1970-luvun alkupuolella lisääntyy Suomessa kuntoilun harrastus. Merikarvian voimistelu ja urheiluseura Into seuraa tätä kehitystä mielenkiinnolla. Innon johtokunta suunnittelee pururadan rakentamista kuntoilijoiden käyttöön. Seuran johtokunta perustaa toimikunnan 7.4.1972, jonka johtoon valittiin Esa Liutala. Toimikunnan tehtävänä oli selvittää mihin pururata tehtäisiin ja keneltä maata vuokrattaisiin ja millä ehdolla. Kahden kuukauden kuluttua toimikunnalla oli valmis ehdotus johtokunnalle. Maata vuokrattaisiin Matti Koskenkorvalta Kalapakasta 20 markkaa /ha. Rata tehtäisiin pääosin talkootyönä. Toimikunta allekirjoitti Matti Koskenkorvan kanssa vuokrasopimuksen 20.6.1972.

Radan reitti suunniteltiin maastoon ja Esan johdolla aloitettiin radan raivaus ja tasoitustyöt. Jorma Koivukorpi oli kaivinkoneensa kanssa mukana rataa raivaamassa ja Esa avusti etukuormaajansa kanssa työn edistymistä. Kun oli saatu 912 metriä pitkä 3 metriä leveä rata tasoitettua, alkoi purun kuljetus radalle. Esa Liutala oli järjestänyt 23 traktoria peräkärryineen purun ajoon. Puru ajettiin Purupakalta, jossa oli Kouhin Tuulikin sahalta monen vuoden aikana ajettua sahanpurua. Esa kuormasi etukuormaajalla kuormat ja traktorit ajoivat pururadalle, jossa oli kymmeniä Intolaisia lapioiden ja haravoiden kanssa tyhjentämässä kuormia. Vain parissa traktorissa taisi olla kippaava peräkärry. Kesken ajon tuli ongelmia. Merikarvialle oli tullut ”Lentävät” eli liikkuvan poliisin yksikkö. He pysäyttivät yhden traktorin tarkastusta varten ja näin koko kuljetusketju pysähtyi. Merivartioaseman johtaja Yli-Kahrakuusi ja Esa Liutala menivät selvittämään syntynyttä ongelmaa. Hetken neuvoteltuaan hyväksyivät poliisit tilanteen ja ajo voi jatkua. Innon naiset, mm. Pirkko
Liutala, Pirjo Koivukorpi, Terttu Alinen ja Ritva Mäkinen järjestivät talkoolaisille syötävää ja kahvia. Näin pururata valmistui kymmenien intolaisten voimin. Oli kulunut vajaa vuosi siitä, kun vuokrasopimus oli allekirjoitettu, niin rata oli valmis.

Radan valmistumisen jälkeen saatiin radalle valaistus. Merikarvian Sähkö oy ja Sähköpallo järjestivät tarvikkeet ja Jaakko Mäkinen asensi kaapelit ja valaisimet. Talvisin radalle tehtiin hiihtoladut. Ensin ne tehtiin suksilla hiihtäen ja myöhemmin merivartijat ajoivat ladut moottorikelkan perässä vedettävällä kelkalla. Merivartioasemalla oli töissä huippu hiihtäjiä ja ampujia sekä ampumahiihtäjiä. Pururata oli heille tärkeä harjoittelupaikka. Monet paikkakuntalaiset kävivät siellä hiihtämässä, kun siellä voi hiihtää myös iltaisin valaistuksen ansiosta. Rataa käytettiin myös Jaskan hiihdossa, josta kerron eri jutussa.

Muutaman vuoden kuluttua Merikarvian kunta lunasti tämän vuokra-alueen Matti Koskenkorvalta tilus vaihdon myötä. Matti sai kunnalta korvaukseksi metsää. Sitten kunta hankki lisämaata ja rakennutti talkoolaisten tukemana lisää pururataa. Tämäkin rata valaistiin. Nyt pururataa oli 2,7 km. Kun vielä tehtiin stadion alue ja ylikulkusilta, jonka ansiosta pisin latuvaihtoehto on kolme kilometriä. Stadionille rakennettiin huoltorakennus, sekä suuren suosion saavuttanut pulkkamäki.

Kun rakennusinsinööri Veikko Kallio tuli hoitamaan kunnan rakennusmestarin virkaa, huolehti Veikko omalla ajallaan radan kunnosta ja hiihtoladuista yhdessä Reino Peltoniemen ja Esapekka Uusimäen kanssa. Veikko on järjestänyt monet lapsille tarkoitetut hiihtokilpailut, Veikon hiihdot, johon stadion ja pururata tarjoaa upeat puitteet.

Viisikymmentä vuotta sitten tehty pururata on luonut mahdollisuudet monenlaiseen kilpailu- ja virkistystoimintaan.

HYVÄ RADAN VAPAAETOISET TALKOOLAISET JA MERIKARVIAN KUNTA.

Olen saanut tietoja Altti Mäntylältä, Veikko Kalliolta, Pirkko Liutalalta ja Kerttu pollarin tekemästä kirjasta Innon täyttäessä 100 vuotta.

Terveisiä Hämeenlinnasta.
Jukka Uusitalo
Kirjoittaja seurasi pururadan valmistumista etänä Hämeenlinnasta käsin