Tämä sivu on tulostettu Merikarvia-seura ry:n internetsivuilta. perjantaina 29.3.2024 klo 7:42



Etusivu > Tarinoita > Värem päreet ja muita kirjoituksia (Antti Mikonpoika Väre) > Merikarvialaisten sotatie

Merikarvialaisten sotatie

Tässä hiukan merikarvialaisten sotatiestä v. 1939-44.

Merikarvialaisten sotatie talvisodassa vei kunniakkaisiin maisemiin, sillä iso osa miehistä palveli yhdessä mm. rautjärveläisten kanssa Itä-Karjalassa, Kollaan rintamalla. Erkki Palolammen ”Kollaa kestää” -kirjassa mainitaan luutnantti (myöh. kapteeni) Aarne Juutilaisella (lempinimeltään Marokon Kauhu) olleen merikarvialainen lähetti (Kasalasta nimeltään Hugo Granroos). Merikarvialaiset päätyivät 12.Divisioonaan Kollaanjoen rannoille lähinnä Pohjois-Satakunnasta kootun 12. kenttätäydennyspataljoonan mukana.
26 miestä komennettiin ”Kauhun” porukkaan Jalkaväkirykmentti 34:ään, joka oli menettänyt ensimmäisen sotaviikon aikana jo 30 miestä. Yhteensä Kollaan rintamalla palvelleiden listassa on 134 merikarvialaista, joista päärintamalla kaatui 35. Kuuluisan tarkka-ampuja Simo Häyhän joukkueessa taisteli kolme merikarvialaista.

Jatkosodassa merikarvialaiset kunnan merellisen sijainnin ja merimiesperinteiden mukaisesti palvelivat laivastossa eri puolilla rintamia, mm. miinanraivaajissa, tykkiveneissä sekä panssarilaiva Ilmarisessa, jonka tuhossa menehtyi muutama paikkakunnan poika. Sukellusveneissä sotaa kävi myös pari kaveria. Ilmavoimissa muutaman pudotuksen sai tililleen ainakin yksi Merikarvian hävittäjäpilotti. Tarinaa heistä löytyy Merikarvian sotaveteraanien perinnekorsulta ja netistäkin.

Jatkosodan sytyttyä juhannuksena 1941 merikarvialaiset maarintamilla kuuluivat suurelta osin kenraali Niilo Hersalon 15. Divisioonan Jalkaväkirykmentti 15:een. Harjavallassa ja Porissa perustettu JR15 hyökkäsi 10.7.1941 vanhan rajan yli Simpeleen maisemista Laatokkaa kohti ”tavoitteena läpimurto Laatokan suuntaan ja Hiitolan taajamaan”. Sankarihaudassa lepäävistä 216 sotavainajasta peräti 24 kaatui sodan alussa, elokuun 1941 aikana. Vastassa kun oli heti ensimmäisellä viikolla venäläisten rajavarustukset ja linnoitusketjut. Myös Hiitolan alue oli erittäin vaikeaa edetä kallio- ja kukkulamaastoineen – siis puolustukseen edullinen.

Hiitolan ja Kilpolansaaren valtauksien jälkeen JR15 eteni jo vallatun Käkisalmen kautta Karjalankannakselle, sen itäosaan Lempaalaan. Etulinjassa Metsäpirtin-Lempaalan-Tapparin lohkolla oltiin asemissa kolmisen vuotta vihollisen suurhyökkäykseen v. 1944 kesään asti. Vasta käskystä vetäännyttiin Vuoksen virran taa puolustukseen Sakkolan Kiviniemen sillan kautta, koko ajan vihollista viivyttäen.
Puna-armeijan ylitettyä joen Vuosalmella osallistuivat Merikarvian pojat siellä koviin torjuntataisteluihin heinäkuun alkupuolella ainakin 15.D/JR 57:n ja 19.Prikaatin riveissä.
Rintama Vuosalmella taipui muttei taittunut, joten kaiketi merikarvialaiset saivat olla loppusodan (tilanne rauhoittui heinäkuun lopulla) suht rauhassa noissa maisemissa.
Lapin sotaan käsky kävi joillekin nuoremmille sekä ”Laakuksen jääkäreille”, mutta näitä pohjoisen tarinoita ei ole paljolti kuulunut Merikarvian miehiltä. Myös Kaukasuksella asti koeteltiin kovissa taisteluissa muutamia Merikarvian poikia, mm. Alakylästä Salmelan pojat Eero ja Yrjö sekä Liipo. He kuuluivat suomalaisista vapaaehtoisista koottuun ”Panttipataljoonaan” eli SS-divisioona Wikingiin. Tie vei Saksassa saadun koulutuksen jälkeen Kalmukkien arolle liki Kaspian merta, ”Terekille ja takaisin”. Joukko kotiutettiin sopimuksen mukaan kesällä 1943.

Antti Väre

Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä