjen 3-ottelussa paras luokka oli III luokka ja paras oli Marja-Leena Kalaranta, Maija Viikilä
ja Tuula Tuomi. Ukko-Pekka hiihtojen 17.2.1956 paras luokka oli IIA ja henkilökohtaisesti parhaat olivat Matti Viikilä, Heikki Lempelä
ja Heikki Henriksson. Tyttöjen parhaat hiihtäjät olivat Marja-Leena Kalaranta, Raili Itäjärvi, Jukka Kulosaari ja Unto Nieminen.
Poikien yli 15 v. hiihtomestari oli Kalevi Liutala, alle 15 v mestari oli Lasse Kivikanta ja alle 13 v mestari Jouko Elevaara.
Satakunnan oppikoulujen massakilpailussa sekä pojat että tytöt sijoittuivat toisiksi.

Koulun kertomuksesta 1956-57 ilmenee, että teinikunnan kuraattorina toimi rehtori Säynäjärvi, puheenjohtajana Matti Viikilä.
Viidennen luokan fysiikan ja kemian kerhossa, Kipinäkerhossa, jonka nimen se sai oppilas Raimo Rantalalta nimikilpailun jälkeen,
kävi keskimäärin 15 asianharrastajaa. Sitä johti taidolla Irma Sillanpää. Poikien voimistelukerho kokoontui koululla perjantaisin.
Poikien luokkienvälisen 3-ottelun voitti 21.9.1956 VB luokka ja henkilökohtaisesti paras oli Kalevi Liutala. Tyttöjen 3-ottelun voitti IV luokka
ja paras oli Marja-Leena Kalaranta. Ukko-Pekka hiihtojen 18.3.1957 paras luokka oli IV luokka ja paras pojista oli Kalevi Liutala ja
tytöistä Marja-Leena Kalaranta. Luokkienvälisen viestinhiihdon voitti 25.3.1957 IV luokka ja siinä hiihtivät Marja-Leena Kalaranta,
Raili Itäjärvi, Simo Ollila ja Kalevi Liutala. Tyttöjen Melartin maljahiihdon voitti IV luokka ja siinä hiihtivät Marja-Leena Kalaranta,
Raili Itäjärvi ja Tuula Tuomi.
SVUL:n ja SOU:n yhteisesti järjestämissä Suomen oppikoulujen välisissä yleisurheilun kotiratakilpailuissa saavutti koulumme sarjassaan
mestaruuden. SOU:n Satakunnan piirin kotiratakilpailussa saavuttivat pojat toisen ja tytöt kolmannen sijan.
Koulussa voimistelua ja urheilua opetti liikunnanneuvoja Risto Rantala vuodesta 1950 lähtien ja tyttöjen voimistelua
voimistelunohjaaja Leila Sipilä vuodesta 1953 lähtien.


Koulun kertomuksesta 1957-58 ilmenee, että lähes vuoden keskeytyksessä ollut lisärakennustyö saatiin jälleen jatkumaan joulukuun alussa
1957, kun sitä varten saatiin 9 miljoonan markan työllisyyslaina ja Merikarvian kunta lupasi rahoittaa rakennustyötä 8,5 miljoonalla markan
lainalla, elleivät lainat muutoin järjesty, jotta rakennustyö saadaan loppuun. Valtioneuvosto myönsi 24.4.1958 tekemällään päätöksellä
Merikarvian Yhteiskoulu Oy:lle oikeuden laajentaa koulu yliopistoon johtavaksi 8-luokkaiseksi yhteiskouluksi asteittain ensi syksystä 1958 lukien.
Koulussa alkaa siis syksyllä kuudes luokka. Teinikunnan kuraattorina on toiminut rehtori Säynäjärvi, puheenjohtajana Hilkka Hakasalo.
Kipinäkerho toimi innolla koko kauden. Syyskaudella kokoontui poikien voimistelukerho. Harrastustoimintaa on haitannut koulun rakennustyöt.
Kirjailija, everstiluutnantti Martti Santavuori kertoi kirjoittamastaan Merikarvia historia teoksesta yhteiskoulun oppilaille 12.11.1957.
Kanttori Rannikon alulle panema ja johtama nokkahuiluorkesteri, jossa on 25 soittajaa, esiintyi ensi kerran joulujuhlassa ja se piti oman
matinean helatorstaina.
Luokkienvälisen 3-ottelun voitti 17.9.1957 VA luokka ja henkilökohtaisesti paras oli Kalevi Liutala. Tyttöjen voittaja oli Marja-Leena Kalaranta.
Ukko-Pekka hiihdoissa 15.3.1958 paras hiihtäjä oli pojista Jorma Venho ja tytöistä Anita Westerlund. Perinteisen viestinhiihdon voitti IIA luokka
ja joukkueessa hiihtivät Ritva Venho, Kaisu Sohlström, Pasi Heinonen ja Aatos Mäkelä.
SVUL:n ja SOU:n yhteisesti järjestämissä yleisurheilun kotiratakilpailuissa koulu sijoittui seitsemänneksi sarjassaan ja Kalevi Liutala oli
pituushypyssä henkilökohtaisesti paras.


Koulun lukuvuoden 1958-59 kertomuksesta ilmenee, että tämä koulun 39. työvuosi kului rauhallisesti koulun uusiin tiloihin
totuttautumien merkeissä. Syyslukukauden alkaessa päästiin tilaviin ja valoisiin uusin suojiin.
Vanhaakin osaa kunnostettiin, jotta se ei näyttäisi uuden osan rinnalla liian ”vanhalta”. Joka luokalla oli nyt oma luokkansa,
vaikka koululla nyt oli historiallinen ensimmäinen lukioluokka. Lisäksi oli erikoisluokkia, kuten luonnonhistorian ja luonnonopin
luokat, kotitalouden opetustilat, uusi suuri voimistelusali suihku- ja pukeutumistiloineen. Pitkämatkalaiset oppilaat saattoivat
oleskella heille varatussa tilassa. Puutyöliike Toivo Lehtinen teki luokkien luokkataulut. Isku-kalusteelta Lahdesta hankittiin
mm pulpetit ja opettajanpöydät. Juhlasaliin hankittiin Askosta tuolit.
Entisten ja oppilaiden ja paikkakuntalaisten toimeenpanemat tuolikeräykset tuottivat 282.000 markkaa. Ompeluseuran varat on
käytetty vanhan osan maalaamiseen. Koulu sai valtionapua noin 13 miljoonaan markkaa. Merikarvian kunta antoi miljoona markkaa,
Siikainen 40.000 markkaa ja Ahlainen 27.000 markkaa. Koulun velkataakka oli noin 55 miljoonaan markkaa.
Koulu oli kuitenkin hyvin toimeentuleva koulu.
Uusi upea juhlasali-voimistelutila sai ansaitusti heti runsaan käytön koulun urheilevien poikien ja tyttöjen joukossa.
Oppilaiden vapaasta harrastustoiminnasta mainittava on alaluokkien toisilleen järjestämät luokkajuhlat.
Teinikunta, johon kuuluvat V ja VI luokkien oppilaat toimi kuraattorin rehtori Leila Säynäjärven johdolla.
Puheenjohtajana oli teini Maija Anttila ja sihteerinä teini Helena Holmi.
Fysiikan ja kemian kerho toimi opettaja Irma Sillanpään johdolla Kipinä-kerhon nimellä.
Merikarvian yhteiskoulun urheiluseuran Nastan ensimmäinen virallinen kokous pidettiin 4.11.1958. Läsnä oli 15 poikaa.
Kokouksen avasi opettaja Risto Rantala ja sihteeriksi valittiin Raimo Nurminen. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin
Pekka Grahn ja Heikki Kiskonen. Nimen saamiseksi urheiluseuralle julistettiin kilpailu koko koulun oppilaiden kesken.
Seuran kotipaikka on Merikarvian kunta Turun ja Porin läänissä. Seuran tarkoituksena on edistää ja kohottaa
liikuntakasvatusta sen kaikissa muodoissa Merikarvian yhteiskoulun oppilaskunnan piirissä, innostamalla jäseniään
ja myös muita henkilöitä. toimimaan seuran päämäärien hyväksi ja puhtaan toverihengen juurruttamiseksi vaikutuspiirissään.
Edellä mainitut seuran päämäärät ovat:
fyysisen kasvun ja kunnon tehostaminen,
arvokkaiden henkisten ominaisuuksien kasvattaminen.
sosiaaliseen elämään sopeuttaminen
urheilun edustustehtävät
Näihin päämääriin seura pyrkii järjestämällä jäsenistölleen:
liikuntaharjoituksia
kursseja
kerhotoimintaa
retkeilytoimintaa
juhlia sekä näytöksiä
kilpailuja
Muuta toimintaansa varten on seuran haettava viranomaisilta lupa, jos sellaista tarvitaan.
Seuran toimivaksi jäseneksi voi päästä jokainen Merikarvian yhteiskoulun oppilas.
Jäseneksi kirjoittautuessaan on hänen suoritettava vuosikokouksen määräämä jäsenmaksu.
Jäsenmaksun suuruudeksi tuli 50 mk toimivilta jäseniltä. Kannattavien jäsenten vuosimaksuksi tuli 1000 mk,
kertakaikkiseksi maksuksi 5000 mk. Seuran puheenjohtajaksi valittiin Kosti Sundelin.
Johtokunnan vakinaisiksi jäseniksi valittiin VI:lta Lauri ja Heikki Hakosalo sekä Jorma Venho ja IV:ltä Tapani Peltola.
Varajäseniksi Jukka Kulosaari ja Pekka Grahn. Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin
ja rahastonhoitajan. Johtokunta on päätösvaltainen, jos läsnä on 4 jäsentä.
Äänestyksessä ratkaisee puheenjohtajan ääni. Kokouskutsut ja muut ilmoitukset ovat koulun ilmoitustaululla.
Seuran tilivuosi on kalenterivuosi. Seuran nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja yhdessä sihteerin kanssa.
Seuran vuosikokous pidetään kunkin vuoden maaliskuussa.
Siinä vahvistetaan seuran ennätykset. Tilintarkastajiksi valittiin rehtori Säynäjärvi ja opettaja Aihe Lastu.
Seuran jäsen ei saa ilman johtokunnan lupaa osallistua SOU:n kilpailuihin.
Jos seura lakkautetaan, seuran varat käytetään koulun liikuntakasvatuksen hyväksi.
Merikarvian yhteiskoulun urheiluseuran I virallinen johtokunnan kokous pidettiin 11.11.1958 kello 18.30.
Läsnä olivat seuraavat johtokunnan jäsenet: Sundelin, Hakosalot, Grahn, Venho ja Peltola sekä opettaja Risto Rantala.
Johtokunta valitsi keskuudestaan sihteeriksi Lauri Hakosalon ja rahastonhoitajaksi Heikki Hakosalon.
Seura päätti anoa kunnan urheilulautakunnalta 10.000 mk alkoholiliikkeen voittovaroista. Jäsenkorttien teko
jätettiin Jorma Venhon huoleksi. Valittiin jäsenmaksukerääjät joka luokalle. Nimikilpailusta aiheutuvat tehtävät jätettiin
sihteerin huoleksi ja päätettiin, että kolme parasta nimiehdotusta palkitaan rahapalkinnolla: I 500 mk, II 300 mk ja kolmas 100 mk.
Seuran toinen virallinen johtokunnan kokous pidettiin 5.12.1958 kello 14. Läsnä olivat Sundelin, Venho, Kulosaari ja Hakosalot
sekä opettaja Rantala. Koska ”Paras palkitaan” nimikilpailuun ei annettu määräaikaan mennessä yhtään nimiehdotusta,
johtokunta päätti keksiä nimen tälle seuralle itse. Jokainen johtokunnan jäsen tuo 3 nimiehdotustaan, josta sitten valitaan
paras seuraavassa kokouksessa. Johtokunta suunnitteli tulevia toimintamuotoja. Päätettiin pitää tätä kokousta seuraavan
kokouksen osviittana, jossa ne tarkemmin määrätään. Kolmas virallinen johtokunnan kokous pidettiin 16.1.1959 kello 15,
jossa olivat läsnä Sundelin, Peltola, Grahn ja L. Hakosalo sekä opettaja Rantala.
Jukka Kulosaaren erottua koulusta hänen tilalleen valittiin Raimo Nurminen. Johtokunta valitsi urheiluseuran nimeksi
useista nimiehdotuksista ”Nastan”. Kuka sen itse asiassa keksi sitä en ainakaan minä enää muista. Päätettiin tehdä
hiihtolomalla retki Jämijärvelle, jos halukkaita tulee riittävästi.
Päätettiin ryhtyä vastaanottamaan kansanhiihtosuorituksia, jonka jokainen voi suorittaa yhteiskoulun luota lähtevillä laduilla
sunnuntaisin kello 9-13 välillä. Nasta sai kansanhiihtomerkeistä 2.965 mk puhdasta rahaa.
Koulun kertomuksesta ilmenee, että oppilaskunnan keskeinen, SOU:n alainen urheiluseura ”Nasta” on toiminut ripeästi.
Sen puheenjohtajana toimi Kosti Sundelin, sihteerinä Lauri Hakosalo ja rahastonhoitajana Heikki Hakosalo.
Nastan toiminnasta mainittakoon jokaviikkoiset peli- ja voimisteluillat koulun voimistelusalissa tiistaisin, jolloin osanottajia
oli keskimäärin 35 poikaa. SOU:n Satakunnan piirin hiihtomestaruuskilpailuihin osallistui Nasta 4-miehisellä joukkueella.
Jouko Elevaara saavutti hiihdossa sarjassaan piirin mestaruuden, muidenkin sijoittuessa sarjoissaan viiden parhaan joukkoon.
Kosti Sundelin oli 4. sijalla poikien yli 16v sarjassa. Marja-Leena Kalaranta oli 4. sijalla yli 16 v. tyttöjen sarjassa.
Anita Vesterlund oli 5. sijalla alle 15 v. sarjassa.
Hiihtoloman aikana Nasta järjesti retken Jämille, osanottajia 47. Matka tehtiin Ojalan linja-autolla.
Kevään aikana pelattiin luokkienvälinen koripallosarja, joka sai todella innostuneen vastaanoton oppilaiden keskuudessa.
Ensimmäisen koulun koripallomestaruuden voittivat tasoitukset huomioiden IV luokka. Kisaan osallistui joukkueet VI, IV, III ja V luokilta.
Nasta järjesti koululla varojen keräämiseksi yleisölle tarkoitetun iltamajuhlan 5.4.1959, jossa pääsylipun hinta oli 1 markka.
Seuran 10 aktiivijäsentä huolehti iltaman kaikista järjestelyistä. Ohjelmassa oli mm koripallo-ottelu VI luokka vastaan muu koulu,
joka päättyi VI voittoon 48- 23. Illan päätteeksi pyörähdeltiin tanssin merkeissä. Juhlasta Nasta sai puhdasta rahaa 4.950 mk.
Reipas ja rattoisa juhla päättyi noin kello 23.00. Juhlassa esiintyivät Nastan voimistelijapojat.
Lisäksi oli sovittu, että jos ohjelmassa tulee joku katkos tai hässäkkä, niin Teuvo Leutonen menee laulamaan tai
laulattamaan maksavaa yleisöä, jotta se ei pitkästy.

Nasta sai urheilulautakunnalta palkkioksi työstään urheilun hyväksi 8.000 markkaa.
Nastan neljäs johtokunnan kokous pidettiin 15.5.1959 kello 15, jossa olivat läsnä Sundelin, L ja H Hakosalo, Nurminen
sekä opettaja Rantala. Päätettiin pitää koulun sisähyppymestaruuskilpailut 22.5.1959 ja 21.5. ja pesäpallo-ottelu VI luokka
vastaan muu koulu. Ottelu päättyi VI voittoon juoksuin 12- 11. Viimeinen pelivuoro vasta ratkaisi voittajan.
Pelin vihelsi ansiokkaasti pankinjohtaja Eira Koskenniemi. Sisähyppymestaruuskisassa poissa oli alan ammattimies Kari Vihervaara.
Yli 16v sarjan paras oli Lauri Hakosalo (287,831 ja 130), toinen Jorma Venho (271,805 ja 125), kolmas Antti Erkkilä /271,765 ja 125)
ja neljäs Heikki Hakosalo (268, 759, 110). Alle 16 v sarjan paras oli Kauko Vanhatalo (270,800 ja 115), toinen Matti Nieminen (255,779 ja 120)
ja kolmas Tapio Juutilainen (238,716 ja 115) ja neljäs J. Elevaara ja viides Aimo Juhola.

Koulun suunnistuskilpailut pidettiin 28.5.1959. Rata oli noin 5km pitkä ja reitin varrella oli 4 rastia ja reitti kulki Merikarvian joen
molemmilla puolilla, Yli 16v. sarjan voitti Jorma Venho, toinen Antti Erkkilä ja kolmas Jouko Stenvall.
Alle 16 v sarjan paras oli A. Majanen, toinen Aarno Huhtinen ja kolmas A. Heikkilä.
Nasta päätti lähettää Kari Vihervaara Vierumäen urheiluopistoon urheilukurssille kesällä 1959.
Urheiluseura Nasta päätti antaa kutsukortit Tapio Juutilaiselle ja Kauko Vanhatalolle, joilla he pääsivät
seuraamaan Suomi-Unkari yleisurheilumaaottelua Helsingin Stadionilla 4.-5-8.1959.
Luokkien välisen koripallocupin paras korintekijä oli vasenkätinen Jouko Stenvall.
Nastan koripallojoukkue Jouko Stenvall, Kari Vihervaara, Kosti Sundelin, Heikki ja Lauri Hakosalo pelasi
paikkakunnan ukkomiehiä vastaan ystävyysottelun häviten 54- 32.
Nastan seuraennätykset todettiin 30.5.1959 seuraaviksi: 60m Heikki Vainio 7,2 (1950), 100m Kalevi Liutala 11,7 (1957)
1.000m Matti Viikilä 3.07,7 (1955), Pituus Raimo Aalto 621 (1954), Korkeus Kalevi Liutala 170 (1957), 3-loikka Kari Vihervaara 12,46 (1958),
seiväs Jorma Venho 310 (1957), 3,6 kg kuula Veli Nieminen 17,78 (1952), 4kg kuula Kalevi Liutala 15,37 (1957),
kiekko 1,5kg Erkkilä 37,86 (1958). Vauhdittomien lajien pituus: Heikki Metsäheimo 291 (1951), 3-loikka Kalevi Liutala 858 (1957)
ja korkeus Raimo Aalto 135 (1952).
Merikarvian yhteiskoulun pitkäaikainen voimistelunopettaja Risto Rantala joutui eroamaan virastaan, koska hänen tilalleen
valittiin pätevä voimistelunopettaja Esa Avela.
Nastan johtokunta päätti 27.5.1959 myöntää opettaja Rantalan lahjaan 500 mk.
Nasta kiitti opettaja Rantalaa kaikesta siitä työstä, jota hän oli suorittanut koulun urheiluseuran hyväksi.
Nastan urheiluseuraan kuului lukuvuonna 1958-1959 kaikkiaan 69 jäsentä.
Nastan tileistä selviää, että seuran tulot olivat yhteensä 26.385 mk ja menot 7.865, joten seuran ”puhdas tulo” vuodelta 1959
oli 18.520 mk.
Kanttori Reino Rannikon johtama orkesteri monipuolistui, koska siinä nyt oli nokkahuilujen ja lyömäsoittimien lisäksi
kaksi viulua, kontrabasso ja ksylofoni. Soittajia on 30.
Orkesteri sai nuorisotyölautakunnalta 8.000 markkaa ja teinikunta 5.000 markkaa.
Lukuvuoden urheilutapahtumista perinteisen 3-ottelun voitti VI luokka.
Koulun henkilökohtaisen mestaruuden voitti Lauri Hakosalo. Hyvän vastuksen 3-ottelussa antoi Hakosalon paras urheilutoveri Jorma Venho.
Molemmat edustivat tuolloin menestyneesti myös Lauttijärven Lukkoa eli LaLua.
Tyttöjen 3-ottelun paras oli Marja-Leena Kalaranta. Ukko-Pekka hiihtojen 11.2.1959 paras hiihtäjä oli Kosti Sundelin ja tytöistä Anita Westerlund.
Paras luokka oli IIA luokka. Tyttöjen Melartin maljan voitti V luokka, jonka parhaat hiihtäjät olivat Ritva-Liisa Uusitalo, Arja Raitokivi ja Raili Itäjärvi.
Koulun luokkienvälisen viestinhiihdon 25.2.1959 voitti IIa luokka joukkueella Mirja Siltanen, Anita Westerlund, Antti Alaknuussi ja Erkki Santala.
Lisäksi vielä kilpailtiin suunnistuksessa ja sisähyppymestaruuskilpailussa.
Lisäksi SVUL:n ja SOU:n yhteisesti järjestämissä kotiratakilpailuissa koulu sijoittui sarjassaan neljänneksi. Henkilökohtaisista sijoituksista on
mainittava Kari Vihervaaran toinen sija kolmiloikassa.

Koulun lukuvuoden 1959-1960 kertomuksesta selviää, että se oli koulun 40. toimintavuosi. Oli siis juhlavuosi. Koulu odotti jo ensimmäisiä ylioppilaskirjoituksia,
jotka olisivat seuraavana syksynä. Ne ovat painaneet oman leimansa koulun työhön. Edellisenä lukuvuonna osittain keräysvaroilla hankittuihin juhlasalin
tuoleihin naulattiin ompeluseuran ja entisten oppilaiden voimin lahjoittajien nimikilvet 10.2.1960 järjestetyssä tilaisuudessa.
Lahjoittajia oli siihen mennessä kaikkiaan 152. Tuoleihin sijoitetut lahjoittajien nimilaatat tulisi pelastaa pikaisesti talteen muistoksi tuosta hienosta
tapahtumasta.
Teinikuntaan, johon koulun V, VI ja VII luokat kuuluvat, kuraattorina oli voimistelunopettaja Maija Avela. Puheenjohtajana toimi Maija Anttila ja
sihteerinä Helena Holmi. Teinikauppa on ollut koko lukuvuoden toiminnassa. Nokkahuiluorkesteri osallistui Kokemäellä Satakunnan oppikoulujen
kulttuurikilpailuihin saaden I palkinnon Reino Rannikon johdolla. Teuvo Leutonen sai II palkinnon ja Antti Meura sai I palkinnon piirustuksellaan.
Fysiikan ja kemian kerho on toiminut V-VII luokan oppilaiden keskuudessa.
Oppilaskunnan keskeisen, SOU:n alaisen urheiluseura ”Nastan” toiminta on jatkunut yhtä vilkkaana kuin edellisenäkin vuonna. Johtokunnan jäseninä
toimivat Kosti Sundelin, Heikki ja Lauri Hakosalo sekä Kai Vihervaara, Väinö Mäntylahti ja Timo Lammi.
Urheiluseura valmisti luistinradan koulun välittömään läheisyyteen, joka lisäsi koulun liikuntavalikoimaa entisestään. Merikarvian kunta tuki Nastan
toimintaa huomattavalla rahasummalla. Nastan koripallo- ja lentopalloillat ovat jatkuneet koululla tiiviinä ja ilahduttavan vilkkaana.
Seura teki hiihtoretken Jämille. Koululla pelattiin koripallosarjat V-VII luokille ja II-IV luokille, joihin KOP 31.5.1960 ja Osuuskassa 31.5.1960
lahjoittivat kiertopalkinnot. Voittajia olivat VA ja IV luokka. Voimistelunopettaja Esa Avela oli innokas koripalloilija ja juuri hänen ansioitaan oli,
että koulussa aloitettiin koripalloilu. Nastan voimistelujoukkue on esiintynyt koulun juhlissa. Nasta sai kunnan urheilulautakunnalta 6.000 mk.
Nasta järjesti kunnan yleisurheilumestaruuskilpailut 13.9.1959. Nastan omia urheilijoita osallistui kisoihin ilahduttavasti.
Satakunnan Kansa kirjoitti, että kilpailujen järjestämisestä vastasi pitäjän nuorin seura Nasta. Nasta perustettiin viime syksynä Merikarvian yhteiskoulun
teinikunnan toimesta, ja nuoresta iästään huolimatta seura selvisi järjestelyistä hyvin ja tehtyä aikataulua pystyttiin seuraamaan.
Kilpailujen parhaaksi lajiksi hyvin merikarvialaisille tyypillisesti muodostui pituushyppy. Touko Kylvö voitti yleisen sarjan tuloksella 646, toinen Kauko Välimaa 622
ja kolmas Esko Kylvö 620. Alle 18v pituushypyn voitti Jorma Venho tuloksella 606, toinen Lauri Hakosalo 569, kolmas Kari Vihervaara 531.
Alle 16v pituuden paras oli Matti Nieminen 580 ja toinen Jouko Elevaara 552. Alle 14 v. pituuden voitti Ari Elovaara 486, toinen Tuomo Eloranta 480
ja kolmas Olavi Rikalainen 461. Naisten pituuden paras oli Marjatta Lahnaviiki 458, toinen Sylvi Haanpää 453 ja kolmas Pirkko Haanpää 400.
Kisoja seurasi lähes parisataa henkeä. Olavi Jakonen voitti kuulantyönnön 12,56 ja seipään 330 sekä korkeushypyn 170. Alle 18v korkeushypyssä
Kari Vihervaara sai tuloksen 173.
Nastan jäsentenväliset yleisurheilukilpailut pidettiin 1.10.1959 keskuskentällä. Kilpailijoita oli runsaasti ja tulokset kauttaaltaan hyviä.
Yli 15v 100m paras oli Jorma Venho 12,1, toinen Lauri Hakosalo 12,3 ja kolmas Tapio Juutilainen 12,6.
Pituuden paras oli Jorma Venho 608, toinen Lauri Hakosalo 601 ja kolmas Matti Nieminen 582.
Kolmiloikan paras oli Kari Vihervaara 12,55, toinen Lauri Hakosalo 12,52. Vihervaaran tulos oli koulun uusi ennätys.
Seipään paras oli Jorma Venho tuloksella 310. Kuulan paras oli Kari Vihervaara 13,79 ja toinen Heikki Hakosalo 12,85.
Keihäässä Pertti Vaarna heitti uuden koulun ennätyksen 36,10. Alle 15 v. pituudessa paras oli K. Vanhatalo 526, toinen A. Elovaara 482.
Alle 13 v pituuden voitti Antti Kalliomäki 439, toinen Reijo Rantala 419 ja kolmas Heikki Niemi 414. 4x 100m juoksivat VI luokan pojat
uuden koulun ennätyksen 52,5. Siinä juoksivat Hannu Puistonen, Väinö Mäntylahti, Timo Lammi ja Jorma Venho.
Kanttori Rannikon johtama orkesteri on harjoitellut koko vuoden uutterasti ja se on esiintynyt kaikissa koulun tilaisuuksissa.
Se piti oman matinean 22.5.1960. Siinä on 25 soittajaa. Uutena soittimena on ollut melodica.
Koulussa vieraili lausuntataiteilijat Erkki Koivisto ja Yrjö Jyrinkoski.
Lukuvuoden urheilutapahtumista mainittakoon: 19.9.1959 pidettiin koulun massakolmiottelu, jonka paras luokka oli VB luokka.
Henkilökohtaisesti parhaat olivat Lauri Hakosalo ja Jorma Venho. Molemmat saavuttivat 60m juoksussa ajan 7,2, joka on sama kuin koulun
nimissä ollut entinen ennätyskin. Olimme Jorman kanssa tuolloin todella nopeassa kunnossa hyvin sujuneen kesäharjoittelun ansiosta.
Vaikka olimme eri luokalla, pyysimme päästä samaan erään, jotta keskinäinen ero saadaan selvittyä reilulla tavalla.
Pyysimme paikalla olleen urheilutoverimme, koulun jo jättäneen Kalevi Liutalan kisan lähettäjäksi. Aika otettiin viidellä käsikellolla,
jossa muut kuin opettaja Rantala saivat saman ”oikean ajan” kelloonsa. Heikki Niemi juoksi paljon myöhemmin myös ajan 7,2.
Tytöistä voittaja oli IIIB luokka. Ukko-Pekka hiihtojen paras oli Jouko Elevaara IVB luokka ja tytöistä Anita Westerlund IIIA luokka.
Tyttöjen luokkienvälisen Melartin maljan voitti IIIA luokka hiihtäjinä Anita Westerlund, Mirja Viitanen, Mirja Siltanen ja Ritva Venho.
Koulun viestinhiihdon voitti IIIA luokka hiihtäjinään Anita Westerlund, Mirja Viitanen, Erkki Santala ja Altti Leutonen.
Nasta päätti kokouksessaan 1.12.1959 lähettää Tapio Juutilaisen Pajulan voimisteluopistoon kurssille.
Jouko Elevaara lähetettiin Vuokatin hiihtoleirille.

Lukukauden 1960-1961 kertomuksesta ilmenee, että koulun 41. vuosi on kulunut rauhallisessa työn touhussa.
Nyt on ensi kerran koulussa 8. luokka, joka keväällä osallistuu ylioppilaskirjoituksiin.
Teinikunnan kuraattorina toimi opettaja Marja-Liisa Konttila, puheenjohtajana syyslukukauden Ritva Piri ja
kevätkauden Matti Haapamäki ja sihteerinä Tuula Vesanen. Teinikauppa on toiminut koko lukuvuoden.
Oppikoululaisten musiikkileirille Orivedelle kutsuttiin Klemettiopistoon Teuvo Leutonen ja kielikurssille Saksaan
Ritva Piri. Satakunnan oppikoulujen kulttuurikilpailuissa Raumalla nokkahuiluorkesteri ja kuoro voittivat Rannikon
johdolla. Teuvo Leutonen voitti yksinlaulun ja Antti Meura voitti sekä piirroksissa että vesiväritöissä.
Fysiikan ja kemia kerhot toimivat.
Nastan toiminta on vilkasta. Komea luistinrata on koulun alueella Nastan ansiosta. Voimistelu- ja koripalloillat
ovat jatkuneet entiseen tapaan. Merikarvian Osuuskassa Eira Koskenniemen ja Lauri Laurilan allekirjoituksilla
luovutti voimistelunopettaja Esa Avelalle 31.5.1960 alaluokkien koripallokiertopalkinnon ja vahvisti sille säännöt:
Kiertopalkinto on ikuisesti kiertävä yhteiskoulun II-IV luokkien keskuudessa. Sen saa haltuunsa vuodeksi alaluokkien
koripallosarjan voittanut joukkue. Koripallosarja on yksinkertainen eli jokainen luokka pelaa kerran jokaista luokkaa
vastaan. Peliaika on 2 x 15 minuuttia, 5 minuutin väliajalla. Voitosta saa 2 pistettä ja tasapelistä pisteen.
Ylemmät luokat antavat alemmille tasoitusta seuraavasti: Neljäs luokka antaa tasoitusta kolmannelle luokalle 10 pistettä
ja toiselle luokalle 20 pistetä. Kolmas luokka antaa tasoitusta toiselle luokalle 20 pistettä.
Mikäli tasoitukset osoittautuvat epäoikeudenmukaisiksi, voi voimistelunopettaja muuttaa niitä harkintansa mukaan.
KOP johtajansa Martti Pirin allekirjoituksin luovutti kiertopalkinnon ja kirjalliset säännöt voimistelunopettaja Esa Avelalle
31.5.1960 yläluokkien koripallokisaa varten. Se on ikuisesti kiertävä V-VIII luokkien keskuudessa. Yläluokkien koripallosarja
on kaksinkertainen eli jokainen luokka pelaa kaksi kertaa jokaista luokkaa vastaan. Peliaika on 2 x 20 minuuttia,
5 minuutin väliajalla. Ylemmät luokat antavat tasoitusta seuraavasti: Kahdeksas ja seitsemäs luokka antavat tasoitusta
kuudennelle 5 pistettä ja viidennelle 10 pistettä. Kuudes luokka antaa viidennelle luokalle tasoitusta 5 pistettä.
Voimistelunopettaja voi muuttaa tasoituksia, jos ne ovat epäoikeudenmukaisia.
Nasta järjesti Satakunnan oppikoulujen Urheilijain telinemestaruuskilpailut. Tapio Juutilainen menestyi hyvin yli 16. sarjan
yleis- ja telinemestaruuksia jaettaessa. Yleiskilpailuissa Juutilainen oli 5., nojapuilla 2. rekillä ja renkailla 3. Markku Salimäki,
joka on vasta 11v, saavutti alle 16 v poikien sarjassa 3. tilan, kuten saman sarjan Markku Turtiainen hypyissä.
Koripallossa Porin yhteislyseota vastaan hävittiin 26-66 ja Porin lyseota vastaan peräti 9-107. Nyt osallistuttiin myös maamme
oppikoulujen väliseen jalkapallocupiin. Porin lyseo voitti koulumme 4-0. Koulun massakolmiottelun voitti Lauri Hakosalo VIII.
Tyttöjen paras oli Marja-Leena Kalaranta. Mestaruuskilpailuissa Jorma Venho VII ponkaisi pituutta 650 ja Matti Nieminen 3-loikkasi 12.95.
Ukko-Pekka hiihtojen parhaat olivat Anita Westerlund IVA ja Jouko Elevaara VB. Anita Westerlund voitti myös Satakunnan
oppikoulujen hiihtomestaruuden sarjassaan. Melartin-maljan sai IV luokka joukkueella Anita Westerlund, Marja-Leena Pietilä
ja Marja-Leena Fagerroos. Luistinradan hoidosta sai VIII luokan Nastan pojat erityiskiitokset.
Nastan vuosikokous pidettiin 29.3.1960 kello 18. Läsnä oli 15 seuran jäsentä. Seuran uudeksi puheenjohtajaksi valittiin
Väinö Mäntylahti ja sihteeriksi Pekka Grahn sekä rahastonhoitajaksi Tapio Blomberg. Jäseniksi valittiin Teuvo Leutonen ja
Tapio Juutilainen sekä Unto Salmi ja Matti Nieminen. Erityisenä merkkipaaluna on mainittava Nastan valmistama luistinrata,
joka jääurheiluineen on entisestäänkin monipuolistanut koulun liikuntatyötä.
Merikarvian kunta tuli Nastan tätä toimintaa huomattavalla rahasummalla.
Nastan voimistelu- ja koripalloillat ovat jatkuneet ja niihin osallistuminen on ollut ilahduttavan runsasta.
Seuran toimesta järjestettiin hiihtoretki Jämille.
Voimistelunopettajat Maija ja Esa Avela jättivät koulun elokuussa ja Heikki Anttila keväällä 1961, tuli kouluun
opettajaksi1953, samoin Hilkka Räsänen (1955).
Kalevi Koskinen tuli voimistelunopettajaksi. Asta Välimaa tuli opettajaksi syksyllä 1960.

Lukukauden 1961-1962 kertomuksesta selviää, että koulun 42. toimintavuonna koulun oppilasmäärä ensi kerran ylitti
400 oppilaan rajan ja tänä vuonna toiset kokelaat ovat osallistuneet ylioppilaskirjoituksiin.
Koulun teinikuntaan ovat kuuluneet V, VI, VII ja VIII luokat. Kuraattorina on toiminut lehtori Martti Asunmaa.
Puheenjohtajana on ollut Osmo Santala ja sihteerinä Irma Kanerva.
Teinikunnassa toimii ns. keskustelukerho, joka on kokoontunut kaksi kertaa kuukaudessa.
Koulun kuoro johtajanaan Reino Rannikko voitti Porissa Satakunnan oppikoulujen kulttuurikilpailuissa I palkinnon,
samoin voitti koulun tyttötertsetti I palkinnon. Siinä lauloivat Irma Kanerva, Ulla Itäkylä ja Katariina Aittamäki.
Koulun urheiluseura Nasta on toiminut uutterasti edellisten vuosien antamia suuntaviivoja noudatellen.
Pesäpallocupiin osallistuttiin ja voitettiin Porin lyseo juoksuin 8 -4. VIII luokan oppilas Jorma Venho osallistui
SOU:n yleisurheilukilpailujen SM-kisaan pituushypyssä, jossa hän saavutti kuudennen sijan tuloksella 651, joka
on koulun uusi ennätys. SOU:n Satakunnan piirin yleisurheilumestaruuskilpailuissa Jorma Venho ajallaan 11,9
oli neljäs, pituushypyssä toinen tuloksella 636 ja Aimo Juhola oli pituushypyssä kuudes tuloksella 624.
Piirin hiihtomestariksi leivottiin Anita Westerlund.
Tyttöjen 3-ottelun voitti Marja-Leena Kalaranta. Jorma Venho voitti poikien 3-ottelun ja hän juoksi
koulun mestaruuskisoissa 100 metrin aikaan 11,6 ja Jouko Elevaara sai seiväshypyssä tuloksen 321, jotka
molemmat olivat koulun uusia ennätyksiä. Koulun parhaat hiihtäjät olivat Anita Westerlund ja Erkki Santala.
28.9.1960 pidettiin koulun yleisurheilumestaruuskilpailut, joissa yli 15v poikien 100m paras oli Jorma Venho ajalla 11.8,
toinen Tapio Juutilainen 12,1 ja kolmas Teuvo Leutonen 12,3. Pituuden paras oli Jorma Venho hyppäämällä
upean tuloksen 650, joka oli samalla koulun uusi ennätys. Kolmiloikan voitti Matti Nieminen tuloksella 12,95, joka
oli koulun uusi ennätys, toinen Lauri Hakosalo 12.92 ja kolmas Jouko Elevaara 12,56.
Kuulantyönnön voitti Heikki Hakosalo 12,27, toinen Lauri Hakosalo 11,67 ja kolmas Pekka Grahn 11,41.
Seipään voitti Jorma Venho tuloksella 320, joka oli koulun uusi ennätys. Matti Nieminen hyppäsi 300.
Alle 15v pituuden voitti Ari Elovaara 545, toinen Olavi Rikalainen 525 ja kolmas Altti Leutonen 500.
Alle 13 v pituuden paras oli Antti Kalliomäki 482, toinen Heikki Niemi 445 ja kolmas T. Viertonen 445.
Voimistelunopettaja Kalevi Koskisen ja Nastan urheilijoiden toimesta rakennettiin luistinrata koulun läheisyyteen.
Jo syksyllä oli luistinradan pohja tasoitettu yhden kaivinkoneen ja raivaustraktorin avustuksella.
Merikarvian yhteiskoulussa pidettiin Satakunnan oppikoulu-urheilijoitten voimistelumestaruuskilpailut Nastan
vastatessa järjestelyistä. kilpailuihin osallistui 30 oppilasta viidestä eri koulusta.
Yli 16-vuotaitten poikien paras oli Kankaanpään yhteislyseon Matti Rimpelä, Siikaisten poikia ja tuleva lääkäri ja Stakesin
tutkijalääkäri mm. tupakkatohtori. Nastan Tapio Juutilainen oli viides. koulujen välisissä pisteissä MYK oli toinen
yli 16 -vuotiaitten poikien sarjassa.
Nastan omissa voimistelukilpailuissa 17.4.1961 Tapio Juutilainen oli paras, toinen Jorma Venho ja kolmas Matti Nieminen
ja neljäs Teuvo Leutonen. Alle 16v paras oli Markku Pietilä, toinen M. Turtiainen ja kolmas Altti Leutonen.
Alle 14 v paras oli Antti Kalliomäki, toinen Reijo Rantala. Alle 12 v paras oli Markku Salimäki.
Merikarvian yhteiskoulu pelasi koripallo-ottelun Porin lyseota vastaan. Koripalloilu oli koulussa vielä ottamassa ensi askeleitaan.
Niinpä tottelutulos oli sen mukainen. Häviö tuli murskaavasti 105 -9. Porin lyseo oli voittanut monesti mestaruuksia, mutta sittenkin
vähän allapäin oltiin. Lauri Hakosalo heitti joukkueen pisteistä 6.
Nastan historiakirjasta selviää, että koripallo-ottelut Porin Ressua vastaan olivat kiihkeitä. Ensimmäisen pelin Nasta hävisi, mutta
toisen jo voitti. Pelit olivat erittäin kireitä, jopa raakoja, sillä varsinkin ressut olivat todella taistelunhaluisia. Niinpä pelin päätyttyä
oli Nastan parhaalla korintekijällä Hakosalon Laurilla huuli halki ja silmä mustana.
Suunnistusmestaruuskilpailut pidettiin 24.5.1961. Paras suunnistaja oli pitkällä radalla Aarno Huhtinen, toinen Harri Huhtinen
ja kolmas Markku Pietilä. Lyhyemmän suunnistusradan kiersi parhaiten Ahti Vihervuori ja toinen oli Teppo Innola.
Nastan vuosikokouksessa 19.10.1961 kello 19 ja läsnä oli 8 poikaa.
Nastan puheenjohtajaksi valittiin Harri Huhtinen ja sihteeriksi Erkki Nevala ja jäseniksi Markku Pietilä, Teuvo Leutonen,
Tapio Juutilainen, Ari Elovaara ja Kalle Aitasalo.
Merikarvian yhteiskoulun massa- ja mestaruuskilpailut pidettiin syksyllä 1961 kauniin, mutta tuulisen sään vallitessa.
Perinteinen 3-ottelu käytiin ja lisäksi henkilökohtaiset mestaruuskisat.
Koulun 3-ottelumestari oli Jorma Venho (7,5, 13,93 ja 605), toinen A. Juhola (7,7, 14,20, 602) ja kolmas Tapio Juutilainen (7,3, 13,15 ja 490).
Mestaruuskisojen parhaita tuloksia olivat: 100m Jorma Venho 11,6, Tapio Juutilainen 12,1 ja A. Juhola 12,1.
Pituushyppy: Jorma Venho 617, toinen A. Juhola 580. Kolmiloikka: Olavi Rikalainen 12,71, toinen H. Peltola 11,65.
Keihäänheitto: Jouko Elevaara 44,70. Seiväshyppy: Jouko Elevaara 321. Alle 15v pituushypyn paras oli H. Vanhatalo 511,
toinen Reijo Rantala 486 ja kolmas Antti Kalliomäki 485, joka hyppäsi seivästä 290. Alle 13v pituutta hyppäsi Jukka Koski 450,
toinen P. Rajamäki 417 ja kolmas Heikki Niemi 414.

Nastan johtokunnan kokouksessa 18.11.1961 päätettiin lähettää toisen luokan oppilas Markku Salimäki voimistelukurssille
Pajulahden urheiluopistoon viikon kurssille. Rahastonhoitajaksi valittiin Kalle Aitasalo ja varapuheenjohtajaksi Markku Pietilä.
Nastan johtokunnan kokouksessa 30.3.1962 päätettiin ilmoittaa Tapio Juutilainen Porissa 8.4.1962 pidettäviin Satakunnan oppikoulujen
voimistelumestaruuskilpailuihin ja hänelle avustajaksi Jorma Venho. Ilmoittauduttiin oppikoulujen välisiin koripallo- ja pesäpallosarjoihin.
Kokouksessa 18.4.1962 myönnettiin Erkki Vanhatalolle 300 mk kilpailumatkakuluihin. Ilmoitettiin Tapio Juutilainen Kankaanpäässä 29.4.
pidettäviin voimistelukisoihin. Ilmoitettiin Heikki Vanhatalo ja Antti Kalliomäki yleisurheilukurssille.
Merikarvian yhteiskoulu voitti pesäpallossa Porin lyseon juoksuin 8-4. Merikarvialla riehunut pikkulavantautiepidemia johti
useiden urheilutapahtumien peruuntumiseen. Joukkueessa pelasivat: A. Juhola, R. Inkinen, H. Huhtinen, H. Peltola, A. Heikkilä,
A. Majanen, T. Leutonen, E. Vanhatalo ja P. Erkkilä.
Merikarvian yhteiskoulun pojista Jorma Venho sijoittui Suomen Oppikoulujen mestaruuskilpailuissa pituudessa kuudenneksi
kerrassaan mainiolla tuloksella 651. Piirin kilpailuissa pituushypyssä oli Jorma Venho toinen tuloksella 636 ja A. Juhola kuudes
tuloksella 624. Lisäksi Jorma Venho oli 100metrillä neljäs ajalla 11,9.
Satakunnan piirin hiihtomestaruuden voitti Anita Westerlund. Ukko-Pekka hiihtojen parhaat hiihtäjät olivat Anita Westerlund ja Erkki Santala.
Viestinhiihdon voitti Va luokka joukkueella Mirja Siltanen, Anita Westerlund, Altti Leutonen ja Erkki Santala.

Lukukauden kertomuksesta 1962-1963 selviää, että koulussa osallistuttiin nyt kolmatta kertaa ylioppilaskirjoituksiin.
Nyt siis jo tottuneesti kokeet kirjoitettiin. Kouluhallitus vahvisti koululle 18.7.1962 uuden lukusuunnitelman, jossa lukio
jakautuu matemaattiseen ja yleiseen linjaan.
Teinikunnan kuraattorina toimi lehtori Martti Asunmaa, puheenjohtajana Raimo Inkinen ja sihteerinä Anita Westerlund.
Koulussa toimi raamattupiiri kokoontuen kaksi kertaa kuukaudessa. Teinikauppa on ollut toiminnassa koko lukukauden.
Vammalassa pidetyistä kulttuurikilpailuista koulun kuoro sai Reino Rannikon johtamana I palkinnon. Kvartetti saavutti 3. sijan.
Siinä lauloivat Riitta Nummelin, Ulla Itäkylä, Teuvo Leutonen ja Altti Leutonen. Yksinlaulussa Teuvo Leutonen sai 3. sijan. Teppo Innola,
Tapio Juutilainen, ja Matti Koivisto lähettivät ottamiaan valokuvia valokuva kilpailuun. Teppo Innolan diapositiivi palkittiin
sarjan parhaana. Lukion Fysiikan kerho kokoontui Irma Sillanpään ohjauksessa.
Urheiluseura Nasta toimi edelleen vilkkaasti. Pojat kokoontuivat säännöllisesti voimistelu- ja koripalloharjoituksiin
sekä keväällä pesäpalloharjoituksiin. Tytöillä oli oma telinevoimisteluiltansa.
Nastan vuosikokouksessa 23.10.1962 läsnä oli 10 jäsentä. Johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Ari Elovaara,
sihteeriksi Olavi Rikalainen ja rahastonhoitajaksi Altti Leutonen sekä jäseniksi Antti Aitasalo, Heikki Vanhatalo,
Erkki Santala varapuheenjohtajaksi ja Hannu Peltola.

Koulu järjesti SatOU:n hiihtomestaruuskilpailut. Nuorempien poikien sarjassa Hannu Metsäniemi voitti piirin mestaruuden
ja Juhani Ratala oli viides. Vanhempien poikien sarjassa Erkki Santala oli toinen, Ahti Vihervuori kolmas ja Jorma Salonius kuudes.
Vanhempien tyttöjen sarjassa Anita Westerlund voitti piirin mestaruuden ylivoimaisesti ja Marja-Leena Kalaranta oli neljäs.
Anita Westerlund osallistui SOU:n mestaruuskilpailuihin ollen siellä seitsemäs. SatOU:n yleisurheilumestaruuskilpailuissa Eero Peltola
saavutti piirin mestaruuden pituushypyssä tuloksella 635 sekä Olavi Rikalainen korkeushypyssä toisen sijan tuloksella 175.
SatOU:n voimistelumestaruuskilpailuissa Tapio Juutilainen sijoittui renkailla kolmanneksi ja nojapuilla neljänneksi.
Olavi Rikalainen sijoittui rekillä viidenneksi. Koulu osallistui koko maata käsittävään oppikoulujen pesäpallocupiin.
Poikien 3-ottelun paras oli Olavi Rikalainen. ja paras luokka VII luokka. Tyttöjen 3-ottelun voitti VIII luokka ja Marja-Leena
Kalaranta oli henkilökohtaisesti paras. Ukko-Pekka hiihdon voitti IV luokka ja parhaat hiihtäjät olivat pojista Antti Kalliomäki
ja tytöistä Anita Westerlund. Tyttöjen Melartin maljan voitti VI luokka. Perinteisen luokkienvälisen viestinhiihdon voitti Ia luokka.
Joukkueessa hiihtivät Merja Juhala, Margit Kuusela, Veikko Lindholm ja Markku Tuuli. Koulun koripallosarjan voitti alaluokista IVB luokka
ja yläluokkien osalta VA luokka. Nasta sai Alkon voittovaroista 5.000 markkaa.
Melkoinen urheiluvuosi siis koulussa saavutettiin, eikö totta?
Nasta osoitti ansainneen perustamisensa, josta seuran perustajat suuresti iloitsivat.
Koulun orkesterin kahdeksan jäsentä saivat koko lukuvuoden ajan viulutunteja konserttimestari, viulutaiteilija Haryton
Djakonovskilta.

Koulun kertomuksesta 1963-1964 selviää, että kolme oppilasta on nauttinut 180-270 markan opintoapurahaa.
Oppilaiden vapaasta harrastustoiminnasta mainitaan, että I luokka piti vanhempainjuhlan 19.4.1964. Teinikunnan kuraattorina on
toiminut lehtori Martti Asuinmaa ja puheenjohtajana Antti Aitasalo ja sihteerinä Anita Westerlund. Koulussa on toiminut keskustelukerho.
Se teki syksyllä retken Ahlaisiin ja Noormarkkuun, jolloin tutustuttiin Malmgårdin, Kellahden ja Ahlströmin kartanoihin.
Kamerakerho on koulussa toiminut ahkerasti. Teinikauppa on toiminut koko lukukauden. Sitä on hoitanut Aulikki Holmi.
Koulun kuoro saavutti 2. sijan Raumalla, samoin 2. sijan saavuttu tertsetti: Ulla Itäkylä, Irma Kanerva, Riitta Nummelin.
Raimo Inkinen saavutti yksinlaulussa ensimmäisen sijan. Lea Blombergin novelli sai kolmannen sijan.
Koulun urheilutoiminta on jatkunut vanhoja suuntaviivoja noudattaen. Hiihto on kohonnut parhaimmaksi lajiksi.
SOU:n hiihtomestaruuskilpailuissa Valkeakoskella koulun tyttöjoukkue, johon kuuluivat Anita Westerlund, Marja-Leena Kalaranta
ja Margit Kuusela saavutti viestinhiihdossa kuudennen sijan. Henkilökohtaisessa kisassa Anita Westerlund oli myös kuudes.
Sat. OU:n hiihtomestaruuskisoissa Honkajoella koulun oppilaat valtasivat useimmat kärkisijat. Vanhempien tyttöjen sarjassa
Westerlund uusi mestaruutensa ja Marja-Leena Kalaranta sijoittui 3. sijalle. Nuorempien sarjassa 3. sijan saavutti Merja Juhala.
Vanhempien poikien sarjassa Erkki Santala sijoittui toiseksi ja hävisi Juha Miedon tavoin vain sekunnin voittajalle.
Veikko Veneranta ja Jorma Salonius saavuttivat 4. ja 5. sijan. Hannu Metsäniemi oli nuorempien poikien sarjassa 2. sijalla.
Sat. OU:n yleisurheilumestaruuskilpailuissa Vammalassa Eero Peltola oli kiekonheitossa viides ja Olavi Rikalainen
korkeushypyssä kuudes.
Luokkienvälisen poikien 3-ottelun voitti V ja henkilökohtaisesti paras oli Antti Kalliomäki. Tyttöjen 3-ottelun voitti Kaisu Sohlström
ja VII luokka. Ukko-Pekka hiihtojen paras oli Jorma Salonius ja IIA luokka. Tyttöjen paras oli Anita Westerlund.
Koulun perinteisen viestinhiihdon voitti VII luokka joukkueella Pirjo Peltomäki, Anita Westerlund, Altti Leutonen ja Erkki Santala.
Nastalla on olut jatkuvaa erilaista urheilutoimintaa. Nastan kokouksessa 1.10.1964 vahvistettiin koulun ennätykset
mm.100m Jorma Venho 11,6 (1961). 1000m Harri Huhtinen 3,06,4 (1962). Pituushyppy Eero Peltola 653 (1963).
Korkeus Olavi Rikalainen 175 (1962). Seiväs Antti Kalliomäki 350 (1963). 3-loikka Olavi Rikalainen 13,04 (1962).
Kuula 5,4kg Kalevi Liutala 14,26 (1957), kuula 3,6 kg Veli Nieminen 17,78 (1952). Kiekko Eero Peltola 39,73 (1963).
Keihäs Antti Ala-Knuussi 46,10 (1963)
Nastan vuosikokous pidettiin 12.10.1964. Puheenjohtajaksi valittiin Seppo Sipilä, sihteeriksi Lasse Lehtonen,
rahastonhoitajaksi Risto Ranta ja jäseniksi Altti Leutonen, Antti Aitasalo, Raimo Ruoho varapuheenjohtajaksi ja
Markku Nurminen. Vahvistettiin uusiksi koulun ennätyksiksi 1000m Pekka Rajajärvi 3.00,0 (1964). 3-loikka Eero Peltola 13,59 (1964).
Kuula 3,6kg Olavi Rikalainen 17,78 (1964) Keihäs 700gr Antti Kalliomäki 46,11 (1964). 400m Altti Leutonen 56,8 (1964)

Lukuvuoden 1964-1965 kertomuksesta selviää, että metsäylioppilaiden alulle panemaan ”Tulevaisuuden puu” operaatioon
osallistuivat kevään abiturientit, jotka metsänhoitaja Juhani Linkolan johdolla istuttivat koulun tontille kukin lahjaksi
saamansa männyt. Operaatio tapahtui koko maassa samana päivänä 13.5.1965. Missä kunnossa puut nyt ovat?
Koulun johtokunta pohti kevään aikana vakavasti englannin kielen ottamista koulun lukusuunnitelmaan ensimmäiseksi vieraaksi
kieleksi joko rinnan saksan kanssa tai yksistään, jolloin saksa siirtyisi toisen vieraan kielen asemaan.
Ensi syksystä alkaen toisen luokan oppilaat lukevat englantia. Oppilaiden vapaasta harrastustoiminnasta mainitaan, että
teinikunnan kuraattorina toimi lehtori Markus Ala-Heikkilä, puheenjohtajana Antti Aitasalo ja sihteerinä Maija Salo.
Koulussa toimi kamerakerho ja keskustelukerho. Kevätkaudella alkoi filmikerho. Teinikauppaa piti Maija Viertola.
Koulun kuoro sai Kokemäellä toisen sijan ja orkesteri sai myös 2. sijan. Tertsetti laulajinaan Elvi Vaihinen, Elisa Leutonen
ja Marja Helin saavutti ensimmäisen sijan. Elisa Leutonen voitti yksinlaulusarjan.
Nastan kokous15.10.1965 vahvisti uusiksi ennätyksiksi: 100m Antti Kalliomäki 11,4 (1965). Korkeus Reijo Rantala 180 (1965).
Seiväs Antti Kalliomäki 440, joka tulos on myös Suomen oppikoulujen uusi ennätys (1965). Kuula 3,6 kg Antti Kalliomäki 17,79 (1965).
Keihäs Pertti Fager 53,11 (1965) 60m Altti Leutonen 7,1 (1964). Nastan kokous 1.10.1966 vahvisti: 400m Altti Leutonen 56,8 (1964).
Antti Kalliomäki juoksi 60m ajan 7,0 ja Olavi Rikalainen hyppäsi korkeutta 180.
Koulun urheilutoiminta on ollut vilkasta. Parhaisiin saavutuksiin päästiin nyt yleisurheilussa. Koko maata käsittävässä oppikoulujen
kotirataottelussa koulun joukkue, johon kuului 10 poikaa, saavutti 3-loikassa kuudennen sijan. Henkilökohtaisessa kilpailussa
Eero Peltola ja Olavi Rikalainen sijoittuivat 8. ja 9. sijalle. Sat.OU:n yleisurheilumestaruuskilpailuissa Peltola ja Rikalainen sijoittuivat
kolmanneksi ja neljänneksi. Seipäässä Jukka Koski ja Reijo Rantala jakoivat viidennen sijan. Olavi Rikalainen sijoittui kuulassa viidenneksi.
Keväällä 1964 koulun tyttöjoukkue saavutti pesäpallocupissa piirinmestaruuden. Syksyllä jatkettiin taistelua Suomen mestaruudesta,
mutta ensimmäisessä ottelussa Seinäjoen tyttölyseo voitti 20 -10. Koulun 3-ottelun paras luokka oli VII luokka ja henkilökohtaisesti
paras oli Altti Leutonen. Tytöistä paras oli Aulikki Holmi. Ukko-Pekka hiihtojen paras luokka oli VIA luokka. Henkilökohtaisesti parhaat
olivat Pertti Fager ja Merja Juhala. Viestinhiihdon voitti IIIA luokka hiihtäjinään Margit Kuusela, Merja Juhala, Vesa Heikkilä ja Markku Tuuli.
Nasta on toiminut edelleen ylläpitäen koripalloharjoituksia, voimisteluharjoituksia ja tyttöjen voimistelu- ja pesäpalloharjoituksia.
Pelattiin myös jääkiekko-ottelu sataman koulua vastaan. Nasta järjesti kunnan mestaruushiihdot.

Lukuvuoden 1965-66 kertomuksesta selviää, että uuden lukusuunnitelman mukaan on ensimmäisenä vieraana kielenä, jonka opetus alkaa
toiselta luokalta, englanti tai saksa ja lukiossa alkavana toisena kielenä vastaavasti saksa tai englanti. Lukiossa oli humanistisen linjan oppilailla
mahdollisuus lukea valinnaisesti joko biologiaa tai psykologiaa. Tänä vuonna kirjoittivat koko maassa kaikki matemaattisen ylioppilaskokelaat
ensi kerran pakollisen matematiikan kokeen.
Teinikunnan kuraattorina toimi Saara Lindlöf, puheenjohtajana Eva Sala ja sihteerinä Ulla Koskenkorva. Koulun kuoro sijoittui 3. sijalle Porissa.
Tertsetti: Elvi Vaihinen, Elisa Leutonen ja Marja Helin saavutti toisen sijan. Elisa Leutonen tuli yksinlaulusarjassa ensimmäiseksi.
Koulun mestaruuskilpailuissa Antti Kalliomäki hyppäsi seiväshypyssä 440, mikä oli samalla Suomen oppikoulujen uusi ennätys.
Suomen oppikoulujen kotirataottelussa koulun joukkue, johon kuului 10 poikaa, saavutti 3-loikassa keskiarvolla 12,67 kolmannen sijan.
Reijo Syrjäsalo ja Jukka Koski menestyivät henkilökohtaisesti parhaiten. Satakunnan oppikoulujen yleisurheilumestaruuskilpailuissa
koulun joukkue sijoittui toiseksi koulujen välisessä kilpailussa. Henkilökohtaisessa kilpailussa saavuttivat seuraavat pojat
palkinto- ja pistesijoja: Antti Kalliomäki, Altti Leutonen, Reijo Rantala, Hannu Rikalainen, Heikki Niemi ja Mikko Peltovirta.
Poikien perinteisen 3-ottelun paras luokka oli VII ja henkilökohtaisesti paras Antti Kalliomäki.
Tyttöjen paras luokka oli IIIB ja henkilökohtaisesti paras Kirsi-Marja Aalto. Ukko-Pekka hiihdon paras luokka oli IIIB ja
paras poika oli Pertti Fager. Paras tyttö oli Terttu Ylikahri. Viestinhiihdon voitti Ia joukkueella Helena Uurre, Sirkka Tuuli,
Jukka Heino ja Seppo Näsi.
Nasta jatkoi toimintaansa ja sen puitteissa oteltiin jalkapallossa ja jääkiekossa Sataman kansakoulua vastaan.
Nastan kokous 15.10.1965 valitsi puheenjohtajaksi Seppo Juholan, varapuheenjohtajaksi Heikki Niemen, sihteeriksi
Harry Tukkikosken, rahastonhoitajaksi Mikko Järvenpään ja jäseniksi valittiin Juhani Aalto, Lasse Lehtonen, Jukka Koski
ja Jorma Nevanko.
Nastan kokous valitsi 1.10.1966 puheenjohtajaksi Mikko Peltovirran, varapuheenjohtajaksi Harri Inkisen, sihteeriksi
Reijo Viitasen, rahastonhoitajaksi Mikko Järvenpään ja jäseniksi Toivo Aivelon ja Seppo Östermanin.
Vahvistettiin uudet ennätykset: Antti Kalliomäki 60m ajalla 7,0 ja korkeushyppy Olavi Rikalainen 180.
Nasta hankki painonnostovälineet Nastan kokouksen päätöksellä 20.10.1966.

Nastan kokouksessa 15.4.1967 päätettiin ostaa pöytätennisvälineet. Nastan kokouksessa 6.10.1967 vahvistettiin
koulun kolmiloikan uudeksi ennätykseksi Jukka Kosken hyppäämä 14,08. Ostettiin lentopallo Nastan varoilla.
Nastan vuosikokous pidettiin 19.10.1967. Johtokuntaan valittiin puheenjohtajaksi Jori Tarkkio, varapuheenjohtajaksi
Markku Tuuli, sihteeriksi Seppo Nurminen, rahastonhoitajaksi Antti Sipilä ja jäseniksi Päivi Pietilä ja Terttu Ylikahri.
Sikäli historiallinen kokous, että vasta nyt ensi kerran johtokuntaan tuli tyttö, mikä oli edistyksellistä. Tytöiltä päätettiin
myös kerätä jäsenmaksu. Vahvistettiin uudet ennätykset: kiekko Jukka Koski 40,52, 80m aidat Mikko Peltovirta 12,7.
4x100m viestijoukkue VII luolalta 54,9, jossa juoksivat Margit Pöysti, Paula Viertomaa, Toivo Aivelo ja Mikko Peltovirta.
Päätettiin ryhtyä kirjaamaan myös tyttöjen ennätyksiä.
Nastan kokouksessa 18.11.1967 valittiin Heikki Ruohomäki seuran kalustonhoitajaksi.
Nastan vuosikokouksessa 13.11.1968 valittiin puheenjohtajaksi Hannes Aulu, varapuheenjohtajaksi Pekka Renlund,
sihteeriksi Kari Heino, rahastonhoitajaksi Raimo Heino ja jäseniksi Paula Pitkäranta ja Eeva-Liisa Vuorela.
Nastan kokouksessa 18.11.1968 valittiin seuran uusiksi jäseniksi Ismo Källi ja Aimo Tuomisto.
Nastan kokouksessa 26.2.1969 valittiin Satakunnan oppikoulujen urheilijoiden hiihtomestaruuskilpailuihin
Seppo Näsi, Veikko Suominen, Markku Tuuli, Raija Hirvikoski, Sirkka Tuuli, Merja Juhala, Leila Niemi,
Terttu Ylikahri ja Päivi Hämäläinen. Markku Tuuli voitti oppikoulujen hiihtomestaruuden sarjassa yli 16 v. pojat.
Terttu Ylikahri oli sarjassaan kolmas.
Nastan puheenjohtajana oli vuonna 1970 Simo Viertonen. Hänen ajastaan ei ole kirjallisia merkintöjä kuin se,
että hän avasi 15.9.1970 Nastan vuosikokouksen Nastan puheenjohtajana.
Nastan kokous 15.9.1971 valitsi puheenjohtajaksi Olavi Vettenrannan, varapuheenjohtajaksi Seppo Näsin,
sihteeriksi Lasse Raunelan, rahastonhoitajaksi Jukka Heinon ja jäseniksi Raimo Muurisen, Simo Viertosen,
Leena Herralan ja Merja Mattilan. Nastan kokous 26.3.1971 päätti pitää keskiviikkoisin koripalloiltoja ja
päätti esittää koulun voimistelunopettajille, että koululla järjestetään hiihtoviestikilpailut.
Nastan vuosikokous pidettiin 1.10.1971. Siinä valittiin puheenjohtajaksi Risto Jurkkala, varapuheenjohtajaksi
Riitta Alinen, sihteeriksi Arto Haapaniemi, rahastonhoitajaksi Matti Virtalainen ja jäseniksi Anne Lehtonen
ja Tuija Ojala sekä Erja Pukkila ja Sirkka Nevanko.
Nastan vuosikokous pidettiin 25.9.1972, jonka avasi Nastan puheenjohtaja Riita Alinen. Johtokuntaan valittiin
puheenjohtajaksi Raimo Stenroos, varapuheenjohtajaksi Nils Rantamo, sihteeriksi Satu Elomaa,
rahastonhoitajaksi Matti Virtalaine ja jäseniksi Aki Harju ja Jouni Laitila sekä Marjo Ostamo ja Heli Stenroos.
Nastan vuosikokous pidettiin 5.10.1973. Paikalla oli puheenjohtaja Raimo Stenroos, sihteeri Satu Elomaa ja neljä jäsentä.
Johtokuntaan valittiin puheenjohtajaksi Juha Kallava, varapuheenjohtaja Markku Korpunen, sihteeri Marjut Kanerva,
rahastonhoitaja Maija Liutala ja jäsenet Vesa Ruohomäki, Vesa Lehtonen, Maija Kalaranta ja Juhani Kotiranta.
Nasta päätti kokouksessaan 9.11.1973 ostaa kaksi kuntopalloa ja painonnostovälineitä. Koripalloiltoja aloitettiin
pitää opettaja Timo Suosalmen johdolla maanantai-iltoina kello 18-21. Kouluhallitus oli antanut Nastalle 200mk
urheiluvälineiden hankintaa varten. Johtokunnan kokous pidettiin 15.3.1974 jossa paikalla olivat puheenjohtaja
Juha Kallava ja sihteeri Kanerva sekä 2 jäsentä.
Kokouksessa täytettiin kaavakkeet kunnan eri elimille mm nuoriso-, raittius ja urheilulautakunnalle.
Nastan urheiluseuran viimeiset kirjalliset havainnot ovat Nastan vuosikokouksen pöytäkirjasta 20.11.1974, jossa oli
paikalla 9 jäsentä. Puheenjohtajaksi valittiin Ari Mäntylä, sekä jäseniksi Jukka Kallio, Maija Kalaranta, Päivi Hirsimäki,
Juhani Kotiranta, Maija Kotiranta ja Jouni Laitila ja sen kuraattorina oli Timo Suosalmi. Päätettiin ostaa seuralle hyvä
jalkapallo ja neljä vihellyspilliä tuomareita varten. Todettiin, että seuralla on rahaa 155,97 mk. Avustuksia on myönnetty
seuralle kunnalta 10.1.1974 300 mk.
Milloin seuran toiminta oikein päättyi, se ei selviä kirjallisista asiakirjoista.
Nastan tilikirjasta selviää, että Nasta maksoi vuoden 1974 aikana vielä Juha Kallavan KLL:n karsintakilpailumatkakulut 151,20 mk
sekä vielä Juha Kallavan matka- ja kilpailurahana 100 sekä matkarahana SM kisoihin P. Hirsimäelle 176 mk.
Viimeinen maksutapahtuma on tehty 22.10.1974, jolloin suunnistuskisoja varten Nasta on maksanut 46 mk.
Viimeksi Nastan tilit on tarkastettu ja hyväksytty 9.10.1975
Nasta siis näyttää eläneen vuodet 1958-1974 tuottaen iloa koulun urheilevalle nuorisolle.
Näin se oli varsin pitkään toteuttanut perustajiensa alulle panemaa urheilutoimintaan koulun vapaa-ajan toimintamuotona.

Vuoden 1966-1967 vuosikertomuksesta selviää, että vanha lukusuunnitelma on ollut käytössä IV-V ja VIII luokilla, mutta uusi
jo muilla luokilla. Saksan rinnalla englanti on ensimmäisenä vieraana kielenä toiselta luokalta alkaen. Nykyään on muotiasia valita
englanti pääkieleksi, mutta saksan kielellä on maassamme tärkeä merkitys, todetaan kertomuksessa.
Näin vanhempien on syytä tarkoin harkita, kumpaa kieltä lapset alkavat ensin opiskella.
Neljä oppilasta on saanut 243 -180 markan opintoapurahan. Syksyllä koululle hankittiin sähköurut musiikin opetukseen.
Teinikuntaan ovat kuuluneet V-VIII luokkien oppilaat. Kuraattorina on toiminut lehtori Tapani Lindlöf, puheenjohtajana
Jorma Renfors ja sihteerinä Irma Alitalo. Keskustelukerho ja kamerakerho ovat toimineet sekä teinikilta.
Teinikauppa on toiminut, samoin musiikkikerho. Satakunnan oppikoulujen Lauttakylässä pidettyihin kulttuurikilpailuihin
osallistuivat kuoro, nokkahuiluorkesteri ja kvartetti: Elisa Leutonen, Elvi Vaihinen, Altti Leutonen ja Vesa Heikkilä, jotka
kaikki saivat I palkinnon. Yksinlaulussa Elisa Leutonen oli myös ensimmäinen. Koulun urheilutoiminta noudatti edellisten
vuosien suuntaviivoja. Koulusta oli edustusjoukkue yleisurheilussa, jalkapallossa ja pesäpallossa.
SatOU:n yleisurheilukilpailuissa sijoituttiin poikien sarjassa kolmanneksi. Joukkueeseen kuuluivat: nuorten seiväshypyn
Euroopan mestari Antti Kalliomäki sekä Jukka Koski, Reijo Syrjäsalo, Raimo Muurinen, Antti Salo ja Mikko Peltovirta.
Poikien jalkapallocupissa Porin lyseo voitti odotetusti 6-0. Tyttöjen pesäpallocupissa voitti Porin tyttölyseo.
Koulun sisäisessä urheilutoiminnassa luokkien välisen 3-ottelun voitti VIII ja henkilökohtaisesti paras oli Antti Kalliomäki
ja tytöistä Margit Pöysti ja VI luokka. Ukko-Pekka hiihdon voitti IIA ja henkilökohtaisesti paras oli Esko-Pekka Tulonen ja
tytöistä Terttu Ylikahri. Kansanhiihdon suoritti 350 oppilasta.
Koulun urheiluseuralla Nastalla oli omaa harjoitus- ja kilpailutoimintaa, varsinkin koripalloilua ja voimistelua harrastettiin.
Nasta järjesti mestaruuskilpailut yleisurheilussa ja luokkien välisen koripallocupin.
Nasta hankki painonnostovälineet koulun käyttöön.

Vuosikertomuksesta 1967 -1968 ilmenee, että uusi lukusuunnitelma on ollut V luokkaa lukuun ottamatta muissa luokissa käytössä.
Näin saksa ja englanti ovat tasavertaisessa asemassa ensimmäisenä vieraana kielenä. Teinikunnan kuraattorina on toiminut
opettaja Kalervo Herrala, puheenjohtajana Vesa Heikkilä ja sihteerinä Irma Helmejoki. Keskustelukerho, teinikilta, pöytätennis-
ja kamerakerho toimivat. Uutena kerhona toimii musiikkikerho. Teinikauppa on toiminut. Vesa Heikkilä oli Kaustisissa nuorten
musiikkileirillä.
Urheilussa Jukka Koski voitti Suomen oppikoulujen mestaruuden 3-loikassa Parikkalassa tuloksella 14.08. Koulu järjesti
Satakunnan oppikoulujen yleisurheilumestaruuskilpailut onnistuen järjestelyissä hyvin.
Perinteellisen 3-ottelun voitti VA ja henkilökohtaisesti paras oli Jukka Koski ja tytöistä Raija Viika ja VB-luokka.
Ukko-Pekka hiihdon paras oli yläluokkien sarjassa Markku Tuuli, keskiluokkien sarjassa Seppo Näsi ja alaluokkien Veikko Suominen.
Tyttöjen vastaavat mestarit olivat Terttu Ylikahri, Anita Laine ja Paula Korpunen.
Viestinhiihdon voitti IIB luokka edustajinaan Raija Hirvikoski, Outi Korhonen, Mikko Fager ja Mikko Puistonen.
Nastan harrasti pääasiassa koripalloa.

Vuosikertomuksesta 1968-1969 selviää, että koulumaailmassa käyvä ristiaallokko on vain vähän heittänyt pärskeitään
tänne asti. Ensi syksynä tekee VI luokka sekä pitkää saksaa että englantia. Pitkä saksa jää kuitenkin lähivuosina pois
opetusohjelmasta, kun englannista tulee ensimmäiseltä luokalta alkava vieras kieli, jotta kansakoulussa englantia opiskelleet
voisivat jatkaa sitä välittömästi. Ruotsi siirtyy silloin toiselta luokalta alkavaksi.
Oppilaiden vapaista harrastuksista ovat luokkajuhlat sekä ensimmäisen luokan vanhempainjuhla tärkeimmät.
Teinikunnan kuraattorina on ollut lehtori Altti Grönholm, puheenjohtajana Harri Inberg ja sihteerinä Leena Sala.
Keskustelukerho, teinikilta, pöytätennis- ja kamerakerho toimivat edelleen. Musiikkikerho on toiminut vain nimellisesti.
Koulun urheilutoiminta on vähitellen jakautumassa kuntourheilu- ja kilpaurheilutoimintaan. Miksi näin tapahtui, se ei
minulle selvinnyt? Vähän ihmetyttää…
Edellinen on suuntautunut valtakunnallisiin kampanjoihin. Syksyllä osallistuttiin kuntokävelyyn, josta suorituksia kertyi 1.071,
talvella kansanhiihtoon, josta suorituksia kirjattiin ennätysmäärä 4.478.
Satakunnan oppikoulujen yleisurheilumestaruuskilpailuissa Vammalassa Toivo Aivelo sijoittui kuudenneksi 400m juoksussa
ja samoin sijoittui Jori Tarkkio keihäässä. Satakunnan oppikoulujen hiihtomestaruuskilpailuissa Parkanossa voitti Markku Tuuli
mestaruuden ja Terttu Ylikahri oli kolmas. Jukka Koski oli Heinolassa puolustamassa Suomen mestaruuttaan 3-loikassa sijoittuen
nyt viidenneksi.
Urheiluseura Nasta toimii merkittävänä koulun kilpaurheilutoimintaa tukevana yhdyssiteenä yleisurheilussa, koripallossa ja hiihdossa.


Vuosikertomuksesta 1969-70 selviää, että koulun 50. lukukausi on alkanut. Syksyllä 1970 juhlitaan 50-vuotista koulua.
Koulussa on II-VI luokilla opiskeltu sekä pitkää englantia että saksaa eli kaksikielisesti. Muutos tapahtuu, kun ensi syksynä
I ja VI luokilla aloitettaan uusi lukusuunnitelma. Englannin opiskelu aloitetaan jo ensimmäisellä luokalla ja ruotsin toisella luokalla.
Kemian opiskelu alkaa jo III luokalla. Matemaattinen ja kieli/reaalilinjat.
12 opiskelijaa on saanut 180 -270 markan opintoapurahaa. Teinikunnan kuraattorina on toiminut lehtori Kauko Houkka,
puheenjohtajana Mikko Laaksonen ja sihteerinä Päivi Sipilä. Sanan- ja kokoontumisvapauskampanja antoi virikkeen
teinikunnan oman lehden Mykiksen perustamiselle. Päätoimittajana lehdessä toimi lehtori Tapani Lindlöf.
Teinikunta järjesti kouluneuvoston oppilasjäsenten vaalit maaliskuussa ja informoi samalla oppilaita kouluneuvostosta
ja sen tavoitteista sekä mahdollisuuksista. Koulun musiikkikerhon muodostavat IV-VIII luokkien kuoro, orkesteri ja nokkahuiluorkesteri.
Kanttori Reino Rannikko johtaa tätä toimintaa.
Koulun urheilutoiminnassa on pääpaino ollut kunto- ja kilpaurheilulla. Kuntokävelyyn osallistuttiin syksyllä,
talvella kansanhiihtoon ja keväällä kuntokauteen, johon sisältyi kävely, pyöräily ja juoksu.
Viime keväänä koulu saavutti 11. sijan koko maan käsittävässä oppikoulujen kuntokilpailussa.
Satakunnan oppikoulujen yleisurheilumestaruuskilpailuissa Säkylässä Kari Heino ja Raija Hirvikoski saavuttivat
neljännen sijan edellinen poikien ja jälkimmäinen tyttöjen kiekonheitossa.
Urheiluseura Nasta toimi ja tuki koulun urheilutoimintaa.

Vuosikertomuksesta 1970-1971 selviää, että lukuvuotta sävyttää koulun 50-vuotisjuhlien valmistelut.
Juhlasta muodostui ikimuistettava ja ratkiriemukas.
Juhla alkoi lauantaiaamuna tavalliseen kouluaikaan kello 9, jolloin oli avoimien ovien päivä.
Koulun entisiä oppilaita osallistui sangen runsaasti tutustumassa entiseen opinahjoonsa.
Vanhemmilla heistä oli paljon uutta nähtävää: lisärakennus ja uusitut luokat.
Merikapteeni Matti Santala piti lennokkaan maantiedon tunnin. Klo 13.30 alkoi vanhojen oppilaiden
nykyisille pitämä juhla. Kaikilla oli verrattoman hauskaa. Illalla klo 19 alkoi toveripäivälliset.
Tunnelma oli välitön ja riemukas. Rehtorit Kaikkonen ja Nieminen olivat paikalla.
Sunnuntaina kirkossa koulun entiset oppilaat Kauko Mäki, Raimo Rantala, Hannes Viertola ja
Teuvo Leutonen hoitivat jumalanpalveluksen.
Kello 3 alkoi yhteiskoululla varsinainen 50-vuotisjuhla.
Teinikunnan kuraattorina toimi lehtori Kauko Houkka, puheenjohtajana Lasse Rantala, sihteerinä Päivi Sipilä.
Teinikunnan lehti Mykis on ilmestynyt kerran. Yleisurheilu on viime vuosien tapaan menestyksellisin urheilumuoto.
Suomen oppikoulujen mestaruuskisoissa Valkeakoskella Jori Tarkkio oli keihäänheitossa 7., Kari Heino kiekonheitossa 10.
ja Raija Hirvikoski keihäänheitossa 12. Satakunnan oppikoulujen mestaruuskilpailuissa Porissa Jori Tarkkio voitti keihäänheiton,
Kari Heino oli kuulantyönnössä 5, Raimo Muurinen ja Simo Viertonen saavuttivat 400m juoksussa 5 ja 6 sijat.
Koulujen välisessä kilpailussa koulun joukkue oli 4. pojissa ja tytöissä 5. sijoilla.
Raija Hirvikoski 2. kuulantyönnössä ja Tuula Hirvikoski korkeushypyssä 6.
Nasta siis toimi edelleen yleisurheilussa ja koripalloilussa.

Muita koulun oppilaiden saavuttamia urheilutuloksia:
Merikarvian yhteiskoulun liikunnanopetuksesta 1951-1976:

Koulun ennätyksiä on ajantasaistettu vuonna 1975. Erityistä huomiota kiinnittää Juha Kallavan saavuttamat neljä ennätystä.
Vuonna 1975 Juha Kallava juoksi koululaisten MM-katsastuksessa 800m 1.57,9. Edellisenä vuonna Kallava oli voittanut Koululiikuntaliiton
mestaruuden ajalla 1.59,0. Tulos oli silloin liiton ennätys. Myös Antti Kalliomäen seivästulos 440 vuodelta 1965 oli Suomen Oppikoulujen
Urheiluliiton ennätys. Tulos oli kuitenkin epävirallinen, sillä se saavutettiin Merikarvian yhteiskoulun kilpailuissa.
Virallisia tuloksia hyväksyttiin vain liiton kilpailuissa.
Jukka Koski kävi vuonna 1967 Parikkalassa voittamassa Suomen Oppikoulujen Urheiluliiton mestaruuden 3-loikassa tuloksella 14,08.

Vuonna 1983 koulun ennätysluettelo näytti tällaiselta:
100m 11,4 Antti Kalliomäki 1965 Kokemäki
400m 51,81 Jari Sulkava 1983 Lieto
800m 1.57,9 Juha Kallava 1975 Espoo
1000m 2.41,0 Juha Kallava 1974 Merikarvia
1500m 4.20,2 Juha Kallava 1972 Kuortane
3000m 9.26,9 Juha Kallava 1972 Rauma
110m aidat 17,1 Veikko Suominen 1972 Rauma
Pituus 653 Eero Peltola 1963 Merikarvia
3-loikka 14,08 Jukka Koski 1967 Parikkala
Korkeus 180 Reijo Rantala 1965 Kokemäki
180 Hannu Rikalainen 1966 Merikarvia
Seiväs 440 Antti Kalliomäki 1965 Merikarvia
Kuula 5.4kg 13,97 Olavi Rikalainen 1964 Eura
Kiekko 1,5kg 45,72 Kari Heino 1970 Valkeakoski
Keihäs 800gr 56,58 Jori Tarkkio 1970 Valkeakoski
4 x 100m 46,6 Reijo Syrjäsalo, Heikki Niemi, Altti Leutonen ja Antti Kalliomäki 1965 Kokemäki

MYK, maastojuoksumestaruuskilpailut 27.5.1976:
Pojat: VI-VII luokat: 3km, voittaja Vesa Ruohomäki 6B 11,02. 2. Kimmo Riihiaho 6B
11,06. 3. Markku Laitila 6A11,11. III-V luokat: 3km, voittaja Jukka Kallio 4A 9,39. 2. Esa Aarniomäki 3B 11.42.
3. Kimmo Mattila 3B 12.30. 4. Erik Uusimäki 3A 12,32. 5. Esa-Pekka Uusimäki 3A 14,17.
I-II luokat: 2km, voittaja Jouko Laitila 1B 6.51. 2. Tapio Kunnasmaa 2A 7.35. 3. Jukka Saloniitty 1B 7.41.
Tytöt: III-V luokat: 3km, voittaja Päivi Hirsimäki 5B 12,25. 2. Maija-Liisa Kotiranta 5B 12,25.
I-II luokat: 2km, voittaja Anne Heino 2B 8,16. 2. Tiina Kotiranta 1B 8.27. 3. Elisa Itäjärvi 1A 9.46.
Hopeasompa-hiihto 13.2.1976:
Pojat alle 16v 5km, voittaja Jouni Laitila 4B 19.15. 2. Pekka Ostamo 4B 20.11.
Alle 14v 5km, voittaja Petri Rintamäki 3A 23,11. 2. Timo Koskela 2B 22,26. 3. Erik Uusimäki 3A 23.11.
Alle 12v 3km, voittaja Jouko Laitila 1B 12,17. 2. Timo Kuuskeri 1B 12,22. 3. Vesa Harju 1A 14,09.
Tytöt:
Alle 16v 5km 1. Päivi Hirsimäki 5B 21,56. 2. Maija Kotiranta 5B 22,56.
Alle 14v 3km, voittaja Leila Lehtoranta 3B 14,25. 2. Anne Heino 2B 16,22. 3. Eija-Liisa Hietasalo 2A 16,41.
Alle 12v 3km, voittaja Tiina Kotiranta 1B 16,36.
MYK yleisurheilumestaruuskilpailut 5.9.1975:
Lukion pojat: 100m, voittaja Timo Katajisto 8B 12,2. 2. Kari Järvenpää 7 12,3.
1000m, voittaja Vesa Ruohomäki 6B 3.24,4. Pituus, voittaja Timo Katajisto 8B 579.
2. Hannu Vuorela 8A 569. 3. Markku Korpunen 8A 524. Kuula 5,4kg, voittaja Markku Korpunen 8A 13,53.
Keskikoulun pojat: 100m, voittaja Kimmo Mattila 3B 13,2. 2. Aki Harju 5B 13,5. 3. Jukka Kallio 4A 13,6.
1000m, voittaja Jukka Kallio 4A 3.00,0. Pituus, voittaja Aki Harju 5B 513. Kuula 4,0kg, voittaja
Pekka Ostamo 4B 12,39. 2. Aki Harju 5B 11,97. 3. Joel Laine 5B 11,95.
Tytöt I-II luokat 100m, voittaja Sinikka Niemi 16,2. 2. Jaana Santa 16,5. 3. Eeva Salmi 17,1.
Pituus, voittaja Sinikka Niemi 3,70. 2. Jaana Santa 3,51. 3. Eira Kotiranta 3,26.
III-V luokat 100m, voittaja Päivi Hirsimäki 15,0. 2. Leila Lehtoranta 15,4. 3. Kirsi Westerback 15,5.
Lukion tytöt 100m, voittaja Maija Kalaranta 14,9. Pituus, voittaja Maija Kalaranta 4,61.
MYK yleisurheilumestaruuskilpailut 5.9.1974: Lukion pojat: 100m, voittaja Juha Kallava 6 12,6.
2. Timo Katajisto 7B 12,8. 3. Markku Korpunen 7A ja Ari Mäntylä 13,0.
1000m, voittaja Juha Kallava 6 2.41,0, koulun uusi ennätys. Korkeus Timo Katajisto 7B 160.
Keihäs 80gr, voittaja Jouko Syrjäsalo 8A 47,94.2. Markku Korpunen 7A 40,12.
Keskikoulun yläaste: 100m, voittaja Jukka Kallio 4A 13,2. 2. Ari Uusimäki 5A 13,4. 3. Aki Harju 4B 13,6.
1000m, voittaja Jukka Kallio 4A 3,05,6. Korkeus, voittaja Aki Harju 4B 160. 2. Joel Laine 5B 155.
3. Vesa Ruohomäki 5B 155. Keihäs 600gr, voittaja Vesa Lehtonen 5A 52,70. 2. Aki Harju 4B 43,15.
3. Veikko Tommila 5B 42,65.
Keskikoulun ala-aste: 100m, voittaja Kimmo Mattila 2B 14,2. 2. Ismo Aittamäki 2A 14,5. 1000m,
voittaja Raimo Aspala 2B 3,34,8. Korkeus, voittaja Esa-Pekka Uusimäki 2A 135. Keihäs 600gr,
voittaja Kai Tuomisaari 2B 33,90.
MYK mestaruushiihdot 21.2.1974:
Lukion pojat: Juha Kallava VIA. 2. Veli-Matti Hietikko VIB. Pojat yläasteella, voittaja Jukka Kallio IIIA.
2. Risto Korpunen IIIB. 3. Markku Laitila IVB Pojat ala-asteella, voittaja Jyrki Hellsten 1B. 2. Arto Rajala II
3. Matti Kalaranta 1A.
Merikarvian kansalaiskoulun VII-IX luokkien ja MYK III-V luokkien alle 16v hiihtokilpailujen parhaat:
Pojat 5km, voittaja Jorma Kuuskeri kansalaiskoulu.2. Jukka Kallio MYK. 3. Jouni Laitila MYK.
Tytöt 3km, voittaja Maija Kalaranta MYK. 2. Päivi Hirsimäki MYK. 3. Maija Kotiranta MYK.
MYK yleisurheilukilpailut 7.9.1973:
Lukion pojat 100m, voittaja Simo Viertonen 8A 12,6. 2. Juha Kallava 6A 12,6. 3. Timo Katajisto 6B 12,8.
1000m, voittaja Juha Kallava 6A 2,51,8. Pituus, voittaja Kari-Matti Järnstedt 8A 557. 2. Arto Haapaniemi 8A 520.
3. Simo Viertonen 8A 515.
Keskikoulun yläaste: 100m, voittaja Aki Harju 3B 13,8. 2. Ari Mäntylä 5B 14,0. 3. Pekka Haapaniemi 5A 14,8.
1000m, voittaja Ari Mäntylä 5B 3,04. 2. Jukka Kallio 3A 3,14. 3. Vesa Lehtonen 5A 3,15. Pituus, voittaja Aki Harju 3B 493.
2. Ari Mäntylä 5B 485. 3. Ari Uusimäki 4A 445. Kuula 4kg, voittaja Kalevi Ristimäki 5B 19,95.
Ala-aste: 100m, voittaja Ismo Aittamäki 1A 15,0. 2. Esa-Pekka Uusimäki 1A 15,2. 3. Kimmo Mattila 1B 15,4.
1000m, voittaja Olli Salmi 1A 3,44,1. Pituus, voittaja Esa-Pekka Uusimäki 1A 401. 2. Markku Aalto 2. 397.
3. Tauno Rikalainen 2 386. Kuula 4kg, voittaja Kai Tuomisaari 1B 7,95. 2. Kimmo Mattila 1B 7,50. 3. Ismo Aittamäki 1A 7,25.
MYK urheilupäivä 7.9.1973 kello 9 päivänavaus. Kello 9.10 luokanvalvojat antavat luokissaan ohjeita ja laativat
luokastaan nimiluettelon, josta ilmenee, ketkä ovat kilpailijoita, kuntokävelijöitä, toimitsijoita tai sairaita taikka
vain poissaolijoita. Kello 9.20 tapahtui lähtö urheilukentälle tai kuntolenkille. Kuntoreittejä oli kaksi pituuden ollessa
noin 5km. Kello 10 alkoivat yleisurheilumestaruuskilpailut. Kello 11 oli ruokailu ja kello 13.30 tilaisuus päättyi.
MYK maastojuoksumestarit 28.5.1973:
Lukion pojat, voittaja Simo Viertonen 7A. III-V luokan pojat: voittaja Ari Mäntylä 4B. 2. Jari Ruohomäki 5B.
3. Ilpo Riihiaho 3B. I-II luokan pojat: voittaja Jukka Kallio 2A. 2. Aki Harju 2B. 3. Asko Kallio 2A.
Satakunnan oppikoulujen yleisurheilumestaruuskilpailut Raumalla 30.9.1972: Korkeushyppy, voittaja Hannu Salo,
MYK, 178. Kuulantyöntö, 2. Jouko Syrjäsalo, MYK, 13,27. Keihäänheitto, Jouko Syrjäsalo, MYK, 50,73.
3000m 2. Juha Kallava 9,26,9, koulun uusi ennätys. 110m aidat 3. Veikko Suominen 17,1, uusi koulun ennätys.
400m 3. Veikko Suominen 55,6, uusi koulun ennätys. 4. Simo Viertonen 56,4. 6. Raimo Muurinen 58,6.
Rauman kisoissa MYK voitti koulujen välisessä pistetilastossa.
Aikaisemmin oli jo saavutettu toinen, kolmas ja neljäs sija, mutta nyt voitto maistui hunajalta.
Yhteispisteet olivat 34. Kankaanpään yhteiskoululla oli 33 pistettä ja Lauttakylän yhteiskoululla 24 pistettä.
MYK yleisurheilumestaruuskilpailut 8.9.1972:
lukion pojat: 100m, voittaja Raimo Muurinen 7A 13,8. 2. Jukka Heino 8A 13,8. 3. Seppo Salminen 8B 13,9.
1000m, voittaja Raimo Muurinen 7A 3,25,7. 2. Markku Anttila 8A 3,26,2. 3. Pentti Yliknuussi 7A 3,29,2.
Korkeus, voittaja Hannu Salo 7A 175. 2. Kari-Matti Järnstedt 8A 170. Keihäs 800gr, voittaja Jouko Syrjäsalo 7A 46,64.
Keskikoulun yläaste: 100m, voittaja Kari Kuusinen 5A 13,0. 2. Raimo Viljanen 5B 13,5. 3. Aimo Haapaniemi 5B 13,5.
1000m, voittaja Juha Kallava 5A 2,46,6, uusi koulun ennätys. 2. Ari Mäntylä 4B 3,19,4. 3. Veli-Matti Hietikko 5A 3,22,2.
Korkeus, voittaja Veikko Suominen 5A 168. 2. Timo Katajisto 5B 165. Keihäs 700gr, voittaja Veikko Suominen 5A 44,74.
Keskikoulun ala-aste: 100m, voittaja Aki Harju 2B 14,8. 2. Jukka Kallio 2A 15,6. 3. Veijo Vuorela 2B ja Pekka Sillanpää 2A 16,9.
1000m, voittaja Aki Harju 2B 3,27,8. 2. Jukka Kallio 3,28,9. 3. Jouni Laitila 2B 3,35,8. Korkeus, voittaja Risto Korpunen 2B 140.
Keihäs 400gr, voittaja Aki Harju 2B 36,70.
MYK mestaruushiihdot 15.2.1972:
Pojat yli 16v, voittaja Seppo Näsi 7A. 2. Markku Anttila 7A. 3. Jukka Heino 7A. Pojat alle 14v, voittaja Risto Korpunen 1B.
2. Markku Laitila IIIA. 3. Aki Harju 1B. Pojat alle 16v, voittaja Juha Kallava 4A. 2. Ari Mäntylä 3B. 3. Olavi Korpunen 4B.
Pojat alle 12v. Jouni Laitila 1B. 2. Pekka Sillanpää 1A. 3. Pentti Kallava 1A. Tytöt yli 16v, voittaja Sirkka Tuuli 7A. 2. Terttu Muurinen 7B.
3. Arja Viitanen 6A. Tytöt alle 16v, voittaja Sirpa Tuuli 4A. 2. Marjut Kanerva 5B. Tytöt alle 14v., voittaja Maija Kalaranta 2A.
2. Pirjo Riihiaho 1B. 3. Raija Tuomisto 3A. Tytöt alle 12v, voittaja Maija Kotiranta 1B. 2. Pia Österlund 1A. 3. Tarja Pihlava.
MYK -Porin yhteislyseo 1.9.1971 jalkapallo-ottelun tulos 4-0. 103 pääsylippua myytiin.


MYK yleisurheilumestaruuskilpailut 10.9.1971:
Lukion pojat: 100m, voittaja Simo Viertonen 7A 12,6. 2. Raimo Alitalo 8B 13,7. Voittajat Arto Haapaniemi 6A, Virmo Elovaara 5A j
a Raimo Stenroos 5B 13,2. Voittaja Kari Kuusinen 4A 13,0. Voittaja Ari Uusimäki 2A 15,3. 1000m, voittaja Simo Viertonen 7A 3,11,0.
2. Pentti Yliknuussi 7A 3,16,5. 3. Rauno Källi 8A 3,20,9. Voittaja Raimo Stenroos 5B 3,32,9. Voittaja Juha Kallava 4A 3,09,0.
2. Ari Mäntylä 3B 3,25,4. Pituus, voittaja Markku Lehtinen 8A 556. 2. Jukka Vanhatalo 8A 542. 3. Seppo Nyrökoski 8A 541.
Voittaja Aimo Haapaniemi 5B 526.
2. Arto Haapaniemi 6A 520. 3. Virmo Elovaara 5A 505. Voittaja Timo Katajisto 4B 527. 2. Veikko Suominen 4A 501.
3. Kari Kuusinen 4A 500. Voittaja Aki Harju 1B 406. 2. Jukka Lehtimäki 2B 405. 3. Reijo Aaka 2B 397.
Kuula 5,4kg, voittaja Jouko Syrjäsalo 7A 12,50. 2. Jukka Vanhatalo 8A 11,47. 3. Hannu Lehtinen 8B 11,36.
Voittaja Ari Harju 6A 10,38. Kuula 4kg voittaja Tapani Mäkitalo 4B 12,26. Voittaja Veikko Tommila 2B 884.
MYK yleisurheilumestaruuskilpailut 18.9.1970:
Lukion pojat: 100m, voittaja Markku Bondfolk 8A 13,1. 2. Pekka Renlund 7A 13,2. 3. Erik Lehtonen 8A ja
Tapani Lahnakoski 7A 13,2. Voittaja Simo Viertonen 6A 13,2. 2. Raimo Muurinen 13,4. Voittaja Rainer Peltomäki 4A 13,9.
2. Virmo Elovaara 4A 14,0. 3. Aimo Haapaniemi 4B 14,1. Voittaja Ari Uusimäki 1A 16,0. 2. Ari Mäntylä 2 16,0.
1000m, voittaja Tapio Ranne 8B 3,16,0. 2. Kimmo Kuuskeri 7A 3,23,0. 3. Markku Anttila 7A 3,25,7.
Voittaja Raimo Muurinen 6A 3,05,0.2. Simo Viertonen 3,11,4., Voittaja Juha Kallava 3A 3,13,4.
Voittaja Markku Laitila 2 3,34,4. Kolmiloikka, voittaja Jukka Vanhatalo 7A 11,40. 2. Pekka Renlund 7A 11,01.
Voittaja Kari-Matti Järnstedt 6A 12,15. 2. Tauno Rikalainen 6A 11,40. 3. Hannu Salo 6A 11,00.
Voittaja Rainer Peltomäki 4A 10,75. Voittaja Ari Mäntylä 2 873. Kiekko, voittaja Kari Heino 8A 44,80.
2. Hannu Lehtinen 7B 38,62. 3. Jori Tarkkio 8A 34,88. Voittaja Jouko Syrjäsalo 6A 30,40.
Voittaja Veikko Suominen 4A 30,66. 2. Raimo Viljanen 4B 30,60. Voittaja Vesa Lehtonen 2 20,92. 2. Ari Mäntylä 19,48.
Suomen oppikoulujen yleisurheilumestaruuskilpailuissa Valkeakoskella 26.-27.9.1970:
Keihäs 800gr 7. Jori Tarkkio, MYK 56.58, uusi koulun ennätys. Kiekko 1,5kg 10. Kari Heino, MYK 45,72, uusi koulun ennätys.
Tytöt, keihäs 600gr 12, Raija Hirvikoski, MYK 24,72.
Satakunnan oppikoulujen yleisurheilumestaruuskilpailut Porissa 3.10.1970:
Pojat: keihäs 800 gr 1. Jori Tarkkio, MYK 51,92. 400m, 5. Raimo Muurinen, MYK 57,8.
7 Simo Viertonen, MYK, 60.6. Kuula 5,4kg 5. Kari Heino, MYK, 13,04. MYK oli koulujen joukossa 4. 12 pisteellä.
Tytöt: Kuula 4kg 2. Raija Hirvikoski, MYK, 10,92. Korkeus 6. Tuula Hirvikoski, MYK, 130. Tyttöjen sarjassa MYK oli 5. 6 pisteellä.
10 kärjessä samalla hiihtoladulla vuosien varrella kilpailtaessa, vuodet 1963-1970:
1. Pertti Fager 6A 11,34 1965. 2. Erkki Santala 6 11,51 1963. 3. Ahti Vihervuori 5A 11,51 1963. 4. Antti Kalliomäki 4B 11,54 1963.
5. Jouko Kuusela 5B 11,56 1965. 6. Hannu Metsäniemi 6 11,59 1964. 7. Jorma Salonius 4A 12,00 1963. 8. Altti Leutonen 7 12,02 1964.
9. Markku Tuuli 7A 12,07 1969 ja 10. Pekka Rajajärvi 5B 12,08 1965. Paras tyttöhiihtäjä Anita Westerlund 6 13,05 1963.
MYK yleisurheilumestaruuskilpailut 19.9.1969:
Pojat: 100m, voittaja Markku Bondfolk 7A 12,1. 2. Erik Lehtonen 7A 12,5. 3. Pekka Renlund 7A 12,7. Voittaja Raimo Muurinen 5B 12,8.
2. Kari Nummelin 5A 12,8. 3. Simo Viertonen 6 13,0. Voittaja Vesa Syrjälä 2B 15,1. 1000m, voittaja Markku Tuuli 8 3,25,2.
2. Tapio Ranne 7B 3,29,0. 3. Ismo Källi 7A 3,37,4. Voittaja Raimo Muurinen 5B 3,20,5. 2. Simo Viertonen 6 3,20,7.
3. Rauno Källi 6 3,30,4. Voittaja Rainer Peltomäki 4A 3,50,8. Voittaja Rainer Tattari 2B 3,45,8. 2. Markku Laitila 1 3,46,6.
Pituus: Voittaja Pekka Renlund 7A 558. 2. Kari Heino 7A 520. 3. Markku Bondfolk 7A 513. Voittaja Seppo Nyrökorpi 6 559.
2. Jukka Vanhatalo 6 540. 3. Hannu Lehtinen 6 509. Voittaja Rainer Peltomäki 4A 510. 2. Jari Ruohomäki 4B 472. 3. Virmo Elovaara 4A 460.
Voittaja Vesa Syrjälä 2B 450. Keihäs: Voittaja Jori Tarkkio 7A 45,68. 2. Erik Lehtonen 7A 41,00. 3. Asko Rajala 7B 38,48.
Voittaja Jouko Syrjäsalo 5B 41,28. Voittaja Rainer Peltomäki 4A. 33,80. Voittaja Tapani Mäkitalo 2B 31,90.2. Pekka Yliknuussi 2A 26,10.
MYK mestaruushiihdot 11.3.1970:
Mestarit Tapio Ranne 7A 2. Seppo Näsi.5A 3. Hannes Aulu 7B. Mestari Veikko Suominen 3A. 2. Mikko Fager 4B. 3. Raimo Stenroos 3B,
Mestari Ari Mäntylä 1. 2. Pertti Furuholm 2B. 3. Rauno Tontti 2B.
Suomen oppikoulujen Urheiluliiton yleisurheilumestaruuskilpailut pidettiin Heinolassa 21.-22.9.1968:
Kolmiloikka 5. Jukka Koski, MYK, 13,28. 1000m 11. Raimo Muurinen, MYK, 2,47,8, uusi koulun ennätys.
Satakunnan oppikoulujen Urheilijoiden yleisurheilumestaruuskilpailut pidettiin Vammalassa 29.9.1968:
400m 6. Toivo Aivelo, MYK, 57,3. Keihäs 6. Jori Tarkkio, MYK, 46,38.
MYK hiihtopäivä 12.2.1969: Mestari Markku Tuuli 7A. 2. Hannes Aulu 6. 3. Tapio Ranne 6. 4. Kari Heino.
Mestari Seppo Näsi 4A. 2. Veikko Suominen 3A. 3. Risto Jurkkala 4A.
Mestari Rainer Tattari 1B. Tytöt: Mestari Merja Juhola 7A. 2. Paula Tuomisto 7A. 3. Leila Niemi 7A.
Mestari Raija Hirvikoski 3B. 2. Sirkka Tuuli 4B. 3. Marketta Vanhala 3B. Mestari Tuula Hirvikoski 1A.
2. Eeva Vanhala 1B. 3. Pirkko Heikkilä 1B. Markku Tuuli, MYK, voitti Parkanossa Satakunnan oppikoulujen
yli 16v poikien hiihtomestaruuden.
MYK yleisurheilumestaruuskilpailut 20.9.1968:
Pojat: 100m, voittaja Mikko Peltovirta 8 11,9. 2. Jukka Koski 8 12,0. 3. Toivo Aivelo 8 12,6.
Voittaja Pekka Renlund 6A 12,2. 2. Markku Bondfolk 6A 12,4. 3. Jouko Venho 5 12,4.
Voittaja Kari Nummelin 4A 12,3. 2. Raimo Muurinen 4B 12,4. 1000m Voittaja Toivo Aivelo 8 2,56,0.
2. Markku Tuuli 7A 3,10,6. Voittaja Pekka Renlund 6A 3,16,1. 2. Tapio Ranne 6B 3,16,3.
3. Simo Viertonen 5 3,17,5. 4. Jorma Heikkilä 6A 3,17,5.
Voittaja Raimo Muurinen 4B 3,24,6. Voittaja Rainer Tattari 1B 3,45,5. Korkeus: Voittaja Jukka Koski 8 161.
2. Mikko Peltovirta 8 145. Voittaja Pekka Renlund 6A 160. 2. Kari Lehtonen 6B 160. 3. Markku Bondfolk 6A 155.
Voittaja Erkki Peltomäki 4B 155. Voittaja Vesa Syrjälä 1B 125. Kuula 5,4kg:
Voittaja Jukka Koski 8 11,13.2. Mikko Järvenpää 8 10,90. 3. Reijo Viitanen 7A 10,20.
Voittaja Kari Lehtonen 6B 11,20. 2. Kari Heino 6A 11,20. 3. Jori Tarkkio 10,86.
Voittaja Tauno Rikalainen 4B 11.19.2. Kari Nummelin 4A 10,83. Voittaja Tapani Mäkitalo 1B 8,41.
MYK massakilpailuissa 20.9.1967 saavutettiin mm seuraavat tulokset:
Pojat: 60m, voittaja Jukka Koski 8 7,5. 2. Mikko Peltovirta 7 7,7. Kalevi Saarinen 8 7,8.
Kuula, voittaja Jukka Koski 8 15,15. 2. Juhani Aalto 8. 14,99. 3. Kalevi Saarinen 8 14,35.
3-ottelu: Voittaja Jukka Koski 8. 2. Esko Tulonen 8. 3. Kalevi Saarinen 8. 4. Juhani Aalto 8.
Mikko Peltovirta 7. 6. Pekka Renlund 5A. 7. Ahti Kauraoja 8. 8. Seppo Juhala 8. 9. Jouko Valli 5B
ja Olli Varjovuo 5B.
SOU:n yleisurheilumestaruuskilpailut pidettiin Parikkalassa 23.-24.9.1967:
Kolmiloikka 1. Jukka Koski, MYK 14,08. 1000m I alkuerä 6. Raimo Muurinen, MYK, 2,51,0.
MYK yleisurheilukilpailut 10.10.1967:
100m, voittaja Mikko Peltovirta 7 12,7. 2. Toivo Aivelo 7 13,0. 3. Kari Nummelin 3A 13,1. 80m aidat,
voittaja Mikko Peltovirta 7 12,7. 2. Toivo Aivelo 7. 13,0. 3. Pekka Renlund 5A 13,3. 400m,
voittaja Toivo Aivelo 7 59,7. 1000m, voittaja Raimo Muurinen 4B 3,00,6. 2. Tapio Ranne 5B 3,04,9.
3-loikka, voittaja Jukka Koski 8 12,70. 2. Pekka Renlund 5A 11,10. 3. Timo Hannukainen 7 10,85.
Korkeus, voittaja Esko Tulonen 8 165. Seiväs, voittaja Jukka Koski 8 300. 2. Pekka Renlund 5A 300.
Kiekko, voittaja Jukka Koski 8 40,52, uusi koulun ennätys. 2. Jarmo Nevanko 8 37,91.
Keihäs, voittaja Juhani Aalto 8 43,55. 2. Mikko Peltovirta 7 40,68. 3. Jori Tarkkio 6 35,92.
MYK mestaruus- ja massahiihtoihin osallistui noin 400 oppilasta. Mestaruuksista kilpaili
170, loput suorittivat kansanhiihdon. Keli oli erittäin raskas. Pojat V-VII luokat, voittaja
Markku Tuuli 6A. 2. Mikko Laaksonen 5A. III-IV luokat, voittaja Seppo Näsi 3A.
2. Risto Jurkkala 4A. 3. Kimmo Kuuskeri 4A.
I-II luokat, voittaja Veikko Suominen 2A. 2. Mikko Fager 2B. 3. Markku Korpunen 1.
Tytöt: V-VII luokat, voittaja Terttu Ylikahri 6B. 2. Päivi Hämäläinen 5B. 3. Paula Viertomaa 7. III-IV luokat,
voittaja Anita Laine 4A. 2. Heli Ranta 3B. 3. Sirkka Tuuli 3B. I-II luokat, voittaja Paula Korpunen 1. Outi Korhonen 2B.
3. Raija Hirvikoski 2B.
MYK luokkienvälinen 3-ottelu 17.9.1966:
Voittaja Antti Kalliomäki, toinen Jukka Koski, kolmas Tapio Lindroos, neljäs Antti Salo, viides Reijo Syrjäsalo,
kuudes Mikko Peltovirta, seitsemäs Pertti Fager, Kalevi Saarinen ja Esko-Matti Tulonen ja kymmenes
Hannu Rikalainen. 60m, voittaja Antti Kalliomäki 7,0.2. Tapio Lindroos 7,3. 3. Jaakko Hakala ja Mikko Peltovirta 7,4. 5.
Jukka Koski 7,6. Pituus, voittaja Antti Kalliomäki 634. 2. Antti Salo 633. 3. Jukka Koski 630. 4. Reijo Syrjäsalo 604.
5. Tapio Lindroos 579 6. Mikko Peltovirta 575. Esko-Pekka Tulonen 569. 8. Kullervo Erkkilä 562. 9. Hannu Rikalainen 559
ja 10. Pertti Väliaho 532. Kuula, voittaja Antti Kalliomäki 17,50. 2. Jukka Koski 16,06. Reijo Syrjäsalo 16,06.
4. Juhani Aalto 15,48. 5. Antti Salo 14,92.
MYK yleisurheilumestaruuskilpailut 29.9.1966:
100m, voittaja Mikko Peltovirta 12,3. 2. Jaakko Hakala 13,0. 400m, voittaja Toivo Aivelo 1,05,2.
2. Raimo Muurinen 1,10,0. 1000m, voittaja Raimo Muurinen 3.00,9. 2. Jorma Heikkilä 3,16,2.
Pituus, voittaja Antti Salo 568. 2. Mikko Peltovirta 548. Kolmiloikka, voittaja Hannu Rikalainen 12,14.
2. Pekka Sjöholm 12,08. Korkeus, voittaja Hannu Rikalainen 180. Seiväs, voittaja Jukka Koski 345. 2. Tapio Lindroos,
Hannu Rikalainen ja Kalevi Saarinen 300. Kuula, voittaja Tapio Lindroos 12,63. 2. Juhani Aalto 12,31.
3. Mikko Järvenpää 10,48. Kiekko, voittaja Jukka Koski 35,52.
Keihäs, voittaja Pertti Fager 47,47. 2. Antti Kalliomäki 43,60.
Alle 15v 3-ottelu, voittaja Olli-Pekka Varjovuo 7,9. 520. 9,70. 2. Jouko Valli ja 3. Kari Nummelin.
Alle 13v 3-ottelu, voittaja Simo Viertonen 9,4. 417. 901. 2. Matti Holmi. 3. Lasse Österman.
Satakunnan oppikoulujen yleisurheilumestaruuskilpailut Nakkilassa 2.10.1966: 100m 4. Antti Kalliomäki, MYK,
11,6. 1500m 3. Raimo Muurinen, MYK, 4,43,8. Pituus Jukka Koski, MYK, 629.
Seiväs 1. Antti Kalliomäki, MYK, 420. 3. Jukka Koski, MYK, 360.
4x100m 4. MYK Reijo Syrjäsalo, Antti Salo, Mikko Peltovirta ja Antti Kalliomäki 47,7.
MYK sijoittuen koulujen välisessä kisassa 3. sijalle.
Merikarvian yhteiskoulun ennätykset 11.10.1966: 60m Antti Kalliomäki 7,0 1966,
100m Antti Kalliomäki 11,4 1965 Kokemäki, 400m Altti Leutonen 56,8 1964 Merikarvia,
1000m Pekka Rajajärvi 3,00,0 1964 Rauma.
Pituus Eero Peltola 653 1963 Merikarvia, 3-loikka Eero Peltola 13,59 1964.
Korkeus Reijo Rantala 180 1965 ja Hannu Rikalainen 180 1966.
Seiväs Antti Kalliomäki 440 1965. Kuula 3,6kg Antti Kalliomäki 17,79 1965.
Kuula 5,4 kg Kalevi Liutala 14,26 1957. Kiekko 1,5kg Eero Peltola 39,73 1963.
Keihäs 700gr Pertti Fager 53,11 1965. 1500m Raimo Muurinen 4,43,8 1966 Nakkila.
4x100m 46,6 1965 Anti Kalliomäki, Heikki Niemi, Altti Leutonen ja Reijo Syrjäsalo.
Keihäs Jori Tarkkio 56,58 1970. Kiekko 1,5kg Kari Heino 45,72 1970 ja 110 aidat Heikki Niemi 17,3 1965.
Porin pallokentällä pelattiin 8.5.1967 jalkapallo-ottelu Porin lyseo- MYK, jonka lyseo voitti 6-0.
MYK Ukko-Pekka hiihdot 4.3.1967: Parhaat hiihtäjät: Esko-Pekka Tulonen 7. 2. Markku Tuuli 5a.
3. Tapio Ranne 4b. 4. Jouko Valli 4b. 5. Pekka Renlund 4a. 6, Kari Nummelin 3a. 7. Hannes Aulu 4b.
8. Markku Bondfolk 4b. 9. Raimo Muurinen 3b. 10. Jukka Koski 7.
Koripallocup yhteiskoulussa: Luokkienvälinen cup kisattiin kahdessa sarjassa. Yläluokkien sarjaan kuuluivat luokat V-VIII
ja alaluokkien sarjaan luokat I-IV. Yläluokkien loppuotteluun selviytyivät VIII ja VII, joista VIII vei mestaruuden niukasti
tukoksella 26-22 saaden vuodeksi haltuunsa KOP kiertopalkinnon. Joukkueessa pelasivat: Antti Kalliomäki, Pertti Fager,
Hannu Rikalainen, Reijo Syrjäsalo, Kullervo Erkkilä ja Pekka Sjöholm- Alaluokkien loppuotteluun selvisivät IVA ja IIIB,
joista mestaruuden voitti selvästi IVA tuloksella 41 -26 saaden Osuuskassan lahjoittaman kiertopalkinnon vuodeksi
haltuunsa.
Voittaneessa joukkueessa pelasivat Erik Lehtonen, Pekka Renlund, Jouko Venho, Raimo Heino, Markku Anttila ja Kari Heino.
Poikien 3-ottelu 18.9.1965:
VIII luokka: 1. Altti Leutonen 7,3- 602-16,12. 2. Reijo Rantala 8,1-548-12,06. 3. Hannu Metsäniemi 8,3-488-14,82.
VII luokka 1. Antti Kalliomäki 7,4-550-17,79. 2. Reijo Syrjäsalo 7,8-584-15,25. 3. Tapio Lindroos 7,8-539-14,56.
VI luokka 1. Jukka Koski 8,0-568-14,23. 2. Heikki Niemi 7,8-575-12,53. 3. Kalevi Saarinen 8,0-508-13,83.
VA luokka 1. Seppo Vuori 8,6-482-10,90 2. Toivo Aivelo 3. Kari Lehtonen. VB 1. Mikko Peltovirta 8,0-528-11,30.
2. Seppo Österman. 3.Reijo Viitanen. IVB luokka 1. Hannes Koivisto. 2. Jouko Valli 3. Seppo Nurminen. IIIA luokka
1. Jouko Venho 8,4-475-11,70. 2. Pekka Renlund. 3. Raimo Heino. 4. Kari Heino. IIIB luokka 1. Pertti Väliaho. 8,7-467-11,60
2. Olli Varjovuo 3. Harri Inberg.
IIA 1. Kari Nummelin 2. Seppo Vijanen 3. Rauno Källi. IIB 1. Raimo Muurinen 9,4-385-840. 2. Pekka Varheensalo.
3. Jukka Vanhatalo. 4. Jorma Kenttä. IA luokka 1. Matti Holmi. 2. Pentti Yliknuussi. 3. Jukka Heino. IB Touko Palomäki.
2. Tauno Rikalainen 3. Lasse Österman.
MYK yleisurheilumestaruuskilpailut 2.10.1965
100m, voittaja Antti Kalliomäki 7 11.6 2. Altti Leutonen 8 11,9. 3. Heiki Niemi 6 11,9. 400m, voittaja Altti Leutonen 8 60,9.
1000m, voittaja Seppo Sipilä 8 3,01,7. 2. Raimo Muurinen 2B 3,05,8. 3. Jorma Heikkilä 3B 3,05,9.
Pituus, voittaja Altti Leutonen 8 638. 2. Reijo Syrjäsalo 7 614. Kolmiloikka, voittaja Jukka Koski 6 13,49.
2. Reijo Rantala 7 12,87. 3. Antti Salo 12,85. 4. Pekka Sjöholm 7 12,69. Korkeus, voittaja Reijo Rantala 8 175.
2. Hannu Rikalainen 7 175. 3. Reijo Syrjäsalo 7 160.
Seiväs, voittaja Antti Kalliomäki 7 440, uusi koulun ennätys.2. Kalevi Saarinen 6 320.
Kuula, voittaja Altti Leutonen 8 12,90. 2. Tapio Lindroos 7 12,40. Kiekko, voittaja Jukka Koski 6 38,20.
2. Antti Kalliomäki 7 33,10. 3. Jarmo Nevanko 6 31,90.
Keihäs, voittaja Pertti Fager 7 53,11, uusi koulun ennätys. 2. Altti Leutonen 8 50,70.
Alle 15 v. 3-ottelu, voittaja Mikko Peltovirta 5B (8,0;549;12,24). 2. Pekka Renlund. 3. Harri Inberg.
Alle 13v 3-ottelu, voittaja Kari Nummelin (8,9;394; 862). 2. Kari Heino. 3. Raimo Heino.
SatOU:n yleisurheilukilpailut Kokemäellä 3.10.1965
100m, 3. Antti Kalliomäki,MYK, 11,4, uusi koulun ennätys.110m aitajuoksu, 8. Heikki Niemi, MYK, 17,3, uusi koulun ennätys.
4x100m, 3. MYK 46,6, uusi koulun ennätys. Pituus, 2. Altti Leutonen, MYK, 630.11. Heikki Niemi, MYK 593.
14. Reijo Syrjäsalo, MYK, 586. Korkeushyppy, 4. Reijo Rantala, MYK 180, uusi koulun ennätys.
5. Hannu Rikalainen, MYK, 175. Kuula, 4. Antti Kalliomäki, MYK, 13,76, uusi koulun ennätys. Kiekko,
11. Jukka Koski, MYK, 34,06. Poikien yhteispisteissä MYK oli toinen 20,5 pisteellä.
Vammalan yhteiskoulu voitti 40 pisteellä ja 14 koulua sai pisteitä.
Suomen oppikoulujen Urheiluliiton kotirataottelussa 1.6.-30.11.1965 MYK sijoittui kolmiloikassa 3. sijalle:
kymmenen urheilijan keskiaro oli 12,669. Reijo Syrjäsalo 13,50, Jukka Koski 13,49, Reijo Rantala 13,07,
Antti Kalliomäki 12,92, Antti Salo 12,85, Pekka Sjöholm 12,69, Tapio Lindroos 12,17, Hannu Rikalainen
12,15, Altti Leutonen 12,00 ja Heikki Niemi 11,85.
Poikien Ukko-Pekka hiihdot 12.3.1966
VIIlk, voittaja oli Pertti Fager, 2. Reijo Syrjäsalo. 3. Aulis Ranne. 4. Pekka Varheensalo. 5. Hannu Rikalainen,
Juhani Ratala. 7. Antti Kalliomäki. 8. Tapio Lindroos. VIlk, voittaja Seppo Juhala. 2. Harry Tukkikoski. 3. Juhani Aalto.
VAlk, voittaja Toivo Aivelo. 2. Olavi Juhola. 3. Kari Lehtonen. VAlk, voittaja Timo Hannukainen. 2. Seppo Österman.
3. Reijo Viitanen. IVBlk, voittaja Markku Tuuli. 2. Vesa Heikkilä. 3. Jaakko Lehtonen. IVBlk, voittaja Hannes Koivisto.
2. Jouko Valli. 3. Seppo Nurminen. IIIA, voittaja Raimo Heino ja Pekka Renlund. 3. Kari Heino.
IIIBlk, voittaja Tapio Ranne. 2. Hannes Aulu. 3. Harri Inberg. IIAlk, voittaja Kari Nummelin. 2. Risto Jurkkala.
3. Markku Näsi. IIBlk, voittaja Raimo Muurinen. 2. Erkki Peltomäki. 3. Pekka Varheensalo. IAlk, voittaja
Seppo Näsi.2. Jukka Heino. 3. Pentti Yliknuussi. IBlk, voittaja Lasse Österman. 2. Jouko Syrjäsalo,
3. Arto Haapaniemi. 4. Touko Palomäki.
Parhaat tulokset: voittaja Pertti Fager. 2. Reijo Syrjäsalo. 3. Aulis Ranne. 4. Altti Varheensalo. 5. Hannes Koivisto.
6. Hannu Rikalainen. 7. Juhani Ratala. 8. Tapio Ranne. 9. Antti Kalliomäki. 10. Tapio Lindroos.
14.5.1965 oppikoulujen jalkapallo-ottelu Merikarvialla Porin yhteislyseo-MYK 4-3.
SOU:n poikien vauhdittomien hyppyjen kotiratakilpailussa poikien A-sarjassa MYK
sijoittui 9. sijalle, pituus, korkeus ja kolmiloikka lajeina.
Parhaat henkilökohtaiset tulokset, pituus. 7. Jukka Koski, MYK, 304. 8. Hannu Rikalainen, MYK, 303.
Korkeus, voittaja Hannu Rikalainen, MYK, 156. 4. Antti Kalliomäki,MYK, 150.
MYK 3-ottelu 19.9.1964
Voittaja Altti Leutonen 7 7,1; 555; 15,85. 2. Antti Kalliomäki 6 7,3;577;16,00.
3. O. Rikalainen 8 7,6; 531;17,78. 4. E.Vanhatalo 5. H. Järvenpää 6. T. Lindroos.
7. H. Niemi 8. J. Kuusela. 9. P. Rajajärvi 10. J. Koski.
MYK yleisurheilumestaruuskilpailut 6.10.1964
Yli 15v 100m, voittaja Antti Kalliomäki 6 11,9. 2. Altti Leutonen 7 12,1.
400m, voittaja Altti Leutonen 7 56,8, uusi koulun ennätys. 2. J. Kuusela 5B 61,3.
1000m, voittaja P. Rajajärvi 5B 3,00,0. 2. S. Sipilä 3,04,6.
Pituus, voittaja Eero Peltola 652. 2. H. Niemi 5A 598. 3. O. Rikalainen 8 573.
Kolmiloikka, voittaja Eero Peltola 8 13,07. 2. Jukka Koski 6 12,89. 3. T. Lindroos 6 12,43.
4. E. Vanhatalo 8 12,05. Korkeus, voittaja O. Rikalainen 8 170. 2. Reijo Rantala 7 170.
3. H. Rikalainen 6 160. Seiväs voittaja Reijo Rantala 7 340. 2. Jukka Koski 6 340. 3. R. Ruoho 7 300.
Kuula 5,4kg, voittaja Olavi Rikalainen 8 13,76. 2. E. Peltola 8 13,52. 3. H. Järvenpää 8 12,86.
Kiekko, voittaja Eero Peltola 8 38,05. 2. H. Järvenpää 8 37,90. 3 E. Vanhatalo 33,996.
Keihäs, voittaja Antti Kalliomäki 6 46,11. 2. H, Järvenpää 8 46,1. 3. Eero Peltola 8 44,63.
Alle 15v 100m, voittaja Mikko Peltovirta 4B 13,2. Pituus, voittaja R. Syrjäsalo 551.
2. J. Nevanko 538. Kuula, voittaja R. Syrjäsalo 6 13,40.
Alle 15v 60m, voittaja Olli Varjovuo 3A 8,4. Pituus, voittaja O. Varjovuo 3A 511.
Satakunnan oppikoulujen yleisurheilumestaruuskilpailut Eurassa 4.10.1964
Koulujen välisessä kilpailussa MYK oli 7. sijalla 12 pisteellään. Kolmiloikassa 3. Eero Peltola, MYK, 13,59.
4. Olavi Rikalainen, MYK, 13,45. Seiväs, 5. Jukka Koski, MYK, 330 ja Reijo Rantala, MYK, 330.
Kuula 5,4kg, 5. Olavi Rikalainen 13.97, uusi koulun ennätys.
Lentopallo-ottelussa MYK- Satakunnan metsänhoitokoulu 2-0 erät 15-6 ja 15-8.
MYK Suomen oppikoulujen kotiratakilpailussa 1.6.-31.10.1964 kolmiloikassa 6. sijalla keskiarvolla 12.58.
Eero Peltola 13,59. Olavi Rikalainen 13,45. Reijo Rantala 13,06. Jukka Koski 13,06. Antti Kalliomäki 12,98.
Tapio Lindroos 12,43. Erkki Vanhatalo 12,05. Heikki Järvenpää 11,93. Jouko Kuusela 11,68 Kalevi Saarinen 11,55.
Henkilökohtaisesti kolmiloikassa Eero Peltola oli 8. paras 13.59 ja Olavi Rikalainen oli kolmiloikassa 9. sijalla 13,45.
MYK, Ukko-Pekka hiihdot 12.3.1965
Parhaat hiihtäjät olivat Pertti Fager 6. 2. Jouko Kuusela 5B. 3. Pekka Rajajärvi 5b. Reijo Syrjäsalo 6.
5. Antti Kalliomäki 6. 6. Juhani Ratala 6A. 7. Aulis Ranne 6A. 8. Altti Leutonen. 9. Antti Aitasalo 7. 10. Tapio Lindroos.
MYK, Kevään 1965 kuntokaudella sai Seppo Sipilä 7 76 pistettä. 2. Marja Sukevainen 6B. 3. Ulla Iiliäinen 3B.
4. Terhikki Aulu 3B. 5. Päivi Pietilä 3A. Pisteitä sai 10km kävelystä. 1,5km juoksusta ja 20km pyöräilystä.
MYK, poikien 3-ottelu 21.9.1963. Voittaja Antti Kalliomäki 5B (7,4:600:16,32). 2. Eero Peltola 7 (7,7: 620;16,64).
3. Altti Leutonen 7 (7,4;616;14,60). 4. H. Peltola. 5. O. Rikalainen. 6. T. Lindroos. 7. E. Vanhatalo.
8. T. Juutilainen. 9. K. Saarinen ja 10. Koski.
MYK yleisurheilumestaruuskilpailut 15.10.1963
yli 15v. 100m, voittaja Altti Leutonen 7 11,7. 2. Antti Kalliomäki 5B 11,8. 3. Tapio Juutilainen 8 11,9. 4. H. Peltola 8 12,0.
5. Kalle Aitasalo 8 12,3. 1000m, voittaja Harri Huhtinen 8 3,12,6. 2. Kalle Aitasalo 8 3,14,2.
Pituus, voittaja Eero Peltola 7 653, uusi koulun ennätys. 2. Olavi Rikalainen 7 613. 3. Altti Leutonen 7 611. 4. H. Peltola 8 596 5.
R. Ruoho 530. Korkeus, voittaja O. Rikalainen 7 170. 2. H. Uusitalo 7 165. 3. R. Rantala 6 165. 4. Antti Kalliomäki 5b 160.
Seiväs, voittaja Antti Kalliomäki 5B 350. 2. R. Rantala 6 320. 3. H. Uusitalo 300. 4. J. Koski 5A ja R. Ruoho 8 280.
Kiekko, voittaja E. Peltola 7 39,19. 2. H. Järvenpää 7 32,20. 3. Harri Huhtinen 8 30,20.
Kuula, voittaja O, Rikalainen 7 13,20. 2. H. Järvenpää 7 12,50. 3. E. Peltola 12,45. Keihäs, voittaja Antti Ala-Knuussi 4A 46,10.
2. E. Vanhatalo 7 44,65. 3. E. Peltola 7 44,60. Alle 15v 100m, voittaja P. Rajajärvi 4B 12,3. 2. T. Lindroos 5A 12,3. 3. J. Koski 5A 12,7. 4.
H. Niemi 12,7. Pituus, voittaja T. Lindroos 5A 552. 2. J Koski 5A 525. 3. P. Rajamäki 4B 520. Kuula, voittaja T. Lindroos 5A 13,90.
2. K. Saarinen 5B 12,90. 3. J. Aalto 4B 10,90. Alle 13v 60m, voittaja M. Peltovirta 3B 8,8. 2. O. Varjovuo 2A 9,9.
3. K. Heino 1A 9,7. Pituus, voittaja O. Varjovuo 2A 436. 2. M. Peltovirta 3B 428.3. K. Heino 1A 394.
SatOU:n yleisurheilumestaruuskilpailuissa Vammalassa 6.10.1963
Kiekko, 5. sija Eero Peltola, MYK, 39.73. Korkeus, 6.sija Olavi Rikalainen, MYK, 170. ja yhteispisteissä
MYK oli 12.sijalla 3 pisteellä.
MYK, Ukko-Pekka hiihdot 24.2.1964
Parhaat koulun hiihtäjät: 1. Jorma Salonius 5A. 2. Hannu Metsäniemi 6. 3. Erkki Santala 7. 4. Veikko Veneranta 5B.
5. Pekka Rajajärvi 4B. 6. Pertti Fager. 7. Altti Leutonen 7. 8. Antti Kalliomäki 5B. 9. Jouko Kuusela. 4B
10. Eero Peltola 7 11. Juhani Ratala 5B 12. Veikko Kalliomäki 5B. 13. olivat Einari Anttila 7 ja
Simo Metsäniemi 7 ja 15. Tapio Lindroos 5A.
SatOU:n hiihtomestaruuskilpailut Honkajoella 15.3.1964
Pojat yli 16v. 2. sijalla Erkki Santala, MYK. 4. sijalla Veikko Veneranta, MYK. 5. sijalla Jorma Salonius, MYK.
10 sijalla oli Altti Leutonen; MYK. Pojat alle 16v, 2. sijalla Hannu Metsäniemi, MYK. 13. sijalla Pekka Rajajärvi, MYK.
Tytöt yli 15v, voittaja Anita Westerlund, MYK. 3.sijalla Marja-Leena Kalaranta, MYK. 18. sijalla Pirjo Lehtonen, MYK.
Tytöt alle 16v, 3. sijalla Merja Juhola, MYK, 10. sijalla Margit Kuusela, MYK ja 20. sijalla Ritva Yli-Kahri, MYK.
MYK hiihtomestarit 20.3.1964. Pojat alle 13v, voittaja Kari Heino. 2. olivat Raimo Heino ja Tapio Ranne. 4. Markku Tuuli.
Pojat yli 16v.voittaja Erkki Santala. 2. Jouko Kuusela. 3. Jorma Salonius. 4. Altti Leutonen.
Pojat alle 16v, mestari Pekka Rajajärvi. 2. Veikko Kalliomäki. 3. Seppo Sipilä. 4. Aulis Ranne 5. Reijo Syrjäsalo. Tytöt yli 15v,
voittaja Anita Westerlund. 2. Pirjo Lehtonen 3. Arja Källi. Tytöt alle 15v. 1. Margit Kuusela. 2. Ritva Ylikahri. 3. Terhikki Aulu.
Pesäpallon keskikoulucupissa 14.5.1964 MYK-Pomarkun Yhteiskoulu 19-20.
Kuntomarssin 27.5.1964 parhaat olivat Heljä Tommila ja Sirkka Paloheimo. 3. Mikko Peltovirta 4. olivat Antti Sipilä ja Irma Kalliomäki.
6. Merja Juhala 7. Sisko Oksa.
MYK, 3-ottelu 19.9.1962
Parhaat olivat 1. Olavi Rikalainen 6. 2. H. Peltola 7. 3. E. Peltola 6. 4. A. Leutonen 6. 5 E. Vanhatalo 7. 6. Teuvo Leutonen 8
ja Tapio Juutilainen 7. 8. Pekka Grahn 8. 9. H. Vanhatalo 5B. 10. Antti Kalliomäki 4B.
MYK yleisurheilumestaruuskilpailut 3.10.1962
Yli 15v 100m, voittaja Altti Leutonen 6 12,3. 2. H. Peltola 7 12,4. 3. H. Vanhatalo 5B. 4. Tapio Juutilainen 7 12,5.
Alle 15v 100m, voittaja Pekka Rajajärvi 3B 14,3. 2. Heikki Niemi 4A 14,5. 3. Matti Salmi 4A 15,1.
Alle 13v 60m, voittaja R. Syrjäsalo 4B 9,0. 2. Jouko Venho 1A 9,1. 3. M. Salimäki 3B 9,1.
Yli 15v 1000m, voittaja, Harri Huhtinen 7 3,06,4, uusi koulun ennätys. 2. A. Heikkilä 7 3,17,2. 3. Kalle Aitasalo 7 3,19,8.
Yli 15v pituus, voittaja Eero Peltola 6 589. 2. H. Peltola 7 578. 3. A. Leutonen 563.
Alle 15v pituus, mestari T. Lindroos 4A 476. 2. S. Vuori 3A 456. 3. R. Rantala 5A 447. Alle 13v. pituus, voittaja R. Syrjäsalo 4B 404.
2. J. Nevanko 3B 381. 3. J. Venho 1A 380. Yli 15v kuula 5,4kg, voittaja O. Rikalainen 6 13,50. 2. E. Vanhatalo 7 12,77.
3. Pekka Grahn 8 12,52. Alle 15v kuula 4,0kg voittaja T. Lindroos 4A 11,74. 2. H. Metsäniemi 5A 11,73. 3. J. Salonius 4A 11,16.
Alle 13v kuula 4kg voittaja K. Inberg 8,20. 2. R. Syrjäsalo 4B 8,06. 3. P. Rantaneva 3B 7,55.Yli 15v korkeus, voittaja O. Rikalainen 6 170.
2. J. Herrala 7 155. Alle 15v korkeus, voittaja A. Kalliomäki 4B 160. 2. R. Rantala 5A 155. 3. R. Ruoho 5A 145.
Yli 15v seiväs, voittaja E. Peltola 6 330, uusi koulun ennätys. 2. A. Kalliomäki 4B 320. 3. H. Uusitalo 6 310.
Yli 15v kolmiloikka. voittaja O. Rikalainen 6 13,04, uusi koulun ennätys. 2. Ari Elovaara 5A 11,68.
SatOU:n yleisurheilumestaruuskilpailut Lauttakylässä 7.10.1962
Pituus, voittaja Eero Peltola, MYK, 635. Korkeus 2. sija Olavi Rikalainen, MYK, 175. Koulujen välisessä kisassa MYK
oli jaetulla 6, sijalla 12 pisteellä. Tyrvään yhteislyseon voittaessa 37 pisteellä. Porin lyseolla oli 8 pistettä. ja 9. sija.
MYK Ukko-Pekka hiihtojen 22.2.1963 parhaat hiihtäjät olivat 1. A. Kalliomäki 4B. 2. J. Salonius 4A. 3. Ahti Vihervuori 5A.
4. Erkki Santala 6. 5. A. Leutonen 6, 6.P. Fager 4B. 7. P. Rajajärvi 3B. 8. S. Hirvonen 4B. 9. J. Kuusela 3B 10. H. Metsäniemi 5A.
Satakunnan oppikoulujen hiihtomestaruuskilpailuissa Merikarvialla 10.3.1963 pojat alle 15v voittaja oli Hannu Metsäniemi, MYK.
5. sijalla oli Juhani Ratala, MYK. 13. sijalla Pekka Rajajärvi, MYK. Pojat yli 15v voittaja oli Anssi Joutsenlahti Kankaanpään yhteislyseosta
ja 2. sijalla oli Erkki Santala, MYK ja 3. sijalla Ahti Vihervuori, MYK. 6. sijalla oli Jorma Salonius, MYK ja 6. sijalla Seppo Hirvonen, MYK.
10 sijalla Altti Leutonen, MYK. 17. sijalla Kalle Aitasalo, MYK.
Tyttöjen yli 15v sarjan mestari oli MYK:n Anita Westerlund ja 4. sijan saavutti Marja-Leena Kalaranta, MYK. ja 7. sijan Pirjo Lehtonen, MYK.
Tyttöjen alle 15v sarjassa Kaija Saari, MYK, oli 11. sijalla ja 12.sijalla Hilkka Venho. MYK, Marja Sukevainen , MYK, oli 17. sijalla ja
18. sijalla oli Paula Sarjonen, MYK sekä 19. sijalla Liisa Rantamaa, MYK.
MYK mestaruushiihdot 23.3.1963. Parhaat yli 15v sarjassa, voittaja E. Santala 6. 2. A. Vihervuori 5A. 3. A. Leutonen 6.
4. A. Kalliomäki 4B. 5. S. Hirvoen 4B. 6. J. Salonius 4A. 7. P. Fager 4B. 8. A. Heikkilä 7. 9 J. Kuusela 3B ja 10. Kalle Aitasalo
7. Alle 15v paras oli H. Metsäniemi 5A. 2. T. Lindroos 4A. 3. P. Rajamäki 3B. 4. R. Syrjäsalo 4B. Alle 13v paras oli K. Lehtonen 2A.
2. M. Tuuli 1A ja 3. S. Österman 2B.
SarOU:n poikien voimistelumestaruuskisoista Eurassa 28.4.1963
Yli 16v, rekki 5. O. Rikalainen, MYK. Nojapuut 4. Tapio Juutilainen, MYK. Renkaat 3. Tapio Juutilainen, MYK.
Koulujen välisissä pisteissä MYK oli 4. sijalla 9 pisteellä.
Poikien pesäpallocupissa 16.5. MYK-Porin lyseo 10-6 ja 24.5.1963 MYK-Porin yhteislyseo 1-15.
MYK poikien 3-ottelu 14.9.1961
VIIIlk voittaja Jorma Venho 7,5;605; 13,93. 2. K. Herrala. 3. Väinö Mäntylahti. VIIlk voittaja Pekka Grahn 8,4; 45; 14,10.2. A. Majanen.
3. A.Heikkilä. VIlk voittaja Tapio Juutilainen 7,3;490;13.15. 2. E. Vanhatalo 8,0;490;15,20 3. H. Peltola 8,0;504;12,70.
Va lk voittaja Ari Elovaara 8,1;514;12,46. 2. O. Rikalainen 8,0:514; 17,28. 3 A. Leutonen 8,8;492;12,35.
VBlk voittaja A. Juhola 7,7;602;14,20. E. Peltola 8,3;520;15,00. 3. H. Uusitalo. IVa lk voittaja A. Vihervuori 8,6;500;9,50.
2. E. Tuominen 3. A. Källi. IV Blk voittaja H. Vanhatalo 8,1;506;11,56. 2. R. Peltomaa 3. S. Nurmi. IIIA lk A. Ala-Knuussi.
2. J. Salonius 3. R. Ranta. 4. H. Niemi 5. J. Koski
IIIB lk voittaja A. Kalliomäki 8,2;506;11,64.2. A. Veneranta 3. K. Saarinen. IIA lk voittaja S. Vuori. 2. R. Ranta 3. A. Lehtimäki.
IIB lk voittaja P Rajajärvi 2. J. Aalto 3. H. Tukkikoski. IA lk voittaja Jouko Venho 2. A. Roström. 3. Seppo Nurminen. IB lk voittaja T. Koivisto
2. J. Lehto 3. O. Välikangas.
MYK yleisurheilumestaruuskilpailut 22.9.1961
Yli 15v 100m voittaja Jorma Venho 11,6. 2. Tapio Juutilainen 12,1. 3. A. Juhola 12,1. 4. Teuvo Leutonen 12,7.
Yli 15v. 200m, voittaja Jorma Venho 24,5. 2. Tapio Juutilainen 25,9. Yli 15v. 1000m, voittaja M. Turtiainen 3,16.0.
2. R. Peltomaa 3.32,8. Alle 15v. 100m, voittaja H. Vanhatalo 13,0. Alle 15v. 1000m, voittaja P. Sirola 3.18,8.
Yli 15v. pituus, voittaja Jorma Venho 617. 2. A. Juhola 580. 3. Teuvo Leutonen 528. Yli 15v. kolmiloikka, voittaja
Olavi Rikalainen 12,71. 2. H. Peltola 11,26. 3. E. Vanhatalo 11,25. Alle 13v 60m, voittaja J. Koski 8,8. 2. Mikko Salmi 8,8.
3. H. Niemi 8,9. Alle 15v pituushyppy, voittaja H. Vanhatalo 511. 2. R. Rantala 486. 3. A. Kalliomäki 485.
Yli 15v. keihäänheitto, voittaja Jouko Elevaara 44,70. 2. E. Peltola 42,99. 3. H. Peltola 40,28.
Yli 15v. korkeus, voittaja A. Juhola 160. 2. E. Peltola 155. 3. O. Rikalainen 150. Alle 15v. korkeushyppy, voittaja R. Rantala 150.
2. H. Vanhatalo 150. 3. A. Kalliomäki 150. Yli 15v. seiväshyppy, voittaja Jouko Elevaara 321. 2. E. Peltola 300. 3. Antti Kalliomäki 290.
Yli 15v kuula 5,4kg, voittaja Olavi Rikalainen 12,80. 2. Pekka Grahn 11,91. 3. Teuvo Leutonen 11,60. Alle 15v. kuula 4,0kg, voittaja
S. Metsäniemi 11,14. 2. J. Salonius 10,33. 3. S. Nurmi 10,22. Ale 13v pituushyppy, voittaja J. Koski 450. 2. P. Rajajärvi 417.
3. H. Niemi 414. 4. R. Syrjäsalo 412. Alle 13v. kuulantyöntö, voittaja T. Lindroos 9,90. 2. H. Metsäniemi 8,79. 3. K. Saarinen 8,52.
SOU:n yleisurheilukilpailut Porissa 23.-24.9.1961 Jorma Venho, MYK, oli pituudessa 6. sijalla tuloksella 651.
MYK Ukko-Pekka hiihdot 1962. Paras oli E. Santala 5a 2. H. Hirvonen 3b 3.A. Vihervuori 4a 4. A. Leutonen 5a 5. J. Salonius 3a.
6. E. Anttila 6. 7. H. Metsäniemi. 8. A. Kalliomäki. 9. A. Ala-Knuussi ja 10. P.Erkkilä 6.
MYK hiihtomestarit 27.3.1962: Yli 16v. voittaja oli Jouko Elevaara. 2. O. Santala. 3. A. Leutonen. 4. A. Vihervuori.
Alle 16v paras oli J. Salonius. 2. P. Rajajärvi. 3. A. Kalliomäki. 4. S. Hirvonen. Alle 13v paras oli R. Syrjässalo.
2. S. Juhola 3. J. Grönroos.
MYK, 3-ottelu 1960, voittaja Lauri Hakosalo 8, 7.9; 576; 13,05. 2. Jorma Venho 7 7,9;606: 11,62.
3. A. Juhola 5B 8,0; 573, 10,60. 4. Teuvo Leutonen 7 5. Jouko Elevaara 5B ja Pekka Grahn
7. Olavi Rikalainen 4A ja Matti Nieminen 5B. 9. Pertti Vaarna 8. 10. Tapio Juutilainen 5B 11.
Ari Elovaara 4A ja Väinö Mäntylahti 7 sekä Kosti Sundelin 8.
MYK yleisurheilumestaruuskilpailut 1960: pojat yli 15v 100m, voittaja Jorma Venho 7 11,8.
2. Tapio Juutilainen 5b 12,1. 3. Teuvo Leutonen 7 12,3. Pituuden voitti Jorma Venho 650, uusi koulun ennätys.
Kolmiloikka, voittaja Matti Nieminen 5B 12,95. 2. Lauri Hakosalo 8 12,92. 3. Jouko Elevaara 5B 12,56.
Kuula 5,4kg, voittaja Heikki Hakosalo 8 11,72. 2. Lauri Hakosalo 8 11,67. 3. Pekka Grahn 6 11,41.
Korkeus, voittaja Matti Nieminen 5B 140. 2. T. Juutilainen 5B 130. Seiväs, voittaja Jorma Venho 7 320.
2. Matti Nieminen 5B 300. 3. Jouko Elevaara 5B 270. Keihäs, voittaja U. Salmi 5B 42,73. 2. Heikki Hakosalo 8 41,82.
3. Jouko Elevaara 5B 41,00. 4. P. Vaarna 8 39,97. 400m, voittaja Jouko Elevaara 5b 1,04,1. Pojat alle 15v: Pituus,
voittaja Ari Elovaara 4A 545. 2. O. Rikalainen 4A 525. 3. A. Leutonen 4A 500. Kuula 4kg, voittaja O. Rikalainen 4A 13,30.
Korkeus, voittaja O. Rikalainen 4A 150. 2. A. Juhola 4B 145. 3. Ari Elovaara 4A 125.
Pojat alle 13v 60m, voittaja H. Niemi 3A 8,2. 2. T. Vienonen 2A 8,5.
Pituus, voittaja Antti Kalliomäki 2B 482. 2. H. Niemi 3A 445. 3. T. Vienonen 2A 445. 4. J. Koski 2A 427.
Kuula 3,6kg voitti S. Nurmi 2A 9,65. 2. A. Kalliomäki 2B 9,59. 3. J. Salonius 2A 9,48.
MYK, Ukko-Pekka hiihdot 1961. Paras oli Jouko Elevaara 5B. 2. Erkki Santala 4A. 3. Altti Leutonen 4A.
4. Hannu Puistonen 6. 5. Antti Vihervuori 4A. 6. Aimo Juhola 5B. 7. Jorma Salonius 2A. 8. Antti Ala-Knuussi 3A.
ja Olavi Rikalainen 4A. 10. Tapani Hänninen 5A. 11. Kalle Aitasalo 5A.
MYK jalkapallo-ottelu MYK- Porin yhteislyseo 4-0, puoliaika 2-0.
MYK, yleisurheilumestaruuskilpailut 1960. Yli 15v 100m, voittaja Jorma Venho 6luokka 12,1.
2. Lauri Hakosalo 7 12,3. 3. Tapio Juutilainen 4B 12,6.
Pituus, voittaja Jorma Venho 6 606. 2. Lauri Hakosalo 7 601. 3. Matti Nieminen 5B 582.
Korkeus, voittaja Kari Vihervaara 5A 155. Kuula, voittaja Kari Vihervaara 5A 13,79. 2. Heikki Hakosalo 7 12,85.
3. Pertti Vaarna 7 12,70. 4. Jouko Elevaara 4B 12,70. 1000m voittaja Kosti Sundelin 3,08,6. 2. Jouko Elevaara 4B 3,26,1.
Kolmiloikka voittaja Kari Vihervaara 5a 12.55, uusi koulun ennätys. 2. Lauri Hakosalo 7 12,52. 3. Matti Nieminen 5B 11,82.
Seiväs, voittaja Jorma Venho 6 310. 2. Pekka Grahn 5B 240 ja Matti Nieminen 5B 249.
Keihäs, voittaja Pertti Vaarna 7 36,10, uusi koulun ennätys. 2. Jouko Elevaara 4B 35,10. 3. U. Salmi 4B 34,70.
4. Pekka Grahn 5B 34.00. 5. Heikki Hakosalo 7 33,20. Alle 15v 1000m, voittaja R. Inkinen 4B 3.20,0. 2.
M. Pietilä 3A 3.22,0. 3. A. Leutonen 3A 3,35,4. Korkeus, voittaja H. Peltola 4A 145. 2. A. Juhola 4b 145.
3. J. Koskinen 4A 140. Alle 13v 100m, voittaja H. Vanhatalo 14,2. 2. H. Niemi 2A 15,0, 3. S. Nurmi 2B 15,2.
Pituus, voittaja A. Kalliomäki 1B 439. 2. R. Rantala 2A 419. 3. H. Niemi 2A 414 ja Ilpo Riihiaho 2B 414 sekä
P. Piri 4A 414. Korkeus, voittaja A. Kalliomäki 1B 130. Kuula alle 15v, voittaja M. Etelätalo 3B 12,22.
2. E. Santala 3A 11,40. 3. M. Pietilä 3A 8,98. 1000m voittaja O. Viljanen 3B 3,41,7. 2. P. Peltonen 2B 3,41,8.
3. T. Viikilä 2A 3,44,4. Kuula alle 13v voittaja S. Metsäniemi 3A 8,19. 2. S. Nurmi 2B 8,08 3. T. Lindroos 1A 7,41.
MYK Ukko-Pekka hiihdot, parhaat hiihtäjät olivat Jouko Elevaara 4B, Erkki Santala 3A, Antti Ala-Knuussi 2A,
Kosti Sundelin 7, Jorma Salonius 1A, Tapani Häninen 4A, Altti Leutonen 3A, Jorma Venho 6, Jouko Stenvall 7
ja Olavi Rikalainen 3A. Tytöistä paras oli Anita Westerlund 3A, Marja-Leena Kalaranta 6, Kaisu Sohlström 4A,
Ritva-Liisa Uusitalo 6, Anneli Ylitalo 2B, Anna-Liisa Pajamäki 1B, Mirja Viitanen 3A, Mirja Siltanen 3A,
Kirsti Penttilä 5B ja Ritva Venho 3A.
MYK koripallo-ottelut 1959-60
Yläluokkien mestari oli 5Alk, korisuhde 243-133, 10 pistettä. 2. 7lk, 180-21. 3. 4A, 71-80, 4 pistettä.
MYK, pesäpallo-ottelu Yläluokat V-VII vastaan alaluokat 10-26. Alaluokkien joukkueessa pelasivat
lyöntijärjestyksessä H. Peltola, T. Juutilainen, R. Inkinen, J. Elevaara, P. Setälä, P. Sirola, K. Vanhatalo, U. Salmi
ja M. Etelätalo. Yläluokkien joukkueessa Lauri Hakosalo, Jorma Venho, Jouko Stenvall, Teuvo Leutonen,
Kari Vihervaara, Kosti Sundelin, Hannu Puistonen, Antti Majanen ja Heikki Hakosalo.
MYK maastojuoksumestaruuskilpailut keväällä 1958 voittaja oli yli 15v sarjassa Jukka Kulosaari. 2. J. Anttila ja
3. P. Saaristo. Alle 15v voittaja oli Jouko Elevaara. 2. Matti Nieminen. 3. A. Juhola. Alle 13v voittaja oli A. Juhola.
2. E. Anttila. 3. O. Lähteenmäki.
MYM, koulun massakilpailu 3-ottelu 17.9.1958, voittaja Lauri Hakosalo 7,8; 584, 14,49. 2. Jorma Venho 7,8:589; 10,91.
3. Antti Erkkilä 8,4;502, 15,58. Muut VI lk, 4. Teuvo Leutonen 8,2;490,12,95. 5. Heikki Hakosalo 8,2; 447,13,41.
6. Unto Nieminen 8,6;469, 14.00. 7. Jukka Kulosaari 8,4; 455, 11.30. 8. Kosti Sundelin 8,4; 441, 11,62.
9. Antti Jaakkola 9,0; 411, 14,48. 10. Raimo Nurminen 8,8; 452, 10,18.
Koko koulun kisan 4. oli V luokan Kari Vihervaara 8,5: 524,14,72. 5. oli Teuvo Leutonen VI, 6. Heikki Hakosalo VI.
7. oli IIIA luokan P. Heinonen 8,5;500,13,00. 8. E. Rantala, V, 8,7;480,14,16. 9. Unto Nieminen VI ja
10. Matti Nieminen IVB, 8,3;497,11,56. 11. oli Pekka Grahn IVB 8,5;496, 12,32.
Muita tuloksia, Jouko Elevaara IIIB, 8,8;472,10,24. K. Vanhatalo IIB, 8,3;487,10,79.
MYK yleisurheilumestaruuskilpailut 26.9.1958
15v 100m, voittaja Jorma Venho 12,0. 2. Lauri Hakosalo 12,2. 3. Harri Hartelin 12,6. 4. Teuvo Leutonen 12,8.
5. Kosti Sundelin 12,9 ja 6. Jukka Kulosaari 13,0. Pituus, voittaja Lauri Hakosalo 589. 2. Jorma Venho 586.
3. Heikki Hakosalo 505. Alle 15v 100m, voittaja K. Vanhatalo 12,4. 2. O. Erkkilä 13,1. Pituus, voittaja K. Vanhatalo 526
2. Matti Nieminen 500. Alle 13v 100m, voittaja A. Juhola 13,8, 1000m, voittaja Jouko Elevaara 3,33,2.
Yli 15v 1000m, voittaja Kosti Sundelin 3,04,2. Alle 3v 1000m, voittaja A. Juhola 3,30,2. Alle 13v pituus, voittaja A, Juhola 483.
2. Ari Elovaara 445. 15v kuula 4kg, voittaja Antti Erkkilä 15,17. 2. Antti Jaakkola 13,96 3. Teuvo Leutonen 13,62
4. Heikki Hakosalo 13,60. 5. Unto Nieminen 13,56 ja 6 Lauri Hakosalo 13,03.
Alle 15v kuula, voittaja Unto Salmi 10,61. Alle 13v kuula, voittaja Olavi Rikalainen 8,60. 2. Altti Leutonen 7,44.
15 v. kiekko 1,5kg, voittaja Antti Erkkilä 37,86 2. Kari Vihervaara 36,17. 3. Lauri Hakosalo 31,18. 4. Unto Nieminen 30,15.
5. Heikki Hakosalo 29,72. 6. Teuvo Leutonen 27,88.
Alle 15v kiekko, voittaja Unto Salmi 24,61. 15v. seiväshyppy, voittaja Jorma Venho 285. Alle 15 seiväshyppy Matti Nieminen 285.
2. Jouko Elevaara 255. 15v korkeus, voittaja Kari Vihervaara 170. 2. Jorma Venho 160. 3. Lauri Hakosalo 155.
Alle 15v korkeus, voittaja Matti Nieminen 150. 2. Jouko Elevaara 145. 3. Tapio Juutilainen 140.
15v Kolmiloikka, voittaja Kari Vihervaara 12,46. 2. Lauri Hakosalo 11,50. 3. Pekka Grahn 11,42. 4. Heikki Hakosalo 10,73.
Alle 15v kolmiloikka, voittaja K. Vanhatalo 11,45. 2. Jouko Elevaara 10,96. 3. E. Mustonen 10,86.
Suomen oppikoulujen välisessä kotirataottelussa 1.6.-10.10.1958 MYK oli neljänneksi paras keskikoulun oppilaiden keskuudessa
Suomessa. 100m 10 parasta tulosta: K. Vanhatalo 12,4. 2. Harri Hartelin 12,6. P. Heinonen 13,0, O. Erkkilä 13,1, A. Juhola 13,2,
H. Puistonen 13,3, E. Rantala 13,3, T. Juutilainen 13,5, M. Nieminen 13,6 ja Pekka Grahn 13,7 ja keskiarvo 13,17 ja osanottajia
126 koulun oppilasta. Kolmiloikka, 10 parasta, Kari Vihervaara 12,46, K. Vanhatalo 11,45, Pekka Grahn 11,42, Matti Nieminen 11,28,
Jouko Elevaara 10,96. E. Mustonen 10,86, E. Rantala 10,65, H. Puistonen 10,52, H. Hartelin 10,42 ja P Saaristo 10,40., keskiarvo
11.06 ja koulun osanottajia 85. Kiekko 10 parasta, Kari Vihervaara 41,72, Unto Salmi 36,96. T. Peltola 36,95, E. Rantala 36,61,
M. Nieminen 33,89, T. Puonti 32,38, P. Vihervuori 32,04, T. Lammi 31,45, T. Juutilainen 30,29 ja E. Viikilä 29,80, keskiarvo 34,20
ja koulun osanottajia yhteensä 31.
MYK, Satakunnan oppikoulujen massakilpailussa 1958 MYK oli mukana. 100m parhaat K. Vanhatalo 12,4,
H. Hartelin 12,6, P. Heinonen 13,0,
O. Erkkilä 13,1, A. Juhola 13,2, H. Puistonen 13,3, E. Rantala 13,3, T. Juutilainen 13,5, M. Nieminen 13,6,
H. Peltola 13,7, P. Grahn 13,7,
J. Elevaara 13,8. P. Saaristo 13,9, A. Majanen 13,9. Pituus, paras K. Vanhatalo 526, Kari Vihervaara 524,
Matti Nieminen 500, P. Heinonen 500, P Grahn 496, H. Hartelin 497, O. Erkkilä 489, A. Juhola 483, E. Rantala 480,
Ari Elovaara 479, Risto Ojantakanen 475 ja Jouko Elevaara 472. Kuula, paras Kari Vihervaara 14,04, Panu Vihervuori
12,87, E. Rantala 12,73, P. Heinonen 12,42, T. Lammi 11,54, P. Saaristo 11,39 ja P. Grahn 11,29 sekä T. Peltola 11,11.
MYK, Ukko-Pekka hiihdot 11.2.1959, parhaita hiihtäjiä VIlk, Kosti Sundelin, Antti Erkkilä ja Unto Nieminen.
Vlk Tapio Blomberg, E. Rantala ja Väinö Mäntylahti. IVA lk Antti Majanen, Panu Vihervuori ja Harri Huhtinen.
IVB lk Matti Nieminen, O. Erkkilä ja A. Heikkilä. IIIA lk P. Heinonen, A. Vihervuori ja A. Mäkelä.
IIIB lk Jouko Elevaara, A. Juhola ja R. Inkinen. IIA lk E. Santala, A. Ala-Knuussi ja A. Leutonen.
IIB lk H. Mustonen 2. S. Lanne ja I. Niemi. IA lk H. Metsäniemi, Antti Aitasalo ja A. Halkela.
IB lk S, Hirvonen, H. Vanhatalo ja S. Nurmi.
MYK suunnistusmestaruuskilpailut 28.5.1959 yli 16v, voittaja Jorma Venho. 2. Antti Erkkilä. 3. Jouko Stenvall.
Ale 16v, voittaja Antti Majanen. 2. Aarno Huhtinen. 3. A. Heikkilä. 4. J. Kohvakka. 5. Harri Huhtinen
MYK, 3-ottelun parhaat 17.9.1957, voittaja Kalevi Liutala 7,6;593,17,44. 2. Antti Erkkilä 8,2; 534, 14,90.
3. Unto Nieminen 8,2; 493, 14,68. 4. Kari Vihervaara 8,2, 531; 13,00. 5. Jorma Venho 8,1; 540, 10,78. 6.
S. Ollila 8,2; 488, 12,31. 7. Jukka Kulosaari 8.2; 503, 10.73. E. Rantala 9. J. Anttila. 10. Pekka Grahn.
MYK mestaruuskilpailut 24.9.1957 100m, voittaja Kalevi Liutala 11.7.2. Jorma Venho 12,5. 3. Jukka Kulosaari
12,6. Pituus Kalevi Liutala 610. 2. Jorma Venho 505. 3. S. Ollila 501. Korkeus Kalevi Liutala 170. 2. Jorma Venho 155. 3.
T. Koivisto 145. Kiekko Antti Erkkilä 42,03. 2. Kalevi Liutala 41,70. 3. Jorma Venho 35,70. 4. U. Nieminen 35,40.
Kuula Kalevi Liutala 14,26. 2. A. Erkkilä 13,50 3. U. Nieminen 13,22. 1000m S. Ollila 3,33,8. 2, Jorma Venho 3,34,4.
Alle 15v 100m Harri Hartelin 13,2. 2. K. Vihervaara 13,4. 3. P. Grahn 13,6. 1000m U. Salmi 3,44,0. H. Hartelin 3,45,0,
K. Tarkkio 3,47,0. Kuula K. Vihervaara 10,92. P. Grahn 9,98 3. H. Hartelin 9,71. Korkeus K. Vihervaara 150,
Jouko Elevaara 135. Pituus Kari Vihervaara 502, Jouko Elevaara 485, P. Grahn 481, H. Hartelin 473.
Kuula Kari Vihervaara 10,92. P. Grahn 9,98. Harri Hartelin 9,71.
MYK Suomen kotiratakilpailut 1957 100m Kalevi Liutala 11,7, Jorma Venho 12,5, Jukka Kulosaari 12,6, Simo Ollila 12,8, Harri Hartelin 13,2,
Kari Vihervaara 13,4, Unto Nieminen 13,5, Pekka Grahn 13,6, Antti Erkkilä 13,7 ja Matti Nieminen 13,7. Pituus Kalevi Liutala 610, Jorma Venho 540,
Antti Erkkilä 534, Kari Vihervaara 531, Jukka Kulosaari 503, Simo Ollila 501, Unto Nieminen 493, Jouko Elevaara 485, Pekka Grahn 481
ja Harri Hartelin 473. Kiekko Antti Erkkilä 42,03. Kalevi Liutala 41,70, Kari Vihervaara 36,33, Jorma Venho 35,70, Unto Nieminen 35,41,
T. Koivisto 33,79, J. Anttila 30,83, S. Ollila 29,21, H. Hartelin 28,66 ja T. Peltola 28,52.
MYK Satakunan oppikoulujen massakilpailut 1957 lajit 100m, pituus ja kuula. Kahden edellisen tulokset jo yllä.
Kuula Kalevi Liutala 15,35, Antti Erkkilä 13,65, Unto Nieminen 13,41, Kari Vihervaara 12,37, J. Anttila 11,85,
S. Ollila 11,83, T. Koivisto 11,72, J. Venho 11,03, E. Rantala 10,94.
MYK 3-ottelun 21.9.1956 60m parhaat olivat Kalevi Liutala 7,4, Matti Viikilä 7,4, Pekka Vihervuori 7,5, Lauri Hakosalo 8,0, Heikki Henriksson 8,1,
V. Heikkilä 8,2, Hannu Puistonen 8,2. U. Nieminen 8,3, Jukka Kulosaari 8,3, Heikki Hakosalo 8,3, Teuvo Leutonen 8,3 ja Jorma Venho 8,3.
Pituus Kalevi Liutala 605, Matti Viikilä 559, Jorma Venho 538, Pekka Vihervuori 526, Lauri Hakosalo 525, Heikki Henriksson 495,
Pekka Erkkilä 485, Unto Nieminen 480, Lasse Kivikanta 478 ja Heikki Hakosalo 476. Kuula Kalevi Liutala 17,18, Matti Viikilä 15,22,
Pekka Vihervuori 14,27. Pekka Salmi 13,82, Heikki Henriksson 12,62 ja U, Nieminen 12,60.
MYK, mestaruuskilpailut 1956 yli 15v kuula, voittaja Kalevi Liutala 15,37, Pekka Vihervuori 14,53, Matti Viikilä 13,75, Pekka Salmi 12,90.
Pituus, voittaja Kalevi Liutala 580, Matti Viikilä 531, Pekka Vihervuori 490 ja P. Erkkilä 481.
Korkeus Kalevi Liutala 160, Matti Viikilä 145, P. Erkkilä 140. Kiekko Pekka Salmi 36,52, Pekka Vihervuori 32,00, Kalevi Liutala 31,95,
Matti Viikilä 29,50. V. Heikkilä 29,22. 100m Kalevi Liutala 12,2, Pekka Vihervuori 12,4, Matti Viikilä 12,5.
Alle 15v kuula U. Nieminen 13,20, A. Erkkilä 10,43, A. Jokinen 9,80. Pituus Jorma Venho 515, Lauri Hakosalo 512, Lasse Kivikanta 512,
Heikki Hakosalo 450, Harri Hartelin 432, Risto Kouhi 407. Matti Nieminen 401. Korkeus Kari Vihervuori 150,5, Jorma Venho 145,5,
T. Koivisto 140 ja P. Heinonen 140. Kiekko Unto Nieminen 31,75. 100m Lasse Kivikanta 13,2, Jorma Venho 13,5, Lauri Hakosalo 13,5,
Jukka Kulosaari 13,7.
MYK Suomen oppikoulujen kotirataottelu 1.6.- 30.9.1956 100m Kalevi Liutala 12,0, Matti Viikilä 12,3, Pekka Vihervuori 12,5, Heikki Henriksson 12,9,
Jorma Venho 13,1, Pekka Erkkilä 13,1, Lasse Kivikanta 13,2, Lauri Hakosalo 13,3, Veikko Heikkilä 13,6 ja Jaakko Tuominen 13,6.
Pituus Kalevi Liutala 605, Matti Viikilä 559, Jorma Venho 538, Pekka Vihervuori 526, Lauri Hakosalo 525, Lasse Kivikanta 512, Pekka Erkkilä 502,
Heikki Hakosalo 498, Heikki Henriksson 495 ja Pekka Salmi 486., keskiarvo 524,6 ja 108 oppilasta koulusta mukana.
Kuula Kalevi Liutala 15,37, Pekka Vihervuori 14,22, Matti Viikilä 13,99, Unto Nieminen 13,70, Pekka Salmi 12,90, Heikki Henriksson 12,36,
Jaakko Tuominen 11,54, Antti Erkkilä 11,52, Antti Jaakkola 11,30 ja Heikki Hakosalo 11,00.
MYK Satakunnan oppikoulujen massakilpailut 100m, pituus ja kuula 4kg. MYK otti kisaan osaa. MYK oli 2. sijalla 1-5 lk poikien sarjassa
ja tytöt olivat 3. sijalla.
MYK hiihtomestarit 30.3.1957 yli 15v Jouko Stenvall. 2. S. Ollila. Alle 15v voittaja Aarne Lindeman. 2. P. Heinonen. 3. Panu Vihervuori.
Alle 13v voittaja Ahti Vihervuori. 2. Kalle Aitasalo 3. J. Koskinen.
MYK suunnistuskilpailut 24.5.1957 paras oli Jouko Stenvall. 2. Jukka Kulosaari. 3. Pekka Vihervuori. 4. Heikki Henriksson. 5. S. Ollila. 6. J. Anttila.
MYK sisähyppymestaruuskilpailut 22.5.1957 15v. voittaja Kalevi Liutala 287;858, 132,5. 2. Pekka Vihervuori 269, 805, 117,5. 3. Aimo Ollila 257,763,106.
4. T. Koivisto 249,722,112,5. Alle 15v paras Kari Vihervaara 245,791,100,0. 2. Matti Nieminen 237, 708, 95. Alle 13v paras oli K. Vanhatalo 238, 707, 95,0.
2. A. Juhala 226, 635,90. 3. J. Koskinen 214, 633, 95.
MYK mestaruuskilpailut 1955 100m Kalevi Liutala 12,5. 2. Matti Viikilä 12,6. 3. Arvi Salo 12,8. 4. Uolevi Uusitalo. 5. Kosti Sundelin 13,0.
Korkeus Kalevi Liutala 164, Uolevi Uusitalo 164. 3. Matti Viikilä 145. Kiekko Uolevi Uusitalo 30,47. 2. Pekka Salmi 29,30. 3. U. Nieminen 27,50.
4. Pekka Vihervuori 26,45. 5. Esko Haukijärvi 25,52. 1000m Matti Viikilä 3,07,7. 2. Kosti Sundelin 3,08,3. 3. Heikki Lempelä 3,18,0.
4, Jorma Venho 3,19,2. 3-loikka Kalevi Liutala 11,82. 2. Uolevi Uusitalo 11,39. 3. Kosti Sundelin 11,30. 4. Arvi Salo 10,89.
Kuula Esko Haukijärvi 13,96. 2. Uolevi Uusitalo 13,95. 3. Kalevi Liutala 13,71. 4. Pekka Vihervuori 13,43.
MYK Satakunnan oppikoulujen massakilpailuissa MYK keskikoulu oli 2. sijalla ja tytöt myös 2. sijalla.
MYK, 3-ottelun parhaat: Voittaja Raimo Aalto 60m 7,5. pituus 621. 3. kuula 15,77. 2. V. Hakasalo 7,6, 521, 12,10. 3. Matti Viikilä 8,2, 525, 13,44.
4. Uolevi Uusitalo 8,2, 495, 14,25. 5. Pekka Vihervuori 8,1, 486, 13,65. 6. Jukka Kolsio 8,2, 498, 12,58. 7. R. Pirttijärvi -, 502, 12,87.
8. R. Kuusinen 8,4, 490, -. 9. U. Nieminen -, 472, 12,84. 10. Kosti Sundelin 8,3, 471,-.
MYK Ukko-Pekka hiihtojen 1955 parhaat Matti Viikilä 4A, Kalevi Liutala 3A, Kosti Sundelin 4B, Matti Sevon 4A ja Pekka Vihervuori 4A,
Pekka Turkki 4A, Unto Nieminen 2A, Atte Levänen 4A, Simo Ollila 3B, P. Nykänen 4B, Sulevi Aalto 5.
MYK 3-ottelun tuloksia. Voittaja V. Nieminen 5. 7,8; 578, 17,26. 2. Raimo Aalto 4. 7,5; 592, 14,75. 3. Antti Yliknuussi. 5 7,9;523,16,20.
4. Seppo Vihervuori. 5 8,3; 510, 13,65. 5. Esko Kylvö. 6. 8,7; 519, 12,10. 6. Matti Viikilä 8,8; 503, 12,76. 7. Veikko Hakasalo 4. 8,8; 507, 11,02
8. P. Viertola 4. 8,8; 432, 12,84. 9. Jukka Kolsio 4. 8,6; 476, 10,28. 10. Kauko Vesanen 4. 9,1; 457, 12,15.
IIA parhaat olivat Hannes Leutonen 10,0; 407, 9,36. 2. Kalevi Liutala 10,2; 4,00, 10,77. 3. Pentti Peltomäki 10,3; 399, 7,16.
4. Jaakko Tuominen 10,5; 352, 9,17. 5. Lauri Hakosalo 10,1; 386, 6,51. 6. Teuvo Leutonen 10,8; 370, 7,28. 7. Timo Lammi 10,8; 3,34. 6,04.
8. Heikki Hakosalo 10,2; 324, 6,68. 9. Jorma Venho 10,6; 384, 5,43. 10. Jukka Kulosaari 10,3; 316, 6,40. 11. Olli Uusitalo 11,2; 361, 6,02.
12. Antti Jurkkala 11,4; 308, 547. 13. Arvi Viitanen 11,0; 295, 482. 14. Sakari Aartelo 10,8; 287, 452. IIB voittaja oli Simo Järvenpää 10,1; 396, 777.
2. Antti Erkkilä 10,3, 375, 843. 3. Erkki Kotikumpu 10,4; 385, 761. 4. Timo Koivisto 10,3; 413, 689. IA paras oli Lasse Kivikanta 10,5;369, 680.
IB paras oli U, Nieminen 9,9; 424,10,90. IIIA paras oli Matti Viikilä 8,8; 503, 12,76. 2. Pekka Vihervuori 9,2; 453, 11,72. 3. Pekka Salmi 10,7: 352, 9,85.
IIIB voittaja O. Salo 9,4; 434, 964. 2. Uolevi Uusitalo 10,0; 455, 991. 2. Kosti Sundelin 9,8; 398, 815. 4. Esko Haukijärvi 10,4; 392, 911.
5. Lasse Taimela 10,2; 390, 675. IV Raimo Aalto 7,5;592, 14,75. 2. Veikko Hakasalo 88; 507, 11,02. 3- Pentti Viertola 8,8; 432, 12,84.
4. Jukka Kolsio 8,6; 476, 10,28. 5. K. Vesanen 9,1; 457, 10,28. 6. R. Pirttijärvi 9,1; 450, 12,29. 7. Pekka Turkki 9,1; 462, 11,25.
8. Raimo Kuusinen 9,3; 399, 9,54. 9. Rauno Ruissalo 9,4; 401, 900. 10. Sulevi Aalto 9,7; 416, 896. 11. Heikki Henriksson 10,0; 390, 10,18.
12. Mikko Heilä 9,9; 405, 8,64. 14. P. Kuusinen 10,3; 381, 765. 13. Matti Sevon 10,3; 391, 902.15. J. Anttila 10,5; 355, 869.
16. S. Mäkelä 10,6; 342, 791. 17. K. Turkki 10,6; 355, 732. 18. K. Toivo 11,3; 336, 781. V lk paras oli ja koulun paras Veli Nieminen 7,8;578,17,26.
2. Antti Yliknuussi 7.9; 523, 16,20. 3. Seppo Vihervuori 8.3; 510, 13,65. 4. Esko Kylvö 8,7; 519, 12,10. 5. A. Lähteenmäki 8,9; 458, 11,38.
6. J. Anttila 9,4; 437,12,73.
Mestaruuskilpailut 100m, voittaja Raimo Aalto 12,9. 2. Veli Nieminen 13,3. Veikko Hakasalo 13,7. Korkeus Jukka Kolsio 145, Antti Yliknuussi 145,
Veli Nieminen 145, Raimo Aalto 145 ja Seppo Vihervuori 145. Kuula Veli Nieminen 13,20. 2. R. Salo 11,22. 3. Antti Yliknuussi 11,00.
4. V. Santikko 10,61. Raimo Aalto 10,32. Pituus, voittaja Veli Nieminen 552. 2. Antti Yliknuussi 521. 3. 3. J. Uusitalo 494, 4. Raimo Aalto 481.
Kiekko, voittaja Veli Nieminen 30,12.
MYK hiihdot 19.2.1954 luokkien parhaat Vlk Veli Nieminen, T. Ratala. Antti Yliknuussi, Seppo Vihervuori. IVA lk K. Vesanen, P. Viertola,
R. Pirttijärvi, V. Hakasalo, M. Sevon, M. Heilä. IV B lk P. Turkki, R. Aalto, R. Kuusinen. H. Henriksson. S. Aalto, Jukka Kolsio.
IIIA lk Matti Viikilä, Pekka Vihervuori, Pekka Salmi, Heikki Lempelä.
IIIB lk Kosti Sundelin, Uolevi Uusitalo, Heikki Särme, Esko Haukijärvi.
IIA lk Kalevi Liutala, Hannes Leutonen, Teuvo Leutonen, Jorma Venho, Timo Lammi, Pentti Peltomäki, Jukka Kulosaari, Heikki Hakosalo.
IIB lk Erkki Kotikumpu, Antti Erkkilä, J. Anttila, Jouko Stenvall, Antti Jaakkola.
IA lk Lasse Kivikanta, J. Venho, Pekka Vihervuori, S. Korkeakoski, E. Viikilä, A. Lindeman.
IB lk Unto Nieminen, Hannu Puistonen, Heikki Salminen, E. Rantala, Seppo Itäpuro, S. Pitkäranta. J. Saari.
MYK vauhdittomat hypyt 18.5.1954, yli 15v, voittaja Esko Kylvö 130, 282, 848. 2. Raimo Aalto 130, 286, 832.
3. Seppo Vihervuori 115, 266, 782. 4. Sulevi Aalto 110, 244, 719. Alle 15v. Uolevi Uusitalo 110, 263, 739.
2. Kalevi Liutala 110, 248, 759. 3. Pertti Vaihinen 95, 240, 712. 4. Jorma Peuraniemi 95, 235, 677. 5. Jussi Anttila 75, 213, 609.
6. Jorma Venho 70, 215, 611.
MYK 3-ottelun tuloksia 17.9.1952: IA lk Kalevi Liutala 9,2;8,31 408. 2. Jorma Venho 9,7; 535, 425. 3. Lauri Hakosalo 9,5; 522, 387.
4. Antti Erkkilä 9,9; 746, 331. 5. Teuvo Leutonen 10,0; 718, 337. 6. Jukka Kulosaari 9,6; 511, 357. 7. Lasse Kivikanta 9,9; 582, 357.
8. Pentti Peltomäki 10,2; 607, 352. 9. Veikko Heikkilä 9,9; 714, 348.IB lk P. Alinen 9,4; 796, 369. 2. Simo Järvenpää 9,7; 670, 368.
3. H. Puistonen 9,6; 425, 367. 4. Jouko Stenvall 10,3;685, 353. IIA lk Matti Viikilä 8,5;1015, 462. 2. Hannes Leutonen.
3. T. Mustonen 4. P. Salmi. IIB lk Uolevi Uusitalo 9,2; 797, 432. 2. Lasse Taimela 9,3;657, 404. 3. M. Metsälammi.
IIIA lk P. Viertola 8,8; 10,70, 415. 2. P. Vihervuori. 3. A. Tuomiluoma. 4. M. Sevon. 5. M. Heilä 6. R. Carlson.
IIIB lk Raimo Aalto 7,3; 13,43, 550. 2. Jukka Kolsio 8,8; 10,00, 456. 3. V. Kaukosalmi. 4. H. Hirsimäki. 5. S. Aalto.
IV lk Esko Kylvö 8,6; 10,10,493. 2. K. Vesanen 9,0; 11,35, 442. 3. R. Pirttijärvi 4. K. Koivisto 5. Antti Esko. 6. J. Anttila.
7. T. Ratala. V lk Veli Nieminen 7,5;17,78, 569. 2. Antti Yliknuussi 7,7,13,75 542. 3. Veikko Santikko 8,5; 14,79, 485.
4. R. Salo 8,4; 12,79, 490. 5. Seppo Vihervuori 8,5; 13,36, 468. 6. P. Palomäki. 7. A. Salmi.8. P. Ojala 9. R. Virtanen 10. E. Salmi
MYK parhaat hiihtäjät Veli Nieminen V, Matti Viikilä II, Veikko Santikko V, Seppo Vihervuori V, R. Salo V, Hannes Leutonen II,
J. Uusitalo V, Antti Yliknuussi V ja Sulevi Aalto III.
MYK vauhdittomat hypyt 13.5.1953, yli 15v. Raimo Aalto III 282, 814, 135. 2. Esko Kylvö IV 263, 790, 120. 3. Matti Itäkylä IV 264, 730, 130.
4. Seppo Vihervuori V 254, 763,110. 5. Veli Nieminen V 247, 745,11o. Alle 15v Jukka Kolsio III 239,736,95. 2. Jukka Anttila IV 239,728,90.
3. Pekka Vihervuori 221, 675, 100. 4. Sulevi Aalto 225,667,90.
MYK 3-ottelu 15.9.1951, voittaja Heikki Metsänheimo V 7,5, 584, 15,62. 2. H. Vainio V 7,5, 602, 14,69. 3. Altti Purosalo V 7,7; 555, 12,89.
4. Veli Nieminen IV 8,2, 518, 15,57. 5. Kalevi Lamminen V 8,2, 502, 14,40. 6. Raimo aalto IIB 7,8, 530, 10,70.
7. Antti Yliknuussi IV 7,8, 511, 12,09. 8. Veikko Santikko V 8,2, 459, 12,53. 9. Matti Itäkylä 8,4, 455, 9,56.
10. Veikko Hakasalo III 8,2, 501, 881. 11. P. Mustonen V 8,7, 504, 10,49. sitten P. Ojala 8,5, 430, 10,61, K. Österman V 8,2, 450, 847.
14. T. Salokanta 15. K. Peltomäki 16. Ismo Rajala.
MYK mestaruuskilpailut 22.9.1951 100m H. Vainio 12,3. 2. H. Metsänheimo 12,5. 3. Altti Purosalo 12,7. 4. Raimo Aalto 13,0.
5. Juhani Koivisto 14,1. 800m H. Metsänheimo 2,26,5. 2. V. Santikko 2,32,5. 3. Antti Yliknuussi 2,37,2. 4. Seppo Vihervuori 2,48,3.
Pituus H. Vainio 595, 2. H. Metsänheimo 591. 3. A. Purosalo 549. 4, Raimo Aalto 522 5. P. Mustonen 506. Korkeus A. Purosalo 150.
2. Kalevi Lamminen 150. 3. Raimo Aalto 145. 4. Tapani Salokanta 145. Seiväs P. Mustonen 270, Veli Nieminen 260, Antti Yliknuussi 260,
Veikko Hakasalo 250, Veikko Santikko 250. Keihäs 700gr Veli Nieminen 43,14. 2. H. Vainio 42,58. 3. A. Purosalo 36,68. Kuula H. Metsänheimo 12,71.
2. Veli Nieminen 12,64. H. Vainio 11,65 Kalevi Lamminen 11,35 ja Antti Yliknuussi 9,60.
Kiekko 2kg Veli Nieminen 28,63. 2. H. Metsänheimo 26,96. 3. H. Vainio 25,47. 4. K. Lamminen 22,99.
MYK parhaat hiihtäjät 1952.V lk H.Vainio, V. Santikko, H. Metsänheimo, Ismo Rajala. IV lk Veli Nieminen, Seppo Vihervuori Raimo Virtanen.
III lk K. Vesanen, L. Salo, T. Ratala, Antti Esko. IIA A. Tuomiluoma, Matti Viikilä, Heikki Hirsimäki, Matti Sevon, Pekka Vihervuori,
Raimo Kuusinen, Pentti Viertola, Heikki Lempelä. IIB V. Kaukosalmi, P. Turkki, Matti Anttila, Raimo Aalto, Heikki Henriksson.
IB Kalevi Liutala, H. Mäkipuro, M. Metsälammi, J. Venho, H. Särme, O. Salo. Lasse Taimela. IA Pekka Salmi, P. Alinen, O. Savolainen,
H. Leutonen 5. S. Aalto, Jussi Anttila, Jaakko Tuominen, Jorma Peuraniemi, Kari Kankaanpää.
Koko koulun parhaat olivat V. Kaukosalmi IIB, O. Tuomiluoma IIA, V. Nieminen IV, K. Vesanen III, H. Vainio V, Seppo Vihervuori IV,
P. Turkki IIB, M. Anttila IIB, V. Santikko V, Matti Viikilä IIA.
MYK 6.2.1951 hiihtojen parhaat yli 15v Matti Santala, Ismo Haanpää, Reijo Vuori, Veli Nieminen, Kosti Uusitalo Pentti Hakasalo, Heikki Vainio,
Tauno Airisto, Raimo Salo, Kauko Nyyroos, Kosti Peltomäki. Alle 15v Antti Tuomiluoma, Seppo Vihervuori, Matti Viikilä, Antti Esko,
Antti Grönman, Kauko Vesanen, Juhani Ojala, Risto Eloranta ja Rauno Pirttijärvi.
Alle 13v Heikki Henriksson, Pekka Vihervuori, Tauno Ratala, Jaakko Vaihinen ja Pertti Kohvakka.
MYK Ukko-Pekka hiihdot 24.2.1951 parhaat olivat Reijo Vuori, I. Haanpää, V. Nieminen, Matti Santala, Heikki Vainio, H. Mäkitalo, Tauno Auristo,
Kauko Nyyroos, Veikko Santikko, Heikki Metsänheimo, Seppo Vihervuori, Altti Purosalo, Kauko Vesanen, Pentti Hakasalo ja E. Salmi.
MYK Sisähyppymestaruuskilpailut 24.4.1951 Yli 17v Heikki Metsänheimo 291, 817, 120. 2. Reijo Vuori 279, 791, 110.
Alle 17v Heikki Vainio 289, 833, 125. 2. T. Viertola 265, 768, 115. 3. Matti Itäkylä 263, 758,115.
Alle 15v Kauko Välimaa 265, 786 105. 2. Raimo Aalto 240,, 719, 115. Alle 13v Pekka Vihervuori 202, 612, 90. 2. J. Anttila 209, 615, 80.
3. K. Kossila 192, 581, 80.
Hienoja tuloksia urheileva koulu antoi vuosien aikana.

Urheilu ja kaikenlainen liikunta antoi voimia myös ahkeraan opiskeluun ja synnytti kelpo toveruutta.

terveisin Virpolasta
Lauri Hakosalo
Oli mukava muistella ja ihastella nuorison hyviä tuloksia, vaikka urheilukentät eivät tuolloin olleet kuin santakenttiä…eikä
monella ollut edes piikkareita, maantiekin vielä juoksuratana ja koulun pihamaa pituushyppypaikkana.

Lauri Hakosalo kirjoitti ja muisteli näinkin:
Nasta järjesti kunnan yleisurheilumestaruuskisat
Oppilaskunnan keskeisen, SOU:n alaisen urheiluseura ”Nastan” toiminta jatkui yhtä vilkkaana kuin edellisenäkin vuonna. Johtokunnan jäseninä
toimivat Kosti Sundelin, Heikki ja Lauri Hakosalo, Kari Vihervaara, Väinö Mäntylahti, tuleva maa- ja metsätieteen tohtori ja Timo Lammi.
Urheiluseura valmisti luistinradan koulun välittömään läheisyyteen, joka lisäsi koulun liikuntavalikoimaa entisestään.
Merikarvian kunta tuki Nastan toimintaa huomattavalla rahasummalla. Nastan koripallo- ja lentopalloillat jatkuivat koululla tiiviinä
ja ilahduttavan vilkkaana. Seura teki hiihtoretken Jämille. Koululla pelattiin koripallosarjat V-VII luokille ja II-IV luokille, joihin
KOP 31.5.1960 ja Osuuskassa 31.5.1960 lahjoittivat kiertopalkinnot. Voittajia olivat VA ja IV luokka.
Voimistelunopettaja Esa Avela oli innokas koripalloilija ja juuri hänen ansiotaan oli, että koulussa aloitettiin koripalloilu.
Nastan voimistelujoukkue esiintyi koulun juhlissa. Nasta sai kunnan urheilulautakunnalta 6.000 mk. Nasta järjesti kunnan
yleisurheilumestaruuskilpailut 13.9.1959. Nastan omia urheilijoita osallistui kisoihin ilahduttavasti.
Satakunnan Kansa kirjoitti, että kilpailujen järjestämisestä vastasi pitäjän nuorin seura Nasta.
Nasta perustettiin viime syksynä Merikarvian yhteiskoulun teinikunnan toimesta, ja nuoresta iästään huolimatta seura
selvisi järjestelyistä hyvin ja tehtyä aikataulua pystyttiin seuraamaan. Kilpailujen parhaaksi lajiksi hyvin merikarvialaisille tyypillisesti
muodostui pituushyppy. Touko Kylvö voitti yleisen sarjan tuloksella 646, toinen Kauko Välimaa 622 ja kolmas Esko Kylvö 620.
Alle 18v pituushypyn voitti Jorma Venho tuloksella 606, toinen Lauri Hakosalo 569, kolmas Kari Vihervaara 531.
Alle 16v pituuden paras oli Matti Nieminen 580 ja toinen Jouko Elevaara 552. Alle 14 v. pituuden voitti Ari Elovaara 486,
toinen Tuomo Eloranta 480 ja kolmas Olavi Rikalainen 461. Naisten pituuden paras oli Marjatta Lahnaviiki 458, toinen
Sylvi Haanpää 453 ja kolmas Pirkko Haanpää 400. Kisoja seurasi lähes parisataa henkeä. Olavi Jakonen, Tuorilan Tuiskun kantavia voimia,
voitti kuulantyönnön 12,56 ja seipään 330 sekä korkeushypyn 170. Alle 18v korkeushypyssä Kari Vihervaara sai tuloksen 173.
Nastan jäsentenväliset yleisurheilukilpailut pidettiin 1.10.1959 keskuskentällä. Kilpailijoita oli runsaasti ja tulokset kauttaaltaan hyviä.
Yli 15v 100m paras oli Jorma Venho 12,1, toinen Lauri Hakosalo 12,3 ja kolmas Tapio Juutilainen 12,6.
Pituuden paras oli Jorma Venho 608, toinen Lauri Hakosalo 601 ja kolmas Matti Nieminen 582.
Kolmiloikan paras oli Kari Vihervaara 12,55, toinen Lauri Hakosalo 12,52. Vihervaaran tulos oli koulun uusi ennätys.
Seipään paras oli Jorma Venho tuloksella 310. Kuulan paras oli Kari Vihervaara 13,79 ja toinen Heikki Hakosalo 12,85.
Keihäässä Pertti Vaarna heitti uuden koulun ennätyksen 36,10.
Alle 15 v. pituudessa paras oli K. Vanhatalo 526, toinen Ari Elovaara 482.
Alle 13 v pituuden voitti Antti Kalliomäki 439, toinen Reijo Rantala 419 ja kolmas Heikki Niemi
414. 4x 100m juoksivat VI luokan pojat uuden koulun ennätyksen 52,5. Siinä juoksivat Hannu Puistonen, Väinö Mäntylahti, Timo Lammi ja Jorma Venho.
Lukuvuoden urheilutapahtumista mainittakoon: 19.9.1959 pidettiin koulun perinteinen massatapahtumana kolmiottelu, jonka paras luokka oli VB luokka.
Henkilökohtaisesti parhaat olivat Lauri Hakosalo ja Jorma Venho. Molemmat saavuttivat 60m juoksussa ajan 7,2, joka oli sama kuin koulun nimissä ollut
entinen ennätyskin. Olin Jorman kanssa tuolloin todella nopeassa kunnossa hyvin sujuneen kesäharjoittelun ansiosta. Vaikka olimme eri luokalla,
pyysimme päästä samaan erään, jotta keskinäinen ero saadaan selvittyä reilulla tavalla. Pyysimme paikalla olleen urheilutoverimme, koulun jo jättäneen
Kalevi Liutalan kisan lähettäjäksi. Aika otettiin viidellä käsikellolla, jossa muut kuin opettaja Rantala saivat ”oikean ajan” kelloonsa. Heikki Niemi juoksi
paljon myöhemmin myös ajan 7,2. Altti Leutonen juoksi sitten ajan 7,1 ja koulun ennätys on edelleenkin Antti Kalliomäellä 7,0, kuten olympiahopeamitalistilla
ja kansanedustajalla kuuluu ollakin. Tytöistä voittaja oli IIIB luokka. Ukko-Pekka hiihtojen paras oli Jouko Elevaara IVB luokka ja tytöistä Anita Westerlund
IIIA. luokka. Tyttöjen luokkienvälisen Melartin maljan voitti IIIA luokka hiihtäjinä Anita Westerlund, Mirja Viitanen, Mirja Siltanen ja Ritva Venho.
Koulun viestinhiihdon voitti IIIA luokka hiihtäjinään Anita Westerlund, Mirja Viitanen, Erkki Santala ja Altti Leutonen, joukkueen pojat olivat naapuruksia
Merikränistä.
Nasta päätti kokouksessaan 1.12.1959 lähettää Tapio Juutilaisen Pajulan voimisteluopistoon kurssille. Jouko Elevaara lähetettiin Vuokatin hiihtoleirille.

Nastan toiminta edelleen vilkasta
Nastan toiminta jatkui vilkkaana. Komea luistinrata koulun alueella oli Nastan ansiosta. Voimistelu- ja koripalloillat jatkuivat entiseen tapaan.
Merikarvian Osuuskassa Eira Koskenniemen ja Lauri Laurilan allekirjoituksilla luovuttivat voimistelunopettaja Esa Avelalle 31.5.1960 alaluokkien
koripallokiertopalkinnon ja vahvistivat sille säännöt: Kiertopalkinto oli ikuisesti kiertävä yhteiskoulun II-IV luokkien keskuudessa.
Sen sai haltuunsa vuodeksi alaluokkien koripallosarjan voittanut joukkue. Koripallosarja oli yksinkertainen eli jokainen luokka pelasi kerran jokaista
luokkaa vastaan. Peliaika on 2 x 15 minuuttia, 5 minuutin väliajalla. Voitosta sai 2 pistettä ja tasapelistä pisteen. Ylemmät luokat antoivat
alemmille tasoitusta seuraavasti: Neljäs luokka antoi tasoitusta kolmannelle luokalle 10 pistettä ja toiselle luokalle 20 pistetä. Kolmas luokka
antoi tasoitusta toiselle luokalle 20 pistettä. Mikäli tasoitukset osoittautuivat epäoikeudenmukaisiksi, sai voimistelunopettaja muuttaa
niitä harkintansa mukaan. KOP johtajansa Martti Pirin allekirjoituksin luovutti kiertopalkinnon ja kirjalliset säännöt voimistelunopettaja Esa Avelalle
31.5.1960 yläluokkien koripallokisaa varten. Se oli ikuisesti kiertävä V-VIII luokkien keskuudessa. Yläluokkien koripallosarja oli kaksinkertainen eli
jokainen luokka pelasi kaksi kertaa jokaista luokkaa vastaan. Peliaika oli 2 x 20 minuuttia, 5 minuutin väliajalla. Ylemmät luokat antoivat tasoitusta
seuraavasti: Kahdeksas ja seitsemäs luokka antoivat tasoitusta kuudennelle 5 pistettä ja viidennelle 10 pistettä. Kuudes luokka antoi viidennelle
luokalle tasoitusta 5 pistettä. Voimistelunopettaja sai muuttaa tasoituksia, jos ne olivat epäoikeudenmukaisia.
Nasta järjesti Satakunnan oppikoulujen Urheilijain telinemestaruuskilpailut. Tapio Juutilainen menestyi hyvin yli 16. sarjan yleis- ja telinemestaruuksia
jaettaessa. Yleiskilpailuissa Juutilainen oli 5. nojapuilla 2. rekillä ja renkailla 3. Markku Salimäki, joka oli vasta 11v, saavutti alle 16 v poikien sarjassa
3. tilan, kuten saman sarjan Markku Turtiainen hypyissä. Kilpailuissa esiintyi edukseen tuleva tohtori, nykyisin dosentti Martti Rimpelä, joka oli taitava
voimistelija Kankaanpään yhteiskoulusta.
Koripallossa Porin yhteislyseota vastaan Nasta hävisi 26-66 ja Porin lyseota vastaan peräti 9-107. Nyt osallistuttiin myös maamme oppikoulujen väliseen
jalkapallocupiin. Porin lyseo voitti koulumme 4-0. Koulun perinteisen kolmiottelun voitti syksyllä 1960 Lauri Hakosalo VIII. Tyttöjen paras oli Marja-Leena
Kalaranta. Koulun mestaruuskilpailuissa vuonna 1961 Jorma Venho voitti perinteisen 3-ottelun. Jorma ponkaisi hienosti samana vuonna pituutta 650
ja Matti Nieminen 3-loikkasi 12.95.

Lari Hakosalo kirjoitus Merikarvia lehdessä:
Urheilumuisto 19.8.1956
Urheilukentälle on saatu upea pituushyppypaikka- hieno saavutus. Se kirvoittaa erään muiston.
Olin valmistellut keväästä 1956 alkaen osallistumistani eka kerran kunnan yleisurheilumestaruus- kilpailuihin. Vassan jokirannan
pellolla olin harjoitellut pituushyppyä. Herkistellyt Kränin metsäpoluilla. Nostellut betonista itse valmistamiani 35kg painoja voimia
kerätäkseni.
Elokuun 19 päivänä 1956 olin valmis. Saavuin aikataulun mukaisesti keskusurheilukentälle. Ilmoittauduin alle 15v. pituushyppyyn.
Kisaan tuli peräti 16 osanottajaa. ”Jokkeri” Elevaara oikein kysyi: ”Tuletko sinäkin mukaan”. Tulen.
Kun kisaan tuli 16 kilpailijaa, jouduttiin ensin hyppäämään kolmen hyppykerran alkukisa. Ekan kierroksen jälkeen kisaa
johti Harvalan Timo Koivisto 453. Toisena oli Anto Palomäki 452, kolmantena Lankosken Veikko Tarkkio 449, neljäntenä
Jouko Elevaara 439 ja viidentenä Heikki Niemi 435. Elias Santa, Raimo Vuorinen ja Pertti Tähkäpää rikkoivat rajaviivan.
Samoin tein minäkin. Olin huolestunut. Sitten Elias Santa räväytti toisellaan tuloksen 512. Risto Kouhikin paransi 397.
Samoin Kauko Ketonen 413. Pertti Tähkäpää hyppäsi toisellaan koko kisan parhaansa 477. Unto Aittamäki pääsi 448.
Harvalan poika Raimo Vuorinen onnistui sekä toisella että kolmannella hypyllään tekemään 479. Näytti hänen kannaltaan hyvältä.
Jorma Kohvakka sai aikaiseksi 374. Alkukisan viimeisellä kierroksella ensin Elias Santa toistamiseen onnistui 512 ja heti perään
Pertti Tähkäpää hyppäsi 462.
Olin vuorossa. Päässäni takoi ajatus, tähänkö tämä päättyy, kun olin jo kahdesti jäänyt tuloksetta.
Turhaanko olin ostanut uudet piikkarit raskaan metsätyön palkkarahoillani! Uusi hyppypaikka ja uudet piikkarit sotkivat
askelmerkkikuvioni. Mutta nyt onnistuin ja sain aikaan 464 ja olin loppukisassa mukana. Hieno tunne, joka kantaa vieläkin.
Loppukisan aloitti Pohjarannan urheilijanuorukainen Elias Santa yliastutulla hypyllä. Itse onnistuin nyt hyvin ja sain 5metriä
puhkaistua 507. Mutta Raimo Vuorinenkin tuli lähelle 493. Kilpailu kiristyi. Siksi Elias Santakin innostui lisää ja hyppäsi jälleen
viidennellä kierroksella 501. Tähkäpää sai aikaiseksi 475. Anto Palomäkikin paransi 469. Itse sain tuloksen 489 ja Vuorinen 485.
Oli ratkaisun aika. Elias Santa aloitti loppuselvityksen: Jälleen pitkä hyppy. Tuleva kala-alan yrittäjä ja silloinen mainio
urheilijanuorukainen ponkaisi pitkälle, tulos 521. Kisa oli voiton suhteen ohi ja kunnanmestariksi alle 15v. sarjassa leivottiin
Elias Santa. Hänelle tuli ansaittu voitto! Yritin vielä minäkin parantaa, mutta sain vain 483. Mutta olin ylpeä 2. sijasta ja
alpakkalusikasta, joka vieläkin on muistona tallessa. Raimo Vuorinen paransi vielä 499 viimeisellä hypyllään ja hän nousi
palkintopallin 3. sijalle. Pertti Tähkäpää oli neljäs 477, Veikko Tarkkio viides hyppäämällä viimeisellään parhaansa 473.
Kuudentena oli Anto Palomäki 469.
Että tällaisia muistoja uuden vauhtiradan päässä: jos se olisi ollut jo silloin, niin tulos olisi ollutkin…
Nyt ei enää näillä polvilla eikä Eliaksenkaan polvilla pituutta hypätä. Mutta hiljakseen trampataan.
Satamassa tavatessamme muistellaan vanhoja urheiluaikoja, kun savukalaa maistellaan…

PS. Eliaksen kanssa hypättiin muutama vuosi myöhemmin yli kuusi metriä ja taisi Jokkeri hypätä yli seitsemän metriäkin.
Pituushyppy sopi hyvin Merikarvian nuorille urheilijoille. Arvelenkin, että meitä yli kuuden metrin hyppääjiä on ollut
ainakin parikymmentä. Voitaisiin jopa perustaa 6 metrin kerho.

Lauri Hakosalo
Vassan Kunnon edustusurheilija



Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä