Kun olin lapsi ja nuori, oli Merikarvialla montakin mielenkiintoista tapahtumaa, mutta muistelen nyt vain kahta erikoista tapausta. Oli nimitäin hevosten kantakirjaan ajoa ja autojen katsastusta.

Kantakirjaan ajo tapahtui vanhan paloaseman edessä maantiellä pappilan kohdalla. Järjestäjien toimisto oli paloaseman sisällä, mutta varsinainen tapahtuma oli maanteillä aseman edessä. Kantakirjaan ehdolla oleva hevonen tarkastettiin eläinlääkärin toimesta. Lisäksi mitattiin sen säkäkorkeus, pituus ja lautasten leveys. Nämä laskettiin yhteen, jolloin saatiin taulukosta hevosen arviopaino. Tämä määräsi vedettävän reen kokonaispainon. Reki oli valmiina soratiellä ja jos siihen asetettu kuorma oli liian vähäinen, määräsivät kokeen vastaanottajat lisäkuormaksi muutaman paikalla olleen miehen. Miehet rekeen ja sitten veto voi alkaa. Hevosen piti vetää kuormattu reki soratiellä määrätyn matkan ilmanpysähdystä. Taidettiin sallia yksi lyhytaikainen pysähdys. Jos hevonen läpäisi kokeen, kirjattiin hevonen Suomenhevosen kantakirjaan. Kantakirjaan merkintä lisäsi hevosen arvoa ja myös hevosen jälkeläisten arvoa. Tapahtuma keräsi runsaasti seuraajia ja vaihdettiin mielipiteitä jokaisesta mukana olleesta hevosesta. Kansanhuvia tämäkin.

Toinen tapahtuma oli, kun Porista tuli katsastusinsinööri Merikarvialle katsastamaan autoja. Katsastusinsinööri taisi olla nimeltään Viljanen tai Mäkinen ja hän oli vähän pelottava, mutta arvostettu mies. Katsastus tapahtui maantiellä vastapäätä kirkkoa. Insinööri levitti tielle jonkinlaisen peiton ja asettui tämän päälle selinmakuulle ja veti itsensä auton alle. Täällä hän tarkasteli taskulampun valossa auton kantavaa runkoa ja hakkasi sitä isolla piikillä. Lisäksi auton omistaja heilutti rattia puolelta toiselle, jolloin insinööri näki mahdolliset väljyydet ohjauslaitteissa. Tuohon aikaan myös henkilöautoissa oli erillinen kantava runko vahvasta teräksestä. Myöhemmin tuli itse kantavat korit. Jarrujen kunto tarkastettiin soratiellä. Vauhtiin ajettu auto pysäytettiin paniikkijarrutuksella ja sitten mentiin tarkastelemaan sorassa näkyviä
jarrutusjälkiä. Jos kaikki pyörät olivat pysähtyneet saman aikaisesti ja jäljet olivat saman mittaiset, olivat jarrut kunnossa. Auton rekisteriote oli varsinainen vihkonen, johon katsauksen tulos merkittiin. Insinöörin toimistona toimi hänen oma auto. Täällä hän leimasi rekisteriotteen ja rahasti maksun käteisenä. Tämäkin tapahtuma keräsi seuraajia ja siinä arvioitiin kunkin auton kuntoa ja taidettiin arvostella myös auton omistajaa. Tämäkin tapahtuma kiinnosti kansaa.

Terveisiä Hämeenlinnasta
Jukka Uusitalo

Kirjoittajakin seurasi näitä tapahtumia mielenkiinnolla ja muistelee niitä vielä vanhoilla päivillään