Seura
Uu­ti­sia
His­to­riik­ki
Ta­pah­tu­ma­ka­len­te­ri
Seuran toimintaa
Merikarvian kylätaulut ja maankohoamismerkki
Menneet tapahtumat ja hankkeet
Pe­rus­ta­mi­nen
Merikarvia-seuran säännöt
Merikarvian joulu...
Pu­hei­ta
Merikarvia-seuran 10- ja 20-v juhlat
Merikarvia-seuran 30-vuotis juhla
Myytäviä tuotteita

Riispyyn kylätaulu

Merikarvia seuran hankeidea kylätauluista jokaiseen kylään, joissa kerrottaisiin kylien historiaa ja muutakin kylään liittyvää, poiki ensimmäisen kylätaulun Alakylään. Taulusta kehittyi upea maamerkki historiatietoineen ja vaihtuvine näyttelyineen. Kynnys näytti olevan hyvin korkea, jotta muutkin kylät olisivat hankkineet vastaavat kylätaulut. Puuhamiehiä tarvittiin!
Riispyyn kylä oli saanut valtakunnallisen, rannat kuntoon, hankkeen, jossa oli Leader Pohjois-Satakunta rahoittajana oman osakaskunnan rahoituksen lisäksi. Riispyyn osakaskunta oli nimennyt hankkeen Riispyyn yhteislaiturialue viihtyisämmäksi. Kohdetta myös on tuettu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Rannassa kunnostettiin laitureita noin 50 kappaletta ruoppauksin, samoin tehtiin veneväylälle rannasta ulkomerelle päin. Rantaan tuli uimalaituri ja grillikota sekä veneenlaskupaikka ja lastauslaituri. Lisäksi tuli 3 valaisinpylvästä, jotka saivat voimansa akkuihin ladatusta aurinkopaneeleista. Valoissa on liiketunnistin ja hämäräkytkin.
Tämä hanke antoi suuntaviivat siihen, että tuleva kylätaulu sijoitetaan juuri kyseiseen rantaan. Kylätaulu ideoitiin ja rakenteet teki Keijo Mattila poikansa kanssa asennuksineen vuonna 2017. Taulun informaatiossa on kerrottu kylän historiaa menneiltä ajoilta. Lisäksi siinä on kartta kylästä ja sen vesialueesta venereitteineen. Kaksi kuvaa, joissa on entinen rannassa olleesta sahasta (joka paloi 1900) sekä kylän vanhasta Risby- hinaajasta. Tauluun on laitettu tiedot kohteen koordinaateista hälytystapauksia varten. Tiedot em. Leader hankkeesta, jonka piiriin kylätaulun kustannukset myös menivät. Tauluun on merkitty numeroitujen venepaikkojen haltijoiden nimet, omalle listalle. Viimeisimpänä on listattu kylästä Amerikkaan lähteneiden nimet vuosilta 1888 - 1923. Listalta löytyy yli 120 nimeä, joka viittaa siihen, että kylä on ollut hyvin väkirikas nykyiseen verrattuna. Suurin osa muuttaneista palasi kuitenkin takaisin kotimaahan.
Käykää tutustumassa Riispyyn rantaan ja kylätauluun!

teksit: Erkki Vanhatalo
Kylätaulun informaation laatija

Päivitetty 13.9.2022 - Tulostettava versio -
 
 
Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä