Tämä sivu on tulostettu Merikarvia-seura ry:n internetsivuilta. torstaina 28.3.2024 klo 23:47



Etusivu > Tarinoita > Lauri Hakosalon juttuja > Vähä-Näsin kulttuuritalo

Vähä-Näsin kulttuuritalo

Kunnantalon ja kirkon välinen oikotie rakennettiin verraten myöhään, ilmeisesti vuonna 1935, jolloin uusi tie Värenmäeltä eli leipurinmäeltä kirkon portaille saakka valmistui. Kirkkoon tätä ennen kuljettiin pengerrettyä kivisiltaa myöten Vähä-Näsin kohdalta vanhalta tieltä. Kirkon edessä ja satamaan johtavan tien välissä lainehti viljapelto. Näsin sukutalon pihapiirissä ei enää ollut tien suuntaisena rakennettua isoa vanhaa Näsin taloa, Iso-Näsiä, joka paloi jo 1900-luvun alussa tuhoten ullakolla ollutta kirjallista vanhaa Merikarvian historiaa. Viktor Näsi rakennutti Iso-Näsin upeaan kuntoon, perusti kauppapuodin omaan taloonsa, jota emäntä suurimmaksi osaksi oman työnsä ohella hoiti. Tulipalo poltti 30.5.1904 hänen omistamansa Iso- ja Vähä-Näsin talojen rakennukset karjoineen ja hevosineen niin tyystin maan tasalle, että vain heinäsuuleja jäi ulkoniityille. Iso-Näsillä pidettiin 1.12.1866 ensimmäinen kuntakokous ja siellä oli kunnan ensimmäinen kirjasto vuonna 1860.

4311 Vähä-Näsi v.1890 ja vanha kirkko taustalla. (E.E.Nordlund)
Vähä-Näsin kulttuuritalo, jonka sairaanhoitaja Aini Näsi omisti, sijaitsi Näsin piha-alueen toisessa päässä, lähellä kirkkoon johtavaa kivistä tietä. Juuri tässä talossa mm suojeluskunta salaisesti kokoontui ja siellä pidettiin aikansa kulttuurijuhlia. Vähä-Näsin talo paloi 1893 Antti Hassin tietämän mukaan ja se rakennettiin uudelleen ja lopullisesti purettiin kokonaan kylämaisemasta vasta noin 1980-luvulla.
Kaunis kuva Vähä-Näsin kulttuuritalosta, jonka pitkään omisti Aini Näsi. Taloa ei enää ole kylämaisemaa kaunistamassa.

Näsin pihalla. Vas Helmi Pettersson, Aini Näsi, Eine Pettersson, Erja, Hanna Näsi, Ellu Pettersson. Iso-Näsi paloi 1904 (Hannu Riihivaara)
93N Näsin talo Merikarvia (Antti Hassi).

4023 Näsin talo. Kansaa hautajaissaatossa, arkku erottuu kuvasta.
Näsin suvun komea rakennus.

Kirjallista tietoa lisää Vähä-Näsin kulttuuritalosta:
Akseli Hakosalon kertomus suojeluskunnan perustamisesta Merikarvialle:
Lauantaina 8.9. päivän iltamyöhään vuonna 1917, salaisen kutsun saatuaan, saapui joukko Merikarvian Yli- ja Alakylän jämeriä, isänmaallisesti innostuneita miehiä Ylikylän Vähälle Näsille. Miesten kokouspaikkaan kiiruhtamista eivät äkänneet miksikään kirkontapuliin sijoittuneet ryssät eivätkä lähellä olevan kasarmin merisotilaatkaan. Vihtori Näsin tilavassa salissa, joka tällä kertaa sattui olemaan huonekaluistaankin jotenkin tyhjä, kokous pidettiin. Etteivät valot millään tavoin herättäisi huomiota ja punaisten hermostumista, vedettiin uutimet alas, joten toimittiin peitetyin valoin.
Mitään pöytäkirjaa ei päätetty pitää, ettei sen jouduttua mahdollisesti vieraisiin käsiin kellekään tulisi ikävyyksiä. Jäsenluettelo kuitenkin laadittiin, johonka kukin omakätisesti kirjoitti nimensä. Pitkäviiva, joka vedettiin keskelle arkinsivua, jakoi jäsenet aktiivisiin ja muuten asiaan kannattaviin jäseniin. Kaikki eivät uskaltaneet tähän ilman otsikkoa olevaan listaan kirjoittaa. Perustettiin näin suojeluskuntajärjestö Merikarvialle ja sen nimeksi pantiin: Merikarvian Suojelusvartio.
Muistitiedon mukaan olivat kokouksessa saapuvilla seuraavat kansalaiset: V ja U Näsi, P. Salmela, E. Toukola, T. Poijärvi, F.N. Santavuori, A. Hakosalo, J. Lännenmäki, A. Huhtinen, Y.A. ja K. Linden, A. Viikilä, T. Grönroos ( ei kirj.), A. Mikkonen, A. Seppä, J. Soini ja Hj. Ahde. Seuran tarkoituksena tuli olla johtoelimenä isänmaallisesti innostuneitten kesken paikkakunnalla toimia punaisten toiminnan silmällä pitäjänä ja valkoisten turvana. Innostunein mielin erottiin iltamyöhään vähissä erin. Tulevaisuutta katsottiin nyt entistä toivorikkaimmin silmin ja turvallisemmin. Jokainen tunsi, että tämä kokous oli ainutlaatuinen kullekin. Veri, henki Suomellemme laulun sanat kuvasti mielialaa. Päättäväisyyttä, rohkeutta oli mutta kylläpä niitä myöhemmin tultiin tarvitsemaankin. Muuten päätettiin, ettei kokouksesta kellekään kerrottaisi, ei edes omille eukoille, ainakaan toistaiseksi.
Tämän jälkeen kokouksia tietysti tuon tuostakin, asioitten niin vaatiessaan pidettiin. Tärkeimmät vaan ovat muistiin jääneet.
Kokoukset ilmoitettiin lukua 13 mainiten, vaikka saapuvilla oli milloin enempi, milloin vähempi kuin 13.
Yhden kerran kuitenkin tämä nimitys prikulleen sopi, nimittäin silloin kun lähdettiin Haminaholmaan aseita hakemaan 28.12.1917, josta jäljempänä enempi. (kertomus löytyy Merikarviaseuran sivuilta)
Ketkä kutsuttiin ja ketkä ehtivät menivät Poriin kokouksessa käymään, matka selostettiin 13-kokouksessa. Saatiin tietää näin valkoisten ja punaisten toiminnasta, saatiin myös toimintaohjeita. Se virkisti mieliä, kun kuultiin, että valveilla ollaan kaikkialla.

3034 Vapaussodan aikainen esikunta, joka oli vanhalla kunnan huoneella. Kuvassa oikealta Herman Virtapuro, Paavo Salmela, Vihtori, Heikki Vaihinen, Antton Viikilä, Mäkitalon Jenni (Mäkitalon Heikin ja Kalhunmaan Liisan täti ollut aikanaan), Johan Oskar Rikalainen kynä kädessä vasemmalla, tohtori Mikkonen takana vasemmalla. Muita Vaihinen ei tunne. (Touko Vaihinen)

Virpolassa Lauri Hakosalo muistelee yli satavuotista aikaa…

Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä