Lähdettiinpä kerran Ameriikan kultamaille

Antti Väre
Merikarvialtakin lähdettiin yli sata vuotta sitten leveämmän leivän perässä yli Atlantin.

Kunnanviraston valtuustosali täyttyi Merikarvia-seuran Amerikan siirtolaisia käsitelleessä teemaillassa, jossa käytiin läpi 1900-luvun alussa Merikarvialta lähteneitten siirtolaisten kohtaloita. Kanadan ja USA:n lisäksi lähdettiin kultaa vuolemaan myös Australiaan. Idean isän, seuran puheenjohtajan Lauri Hakosalon junaileman tilaisuuden asiantuntijoina toimivat Porin yliopistokeskuksen opiskelija ja kunnan historiateoksen kokoamiseen osallistuva Sini Moilanen sekä siirtolaisten sukututkimukseen perehtynyt Krookan poika Jari Stenroos.

Moilasen mukaan 110 vuodessa Euroopasta siirtolaisiksi lähti noin 37 miljoonaa ihmistä. Suomessa vuodesta 1870 aina 1930-luvulle asti heitä oli noin 37 000. Yleensä motivaatio oli työnsaanti ja taloudellinen hyvinvointi.
- Ihmisiä houkuttivat merimiesten kertomukset, lehtijutut ja –uutiset, ulkomailta tulleet kirjeet ja laivayhtiöitten värikkäät mainokset. Muutto keskittyi kevätaikaan, koska maatöitä ei ollut paljon tarjolla.

Stenroos totesi, että Krookassa hypättiin Maria-höyryveneeseen, jolla pääsi Reposaareen. Siitä seilattiin laivalla Hankoon, jossa pääsi seuraavaan laivaan. Välietappi oli useimmiten Englannin Hull, josta jatkettiin junalla Liverpooliin. Toinen valtameriristeilijöiden lähtösatama sijaitsi Southamptonissa ja Saksan Bremerhavenistakin oli yhteys Amerikkaan.

Nuorukaisten lisäksi joskus matkaan lähti koko perhe tai sitten muut tulivat isän perässä, kunhan matkarahat oli ensin tienattu ison veden takana. Miehet sijoittuivat Amerikassa pääasiassa raskaisiin kaivos-, rakennus- ja metsätöihin sekä kalastuksen pariin. Suomalaisia rohkaistiin lähtemään “kultamaille”, sillä sinne jo ehtineet lähettivät Suomeen rahaa ja kirjeitä valokuvineen, joissa poseerattiin prameissa vaatteissa. Ainoa pulma oli kielimuuri; tosin englanninkielen kurssejakin järjestettiin ja suomalaiset kyllä pärjäsivät omiensa parissa omalla kielellään.

Koti-ikävä vaivasi joskus, mutta silti vain noin puolet lähteneistä palasi koti-Suomeen. Usein löytyi suomalainen puoliso jopa omasta kotikylästä ja kun perhe kasvoi, ei amerikkalaistunut jälkikasvu enää tunnistanut suomalaisia juuriaan. Esimerkiksi Michiganiin muuttaneista 2000:sta suomalaisesta puolet jäi sinne pysyvästi.
Rahaa, tavaraa ja vaatteita eli “Ameriikan paketteja” lähetettiin kotimaahan ja niitä odotettiin hartaasti. Kiintoisana sivujuonteena Jari Stenroos toi esille suomalaisten ja intiaanien yhteiset kohtalot.
- Yllättävää, että tänään jopa viisi miljoonaa “Fintiaania” on lähtöisin alunperin suomalaisten ja reservaatti-intiaanien liitoista Michiganin ja Minnesotan alueilla.

Tutkijat vinkkasivat, että jos Amerikan sukulaisten kohtaloita haluaa penkoa, kannattaa ottaa yhteyttä Turun yliopiston siirtolaisinstituuttiin. Sieltä löytyy muun muassa passi- ja matkustajaluetteloita sekä esteettömyystodistuksia. Myös Internet tarjoaa loppumattoman foorumin hakea tietoja USA:han muuttaneista henkilöistä.

Keskusteluissa yleisön kanssa kuultiin hauskoja ja eläväisiä kertomuksia lännen mailta. Eräs karu kirje kertoi miehen taistelevan isoa kaivosyhtiötä vastaan tapaturmansa jälkeen. 70 dollaria kun oli ollut liian pieni korvaus hänen mielestään. Jorma Rinne totesi “Ameriikan stoorinsa” lopuksi, että Merikarvialta eräs Hamppulan suvun naisista oli palvellut kotiapulaisena Tarzan-kirjailija Edgar Rice Burroughsin taloudessa.