Skarvilaista suttaamista

Ni ei sitte sataa vuatee tämmöstä syksyy, sano Mannosem Metteki. Lämmintä ja komijaa piisaa aina vaa, mutta ploosailee kans friskisti aika ajoi. Nyk ko menee porstoosta uloos, ni ei yhtää tiädä mitä siältä päähää tippuu. Jotaki keltasta joka tapaukses eli koivut, vahterat ja muup pudauttelee lehevästöös alaas. Joskus sattuu olemaa ploosis pofooreja enämpiki ja saa kattoo ittes, ettei saa puutavaraa niskaas. Pakkasia ei pääs silti karkuu, vaikka kuinka painas etelämmatkalle. Aina nov vartoomas täälä, ko kotomaahaa tryykää takasi. Tarttis sitte olla Epsanijas tai Epyktis juhannuksee asti, jos meinaa, ettei yhtää nokampäätä knipistä ja vanttuut kulu.

Molej jo monena vuanna seuraillu nuita puita ja mitä ne pruukaa tehedä ko kelit menee viileeks. Non aikalai yksilöllisiä kaikki. Joku vahtera oj joka vuasi ensimmäisenä kellastumas ja joku taas viimisenä. Jokku keenit niitäki säätelee ja se lehtivihiree menee eri puilla sinne juurii ja runkoo eri aikoi. Ja niinko ny tua lehemuski; niittel lehedet tulee isoin osa vasta lumem päälle. Haravoitte ny jään alta sitte. Paree olis jättää kevääks niittes siivoomine. Mutta kannattaako tota trekooliis tai pihanurmees lainkaa ruveta kraappimaa ja raahaamaa arvokasta piojätettä poies? On kai se ny jesusauta komijaa kompostii, mitä niistä tulee. Mätänee ja meneentyy se lehtisuttu sinne ruahos sekaa ja ko lumi tulee päälle ni ei sitä nääkkää. Sitä maahaa tippunutta keveempää roinaa voi kans ajaa leikkurilla piäneks ni seki auttaa palijo. Enkä mol ikänä huamannu, että olis edellisvuatista kovin kauvvaa näkyvis ko seuraava suvi rupee änkee päälle. Eikä siks toiseks tartte apupaskaakaa kylyvää niim palijoo. Maam matoset ne lehedet syä parempii suihis heti ko routa sulaa.

Isoo prutinaa oj jo pidetty pitemmän aikaa nuista skarveista eli merimettoista, että ko ne suttaa joka paikaj ja tappaa puita. Ei semmosee karii palijo tee miäli laittaa telttaas tai nuatioplassiis, kunnei ol muutako valakosta paskaa joka pualella ja haisee ko rojutynnöri. Ko ne flatkuttelijat jäiski olemaa nuihii parii kivisee luatoo Lankoslahadella, muttako muttako. Ouras ulukoluadoilla painelee menemää satapäisiä parvia skarvia. Ihan niinko ne vaa vartois lupaa saada tulla sinne olemaa ja asumaa. Karikivillä ne ny viä seisoo ko pookit, mutta kimröökimmustina ne ei kylä käy merimerkeistäkää. Ei ne heijjastinta pidä. Kattotaa vaa ni ne valtaa siältäki jonku kallioluadoj ja prykäntää sen täytee kakkelperii. Men siinä sitte jonneki Isollekalliolle kiikarik kaulas ihailee ulappaa! Kahaluusaappaat ja pyykkipoika nokas vai? Joku roti pitäs saada niillekki. Haulikorruvaaks vai munat valtijolle? Jouttenten kans ne vallottaa piaa koko saaristoj ja ajaa muum piänemmäv vesilinnustoh huissin Nevadaa. Ottaa skarvi kalal lohirepustaki ja susauta miksei ottakis; on kai se niinko valamiisee Horellih Heikir ruakapöytää huudettas. Ne muka syä vaa roskakalaa; no millä se ny erottaa särijel lohempojaasta? Ei pari lajii sais terrorisoida koko nättii saaristoo.

Naapurin kans tuas just joku ehtoo funteerattii, että mitä se Suuri Sireeniki oikee siinä hylykeel lihas näki. Kauheeta herkkuu se proviantti sille oli ja äijjä söi viä kraivelikki eli ne räpylät hyvällä halulla niettä suu napsu! Pikkuset luumpalat ja traani vaa tippu toisesta suupiälestä ko Vihtori veteli. Sain täs yhydeltä tutulta vähä maistiaista; kiivum palavattuu hylijestä, eikä se mus suusani maistunu yhtää komijalta. Kai sillon pulavuasina ko äijjät niitä lahtas, ni näläkääs ne niitä pisteli ja joilleki soli oikeeki suurta nannaa. Ei ollu varaa kranttuilla. Ny on totuttu jauhettuu lihaa ja hampparivväärää, ni ei kai tommoset erikoisruvaat sillai men läpitte. Eksoottinem maku se kylä oli ja näytti ihan tavalliselta lehemällihalta. Miälee vaa jäi se kalam maku siinä. Aikas se ottaa ennenko hylijestä ensikski ruvetaa jaakaa enämpi, ko tua suajelu on ny niin kiivasta. Ja viä kauvvemmav viä, ennenko siittä arkiruakaa saadaa puadin tiskille. Mä em meinaa ainakaa änketä siihee jonoo, joka hylijespaistii hakee.

Antti Väre